Ystavien, perheen ja tuttavien reaktiot

Joka ikinen on suhtautunut uteliaan positiivisesti. Jos se on ollut ensikuulemalta vieraskoreutta, niin viimeistään tavattuaan vaimoni kaikki ovat olleet iloisia puolestamme.

Minäkin olen saanut Japanissa lähes yhtä positiivisen vastaanoton. Anoppi oli ensikuulemalta vähän huolissaan, mutta hänkin on suhtautunut positiivisesti tavattuaan minut ja viimeistään kun vieraili luonamme viime kesänä.

On kuitenkin realismia tunnustaa, että sukupuolella, kotimaalla, rodulla, koulutuksella, varallisuudella, kielitaidolla, ikäerolla ja monella muulla syyllä on merkittävä vaikutus muiden suhtautumiseen. Vaikka kaiken pitäisikin olla vain persoonasta kiinni.

Puolisoni kun nyt on afrikkalainen, muslimi, arabi ja jne, niin minä en saanut alkuun sympatiaa keneltäkään. Parhaalle ystävälle kun yritin asiasta puhua, hän kehotti olemaan höpsimättä ja unohtaa koko jutun. Äitini ilmoitti ettei halua kuulla koko miehestä tai maasta sanaakaan. Tottakai monia ihmisiä kiinostaa kovin ja olenkin tuntitolkulla ihmisille vastaillut kysymyksiin mieheeeni, islamiin ja Egyptiin liittyen. Uskon, että tieto vähentää enakkoluuloja.

Suurinta tuskaani helpotti, kun löysin netin kautta kohtalotovereita, suomalaisia naisia jotka asuvat ja ovat naimisissa Egyptissä muslimimiesten kanssa. Pakko myöntää, että kaikki median ja ihmisten kertomat kauhu- ja tositarinat olivat vaikuttaneet minuunkin. Luottamuksen rakentaminen mieheni kanssa oli alkuun todella vaikeata ja hidasta. Epäilin periaatteessa kaikkea hänen sanomisiaan. Vieläkin joskus yön pimeinä tunteina epäusko ja -toivo valtaavat mielen. Mitäs, jos sittenkin kaikki päättyy kyyneliin? Olen ottamassa kuitenkin elämäni suurinta askelta. Ei ole helppoa lähteä yksin ja saati kun minä otan vielä tyttäreni mukaan. Jos minä poltan siipeni, se on minun ongelmani, mutta tärkein tehtäväni on suojella lastani kaikilta maailman vaaroilta.

Alkuun ja satunnaisesti vieläkin joskus, yritän hohtimilla kaivaa miehestäni jotain perustavan laadun vikaa. Esimerkiksi kerran jostain erimielisyydestä otin niin kovan ylilyönnin tahallani, että haukuin mieheni pystyyn ja lähdin yöllä yksin ulos. Menin istumaan paikallisten katukahvilaan ja juttelin tarjoilijapojan kanssa. Suljin vielä puhelimenkin. Menin takaisin kotiin ja kerroin vielä jutelleeni vieraan miehen kanssa. Miksi? Halusin kokeilla, saako minun länsimaalainen käytökseni hänestä ulos sen muslimin, joka väkivalloin haluaa laittaa minut ruotuun. Mieheni odotti minua kyynelsilmin, sulki syliinsä ja oli onnellinen siitä että tulin takaisin. Typerää tiedän, mutta näin skeptinen olin/olen aika ajoin. En odota enkä kuvittele mieheni olevan mitenkään erityinen. Tiedän, että hän on ihminen siinä missä muutkin. Joskus, toki tuntuu, että odotan ja vaadin häneltä enemmän kuin aikaisimmilta miehiltäni. Ei sekään ole oikein. Hän on kuitenkin yksilö, ei maansa, uskontonsa tai rotunsa vastuuhenkilö. Tiedän, että jos hän jonain päivänä ja aikojen saatossa lunastaa 110% luottamukseni, se on ikuinen ja aukoton. Ja silloin mikään asia ei meitä erota.

Tilanteeni on tietysti hankala senkinpuolin, koska asumme vielä molemmat kotimaissamme. Kaikki mielipiteet lähipiirissäni muodustuvat pääsääntöisesti median antamasta muslimitypiasta. Nyt pikkuhiljaa, kun ihmiset ovat huomanneet minussa avioliittoni ja mieheni edesauttamia muutoksia, olen saanut muutamia juroja kommentteja vastustajilta siitä kuinka hyvää avioliittoni on minulle tehnyt. Olen siis todennäköisesti silminnähden onnellisempi vaikka kova ikävä minua vaivaakin aina Suomessa ollessani. No tällä kertaa enää kaksi päivää jäljellä. Torstaina iltapäivällä olen taas matkalla rakkaani luo.

Vaimoni on afrikkalainen muslimi, mikä sinänsä on hedelmällistä kasvualustaa ennakkoluuloille, mutta jopa pieneksi yllätykseksi en ole törmännyt missään mihinkään ennakkoluuloihin tai muuhunkaan negatiiviseen. Sisko ensin hiukan ihmetteli, mutta tutustuttaan vaimooni sekin ihmetys jäi. Äiti suorastaan "kusi hunajaa" kun menimme naimisiin, äitini ja vaimoni tulevat loistavasti toimeen keskenään :)

Kavereiden kanssa ei myöskään ole koskaan ollut ongelmia. Vaimoni on iloinen ja välitön ihminen, enkä ole vielä nähnyt ihmistä jonka kanssa hän ei tulisi toimeen. Erään kaverin tyttöystävän suhtautuminen on aavistukseen viileää mutta asiallista, mutta sekään ei taida johtua vaimoni syntyperästä, sillä samalla tavalla hän suhtautuu minuunkin sekä yhteiseen kaveriimme. Hän onkin sitten ainoa tuttu jonka kanssa on yhtään viileät välit. Jopa kaverien vanhemmat ja kaukaisemmatkin sukulaiset tulevat hyvin toimeen hänen kanssaan.

