Toivonsa menettäneet sinkut, tällä tarkoitan yli 20-vuotiaita, elämänsä muilla alueilla menestyneitä henkilöitä, joilla parisuhde jäi syystä tai toisesta saavuttamatta.
Mikä oli viimeinen niitti joka sai lopettamaan suhteesta haaveilun?
Kuinka kauan yrititte, olitte yrittämättä ja odotitte, uskoitte ja toivoitte?
Kuinka moni sanoi teille että "kyllä se tulee sitten kun vähiten odottaa", koska kyllästyitte tähän kuolemattomaan lauseeseen ja halusitte tappaa jokaisen joka teille sen sanoo?
Missä vaiheessa iski katkeruus ja koska se muuttui vihasta välinpitämättömyydeksi? Kauanko prosessi vei?
Mitä sanoo äitimuori sukujuhlissa kun menestyjä tulee paikalle ilman kumppania ja putoaa samalla uraohjuksesta reppanaksi?
Miten menee nykyään, montako vuotta pyyhe on ollut kehässä, mitä olette saavuttaneet, jotain mitä perheellisillä ei ole, jotain mihin olette tyytyväisiä?
Entä nyt kaikkien vuosien jälkeen, toivotteko salaa vielä että joku tulisi elämäänne? Osaisitteko enää ja viitsisittekö edes opetella, vai ovatko tunteet lentäneet romukoppaan turhaa tuskaa tuottavina kapistuksina?
Itse olen 20M ja tänään töissä ruokatunnilla koin valaistumisen tai kadotukseen joutumisen, kuinka sen nyt ottaa, yhden puhelun päätteeksi. Tuijotin pari minuuttia taukotilan seinää kunnes nakkasin puoliksi syödyn leivän roskiin ja painelin töihin.
Päätin tehdä töitä, päätin hankkia rahaa rutosti, edetä uralla ja olla tehokas, ajaa Jaguaarilla ja käskeä ihmisiä painumaan vittuun elämääni sotkemasta, päätin polttaa itseni loppuun ja kuolla sydänkohtaukseen alle 4-kymppisenä rahakasani päälle.
Olen kuullut netissä sanottavan että kunnon miehistä on pulaa. Yleensä hillitsen itseni ja olen arvokas, mutta nyt tekisi mieli huutaa että MIKÄ PERKELE MINUSSA ON VIKANA?!?!
Tiedän itsekin, olen ujo ja väritön, hajuton ja mauton, enkä lainkaan trendikäs, ja lisäksi harvoin humalassa.
Harrastan liikuntaa, en ole läski. Käyn salilla joten en ole riuku. Tein tutkimuksen itsestäni ratemyface.comissa ja olin siellä päälle 8 arvoinen, joten en usko olevani edes ruma.
Minulla on tavoitteita ja kunnianhimoa, minulla on suunnitelmia tulevasta, mutta se ei riitä.
Olen yrittänyt, odottanut ja ottanut rennosti ja unohtanut, mutta tuloksia 0, säätöjä joitakin, mutta siihen ne jäivätkin.
Tänään päätin siis heittää pyyhkeen kehään, ei ota onnistuakseen niin ei kannata määräänsä enempää yrittääkään.
Voittajan ja häviäjän erottaa siitä että voittaja yrittää vielä uudelleen. Hullun ja järkevän erottaa siitä että järkevä lopettaa ajoissa. Myönnän, olen hävinnyt tämän matsin.
En ole vihainen enkä katkera, vaan väsynyt ja hämilläni, mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu? Onko niin että ei niittää voi sieltä mihin on kylvetty vaikka mitä?
Kyllä silti edelleen toivoisin että joku ilmestyisi jostain, en kai muuten tälläkään palstalla pyörisi.
Mikä oli viimeinen niitti joka sai lopettamaan suhteesta haaveilun?
Kuinka kauan yrititte, olitte yrittämättä ja odotitte, uskoitte ja toivoitte?
Kuinka moni sanoi teille että "kyllä se tulee sitten kun vähiten odottaa", koska kyllästyitte tähän kuolemattomaan lauseeseen ja halusitte tappaa jokaisen joka teille sen sanoo?
Missä vaiheessa iski katkeruus ja koska se muuttui vihasta välinpitämättömyydeksi? Kauanko prosessi vei?
Mitä sanoo äitimuori sukujuhlissa kun menestyjä tulee paikalle ilman kumppania ja putoaa samalla uraohjuksesta reppanaksi?
Miten menee nykyään, montako vuotta pyyhe on ollut kehässä, mitä olette saavuttaneet, jotain mitä perheellisillä ei ole, jotain mihin olette tyytyväisiä?
Entä nyt kaikkien vuosien jälkeen, toivotteko salaa vielä että joku tulisi elämäänne? Osaisitteko enää ja viitsisittekö edes opetella, vai ovatko tunteet lentäneet romukoppaan turhaa tuskaa tuottavina kapistuksina?
Itse olen 20M ja tänään töissä ruokatunnilla koin valaistumisen tai kadotukseen joutumisen, kuinka sen nyt ottaa, yhden puhelun päätteeksi. Tuijotin pari minuuttia taukotilan seinää kunnes nakkasin puoliksi syödyn leivän roskiin ja painelin töihin.
Päätin tehdä töitä, päätin hankkia rahaa rutosti, edetä uralla ja olla tehokas, ajaa Jaguaarilla ja käskeä ihmisiä painumaan vittuun elämääni sotkemasta, päätin polttaa itseni loppuun ja kuolla sydänkohtaukseen alle 4-kymppisenä rahakasani päälle.
Olen kuullut netissä sanottavan että kunnon miehistä on pulaa. Yleensä hillitsen itseni ja olen arvokas, mutta nyt tekisi mieli huutaa että MIKÄ PERKELE MINUSSA ON VIKANA?!?!
Tiedän itsekin, olen ujo ja väritön, hajuton ja mauton, enkä lainkaan trendikäs, ja lisäksi harvoin humalassa.
Harrastan liikuntaa, en ole läski. Käyn salilla joten en ole riuku. Tein tutkimuksen itsestäni ratemyface.comissa ja olin siellä päälle 8 arvoinen, joten en usko olevani edes ruma.
Minulla on tavoitteita ja kunnianhimoa, minulla on suunnitelmia tulevasta, mutta se ei riitä.
Olen yrittänyt, odottanut ja ottanut rennosti ja unohtanut, mutta tuloksia 0, säätöjä joitakin, mutta siihen ne jäivätkin.
Tänään päätin siis heittää pyyhkeen kehään, ei ota onnistuakseen niin ei kannata määräänsä enempää yrittääkään.
Voittajan ja häviäjän erottaa siitä että voittaja yrittää vielä uudelleen. Hullun ja järkevän erottaa siitä että järkevä lopettaa ajoissa. Myönnän, olen hävinnyt tämän matsin.
En ole vihainen enkä katkera, vaan väsynyt ja hämilläni, mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu? Onko niin että ei niittää voi sieltä mihin on kylvetty vaikka mitä?
Kyllä silti edelleen toivoisin että joku ilmestyisi jostain, en kai muuten tälläkään palstalla pyörisi.
Vastaukset 68
Vanhimmat
mikä sua vaivaa? ihan kun joku parisuhde olisi elämän tarkoitus. mua ei voisi vähempää kiinnostaa, jos äitimuori pitää luuserina. ja oot 20v? LOL itseäni ei tuossa iässä edes naiset kiinnostaneet. :D
Eihän minua mikään vaivaa, tosin pierettää tavallista enemmän, kenties olen syönyt jotain sopimatonta.
Parisuhde ei ole elämän tarkoitus, ja sitä pyrinkin viestissäni tuomaan ilmi, se on kuitenkin olennainen osa elämää, ja haluaisinkin tietää miten muut ovat ilman kyseistä värkkiä pärjänneet.
