Nyt heilutaan sellaisen kuilun partaalla, että yksin turvalliselle maaperälle pääseminen tuntuu mahdottomalta; ei keinoja, ei voimia.
Onko jollain tietoa, onko Tampereella jotain vertaistukiryhmää väkivaltaisesta puolisosta eroa hakevalle?
Tiedän, etten ole ainoa, joka on väkivallan uhri lähisuhteessaan. Tuntuu vain siltä, ettei tästä "kehtaa" ystäville ja tuttaville puhua. Huomaan itsessäni sen valitettavan kehityskulun alun, että häpeän itseäni, en lyövää puolisoa; uskon jopa välillä, että jokin minussa tai toiminnassani on ollut oikeutus väkivallalle. Ja selväjärkisenä ihmisenä tiedän, ettei mikään oikeuta väkivaltaan.
Tai onko jollain omakohtaisia kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta selviämisestä? Jos ei mitään tukiryhmiä löydy, niin olisiko jollain täällä rohkeutta lähteä pahoin runnotun ihmisen tukihenkilöksi?
Haluan päästä tästä tilanteesta ulos, ja mielellään vielä elossa ja isoimmitta henkisistä - tai fyysisistä vammoista. Ikä kun on vasta 3-kympin puolessavälissä..
Onko jollain tietoa, onko Tampereella jotain vertaistukiryhmää väkivaltaisesta puolisosta eroa hakevalle?
Tiedän, etten ole ainoa, joka on väkivallan uhri lähisuhteessaan. Tuntuu vain siltä, ettei tästä "kehtaa" ystäville ja tuttaville puhua. Huomaan itsessäni sen valitettavan kehityskulun alun, että häpeän itseäni, en lyövää puolisoa; uskon jopa välillä, että jokin minussa tai toiminnassani on ollut oikeutus väkivallalle. Ja selväjärkisenä ihmisenä tiedän, ettei mikään oikeuta väkivaltaan.
Tai onko jollain omakohtaisia kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta selviämisestä? Jos ei mitään tukiryhmiä löydy, niin olisiko jollain täällä rohkeutta lähteä pahoin runnotun ihmisen tukihenkilöksi?
Haluan päästä tästä tilanteesta ulos, ja mielellään vielä elossa ja isoimmitta henkisistä - tai fyysisistä vammoista. Ikä kun on vasta 3-kympin puolessavälissä..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sosiaalitoimistosta saa varmasti tietoa saatavilla olevasta tuesta ja mahdollisesta vertaisryhmästä. Turvakotikin varmasti löytyy lähiseudulta. Jaksuja ja voimia irrottautumiseen!
seurakuntien (älä pelästy!) Perheasiain neuvottelukeskukseen (puh. 219 0284) ja/tai kirjoita sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Jonotusta on sinnekin, mutta akuutissa tilanteessa minä ainakin sain keskusteluapua välittömästi. Uskonnosta ja Jumalasta ei puhuttu, ihminen kohdattiin ihmisenä, tässä ja nyt.
Ammattilaisilla on tietoja ja väyliä, keinoja auttaa Sinua heti. Osaavat neuvoa ja ohjata Sinut oikeisiin ja (käytännön asioissa) tarpeellisiin osoitteisiin - ja läsnäolollaan auttavat ja keventävät oloasi heti. (Minua ainakin auttoi.)
On maksutonta.
Haluaisin ystävällisesti esittää tärkeän asian.
Tarkkaile mistä väkivalta johtuu.
Tarkkaile tarkoin omaa käytöstösi ja sanojasi.
Kysy, mieheltäsi, ärsytätkö, usko mitä hän sanoo.
Moni "uhri" ei ymmärrä että sanat loukkaavat yhtä paljon kuin iskutkin.
----
Toiseksi voisin kertoa, että väkivallan "uhrit" joutuvat usein seuraavassakin suhteessa uhriksi.
Ja syy onkin juuri heidän omassa käytöksessään.
---
Jos on luotettava kumppani ja lapsia,
uuden luotettavamman kumppanin löytäminen on melko epätodennäköistä.
Sillä uudet kumppanitkin ovat niitä "vaihdokkeja".
Usea kerran eronnut ei ota enää suhdetta niin vakavasti.
Usealla kerran eronneella on niin vaikea historia että se rasittaa uusia suhteitakin.
Tarkoittiko vanha mies, että syy väkivaltaan on sen pahoinpitelyn kohteeksi joutuneen? Että katso peiliin ja muutu.
Voi varjele! Ja se "luotettava kumppani"! Mitä luotettavaa on miehessä, joka lyö?
Usko, vanha mies, huviksesi, että lyömisen (joko fyysisen tai henkisen) kohteeksi joutunut kävelee jo nyt kuin tulisilla hiilillä, veitsen terällä, ja yrittää ennakoida kumppanin seuraavia toimintoja. Yrittää olla tekemättä mitään, mikä antaisi "syyn" lyödä taas. Eikä taatusti sano mitään poikkipuolista, kun ei uskalla. Kun toivoo, että selviäisi tästäkin päivästä iltaan ilman uusia haavoja.
Lyöjä on kuin alkoholisti: löytää syyn lyödä (tai juoda tai sekä että) aina jostakin, mutta taatusti itsen ulkopuolelta.
Vanha mies. Kuinka vanha?
