Miksi naisille ei nykyään riitä mikään? Seitsemän kymmenestä eron hakijasta on naisia, ja ne kolme on nalkutettu näännyksiin.
Onko se nyt niin vaikeaa kohdella puolisoa normaalisti, ja tasa-arvoisesti?
Tällä palstalla ei miehellä ole minkäänlaista arvoa, mutta live-elämässäkin saa kuulla vaikka mitä.
Moniko nainen haluaisi itse saman kohtelun, minkä miehelleen suo? Ettekö te edes huomaa, että kohtelette miestä lähinnä orjana joka ei saa suutaan avata, ettei harrasta "henkistä väkivaltaa"?
Ei ihme, että mies alkaa käyttäytä nuivasti. Se sama hurmaava adonis, jonka sait vähän aikaa sitten alttarille.
Kyllä hän on vieläkin aivan yhtä ihana. Jollekin toiselle, joka kohtelee häntä tasa-arvoisena kumppanina.
Sama pätee toki kumpaankin. Syy ärsyttävään käytökseen löytyy aina peilistä!
Onko se nyt niin vaikeaa kohdella puolisoa normaalisti, ja tasa-arvoisesti?
Tällä palstalla ei miehellä ole minkäänlaista arvoa, mutta live-elämässäkin saa kuulla vaikka mitä.
Moniko nainen haluaisi itse saman kohtelun, minkä miehelleen suo? Ettekö te edes huomaa, että kohtelette miestä lähinnä orjana joka ei saa suutaan avata, ettei harrasta "henkistä väkivaltaa"?
Ei ihme, että mies alkaa käyttäytä nuivasti. Se sama hurmaava adonis, jonka sait vähän aikaa sitten alttarille.
Kyllä hän on vieläkin aivan yhtä ihana. Jollekin toiselle, joka kohtelee häntä tasa-arvoisena kumppanina.
Sama pätee toki kumpaankin. Syy ärsyttävään käytökseen löytyy aina peilistä!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kiteytit kommenttiisi nykyelämänmenon tiivistetyssä muodossa. Saman olisin itsekin (miehenä) -ja elämää jo nähneenä- voinut kirjoittaa. Kummasti olen havainnut nykynaisten ajatusmaailmassa näitä kuvailemisia piirteitä ja ihmetellyt.
Mikä teitä naisia ja ajatusmaailmaanne oikein riepoo kun mikään ei tunnu riittävän?
Osa on elämän suorittajia joille mikään ei ole kylliksi.
Osa purkaa ankean lapsuutensa pahaa oloa mieheensä.
Osa toistaa lapsuudenkotinsa parisuhdemallia sellaisenaan eikä huomaa siinä olleita virheellisiä roolimalleja.
Osalle ei riitä tavallinen perhe-elämä vaan haetaan "jotain puuttuvaa".
Osalle tavallinen arki on liian tylsää ja halutaan jatkuvasti suurempia elämyksiä.
Osa kohtelee miestään aivan törkeästi eikä huomaa siinä mitään väärää -jos mies toimisi samoin, hän "olisi aivan mahdoton"
Naiset, miettikää näitä.
Osa naisista on hyviä, sopivaa vaimoainesta (=lue tervepäisiä) mutta heitä on FMS -menetelmällä (= epätieteellinen mutta empiirinen koejärjestely, ns. "From My Stetson") tehdyn tutkimuksen perusteella noin 25% naisista. Loput kuuluvatkin tuohon aloittajan määrittelemään ryhmään josta käytetään osuvaa nimeä v****maiset akat ;-)
Eiköhän näillä kommenteilla naiset ala jo kirjoittaa oikaisujaan...
Mainitsemasi kauheudet sopivat oikein mukavasti kuvaamaan nykymiestä, joten viilaan vain ihan pikkuisen:
Mies purkaa usein tavalla tai toisella vaikeaa suhdetta vanhempaansa vaimoon; pahimmassa tapauksessa vaimo ON miehelle äiti.
