Kuinka kauan teillä on mennyt, että olette esitelleet uuden nais/miesystävänne lapsillenne? Mitkä seikat siihen ovat vaikuttaneet, että olette olleet valmiit tutustuttamaan lapset kumppaniinne? Mitkä taas ovat lykänneet esittelyä. Entä kuinka kauan edellisestä suhteestanne on ollut aikaa, että on uuden ystävän voinut esitellä lapsille?
Meidän suhteessa välillä meinaa koitua ihan ongelmaksi asti, kun toinen myötään lykkää ajoitusta, mikä oli jo alustavasti sovittu.Iskee ilmeisesti jonkinlainen paniikki, eikä olekkaan vielä valmis esittelemään.. Olisi kiva kuulla onko eroja yh-äitien ja isien tavoissa.
Meidän suhteessa välillä meinaa koitua ihan ongelmaksi asti, kun toinen myötään lykkää ajoitusta, mikä oli jo alustavasti sovittu.Iskee ilmeisesti jonkinlainen paniikki, eikä olekkaan vielä valmis esittelemään.. Olisi kiva kuulla onko eroja yh-äitien ja isien tavoissa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voi olla että pelottaa miten lapset suhtautuvat. Jos tulee negis palaute, voi olla peli menetetty. Mutta ken elää se näkee.
Meillä:
- 8 kk meni
- ne seikat, että halusimme olle niin paljon yhdessä että ajan jakaminen alkoi olla mahdottomuus., aikomus jatkaa elämää yhteiselämämuodossa., ei ole reilua tapailla ihmisiä toisten perheenjäsenien "selän takana" (avoin perhepolitiikka)., lapset olivat LIIAN uteliaita ;)., puoliso painosti avoimuuteen.
- esittelyä lykkäsi kai luonnolliset seikat., ei itsekään tiennyt mitä suhteesta on tulossa vai tuleeko mitään. oikeastaan esittely tapahtui omalla painollaan.
- edellinen suhde oli meneillään muodollisesti, avioelämä loppunut 6 vuotta aikaisemmin molempien päätöksellä., erilleen muutto kun uusi suhde alkoi.
Meillä lapset tiesivät tilanteemme ja puolisoni oli "hyväksynyt" toisen suhteeni. Se kai auttoi lapsiakin hyväksymään. Eli en ollut yh, minusta tuli myöhemmin yh uuden suhteen myötä ja vielä myöhemmin olemme ns uusioperhe uuden lapsenkin myötä.
Jos toisen lapset & suhde alkaa olla vaikea sovittaa yhteen kannattaa miettiä vakavasti muita ratkaisuja. Suhde ei saa olla ongelma. Lapset eivät saa olla ongelma. Ehkä kypsytte ajatukselle eri tahtia, joten anna toiselle aikaa. Hän tuntee lapsensa, toisaalta saattaa myös ylireagoida. Hänen kai on hyvä valmistella lapset omalla tavallaan. Minkä etukäteen malttaa, palkitsee tulevaisuudessa.
Minä esittelen naisystäväni lapselleni heti kun hän tulee ensimmäistä kertaa käymään luonani, eli yleensä heti suhteen alussa. En harrasta yhden yön suhteita, joten ei ole vaaraa että raahaisin kotiini mitään ympärikännistä baariruusua. Jos päätän alkaa seurustella jonkun kanssa, olen yrittänyt ottaa huomioon sen, että hänet kehtaa esitellä lapsellekin. En minä välttämättä mitään äitipuolta lapselleni etsi, mutta kuitenkin sellaista riittävän kunnolista naista ettei sitä tarvitse häpeillä ja salailla keneltäkään.
Ensinnäkin minkä ikäisistä lapsista on kyse. Kuinka kauan isän ja äidin erosta on ja miten lapset ovat sen sulattaneet.
