Jaksatteko uskoa rakkauteen?

Jaksan uskoa. Toivoa en.

5 vuotta on vielä lyhyt aika. Kun olet ollut yksin 15 vuotta, olet jo tottunut ajatukseen. Ainakin minä olen. En ole uskonut enää vuosiin. Yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään, miksi sotkea kuvioita siinä välillä.

Vajaa vuosi sinkkuaikaa takana. Vielä ei oo usko mennyt. Pitää antaa vaan ajan kulua kyl se sieltä tulee jos on tullakseen.

Turhaan sitä haaskaa elämäänsä kun laskee jotain sellaisen varaan, jota ei ole olemassakaan!

Kyllä se rakkaus joskus kolahtaa..toivottavasti. Vitsi:
-Mitä sanoi seuraavana aamuna rakkaudessa pettynyt neitonen, joka oli yrittänyt viinalla hukuttaa murheensa?
- Onni jätti, Toivo petti, mutta onneksi Yrjö on vielä tulossa. Ha ha vanha mutta hyvä.

Kysäisen näin ohimennen, että kannattaisiko vilkaista myös itseen?

Tarkoitan, viestistäsi saa kuvan, että olet kokeillut/tavannut useammankin persoonan-> Onko sinut aina jätetty.

Mitä tarkoitat rakkaudella, entä jos se olet sinä, joka etsii Sitä Rakkautta, tunnetta, joka romantisoi itseään ja tekee itsestään suurempaa ja suurempaa. Sen sijaan, että jaksaisi kehittyä yhden kanssa.
Voisiko olla näin..?

Itse kyllä uskon, vaikka mulla ei ole koskaan ollut mitään suhdetta tai ylipäätänsä mitään epäformaalia kontaktia naisiin. Olen vain joskus ollut lievästi ihastunut. Se on totta, että varsinkin nuoren näkökulmasta maailma tuntuu usein todella pinnalliselta ja omatkin ajatukset on usein harmillisen pinnallisia. :/

Rakkaus? Onko se jotain syötävää?

Miehet nyt ei muuta haluakaan, kuin seurustella, mutta itse oon nykyisin aika "niskavillat" pystyssä. Toivon, etten olisi kyyninen. Kyllä mä luulen, että uskon vielä rakkauteen.:)

En vaan välttis halua sitä juuri nyt elämääni, vaikka tyrkytettäiskin.;D Ongelma on kai siis jossakin...hmm..mulla.

Edellinen pidempi suhde oli aika rankka, joten sen jälkeen olen ajatellu elämästä jotenkin siihen tyyliin, että Sen seuraavan täytyy olla aivan erityisen sytyttävä tyyppi, jotta mihinkään vakavampaan juttuun edes alkuunkaan alan.

Yksin ei kyllä tarvitsis olla ollenkaan. Ärsyttääkin se, että miksi(?) just ympäristön (kavereideni &jne.) mielestä se on niin kauhean suuri ongelma, jos mä juuri nyt haluan elää ilman parisuhdetta.

Pitäis vaan valkata tarjokkaista, mut ku..joku neuroosi kai mullakin on.;) Ainoastaan täysillä kolahtava kelpaa pidempään suhteeseen, ja niitä ei tule vastaan ihan kauhean usein. Hyviä kyllä sitäkin useammin.:)

Nykyajan trendi on panosuhteet joten unohda rakkaus.

Tuossa pari viikkoa sitten oli keskustelu, jossa YH kertoi että ei ihan helpolla ala enää uuteen suhteeseen. Ilmeisesti edellinen parisuhde oli ollut raskas. Epäonnistuneet suhteet katkeroittaa.