Vai eivät sinua naiset 20-vuotiaana kiinnostaneet? Äänenmurrosko tuli sitten 23-vuotiaana karvoituksen kera? :D
naiset oli lähinnä kaveleviä perseitä ja tissejä silloin. tarpeet tyydyttyi täysin ihan omin keinoin. :D nyt naisten seura kyllä kiinnostaa, mutta ei edelleenkään niinkään mikään parisuhde.
ole. sitä vain markkinoidaan sellaisena. että saadaan myytyä kakaroille leluja. ja muuta perhekrääsää.
Tuohon ajatteluun juuri olen pyrkimässä, mutta toistaiseksi se tuntuu ainakin kokemisen arvoiselta asialta.
Ei jumankekka sinä olet vasta parikymppinen pojan kloppi ja ajattelet et pari suhde jäi saavuttamatta ????
Mietis ny hivenen asiaa ja onko sulla sen suhteen nyt mikään älytön hätä tossa iässä ? Sitä suhdetta voi harkita vasta myöhemminkin.
Itsekkin olen jo lähempänä neljääkymppiä ja nyt vasta on tullut mieleen mahdollinen parisuhde`? Enkä tähän päivään mennessä ole katkeroitunut tai muuttunut välinpitämättömäksi ihmiseksi.
Älä ihmeessä tee tuollaisista asioista itsellesi vaikeita vaan anna mennä päivä kerrallaan ja lopet tuollainen ajattelu parisuhteesta. Opettele elämään itsellesi ja nauttimaan siitä ? Jonkin ajan kuluttua huomaatkin et oho kukas toi on :o)
Elämähän on vielä edessä, ellen aja kolaria huomenna matkalla töihin ja kuole sinne. Se voisi olla virkistävää.
Mietinkin lähinnä että samoilenko läpi edessä olevan aikani ilman mitään naisiin liittyvää, kun hyvin olen tähänkin asti pärjäillyt
Elämä edessä ja tukka takana, kaikki voi loppua yhtä nopesti kun se on alkanutkin ? Siksi ehkä ei kannatakkaan asioita ajatella hirvittävän monimutkaisesti. Mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja nautitaan jokaisesta päivästä mikä aamulla koittaa.
Niin etsiikö kumppania vai antaako mennä yksin, kaikki selviää sit aikanaan mut tärkeintä on mennä niin kuin sisin kertoo sekä oma mielenrauha pysyy tasapainossa.
Oikea asenne, unohda akan metsästys, keskity itseesi, hommaa se jagge jos haluat, tee mitä lystäät.
Jos se elämän nainen sitten joskus nurkan takaa putkahtaa niin sittenpähän ilmestyy, jos ei ilmesty niin so what.
Tosin sit kun sulla on jagge ja mammonaa niin saat naisia jotka etsii enempi rahaa kuin miestä. Niitä voit sitten dumpata kertakäyttöisinä.
Itsensä hengiltä töitä tekemistä en suosittele, siinä ei ole mitään hohtoa. Mutta jos tienaat kivasti niin voit törsätä aikaa sapattivuosiin jossain maailman äärissä.
Ja jos sieltä maailman ääristä löytyy vaimoke niin kiva. Suomineidot tosin alkaa vittuilla välittömästi jos tuut sen vaimokkeen kans tänne, vaikka ne ei olis ikänä ollu susta kiinnostuneita. Testattu juttu.
> Mikä oli viimeinen niitti joka sai lopettamaan suhteesta haaveilun?
Joku sanoi nettitreffeillä, että olet ihan kiva mutta pitää suorittaa jotain alkukarsintaa...
> Kuinka kauan yrititte, olitte yrittämättä ja odotitte, uskoitte ja toivoitte?
Liian kauan, aivan liian kauan...
> Kuinka moni sanoi teille että "kyllä se tulee sitten kun vähiten odottaa", koska kyllästyitte tähän kuolemattomaan lauseeseen ja halusitte tappaa jokaisen joka teille sen sanoo?
Liian moni, aivan liian moni... kyllästyin joskus viime vuosituhannella.
> Missä vaiheessa iski katkeruus ja koska se muuttui vihasta välinpitämättömyydeksi? Kauanko prosessi vei?
Olen jo niin välinpitämätän ettei enää kiinnosta muistella...
> Mitä sanoo äitimuori sukujuhlissa kun menestyjä tulee paikalle ilman kumppania ja putoaa samalla uraohjuksesta reppanaksi?
En ole käynyt sukujuhlissa enää vuosiin...
> Miten menee nykyään, montako vuotta pyyhe on ollut kehässä, mitä olette saavuttaneet, jotain mitä perheellisillä ei ole, jotain mihin olette tyytyväisiä?
Saavuttanut olen 400000 €, joka ei lämmitä paitsi jos sen polttaisi takassa...
> Entä nyt kaikkien vuosien jälkeen, toivotteko salaa vielä että joku tulisi elämäänne?
Salaa toivon yön pimeinä hetkinä...
400 000€ on todella paljon tilillä, markka-aikana olisit miljonääri, ja sellaisilla ei tunnetusti ole naisista pulaa.
"olen ujo ja väritön, hajuton ja mauton, enkä lainkaan trendikäs"
No tässähän oli vikaa kerrakseen. Kyllä kai useimmat naiset ottaisivat mieluiten sosiaalisen, puheliaan ja mielenkiintoisen miehen. Mutta ei hätää, jos olet vasta parikymppinen, ehdit ihan hyvin hioa sosiaalisia taitojasi. Opettele seurustelemaan ihmisten kanssa, ota kontaktia, juttele, ole kiinnostunut. Älä rajoitu pelkästään naisiin, joista olet kiinnostunut vaan juttele kaikkien kanssa. Yritä laajentaa kaveripiiriäsi.
Tuntuu, että usein kun ihmiset (lähinnä miehet) valittavat ujouttaan, kyse on siitä, etteivät muut ihmiset oikeasti edes kiinnosta. Onko sinunkin ujoutesi tällaista? Sosiaaliset ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita muista ihmisistä, vetävät puoleensa. Epäsosiaalisuus sitä vastoin ei ole meriitti parinvalinnassa eikä muutenkaan.
Sitä kun tarpeeksi kauan hakkaa päätä seinään naisten kanssa, niin tulee aika epäsosiaaliseksi. Kuinka muka kukaan pystyisi osoittamaan valtavaa kiinnostusta sellaisia ihmisiä kohtaan, joilta saa takaisin joko kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä tai suoranaista ilkeyttä?
Kavereita kohtaan en ole epäsosiaalinen, mutta harvemmin niitäkään enää näkee, kun näin 25 ikäisenä alkaa kaikki olla löytäneet sen oman kumppaninsa. Osoitit kyllä taas kerran, kuinka omituisia päätelmiä naiset vetävät. Kun ensiksi kerrotaan 10 vuotta, että ei kelpaa, ja sitten kun mies sen uskoo, niin aletaan syyttämään epäsosiaaliseksi. Onko järkeä?
Täytyy myöntää että ujous saatetaan tulkita usein kielteisyydeksi, iloinen ja vastaanottavainen ihminenhän on oikea moottoriturpa.
Kerran tosin yhdelle tyttöselle pahoittelin hiljaisuuttani. Hänen mielestään oli positiivista että pystyy olemaan hiljaa seurassakin. Muuten ei sitten pitemmän päälle natsannut ja homma lopahti siihen.
Ja kiinnostuksesta, kyllä seura kiinnostaa, mutten välittäisi olla keskipisteessä tai ringin ulkopuolella, vaan kultaisella keskitiellä.
Kiinnostus tosin lopahtaa joka kerta hiukan, kun huomaa ettei itsekään ole kiinnostava.
Erittäin hyvin sanottu siellä takana.
Mielenkiintoa on vaikea pitää yllä, jos sen osoittamisella ei ole toivottua vaikutusta.
