Elämätön elämäni.

PItikin tää lähettää, ihan väärälle palstalle meni... Että mua kaduttaa.

JEESUS rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet, ja uskossa olet upeeta! jos sanoisin että kyllä minä ymmärrän niin se olisi valhetta, noitten tekstien perusteella huomaan että tappelet itsesi kanssa! älä jää murehtimaan että kaikki mitä teen on syntiä tai mikä synniltä tuntuu ethän voi sille mitään! enkä sano sinua heikoksi koska kerroit ahdistuksesi!, ihminen on luonnostaan sellainen! kuule tämä on tärkeä=SINÄ ET ELÄ SYNNISSÄ ne on jo sovitettu! saatana ei sinuun pääse käsiksi koska turvanasi on HERRA! vaikka miltä tuntuisi vaikka huutaisit mielessäsi hirveyksiä kohti taivasta ja sitten pyytelet anteeksi, se on jo sellainen rasite ihmiselle että muut asiat sen ohella on pientä/suurta? ja kaiken maailman psykologit psykiatrit sanoo että tee tätä tee tuota se on ärsyttävää ja jotenkin tuntuu että jos käyt juttelemassa et voi täysin avautua koska itsesuojelu-vaisto ponnahtaa pintaan ja sitä teeskentelee että kaikki on vallan mainiosti,mutta tosi asiassa kaikki onkin toisin. Sinä olet yksi ja sama! todetkoon lääkärit mitä tahtoo. ja vaikka olisikin sairauksia niistä pääset usko pois! ja kun sanoit miten vaikea pienillä kirjaimilla on vaikea kuvata sitä miltä tuntuu, pelko ja ahdistus saa vallan ja kun tuntuu hyvältä niin ajattelee että eihän näin voi olla koska minuahan pitäisi ahdistaa eikö? olisit varmaan iloinen että jos olisi sellainen kone missä toinen saisi tuntea edes hetken murun ahdistuksestasi niin ymmärtäisi!! Älä jää kuuntelemaan tunteita se on tosi raastavaa ja joka päiväistä tappelua, sen tiedän että tunteille kun ei voi mitään ja se vituttaa, älä yksin murehdi älä sitä tee, minua on koulukiusattu aina kun olin koulussa, änkytin ja olin vaan huono koska muut niin sanoivat ja perhana nyt viha meinaa saada ylivallan mutta en anna pahalle pikkusormea! moisiossa jo kun olin 13-14 turhan takia. adhd! yritin paikkailla pahaa oloani huumeilla ja viinalla kävin tosi pohjalla ja sitten elämääni tuli JEESUS! kerro ihmeessä lisää ja muuten hienosti kirjoitit ainakin minun mielestä, älä luule että pidän sinua jotenkin kummallisena nuo on luonnollisia juttuja ihmis-elämässä, ei kannata yrittää olla liian vahva, ei sinun tarvitse pelätä sillä HERRA rakastaa sinua tekisit sitten mitä hyvänsä! pyydä apua HERRALTA kun siltä tuntuu HÄN vie saatanan pois kauas sinusta sinun läheltä sano vaikka näin=Minä uskon JEESUKSEEN KRISTUKSEEN joka kuoli ristillä ja nousi kolmantena päivä kuolleista. JEESUS joka voitti kuoleman on sinun henkivartijasi, saatana kauhistuu ja juoksee karkuun kovalla äänellä veren sinetti suojatkoon sinua nyt ja aina AAMEN!!!!!!!!!!

Sussa ei ole mitään vikaa!!!!!!!! Jokaisella meistä on vain YKSI!!!!!!! elämä. Älä kulta pieni hukkaa sitä! Sä olet täydellisin LUOJAN luoma, mitä maa päällään kantaa, niin kuin jokainen meistä. Emme ole tilivelvollisia KENELLEKÄÄN muulle kuin itsellemme!!!!!!! Ala jo vihdoin rakastaa itseäsi, sillä sinä olet todellakin sen arvoinen.....vain sinä ei kukaan muu, eikä mikään mitä olet tähän asti elämässäsi kokenut. Paljon pahaa joutuu suurin osa meistä kokemaan. Siitä on päästävä yli!! Millainen on olosi nyt? Muista, että sä olet AINUTLAATUINEN, ketään sinun laistasi ei enää koskaan tule olemaan!!!!!!!

