Alkuun naureskellen ja nyt jo pikkuhiljaa suuresti ärsyyntyen lueskelen 40.miehenä tätä palstaa.
Täällä vaimot ja rouvat uhkuvat varmaa voitonriemua, että heidän miehensä ei heitä jätä , vaikka sillä on ollut "kakkonen" jo vuosia. Ja tämä "kakkonen" on tottakai hirvittävä perheenrikkoja h*ora ja pikku-l*tka, joka on väkisellä vienyt heiltä miehen??? EI, herra isä. Mikä on täällä liikkuvien ihmisten ikäjakauma? Entä mihin on hävinnyt terve maalaisjärki?
Miehenä voin kertoa, että emme me miehet ole vietävissä tahtomattamme. Ei meitä tule ne pikku-luntut hakemaan kotoa "raiskattavaksi". Ihan vapaaehtoisesti me petämme vaimojamme/tyttöystäviämme jne. jos olemme pettääksemme. Eli syyttäkää meitä miehiä, puolisoja, poikaystäviä.
JA koko tämä ykkönen/kakkonen asetelma?? Kumpikohan siinä nyt mahtaa olla se ykkönen? Se , joka jakaa sen kurjan arjen vai se ,
joka nauttii kermat päältä?
Eikä nämä "kakkoset" aina todellakaan ole naisia. Minäkin miehenä olen ollut "kakkonen". Se oli hirvittävää aikaa.Ja samalla elämäni parasta. Mutta sen minkä minä siitä opin on, että RAKKAUS ei todellakaan katso aikaa eikä paikkaa. Ei rakkaus tunnista sormusta toisen nimettömässä , ei se kysele siviilisäätyä.
Katsokaapa kaikki syyllistäjät ja tuomitsijat peiliin ja miettikää, kuka teistä todellakin on valmis heittämään ensimäisen kiven? Ja jos se, ettet ole koskaan pettänyt/ollut kakkonen mielestäsi oikeuttaa sinut muita tuomitsemaan , niin väärässä olet. Katso edelleen peiliin ja mieti, onkohan siellä jotakin vikaa, että miehesi/vaimosi saattaa kaivata jotakin muuta??
Täällä vaimot ja rouvat uhkuvat varmaa voitonriemua, että heidän miehensä ei heitä jätä , vaikka sillä on ollut "kakkonen" jo vuosia. Ja tämä "kakkonen" on tottakai hirvittävä perheenrikkoja h*ora ja pikku-l*tka, joka on väkisellä vienyt heiltä miehen??? EI, herra isä. Mikä on täällä liikkuvien ihmisten ikäjakauma? Entä mihin on hävinnyt terve maalaisjärki?
Miehenä voin kertoa, että emme me miehet ole vietävissä tahtomattamme. Ei meitä tule ne pikku-luntut hakemaan kotoa "raiskattavaksi". Ihan vapaaehtoisesti me petämme vaimojamme/tyttöystäviämme jne. jos olemme pettääksemme. Eli syyttäkää meitä miehiä, puolisoja, poikaystäviä.
JA koko tämä ykkönen/kakkonen asetelma?? Kumpikohan siinä nyt mahtaa olla se ykkönen? Se , joka jakaa sen kurjan arjen vai se ,
joka nauttii kermat päältä?
Eikä nämä "kakkoset" aina todellakaan ole naisia. Minäkin miehenä olen ollut "kakkonen". Se oli hirvittävää aikaa.Ja samalla elämäni parasta. Mutta sen minkä minä siitä opin on, että RAKKAUS ei todellakaan katso aikaa eikä paikkaa. Ei rakkaus tunnista sormusta toisen nimettömässä , ei se kysele siviilisäätyä.
Katsokaapa kaikki syyllistäjät ja tuomitsijat peiliin ja miettikää, kuka teistä todellakin on valmis heittämään ensimäisen kiven? Ja jos se, ettet ole koskaan pettänyt/ollut kakkonen mielestäsi oikeuttaa sinut muita tuomitsemaan , niin väärässä olet. Katso edelleen peiliin ja mieti, onkohan siellä jotakin vikaa, että miehesi/vaimosi saattaa kaivata jotakin muuta??
Vastaukset 37
Vanhimmat
Hei,
olen tullut petetyksi ja heittänyt ensimmäisen kiven pettämisasiassa. Pettäjälläkin on vapaat kädet heittää kiviä minua kohti niissä asioissa, joissa katsoo minun tehneen väärin. Eipä ole kiviä tullut.
Ymmärrän ja olen pahoillani , Hasse.
Toki parisuhteessa onkin oikeutettua hakea
syyllistä ja toivottavaa myös se löytää. Pointtina
olikin nimenomaan se, että syyt löytyvät nimenomaan
sieltä parisuhteesta, kahden ihmisen väliltä. Ei
kakkosesta, ei kolmosesta jne..
Minäkin olen kiinnittänyt huomiota tuohon kakkosen mollaamiseen. Miksi ihmeessä kakkonen olisi vastuussa toisen ihmisen parisuhteesta? Jos toinen ei ITSE arvosta suhdettaan niin paljon että se riittäisi hänelle, miksi kakkosen kuuluisi sitä suojella ja arvostaa ja ryhtyä riittämättömän suhteen vaalijaksi? Ei kakkonen ole luvannut rakastettunsa miehelle/vaimolle uskollisuutta. Tämä rakastettu ehkä on, ja jos hän kokee voivansa pettää tuon lupauksensa, se on hänen päänsärkynsä.
Kakkonen ja ykkönen eivät kumpikaan ole toisilleen MITÄÄN velkaa. Enkä kerta kaikkiaan usko ketään joka sanoo että hänpä ei sitten IKINÄ pettäisi puolisoaan tai rupeaisi kakkoseksi. Miten ihmeessä voitte olla niin varmoja?
Tuollaisten "MINÄ EN AINAKAAN IKINÄ" - lausuntojen esittäminen on ylimielistä ja lapsellista ja kielii lähinnä vähäisestä elämänkokemuksesta ja huonosta itsetuntemuksesta. Ja kuinka ollakaan, lähes kaikki pettäjät ( joista täällä puhutaan ikäänkuin he olisivat joitain zombeja tai eläinlajin edustajia ja kaikki samanlaisia, vailla yksilöllisiä ominaisuuksia )ovat aikoinaan sanoneet että MINÄ EN AINAKAAN IKINÄ.
