Minulla on tunne siitä että jos tämä nykyinen parisuhde ei nyt toimi, niin en halua uutta enää. Olen ollut useammissa suhteissa, pettynytkin, mutta tämä tuntuu todella hyvältä. Nyt tuntuu, että jos tämä ei onnistu, niin menen ja poltan sillat takanani, muutan pois ja otan uuden elämän, jossa en enää välitä kuin itsestäni, eipähän tarvitsisi enää pettyä toiseen, itseen tai elämään yleensä...
Neuvoa loppuelämäksi
päätöksen tehnyt
5443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos nyt en onnistu ja ole löytänyt sitä oikeaa, muutan muualle ja välitän enää itsestäni. En halua ina olla se joka jää näppejään nuolemaan ,kyllä minullakin on oikeun onnistua ja olla onnellinen!!!
Et sinä ole turvassa elämänkolhuilta sillä, että "päätät" sulkeutua muurin sisälle ja katkaista tunteiltasi virran. Et sinä edes kykene menemään niin "piiloon" etteikö elämän sattumukset yltäisi sinne sun piilopaikkaasikin asti. Elämää kun ei voi ohjailla, vaikka ihminen välillä niin kuvitteleekin.
Varautuneisuus sitoo energiaa ja elämänasenne näkyy aina käyttäytymisessäkin. Ei kande tehdä itsestään luotaantyöntävää vain siksi, että pelottaa saada kolhuja.
Opettele mieluummin ajattelemaan positiivisesti, näkemään ne jutut joista olet jo selvinnyt, näkemään omat hyvät puolesi ja sen kaiken hyvän mitä olet elämässäsi oppinut, äläkä kuvittele, että tulet tekemään vaan samoja virheitä iän kaiken.
Hyvin kirjoitettu!
Ei peloille saa sentään antaa koko elämäänsä.
Oletko nyt tällä hetkellä oikeasti tyytyväinen nykyiseen suhteeseesi? Jos olet, niin miksi ihmeessä mietit jo sitä mitä sitten teet kun tämä suhde päättyy? Etkö usko tähän suhteeseen?
Jos olet jo lähtötilanteessa noin pessimisti, niin se varmasti heijastuu myös tähän nykyiseen suhteeseesi ja jos se ei muuten menisi mönkään niin sitten ainakin tuon asenteesi takia.
Älä murehdi vielä huomista päivää, vaan ELÄ sitä päivää joka on menossa! Nauti kumppanistasi, rakasta häntä ja anna hänenkin rakastaa sinua tänä päivänä, ei eilen eikä huomenna...
tätä päivää, rakastan ja välitän miehestä, kuten aiemmistakin miehistäni. Ongelma on siinä, että tunnen antavani kaiken, olen rehellinen, aito jne. olen siis tavallaan vereslihalla ja avoin kokoajan. Kun petyn, niin se pettymys on niin suuri että jokainen pettynyt sen tietää, sitä ei melkein kestä.
Asenteeni on peruspositiivinen, tämä tuntuu hyvältä, ja ehkä siksi tuntuukin, että kun tuntuu niin hyvältä, niin en kerta kaikkiaan tule kestämään, jos tämä ei onnistu. Eli ilmeisesti luovutan, jos niin käy..
En osaa paremmin selittää, aiemminkin kun on antanut kaiken, on saanut pettyä ja sitähän ei mielellään koe uudestaan.