Tavallinen tylsä elämä kotona on usein miehelle liikaa; vauhtia elämään haetaan viinasta ja kapakoista. Kotiin sopii tulla, kun itselle sopii, esim. vasta viikon kuluttua (- "kyllä vaimo-kulta antaa tämänkin mulle anteeksi").
Maailman terveysjärjestön tutkimuksen mukaan 50% 30-49-vuotiaista suomalaisista miehistä on alkoholin suurkuluttajia (lue: alkoholisteja) - vaimo joutuu usein vielä sietämään miehen alkoholista aiheutuvia terveysongelmia ja saattamaan hänen (kenties helpotuksesta huokaisten) ennenaikaseen hautaan.
Kuulunkohon tuohon ensiksimainittuun ryhmään, vaiko 25%:iin, ns. hyvään vaimoainesryhmään, kun avioliittoni on kestänyt pian 26v, mutta olen kuitenkin kuulemma v****mainen akka? Vastaapa siihen, ihan miten epätieteellisesti tahansa.
Mikäs minä olen sinua oikaisemaan. Kai sinä elämäsi paremmin tiedät kuin kukaan muu.
Olen pahoillani siitä, että ihmissuhteesi eivät ole onnistuneet.
Minä kuulun niihin naisiin, joille ei mikään riitä. Aina on vain yritettävä lisää ja saatava enemmän. Nytkin olen kahden kuukauden sairaslomalla, mutta jo toisella viikolla podin huonoa omaatuntoa, kun en saanut eräänä päivänä mitään aikaiseksi.
Joillekin ihmisille aina vain kaikki riittää. Toisaalta kadehdin heitä, mutta en siksi, että vaatimattomuus kaunistaisi. Ehkä jonain päivänä minäkin olen tyytyväinen siihen, mitä on, enkä tavoittele enempää. Siihen saakka elän elämääni ikään kuin se olisi ainoani.
Hyvää jatkoa!
Miehetkö kohtelevat naisia normaalisti?? Minä olen yksi niistä seitsemästä,eli hain eron toisen vaiheen. Ukko haki ensimmäisen kun lähti toisen matkaan. Siihen mennessä tämä sama mies oli yrittänyt tappaa mut ja pettänytkin useamman kerran.Ja kaiken kestin...
Siinä harkinta ajan kuluessa ukko ja tämä uusi erosivat ja tännehän se takaisin halusi. Kun en kuitenkaan lämmennyt niin turpaan tuli ja siinä aseen piippua katsellessani mietin monesti mitä olisin toisin voinut tehdä. Kolmen poliisisauton voimin mies ja ase saatiin ulos mun kodista. Ja sekö on normaalia että luulee että kuolee??
Viimeiset treffit meillä tämän miehen kanssa oli käräjillä, ja nyt on sitten lähestymiskielto ja äijällä ehdonalainen.
Ja sitten tulee väittämään että naiset kohtelevat miehiä arvottomasti!!!! Voisin väittää jotain ihan muuta!! prkl...
miehet ei tee ikinä mitään. Mä ainakin jätin hakkaavan ja sekopäisen miehen ja tilalle sain kiltin ja ihanan. tää hakkaava on katkera nyt mulle. Hänessähän ei ollut mitään vikaa...
Kaipa tekin ex:n kanssa rakastitte toisianne,kun solmitte liittonne? Eikö hän ollutkin juuri se kaikkein ihanin Sinulle,ja Sinä hänelle?
Minä ainakin rakastin omaa puolisoani loppuun asti. En koskaan lyönyt,juonut tai tehnyt mitään vastaavaa.
Avioliittoneuvonnassakin olivat ihmeissään tilanteestamme,mutta eihän sille mitään voi,jos toinen vain on päättänyt lähteä.
Sosiaalitoimistossa sain kuulla olevani normaali mies. Juoppo,hullu,väkivaltainen ja vaikka mitä.