Voinpa ketoa että minä en ole nuorena tytontyllerönäkään sanonut tuota "minä en ikinä" -lausetta. Tiedän etten tunne itseäni niin hyvin että voisin varmuudella sanoa itsestäni noin. Kukaan ei tunne.
Nyt tunnen vain että sydän om murskana.
Juuri tänä aamuna mies, joka on tähän asti selittänyt koko avoliittonsa olevan erehdys ja joka vajaa kuukausi sitten vaimonsa yrittäessä soittaa vilkaisi ärtyneesti kännykkäänsä ja tokaisi että TUON kanssa en puhu - tänä aamuna tämä mies suvaitsi kertoa minulle että on "parempi" kun emme enää tapaa.
Yhtäkkiä se kamala rva Riesa ja rva Erehdys ja rva Viinarattinainen onkin jotain korvaamatonta jota ilman ei voi elää ja jonka vuoksi on otettava "järki käteen" ettei vain menetä sitä aarretta.
Olin jo itsekin aika kypsynyt siihen ettei hän halunnut tehdä ratkaisua, mutta kun hän sen sitten lopulta teki, minulla on olo kuin maansa myyneellä. On nöyryyttävää tulla jätetyksi, ja vielä niin ettei ole ikinä saanut olla se AINUT.
Jotkut kertovat "ottaneensa" eron jälkeen laastarimiehen. Mistä te sellaisia niin vain "otatte"?
Minä todella tarvitsisin sellaisen nyt. Olo on totaalisen kurja ja lohduton. Kaikki mitä nyt kirjoitan on pelkkää järkeilyä. Mistä löytyisi laastarimies kauniille älykkäälle ex-kakkoselle?
Ei se kuule ole niin yksinkertaista ja helppoa vaan lähteä omasta kotoa, oman perheen parista, turvallisesta linnakkeesta pois, ellei ole aivan pakko. Siinä kompromississa on vaan pakko hyväksyä se "Rva Erehdys jne" koska se tulee siinä paketin mukana... nääs.
Miehenä (en kuitenkaan laastari-sellaisena, mutta vaimon pettämänä anyway) sanoisin, että sinut jättänyt mies ehkä sai, ikävä sanoa tätä mutta näin se melko varmasti on, sen mitä sinulta halusi. Aikansa haluttuaan ymmärsi mikä tässä elämässä on OIKEASTI merkitsevää. Se ei ole kakkosen paneminen, se on miehen OMA PERHE. Sori, mutta tää vaan on näin ja tiedät sen nyt itsekin.
Olin minäkin lähdössä perheeni parista ja omasta kotontani pois vaimon sivusuhteen tultua julki, etsin jo aktiivisesti asuntoakin. Mutta kun asiaa alkoi miettiä tarkemmin, niin ottaen kokonaisuuden huomioon (siis oma ja maksettu huusholli eli talo jossa oikeasti haluaa asua eikä missään helevetin loukossa johon eronneet joutuvat ainakin aluksi, ja omien lapsien ympäröimänä, olkoonkin että sen naisen kanssakin sitten joutuu jotenkin elämään...), en mihinkään lähde ellei ole aivan pakko.
Miehelle kuitenkin merkkaa tässä v..tun kovassa maailmassa erittäin paljon OMA perhe, olkoonkin ettei se aina ole täydellinen. Sekin epätäydellinen on parempi kuin ei perhettä ollenkaan.
Toivottavasti löydät rinnallesi sen laastarimiehen, mutta älä nyt hyvä immeinen taas sorru kenenkään kakkoseksi!
Hyvä nimimerkki "Kakkonen masiksessa",
Kerroit oman näkökantasi, joten minäkin kerron omani.
"Miksi ihmeessä kakkonen olisi vastuussa toisen ihmisen parisuhteesta?"
Jos sekaantuu varattuun mieheen, tulee samalla sekaantuneeksi myös hänen parisuhteeseensa. Kakkoseksi ryhtyjän täytyy tajuta itsekin, että hänen valintansa on ilmi tullessaan suoraan verrannollinen toisen ihmisen parisuhteen tilaan. Sitä kautta tulee myös vastuu. Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa tekemisistään ja tekojensa seurauksista. Jos toisen ihmisen suhteesta ei vastuuta halua, siihen ei pidä sotkeentua silloin lainkaan.
"miksi kakkosen kuuluisi sitä suojella ja arvostaa ja ryhtyä riittämättömän suhteen vaalijaksi?"
Ei tarvitsekaan. Mutta ryhtymällä kakkoseksi varatulle miehelle aiheuttaa ongelmia tämän parisuhteeseen jo niiden entisten lisäksi. Hyvässä lykyssä koko parisuhde tuhoutuu. Miksi kakkosen, tai ylipäätään kenenkään tarvitsisi pahaakaan toisen suhteelle aiheuttaa? Jättämällä toisten ihmisten parisuhteet rauhaan, ei sen enenpää vaali kuin vahingoitakaan heidän parisuhteitaan.
"Kakkonen ja ykkönen eivät kumpikaan ole toisilleen MITÄÄN velkaa."
Niin, ja silti sinua häiritsee, että ykköset mollaavat kakkosia. Miksi ihmeessä se sinua satuttaisi, eihän se ykkönen ole kakkoselle mitään velkaa? Kakkonen on omilla teoillaan aiheuttanut tuskaa ykköselle, joten miksi ykkösen täytyisi kakkosen tunteita vaalia? Kyllä minä ymmärrän kakkosten mollaamisen oikein hyvin. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Se, että sinun kanssa suhdetta pitänyt vaarttu mies ei arvostanut suhdettaan tai puolisoaan (ainoa perustelu sinulla siis hänen uskottomuus asialle), oli sinulle lupa, oikeutus niin ikään olla arvostamatta jonkun muun suhdetta tai jotain kolmatta henkilöä?
Onko tämä yleinen ajatus kakkosilla oikeudestaan mennä kolmanneksi pyöräksi: jos ei pettäjä arvosta, ei minunkaan niin kuulu tehdä?
Mitään velkasuhdetta kakkosen ja ykkösen välillä ei todellakaan ole. Miksi siis sinä pahoitat mielen ykkösten puheista? Ajatuksesi kun on se, että sinulla ei ole velvollisuutta olla loukkaamatta häntä, tai moittimatta häntä (kuten nuo hauskat rva*** viittaukset), niin jos velkasuhdetta ei ole, niin ei ykkösen tarvitse sinun tunteista tai mielipiteistä välittää sen enempää.
