Minulle kävi niin, että aloitin seurustelun avomieheni kanssa viime kesänä. Hän oli sitä ennen deittaillut netissä ja netistä minäkin hänet löysin. Aloimme seurustella ja niin tiiviisti, että muutimme yhteen marraskuussa.
Syksyllä ihan sattumalta huomasin koneella ollessamme yhden naikkosen sivut olevan mieheni koneella. Sain sätkyt ja pyysin, että hän ottaa tuon naisen yhteystiedot pois.
Aikaa kului ja yhteisestä päätöksestä tulin raskaaksi helmikuussa tänä vuonna. Luulin, että kaikki on ok.
Keväällä kuitenkin mieheni alkoi olla illalla omituisen paljon poissa ja hän ei enää ollut minulle niin hellä ja romanttinen. Päivisin hän ei enää laitellut tekstiviestejä ja puhelimessa hän viihtyi ja tekstiviestejä sateli.
Aavistin jotain, ja kysyinkin, onko hänellä joku suhde meneillään. Hän kielsi. Epäilykseni olivat niin vahvat, että kerran sitten tarkistin hänen puhelimen. Siellähän se oli. Pusut Naikkoselta.
Kysyin, mikset ollut lopettanut. Hän sanoi naisen ottaneen yhteyttä, ei hän.
Soitin naiselle ja kerroin, että meille tulee lapsi ja olemme asuneet kauan yhdessä. Nainen oli järkyttynyt. Mieheni oli pyytänyt tätä naista maaliskuussa risteilylle, soitellut ja tekstaillut. Maailmani romahti. Olen aivan maassa ja pelkään rasittavani lastamme joka mahassani jo potkii. Miten voin ikinä antaa anteeksi miehelleni??? Olo on ihan murtunut.
Syksyllä ihan sattumalta huomasin koneella ollessamme yhden naikkosen sivut olevan mieheni koneella. Sain sätkyt ja pyysin, että hän ottaa tuon naisen yhteystiedot pois.
Aikaa kului ja yhteisestä päätöksestä tulin raskaaksi helmikuussa tänä vuonna. Luulin, että kaikki on ok.
Keväällä kuitenkin mieheni alkoi olla illalla omituisen paljon poissa ja hän ei enää ollut minulle niin hellä ja romanttinen. Päivisin hän ei enää laitellut tekstiviestejä ja puhelimessa hän viihtyi ja tekstiviestejä sateli.
Aavistin jotain, ja kysyinkin, onko hänellä joku suhde meneillään. Hän kielsi. Epäilykseni olivat niin vahvat, että kerran sitten tarkistin hänen puhelimen. Siellähän se oli. Pusut Naikkoselta.
Kysyin, mikset ollut lopettanut. Hän sanoi naisen ottaneen yhteyttä, ei hän.
Soitin naiselle ja kerroin, että meille tulee lapsi ja olemme asuneet kauan yhdessä. Nainen oli järkyttynyt. Mieheni oli pyytänyt tätä naista maaliskuussa risteilylle, soitellut ja tekstaillut. Maailmani romahti. Olen aivan maassa ja pelkään rasittavani lastamme joka mahassani jo potkii. Miten voin ikinä antaa anteeksi miehelleni??? Olo on ihan murtunut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinpä sellaisia miehiä niitä on. Tilanteesi on vaikea.
Ja täällä sitten vaan haukutaan niitä kolmansia osapuolia. Itse olen eronnut ja jatkuvasti joku varattu on yrittämässä. Ovat ovelia. Nytkin on eräs, joka sanoo eronneensa, mutta olen alkanut epäillä. Onneksi ei ole päästy alku pitemmälle. Harmittaa, tavallaan sitä voi epäilyksillään karkottaa ihan oikeastikin vapaan miehen. Onhan niitäkin..
Nämä seikkailijat hästäävät useitten naisten kanssa.
No emmehän tiedä onko miehesi sellainen, mutta kyllä hänen käytöksensäkin kielii jo jotain. Älä rupea virumaan siinä suhteessa, jos näyttää siltä, että mies ei asetu ja ala isäksi ja aviomieheksi !
Tee asiat selväksi miehellesi. Itsesi vuoksi ja lapsesi.
Jaksamista !
Sinun pitäisi nyt keskittyä omaan itseesi ja lapseesi. Tärkeintä on, että yrität pysyä rauhallisena, ettei lapsi kärsi.
Kerro miehellesi miltä sinusta tuntuu, jospa keskusteleminen auttaisi.
Voimia sinulle ja lapsellesi!