Alkuperäiselle: voimia, halaus ja taas voimia!
vanha mies puhui asiaa...vaikka se tuntuu uhrista väärältä.. lyöminen ei ole sallittua koskaan mutta mitä tehdä jos sanallinen väkivalta jatkuu naisen puolelta vuosia eikä siihen osaa vastata muuten kuin yrittää sanoa takaisín? mihin ei me miehet olla totuttu...
teemme parhaamme ja kun sanallinen väkivalta jatkuu ja jatkuu niin umpikuja on edessä...
on helppo puolustautua kun on "vain" sanallisesti käyttänyt väkivaltaa ...eihän siitä jää ulospäin jälkiä..mutta tiedän että ne näkymättömät jäljet painaa lopun ikää..ja ne kasvaa koko ajan...
Kiitos kaikille vastanneille tässä samalla ja kiitän myös neuvoista.
Lisään nyt, että olen ollut terapiassa nyt kolme kuukautta henkisen - ja fyysisen väkivallan takia. 12 vuotta olen itseäni syyllistänyt ja etsinyt itsestäni syitä sille, että minua lyödään, tönitään, revitään hiuksista, kuristetaan, otetaan rahat pois ja jätetään kotiin selviämään jopa ilman ruokaa, heitetään kesken yötä pakkaseen autoon nukkumaan, rikotaan tavaroitani ja mieheni on potkinut koiranikin humalapäissään (koira oli tuolloin pentu, puolivuotias).
Terapiaan jouduin siksi, että syyllistin itseni enkä siten kyennyt lähtemään liitosta. En syö, en nuku. Sain poliisilta lainaksi kirjan, "kenelle lyönnit kuuluvat". Nyt olen netistä yrittänyt löytää lisää tietoa väkivallasta ja jopa yrittänyt lukea tietoa väkivallan tekijöistä.
Terapeuttini on onneksi saanut minut ymmärtämään sen, että niin kauan kuin etsin syitä lyömiseen itsestäni, oikeutan sillä väkivallan jatkumisen, ja vien samalla itseltäni oikeuden jättää mieheni. Valitettava tosiasia on se, että väkivalta pahenee aina vähitellen. Milloin se isku tai tönäisy on niin raju, että vammaudun, tai pahimmassa tapauksessa kuolen?
Olen vuosien aikana oppinut ennakoimaan ne tilanteet, joissa mieheni saattaa muuttua väkivaltaiseksi. Elän pelossa koko ajan ja tarkkailen todella paljon käytöstäni, etten ainakaan itse yllytä häntä ylittämään sitä rajaa. Olen muuttunut todella araksi. Kauppaan meno on välillä ylivoimaista, missään sosiaalisissa illanvietoissa en ole käynyt enää vuosiin.
Väkivallan uhri kantaa aina jäljet mukanaan. Ja syyllisyyden. Ja häpeän. Häpeän juuri siitä, että tietää ihmisten miettivän, kuinka uhri on itse aiheuttanut itselleen tilanteensa. Olet sillä tavoin oikeassa, että jos olisin aiemmin oivaltanut lähteä tästä liitosta, niin väkivaltakin olisi loppunut. Että siitä kannan vastuun. Eron hakeminen pelottaa, koska se voi todellakin olla seuraava ärsyke väkivallan laukaisemiseen.
Setlementti Naapuri? Etsi yhteystiedot Googlella. Myös Eniron puhelinluettelossa on heti alkulehdillä kauheasti auttavia puhelimia. Toivoo yks väkivaltainen nainen...
Tiedän hyvin miltä tuntuu. Oltiin asuttu avoliitossa kolme vuotta eikä mitään ikäviä piirteitä miehessä. Mun vanhemmat eivät ole koskaan tulleet hyvin juttuun miehen kanssa enkä koskaan ole ymmärtänyt miksi. Sinkkuystäväni leikillään nälvivät kun sitten mentiin naimisiin. Jäin vähän syrjään kaveripiirissä. Olin jotenkin yksin jo silloin. Muutamassa vuodessa mies alkoi muuttua aggressiiviseksi. Aloin pitää puoliani ja siitähän syntyi tappelu. Sain muutaman kerran turpiin kunnolla. Aina sen jälkeen klassiset pahoittelut ja hyvittelyt. Kenellekään en voinut kertoa. Olisin saanut vain "mitäs mä sanoin" juttuja. Ei kiitos. Olen kuitenkin taloudellisesti vielä vuoden verran riippuvainen miehestä, sillä päätin opiskellä täysipäiväisesti. Tein sen päätöksen vaikka monesti mietin poismuuttoa vakavastikin. Itsekseni mietin miten voisin miestä miellyttää niin ettei tappeuja synny. Ja olen onnistunut. Voisi jopa luulla että välimme ovat hyvät. Mies ainakin luulee. Mutta kun valmistun ja saan töitä muutan varmasti. Avioliittoa solmiessa nimittäin tein yhden tyhmän tempun ja siksi en voi häipyä ennen kuin on varaa. Inho miestä kohtaan kuitenkin kasvaa aina kun vältän riidat häntä mielistelemällä. Luovutin jo ajat sitten siitä että mies ja vanhempani oppivat tulemaan toistensa kanssa luontevasti toimeen. Tai kavereideni kanssa. Pidän miehen erossa muusta elämästäni ja meillä menee loistavasti.