Tää nyt menee vähän ohi topikin, mut en keksiny minne tää paremminkaan sopis kun sinkkuihin.
Opiskelut on pikkuhiljaa loppumassa, ja olisi aika siirtyä uraputkeen. Samaan aikaan kaverit kilpaa vakiintuu ja ovat vielä alkaneet perustaa perheitä. Hetken kuluttua kavereita ei enää näy missään ja sitä rupeaa itsekkin miettimään, että pitäisikö seurata esimerkkiä.
Mutta onko tää nyt ainoa vaihtoehto? Miten mua ei yhtään kiinnosta se, että vietän 80% valveillaoloajasta duunissa. Elämä turvallisesti parisuhteessa, asuntolaina ja muutama muksu pyörimään. Peilaan tilannetta vaikka omiin vanhempiini. Molemmat olleet samassa duunissa 40v. Eivät sanottavasti käy missään pitämässä hauskaa. Eikä se parisuhdekkaan hirveän onnelliselta vaikuta. Kunhan ovat yhdessä silkasta tottumuksesta. Sit vielä kesämökki siihen, että kaikki lomatkin muuttuvat samallaisiksi niin voi että on elämä hauskaa. Käykö niin, että se 40v hujahtaa hetkessä ja voi ruveta ihmettelemään ääneen kuinka ne serkkupojan lapset on taas venähtäny viime näkemästä. Turvallista, mutta tylsää?
Toisaalta ikuista nuoruuttakaan ei voi haikailla. Onhan sekin nyt säälittävää, että lukittuu samoihin baarikuvioihin jne. Meille on annettu rajallinen aika täällä maapallolla, ja jotenki ei nyt tunnu siltä että ymmärtäis mitä sillä pitää oikeesti tehdä. Aikuistuminen vaikuttaa tylsältä. Muita vaihtoehtoja? Onko joku ratkassu tätä ongelmaa?
Opiskelut on pikkuhiljaa loppumassa, ja olisi aika siirtyä uraputkeen. Samaan aikaan kaverit kilpaa vakiintuu ja ovat vielä alkaneet perustaa perheitä. Hetken kuluttua kavereita ei enää näy missään ja sitä rupeaa itsekkin miettimään, että pitäisikö seurata esimerkkiä.
Mutta onko tää nyt ainoa vaihtoehto? Miten mua ei yhtään kiinnosta se, että vietän 80% valveillaoloajasta duunissa. Elämä turvallisesti parisuhteessa, asuntolaina ja muutama muksu pyörimään. Peilaan tilannetta vaikka omiin vanhempiini. Molemmat olleet samassa duunissa 40v. Eivät sanottavasti käy missään pitämässä hauskaa. Eikä se parisuhdekkaan hirveän onnelliselta vaikuta. Kunhan ovat yhdessä silkasta tottumuksesta. Sit vielä kesämökki siihen, että kaikki lomatkin muuttuvat samallaisiksi niin voi että on elämä hauskaa. Käykö niin, että se 40v hujahtaa hetkessä ja voi ruveta ihmettelemään ääneen kuinka ne serkkupojan lapset on taas venähtäny viime näkemästä. Turvallista, mutta tylsää?
Toisaalta ikuista nuoruuttakaan ei voi haikailla. Onhan sekin nyt säälittävää, että lukittuu samoihin baarikuvioihin jne. Meille on annettu rajallinen aika täällä maapallolla, ja jotenki ei nyt tunnu siltä että ymmärtäis mitä sillä pitää oikeesti tehdä. Aikuistuminen vaikuttaa tylsältä. Muita vaihtoehtoja? Onko joku ratkassu tätä ongelmaa?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet hämmästyttävän hyvin tunnistanut asian ,johon todellisuuteen useimmat törmäävät tilanteen ollessa ns päällä, eli tuossa 35-40 vuoden kieppeillä. Jos kerran nyt jo tuntuu siltä niin sanoisimpa että pidä hauskaa ja nauti ,pääset helpommalla ja mukaan kyllä kotileikkeihin kun aika sitten on ja jos siltä tuntuu..
Se mökki,vene,auto ja muut releet kyllä voi hommata, niitten kanssa on paljon kivempaa touhuta naikkosten kanssa..
