Minä kannatan miehenä ehdottomasti että eorkaa jos on hankalaa ja etsikää uusi puoliso.Mitä järkeä on tuhlata vuosia jos homma ei toimi.Uskokaa että avioeron jälkeenkin on elämää ja kun uusi puoliso löytyy unohtuu kaikki vanhat jutut.Naisille sanon tämän saman myös että älkää tuhlatko vuosia sillä onni odottaa kun se tulla saa.
Älkää turhaa roikkuko huonossa liitossa ,sillä on vain tämä elämä
Kolmas kerta menossa
194045
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos lapsia ei ole kuvioissa, niin olen aivan samaa mieltä. Ei kahden aikuisen ole mitään järkeä väkipakolla kärvistellä yhdessä.
MUTTA, jos parilla on alaikäisiä lapsia, niin mielestäni on äärettömän itsekästä ja hedonistista oman onnen ja nautinnon tavoittelua erota. Tietäen, miten hirveästi hämmennystä, ahdistusta ja pahaa oloa silloin aiheuttaa lapselleen.
Vaikka liitto olisi miten tunteeton, niin kunhan edes asiallisesti pystytään elämään saman katon alla, niin lasten vuoksi sitä olisi kestettävä edes lasten murkkuikään asti.
Asia on toinen, jos kyseessä on väkivaltaa/ alkoholismia tms.
Mielestäni ihmiset, jotka asettavat oman nautintonsa lastensa edelle, voisi vaikka steriloida/kastroida ennen lasten saamista. He eivät ole kypsiä ja tarpeeksi vastuuntuntoisia vanhemmuuteen.
Juttus loppuosa teki muhun vaikutuksen.Oon samaa mieltä,ja olen mies.
sattuu vaikka olis jo lähes aikuisia!
Lasten kannalta ei ole hyvä tilanne sekään, että vanhemmat ovat toisilleen tunnetasolla täysin vieraita. Kylmyys heijastuu myös lapsiin.
Itse olin erittäin tyyväinen vanhempieni erosta (12v) Elämä rauhoittui äitini sekä minun elämässäni. Eritoten lapsen, eli minun. Vanhempien ero on joskun lasten kannalta parempi kuin jatkaa avioliittoa. Puhun nyt lapsen kannalta, eli minä joka olen lapsi avioerossa. Suhde äitiin sekä isäni vanhempiin (famuun ja fafaan) heidän elämänsä loppuun saakka on ollut hyvä. Isään eipä juuri
pitää pysyä yhdessä.Jos vanhempien välinen rakkaus on kuollut ja pelkkää hyytävää kylmyyttä jäljellä,niin kyllä siinä lapsi kärsii.Mitä järkeä näyttää lapselle sellaista parisuhdetta?Isä ja äiti eivät huutojen ja riitojen jälkeen edes puhu toisilleen.lapsi yrittää siinä olla lojaali kummallekkin.Sekaisinhan siinä menee ja taas pilataan yksi tai useampi lapsen elämä.Lasten kannalta on parempi erota,jos mitään ei ole tehtävissä parisuhteen korjaamiseksi.Varmasti kamalaa katsottavaa kun vanhemmat vihaavat ja välttelevät toisiaan.Asioissa on aina puolensa,eikä mokään ole mustavalkoista!
Jos voisin asioita muuttaa, niin toivoisin, että vanhempani olisivat eronneet silloin kun piti eivätkä olisi odottaneet, että me lapset kasvamme. Käyn terapiassa siitä syystä, että häpesin vanhempiemme kulissiliittoa. Kyllä sitä lapsikin tajuaa yllättävän paljon. Äitini löysi minut kerran viisivuotiaana keskellä yötä istumasta olohuoneessa. Vanhempien ongelmat olivat vasta alkaneet eikä mitään avioeroa oltu edes mietitty. Olin rauhallisena vastannut äidilleni, että istun siellä, koska olen miettinyt valmiiksi miten huonekalut jaetaan, KUN he eroavat...
En kehdannut tuoda koskaan kavereita meille, sillä häpesin vanhempieni tekopyhää kulissiliittoa niin paljon. Emme veljeni kanssa viihtyneet kotona ja keksimme vaikka mitä ettei olisi tarvinnut viettää aikaa "perheen kesken". Vanhempamme eivät edes riidelleet, mutta sen huomasi myös lapsi, että kaikki on ohi.
Haluaisin unohtaa koko tuon ajan... Olisi ollut paljon helpompaa, jos vanhemmat olisivat eronneet kun olin viisi-kuusi-seitsemän. Lapsille ei tarvitse selitellä mitään eivätkä lapset häpeä samalla lailla. Olin kuolla häpeästä kun vanhempani päättivät vihdoin erota kun olin 19, kaikille ystäville piti selostaa mitä tapahtui ja spekuloida miksi.