Luullakseni et ole oppinut hyväksymään itseäsi sellaisena kuin olet.Kuvittelet olevasi ruma,ja laihdutat näyttääksesi muoti lehtien mannekiinilta.Uskonnollinen,ja ahdasmielinen koti sekä liian vähän tosi ystäviä.Luulisin asian olevan niin, että kun syöt psyyke lääkkeesi sekä kohtuudella ateriasi asiasi alkavat korjaantumaan.Muutos tapahtuu tosin hitaasti,mutta pääset helvetistäsi pois

On mullakin ollut paskoja aikoja ja köysi kurkun ympärillä.Paskojen aikojen jälkeen tulee paremmat ajat.Venttaa vähän.

elämää kannattaa noin periaatteesta jatkaa. Ehkä suosittelisin sulle psykoterapiaa, jonkinlaisia ihmiskontakteja (no mielellään myönteisiä.) ja yleistä uskoa itseesi ja omaan ääneesi. Et liene hurjasti yli 2-kymppinen, jos sitä. Omat vaikeimmat aikani olivat juuri tuolloin, joskin vältin osastot.
Olen itse myös bulimikko, ollut 13-vuotiaasta asti. Olen nyt 33-v. ja oksennan (edelleen) päivittäin. Kolmen ja puolen vuoden psykoteerapian (Kela) ja muutaman lyhyemmän session jälkeenkin. Tällaisena nyt vaan on elettävä. Olen aika yksin minäkin, miesystävä kyllä ja yksi naispuolinen ystävä sen lisäksi, johon pidän huonosti yhteyttä. Työ ja kämppä on; perushommat kuosissa. Aika vapaasti olen saanut elämään uskoa: minua ei ole kastettu. On se ehkä ollut tietynlainen riesakin. Jonkinlainen usko hyvään minulla silti on. Halu elää, olla elossa, omista rajoituksista ja rampuuksista huolimatta.Vaikka häpeä joskus rusentaakin, ja jatkuva salailu uuvuttaa.
En tiedä osaanko sinua lohduttaa/auttaa tällä.
Halusin vaan sanoo, ettet oo ainoo. Tunnistin kirjoituksestasi aika paljon tuttuja asioita.Jotenkin elämä on asettunut vuosien myötä.Vuodet eivät ole kuitenkaan samanlaisia.

Ehkä tunnet, ettei kukaan sinua ymmärrä oikeasti. Ja se on varmastikin totta. Ehkä myös työnnät kaikki ihmiset luotasi ja samalla kokeilet näin välittääkö kukaan oikeasti niin paljon, että näkisivät vaivaa takiasi.

Ikävä kyllä ihmisillä on kaikilla omia ongelmia niin paljon etteivät he edes välttämättä näe sinun ahdonkoasi, vaikka sen lämäisisit heidän kasvoilleen.
Joten vaikket jaksaisi, niin sinä olet se joka voit itseäsi auttaa. Auta vaikka laiskasti ja hitaasti, mutta auta!

Jos et luota tarpeeksi keneenkään et varmasti pysty pyytämään apua ja kertomaan mitä tarvitset. Et ehkä tarkalleen edes tiedä mitä tarvitset? Juuri nyt kun tarvitsisit eniten ihmisiä niin työnnät heidät pois. aika surkuhupaisaa.. Itsekin tein näin. Minun selviytymiskeinoni oli se että olen vahva ja selviä yksin ja kellekään en mitään kertonut. No, se toimi niin pitkään kun toimi. Kunnes löysin yhden ihmisen jolla "antautua" täysin. Mutta ennen sellaisen ihmisen kohtaamista pitää tehdä jotain muuta.

Ehkäpä et halua lääkkeitä syödä vai miksi niitä piilottelit? Itse en laittaisi lääkkeiden varaan uskoa parantumisesta. Tai lääkärin varaan. Sinä itse tiedät mikä on sinulle parasta kun vaan etsit sen tiedon itsestäsi. Ehkä se onkin lääkkeet ehkä ei? Ehkä se jotain muuta? Mitä toivoisit ja mitä haluaisit elämässä? MIlloin tunsit ylpeyttä itsestäsi? Ehkä löytäisit jonkin jutun mitä jaksaisit tehdä ja saisit siitä voimaa?

