Olen eronnut nainen. Kaikki hyvät "ystävät" kaikkosivat kuin ihmeen kaupalla eron myötä. eron syy oli selvä; mieheni sairaalloinen mustasukkaisuus ja väkivalta, henkinen ja fyysinen. Ystävät olivat myös sitä mieltä, että miehessä syy, ja omat serkkunsakin olivat samaa mieltä. he katosivat elämästäni. Tapasin sielunkummpaninja menimme vihille. Olemme oikeasti tosi onnelliset yhdessä ja olemme olleet jo 8 vuotta. Loput ystävät ja nyk. mieheni hyvät ystäväni, esim. käly, johon "ystävystyin" ja kävimme kylää eka vuoden. Nyt nämä loput hyvät ystävät ovat kadonneet. Syytä emme ole koskaan saaneet tietää. Kateelllisako toisten onnesta ? Ihmeellistä. Olemme siis minä ja mieheni ja koiramme toistemme parhaat ystävät. Lapsemme käyvät kyllä käyvät ja samoin lastenlapset. Siinäpä se meidän ystävyyspiirimme.
USKALLANKO YSTÄVYSTÄKKÄÄN
unhoitettu
7522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihmisiin. Esim. jonkun harrastuksen tai järjestötoiminnan kautta sellaisia saattaisi löytää.
Tuo katoaminen kuulostaa kylläkin vähän oudolta. Oletko itse yrittänyt ottaa näihin ihmisiin yhteyttä ja yrittänyt sopia tapaamista?
Olen ollut kovasti aktiivinen yhteydenotossa. Ensin loppuivat puhelut ja ne vaihtuivat tekstiviesteihin ja lopulta harvoihin email-viesteihin ja sitten pelkkää tyhjää.....eikä vastattu minun vieteihini.
Koiraharrastuksen parista olemme saaneet YHDEN hyvänpäivän tutun. Kasvattaja oli aluksi kuin "perheenjäsen", MUTTA kun koirasta ei tullut virheen vuoksi (vikanainen kyynärnivel) näyttelykoiraa eikä näin kasvattaja saanut "pojoja", niin hänkin katosi kuin maan alle. Tavatessamme selitti kiireitään ! Antaa olla rauhassa. Nykyään ihmiset ovat itsekkäitä ja ovat "ystäviä" pelkästä hyötymistarkoituksesta. Oma sukukin nyhtää kaiken, minkä irti saa. Osataan kyllä ottaa, mutta ei antaa. VARON liiaksi "ystävystymistä". Työkaveritkin ovat pelkkiä työkavereita, eikä mitään yhteistä työn ulkopuolella. En käy edes lounailla tai kahveilla heidän kanssaan, vaikka ovat ihan ok tyyppejä (osa siis). Itse olen kovasti sosiaalinen. Onneksi on kaksi lasta, mies ja vanhemmat. Sisarten (kaksi veljeä) emme oikein pidä yhteyttä. Toinen on työkaveri (ja lisäksi mökkinaapuri). Yrittää hyötyä minusta KAIKEN !! Lapsiaankin hoidin monesti kuussa, jotta pääsivät itse ulos. Nyt nämä hoitolapset eivät pidä mitään yhteyttä. Luuseri ja lusmu ja AHNE (työkaverit tietää). Arvaa, hävettääkö ? Itse yritän pinnistellä,ettei samanlaiseksi luultaisi, koska olemme sisaruksia.
Elikkä olen ollut LIIAN kiltti ! MINUN lapsiani tämä kummienon perhe ei suostunut hoitamaan eikä mitään apua antamaan, VAIKKA OLIN YKSINHUOLTAJANA JA OLISIN KAIKENLAISTA APUA TARVINNUT. HÄN TOI kyllä vielä omansa minun köyhiin eväisiini ! Mikä röyhkeys !! Jos kysyin,onko sinulla mitään erikoista silloin ja silloin. Aina tuli "vastaus" "Ai, mietn niin ?"
Olen poistanut puhelinumeroita roppakaupalla kännystäni. Oma napa kaikkein lähinnä. MINÄ JA MINÄ* JA MINULLE KAIKKI !!! MItäs ne olivatkaan ne 7 perussyntiä. En tarvitse tuommoisia ihmisiä lähelleni. Lastenlapset ovat olleet PALJON HOIDOSSA 3 viikkoisesta lähtien. Joap 7 päivääkin, että tyttö nimitteli minua äidiksi ja ukkia isiksi. Huudon kanssa sai aina jättää kotiinsa! Salaa piti poistua paikalta! Helppo on ollut nuorten rellestää. Yöt on hoidettu sairaita lapsiakin! Miniältä tulee haukut kiitokseksi (sairas narsisti - onneksi tajusimme nyt, kuin ei koskaan). Tyttären pesue on ihan ok. Poikani on myös ok ja samoin mieheni poika ja tytär. Tämmöistä se elämä on. Yritän olla katkeroitumatta ! Rakastamme lapsia yli kaiken. On parempi, että he ovat miedän ja isoukin ja muorin huomassa kuin jossain kylillä hoidossa, jos vanhempien ON päästävä tuulettumaan. Ennen ei ollut näin. Itse on saanut hoitaa pesueensa ja lapset aina matkassa!
Olemme molemmat työssk klo 7.00 - 16.00 ! Viikollakin ovat yöhoidossa, että säästävät hoitomaksuissa !!!
Olen myös eronnut. Itselläni luulin olevan yhden tosiystävän (tietty jokaisella omat kriteerit, sen vuoksi oli vain tämä yksi ystävä kriteerillä). Niin, siis todellakin oli. Jos ystävyys muuttuu laskelmoivan ahneudeksi, kateudeksi, sanattomiksi loukkauksiksi...ym. Niin parempi ryhtyä hyvänpäiväntutuiksi, tai katkasta välit kokonaan.
Sen verran siipeeni sain, että luottamus on mennyt niin pahasti, että en usko enään ystävyys kriteerilläni ystävystyväni kenenkään kanssa. On asia erikseen hyvät kaverit.
Tuohon ns. yksinäisyyteen tottumiseen meni aikansa, mutta nytten olen tosi onnellinen. Kukaan ei loukkaa tai käytä missään mielessä hyväksi. Harrastukset kanssa auttaa asiaan ja se tietty, että asenne muuttuu niin, että nauttii tässä ja nyt siitä mitä on, eikä murehdi sitä mitä on menettänyt tai mitä ei ole.
Eronnut olen minäkin ja uuden onnen löytänyt. Ystävät ja kaverit jättäneet lähes kaikki. Muuttuneet jotenkin etäisiksi, ei käydä kylässä eikä pidetä paljon yhteyttä. Kateuttako se sitten lienee, kun ei mulla enää menekkään huonosti liitossani.
Tutulta kuulostaa tuo kertomus. Olen kokenut samanlaista "kohtelua" joten ois kiva ystävystyä!