moi!
olen tehnyt elämäni suurimman mokan reilu 3 vko sitten. jätin elämäni miehen sitä tarkottamatta, en todellakaan halunnut hänestä eroon!! Tein sen täysin ajattelemattomuuttani, taustat on pitkät mutta suurin syy oli pelko hänen menettämisestään. nyt on mennyt lähes tulkoon jo usko ja toivon hänen takasin saamisestaan. Kirjoitan hänelle joka päivä( hänen pyyntö n.2 vkoa sitten) ja purkaan todellakin tunteitani kirjeissä ja olen ilmaissut erittäin selkeästi että rakastan , en halua erota, kadun tekoni ym kaikki oleelliset.
Mieheni ei vain ole edelleenkään valmis puhumaan kanssani, tunnen itseni kohta ihan psykopaatiksi. Hän saattaa soittaa kerran tai kaksi viikossa, mutta sanoo vain olonsa olevan täysin tyhjä eikä ymmärrä. Tuntuu ettei kirjeetkään ole häntä auttaneet yhtään ymmärtämään. Mitä voin tehdä? Olen todellakin kohta hullujen huoneella...olemme olleet 1,5 v yhdessä ja kummatkin ovat sanoneet toisilleen että valmis viettämään loppuelämä toistemme kanssa, ja se on edellen pitävä! Paitsi nyt mieheni epäilee sen toimivuutta ja pystyykö hän siihen enää.
Kertokaa, mitä voin tehdä, onko jotain vielä mitä voin tehdä? Painostusta hän ei halua, enkä minä halua painostaa. Hän pyytää vaan aikaa ja odottamaan, mutta se että emme edes keskustele tapahtuneesta hajottaa pääni ihan täysin. Hän on luvannut kirjoittaa minulle takaisin ja sanoikin viikonloppuna että on 2 kertaa yrittänyt , mutta ei saanut paperille muuta kuin "hei". Olenko asian kanssa vain nyt liian hätäinen vai ? Pitääkö minun vain kärsivällisesti jaksaa odottaa vaikka pää hajoaa kun mitään palautetta ei tule takaisin?
tämä odottaminen on yhtä helvettiä! tuntuu että psyyke ei kestä, apua olen kyllä saanut, mutta silti
olen tehnyt elämäni suurimman mokan reilu 3 vko sitten. jätin elämäni miehen sitä tarkottamatta, en todellakaan halunnut hänestä eroon!! Tein sen täysin ajattelemattomuuttani, taustat on pitkät mutta suurin syy oli pelko hänen menettämisestään. nyt on mennyt lähes tulkoon jo usko ja toivon hänen takasin saamisestaan. Kirjoitan hänelle joka päivä( hänen pyyntö n.2 vkoa sitten) ja purkaan todellakin tunteitani kirjeissä ja olen ilmaissut erittäin selkeästi että rakastan , en halua erota, kadun tekoni ym kaikki oleelliset.
Mieheni ei vain ole edelleenkään valmis puhumaan kanssani, tunnen itseni kohta ihan psykopaatiksi. Hän saattaa soittaa kerran tai kaksi viikossa, mutta sanoo vain olonsa olevan täysin tyhjä eikä ymmärrä. Tuntuu ettei kirjeetkään ole häntä auttaneet yhtään ymmärtämään. Mitä voin tehdä? Olen todellakin kohta hullujen huoneella...olemme olleet 1,5 v yhdessä ja kummatkin ovat sanoneet toisilleen että valmis viettämään loppuelämä toistemme kanssa, ja se on edellen pitävä! Paitsi nyt mieheni epäilee sen toimivuutta ja pystyykö hän siihen enää.
