Te, joilla on ulkomaalainen puolisko, tuliko suhde teille "taytena yllatyksena" - eli ette esim. ikina olisi kuvitelleetkaan paatyvanne asumaan johonkin toiseen maahan, olitteko avoimia sellaiselle mahdollisuudelle, vai "hakemalla haitte" ulkomaalaista puolisoa (tama ryhma jaanee pieneksi:-D), oliko silla mitaan valia - vai jotain silta valilta.
Itse en etsinyt itselleni ulkomaalaista poikaystavaa - itse asiassa kun tutustuin kihlattuuni, en etsinyt poikaystavaa yleensakaan. En kuitenkaan ole hirvean yllattynyt siita, etta ulkomaille lopulta paadyin. Olen aina ollut kiinnostunut kielista, matkustelusta, eri kulttuureista... Vuosikaudet minulla oli kirje- ja mailikavereita sielta sun taalta. Erityisesti Italia oli lahella sydantani, ja niinpa eraalla kirjekaveripalstalla otin yhteytta italialaiseen poikaan - juuri sen vuoksi, etta han oli italialainen. Juttu luisti, yksi asia johti toiseen ja nyt olemme olleet jo kolme vuotta yhdessa ja haita tanssitaan as soon as possible:)
Minun tapauksessani siis se, etta "veri veti ulkomaille" oli tavallaan syy, ja se, etta italiaanon kainaloon paadyin oli taman seuraus; tavallaan hanen italialaisuutensa ja minun kiinnostukseni muita kulttuureita kohtaan oli syy, sille miksi juttusille paadyimme, ja tama suhde sen seuraus.
Ehka naissa jutuissa syyt ja seuraukset limittyvat ja sotkeutuvat toisiinsa siina maarin, etta on vaikea ymmartaa mistaan mitaan:-)
Mitenkas te muut, eliko teissa jo valmiiksi pieni kosmopoliitti vai heittiko tyo maailmalle, rakastitteko espanjalaista kirjallisuutta vai paatitteko lahtea lomamatkalle, olitteko vannoutuneita nationalisteja, kunnes....?:-)
Itse en etsinyt itselleni ulkomaalaista poikaystavaa - itse asiassa kun tutustuin kihlattuuni, en etsinyt poikaystavaa yleensakaan. En kuitenkaan ole hirvean yllattynyt siita, etta ulkomaille lopulta paadyin. Olen aina ollut kiinnostunut kielista, matkustelusta, eri kulttuureista... Vuosikaudet minulla oli kirje- ja mailikavereita sielta sun taalta. Erityisesti Italia oli lahella sydantani, ja niinpa eraalla kirjekaveripalstalla otin yhteytta italialaiseen poikaan - juuri sen vuoksi, etta han oli italialainen. Juttu luisti, yksi asia johti toiseen ja nyt olemme olleet jo kolme vuotta yhdessa ja haita tanssitaan as soon as possible:)
Minun tapauksessani siis se, etta "veri veti ulkomaille" oli tavallaan syy, ja se, etta italiaanon kainaloon paadyin oli taman seuraus; tavallaan hanen italialaisuutensa ja minun kiinnostukseni muita kulttuureita kohtaan oli syy, sille miksi juttusille paadyimme, ja tama suhde sen seuraus.
Ehka naissa jutuissa syyt ja seuraukset limittyvat ja sotkeutuvat toisiinsa siina maarin, etta on vaikea ymmartaa mistaan mitaan:-)
Mitenkas te muut, eliko teissa jo valmiiksi pieni kosmopoliitti vai heittiko tyo maailmalle, rakastitteko espanjalaista kirjallisuutta vai paatitteko lahtea lomamatkalle, olitteko vannoutuneita nationalisteja, kunnes....?:-)
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minä olen naimisissa entisen kirjekaverini kanssa (Pakistan). Kirjeenvaihtoa kesti monta vuotta varhaisteini-iästä lähtien. En koskaan edes kuvitellut että tapaisin häntä. Luulin että menen naimisiin Suomalaisen miehen kanssa kunnes hän sitten tuli opiskelun vuoksi Suomeen ja tapasimme ensimmäistä kertaa. Siitä se sitten lähti ja nyt asumme yhdessä Kanadassa jonne muutimme kun mieheni sai jatko-opiskelupaikan ns. tasokkaammasta koulusta. Luultavasti jäämme tänne pysyvästi jos emme sitten muuta takaisin Suomeen
"Erityisesti Italia oli lahella sydantani, ja niinpa eraalla kirjekaveripalstalla otin yhteytta italialaiseen poikaan - juuri sen vuoksi, etta han oli italialainen."