Tämä on ainoa asia, josta olen katkera vanhemmilleni. En vihoittele, sillä tottakai he luulivat tekevänsä oikein. Mutta lapsen näkökulmasta voin kertoa, että enemmän hallaa teette, jos annatte lapselle ihan väärän kuvan avioliitosta. Itse en voi kuvitellakaan, että menisin naimisiin, sillä minusta tuntuu, että se tappaa kaiken. Kiitos tästä vanhempieni liitolle.
Terveisin,
nyt kolmekymppinen nainen
Vanhempani ovat vieläkin yhdessä, itse nyt 3-kymppinen. Riitelevät vieläkin ym. se on aivan kamalaa kuunneltavaa. Ahdistun valtavasti siitä..
Kun olin lapsi olivat välillä asumuserossa, tavaroita vietiin edestakaisin.. Koin itse häpeää ja ahdistusta. Aina kun alkoivat riidellä, maha minulla ihan kuralla. Eikä meilläkään juurikaan minun kavereita käynyt, en kehdannut tuoda riitojen vuoksi, riitelivät silloinkin kun minulla kavereita kylässä. Kumpikaan ei tajunnut että kuinka paha minulla oli olla, eikä silloin ollut mitään perheneuvoloita tms. ainakaan ei niitä ehdoteltu.. Siis koen että itse olisin tarvinnut saada puhua jonkun kanssa silloin. Siskoni on minua reilusti vanhempi, hän muutti heti kotoa kuin mahdollista. Kun hän muutti, koin olevani todella yksin. Pelkäsin riitoja, meillä lensi astiat ym aina väliin :(
Pohjimmiltani pelko johtui siitä että pelkäsin, että eroavat.. jälkeenpäin ajatellen, niin olisi ollut parempikin... Ei kulissiliittokaan ole mistään kotoisin, lapset kyllä vaistoaa. Isälläni oli ollut myös toinen nainen välillä, äitini minun kuullen haukkui isääni... molemmat haukkuivat toisiansa, vaikka lapsihan rakastaa ehdoitta molempia vanhempiaan. Sekin ahdisti.
vau hieno pointti. kirj, alenpana roikkuja ja sun tää juttus kuulostaa tos hyvältä ja laitan mieheni lukeen sen.. kiitos ja hyvää elämän jatkoja
Huonosta liitosta on syytä lähteä - mutta miksi pitäisi heti olla uusi? Etenkin miehet lähtevät suhteista siirtyäkseen heti seuraavaan miettimättä tai hyväksymättä eron syitä. Pitää aina vain olla joku. Yksin ei kestä. Kannattaa opetella myös yksinoloa ja itsensä kanssa olemista. Me kuolemmekin jonakin päivänä yksin...
Toki jättäjä saa elää yksin, jos ei ole yhdessäoloa entisessä liitossa kestänyt ja käydä kunnolla syyt läpi, että johtuikohan kaikki vain toisesta.
Mutta se jätetty monesti joutuu siihen tilanteeseen yllättäen, eikä ole välttämättä ikinä ajatellut koko eron mahdollisuutta.
Minut jätettiin ja todellakin yksin olisi vaikea kestää. Ei minulla ole "uutta", vaikka onkin ihminen jolta saan osan siitä läheisyyden ja hellyyden kaipuusta ym.
Uusi tarkoittaa tässä sitä minulle, että olisi joku mikä korvaa menetetyn ihmisen, jota rakastin ja voisin kokea yhtä voimakkaita tunteita häntä kohtaan.
Niin kauan kun niitä tunteita on sitä "vanhaa" jättäjää kohtaan ei voi olla uutta. On vain hyviä ystäviä.
Hyvä ystävä on sellainen, jolle tuon ylläolevan voi sanoa, eikä hän odota mitään enempää, eikä ole mustasukkainen siitä.
Olipas sekavaa :)
Miehet EI osaa olla yksin, pitää olla joku hyysäämässä- Itse olen ollut eron jälkeen 10v sitten suurimman osan aikaa yksin, ja voihan pojat.......onpas elämä ollutkin ihanaa!! Ei nalkutusta, ei passaamista, ei toisen jälkien siivoomista.........vaan MATKUSTELUA; UUSIA ASIOITA ja UUSIA TUTTAVUUKSIA, ELÄMÄN KOKEMUKSIA ja kaikkea ihanaa!
Ei paljon tule mieleen, että ottaisimpa jonkun tähän hyysättäväksi!
Ihan normaalia ihmisen tarvetta. Miksi kaiken pitää kohdistua vain ja ainoastaan pariutumiseen, avioliittoon, perheeseen.... oksettavaa.
Jos kaksi ihmistä nauttii toistensa läheisyydestä ilman sitoumuksia niin mitä pahaa siinä on? Ei mitään.
Eihän siinä mitään pahaa olekaan.