Paritapaamisessa pyysin sanomaan yhdenkin esimerkin,mutta niitä ei ollut. Eikä tule vastaisuudessakaan.
Täällä on vielä helpompi keksiä toiselle "ominaisuuksia". Mitähän miehesi vastaisi jos saisi edes suunvuoron?
näinhän se on. akat polkee miehet alleen. ne pelkää että totuus tulee ilmi.
:)
Eihän sillä ole väliä mitä joskus on tullut tehtyä.
Minä elän nykyhetkessä ja otan ilon irti elämästä kun vielä hengitän.
Tuskin noita haukkuja kukaan ihan tosissaan ottaakaan. Asiansa ne kuitenkin ajavat.
Kyllä kai naisella on oikeus pieneen "naisellisuuteen"?
Kyllähän se niin on, että niin miehistä kuin naisista löytyy ap:n mainitsemia tyyppejä. Se, että teidän vaimot oli tuommoisia, ei tarkoita, että a) suurin osa naisista on tai b) miehet eivät ole.
Minun mieheni höyrähti puolisen vuotta sitten. Elimme hänen mielestä epänormaalia elämää, ei ollut mitään hauskaa, minä en tee mitään jne... Toinen nainen sekoitti miehen pään. Oli varmaan miehestä kiva olla ihailun kohteena. Miesraukka ei paljoa mietiskellyt, vaan pisti tuulemaan, ettei vaan mene suuri "rakkaus" ohi. Uhosi mulle ja käyttäytyi kuin keskenkasvuinen. Kolme kuukautta meni ja mies huomasi, että se nainehan on nalkuttaja ym. Minä nousin arvoon arvaamattomaan. Nyt miestä kaduttaa. Hakisi mulle vaikka kuun taivaalta, että takaisin pääsee. En vielä tiedä, miten tässä käy. Turhaan mies luuli, että täällä ovi auki odotan. Tämä on sitä kantapään kautta opiskelua.
Hyvä hyvä, älä anna ihan heti periks, vaikka miehes takaisin ottaskin.. josko jotain oppis !
jo iso p****. Katsoppa tuota uskottomuuspalstaa. Siellä joka äijänkuvatus on itkemässä miten elo kakkosen kanssa on ollut elämän suurinta kokemusta. Minä sinun elämäsi pienin ja mitättömin kokemus, jota vähän mu***päällä voit koskea on nyt kadonnut elämästäsi. Lähdin kun et kättöä keksinyt. En mimä kärpäsenpaska elämääsi pilaa, anna minun mennä rauhassa pois. Olen repaleina kuin variksenpelätin, sellainen hylkiö minä minut näit. Vuodesta toiseen vaikka vesin toki joka henkosen sitä samaa ilmaa jota sinäkin hengitit. Hyvästi, kylmyys johtuu kylmyydestä jota tunsit minua kohtaan ja jota sinä et enää ikäpäivänä voi sytytttää. Sinä ja suuret rakastajantaitosi! Hienoa, jaa ne vapaasti nyt koko maailmalle!
olin kiihdyksissä... toivottavasti otat selvää.
Kyllä kaakospuoliso on mukava. Ehkä emme mene naimisiin, niin saattaa sellaisena pysyäkin.
Niin se vain on, että kaikki vitsit papin aamenen jälkeen ovat tosia. Nainen ei ole enää sama sen jälkeen. Sitten maristaan esim. täällä, kun mies ei enää "rakasta".
Kukapa sitä paskiaista niin suuresti rakastaisi? Muuttuu sellaiseksi itsekin.
Kumpi olikaan ensin; Muna vai kana? Tässä tapauksessa kana!
Ainakaan oma mieheni ei ollut orjani. Hänellä oli erittäin vanhanaikainen mielikuva perheestä. Ainoa asia, mikä poikkesi hänen lapsuuden perheestään, oli minun työssäkäyntini. Se sopi rahanahneelle ja saidalle miehelle hyvin, kunhan sen lisäksi sitten huolehdin lapsista ja kodista. Etäänyimme henkisesti ja lopulta fyysistikin sen takia, etten ehtinyt enää vaavivan työni, lapsien ja kodinhoidon lisäksi huolehtia miehenkin tarpeista.