Mutta näinhän se menee itsellänikin. 35v ikisinkku miehellä joka on kuitenkin ollut suhteissa, mutta elänyt melkein aina omassa taloudessa. Kun tulee tarpeeksi monta epäonnistunutta suhdetta, ei jaksa enää yrittää, kun ajattelee että puoli vuotta tapaamisen jälkeen alkaa kuitenkin riitely ja suhde tulee taas kerran päättymään. Näin ne on aina menneet, eli alussa hihitellään ja naidaan kuin kanit , kunnes se alkaa kyllästyttämään ja aletaan riitelemään jostain pikku asioista. Lopulta riidat johta vat eroon, tietenkin välillä sovitaan ja harrastetaan 2 viikon mykkäkoulun jälkeen sovintoseksiä ja taas menee pari viikkoa ok.

Ja ainut mitä naiselta olen saanut on läheisyys ja seksi. Huonoina puolina taas monia päiviä mykkäkoulua, riitelyä, syyllistettynä olemista, sukulaisissa vierailua, joka toisena vklp on naisen mummon tai serkun synttärit.

No ainut mikä saattaisi toimi on joku 30v lapseton ikisinkkunainen, joka osaa elää itsekseen, sellaisen kanssa juttu saattaisi toimiakin.

Jaksan, mut tosin mun mielestä oikeaa rakkautta voi kokea myös lyhyemmissä suhteissa tai jopa ilman suhdetta, eli rakkaus on mulle jotain muuta kuin vain loppuelämän kestävän parisuhteen tai perheelämän tavoittelua.

Riippuu miten rakkaus määritellään.
Uskon kyllä kestävään kiintymyksseen, ystävyyteen ja toisesta välittämiseen. Uskon että toisesta voi olla myös seksuaalisessa mielessä kiinnostunut koko elämänsä. Uskon että on olemassa ihmisiä jotka vilpittömästi haluavat olla yhdessä koko elämänsä.

Sen sijaan en usko mihinkään selittämättömään taianomaseen kohtalonomaiseen rakkauteen. En usko rakkauteen ensi silmäyksella. Ihastua voi kyllä ensi näkemällä, mutta ei rakastua.

Tuntuu että yksi nykyajan ongelmista on se, että ihmiset haluavat vähän liikaakin uskoa rakkauteen. Tai siis ihmiset odottavat rakkaudelta jotain ihan käsittämättömiä asioita. Pitäisi ensi treffeillä jo kaikkien ajatusten kohdata ja pitäisi olla kemiaa ja pehosia vatsassa aivan suunnattomasti. Jos ei ole sellaista tunnetta että on vain pakko saada riisua toiselta vaatteet päältä saman tien, niin on turha lähteä toisille treffeille.
Sitten odotetaan että niiden samojen vatsassa olevien perhosten pitäisi säilyä koko elämän.

Maaiilma nyt vain ei toimi niin. Uskon rakkauteen, mutta en sellaiseen rakkauteen johon monet naiset tuntuvat haluavan uskoa.

Rakkaus on olemassa, mutta sen kohtaa enää hyvin harvat. Johtuen seksikyllästetystä maailmasta. Sen seurauksena on tunnekylmyys ja näin ollen rakkauden katoaminen. Elämme tunnekylmässä pintaliitomaailmassa. Rakkaus on olemassa, jos sille antaa mahdollisuuden.

Toisaalta mitäs sanookaan tämä biisi: http://www.youtube.com/watch?v=WQi8iySyRjc

Hei aloittaja,
Minäkin olen sinkkuillut n.5 vuotta edellisen yli kymmenen vuotta kestäneen suhteen jälkeen. Sitä ennen seurustelin pari vuotta aivan erilaisen miehen kanssa. Rakastan molempia miehiä edelleen, ( ja varsinkin tätä viimeistä) mutta elämämme eivät vaan sopineet yhteen. Toivon löytäväni sen toisen puoliskoni vielä joskus, eräs työkaverinikin avioitui ekan kerran lähes 60- vuotiaana. Yksin eläminen on vaihteeksi helpottavaa, mutta kaipaan silti kumppania. Jaksan uskoa rakkauteen, mutta en koko ajan etsi sitä, toivon että se tulisi sattumalta vastaan.