Mulla vain on edelleen exää kohtaan liikaa tunteita, kun huomaan sen näissä tilanteissa siten, että alan jarrutella.
Ilman sitoumuksia tässä haluankin jatkossa elää, mutta valitettavasti vastapuolet ymmärtävät tilanteen vain sen ensimäisen illan :)
Tulee siis selitystä, että meidän välillä kyllä on nyt jotain paljon enempi, rakastan varmaan sua jne.
Niin voi ollakin, mutta en halua enää sitoutua ja rajoittaa elämääni. Toisaalta on kivaa kokea olevansa haluttu. Mutta sitä on vaikeaa olla loukkaamatta toista.
Joskus voi olla silti muita keinoja parisuhteen parantamiseksi kuin ero, mutta riippuu mistä roikkuu.
josta viimeiset 5 v oli takkuamista - soutamista ja huopaamista erotaanko vai ei. Viimeinkin laitoin pisteen iin päälle, ja hommasin ittelleni asunnon. Poika jäi isälleen ja tyttö minulle; kummankin lapsen toive otettiin huomioon erotessa.
Mies sanoi minulle monesti, etten tule koskaan pärjäämään, jos erotaan, vaikka olin töissä. Nyt olen työttömänä ja silti pärjään, vaikka välillä koville ottaakin... Onneksi saan asumistukea, sillä lamasta jäi vanhaa asuntovelkaa, joka kiristää vyötä vielä 6 v. Mutta hän ei minua lannista - sen olen päättänyt!!! Kaipa vielä töitäkin löydän, vaikka olen 40 paremmalla puolella.
Ja mitä "uuteen" tulee, niin ukkolla oli heti ystävä katteltuna valmiina, kun minä lähdin. Oli pitänyt "peliä" selkäni takana... Aluksi katkeroiduin, mutta kun sain selvitettyä asian hänen kanssaan, niin asia ei vaivaa minua enää.
Muuttaessani uuteen asuntoon, koin helpottavaa tunnetta siitä, ettei tarvitse enää elää saman katon alla, henkisesti kuluttavassa kulissiavioliitossa. Mieheni kun saattoi olla jopa 3 kk mykkäkoulussa... Jälkeen päin olen ajatellut, että siinä kärsi lapset kaikkein eniten, paha olo näkyin heidän käytöksessään toisiaan kohtaan.
Silti aika ajoin itselleni tulee noita yksinäisyyden hetkiä, jolloin kyynelillä ei ole loppua... Ehkä jonakin päivänä minäkin löydän ystävän, "sielunveljen", jota kaipasin niin monet kerrat avioliitossani.
Kyllä niitäkin on nähty,
työmaalla ovat hieman "erikoisia",
ylpeillä pitää ja karttavat normaaleja ihmissuhteita.
Toivon että ei ala se toinen kierros,
entiset viettelee takaisin,
kun ovat vapautuneet.
Helpommin sanottu kuin tehty kun huonosta suhteesta lähtee.
Minä lähdin sellaisesta. Lapset, kaksi murrosikäistä jäivät yhteishuoltajuuteen.
Täällä on kerrottu kuinka on ottanut koville vanhempien eroaminen vasta lasten ollessa aikuisia, mutta sanonpa vaan että minun lapseni eivät koskaan hyväksyneet eroamme.
He tekivät kaikkensa että minä palaisin huonoon liittoni ja niin minä myös tein.
Kyllä se niin on että lasten elämä eron myötä muuttuu niin totaalisesti että turhaa sitä on ruveta kaunistelemaan että kuinka hyvä olisi jos vanhemmat olisivat eronneet aikaisemmin.
Lapset eivät ymmärrä kahden aikuisen välistä suhdetta. Ei tarvitsekaan. He oppivat sen myöhemmin. Vanhemmat voivat olla esimerkkinä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Lasten tulee kunnioittaa vanhempiaan ja hyväksyä heidän tekemät valinnat. Vanhemmat joutuvat puntaroimaan eri vaihtoehtoja ja valitsemaan niistä paras. Onko lapselle paras malli nähdä onneettomat vanhemmat jotka parhaassa tapauksessa riitelevät, tappelevat, juovaat viinaa koska eivät siedä toisiaan? Ei. Lapsi haluaa turvaa ja luulee että ainoa turva on siinä kun perhe pysyy yhdessä. Sellaiselle lapselle ei saa antaa periksi. Lapsen on nimittäin opittava myös kunnioittamaan toisten ihmisten tunteita. Sekö on hyvä oppi että vanhemmat kunnioittavat lapsen tunteita pysymällä yhdessä? Lapsi ei siinä välitä vanhemmistaan, vaan ainoastaan itsestään. Vanhemmat eivät välitä itsestään, ja se näkyy tavalla tai toisella, tiedostaen tai tiedostamatta. Lapsen on vain luotettava siihen, että vanhemmat valitsevat paremman elämismallin kaikkien kannalta.