Lapsen kanssa pärjää vielä vaikka yksinhuoltaja olisikin.. :( Mutta selkärangattoman aikuisen kestämiseen ei riitä minulla ainakaan voimat. Oma ex-mies teki kanssa tuota. Erottiin kaksi kk sitten, vieläkin sattuu :( Tekstasi ahkerasti eri suuntiin, muttei pöljä tajunnut poistaa lähettämiään viestejä - saadut kylläkin. Minullakin epäilyksiä jo pitkään, mies tuli aamuyöstä hiprakassa kotiin, herätti siinä mennessään 5kk ikäisen tyttömme :( ja meni sit suihkuun ja nukkumaan. Menin nukuttamaan tyttöä ja nappasin kännykän mukaan, oli kuulemma taksilla tullut kotiin. Sieltähän sitä tavaraa sitten lähetetyistä löytyi.. Eikä viimeinen puhelu ainakaan taksikeskukseen ollut!
Minä muutin sitten aluksi kahden ystäväni luo, asuin ekan viikon vauvan kanssa toisella ja tokan toisella, otin töistä lomaa loput kaksi viikkoa ja menin sukulaisille sitten vielä kahdeksi viikoksi.. Mies halusi puhua, puhuttiin, mutten voinut enää antaa olla. Olen kai aika jyrkkä mielipiteitteni kanssa, olen siitä asti kun ekan kerran seurustelin, 16-vuotiaana, ollut sitä mieltä että pettämistä en anteeksi anna. Ja olen sitä vielä 32-vuotiaanakin :( Nyt sain tutun tutun kautta yksiön, ei tämä kummoinen ole, purkki.. Mutta tänne vein tavarani, osa on kavereilla säilössä..
Hyvin on toistaiseksi tultu toimeen tytön kanssa. Onneksi ei sentään oltu ehditty omakotitaloa ostaa, kuten oli suunnitelmissa!
Tsemppiä sinne..
puolisoksi täyden kakaran. En ehkä sitä havainnut kun olin niin tottunut tekemään asioita toisten puolesta, hoitamaan, huoplehtimaan ja tukemaan. Niin kauan kaikki meni hyvin kunnes sairastuin pahasti, oltiin oltu avoiossa toistakymmentä vuotta. Minusta ei ollutkaan enää vastuunkantajan rooliin ym.
Mies pinkaisi vieraisiin iloisuutta ja lohtua saamaan yhden äiti-ihmisen helmoista.
Nyt ei kantti tahdo riittää ,kun pitäisi vastata siitä mitä toista vuotta touhuili. Minun ,petetyn täytyisi kannatella häntäkin, tuskissaan (sentään) kärsivää. Olen tullut allergiseksi keskenkasvuisille miehille, jos tuo oma ei piakkoin ala osoittaa kasvun merkkejä, pistän sen kiertoon jonkun toisen Halinalleksi.
Aika kiireellä päädyitte lasta hankkimaan, vain runsaan puolen vuoden tuntemisen jälkeen. Olisi ehkä kannattanut tutustua mieheen paremmin, ennen kuin tekee noin isoja ja peruuttamattomia päätöksiä?
Niin, täytynee huomauttaa, että olen jo 36 v. ja mieheni 42 v. joten me ajattelimme että ei kannata kovin paljon hidastella. Tein toki virheen ja mieheni on katunut ja luvannut lopettaa suhteen. olen soitellut naikkosen kanssa ja hän on ihan järkyttynyt.
Mie yritän unohtaa teon, koska sattuuhan ihmisille virheitä. Hän ei sitten ole kuitenkaan pettänyt kuin tunnetasolla.
Vaikeaa on, enkä sääliä kaipaa, vaan ajatuksia, mitä tehdä.
ihan rauhassa.sehän on hyvä ettei ollut mitään muuta vahinkoa ehtinyt tapahtua.
ja mitä lapseenne tulee,niin ette ole mun mielestä kiireellä pientä maailmaan lähteneet saattamaan=) onnea pienokaisen johdosta,vaikkakin etukäteen=)
katsot rauhassa tulevaan,yleensä toista ei pysty muuttamaan,mutta joskus sekin onnistuu!tiedän kokemuksesta=)
mihinkään muutu : ( Olis pitkä tarina kerrottavana (vastaavanlainen) mutta en nyt ehdi kertomaan... Tällähetkellä tilanne se, että ei olla missään tekemisissä, ja niin on parempi! Ei ihminen voi elää jatkuvassa pelossa ja epätietoisuudessa... Nyt helpompi hengittää =)
On niitä hyviäkin miehiä ; ) joille riittää yksi nainen =)
Kaikkea hyvää sinulle ja vauvalle elämässä eteenpäin! =)
Yritä nauttia raskaudesta ja sitten syntyvästä vauvasta, teit minkä päätöksen tahansa.