Kertokaa, mitä voin tehdä, onko jotain vielä mitä voin tehdä? Painostusta hän ei halua, enkä minä halua painostaa. Hän pyytää vaan aikaa ja odottamaan, mutta se että emme edes keskustele tapahtuneesta hajottaa pääni ihan täysin. Hän on luvannut kirjoittaa minulle takaisin ja sanoikin viikonloppuna että on 2 kertaa yrittänyt , mutta ei saanut paperille muuta kuin "hei". Olenko asian kanssa vain nyt liian hätäinen vai ? Pitääkö minun vain kärsivällisesti jaksaa odottaa vaikka pää hajoaa kun mitään palautetta ei tule takaisin?
tämä odottaminen on yhtä helvettiä! tuntuu että psyyke ei kestä, apua olen kyllä saanut, mutta silti
Vastaukset 4
Vanhimmat
Selvä peli. En minäkään ottaisi miestä takas, jos hän minut jättäisi. En usko, että sinuakaan otetaan takaisin. Säälittävää ja lapsellista ensin jättää ja sitten ruikuttaa takaisin. Siinä tekee vaan itsensä naurunalaiseksi. Lopeta siis ruikutus ja katse kohti tulevaisuutta.
Niin, tiedän, että tuntuu pahalta, mutta voimia sinulle.
niin kuin naisellekin kova isku tulla jätetyksi yllättäen ilman syytä ja siitä toipuminen ja luottaminen, että näin ei käy uudelleen vie yllättävän paljon aikaa.
Jätetty voi tunte itsensä melkeimpä leikkikaluksi, jonka voi heittää pois, jos vähänkin siltä tuntuu, eikä sellaisessa tunnetilassa ole todellakaan ollenkaan valmis rakentamaan mitään uudestaan, sillä se jätetyksi tuleminen pitää ensin korjata.
Tuossa asiassa on pohjimmiltaan kyse toisen unelmien ja haaveiden romuttamisesta ja voin kokemuksesta sanoa, että niin syvän loven se tekee lojaalisuudelle, ettei mikään palaa enää ennalleen, niin kuin asiat oli ennen jättämistä.
Kyllä olet tehnyt suuren mokan, josta joudut nyt kärsimään itse ja jätetty kärsii vielä enemmän, kuin sinä, muista tämä, äläkä ainakaan vetoa omaan särkymiseen, ymmärtämättä toisen särkymisen syvyyttä.
Sinulla ei liene muuta vaihtoehtoa, kuin antaa aikaa ja odottaa, aika korjaa, jos korjaa. Käytä kaikki energiasi itsesi korjaamiseen, jotta sinulla on oikean ajan tullen tarjota hänelle ehjä itsesi menneisät oppineen ja uudella lojaalisuudella sekä varmuudella, ette enää tee noita typeriä tempauksia. Sillä noita särkyneitä sydämiä te tulette joka tapauksessa korjaamaan vielä suhteessannekin, jos päädytte suhteeseen keskenänne, tarvitsette energiaa myös siihen.
Itselläni kävi toisin, en kyennyt enää suhteeseen jättäjän kanssa, en saanut luottamusta tulevaan takaisin. Aikaa siitä on useampia vuosia ja tämä jättäjä on edelleen täysin rikki ja haluaisi jatkaa. Uutta suhdetta hänellä ei ole, eikä minullakaan, enkä aloitakaan suhdetta minkään pelkän suhteilun takia, vaan kun sitoudun, niin se on loppuelämä, ei yhtään vähempää. Viihdyn yksin, mutta kaipaan sitä, jonka kanssa sitoutua, en etsi, hän tulee, jos on tullakseen.
Kiitos vastauksestasi. Saimme eilen illalla puhuttua mieheni kanssa jotain ja ymmärrän häntä täysin mitä hän tällä hetkellä ajattelee. HÄn kokee todellakin että on tullut jätetyksi. Se on tässä pahinta, että hänen itsetuntonsa ei ole koskaan ollut hyvä, hän on joutunut kokemaan kovia, hän on joutunut petetyksi ja nyt sitten hän joutui jätetyksi. Tiedän että hetkessä tämä ei korjaannu, aikaa menee ja paljon ja eilen hänelle ilmoitin että minä aion odottaa ja aion hänelle tehdä niinkuin lupaan.
