Vihdoinkin olen juuri tässä, jonne olen kauan matkaa tehnyt. Huokaan väsyneenä ja hymyilen, kaikki on nyt hyvin. Helppoa se ei ollut, eikä helpoksi muuttunut, mutta myrsky hetkeksi näyttää rauhoittuneen. Tunnen itseni henkisesti viisikymppiseksi vaikka fyysistä ikää on 26.
Mulla on ihana suomalainen tunteellinen mies, joka kolmatta vuotta rinnallani porskuttaa. viimeiseen vuoteen mahtuu avoero, työttömyys, neljä muuttoa ja työpaikkakiusaaminen ja työpaikan vaihdos, kaikki nämä varmaan lietsoivat eri osa-alueita pahemmaksi. Luulin jo keväällä etten selviä, olin aivan poikki. Sitten saimme sovittua mieheni kanssa asiat, pitkällisten keskusteluiden jälkeen päätimme yrittää uudelleen.
Nyt kun turhat luulot on karisseet kummaltakin, näämme toisemme aivan eri lailla. Osaamme halailla ja näyttää tunteemme, muistamme kertoa toisillemme mitä toisissamme arvostamme. Urheilemme ja ulkoilemme yhdessä, kokkaamme, siivoamme, saunomme, nauramme ja seksi on vieläkin taivaallisen ihanaa. Teemme tulevaisuuden suunnitelmia, matkoja, projekteja, vaellussafareita..Koko maailma tuntuu auenneen ihan eri tavalla. Haluan vain kannustaa teitä ketkäpainitte huonossa parisuhteessa tai pahassa olossa, että uskokaa elämään, kyllä se kantaa! Jos välillä tulee takkiin niin että tutisee niin takuulla se jossain vaiheessa alkaa helpottaa. Olen käynyt nyt pohjalla ja tästä noustaan. Kaikki asiat tuntuu menevän niin hyvin eteenpäin, että ihan itsekin ihmettelen hyvää onneani ja onnekkuuttani.
Eilen istuimme iltakahvilla asuntomme parvekkeella kasvot käännettynä ilta-aurinkoon, koira makasi varpaiden päällä ja kesätuuli leyhytteli kasvoilla, tunsin pitkästä aikaa sanovani ääneen jo unohtuneeksi luullun lauseen : "Elämä on ihanaa!"
Mulla on ihana suomalainen tunteellinen mies, joka kolmatta vuotta rinnallani porskuttaa. viimeiseen vuoteen mahtuu avoero, työttömyys, neljä muuttoa ja työpaikkakiusaaminen ja työpaikan vaihdos, kaikki nämä varmaan lietsoivat eri osa-alueita pahemmaksi. Luulin jo keväällä etten selviä, olin aivan poikki. Sitten saimme sovittua mieheni kanssa asiat, pitkällisten keskusteluiden jälkeen päätimme yrittää uudelleen.
Nyt kun turhat luulot on karisseet kummaltakin, näämme toisemme aivan eri lailla. Osaamme halailla ja näyttää tunteemme, muistamme kertoa toisillemme mitä toisissamme arvostamme. Urheilemme ja ulkoilemme yhdessä, kokkaamme, siivoamme, saunomme, nauramme ja seksi on vieläkin taivaallisen ihanaa. Teemme tulevaisuuden suunnitelmia, matkoja, projekteja, vaellussafareita..Koko maailma tuntuu auenneen ihan eri tavalla. Haluan vain kannustaa teitä ketkäpainitte huonossa parisuhteessa tai pahassa olossa, että uskokaa elämään, kyllä se kantaa! Jos välillä tulee takkiin niin että tutisee niin takuulla se jossain vaiheessa alkaa helpottaa. Olen käynyt nyt pohjalla ja tästä noustaan. Kaikki asiat tuntuu menevän niin hyvin eteenpäin, että ihan itsekin ihmettelen hyvää onneani ja onnekkuuttani.
Eilen istuimme iltakahvilla asuntomme parvekkeella kasvot käännettynä ilta-aurinkoon, koira makasi varpaiden päällä ja kesätuuli leyhytteli kasvoilla, tunsin pitkästä aikaa sanovani ääneen jo unohtuneeksi luullun lauseen : "Elämä on ihanaa!"
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipa ilo lukea vaihteeksi selviytymistarinaakin. Kiitos sulle tästä. : )
Ei kaikkia elämän ongelmia sais projisoida aina parisuhteeseensa. Kun alkaa mennä päin mäntyjä, pitäis osata hahmottaa tilanne hiukan laajemmin, analysoida, että mikä kaikki rassaa ja miten niitä rasitteita vois karsia tai muuttaa, että olo paranis. Moni vaan syytää oman pahan olonsa suoraan partnerinsa niskaan, jolloin parisuhdekin alkaa mennä päin mäntyjä.
Mutta vastamäen eteen tullessahan sitä rakkautta vasta tarvitaankin, ja yhdessä niistä elämän ongelmista tulisi selvitä, sillä sitähän se PARIsuhde parhaimmillaan on. Yhteispeliä, tukemista ja uskomista siihen "me"-ilmiöön.
Onnellista kesää meille kaikille!
Minulle tuli avioero mieheni kanssa. Muutimme erillemme, mutta ainakin minulla oli todella kauhea ikävä häntä ja niin hänelläkin minua sanojensa mukaan. Mieheni käytti paljon henkistä väkivaltaa minuun liittomme aikana joten puhuimme monta yötä ongelmistamme ja tulevaisudesta. Olin niin onnellinen kun palasimme yhteen takaisin. Tein kaiken kotona ja hoidin lapsemmekin, arki oli yhtä juhlaa. Muistan kun olimme n. vuoden asunneet yhdessä ja istuimme mökin rannalla niin katsoin kaunista ilta aurinkoa, huokaisin ja sanoin olevani elämäni onnellisin juuri nyt. Kuukauden päästä siitä illasta sain tietää miehelläni alkaneen suhde huomattavasti nuoremman naisen kanssa heti kun olin muuttanut lapsiemme kanssa takaisin. Samaan aikaan nuorimaisemme sairastui vakavasti. Miehestäni, lasteni isästä, ei ollut minkäänlaista tukea minulle eikä kyllä lapsellemmekaan.
Silloin elämä pysähtyi.
Nyt asun taas lasteni kanssa yksin. Arki on todella vaikeaa. Päivä kerrallaan eteenpäin tyyliin.
Hieman erilainen tarina minulla juu.......