Heitän kyllä hanskat tiskiin ja pakenen peräkammaripiialle tarkoitettuun 3h k asuntoon.Ilman seuraa.Kaipaan lukurauhaa parvekkeella ja freesheja saunatiloja, en muuta.Seuraa kuitenkin oli paljon, juhlin vuosina 95-05..Kelpaa olla ihan omillaan nyt.Opintoja ja töitä jatkan hissukseen.Ehkä menee 5v ja löydän itseni muista olosuhteista, nyt haaveissa yhden hengen 3h.Onnea etsintöihin
Miksi olet noin ankara itsellesi? Älä vaadi itseltäsi liikaa ja arvosta itseäsi. Ole itse itsesi paras kaveri.
Elämässä ei kannata äheltää. Eli yrittää liikaa. Seuraatko urheilua? Oletko huomannut, että parhaat suoritukset näyttävät helpoilta? Niissä on sellainen rento ja iloinen voittamisen meininki. Elämänkin pitää tuntua helpolta, jotta siinä menestyy. Helppouden tunne tulee rentoutumisesta. Äheltämisestä seuraa vain hankala olo ja tulokset jää saavuttamatta. Urheilussa puhutaan kai ylikunnosta. Sinun pitäisi rentoutua. Elämä ei ole suorituksia ja saavutuksia vaan elämää eletään päivä kerrallaan.
Tosiasia on, että kaksikymppisenä et voi elää loppuelämääsi sinkkuna. Ja jos jo nyt olet päättänyt että "Päätin tehdä töitä, päätin hankkia rahaa rutosti, edetä uralla ja olla tehokas, ajaa Jaguaarilla ja käskeä ihmisiä painumaan vittuun elämääni sotkemasta, päätin polttaa itseni loppuun ja kuolla sydänkohtaukseen alle 4-kymppisenä rahakasani päälle", niin et varmana jaksa noin vanhaksi vaan tapat itsesi puolivälissä. Ankeaa! Kukaan ei halua että teet noin itsellesi.
Menestyskin on jotain minkä jokainen määrittelee itse. Tämä on ajattelun arvoista, ettei tuhlaa elämäänsä tavoitellessaan jotain mikä ei ole omien arvojen mukaista.
Varmaan kaikki täällä samaistuvat tuohon toivon menettämiseen. Kaikista tuntuu siltä aina välillä. Vähän kärsivällisyyttä peliin. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä.
Olen ankara itselleni ja vaadin paljon, sillä en halua pudota siihen köyhyyteen mistä vanhempani ovat punnertaneet keskiluokkaan, haluan eteenpäin ja haluan enemmän, kerron kohta miksi.
Olet oikeassa siinä, että elämässä kannattaa välttää äheltämistä, erityisesti tuloksetonta äheltämistä.
Olen äheltänyt naisten kanssa tuloksetta, ja tänään esitin itselleni kysymyksen "mitä vittua sä jannu oikein sekoilet?" ja pohdin edelleen vastausta. Miksi yrittää kun ei onnistu, kannattaisiko suunnata sekin energia muualle.
Olen myös äheltänyt töissä 9. luokan kesälomalta lähtien. Erona naisilla ja maallisella mammonalla on, että viimeksi mainittu on kuullut kutsuni ja tullut luokseni enemmän tai vähemmän kovaan hintaan.
Raha, vaikkakin kesäduunarin paska-palkka, on tuonut minulle nähtyyn vaivaan suhteutettuna uskomattoman suuren määrän tyydytystä ja mielihyvää naisiin verrattuna, joilta en ole sanalla sanoen edes saanut.
Rahaa tulee kun sitä lähtee tekemään, parisuhdetta ei saa vaikka yrittäisi, tai ei yrittäisi, melkein sama kuin lottoaisi. Ajattelin vain jatkossa jättää kupongin ostamatta :)
Rahalla siis saa, enkä puhu maksullisista naisista, vaan mielihyvän ja onnellisuuden tavoittelusta. Olen nähnyt vaivaa sen eteen, ja se on palkinnut minut, joten annanko jatkossa kaikkeni omaisuuden hyväksi saaden aina vain lisää? Se tuottaisi tulosta, se kannattaisi.
Alle 4-kymppinen kattaa koko elämän huomiseen asti. Jos kuitenkin ystävät ovat kaikonneet kuka minnekin ja on jäänyt yksin tänne pyörimään, niin miksi ottaa lomaa ja viettää vapaa-aikaa, kun ei ole ketään sitä jakamassa. Tehokkaita ihmisiä arvostetaan, sen näkee loisteena omaisten kasvoilta niiden ollassa ylpeitä kiireisestä ja rättiväsyneestä insinööriopiskelijastaan.
Uhraisin itseni tehokkuuden ja tuottavuuden nimissä. Jos eivät naiset rakasta minua niin ainakin osakkeenomistajat sitten, ja on sekin jotain.
Roomaa ei rakennettu päivässä. Omaani olen rakentanut jo pitemmän aikaa, mutta kun työmiehellä on peukalo keskellä kämmentä, niin sen varmaan on parempi antaa olla.
Olen itse 27-vuotias. Luovuin toivosta jo vuosia, vuosia sitten.. Mitään yksittäistä tilannetta mikä tähän johti ei muistu mieleen, mutta kai sitä vaan jossain vaiheessa aloin hiljalleen ymmärtää etten yksinkertaisesti ole sellainen mies josta yksikään nainen voisi kiinnostua.
Kaikenlaiset vaiheet tuli käytyä läpi itsesäälistä katkeruuteen koko maailmaa kohtaan. Tätä nykyä olen kuitenkin enimmäkseen sujut asian kanssa. Vaikka tämä kuinka kliseeltä kuulostaisikin, elämässä on muutakin kuin parisuhde. Itselläni ne muut jutut ovat suhteellisen mallillaan: löytyy koulutusta, sitä vastaava työpaikkakin, on harrastuksia ja hyviä ystäviä. Terveyskin on päivittäisen liikunnan ansiosta kohdallaan. Sosiaalisia rientoja riittää, eikä minusta saisi ujoa tai syrjäänvetäytyvää tekemälläkään. Mitään mieletöntä en ole saavuttanut, mutta hauskaa on ollut ja tulee olemaan jatkossakin. Huonomminkin voisi siis mennä, enkä enää jaksa olla sen yhden puuttuvan asian takia katkera.
En kiellä, etteikö tuo kämpillä iltaisin odottava yksinäisyys söisi miestä aika ajoin. Tuskin siitä koskaan kokonaan yli pääsee, ja edelleenkin tulee eteen tilanteita jolloin todellisuus muistuu mieleen ja vituttaa niin maan vietävästi. Vanhemmat ja kaveritkin jaksavat muistutella, että vaimo olisi syytä hommata. Kieltämättä syvällä pääkopassa vielä muhii toivo siitä että joskus voisi sen "elämän naisen" (tai edes ehdokkaan) kohdata, vaikka järjellä ajatellen tietääkin tämän olevan mahdottomuus. Ainahan voi uneksia..
Mutta pakko on sanoa, ettei 20-vuotiaana kannata vielä masentua tämmöisistä asioista. Kyllä se elämä on silloin vielä täysin edessäpäin, eikä voi tietää mitä tuleman pitää.
Et siis kuollut yksinäisyyteen, elämäsi jatkui, joten ei minullakaan ole sen suhteen pelättävää.
Tiesitkö itse 20-vuotiaana päätyväsi siihen missä nyt olet? Historiastani oppimalla voisin väittää tietäväni mitä tuleman pitää, ainakin pääpiirteissään, varsinkin kun tehdään periaatepäätös aiheesta.
Tokihan merkit olivat ilmassa jo teini-iästä asti. 20-vuotiaana oli kuitenkin vielä jäljellä hitunen naiivia uskoa siihen, että joskus tulisi vastaan joku poikkeuksellinen tapaus, joka pystyisi katsomaan ohi vikojeni. Elämä kuitenkin opetti vähitellen.