Kakkonen harvoin muistaa käryn käytyä tai rinnakkaissuhteen päättyessä sitä, että hän on puuttunut suhteeseen, johon hänellä ei minkään järjen mukaan ole ollut oikeutta. Oikeutta ei tuo edes se, että pettäjä ottaa itselleen kakkosen. Kumpikin tekevät valintansa salassa ja ilman oikeutta ja siitä syystä, että itsekin tietävät sen olevan väärin. Mutta onko näin, että kakkosen ja pettäjän toimintaa ei saa nähdä vääränä, mutta petetyn toiminta tulee nähdä vääränä?¨
Voidaan käyttää sinun ajatusta myös toisin päin. Jos pettäjä ei arvosanut suhdetta sinun kanssa niin paljoa, että olisi sen halunnut säilyttää, niin miksi petetyn pitäisi arvostaa sitä tai sinua? Sinä ja suhteesi ette riittäneet, miksi sinun tai petetyn pitäisi olla huolissaan siitä, mitä pettäjä tuntee tai ajattelee?
Huonoa elämänkokemusta ja itsetuntemusta on kyllä enemmän sinun tyyli: itselle suon sen, minkä muilta kiellän. Elämänkokemus vaikuttaa meihin monella tapaa. Joku petetty ei koskaan halua kenellekään toiselle aiheuttaa kokemaansa tuskaan. Ja siihen hän voi omilla valinnoilla ja terveellä itsetunnolla vaikuttaa 100%. Olkoonkin rakkaus vastassa, niin tasapainoinen ja itsensä tunteva ja hvyän itsetunnon omaava ihminen osaa erottaa tunteet ja teot. Toinen petetty saattaa kokemuksensa takia rikkoutua niin, että on valmis laittamaan kokemansa pahan kiertoon, tai pettää itse kumppaniaan.
Toivottavasti ainakin joidenkin asioiden kohdalla sinä sanot itsekin että "MINÄ EN AINAKAAN IKINÄ". Muutoin voin vain miettiä, millaisen "hirviön" kanssa ajatuksia vaihdan.. Vai oletko niitä, joilla kyllä oikeus ja moraali toimii muualla, mutta ei asioissa, jotka liittyvät omien seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen?
Et sitten sattunut lukemaan yhtään sellaista juttua, missä kakkoset kilpaa syyttelevät sitä pahaa ja ilkeää ykköstä? Niitäkin täältä löytyy...
Ykkönen on kuitenkin se, joka on tullut petetyksi, jolta ei lupaa mihinkään kysytty. Kyllä minusta vihan tunteet sellaisen kokemuksen jälkeen ovat ymmärrettäviä. Kakkonen sen sijaan ihan itse tiensä valitsi, eli millä resurssilla hän ketään haukkuu?
Kaikkein eniten kusipäitä ovat luonnollisestikin petturit, jotka eivät omaa parisuhdettaan sen vertaa arvosta, että vaivautuisivat edes yrittämään.
Tiedän kyllä, että petos on petturillekin vapaaehtoinen valinta. Mutta ihan samalla tavalla se on sitä kakkosellekin. Joten miksi vain yhtä pitäisi syyttääkään? Teitä vapaaehtoisesti mukanaolevia osapuoliahan on kaksi.
Olen se petetty puolisko, enkä missään vaiheessa menisi "uhkumaan", että mieheni ei jätä minua.
Toisen pettäessä useimmiten jopa haluaa, että toinen ymmärtäisi olla niin suoraselkäinen ja tunnustaa pettävänsä ja tekevänsä asialle jotain, eikä aina valehtilisi puolisollensa päin naamaa.
Siinä olet oikeassa, että miehet eivät kylläkään ole vietävissä ehkä vähän narutettavia, kuten naisetkin. Siinä mielessä syytän kuitenkin tätä pettävän puolison kakkosta siitä, että hänellä täytyy olla huono moraali, koska yleensä rupeaa yhteen toisen puolison kanssa. Mikäli hän ei edesauttaisi tätä tilannetta, niin luultavasti pettämisiäkin olisi huomattavasti vähemmän. Aina tarvitaan kaksi tähän soppaan.
Sanot, että rakkaus ei katso aikaa, eikä paikkaa. Se on tosi, mutta rakkauskaan ei oikeuta tehdä toista kohtaan väärin. Aina ei kotona välttämättä mene huonosti, vaikka miehet tai naiset pettävätkin toisiaan. Kyse voi olla jostain muusta, jota ei vain omassa suhteessaan saa, vaikka haluaisi esim. jännitys.
Jos puolisoaan rakastaa ja kunnioittaa, ei hae sitä jännitystä muualta. Silloin mielellään jättää sen jännityksen (tai olkoon syy mikä tahansa) hakematta, ihan vain rakkaudesta omaa puolisoaan kohtaan. Minusta se ei ole rakkautta jos pettämään lähtee, ja sen jälkeen itkee ja rukoilee anteeksi antoa petetyn puolison taholta. Luottamus on mennyt täysin, eikä pelkästään seksin takia vaan niiden valheiden joita täytyy olla paljon että salaiset tapaamiset olisi mahdollisia.
Kiitos tervejärkisestä kirjoituksestasi. Tällaisia tänne tarvitaan.
Pettäjät puhuvat varmastikin niille kakkosilleen miten kotona on kurjaa ja se kotona oleva on sitä ja tätä, mutta oikeasti hei: Uskotteko te joka sanan??? Ei kannattaisi..
Avomieheni lirkuttelee "ystävättärelleen" (joka on kuulemma onnellisesti naimisissa) tekstiviestein ja puheluin:
Olen siskonlapsia hoitamassa ja heiädn kanssaan maauimalassa, teen sitä ja tätä, vaikka totuus on, että tämä avokki hoitaa näitä siskonlapsia, kun Petturi itse tyhjentää jo kolmatta viinipulloaan.
Oikeasti petturit antavat moensti ymmärtää, että he ovat aivan ihania, mutta totuus on, että se mitä he esittävät saattaa olla se mitä heillä on kotona (eli vaimo, avovaimo ym. tekee ne asiat mistä kehutaan ystävättärelle).
En sano, että ylläoleva olisi yleistä, mutta monessa tapauksessa kyllä. Ainakin meillä kotona.