Yleensä kirjekavereiksi valitaan saman sukupuolen edustajia. Voin vain kuvitella mitä italialaisen äijän päässä pyöri, kun blondi suomalainen bimbo lähti OMA-ALOITTEISESTI lähestymään kirjeteitse...
Eli todennäköisesti sinä(kin) etsit alitajuisesti itsellesi ulkomaista puolisoa. Ei kai siinä mitään häpeämistä ole, voi sen myöntää.
Enpa ole ikina kuullut tallaista saantoa, etta naiset vain naisten kanssa kirjeita vaihtaisi tai miehet miesten. Minulla on ollut kirjekavereina niin miehia kuin naisia - kaikki samoista syista: pitaa ylla/kehittaa kielitaitoa ja tutustua jonkin uuden ja erilaisen maan tapoihin, perinteisiin ja asenteisiin. Miesten kanssa olen jutellut jalkapallosta, naisten kanssa miehista.
Mina en muuten ole blondi, vaan brunette - itse asiassa poikaystavani on meista se jolla on blondit hiukset;-) Enemman pohjoiseurooppalaisen nakoinen kuin monet tuntemani pohjoiseurooppalaiset...
Enka allekirjouta "bimbouttanikaan". Harvat bimbot luullakseni valttelevat baareja ja diskoja, ja menevat mieluummin vaikka teatteriin, harvat bimbot keskustelevat syvallisia ja katsovat televisiosta mieluummin historiallisia dokumentteja kuin muotiohjelmia - ja minahan toimin juuri talla tavoin.
Mutta sitahan sina et tiennyt etka olisi tietanytkaan, koska olet niin takertunut stereotypisiin kasityksiisi.
Onneksi tanne on jokunen vakavampikin vastaus tullut:-)
"Enka allekirjouta "bimbouttanikaan". Harvat bimbot luullakseni valttelevat baareja ja diskoja, ja menevat mieluummin vaikka teatteriin, harvat bimbot keskustelevat syvallisia ja katsovat televisiosta mieluummin historiallisia dokumentteja kuin muotiohjelmia - ja minahan toimin juuri talla tavoin."
Juuri bimbot luulevat tälläisten toimintojen verkossa luettelun todistavan jotenkin ei-bimboutta.
Hyva on, jos sinulle tulee parempi olo siita, etta pidat minua bimbona, niin sovitaan sitten, etta sellainen olen.
Naen, etta aiheesta on turha kanssasi alkaa vaittelemaan.
Keskity vaan niihin teatterikäynteihin ja syvällisiin keskusteluihin.
Oikein mielellani:-)
Olen aiemminkin huomannut, että suomalaiset naiset etsivät ulkomaisia "ystäviä" lähinnä miesten parista, ja tulevat huonosti toimeen ulkomaisten naisten kanssa. Mistä tämä johtuu, aika poikkeuksellista käytöstä? En ainakaan muualla ole tähän törmännyt, yleensä erimaalaiset ystävät löytyvät ensin oman sukupuolen parista.
Miten monta naista tiedät, jotta voit yleistää sen perusteella? Minulla on ollut kirjeystävinä sekä naisia että miehiä. Yksi ero saattaa olla siinä että Suomessa vanhemmat eivät puutu lastensa kirjeenvaihtoon. Kaikissa maissa sellainen ei tulisi kuuloonkaan että nuori tyttö vaihtaisi kirjeitä pojan kanssa.
Silloinkin, kun olin vaihtarina, niin suomalaiset naiset liikkuivat lähinnä miesten seurassa, niin ulkomaalaisten kuin suomalaisten. Ulkomaisia naisia heistä ei tuntenut juuri kukaan.
Onko sinulla ulkomaisia naisia ystäväpiirissäsi?
Luultavasti johtuu siitä että naisen on helpompi löytää miesseuraa. Nyt kun asun ulkomailla minulla on naisia ja miehiä ystävinä suunnilleen yhtä paljon. Nyt kun olen varattu tutustun mieluummin naisiin, koska joskus puolitutut miehet saattavat vaikka yrittää iskeä ja sellaisen jälkeen olisi aika vaikea jatkaa ystävyyssuhdetta.
Jotkin naiset eivät kyllä yksinkertaisesti tule toimeen saman sukupuolen kanssa. Mistä se sitten johtuu... en tiedä.
Itse tulen molempien kanssa toimeen. Venäläiset ja somalinaiset ja kaikki siltä väliltä, ei ongelmia toimeen tulemisessa. miehistä kartan vain turkkilaisia ja somaleja, outoa käytöstä?