Itselläni on erosta reilu parisen vuotta ja lapset vielä ihan pieniä (pienin oli mahassa erotessani). Nämä ei vielä osaa käsitellä asioita samalla tavalla kuin teinit ja ovat vain ikionnellisia kun joku mies tulee kylään. Pakostakin minun on heti tutustutettava lapset mieheen, sillä tapaaminen muuten olisi täysin mahdotonta. Mutta vaikka meillä joku mies pyöriikin tiiviisti kuvioissa, olen aika tarkka siitä etten ala sitä miestä "sisäänajamaan" kuvioihin ennenkuin näkee tuleeko jutusta mitään. Jos sitten häviääkin maisemista, lapset kerran pari saattavat kysellä, mutta eivät jää ikävöimään.
Tämän 2,5 v aikana minulla ollut 3 suhdetta, jotka kestäneet muutaman kuukauden. Eli suurimmaksi osaksi keskenään ollaan pyöritty.
Jos miehellä on ollut lapsia, itse olen ollut heti valmis heidät tapaamaan. Ihan vaikka sillä että niin aikuiset kuin lapsetkin ovat uteliaita ja avoimia uusille tuttavuuksille. Ei sitä tarvitse heti ruveta nuoleskelemaan vaan ensitapaamisia voi viettää ihan päiväkahvin merkeissä. Taikka sopia tapaaminen kahvilaan tai hampparipaikkaan.
Meillä mies alkoi seurustelemaan naisensa kassa ennekun nuorimmainen lapsemme syntyi. Sitten esitteli lapset naiselle vauvan ollessa 6 kk ikäinen. Esittely oli sellaista salamyhkäistä eli lapsille ei kerrottu naisen nimeä (etten minä saa selville henkilöllisyyttä) eikä lapsille kerrottu millainen suhde isillä ja naisella on.
Ovat seurustelleet jo liki 2 vuotta eikä viel'kään mies voi tunnustaa, lapsille että kyseessä on isin tyttöystävä.
No minä puolestaan en ole vielä vakavasti seurustellut kenenkään kanssa. Miehiä olen tavannut, mutta siten etten sotke lapsiasi juttuun mukaan. Nyt 1,5 vuoden sinkkuuden jälkeen
olen valmiimpi vakavaan parisuhteeseen ja tutustutan lapset mieheen aika piankin. Pitäisi vaan se mies löytyä.
Lapset ovat 10 ja 13 vuotiaita. Erosta lasten äidin kanssa on 3vuotta. Ovat ottaneet ymmärtääkseni ihan ok, nuorempi hieman reagoinut alussa. Lasten äidillä on itselläänkin jo uusi mies. Meidän suhde vaan tuntuu välillä todella "seisovan" paikallaan. Tuntuu että meillä ei aika riitä tapaamisiin... hyvin pikaisia ja hätäisiä tapailuja. Itselläni ei mikään kiire olisikaan, mutta haluaisin vain viettää rakkaani kanssa enemmän aikaa. Helpottaisi suuresti varmasti, jos voisimme ihan avoimesti nähdä muulloinkin. Itse olen täysin hyväksynyt sen että miesystävälläni on lapsia, mutta välillä meinaa alkaa usko jo loppumaan tähän, ettei näe edes kunnolla toista, kun ei ehditä... Jotenkin tulee vaan semmoinen ulkopuolinen olo.
Olen tästä hienovaraisesti koettanutkin puhua.En silti haluaisi painostaa häntä, mutta minä ahdistun. Hän kuitenkin on tosissaan minun kanssani, puhuttu jo jopa yhteisistäkin lapsista jne. Itse olen vain välillä niin murheen murtamana kotona, kun on niin kova ikävä... muut ihmisetkin jo kyselee, että joko olet nähnyt lapset, eikös sinua uskalletakkaan lapsille esitellä ym. ym. sitten kyselevät missäs minun hellu on kun olen yksin kotona, kerron missä on, ihmetellään, miksen ole mukana.. minua ahdistaa itselläni aivan valtavasti tämmöiset, kun muutkin jo kyselevät. Minun sukulaiset ovat tavanneet miesystäväni, mutta minä en hänen.