Kannattaa silti pitää mielessä se, että ihminen voi myös muuttua ja kehittyä. Taannoin eräs vanha kaverini ihmetteli ääneen, miten en enää muistuta yhtään sitä henkilöä joka olin vielä muutamia vuosia sitten. Ja muutoksen suunta on kuulemma pelkästään positiivinen. Omalla kohdallani tällä ei ole ollut vaikutusta suhdeasioihin, mutta elämänlaatu yleensä ottaen on parantunut reippaasti. Jos kerran tunnistat itsessäsi piirteitä joissa olisi parantamisen varaa (ujous jne), mikset kokeilisi tehdä asioille jotain? Naismenestys voi parantua tai sitten ei, mutta tuskin mitään kovin negatiivistakaan itsensä kehittämisestä voi seurata.
Yksi osa pitkästä tarinastasi lämmitti mieltäni. Se kohta, jossa sanoit, että ryhdyt ajamaan Jaguarilla. Suosittelen sitä lämpimästi, olen ajanut kyseisellä automerkillä jo kolme vuotta, ja voin vakuuttaa, että se korvaa elämänkumppanin puutteen täydellisesti! Haittapuolena on vain se, että niitä vastakkaisen sukupuolen edustajia alkaa kummasti ilmaantua sotkemaan elämääsi, mutta niille voi sanoa, että painuvat helvettiin...
Niin, minulla oli sama tilanne, samat ajatukset kuin sinulla, 30-vuotiaana. Muutama vuosi siinä menee, kun alkaa olla oikeasti tyytyväinen omaan elämäänsä ikuisena poikamiehenä.
Kyllä S-typellä kehtaisi päästellä, karauttaa omistusasunnolleen päivän päätteeksi ja harvoina vapaa-päivinä cruisailla pitkin maaseutua kateellisia katseita keräten.
Plussaa sussa on se, että olet halukas seurustelemaan. Pitääkö tuon ikäisten edes kovin vakavasti seurustella? Pidä silmät auki ja tutustu ihmisiin. Yhdessä vietetty aika voi olla kivaa ja antoisaa vaikkei siitä mitään parisuhdetta tee. Mutta jos sopiva löytyy niin siitä vaan.......
Missä iässä sitten seurustellaan vakavasti? Parikymppisenä otetaan mielestäni elämässä se suunta mitä jatketaan suurella todennäköisyydellä loppuun asti, joten eikö olisi normaalia että tässä iässä olisi takana edes yksi suhde, edes viikon mittainen
> Mikä oli viimeinen niitti?
Ei voi sanoa, että olisi ollut mitään yksittäistä viimeistä niittiä. Kumuloitunut vitutus kaikesta koetusta ja (selvästikin) kokematta jäävästä ylitti vaan sietokynnyksen.
> Kuinka kauan yrititte?
Parikymppisestä asti, tosin vuosien myötä yhä harvemmin.
> Kuinka moni sanoi teille että "kyllä se tulee sitten kun vähiten odottaa"?
Eipä ole muistaakseni kukaan tuota päin naamaa sanonut, luettu se kyllä on liian monta kertaa.
> Missä vaiheessa iski katkeruus ja koska se muuttui vihasta välinpitämättömyydeksi?
Prosessi on vielä meneillään, mutta pari viimeistä vuotta siinä on enimmäkseen oltu.
> Toivotteko salaa vielä että joku tulisi elämäänne?
Jonkinlainen houkan toivo on vielä olemassa, mutta kyllä sen tietää turhaksi. Loppuunpolttamisen tiellä ollaan täälläkin.
kyllä se varmaan on parempi, että sinä tosiaan heität ne hanskasi tiskiin. Olethan jo yli kaksikymmentä vuotias. Elämäsi on ohi.
Joo, ikäloppuhan meikäläinen on. Sinäkö kirjoittelet jo tuonelan virran toiselta puolelta?
monilla sinkuilla on sama ongelma, ne käpertyy itseensä ja kiinnostuu itsestään valtavasti. Jos sä laittaisit senkin energian kaikkeen siihen, että alkaisit kiinnostumaan ihmisistä, ei tarvi edes suhdemielessä vaan kaikista elämäsi ihmisistä enemmän, sun ajatukset ja elämä kääntyis vähän toiselle radalle, mut nyt sulla on nuo tavoitteet, etkä sä sanonut sanaakaan kenestäkään muusta. Itsensä pitää tietyllä tavalla unohtaa jos haluaa suhteen. Pitää oppia mokaamaan ja huomata ettei se ole nyt niin vakavaa. Milloin sä viimeks tai seuraavaks voit tehdä asialle mitään.. Pistä vipinää töppösiin, äläkä surkuttele tuossa mitään. Siitä kierteestä on vaikea päästä irti. Ja ne jotka on suhteessa saa sen suhteen kun ne kiinnostuu ihmisistä ja tekee asialle jotakin, mokaa ja aloittaa alusta, EIKÄ kiinnitä itseensä niin paljon huomiota, vaan muihin. eikä jää märehtimään sitä vain, et mitenkäs nyt pomoa taas mielistelis.
En ole kiinnostunut itsestäni, vaan siitä mitä voin saavuttaa jatkossa. Olen huomannut myöskin että minut on kaveripiirin viimeisenä ikisinkkuna jätetty ulos kuvioista, kukaan ei soita eikä kutsu mihinkään, itse en viitsi mennä sillä tunnen olevani ei-toivottu vieras.
Tämän huomattuaan on vaikea estää normaalia kiinnostusta muuttumasta vihaksi ja välinpitämättömyydeksi, puhumattakaan siitä että voisi pitää sitä yllä.
Mokaaminen on vakavaa. Se tuottaa häpeää sillä epäonnistuminen ei ole onnistumista ja sitäkautta kunniakasta. Sama kunnian velvoite estää kohtelemasta naisia kuin paskasäkkejä, mutta ei sillä tunnu markkinoilla mitään arvoa olevan, enemmänkin negatiivista sellaista, playerit ovat haluttua ainesta.
Tuli vähän epäselvä postaus, sillä en tiedä itsekään mitä yritän sanoa...
ei se tarkoita sitä, että kukaan haluu tarkoittaa pahaa, parisuhteissa se aika vaan pn monesti niin kortilla, ja otatko sä itsekkään yhteyytä, oletko edes yrittänyt. se on omasta päästä kiinni, miten muiden haluaa ajattelevan, tuleeko siitä kriisi vai ei. ei mulla ainakaan ole mitään ongelmaa kun mä kiellän koko asian, enkä edes mieti sitä. jos joku miettii niin mä sanon, et mitäs sä nyt höpötät.. ja mokaaminen on aika inhimillistä ja vakavaahan seo n jos siitä tekee vakavaa, miks on muka niin vaikee sanoa, että taisin mokata, sattuuhan sitä. ja kuka on kellekkään luvannut mitään onnistumisia, ei yhtään kukaan ja ketä ylipäätään kiinnostaa kenenkään kunniat, yhtä paljon muilla kuin itsellä, eli ei kukaan jaksa olla niin kiinnostunut toisten kunnioista, älä kuule luulekkaan, että jaksais. ja sehän on justa tasan kiinni naisesta jos sille kelpaa peluri tai ei kelpaa. se on nainenkin sitten sen mukainen. vakka ja kansi nääs jos et ole ennen tiennyt niin aukaisen ne silmäs ja mieti suhteet, niin niinhän se on et pelureilla on kevytkenkäsiä naisia jne melkein aina. ja käytöstavat ei ole mikään kunniavelvoite, ääliö, vaan käytöstapoja. mistä sä vedät tuohon jotakin sepustuksia kunnioistas.. ihan selvästi sä olet paisuttanut tuon asian jotenkin aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin, jos sanon suoraan. jos sä sitä alat pelkäämään niin hyvää loppuelämää sen asian kanssa, mut ei kannattais.