" Meille on annettu rajallinen aika täällä maapallolla, ja jotenki ei nyt tunnu siltä että ymmärtäis mitä sillä pitää oikeesti tehdä."
Tuttu tunne. Aika harva ymmärtää.
" Aikuistuminen vaikuttaa tylsältä. Muita vaihtoehtoja? Onko joku ratkassu tätä ongelmaa?"
Aikuisuus (elämä) on tylsää. Sen kanssa on vain elettävä- tai lähdettävä. Eipä tämä nykyinen globaali kvartaalitalous (kutsutaan meillä lännessä "demokratiaksi") anna meille kuin yhden vaihtoehdon. Eli raataa niska limassa paskalla palkalla toisten vaurauden eteen, velkaantua ja toimia tehokkaina kuluttajina. Siinä se. Jos jotain positiivista asiassa on nähtävissä niin se, että nykyään ei ole työpaikkoja, joissa voisi homehtua 40 vuotta.
"Eipä tämä nykyinen globaali kvartaalitalous (kutsutaan meillä lännessä "demokratiaksi") anna meille kuin yhden vaihtoehdon. Eli raataa niska limassa paskalla palkalla toisten vaurauden eteen"
No voi juku! Keskituloinen suomalainen kuuluu maailman mittakaavassa ehdottomaan taloudelliseen eliittiin. Meillä on mahdollisuuksia tehdä itse hankitulla rahalla tempauksia, joihin 100 vuotta sitten tarvittiin suuri ulkopuolinen rahoittaja. Meillä on myös mahdollisuus tehdä huomattavasti enemmän kuin oli keskivertosuomalaisella 50 vuotta sitten.
Kymmenen tonnia riittää Australian kiertämiseen pyörällä, lentoineen. Kymmenellä tonnilla viettää pitkän ajan maailmalla purjehtien: kymppi per päivä on kuulemma realistinen budjetti. Kymppitonnilla siis 1000 päivää. Nämä nyt vain esimerkkeinä.
Eihän perhe ja lapset ja talovelka ole ainoa mahdollisuus. Tavoitteita on kuitenkin oltava, koska tavoitteeton elämä on merkityksetöntä. Tosiasia joka tapauksessa on, että ihmiset eivät halua käyttää mahdollisuuksiaan, vaikka niitä onkin paljon. Keskiluokkainen elämäntapa vie melkein aina voiton. Kummallista. Eikö?
Se ongelma tossa keskiluokkaisessa elämässä on just se, että aluks raadetaan niska limassa vuosi sen takia, että olis kivaa 2 viikkoa kun käy lomalla. Ei se nyt tunnu kovin houkuttelevalta.
"Se ongelma tossa keskiluokkaisessa elämässä on just se, että aluks raadetaan niska limassa vuosi sen takia, että olis kivaa 2 viikkoa kun käy lomalla."
Jos tulot ovat 1500 euroa kuussa (esimerkiksi myyjän työ) ja kaikkien kulujen (vuokra ym.) jälkeen käteen jää 500 euroa (vaatii niukkaa muttei sisällyksetöntä elämää), niin vuodessa rahaa kertyy säästöön kuusi tonnia. Noin puolessatoista vuodessa kasassa on vuoden kestävän Australian pyöräreissun rahat.
Mutta sen sijaan että ihmiset tekisivät valintoja, he haluavat kaiken. Pitää olla uusi tietokone, uusi kännykkä, uusia vaatteita ja iso kämppä. Sitten ihmetellään, että ei ole mahdollisuuksia.
Jonkinlaista uusavuttomuutta, kyvyttömyyttä vähäiseenkään pitkäjänteisyyteen.
Mitä tekemistä vauraudella on minkään kanssa? Samaa niskalimassa raatamista ja kuluttamista sinäkin esität elämäntavaksi. Jos siihen elämäntapaan kuuluu lisäksi kolmen vuoden välein joku pyöräily kuumassa autiomaassa, niin...vau. Siitä tosiaan on keskiluokkaisuus kaukana.
"Mitä tekemistä vauraudella on minkään kanssa? Samaa niskalimassa raatamista ja kuluttamista sinäkin esität elämäntavaksi."