Itse huomasin tämän piirteen lähinnä vain suomalaisissa naisissa.... Tai ehkä en tuntenut tarpeeksi ulkomaisia naisia, mutta niitä mitä tunsin niin liikkuivat kyllä hyvin monikulttuurisessa naisporukassa.
Kuka meistä oikeasti tietää.. voi vain olettaa aj arvailla
Tuo jälkimmäinen on kyllä mielenkiintoista... johtuisiko siitä, että suurin osa naisista (ei millään pahalla itsekin syyllistyn siihen pottupäivänä) vähättelevät itseään kerjäten näin kehuja kanssasisariltaan.
- Miulla on tämmönen läski vyötärö, byää.
- Älä itke, sisko, monet tykkää muhkummasta ja katos miun reisiä, luuletko, että näillä uroita saa?
Omassa kaveripiirissänikin on tätä mutta kyllä sen naisena kestää kun muistaa omat pottupäivänsä, vaikka mieluummin keskustelen ja pohdin henkevämpiä asioita kuin sitä onko Irmeli lihonut vai laihtunut viimenäkemältä.
Kaverini ovat yleensä itseäni vanhempia joten heidän elämässään riittää keskustelemista.
Itsekin varattuna pyörin mieluummin naisten kanssa ja muutenkin minun on ollut helpompi tutustua naisiin mutta nykyään miehiin tutustuminen on myös helppoa kunhan ei anna kenellekään vääriä viestejä ja keskustelee toverilinjalla, jolla monet varatut muslimimiehet ja seurustelevat suomimiehet pysyvätkin He kuitenkin ovat suurin ryhmä miehistä joiden kanssa keskustelen.
Ei minulla ole mitään vaikeuksia tulla toimeen suomalaisten tai ei-suomalaisten naisten kanssa noin yleensä, ystäviksi laskemiini ihmisiin lukeutuu monenmaalaisia naisia ja erityisesti brittien, saksalaisten, hollantilaisten ja irlantilaisten naisten kanssa tuntuu mentaliteetti ja huumorintaju käyvän usein yksiin.
Erityinen ja mielestäni valitettava poikkeus ovat ranskalaiset naiset, joiden kanssa ei mentaliteetti tai huumorintaju tunnu käyvän millään yksiin. Heidän kanssaan mielipiteenvaihto tuntuu jäävän yleensä tosi pinnalliselle tasolle. En tiedä onko vika minussa vai heissä, totta puhuen en aivan viime vuosina ole jaksanut asiasta enää vaivaantuakaan. Hassua kyllä, ransk miesten kanssa olen tullut ihan hyvin juttuun. Enkä muuten ole tämän ongelmani kanssa yksin, tämä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus ei-ranskalaisille naisille.
Ompas kiva kuulla joltain tama kommentti!! Minakaan en valitettavasti tule kuin parin ranskalaisnaisen kanssa juttuun (tunnen mieheni kautta lukuisia) Ei tietysti viitsisi yleistaa, mutta minulle tulee usein ranskisnaisten kanssa sellainen "kilpailu" tunne. Lahes kaikki naiset tuntuvat aina jotenkin kilpailevan keskenaan (nuorista isoaiteihin). Tama ei minun solidaarisuus naisten kesken ideologiaan oikein sovi ja olen oikeasti monesti joutunut karsiin naista mittailevista katseista ja vahan piikikkaista komenteista. Onneksi olen vuosien aikana tutustunut ja ystavystynyt parin ihanan ranskisnaisen kanssa, etteivat nuo huonot kokemukset ole ainoita. Mutta KIITOS sinulle, nyt teidan etten ole ainoa jolla on naita kokemuksia ;)
Mitä toi nyt tarkoitti? Tunnen mieheni kotimaasata paljon naisia, ja minulla ei ole ollut ongelmia näiden naisten kanssa. Ja tunnen myös muun maalaisia naisia, eikä mitään ongelmaa.
Tunteminen on vähän eri asia kuin ystävyys. Minäkin tunnen naapurin ruokakauppiaan, mutta en ole välttämättä hänen ystävänsä.
Tuohan riippuu täysin henkilöstä. Itselläni on nykyisessä asuinmaassani lähinnä vain naispuolisia ystäviä.
ulkomaalaisista miehistä enkä naisista. Mutta tänään tilanne on se, että paras ja uskollisin naisystäväni on ulkomaalainen, samoin rakas mieheni. Jos joku olisi nämä asiat minulle 10 vuotta sitten ennustanut, niin en olisi uskonut, koska en edes tuntenut tuolloin kuin muutaman ulkomaalaisen henkilön. Näin vain on kuitenkin käynyt.