Voi M kun tietäisit mikä totuus on:
-Petturin alkoholisimi (2-3 pulloa viiniä vähintään päivässä)
-Yökastelu, pesen lakanoita melkein joka päivä.
-Et ole se ainoa "kakkonen".
-Mitkään keskustelut eivät kiinnosta jos ne eivät koske häntä.
Näitähän riittää...
Yritän rakastaa ja kestän ja teen kaikkeni hänen eteensä, mutta nyt en taida enää jaksaa..
Launtaina todistin karmeaa liikenneonnettomuutta ja olo oli ihna rikkinäinen ja olisin tarvinnut lohduttajaa ja mitä sain: Mieheni viestitteli ystävättärelleen, että haluaisitko olla viettämässä SunBistro aikaa hänen kanssaa?
Lohduton olo ja enää en jaksa..Itkettää ja kädet tärisee ja haluan tästä tilanteesta pois...
Ihmiskunnan olemassa olon edellytys on se, että SUURIN osa ihmisistä ei tahdo pahaa toisilleen. Että meistä ihmisistä tehtiin empaattisia, älyllisiä ja oikeutta puolustavia ja vaativia olentoja. Että ihminen ymmärtää kanssaeläjiensä hyvinvoinnin oman hyvinvointinsa perustana.
Sitten julkaistiin suomi24:n uskottomuuspalsta, jonka sato - kirjoituksesi on siitä oiva esimerkki - on se, että nyt meidän tulisikin alkaa tietoisesti tehdä pahaa sekä läheisillemme, että tuntemattomille ihmisille. Ja että älykkyyttä ei tarvitse käyttää, vaan tunteet sanelevat moraalimme toisia kohtaan ja oikeuttaa tekoihin ilman minkäänlaista empaattisuutta. Oikeuttakaan emme enää tarvitse vaan oikeuden tehdä mitä itse kukin haluamme seurauksista tai muista ihmisistä piittaamatta.
Tämän palstan viholliset - ja siis ilmeisesti koko yhteiskunnan - ovat ne, jotka edelleen pyrkivät elämään elämänsä niin, ettei tieten tahtoen tuntemattomalle tai läheiselleen pahaa aiheuta. Tällä palstalla on kaikkein eniten kivitetty petettyjä ja heidän puolustajiaan. He ovat moralisteja. On hyväksyttyä kuulla kakkoselta hänen näkemys oikeudestaan olla suhteessa varatun kanssa, pettäjällä on oikeus kertoa pettämisestään ja syyttää siitä suhdettaan – hassua, että itselleen on muuten sellaisen suhteen luonut, ettei siinä sitten kykenekään elämään.. – mutta petetty tai hänen tavoin ajatteleva kirjoittaja on ”kivittävä moralisti”.
Siitä olen samaa mieltä, että kukaan tai mikään ei voi pakottaa toista ihmistä pettämään toista, ellei hän itse halua. Mistä kummasta sitten johtuu, että pettäjät, kakkoset ja heidän puolustajansa kertovat ne kliseiset kumppanin ja suhteen huonot puolet teoilleen syyksi; ja ne kakkoset - siis ulkopuoliset ja syyttömät suhteen ongelmiin - käyttävät samoja perusteita omalle toiminnalleen? Vai onko sittenkin niin, että sekä kakkonen ja pettäjä ovat vietävissä??!! Ainakin suu vaahdossa puolustatte tekojanne ja vaaditte siihen oikeuden, mutta petetty: hän ei saa muuta kuin itseään syyllistää.
Ihmettelen kuinka huono ja heikko itsetunto on ihmisellä, joka kurjaan arkeen jää kitumaan, vaikka kermahinkkikin olisi tarjolla. Kuulostaa sairaalta riippuvuudelta. Mutta miten, jos se pettäjä on vakuuttanut - kuten sinä - ettei ole vietävissä?! Millaisella ihmisellä on noin keskenään ristiriitaiset sanat ja teot..?
En ole koskaan itse pettänyt, enkä ole ollut kakkonen. Mutta jäin miettimään viimeistä kappalettasi. Mitä niin pahaa minun omassa elämässäni pitäisi tapahtua, että olisin halukas vapaaehtoisesti ja tietoisesti satuttamaan joko kumppaniani tai jotain tuntematonta olemalla hänen suhteensa kolmas pyörä? Tai oikeastaan kysymys pitäisi olla: MILLOIN MINULLA ON OIKEUS SOTKEUTUA MILLÄÄN TAVALLA KENENKÄÄN TOISEN PARISUHTEESEEN? (Jätetään pois laskuista poliisit, sosiaalityöntekijät ja terveydenhuollon henkilöstö...)
Edustamasi näkökanta on harvinaisen syvällinen ja ajateltu, voisi sanoa jopa poikkeuksellinen tämän palstan yleiseen tasoon nähden.
Kovin moni (juur kukaan?) ei viitsi vaivautua ajattelemaan noin perusteellisesti tekojaan ja vastuutaan teoistaan tai paremmin sanottuna: monikaan ei kykene nykyisin enää ajattelemaan tarkemmin asioita. Helpompaa on vain kauhkata omien ihmissuhteidensa ongelmaviidakossa ja ihmetellä miks kaikki on niin niiiin vaikeeta tässä elämässä...
Eräs huomio kuitenkin tekstiisi: järjen käyttöaste on minimaalista silloin kun tunteet alkavat ohjata ihmistä sinne aidan toiselle puolelle sitä vihreämpää ruohoa maistelemaan. Eli vaikka olisi kuinka järkevä ja harkitseva ihminen normaalioloissa, mopo ns. karkaa lapasesta kun vastakkainen sukupuoli otollisella hetkellä osoittaa sitä kaivattua huomioita. Siinä ei muistu mieleen se kotona odottava uskollinen puoliso, perhe, eikä mikään muukaan. Liekki vetää vaan puoleensa ja useinhan siinä siivet kärähtää, ellei koko otus.
Mutta soisi ihmiselle jalostuvan evoluution kautta sellainen ominaisuus, että voisi hallita jotenkin tunteitaan paremmin. Tai ainakin osaisi ottaa aikalisän aivojärkeilyä varten kun sitä järkeä eniten tarvitsee, siis ennen kuin antaa tunteidensa viedä.
Kuka olet?!
Eipä sillä mitään merkitystä, mutta kun nauroin vedet silmissä!
Oli todella napakka vastaus joka ei vilissyt tällä palstalla loppuun kaluttuja kliseitä ja perusteluja, tai jotain eipäs-juupas väittelyä.
