Älkää antako työpaikkaromanssin mennä liian pitkälle. Siitä kärsii työt tai ihmiset. Työsuojeluvaltuutettuna olen joutunut ottamaan kantaa tähänkin asiaan useamman kerran.
EI syödä kuormasta
16
6328
Vastaukset
- kande
tehä sitä, siitä kärsii kaikki , varsinkin jos kukaan ei ole tosissaan, tai siis jos pomo leikkii ja sinkku on tosissaan ja jatketaan vuosia ja sitte ihmnetellään, miksi joku iritsanoo itteensä ja muuta kummallista
- sinäkin tollasia
mietit. Toihan koskee vain työnantajaa. Muiden osalta työpaikka ei ole mikään side. Kuormasta ei syödä. Kuormassa taas voi syödä. Täytyy vaan kattoo missä millonki seisoo ku nälkä tulee.
- se työ
into vähän kärsii siä työntekijä puolellakin, vaik ei oikeuteen olis vetämässäkään,. raskaaks käy näytteleminen, minkä vaan kuitenkin
- aika pitkälle mennyt
HMMM. Työkaverin kans on aika pitkälle menty. Hän ei ole esimieheni, tai minä hänen... Mieleni tekisi vaikka mitä, mutta työaikanahan ei suhdetta tule pitää? Vaan sitten joskun vapaa-ajalla.
- Naimisissa duunikaverin kanssa
Meillä ainakin meni siten, että sain potkut kun "söin kuormasta". Nyt sitä firmaakaan ei tosin enää ole, mutta me olemme naimisissa kahdeksatta vuotta ja kodissamme touhuilee suloinen viisi vuotias.
Onnea kaikille parin löytäneille! Työpaikalta löytää paremmin omanlaisensa kun baareista:)- työkaverin ...
kanssa ole mikään syy saada potkuja???
- edellinen
työkaverin ... kirjoitti:
kanssa ole mikään syy saada potkuja???
koeajalla, joten sain ihan vain ilman syytä potkut (sen jälkeen kun pomo sai tietää suhteestani). Äitini muuten sanoi, että "pomo taisi palkata sinut itselleen". Hän siis sanoi jo työhaastattelussa, että olen seksikäs??!! (aika outoa mielestäni) Ja oli sanonut kaikille miehille, joita työpaikalla oli, että omasta kuormasta ei sitten syödä- ja näin sanoi minullekin.
No, oli syy mikä hyvänsä, kenkää tuli että kolisi.
- kuormasta ...
jatkuvalla syötöllä eikä herrat mahda mittään ...
- ihmisen
elämä on usein kyseessä näissä työromansseissakin. Molemmat on usein varattuja, on lapsia ja saattaapi olla, että ne petetyt puolisot on saman firman palveluksessa. Eipä ollut helppo pestä näiden kahden pässin kanssa jälkipyykkiä, kun kaiken kielsivät ja yrittivät tehdä minusta syyllistä, kun jäivät kiinni. Oisivat sitten olleet rehellisiä ja myöntäneet, kun heillä niin ihanaa oli keskenään. Teki mieli soittaa näitten pissipäitten pomoille ja sanoa, minkälaista peliä siellä töissä ja työmatkoilla pelataan ja miten paljon se vaikutti kunkin työntekijän henkiseen jaksamiseen. Jonkinlaista auktoriteetin ojennusta nämä kaksi työromanssia hieroneet ois olleet vailla, vaikkapa pomon puhuttelua, että loppuisi moinen touhu alkuunsa. Tai olisivat jatkaneet rauhassa, mutta ilman valheita enää, eikä petettyjen puolisoiden selän takana. Et kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin moiseen touhuun lähtee, varsinkin jos jompi kumpi tai molemmat on varattuja!
- nyt ...
kun ei ole enää mitään syötävää kuormasta? Täytyykö nyt vaihtaa taas työpaikkaa?
- mitiä ...
vielä löytyi jotakin hyödynnettävää materiaalia ...:D
- Nimimerkkijotaeiolerekister...
Ihmiset kohtaavat toisensa erilaisissa tilanteissa - joskus työpaikalla, jossa ollaan noin 1/3 vuorokaudesta. Mitä hemmetin väliä sillä on missä kohtaa ihmisen, josta pitää? Pitäiskö matkakortti poistaa käytöstä jos tapaa toisen bussissa tai junassa? Ja jos suhteessa tulee jotain ongelmia, niin se on ko. henkilöiden yksityisasia, ei työasia.
- työntekoonkin
ainakin nuo ns. salasuhteet. Monenlaista tapausta nähneenä voin kertoa, että jos ollaan vapaita, niin mikä jottei. Sehän voi näkyä positiivisesti työn teossakin. Mutta varatut tapaukset eri juttu aina. Kannattais käsitellä ensin se oma suhde selväksi. Mut eihän sitä monikaan ajattele järjellä, kun retkahtaa..
- Anonyymi
Niin, eihän työpaikkaromanssissa mitään vikaa ole jos se tapahtuu työkavereiden kesken, mutta säälittävin teko se on firman pomolta tai esimieheltä. Pilaa koko firman ilmapiirin.
- Anonyymi
No ilmapiirin pilaa työkavereidenseurustelukin.
- Anonyymi
Niihä akat lirkuttelee työnjohtajille/pääliköille niin töissä kun vapaallakin. Todella sisäsiitosta touhua. Ter sivusta kattoja ja kohta entinen työntekijä. En todellä ole katkera tai edes kateellinen. Lähinnä todella huvittunut
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1122546- 842221
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai631732- 561727
- 1641651
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1581526Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461516- 1181280
Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261216Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket271207