Olin avoin ajatukselle ulkomaalaisesta puolisosta, mutta aika isona yllätyksenä se ja varsinkin puolison kansalaisuus silti tuli. Ei minulla koskaan ole mitään ulkomaalaisia vastaan ollut, mutta en ehkä kuitenkaan kuvitellut ajautuvani pitempään suhteeseen sellaisen (ja niistä viimeisimpänä turkkilaisen) kanssa... avoinna ajatukselle siis, mutta tiedä sitten kuinka realistinen se ajatus on tosiasiassa ollut. Olen kyllä aina pitänyt kielistä, erilaisista kulttuureista ja niiden historioista, mutta että ulkomaalainen puoliso... Sanotaanko vaikka, että kuulemieni juttujen perusteella en ainakaan koskaan olisi voinut kuvitella päätyväni suhteeseen turkkilaisen kanssa. Ehkä asiaa auttoi se, etten tiennyt mieheni kansalaisuutta ennen kuin oli jo myöhäistä...
"Ehkä asiaa auttoi se, etten tiennyt mieheni kansalaisuutta ennen kuin oli jo myöhäistä..."
Ihastuit mieheen jonka kansalaisuutta et tietänyt? Etkö keskustellut hänen kanssaan yhtään?
mutta en sitten väärinkäsityksestä johtuen oikeasti tiennytkään. Oikeasti varmaan ihan hyvä noin, muuten en ehkä olisi kiinnostunutkaan... keskusteltiin ihan muista asioista aluksi.
Ööööö OK hyvin menee? :-O Ja sitten ne väittää että suomalaiset naiset olisivat bimboja...
Minun kohdalla ulkomaalaiseen mieheen päätyminen oli kyllä ihan sattumaa. Olen aina ollut kiinnostunut matkustelusta, kielistä ja muista kulttureista, mutta kuvittelin kyllä löytäväni suomalaisen miehen, jonka kanssa jakaa harrastukseni. Sitten opiskelujen kautta tutustuin puolisooni ja...miehen kotimaassa asutaan nyt onnellisina!
sattumaa luulisin niin kuin monella muullakin. Minulla oli kylla aikaisemminkin ulkkis poikaystava, mutten ikina ajatellut ihastuvani ranskalaiseen. En tieda miksi, en vain kuvitellut sen tapahtuvan. Suomesta lahdin yksin, joten kaipa se kumppani olisi muutenkin ollut muu kuin suomalainen, meita kun ei suomen ulkopuolella paljon tapaa ;) naita on aina hauska miettia, en esim olisi ikina tavannut miestani jos suomi ei olisi liittynyt eu:hun -95. luultavasti en olisi ainakaan yhta helposti lahtenyt keskieurooppan toihin. niin paljon monia sattumia, etta ehka niilla olikin jokin tarkoitus :)
Niinkuin tuolla toisessa ketjussa jo "avauduin", minulle suhde/avioliitto ulkomaalaisen kanssa oli kova pala. En ollut villeimmissä kuvitelmissanikaan koskaan asiaa ajatellut. Olen ollut melkeimpä rasistinen koko elämäni. Suhtautunut "etelän tuliaisiin" hymähdellen.
Välimeren nappisilmien höpötykset otin enemmänkin loukkauksena.
Ja alkuun vielä yritin potkia tutkainta vastaan ja unohtaa vaikka sydän laukkasi jo hullun lailla. Yritin tolkuttaa itselleni kaikki kauhutarinat. Kerroin miehestäni seurueissa tieten tahtoen, joissa tiesin saavani kaikkien halveksunnan ja sainkin. Yritin saada itseni unohtamaan, niin ei vain käynyt. Vieläkään en edes loukkaannu, jos joku kommentoi mieheni etnistä tai uskonnollista taustaa. Mieheni ei ole Suomessa käynyt, eikä ole kovin halukas edes tulemaankaan.
Olen äärettömän mukavuudenhaluinen ja se kaikki työ ja järjestely mitä muutto tyttäreni kanssa ulkomaille tuo tullessaan, rasittaa. Moni ihminen pahoittaa vielä mielensä ja sympatiaa on miltei mahdotonta saada, no ilmankin toimeen tulen=)
Toivon sydämestäni, että kaikki on tämän arvoista ja suhteemme kestää kulttuuriemme erot, koti-ikäväni ja kaikki lieveilmiöt. Toivon, että jaksamme ymmärtää toisiamme ja eroavaisuuksiamme eikä mitään ylipääsemätöntä tule eteen. Tiedän, ettei kaikki tule olemaan helppoa, mutta toivottavasti kuitenkin kaiken arvoista.