Oletko huomioinut että ehkä et olekaan miehelle aivan yhtä tärkeä kuin hän sinulle. Sen ajatteleminen saattaa sattua, sitä voi olla vaikea hyväksyä, mutta se voi olla kylmä tosiasia vaikka mies väittäisi päinvastaista. Voi olla miehenkin vaikea hyväksyä. Tiedäthän itse että jos jotain haluaa tekee kaikkensa voittaakseen esteet. Ja jollei jotain oikein todella haluakaan ei myöskään tee mitään esteiden purkamiseksi. Syyt voivat olla monet. Ehkä miestä sittenkin pelottaa ryhtyä uuteen suhteeseen kun edellisessä kävi kuten kävi.
Mutta jotenkin ei kuitenkaan ihan sille tunnu?! Todella kuitenkin kultainen mies. Sanoo että varmasti vielä tapaan hänen lapset, mutta aika ei ihan kypsä vielä.. Itse vaan olen niin malttamaton, enkä jaksaisi loputtomasti odotella :( koska haluaisin niin saada viettää enemmän sitä yhteistä aikaa. Hän on perustellut lykkäämis asiaa silläkin, että ei ihan vielä haluaisi lapsia mukaan tähän meidän suhteeseen.. saisi hetken vielä ikäänkuin nauttia ihan kahdenkeskisestä ajasta... Minun täytyy vaan vielä odotella ja luottaa mitä mies sanoo. Juhannuksen haluaisi viettää yhdessä kuulemma meidän kaikkien kanssa..
Tilanne vaan on minullekkin niin uusi ja outo asia. Mies tuntuu kuitenkin, niin semmoiselle mitä olen elämäni tainnut odottaa :) Koetan jaksaa, eiköhän tämä tästä.
... odottaa sitä juhannusta. Viikko vielä, sitten näet mikä on tilanteenne. Malta siihen asti ja hermostu vasta juhannuksen jälkeen. Ei aattona eikä -päivänä, vaan vasta seuraavana maanantaina. Ellei mies ole tehnyt miehen tekoa siihen mennessä.
Olen ajatellut nyt, että pitää tyytyä siihen että odotan sitä juhannusta. Eipä tässä nyt niin pitkä aika enää todellakaan ole :) Katsotaan mitä sitten tapahtuu.
Minä sanon aina viesteissäni, että en halua lapsia enkä perhettä eikä siten ollen yh-äidit kiinnosta minua vaikka minulla ei mitään heitä vastaankaan ole. Jostain syystä usein naiset vastaavat tuohon viestiin alkamalla kyselemään että minkä takia en halua lapsia tai perhettä. No, en minä itsekään osa moiseen vastata. Minä vain en halua, en ole tiennytkään että moinen pitäisi osata perustella. En ole mielestäni lainkaan sellaisesta puusta veistetty kaveri, jolle lapset ja perhe-elämä mitenkään sopisi.
Mielestäni omituista, että moinen kiinnostaa niin paljon, että sitä aletaan tivaamaan.
Minä kysyisin sinulta että miksi ihmeessä käyt punttisalilla? ;)
Ei, vaan oikeasti. On ihmisiä joille omat asenteet ovat niin päivänselviä elämän yleisiä perustotuuksia että on vaikea ymmärtää jos joku onkin eri mieltä. Siihen on muka oltava joku helvetin viisas syy. Trauma lapsuudessa tai jotain. Sen lisäksi niille tulee tarve käännyttää. Naisilla varsinkin. Ehkä ne pitää tuollasita välinpitämättömyyttä haasteena.
Naisena olen saanut kuulla ihan vastaavaa miehiltä. Ärsyttävää. En harrasta nettijuttuja, mutta missä ikinä johonkin mieheen olen tutustunut aina ollaan tuputtamassa kyllä sinä vielä mielesi muutat kun kohtaat sen oikean. No ei todellakaan. Yh- mies on siitä mukava että sillä o jo lapset, kunhan ei minun vastuulleni työnnä tai kuvittele että rakastaisin heitä kuin omiani. Lapset saavat minulta asiallisen kohtelun jos ovat asiallisia. Pilalle hemmotellut joutuvat kohtaamaan minussa sen tosiasian etten pyöri heidän pikkusormiensa ympärillä. Siinä vaiheessa yh isä onkin jo valmis sanomaan hei hei ;)