Mitä sinä sitten haluat? Mitä sinulle olisi se erilainen elämä? Kerro jotain konkreettista.
Tiedän kokemuksesta, että myyjän työ ei välttämättä ole niskalimassa raatamista. Sen jälkeen jää vielä paljon resursseja esimerkiksi kirjan kirjoittamiseen.
Onko sillä merkitystä mitä minä haluan? Jos on kyse yhteiskunnan paineesta, kuten ap. sen ilmaisi, niin kyse on lähinnä siitä, onko yksilö halukas toteuttamaan näitä ja kuinka pitkälle. Vauraudella ei ole sen kanssa mitään merkitystä, paitsi välillisesti kuluttamisen kautta.
Mutta, jos rehellisesti sanon, niin en osaa mitään konkreettista toivetta sanoa. Jouduin (hmm..pääsin?) viime viikolla työttömäksi ja olen tässä tuumaillut, mitä sitten. Tietenkin kesän ajaksi saisi joitain hanttihommia, mutta ei oikeasti kiinnosta pätkääkään ( ATM ja YLPEÄ!:) ).
Jos jotain konkreettista toivetta pitäisi hahmotella, niin ei työn tekeminen siihen kyllä kuulu. Ehkä jokin läheinen ihmissuhde, merkityksen ja jatkuvuuden tunne. Jälkikasvu olisi kivaa jossain vaiheessa. Siis: sitä tavallista "keskiluokkaista" konkretiaa, mitä useimmilla. Ehkä. Jos. Vaikkakin. Mutta.
Toisen vaurastuttamiseksi, niin perusta oma yritys niin voit vaurastuttaa itse itseäsi. Meni vähä toiseen aihepiiriin mut ei se mitää:D
'Tavoitteita on kuitenkin oltava, koska tavoitteeton elämä on merkityksetöntä.'
Miksi? Elämän lopputulos on kuitenkin täsmälleen sama (kiitos, ei mitään uskontosoopaa tähän), joten mikä tekee 'tavoitteellisen' ihmisen elämästä yhtään pikku hiukkaa merkityksellisempää kuin ihmisen, joka syntyi, eli elämänsä tuijottaen telkkaa sohvalla ja kuoli? Ja vaikka arvioisi jonkun elämän "merkitykselliseksi", mitä sitten? Eli elämänsä sitten tuottaen pelkoa (viiltäjä-Jack), vihaa (Hitler), typeryyttä (Bush jr.), hyvää (äiti Teresa), naurua (Groucho Marx), tai pelkkää s*ntaa (sahvaperuna), entä sitten? Lopputulos on kaikilla täsmälleen sama, ja siitä eteenpäin mennään metafysiikan puolelle (josta väittelyt voisi laittaa toiselle foorumille).
Siis tietenkin (sohvaperuna)...
Lopputulos on sama. Mutta siksipä juuri tärkeää on se miten aikansa täällä käyttää. Haluaisin kuolinvuoteella olla sitä mieltä, että tuli elettyä hyvä elämä. Epäilen vahvasti olevani tätä mieltä, jos käytän suurimman osan aikuista elinikääni raataen erilaisissa paskaduuneissa siten, ettei mitään jää käteen laskujen jälkeen.
"kiitos, ei mitään uskontosoopaa tähän"
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.6.html#25
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Saarn.1.html#o2
Iso Jäbä on samaa mieltä kanssasi.
Kyllä, tekipä mitä tahansa lopputulos on aina sama. Mutta ihminen joka elää elämänsä rohkeasti, vaikka tietää lopputuloksen, NAURAA päin kuoleman kasvoja. Tietysti kuolema lopulta voittaa, mutta ainakin elämänsä ajan ihminen on ollut voittaja. On äärimmäisen kiva vähän vittuilla kuolemalle. Sen se ripakinttu todella ansaitsee.
"Miten mua ei yhtään kiinnosta se, että vietän 80% valveillaoloajasta duunissa. "
Kuinka paljon sinä oikein nukut? :-)
Normaali kahdeksan tunnin päivä vie kyllä vain 50% + työmatkat valveillaoloajasta jos nukkuu 8h/yö.
Keskiluokkainen elämäntapa on niin suosittua siksi että se on keskimääräisestä ihmisestä mukavin tapa elää.