Ja sun viimeinen kappale..
Tosiaan, aloin miettimään, että ei kai oikeasti tasapainoinen ja onnellinen ihminen ryhdy toimeen, joka voisi vahingoittaa jotakuta. Tai ylipäätänsä että itselle pitäisi tulla hyvä olo, ja samalla tietää sen aiheuttavan toiselle mielipahaa. Eikös se ole jotenkin sadistista?!
Mutta saisko mietteitäsi lisää..?
Kiitos
Arkielämässä on monia tilanteita, joissa voimakkaat tunteet suorastaan sokaisevat. Viha on tunne, jonka vallassa voi kyetä tekemään mitä vaan, mutta vihoissa tehtyä tekoa emme hyväksyisi selitettävän "tunteet ohjasi ja vei järjen äänen".
Miettiä myös sopii, voiko tunne olla koskaan järkeä suurempi perustelu teolle? Käsittääkseni ei, koska tunne herättää mielessämme tietyt teot, jotka liitämme tunteeseen JÄRJELLÄ. Viha saattaa kirvoittaa jollekin halun lyödä toista, suru saattaa halun tarttua pulloon. Mutta vaikka tunne olisi mikä, niin teko on MIETITTÄVÄ JA VALITTAVA kuitenkin JÄRJELLÄ.
Hullaantuminen, rakastuminen jne., millä nyt milloinkin uskottomuuden aiheuttamaa tunnetta kutsutaan, ei ole järjen yläpuolella petettäessä. Jos näin olisi, ei kukaan voisi jälkikäteenkään koettaa perustella uskottomuutta niillä tunteilla. Tunteet eivät kykene rationaaliseen selittelyyn, ja edes itsellemme emme kykene rationaalisesti tunteitamme selittämään. Tunteen sokaisemana tehtyä tekoa ei yleensä edes muista (hyviä esimerkkejä silmittömän vihan vallassa tehdyt rikokset; jälkeenpäin tekijä ei ole osannut kertoa tapahtuneesta mitään).
Uskottomuuden selittäminen tunteilla ja järjen äänen häviäminen JUURI SILLÄ HETKELLÄ on vain yksi tapa saada oma päätös, konkreettinen teko, näyttämään itsestäkin hyväksytymmältä. Lisäksi se on valitettavasti lyömäaseena myös petetyksi tulleelle: rakkautesi kohde rakastaa, himoitsee toista enemmän. Tunteen voittaminen uskottomuus asiassa on siksikin kyseenalaista, että uskottomuuden aiheuttanutta tunnettahan ei voi voittaa sitten järki edes jälkeenpäin. Miten voi selittää sitten kuitenkin järkisyin sitä, ettei pettäjä ehken lähdekään suhteestaan ja elä syttyneiden tunteiden vallassa?
Rakkauden olemuksesta voidaan olla montaa mieltä, mutta yleisesti ottaen sen koetaan olevan hyvää, jokaiselle suotavaa. Kummallisia olemme me ihmiset sitten siinä, että rakkautta haluamme syyttää teoista, jotka aiheuttavat tuskaa. Pyydämme jopa anteeksi sitä, kun rakastuminen ajoi siihen ja siihen.. Toisaalta, onko siinä syy, että olemme myös sopineet sen, että tuo jalo ja hyvyyttä edustava tunne on kuoleva jossain vaiheessa arkistuneissa suhteissa (myös perusolettamus tällä palstalla) ja sitten mahdollisesti saman ihmisen kuollut rakkaus voi herätä eloon toista ihmistä kohtaan?
Minusta on aina äärimmäisen hauskaa lukea ihmisten selityksiä teoilleen, lähinnä näille negatiivisille. Kuinka paljon oikeastaan näemme vaivaa JÄLKIKÄTEEN asioiden selittelyyn ja mitä moninaisimmin perustein. Mutta miksi emme selittele tai kerro samalla innolla hyvistä teoista? Siksikö, että tiedämme kyllä lausahduksen ”selityksen makua”? Ja että jo lapsena opimme sen, että ei sitä tarvitse itselleen tai kenellekään muulle perustella, jos sijaan vuoteeni pyytämättä ja keitän vanhemmilleni aamukahvit, mutta puhutteluun päädymme, kun isän tupakka-askista puuttuu savuke..
Keksimme selityksiä asioilla – ja ylipäätänsä selittelemme asioita – joiden oikeellisuutta itsekin epäilemme. Mutta hyväksyisikö kukaan sitä ajatusta, että soveltaisimme uskottomuuteen liitettyjä olettamuksia, perusteluita, selityksiä ja näennäisoikeutuksia kaikessa yhteisöllisessä toiminnassa ja vuorovaikutuksessa? Täällä kauan aikaa eräs kommentoija sanoi, että parisuhde on yhteiskunnassamme eräänlainen lainsuojaton. Muissa asioissa edelleen pidämme tiukasti kiinni yleisistä moraalisista säännöistä, yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista ja niiden tuomasta vastuusta. Paitsi jos kyseessä on jonkun toisen parisuhde..
Selailin muutaman ketjun tällä palstalla, ja mietin viestiäsi.
Täällä on monia sellaisia kirjoituksia, joiden tarkoitus on oikeastaan vain loukata, ei informatiivinen. Kaikki puhtaan ja laskelmoivan järjen tuotteita.
Mutta kaikissa niissä ainoaksi teon motiiviksi myönnettiin tunne. Ja senkin huomasin, että kaikissa niissä todellakin seliteltiin kuitenkin syitä tekoon. Eli olet kyllä oikeassa! Jos kykenee syyt teolleen selittämään, niin silloin on järjellä teonkin tehnyt.
pettämiskuvioon usein liitetään tuo tunne joka aiheutti sitä ja tätä. uskon oikeasti että suurin syypää "lipsahduksiin" kuitenkin on se tunne SILLÄ HETKELLÄ. se on vahvempi kuin se JÄRKI joka tulee kuvioon sitten vähän myöhemmin, kun sille pirulle on jo se pikkusormi annettu...
muutenhan ei kukaan JÄRKEVÄ ihminen hairahtuisi vieraaseen petiin omasta kotopesästään oman kultansa kainalosta jonka kanssa elämä kaikin puolin ok, mitä nyt vähän on arkista...
nimittäin näitä lähes käsittämättömiä tapauksia on tiedossa useita, jopa omasta lähipiiristä. ei ole mitään järjellistä syytä ja silti tapahtui mitä tapahtui. ja jälkeenpäin kun järki astuu kuvioon, surraan ja voivotellaan. ja kaikkein vastuullisimmat kantavat sen vastuunsa esim. eroamalla. useimmat omaan napaan tuijottajat vain vaikenevat kun eivät uskalla kantaa vastuutansa.
että asioilla tuppaa olemaan aina usempi näkökulma, ja sen vuoksihan tätäkin palstaa on hedelmällistä seurata.