Itsetuntemus on avainsana!
Jaksaisitko lukea yhden kirjan? NÄyttäisi siltä ettet tunne itseäsi. Uskon kuitenkin, että löydät vastauksen sisältäsi, kun vain teet töitä sen eteen. Vähitellen ja askel kerrallaan!

TÄmä on nyt tällainen "julkkiskirja" ja amerikan tv-kasvon kirjoittama. Mutta ohita nuo amerikkalaissen kulttuurin ärsytykset ja lue ihmeessä ja pääset tutustumaan itseesi!

"pidä huolta itsestäsi Phillip C McGraw. Josko löytäisit sen aidon itsesi kaikkien paineiden ja odotusten alta joita sinua kohtaan on?

Toinen pieni kirjanen josta voisi ehkä olla jotain apua? kehosi hyväksymiseen on "Elä sovussa kehosi kanssa" Marcia Hutchinson. Tämä ei vaadi niin paljon lukemista siinä on erilaisia pieniä harjoituksia..

Vaati rohkeutta laittaa kirjoituksesi tänne, vaikkakin sitten sitä vähän kaduitkin. Ehkä sinua pelottaa kun kulissit on nyt kaadettu jollakin tasolla ainakin. Ainakin itsellesi olet myöntänyt että tarvitset apua.

Muista kuitenkin, että me muut ihmiset olemme kaltaisiasi! Meillä on samat perustapeet ne vain näyttäytyvät eritavoin. Kun tunnet itsesi tunnet muutkin ihmiset. Ja silloin muut ihmiset eivät ole enää niin pelottavia lähestyä. Olet yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa muukin täällä maapallolla!

siis vain ja ainoastaan sinä itse voit auttaa itseäsi,onhan se mukavaa kun joku hössöttää koko ajan liekkö se oireiden perimmäinen tarkoituskin , luulisin.Ei kannata rääkätä kehoaan loputtomiin tämä Elämä on kuitenki vain tämän kerran sinunkin kohdalla ja se on yllättävän lyhyt...

muista - pituussuuntaan.

En ole todellakaan hyvä lohduttamisessa tai "antaa toivoa", mutta oli ihan pakko vastata. mäkin oon kadottanut elämältäni tarkoituksen ja se on kamalaa ku mä tiedän että mä jaksaisin odottaa elämän loppuun, mutta kun haluaisin elää toisin, normaalia elämää. Ja toisaalta mä nimenomaan haluankin jonkun täysin epänormaalin elämän koska olen täysi hullu. Tiedätkös, jokin sun kertomuksessa vai oisko kirjoitustyylissä muistuttaa omaani.
Niin piti sanoa. Sä olet mua "parempi" siinä mielessä että et ole heittänyt toivoa ja kun toivot vielä muuttuvas takaisin semmoseks millanen olit ennen ja että taistelet sitä "nykyistä" itteäs vastaan jne.
Mul on hieman eri tilanne. Opin hyväksymään tän mun surkean elämän ja sen että en voi saada mitä haluan. Ennen olin kauheen onneton niinkuin sä näytät olevan nyt, mutta nyt olen hyväksyny sen ja olen melko.. no en onnellinen vaa lähinnä neutraali. Ja mikä tärkeintä, mulla ei ole enää paluutietä samanlaiseks kiltiks pikku tytöks kuin olin ennen enkä helvetissä halua!! Musta on tullu tunteeton, ylimielinen, ja yksinkertaisesti paha ja sairas olento. En halua edes olla ihminen. Sinä älä kadota sitä mitä sulla on vielä hyvyydestä jääny jäljelle. Yllättävää että mä edes sanon ton, sain kai taas jonkun kiltteyskohtauksen, mutta se siitä...
Yritä ottaa itseäsi niskasta kiinni (niin sinä ilmeisesti koko ajan yritätkin, äläkä anna periks). Toivottavasti sunkin elämä muuttuu paremmaks. Esim minä, kun tuli uusi vuosi 2005 päätin siinä että tämän vuoden aloitan puhtaalta pöydältä ja niin olinkin koko sen vuoden onnellisempi... paitsi että nyt olen taas semmonen mistä kerroin mutta älä siitä välitä.

PS: Kato ny. Jos sä et osannu muka kirjoittaa tarinaa hyvin niin tää mun "tarina" oli sitten aivan syvältä.
PPS: Sori jos en jossain kohtii osannu hyvin ajatella sun kannalta...