Oikeasti ainoat negatiiviset kommentit ovat tulleet tuntemattomilta vastaantulijoilta, joiden mielipide ei muutenkaan kiinnosta, joten sanoisin että hyvin on tultu ihmisten kanssa toimeen.

Minun lähipiirissä joillain harvoilla oli hieman negatiivinen suhtautuminen aluksi puolisooni, onhan hän espanjalainen ja joidenkin päässä espanjalaisilla on ihan kummallinen maine. Tämä negatiivinen suhtautuminen hävisi täysin, kun tutustuivat puolisooni ja huomasivat, että eipäs hän olekaan suomalaista kummempi kaveri. Hän omalla hyvällä käytöksellään kyllä karistaa kaikki negatiiviset ennakkoluulot. Tällä hetkellä perheeni, sukuni ja ystäväni ovat vilpittömästi onnellisia puolestani ja jatkuvasti kyselevät milloin puolisoni tulee seuraavan kerran mukanani Suomeen (itse kun käyn useammin Suomessa, puolisoni noin kerran vuodessa). Joiltain puolitutuilta vanhempani saavat kuulla ihmetteleviä ja kauhistelevia kommenteja, mutta eipä ne paljon hetkauta, kun nämä ihmettelijät eivät kuitenkaan meidän suhteesta mitään tiedä. Espanjassa taas ihmiset ovat suhtautuneet lähinnä uteliaasti minuun. Kaikilla riittää kysymyksiä Suomesta. Puolisoni perhe otti minut heti alusta asti todella hyvin vastaan ja tunnen kuuluvani perheeseen. Myös hänen suku ja ystävät ovat kaikki olleet todella mukavia minua kohtaan. Puhuin jo suhteemme alussa sujuvasti espanjaa, mikä tietysti on auttanut. Ilman yhteistä kieltä on vaikea tutustua ja jutella kunnolla. Eli Suomen päässä vähän ennakkoluuloja, täällä ei ollenkaan. Luulen kyllä, että ihmiset olisivat suhtautuneet asiaan eri tavoin, jos kyseessä olisi ollut joku viikon lomalla alkanut "romanssi".

Minä olen ulkomaalainen ja naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Minut on miehen sukulaiset ja ystävät ottanut vastaan avoimin sylin. Olen sosiaalinen ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa.
Puheestani ei edes erota, että olen ulkomaalainen.
Joskus viihdytän itseäni, kun tapaan mieheni uusia tuttavia, jotka eivät tiedä minun olevan kotoisin muualta, otan puheeksi isänmaani ja kuunneltuani mielipiteitä kerron suoraan, että olen muuten sieltä kotoisin :D Hyvin usein on käynyt niin, että jos on aiemmin ollut negatiivista sanottavaa, niin yhtäkkiä löydetäänkin paljon hyvää minun kotimaastani.

Minulla kävi vähän kuin sinulla, suku ei heti hyväksynyt suhdettani oman pääni sisältä löytyneeseen menninkäiseen.

täällä sama juttu eli italialainen mieheni on aina saanut hyvän kohtelun suomessa. hän on tosi iloinen ja puhelias persoona, joten kaikki pitävät hänestä ihan älyttömästi ja odottavat aina ainnolla hänen tapaamistaan! mafia ym juttuja kuulee toki aina silloin tällöin, mutta nekin jutut tulevat tutuilta ihan vitsailu mielessä.

Alussa äiti oli epäileväinen, kuten äidin kuuluukin olla mutta nykyään tulevat hyvin toimeen mieheni kanssa. Isä ja isovanhempien reaktiota pelkäsin eniten mutta loppujen lopuksi myös isä tulee hyvin toimeen mieheni kanssa ja haluaa ymmärtää muutakin kulttuuria kuin "itsemurha iskuja ja terrorismia". Sianlihan syönti kieltoa isä pitää täysin turhana ja haluaisi opettaa miehen syömään sikaa ja juomaan kossua kuten tosi miehet (kyllähän mies juo mutta hyvin vähän seuraksi).

Muu perhe on suhtautunut päällisin puolin ihan hyvin, ajatuksistahan ei voi tietää, ehkä äidin puolella suhtaudutaan paremmin kuin isän (isän puolelta suku asuu samalla kylällä ja ovat lähinnä duunareita äidin sukulaiset ovat hajaantuneet ympäri Suomea ja ovat koulutetumpia ja "hyvissä ammateissa")

Alussa kun eivät olleet nähneet koko ihmistä oli kaiken laisia ennakkoluuloja. Mummo arveli hänen myyvän minut kyllästyttyään rikkaalle sheikille parista kamelista, mutta ei enää usko, että on joskus sanonut noin;D

Kukaan ystävistäni ei ole sanoutunut irti toveripiiristäni. Elämä on jatkunut muuten samanlaisena paitsi, että täytyy huomioida toinenkin ihminen taloudessa.

Ulkopuolisille joutuu ehkä enemmän kertomaan suhteestaan kuin suomlaisen kanssa ollessa mutta eipä tuo haitanne.