" RAKKAUS ei todellakaan katso aikaa eikä paikkaa. Ei rakkaus tunnista sormusta toisen nimettömässä , ei se kysele siviilisäätyä."
Tuo on niin totta kuin olla ja voi.
Vaikka kauheaahan se on itselleen myöntää, että oma kulta ehkä oikeasti välittääkin tästä "kakkosesta", jopa enemmän kuin sinusta.
Elämä vain on raakaa ja raadollista. You just have to deal with it.
ja hyväksyä, että kun kukaan ei omillekaan tunteilleen näemmä voi mitään, niin silloin ei ole syytä olettaa, että vika olisi siinä petetyssä tai suhteessa, jos kakkonen kuvioihin ilmaantuu.
Kakkosten ja aloittajan vahingonilo petettyjä kohtaan on todella oudon kuulosia juuri vertaustenne takia.
Rakkaus on siis sinustakin niin vahva, että voittaa kaiken ja unohtaa kaiken. Silloinkin, kun kakkonen jätetään? Jos kerta rakkaus ylittää jopa järjen, niin eikö se silloin ylitä kaikki muutkin tunteet?
Paitsi että..
Yllättäen, kun kakkonen päätyy historiaan, niin velvollisuus voitti kaikivoivan rakkauden. Tai se vähemmän pidetty petetty sai sanoillaan rakkauden kakkoseen häviämään..
Raadollista tosiaan. Se, että loukkauksiksi tarkoitetut ilkkuvat heitot ja totuudet kääntyvät loppu peleissä itseänne vastaan. Vai onko jäänyt huomaamatta?
kellekkään ykkönen eikä kakkonen joten olen minä itse ja en kellekkään kuulu muulle kun itselleni!
Tässäpä oiva ja asiallinen vastalause näihin ilkkuviin ja halventaviin keskusteluihin.
Moni voisi ottaa opiksi ja saisi paljon enemmän rakentavaa ajatusta esille. Itse en voi kuin hymyillä tämän ihanalle ironialle!
kerrankin asiaa / ja vielä miehen näkökulmasta.
Iso kiitos !!
kakkonen - nainen 40 v
niinkauan kun toisen naisen mahloja imet! Säälittävää jos et saa itseäsi ykköseksi!
mietin aina mitä vi..ua tällaisten "vanhojen lehmien"päässä liikkuu..huh huh.Käske sen miehen ottaa avioero niin pian pääset ykköseksi tiskaamaan ja miettimään issäs se mies luuraa taas...kun sinun kanssasihan hän olisi uskollinen, just
Täällä on juuri tämä ongelma; jos on eri mieltä, saa haukut !
Sen kummemmin ottamatta kantaa asetelmaan ns kakkonen / ykkönen, ihmettelen vaan, että oliko tämä sinusta itsestäsi jotenkin asiallista tekstiä ?
Ei todellakaan. Ehkä olet kärsinyt pettämisestä, mutta se ei silti oikeuta edes sinua haukkumaan ihmistä, joka on jotain muuta ja eri mieltä. Meillä kaikilla on oikeutemme mielipiteisiin.
Enkä varmaan käske hänen ottaa eroa vaimostaan enkä haluaisikaan häntä omakseen kokonaan.Minä vaan otan silloin tällöin kermat päältä ja NAUTIN SUUNNATTOMASTI.
miksi mä vuoden jälkeen pyytäisin häntä eroamaan ?? tutustukoon rauhassa..
Enkä minä kotihommia pelkää :-) itse haluamani avioeron jälkeen olen kotia (ok-talo) ja lapsia pyörittänyt - harrastellut jne..
tekemistä on - mutta kiva niin :-) , kerkee vielä ajattele tännekin kommentoimaan...
olettaisin että olet itse "petetty" - mutta mieti miksi joku on valmis ottamaan riskin ja uhraamaan avioliittonsa jne.. ??
sitten ollut enemmän kakkosten kirjoituksissa?
Oletko sinä niitä miehiä, joilla on tapana omien lasten äitiä haukkua surutta kakkoselle, kuten he täällä maalaisjärjellään kertovat? Oletko sinä niitä miehiä, jotka väittävät, että kauniiden lasteni äiti kuvottaa minua? Onko sinulla tapana kertoa vieraalle naiselle seksielämästäsi vaimosi kanssa tai parisuhteestasi?
Käsittääkseni teot voidaan tuomita, ei ihmisiä. Sille ei kai voida mitään, että joku ei pidä oikeana suhteilua varattujen kanssa, jollekin se on ihan hyväksyttävää. Hassua vaan se, että moni kakkonen muuttaa mielensä aina sopivasti, kun itsellä alkaa parisuhde.. Mutta onkohan sitten kakkosillakaan oikeutta tuomita petettyjä? Jos heillä ei ole siitä itsellään kokemusta edes?
Olet siis niitä taas, jotka yhdelle suo jonkin asian, toiselle ei sitten millään.
En tainnut edes itse huomata, että teit itse sen, mistä petettyjä kivitit..? Ja kyllä pitäis kakkosen kattella sinne peiliin ja miettiä, miksi se rakkaus ei nyt sit voitakaan sitä viallista petettyä ;)
Ja sitten esitelmöit siitä, mikä mahdollistaa pettämisen ja syyllistät siitä petetyjä. Mutta oliko pointtisi se, että pettäminen ei tosiaankaan tarkoita jättämistä? Tosin, mikäs järki tuossa alussa sitten on..?
niin, että petiin kelpasit, kumppaniksi et.
Itse ihan vaan ihmisenä ajattelen, että kumpi on oikeastaan parempi vaihtoehto: olla hyväksytty tiettyyn tarkoitukseen, vai olla hyväksytty kokonaan?