Taustalla on paljon sellaista että en voi niitä tähän kirjoittaa, koska kyseessä on pitkä tarina joka juontaa sinne asti kun olin vielä lähes lapsi. Elämässäni ei ole tapahtunut mitään hyvää, pelkkää pahaa ja nyt kun 1,5 vuotta sitten löysimme toisemme olemme kumpikin olleet vakuuttuneita siitä että olemme toistemme elämä, toistemme puoliskot. Sitä aloin keväällä pelkäämään, pelkäsin että menetän hänet joku päivä ja pelkotila meni äärimmäisyyksiin ja sai minut tekemään sen mitä tein. Mieheni sanoi eilen että on alkanut ymmärtää minua, (olen kirjoitellut hänelle joka päivä, hän on lukenut joka kirjeen)Se on jo edistystä koska viikko sitten hän ei ymmärtänyt vielä mitään.
Toki hän sanoi eilen että tällä hetkellä hän ei pysty kuvittelemaan että yhteiselomme jatkuisi, mutta puhui kuitenkin ristiriitaisesti, josta huomaan että hänen ajtukset ovat tällä hetkellä erittäin sekavat ja hän on saanut pahan kolahduksen. Sanoin hänelle että ajattelematon tekoni on tosiaan saanut hänet kääntämään kelkkansa, koska kuukausi sitten hän oli vielä valmis menemään naimisiin kanssansi ja nyt hän ei pysty kuvittelemaan yhteiseloa. Hän vain sanoi, että kelkka ei ole kääntynyt.
Aion näyttää hänelle että olen herännyt ihmisenä. Olen se aito mihin hän silloin minussa rakastui ja kehen hän voi luottaa, mitään muuta pahaa en ole hänelle tehnyt kuin tämän minkä tein n. 3,5 vkoa sitten. Tiedän että se sattuu ja järkyttää ja on shokki, mutta aion pysyä hänen tukenaan, auttaa häntä ymmärtäämään auttaa häntä saamaan luottamus takaisin. Tiedän että aikaa siihen menee ja paljon, mutta rakkaus, tahto, motivaatio ja halu panee minut tekemään näin. Ja ne auttaa minua jaksamaan. HÄn on se elämäni mies, hän on se ketä varten olen täällä aivan niinkuin hänkin ajattelee että hän on täällä minun takiani.
Pahinta tässä on se, että hän syyttää tapahtuneesta todella paljon itseään. Ei ole vihainen minulle eikä mitään, pitää itseään vain paskana, turhana ja tyhmänä ihmisenä. HÄn sanoi, että minun ei kannata hänen peräänsä itkeä, hän on niin turha ja huono mies. Ja sitä hän ei todellakaan ole ja sen olen hänelle sanonut tuhat kertaa ja aion sitä hänelle sanoa vielä monta monta kertaa!! Meillä on niin vahva rakkaus ja tunneside että uskon että jossain vaiheessa tilanne tasaantuu, ja pystymme puhumaan paremmin. Hän pelkää, että tilanne uusiutuu, uskaltaako hän yrittää enää. Olen sanonut hänelle että aion odottaa, en painosta häntä, vaan odotan ja odotan ja rakastan.
ihmisen kanssa kuka on jättänyt? eikö voisi ajatella että nämä ovat, syistä tietty riippuen ,välillä sellasia kokemuksia, jotka vain vahvistavat kahden ihmisen sidettä, varsinkin jos taustalla on erittäin vahva side ja kokee ja tuntee että se toinen on se sielunkumppani? Varsinkin kun ymmärtää tilanteen mistä se johtuu ja juontaa? Siinä ei ole kyse tunteiden loppumisesta, ei pettämisestä vaan pelosta että menettää toisen ja syy miksi on pelännyt on nyt kummankin tiedossa. Ja se on syy, johon olen hakenut apua, olen käsitellyt asiaa. Olen saanut kokea tämän henkisen taisteluni kanssa elämän muutoksen, herännyt ihmisenä ja sen aion miehelleni näyttää ja toivoa vaan että ajan kanssa hän uskaltaa rohkeasti, luottavaisesti lähteä jatkamaan suhdettamme elämämme loppuun asti. Olen saanut kuulla muilta että usein käy myös niin, että nämä vahvistavat suhdetta ja se on huomattavasti entistä aikaa parempi, koska kaikki "paha" on tullut ulos ja se on selvitetty, asiasta ollaan puhuttu. Olenkohan ihan hakoteillä