Moniko miettii suhdetta aloittaessaan sitä, miten erilaiset elämäntilanteet parilla saattaa olla. Itse kuulun niihin, jotka ovat tehneet lapsensa hyvin nuorena ja siksipä nyt elänkin aikaa, jolloin vastuu lasten hyvinvoinnista ja kasvatuksesta on ohi, he ovat jo pesästä lentäneet ja tulevat omillaan toimeen.
Tavatessa oman ikäisiäni (46v) eronneita miehiä, heillä on melko usein vielä hyvin pieniä lapsia ja yhteishuoltajuus, jossa ei tunnu olevan mitään "sääntöjä". Tällaisessa tilanteessa elävän on vaikea aloittaa ns.uutta elämää, kun se vanhakin rassaa siinä koko ajan rinnalla. Minua ainakin pitemmän päälle alkaa harmittaa ainainen toisten huomoon ottaminen joka asiassa. Jos on erottu, niin on erottu ja molemmilla vanhemmilla pitäisi eron jälkeen olla oikeus omaankin elämään, jos omalla vuorollaan hoitaa lapset moitteettomasti...
Lopulta hyvä suhde kaatuu siihen, ettei mitään voi suunnitella etukäteen ja jos on suunniteltukin, niin suunnitelmat muuttuvat tai menevät mönkään tavalla tai toisella. Lapset ovat ok, en vain enää tahdo jaksaa sitä kaikkea sähläystä, mikä miehen perheen mukana siihen orastavaan suhteeseen tulee.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia?
Tavatessa oman ikäisiäni (46v) eronneita miehiä, heillä on melko usein vielä hyvin pieniä lapsia ja yhteishuoltajuus, jossa ei tunnu olevan mitään "sääntöjä". Tällaisessa tilanteessa elävän on vaikea aloittaa ns.uutta elämää, kun se vanhakin rassaa siinä koko ajan rinnalla. Minua ainakin pitemmän päälle alkaa harmittaa ainainen toisten huomoon ottaminen joka asiassa. Jos on erottu, niin on erottu ja molemmilla vanhemmilla pitäisi eron jälkeen olla oikeus omaankin elämään, jos omalla vuorollaan hoitaa lapset moitteettomasti...
Lopulta hyvä suhde kaatuu siihen, ettei mitään voi suunnitella etukäteen ja jos on suunniteltukin, niin suunnitelmat muuttuvat tai menevät mönkään tavalla tai toisella. Lapset ovat ok, en vain enää tahdo jaksaa sitä kaikkea sähläystä, mikä miehen perheen mukana siihen orastavaan suhteeseen tulee.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen lapseton 32-v nainen ja törmään nykyisin usein samaan tilanteeseen: kiinnostavilla miehillä on alaikäisiä lapsia.
Minulla ei ole lapsista ja uusperhekuvioista mitään kokemusta, ja melko lailla epäilyttää, pystyisinkö/ haluasinko sellaiseen pidemmän päälle sopeutua, vaikka mies olisi ihan jees...
Lapsia vastaan minulla ei ole mitään, mutta kun itse on täysin vapaa menemään... Eikä oikein huvita olla "isin" naisystävä... Jännittäisi myös se, hyväksyvätkö lapset minut, miten sujuvat mahdolliset exän kohtaamiset jne.
Mulla oli suhde mieheen, joka oli 45 vuotias ja hänellä oli alle kouluikäiset lapset. Hankalaa se oli, itse olin miestä vähän vanhempi, oma lapsi jo aikuinen. Suhde päättyi, ei siitä tullut mitään, mies ei ollut päässyt henkisesti entisestä vielä. Olen sinkku siis edelleen ja jatkan omaa elämääni omalla tahollani.
Helppoahan tuo vielä on, mutta ajatteleppa missä tilanteessa me miehet ollaan: YH-äidillä on ne tenavat pyörimässä viikonloppua vaille kaksi viikkoa koko ajan ja tähän sirkukseen pitäisi sitten meidän osallistua. Sullahan riittä kun kestät sitä joka toinen vkl. Anteeksi vaan mutta ei oikein innosta.
tekstini ajatuksella. Kyseessä oli yhteishuoltajuus, ei yksinhuoltajuus. Yhteishuoltajuudessa ei useinkaan ole sääntöjä ja jos onkin niin niissä ei pysytä. Tunnollinen isä hoitaa lapsiaan mahdollisimman paljon, ei vain joka toinen vkl. Tätä exät käyttävät häikäilemättä hyväkseen ja lapset ovat välillä viikkotolkulla isällä milloin mistäkin syystä. Ei ole väliä sillä olemmeko ilmoittaneet esim. jostain reissusta hyvissä ajoin, ne jouduttiin lähes aina perumaan, koska exällä oli juuri silloin jotain pakollista. Minun kohdalleni näitä tapauksia on tullut ja olenkin ajatellut että toisaalta on hienoa, että naiset eivät eron jälkeen ole automaattisesti yksin vastuussa lapsista ja isä ottaa vain ne kerran kuussa sunnuntait. Toisaalta säännöttömyys ei anna tilaa aloittaa uutta, ei oikein kummallekaan... Lapsille tietenkin on tärkeää, että suhde molempiin vanhempiin on kiinteä.
Usko pois, olen ajatellut monta kertaa sitä miten miehet kestävät yskinhuoltajien kanssa, joilla on vapaata vain kerran tai kaksi kuussa ja silloinkin vain pari päivää kerrallaan. Ehkä sitä kestää nuorempana vähän paremmin, mutta nyt kun viiskymppinen häämöttää jo taivaanrannassa, niin ei enää henkisesti jaksa sitä kaikkea tohinaa mitä elämä pienten lasten kanssa on.