On mahdollista, että se kerman kuorinta riittää, mutta koko elämänkö? Eikö kermakin vanhene? Vai löytääkö pettäjä omasta iästään huolimatta aina nuorempia kakkosia? Maksullisista kenties..?
itse oon ollu tietämättäni kakkonen,sit kun sain tietää niin suhde loppui siihen..
itselläni on ollut ykkönen ja kakkonen.. nykyiselläni melkein oli kakkonen..
siis tottakai se on helppo syyllistää kakkosta.
mut kyl se totuus on se että jos suhteessa on kaikki hyvin niin ei sitä silloin petä.. ja vika on parisuhteessa vaik kyl sitä katkerana haluais syyttää kakkosta, mut ei se tietty niin oo.
siis kakkosten "tyhmyys" on siinä että tyytyy olemaan kakkonen tai haluaa olla kakkonen.. eihän kukaan ihastumisilleen mitää mahda..
mut joka tapauksessa jokaiseen osapuoleen sattuu ja eihän se ketään kohtaan oikein ole mut ei tää elämä aina oo ihan reilua..
asiat vaan pitäis oppia ajattelemaan järjellä, vaik tuskan keskellä sitä järkeä on vaikea nähdä..
mut tää on vain mun mielipide..
Kirjoituksessasi oli jotain asiaakin, mutta pointti katosi heti luettuani
"Täällä vaimot ja rouvat uhkuvat varmaa voitonriemua, että heidän miehensä ei heitä jätä , vaikka sillä on ollut "kakkonen" jo vuosia. Ja tämä "kakkonen" on tottakai hirvittävä perheenrikkoja h*ora ja pikku-l*tka, joka on väkisellä vienyt heiltä miehen???"
jokainen parisuhde on omanlaisensa, jokaisessa parisuhteessa tulee mielihaluja, monessa petetään, ollaan vaimoja, tyttöystäviä tai panoja.
Älä sinä syyllistä vaimoja ja puolla näitä toisia naisia, jos ehdoin tahdoin vietellään mies/nainen esim jonkun perhekriisin ollessa päällä, sekö on sinusta hyväksyttävää, ja vain miehen vika? Kyllä minä syyllistäisin samalla tavoin tämän lutkan kuin petturinkin. Ja tällaisia ihmisiä on ollut kautta aikojen, on ihmisiä jotka rakastuvat toisiinsa vaikka toisaalle ovatkin naimisissa ja sitten näitä naisiakin jotka käyttävät toisen miestä kun se saavuttamaton ilman sen kummempia tunteita. pitäisi se sinun tietää 40 vuotiaana miehenä.
Mukava huomata, että kirjoitukseni on poikinut palautetta ja synnyttänyt keskustelua.
Se, miksi ylipäänsä kirjoitin tänne, oli tämän palstan raivokas hyökkäys ns. "kakkosia" vastaan.
Inhimillistä ja toki ymmärrettävää, että on huomattavasti helpompaa syyttää vierasta miestä tai naista perheen rikkomisesta , kuin sitä omaa rakasta puolisoa/kumppania, joka on luvannut olla uskollinen niin myötä-kuin vastamäessäkin.
Ja tätä en edelleenkään ymmärrä. Enkä suostu ymmärtämään.
JA kyllä, lisäksi, että olen ollut kakkonen, minäkin olen joutunut petetyksi. Olin naimisissa, kun sain tietää rouvani pettävän minua pomonsa kanssa. Missään vaiheessa ei tullut mieleenkään syyttää tätä toista miestä. Syytin vaimoani epärehellisyydestä ja itseäni välinpitämättömyydestä. Pidin vaimoani itsestäänselvyytenä ja "taloudenhoitajana". Ei mikään ihme,että kävi niinkuin kävi.
Itse ajauduin kakkoseksi tavattuani sattumalta mitä ihastuttavimman naisen, joka vei minulta jo pelkällä läsnäolollaan "järjen". Minä en lähestynyt häntä millään tavoin, vaan hän lähestyi minua. Sitä itsesyytösten määrää ja häpeää ns."kakkosena" olosta ei voi mitata ja silti rakkaus naista kohtaan vaiensi sen viimeisenkin järjen rippeen. Sydän vei miestä, ei edes alapää, vaan sydän. Lopetin sittemmin suhteen. Ja rakastan edelleen. Ja ei, en edes haaveillut missään vaiheessa, että nainen jättäisi miehensä ja minä olisin se ns. "ykkönen".
Kaiken kokemani jälkeen, olen edelleenkin sitä mieltä, että "huorittelut" ja "lutkittelut" ovat turhia- on vain joukko onnettomia, elämäänsä pettyneitä ihmisiä, jotka rakastúvat vääriin ihmisiin, väärään aikaan ,väärässä paikassa.
Kunpa elämä olisikin hiukan helpompaa.
Ja miten toivoisinkaan näin 40 vuotiaana miehenä osaavani elää tämän elämäni oikein, ketään satuttamatta, ketään loukkaamatta ja olemalla itsekin onnellinen? Mahdoton tehtävä.
oikeaa ja väärää oimintaa on vain silloin, kun ollaan jollekin konkreettisesti luvattu jotain? Että tuntematonta ihmistä kohtaan tekemäni asiat, tai hänen elämäänsä tai ihmissuhteisiinsa puuttuminen on minulle sallittua ja ilman vastuuta?
Ketjussasi oli yksi vastaus, joka veti todella hiljaiseksi. Siinä oli se tosiasia, että meitä ei olisi olemassa, jos todella olisi oikein tehdä mitä haluaa ja pakoilla vastuuta; tai niin kuin sinä annat ymmärtää, että jonkun minulle tuntemattoman ihmisen virheet ja epäonnistumiset ovat minulle lupa tehdä mitä haluan..