Kyllä ympärillä olevien ihmisten yhteisö (suku, kaverit, tutut, työpaikka/ opiskelututut) asettaa omat vaatimuksensa. Ja olen myös samaa mieltä siitä, että parisuhteessa olevat jonkin verran karsastaa tai vähintäänkin pitävät sinkkuja epäonnistuneina. Miehelle juttu on ehkä vielä asteen pahempi, koska jos nainen lähestyy kolmeakymppiä ja on sinkkuna, niin sitä pidetään muodikkaana itsenäisenä naisena, mutta jos miehellä sama juttu, niin moni pitää miestä vähän luuserina. Näin se vaan on, eikä se muuksi muutu sillä, että yrittäisit kieltää ympärillä olevien ihmisten vaikutuksen.
Se on sitten tietenkin eri juttu, että aloittaja on ehkä heittänyt pyyhkeen kehään liian aikaisin. Yksinäisyys, eri suuntiin lähtevät kaverit yms. nimittäin kasvavat ongelmina potenssiin, kun tuosta aloittajan tilanteesta kuluu vielä muutama vuosi aikaa. Aloittajalla olisi vielä mahdollisuus hioa itsensä sellaiseksi, josta naiset pitävät. En osaa aloittajaa neuvoa, miten se tapahtuu, koska itseäni ei edes seurustelu (sittemmin päättynyt) muuttanut siihen suuntaan, että naiset pitäisivät. Mutta aloittajalla on vielä mahdollisuus, vielä aikaa etsiä ja ratkaista se arvoitus, miksi jotkut eivät vain kelpaa naisille.
Aloittajalla on vielä myös aikaa päästä pois tilanteesta, jos sattuu ratkaisemaan tuon arvoituksen.
eiks kukaan oikeasti voi uskoa, että olis sitä aidosti mitä on, eikä yritä mitään enempää. se on totaalinen turn off hyvällä tai paremmallakin miehellä jos siitä oikein huokuu se hiominen ja siinä ei ole mitään inhimillisiä asioita mitä muissa miehissä on. ne kiinnittää huomiota koko ajan vaan siihen, et miten muut näkis ne ja ne olis parempia, mut koskaan ei kenestäkään sitten itse kiinnostu, kun onkin jo "hionut" itsestään niin ylitasokkaan. sitäpaitsi se ei ole luontaista eikä siitä kukaan kiinnostu, kun kenelläkään se ei aidosti oikeasti kolahda kun kemiat ei synkkaa kun sinne sotketaan hiomislitkut sekaan. tuon tasokkuuden perikuvan kanssa ei vois kuitenkaan ajatella elämäänsä kukaan normaali nainen viettävänsä. ei se tarkoita sitä, et pitäis olla sitten renttu, mutta välillä kyllä nuo kuvitelmat jostain olen maailman ihmeellisin mies on niin yliampuvia, että tavallaan se epätoivoisuus oikein loistaa.
Mä olen varma, että sit naiset alkaa tykkäämäään kun ei muuttele itseään mihinkään suuntaan sillä ei tosissaan saa ketään aidosti kiinnostumaan. Ja kun on sitä mitä on, niin se joka kiinnostuu kiinnostuu siitä mikä on eikä mistään muusta. Naisia on niin paljon, että kyllä niistä löytyy se joka kiinnostuu siitä oikeasta itsestä eikä mistään hiotusta timantista jota ei saa koskeakkaan. Ja on se niinkin, että sit mieskään ei kiinnostu siitä naisesta, joka on kiinnostunut sen miehen keinotekoisesta versiosta.
vaan se selittääkin paljon. Nainen ei voi ikinä, ei ikinä tajuta sitä, että mies ei saa naisia olemalla oma itsensä. Varsinkaan aloittajan tyylinen mies (jos nyt yhtään osaan arvioida niin aloittaja on aika samantyylinen kuin olen itse). Jos sattuu olemaan luonnostaan tosi kova "karju", tai toisaalta luonnostaan supliikkimies, niin sitten voi olla oma itsensä. Muut miehet eivät saa naista olemalla oma itsensä.
Tätä faktaa eivät naiset kuitenkaan ymmärrä, eivät näköjään edes halua ymmärtää. Nainen voi olla oma itsensä ja ODOTTAA miestä hakemaan, mies voi lähinnä odottaa kuolemaansa, jos sille linjalle lähtee.
no sille ei voi sitten mitään jos ei saa olemalla oma itsensä, vaikka kyllä mä olen ihan varma, että jos pitäis silmänsä auki niin olis edes mahdollisuuksia, jos tosissaan olis rehellinen itselleen. mutta sillä, ettei ainakaan ole oma itsensä ihan varmasti takaa sen, ettei siitä mitään onnellista koskaan kehitykkään. eli eihän sitä voi kukaan taata, mutta siinä on vaihtoehdot ja itseesnä saa ja pitää uskoa, vaikka kukaan muu ei uskoisi. kovat karjut ja supliiki pelimiehet, no niillä on sit sellaiset suhteet ja onko se nyt välttämättä mikään ihanne, ei luulis. kyllä niille voi löytyä sellaset sopivat, mut onkin paljon tärkeämpää, et on sopiva, kuin et on paras, sopiva on enemmän kuin paras, ja sillä vaan voi löytää jonkun oikean, et on sopiva just ittenään. saahan sitä naisetkin odottaa jos lystää, mut silläkään ei ole mitään vaikutusta, tulee jos tulee, ei sitä kukaan voi sanoa. ja kuolemakin tulee odotti tai ei, että näinhän se joskus on, eiks sitä enää siinä haudan partaalla ajattele et olimpas mä kunniallinen ihminen.
No kylläpäs porukka pillastui "kunniasta". Se nyt on paras sana kuvaamaan sitä, mitä sallii itsensä tehä, ja mitä itseltään vaatii ollakseen tyytyväinen siihen mitä on.
Itseni muuttaminen suuntaan tai toiseen keinotekoisesti ei tule kysymykseenkään, mutta ei tulosta tuota myöskään omana itsenäni oleminen. Kuten sanoin, olen ujo ja tylsä.
Haudan partaalla on aivan se ja sama miltä tuntuu koska loppu on lähellä. Mielestäni tärkeämpää on tavoitella tyytyväisyyttä sitä odotellessa.
mokaaminen silloin tällöin on normaalia, joskin vastenmielistä, enkä ymmärrä miten joku voi nauraa omalle pieleen menneelle yritykselleen johon on nähnyt vaivaa.
Jos taas jollain alalla ei tule muuta kuin vastoinkäymisiä niin eikö kannattaisi antaa olla ja miettiä sekin aika jotain muuta?
ei sitä voikkaan järjellä ymmärtää. menee yli ymmärryksen jos alkaa yrittäkään. joskus ei edes yritä ymmärtää, onhan tää sirkus joskus niin hölmöä. ihan varmasti kannattaisi miettiä jotakin muuta, yleensä missä tahansa asiassa, siitä ei sais tehdä elämää isompaa kysymystä. ei kaikkea voikkaan mitenkään tajuta pienessä päässään ja sille voi jo nauraa. ei elämässä yleensä ole mitään järkeä, mut mitä se haittaa.
Mitä ikinä teetkin, älä missään nimessä kuuntele noita "olet vasta 20-vuotias"- kommentteja... mä tein niin tuossa iässä ja nyt 27-vuotiaana tilanne ei ole parisuhteen suhteen muuttunut yhtään...
Jos et halua päätyä ikisinkuksi, kuten monet täällä, niin tee jotain asialle. Lopeta ujous, ala käyttäytymään kuten muut sosiaaliset eliöt, hakeudu naisten seuraan, opettele ymmärtämään muita ihmisiä ja jos ei muuten onnistu, niin teeskentele. Ei tässä ikisinkkuudessa ole mitään hienoa ja tavoittelemisen arvoista. Tämä on pelkästään se perustila, johon kaikki saamattomat ihmiset päätyvät...
Ikisinkkuna oleminen on kuin söisi joka päivä pelkkää pastaa ja vettä, hengissä kyllä pysyt ja kylläisenä, mutta ei sitä pitemmän päälle kestä kukaan.
Tai sitten sama kuin ostaisit hienon uuden pelikonsolin, muttet ollenkaan pelejä siihen...
Okei, en ole kovin hyvä vertauksien kanssa, mutta jos en muuta, niin olen ainakin hyvä varoittava esimerkki... jos jatkat tuolla samalla linjalla vaikka seuraavat 7-vuotta, niin päädyt yhtä säälittävään jamaan kuin minä tai kaikki muutkin täällä olijat.
Pointti: Nakkaa paskat menestyksekkäälle työelämälle ja ala seurustelemaan niiden flikkojen kanssa viimeistään NYT! Tai muuten se on myöhäistä...
Juuri tätä tarkoitin. Jossain menee se raja kun on suurella todennäköisyydellä jo liian myöhäistä, ja uskoisin nyt keikkuvani reunalla josta joko putoan tai nousen ylös.
Se on totta että noita "olet vielä niiiin nuori" kommentteja tulee ja todella paljon, mutta ne ovat kommentoijan omasta vinkkelistä, jolle oma ikävuoteni on jo kaukaiste menneisyyttä muistojen kultareunuksella.
Viimevuonna olin muuten vasta 19-vuotias, ja sitä ennen 18-vuotias, ja parin viikon päästä 21, joten olen kuunnellut niitä kommentteja jo useamman vuoden ilman että niillä olisi ollut mitään todellisuuspohjaa.
Olen kallistumassa työn ja tehokkuuden kannalle, sillä siellä tulee tulosta ja kiitosta sille joka yrittää, ihmissuhteissa se ei ole läheskään varmaa vaikka kuinka tekisi töitä.
Onhan flikkojen kanssa tullut pyörittyä milloin missäkin kahvilla ja kävelyllä, mutta laihoin tuloksin. Ei jaksa eikä viitsi enää nähdä vaivaa josta ei tule tulosta. Pyyhkeen aioin paiskata kehään ja siirtyä passiiviselle linjalle.
Uskoisin olevani reilun 6 vuoden päästä sinun saappaissasi, mutta täytyy pelata niillä korteilla mitä on annettu.
Ei kuitenkaan kannata kuvitella, että jos jätät parisuhteilun ja seurustelun ja keskityt pelkästään uraan, niin saat automaattisesti hyväpalkkaisen duunin.
Hyväpalkkaisia duuneja ei täällä suomenmaassa ensinnäkään kovin montaa ole ja niissä vähissä hyväpalkkaisissa duuneissa mitä on, tarvitaan juuri tuota äärimmäistä sosiaalisuutta ja ihmissuhdetaitoja. Eli ne on yleensä ne nuoret ja röyhkeät naistennaurattajat tai keski-ikäiset perheelliset pamput jotka sitä rahaa tahkoavat ja Jaguaareillaan ajelevat. Omissa oloissaan viihtyvät ihmiset päätyvät yleensä niihin matalapalkkaisiin paskahommiin, riippumatta koulutuksensa tasosta...
Toisaalta onhan noita poikkeuksiakin, kuten vaikka Bill Gates :D
just tuo teeskentely ja taas nähdään ,että edellinen teeskentelee ja se karkoittaa naiset kyllä kauaksi mikä taas kerran todistettiin. jos jossakin olis sellainen mies et se uskois itseensä, niin siitä tulis jotakin, mutta mistään teatterilaisista ei tule suhdetta.
sama jos joku nainen teeskentelis koko ajan muuta tai parempaa mitä se onkaan ja puunais ja teeskentelis kaikkea muuta mitä se on. kukaan järkevä mies ei korvaansa lotkauttaisi sille, nehän vaan halveksis sitä. takuulla.
Osaavasta työvoimasta on huutava pula. Jos työ ja suorittaminen on elämän ainoa sisältö niin eikö se ole edes mahdollisuus uraputkesta?
Työelämä ei valitettavasti eroa loppujen lopuksi tästä muusta elämästä millään lailla. Samat ihmiset sielläkin hyörii, ja samat lait pätee. Ei uraa rakenneta tunnollisuudella ja loputtomalla yrityksellä aivan kuten naisiakaan ei pysty iskemään pelkällä sinnikyydellä. Työelämässä menee pitkälti juuri noin kuten kakseittemän tuossa yläpuolella kirjoitti: sosiaalisia pelejä taitavat tyypit ja kaikenlaiset urostelijat sielläkin onnistuvat. Puurtajat jää puurtajatasolle tekemään ne hommat, jotka ei urostelijoita kiinnosta.
Se on asia, mistä tosiaan voisi tulla katkeraksi. Rehellisyydellä ja puurtamisella ei nykymaailmassa pärjää millään osa-alueella.
Naisten kanssa en osaa olla jostain syystä X, mutta muuten osaan kyllä olla mulkku ja panetella ja valehdella jos tarve niin vaatii. Enkä tavoittele mitään 3 000 000€/vuosi tuloja, vaan aitiopaikkaa ylemmästä keskiluokasta etelänmatkoineen ja harrastusautoineen.
Kai se oli jossain siinä vaiheessa, kun huomasi olevansa sekä sisäisesti että ulkoisesti ruma.
Elämä _on_ aika kammottavaa.
Itsellä ei ole kertaakaan elämäni aika ollut tilannetta, jolloin olisin tuntenut naisiin tutustumisen millään tasolla mahdolliseksi tai järkeväksi. Olen miettinyt tuohon syitä, mutta en ole keksinyt siihen mitään kunnollista selitystä. Muilla elämän osa-alueilla ongelmia ei ole, ainoastaan kaikessa mikä liittyy ihmissuhteisiin.
On hyvin epätodennäköistä, että pystyisin joku päivä luomaan epäformaaleja kontakteja naisiin. Itseasiassa en edes tiedä, haluaisinko, vaikka pystyisinkin. Elämäni on käytännössä työ/koulu/treenaus -yhdistelmää, jossa pääpaino on työllä. Työura ei vielä ole millään ihmeellisellä tasolla, mutta kuitenkin varsin hyvällä mallilla.
Tulevaisuuden suurimpana uhkana pidän sitä, että en kestäisikään ajoittaista täydellistä yksinolemista, mihin tämä elämäntyyli luonnollisesti johtaa ja on osittain jo johtanut. Olen aina pitänyt itseäni lähes epäinhimillisen vahvana henkisesti, mutta äärirealistina tiedän, että näistä asioista ei voi sanoa mitään varmaa ennenkuin on kokenut ne itse. Tavallaan nautin siitä, että olen kaiken sosiaalisen elämän ulkopuolella. Koen olevani eräänlainen kapinallinen, sodin kaikkea ihmissuhteisiin ja tunteisiin liittyvää paskaa vastaan. Esitän ulospäin olevani "normaali", mutta nauran sisäisesti kaikille ihmisten parisuhdepelleilyille, bilettämiselle, kännäämiselle yms. mielestäni säälittäville asioille. Olen tehnyt useampia psykopaatti-testejä, mutta käsittääkseni en kuitenkaan ole psykopaatti, koska toimin aina järkevästi ja omaksi edukseni sosiaalisissa tilanteissa, enkä koskaan tee tai sano jotain sellaista, mikä saisi minut vaikuttamaan oudolta. Jos en väärin muista, niin psykopaatti ei tähän pystyisi.
Tuo on pelko siitä, kestääkö oikeasti yksinäisyyttä jos sen tien valitsee, on paha. Mitä pitemmälle menee niin sen pahempi on kääntyä takaisin vaikka kuinka mieli tekisi.