Kautta aikojen on ollut uskottomuutta kaikissa säädyissä ja yhteiskuntaluokissa. Ja kautta aikojen "kakkosia" on sanottu perheenrikkojiksi, lutkiksi jne. Ja siitä syystä, että se ei ilmeisesti ole ollut sittenkään hyväksyttävää. Ei voida olettaa, että uskottomuus loppuisi tähän hetkeen, eikä voida olettaa, että kolmannet pyörät nähtäisiin synnittöminä ja ulkopuolisina. Jokainen toivoo, että hänen elämäänsä ei ulkopuolinen puuttuisi, tai hänen ihmissuhteensa - myös huonoina aikoina - saisi olla edelleen itsen ja kumppanin asia. Jos siihen sitten ulkopuolinen tuodaan/tulee, niin kyseessä ei ole enää ihmissuhteeni, vaan kolmiodraama. Ja siinä on nimensä mukaan jo kolme toimijaa: siis kolme syyllistä, kolme vastuullista.
taidat olla mr K, jonka luona vaimoni kävi itseään hoidattamassa viime vuonna jonkin aikaa.
aluksi lupasit jättää vaimoni rauhaan ja minä hölmö uskoin "miehen" sanaa... kuinkas sitten kävikään, olit jo saanut vaimoni pään niin pyörälle, etkä jättänyt häntä rauhaan vaikka lupasit. että kiitti vaan unohtumattomasta joululahjasta!
jos et kuitenkaan ole K, unohda koko juttu. mutta K:lta kyllä vaikutat ja vahvasti.
kirjoituksessani se että on näitä ihmisiä jotka haluavat varattuja ihmisiä nimeksi vihkoonsa, siinä sen kummempaa rakastumista olematta, häipyvät kun ovat saaneet tarvitsemansa, siis saavuttamaton on muuttunut saavutetuksi. Tällaisia ihmisiä tiedän esim:julkkis piireissä. tarvinneeko selittää sitä lapsellista (sanon sitä tässä ihastumiseksi)käytöstä mihin kaiken ikäiset vajoaa kun kyseessä on joku joka on jotain saavuttanut. Nuoruudessa nämä olivat bändäreitä, voitko sanoa sitä rakkaudeksi?
Tässä sinulle toinen näkökulma..
Itse olen reilu kolmekymppinen nainen ja olen rakastunut kerran elämässäni, olen pettänyt, minua on petetty. Omissa pettämisissäni en ole voinut puhua rakkaudesta, ihastuksesta joka olisi mennyt ohi ajan kanssa ja parempi olisi kun olisin silloin asian antanut olla. Eron jälkeen tapailin miestä jonka kanssa petin silloista kumppaniani ja siinä ei sitten ollutkaan mitään. Pitkissä parisuhteissa tulee väkisinkin ihastumisia, jos pystyy käyttämään järkeä eikä aina mene tunteiden mukana, voi onnitella itseään ja kumppaniaan vuosien jälkeen että kaikesta ollaan selvitty. Tällaisia kertoi minulle mm nainen 54 joka oli miehensä kanssa selvinnyt houkutuksista. Kunnioitus kasvoi silloin kovasti tätä elämää nähnyttä ja siitä jotain ymmärtävääkin kohtaan!
Erinomaista tekstiä! Kerrankin joku jolla on maalaisjärkeä. Allekirjoitan tuon täysin. En todellakaan paukuta henkseleitä, että olen suhteessa ukkomiehen kanssa, mutta se on taivaan tosi, että rakkaus ei katso aikaa, eikä paikkaa. Siinä on turha rimpuilla kun päässä tunteet menee vuoristorataa samaan aikaan kun järki häipyy päästä perävalot vilkkuen. Ei, en ehkä koskaan häntä omakseni saa (toivon tietysti, inhimillinen ihminen kun olen), mutta ainakin olen hänen kanssaan elänyt jokaisen hetken kuin juuri rakastunut pari. Elämän pienet, suuret hetket ovat olleet hänen ansiostaan juhlaa. Koskaan ei kahvikupposen juominen toisen seurassa ole tuntunut niin hyvältä tai yhdessä luettu ilmaisjakelulehti kuin pitäisi kädessään 7 oikein -lottokuponkia. En tiedä olenko muiden silmissä ykkönen vai h**ra, mutta jaksan kyllä aina muistaa sen tosiasian että yleensä ne, joilla on asioista vähiten tietoa ja kokemusta, arvostelevat kärkkäimmin. Tässä tapauksessa pitäisi kai sanoa, että ne, jotka eivät elämässään ole koskaan kokeneet sitä kun joku vie heittäen jalat alta ja rakastuminen on päätä sumentavaa, ovat niitä jotka luulevat tietävänsä mitä on ns. oikea rakkaus. Kokekaa kerran elämässänne se, vaikka ottaisittekin turpaanne ja kunnolla. Sitten vasta tiedätte mitä se on. Ei siinä kohtaa moraalisaarnat ja muistutukset aviopuolisoista auta.
Niin monta kun on ihmistä, niin monta on tunnetyyppiä ja ihastumisen/rakastumisen laatua. Mielestäni on turha yleistää sitä että ukkomies hakee ulkopuolista suhdetta ainoastaan saadakseen jotain mitä kotoa ei saa. Tai että kakkoset haluaa ainoastaan iskeä varattuja, koska niistä saa haastetta. Tai mitä versioita nyt näillä palstoilla onkaan esitetty. Jokainen tietää mitä on kun ihastuu, rakastuu, rakastaa tai pitää hauskaa tai koettaa kieltää tunteensa. Niissä on vissi ero toisiinsa. Ja niin monta kun on petettyä, pettäjää ja ns. kakkosta, niin monta on myös suhdetyyppiä. Toisissa oma suhde on vinossa koska alkaa toinen kiinnostaa. Jossain vaan joku ihminen osuu ja uppoaa ja siinä menee järki niin pettäjältä kun siltä kakkoseltakin. Ja sitten on niitäkin, jotka vaan kokevat etteivät tee väärin vaikka kuinka juoksevat vieraissa. Vain asianosaiset tietää mistä on kyse, kuka, miksi, missä ja milloin. Ulkopuoliset antaa aina toisen käden neuvoja, koska heillä ei ole parempaa tarjota. Ja ne yleensä neuvoo ja haukkuu eniten, kenellä on tietoa ja kokemusta vähiten. Asiat ei kuitenkaan koskaan ole niin mustavalkoisia kenenkään kantilta. On syitä ja on seurauksia. Mutta on myös onnettomien ja onnellisten sattumien summia. Ihminen joka elää tunteella, usein myös löytää itsensä tilanteissa missä niitä on. Negatiivisia ja positiivisia. Mutta tunteita kuitenkin. Miettikää mille tasolle laitatte oman itsekkyytenne ja ylpeytenne saadaksenne pidettyä/saavutettua jonkun ihmisen itsellenne. Niin kauan kun on rakkautta, on myös kipua, tuskaa ja katkeruutta. Mutta myös onnea, mielihyvää ja haaveiden saavuttamista. Tsemppiä siis kaikille kolmelle ihmistyypille, pettäjälle, petetyille ja kakkosille. Muistakaa varoa mitä haluatte, sillä saatatte saada sen..