Ei nähtävästi kaikki tajua että ihmiset on erillaisia. Jokainen kokee seurustelun tarpeen eritavalla. Moni pärjää yksin ja loput tahtoo sen oman kullan!:) Itsekkin kuulun näihin jotka etsii sitä omaa kultaa. Mutta saahan sitä yrittää!!! Vaikka luonteessani ei kuulema ole sen suurempia puutteita, sosiaalinen, kohtelias(gentleman:D), h-tajunen, rehellinen, luotettava, epäitsekäs ja pitkäpinnainen. Eikä ulkonäössänikään ole sen suurempia puutteita. 174/67 että ihan sopusoinnussa ja muutenkin ihan ok... nämä on mitä kaverit on puhunu!!!
Ja onhan nuita kavereitakin ihan kivasti:), auto ja viikon ollu työpaikka.
Että voisi toki luulla että ois tämmösellä jätkällä ollu ees vähä onnea rakkaudessa. Eikö??? Mutta ei... 19 on mittarissa ja 5 vuoden aikana on saanu kärsiä niin älyttömästi naisten takia että ei moni uskos. Ensimmäinen ihastus kesti 1.5 vuotta ja lopputuloksena seurustelu 2 tuntia ja petti!!! Ehtihän siinä kusella käydä nii oli jonku toisen jätkän kimpussa!!!
Sitten tässä vuoden sisään on ollut tämmösiä 2kk ihastuksia muutama... Ensimmäinen löysi yht äkkiä yhen melko läheisen kaverini, ja tämä kertoi tykkäävänsä 2vkoo ennen tätä!!!
Toisen kanssa jopa onnistuimme!! HUIMAT 13pvä yhdessä ja jätti:`(...
Kolmas palas exänsä luo.
Neljättä ei kiinnostanu.
Viides löysi yht äkkiä jonku muoti hirviön.
Ja tämän tyylisiä tapauksia 5v aikana tyyliin 20? ja siihen päälle nämä hetken ihastukset sun muut...
Nii alkaa tässä jo itsetunto olemaan finaalissa!! Joka kerta kun ihastuu, tämä kyseinen tyttö käyttää tilannetta hyväkseen. Auton kautta tai ennen mopon, ja muutenkin tilanteen mukaan... Ja sitten kun huomataan että eipä siitä pojasta oo hyötyä enää, otetaan ensimmäinen jätkä joka vastaan tulee!!!
Niin onko tässä enää mitään järkee??? Jos ihastuu johonki->käytetään hyväksi!!!
Yks hailee yrittääkö mitään... Lopputulos on sama!! Tässä kuukausi sitten päätin että en yritä kun ei luoja ole suonu mulle naista...
Kaverina/ystävinä on suunnilleen 20 että tulee ainaki toimeen naisten kans!!!
Suurin syy on varmasti se koska nykynaiset on just näitten kaupunkilaisten muoti hirmujen perään... Nehän sitte kerran pari kopasee ja se on siinä!!! Ei mitää arvostusta naisia kohtaan!! Kuha saa PILLUA!!! Ja sitte ollaan nii lesoja.
Että itse kun olen maalta ja pukeudun hieman vanhahtavasti mokkatakki/levikset/puutsit nii onko sillä sitten nii älytön merkitys???
Vois naiset hieman ajatella!!! Ottaakko just tämmönen muoti hirmu joka ei arvosta naista vaan pillua?? Vaiko näitä "vähemmän" suosittuja jotka arvostaa naista?
Mutta eihän maailmassa järki ajattelu pidä kutiaan!!! Kusipäät ja pillu haukat vie suuren osan naisista... Ja miksi naiset lähtee tommosten mukaan??? Minäkin tunnen melko monta tämmöstä ihteensä täynä olevaa nii kyllähän nuilla näyttää olevan aina tyttöjä!!! Toki onhan niitä toimivia suhteita ja en valita niistä...:D
Että ei tämä "olen kai homo" ole ainua joka on saanut kärsiä tästä asiasta!! Jos tähänki joku vastaa nii se on tyyliin että nuin nuori ja valittaa... Mutta se on väärässä!! Ei ikä ratkase tässä asiassa!!!! Vaan se miten paljo on yrittäny/kärsiny!!!
Että jos tämän on joku jaksanu lukee loppuun asti niin ois sinänsä ihan mukava jos pistätte omaa kantaa miksi mulla ei oo naisten kanssa onnistanu!!
Kiitos nam!!
Kaupunkilaisia muoti-hirmuja kyllä, olen itsekin urbaanimpi tapaus, enkä muodissakaan laahaa kuin ehkä neljä kk. jäljessä, mutta ei se ole siitä kiinni, ujous tuntuu tappavan kaikki säädöt alkumetreille, vaikka sitä on "söpöksi" piirteeksi väitetty.
Tuo oli juuri itselläni viimeinen niitti että yksi tyttönen, joka nyt seurustelee nyt jonkun muun kanssa, soitti että lähdenkö heittämään tätä ja uutta jätkäkaveria jonnekin illalla. Vittu jos en muuhun kelpaa kuin taksikuskiksi niin antaa sitten olla, siinä vaiheessa tajusin etten ole koskaan ollutkaan muuta kuin kuski, enkä tule koskaan mitään muuta olemaankaan.
Kuinka ihmisiin pitäisi enää luottaa jos ne perhanat vain koittavat pelata omaan pussiinsa jokaisessa asiassa?
Haluasin myös tarinoita siitä miten yksin on pärjätty, tai miten siltä tieltä on päästy pois.
kuulostat todella avomieliseltä. vastausta en osaa sanoa mutta, ne naiset on "sikoja" jos ne ei tajuu miten hieno tyyppi sä oot
Kannattaa ymmärtää se tosiasia, että tyttöjä syntyy vähemmän kuin poikia. Jokaista sataa tyttöä kohti syntyy Suomessa 104 poikaa. Koko väestössä on toki enemmän naisia, mutta se johtuu siitä että naiset elävät pidempään. Miehiä alkaa kuitenkin kuolla vasta yli keski-ikäisenä, ensimmäinen ikäluokka jossa miehiä ja naisia on yhtä paljon on 56-vuotiaat.
Vaikka naiset täällä kuinka väittäisivät, että "kannattaa olla vain oma itsensä" jne. ei se muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että jos tyttöjä on sata ja poikia neljä enemmän, nämä neljä poikaa jäävät ilman naista. Tekivät he mitä tahansa. Kyse on vain siitä, kuka kuuluu näihin neljään poikaan.
Joten opetelkaa olemaan yksin tai lähtekää hakemaan naista jostain 3. maailman maasta.
Tilastomatematiikka ei selitä tilannettani, tiedän montakin vatipäätä jotka seurustelevat, ja toisaalta niiden naisetkin ovat täysiä imbesillejä. Hassua kyllä aina kun koen takaiskun niin rima nousee, ja nyt se kiitää taivaalle raketin lailla kun keksin muuttua välinpitämättömäksi. Rima on tekosyy ignoorata kaikki mitä eteen tulee.
Sinä et vain yksinkertaisesti osaa ajatella oikein ! kuvittelet että elämäsi menee ohi ! tee työsi ! tee tavoite, vaikka 20 vuotta eteenpäin ja pysy määränpäässäsi jonka asetat itsellesi ! älä heilahtele vaan käy yksin tämä tie 20 vuotta sitten elämässäsi on tarkoitus ! MUISTA ole aina rehellinen ! selviät vaikka kaikki on vaikeata ! 20 vuotta, se on siinä.
Kuinka ajatellaan oikein? Ajattelenko väärin jos luulen että parisuhde on osa nuoruutta? Itselläni se ei sitä tunnu oleva, joten olen vähintäänkin pettynyt sekä itseeni että kanssaihmisiin. Normaalit otukset pyrkivät nähkääs lisääntymään kaikin keinoin :)
20v päästä tavoitteeni on joko wery happy family life tai sitten loppuun palanut rahassa piehtaroiva uraohjus joka voi ostaa mitä haluaa, jopa ihmisiä, ja tekee sen silkkaa ilkeyttään.
Nimenomaan!!! Turhaan mennyt nuoruus harmittaa!!! Kaikki hetken hurmiot sun muut väliaikaiset suhteet... Kaikilla muilla kavereilla niitä piisaa nii tuntee siinä itsensä huonommaksi!!! Ja sitten kun saapuu kuvaan vittuilu kun amiskassakin oli luokan ainut poikamies...:( Lähes koko luokka vittuili "nais" elämästäni ja siitä kun on poikuus tallella... Ei tuntunut hyvälle:(
Itse ainakin huomasin että 13-19v:nä ei kelvannut kenellekään erityisesti siitä syystä, ettei ollut kelvannut kenellekään muullekaan missään vaiheessa.
Panin kerran erästä Wiccatyttöä jokaiseen reikään.Hänellä oli pitkät hiukset ja hieroin spermat hänen tukkaansa.Näin vietän viikonloppuni.Mieti sitä.
Ahaa. Joko wiccatytölläsi on jättiläismäiset sieraimet ja korvat, tai sinulla on pieni, kumpi se nyt on?
Ymmärrätkö.Ei pienellä kyrvällä,jättimäisillä sieraimilla tms...ole väliä,vaan sillä mitä on pääsi sisällä.Se harmaa mössö siellä.Kerroit tehneesi,jonkin "ratemyface" tutkimuksen,jonka mukaan et ole ruma tai muutakaan.Arvosanasi oli 8.Jos minä tekisin saman tutkimuksen,jäisin varmaan luokalle.Olen aivan totaalisen perseauki.Kuitenkin,naiset usein pitävät minusta.Hymyilevät minulle kadulla ja vilkuttelevat yms...Se on kivaa,heh heh.Unohda itsesi ja turhat paskat estosi.Mene kadulle ja haistele kukkia tai pakokaasuja,ihan sama.Unohda naiset ja kaikki.Ensimmäiseksi,unohda itsesi ja tarpeesi.Maailmassa on 6 miljardia ihmistä,joista suurin osa näkee nälkää,puutetta ja muuta vastaavaa.Älä jauha paskaa.Mieti nyt vähän.
ehkä tuo edellinen postaukseni oli turhaa kielioppinäsäviisastlua kaikista rei'istä.
Mutta asiaan, naiset hymyilevät itsellenikin aina välillä, sillä ei ole merkitystä, sillä ne ovat jotain vesipäisiä teiniritsoja jotka nyt ilkkuvat kaikelle mikä vastaan tulee.
Milläs niistäkin nyt erottaa irvitelevätkö ne vittuillakseen vai haluavatko munaa, ei millään muulla kuin kysymällä.
Maailmassa on muutama miljaaaardi ihmistä, mutta yksi on ylite muiden, ainakin omasta vinkkelistäni, nimittäin minä. Joudun saman jätkän toilailuja kestämään ympäri vuorokauden, ja koitan vain tehdä sen ajan mahdollisimman siedettäväksi. Sietämättömiä ovat taasen toistuvat epäonnistumiset, joita aion jatkossa välttää.
Kärsimys syntyy halusta, ja erityisesti saavuttamattomia asioita kohtaan, joten annan niiden olla ja keskityn siihen mikä on mahdollista.
Mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta? Melko teoreettinen kysymys.Planeetatkin ovat riippuvaisia toisistaan ja niiden kiertoradoista.Epäonnistumiset ja onnistumiset.Suurimmat onnistumiset,voivat loppupelissä olla suurimpia epäonnistumisia.Monotin muuntajalaatikkoa ja varvasluuni meni murskaksi.Toisaalta,se voi olla pelastukseni,sillä keuhkoni on mennyt kasaan 4 kertaa (ilmarinta) ja tämä kesä siteissä,voi pelastaa minut pahemmalta.MIten aiot välttää epäonnistumisia???
Epäonnistumisia vältetään pysymällä erossa siitä mikä niitä aiheuttaa. Itselläni se on naisten naurattaminen/iskeminen/what ever, joten jos lakkaan yrittämästä niin ei tule epäonnistumisiakaan.
Nyt joku positiivinen voisi sanoa että silloin ei varmasti tule onnistumisiakaan. Hassua kyllä, niitä ei tullut kyllä silloin yrittäessäkään.
Puhut asiaa, epäonnistuminen voikin olla omaksi parhaaksi, en ole tähänastisessa elämässä kokenut pahemmin petetyksi tulemista, parisuhdeväkivaltaa, valehtelua, mykkäkoulua, mököttämistä, riitelyä, mustasukkaisuutta, tulevaisuudessa ei myöskään avioeroa, elatusmaksuja ja omaisuuden jakamista. Tämä ikisinkkuushan on tässä valossa aivan positiivinen asia.
Kerrot kokoajan olevasi ilkeä ja itsekäs kusipää..et cetera.Jos,todella olisit sitä.Et pohtisi tämänkaltaisia asioita,kuten nyt esim.nämä ihmissuhteet.Et tuntisi pettymystä,mutta et sitten paljoa muutakaan.Jotakin on ilmeisesti "rasahtanut päässäsi" ja se voi olla uuden alku.Lue Aldous Huxleyn,uusi uljas maailma.Voit kokea pienen valaistumisen.Ajattele kirjan kertomusta ja ajattele nykymaailmaa.Jaguaari tai ei,niin "sä et oo,oikea psykopaatti"laulun sanoin.Ja,siksi juuri näen tulevaisuutesi valoisana,olematta positiivinen.Sellainen on naurettavaa.
Kiitos vinkistä. Poikkean huomenna kirjastossa jos löytyisi. Jotain todella rasahti päässäni, ei vaan enää jaksaisi jäädä aina kakkoseksi.
Yritän kyllä kovasti olla kyyninen nihilisti asian suhteen, sillä niillä tuntuu sujuvan paljon paremmin kuin normaaleilla tallaajilla. Ei sen välttämättä Jagge tarvitse olla, Mersu ja Bemarikin käyvät vallan mainiosti, mutta kallis auto on vain passeli symboloimaan työlle ja rahalle omistautumista kaiken muun kustannuksella.
En kuitenkaan vielä ole täysin välinpitämätön parisuhteen osalta, ja sillä täällä kirjoittelenkin. "Tunteellinen hölmö" on kuitenkin osoittautunut enemmän haittaa kuin hyötyä tuottavaksi lähestymistavaksi, ja haluaisin siitä mieluummin nyt eroon.
vakavasti kannata ottaa, ei etenkään kun olet vielä noin nuori!
Mikä ihmeen hoppu sulla oikein on?
Nauti kun olet vapaa!
Ei pidä ottaa taakkaa siitä mistä voisi ottaa ilon irti joka hetki.
vakavasti kannata ottaa, ei etenkään kun olet vielä noin nuori!
- olen ollut koko ikäni nuori, minulle sanottiin samaa jo lukiossakin. Joku jo sanoikin että jos elämä on jatkunut näin jo 5 vuotta, niin mihinkä se seuraavien viiden(kymmenen) aikana siitä enää muuttuisi
Mikä ihmeen hoppu sulla oikein on?
- Ei ole kivaa olla aina viimeinen. Ymmärtääkseni edes jonkinlaiset säätämiset kuuluisivat nuoruuteen.
Nauti kun olet vapaa!
- Ei ole oma valinta. Olen katsonut kai liikaa televisiota ja odotan (olemattomalta)suhteelta liikoja. Antaisivat nyt edes kokeilla muutakin.
Ei pidä ottaa taakkaa siitä mistä voisi ottaa ilon irti joka hetki.
-kts. edellinen. Pyrin kyllä parhaani mukaan unohtamaan koko asian, ja muovaamaan itsestäni ilkeän ja itseriittoisen kusipään.