Pettäminen on yleensä viimeinen niitti nitisevän avioliiton arkkuun. Sen niitin lyö yleensä mies.
Ehdotan, että jokainen joka huomaa, että mahdolliset seuralaiset ovat aina niitä v-mäisiä inhottavia kuvatuksia, että katsoo peiliin, ja kysyy, että mitä haluaa kumppaneistaan. Yleensä on tapana hakea tietynlaista kumppania. Itselläni on ihan tietty maneeri kumppaneiden kanssa. Jo kolmas pitkäaikainen juttu saman virkakunnan edustajien kanssa. Joten kun tämä viimeinen päättyi, jouduin kohtaamaan vihdoin itseni ja kysymään, että mitä oikein olen hakemassa ja miksi, koska ajaudun ns. mahdottomiin suhteisiin. Tässä tapauksessa siis haluan toistaa ehkäpä vaikeaa suhdetta isääni hakemalla yhtä vaikeita ja puhumattomia miehiä ympärilleni, joilla on sitä samaa auktoriteettia. Joten yritän parantua tästä ns. maneeristani ja tavastani, jotta jatkossa löytäisin onnellisempia ja parempia suhteita.
Sairastuin vakavasti noin 5 vuotta sitten,vaimoni kesti rinnallani 2 vuotta ennenkuin löysi terveen miehen työpaikaltaan.Niin ne unohtuivat myötä ja vasta mäet kun oli tarjolla terve adonis tyydyttämään tarpeita.Olen onnekseni jo parantumaan päin MUTTA kyllä kestää hetken ennenkuin naiset saavat luottamuksen takaisin.
Itse ihastuin toiseen, mutten käyny naimassa. Exäni päätti sitten omalla reissullaan 'käydä vieraissa', mutta sehän olikin vaan kosto, ei pettämistä. Eli minä olen se pettäjä tässäkin tarinassa, ainakin kaikkien exäni kavereiden silmissä ja tarinoissa. Miehet on pettäjiä, naiset käy vaan vieraissa.
Pettäminen kai ymmärretään eri tavoin. Joku kokee pettämisenä sen että toinen rakastuu johonkin muuhun, koska se merkitsee ettei enää rakasta sitä jolle rakkauden on "luvannut". Jonkun toisen mielestä pettäminen on tekniikkakysymys. Vain teot ratkaisevat.
Eipä tainnut exäsi sinua enemmälti rakastaa jos sillä tavalla pystyi käymään vieraissa, ja vielä kostoksi. Taitaa sillä omatunto kolkuttaa koska hakee ympäristöstä hyväksyntää teolleen. Muussa tapauksessa ei kertoilisi mitään.
Vilkaisin tekstiä ja luin siitä muutamia ja huomasin että mies on huora pukki ja akkansa lyöjä. Haloo eikö kukaan osaa laske yhteen 1 1=2 sain sen käsityksen että miehet vaan pettää ei naiset ja sen johdosta haluankin tietää kun kerta tuntuu olevan naisten yleisessä tiedossa että jossain on se super nainen jota kaikki miehet käy polkemassa kuin tulpatonta mopoa, kun yleensä naiset on neitseellisiä ja harrastaa palatonisia suhteita ja miehet vaan käy pettämässä.
Olen aivan tasan sataa samaa mieltä kanssasi. Vaikka täytyy myöntää että ilkeän akan johdosta mulla on maailman ihanin mies :)
Ihmettelen miten mies kesti niin monta vuotta. Onneksi oli luontainen itsesuojeluvaisto tallella kun sairaudet olivat puhtaasti henkistä laatua vaikka oireet olivat fyysisiä. Mies ymmärsi ettei auta muu kuin ero.
Tapasimme tietenkin väärään aikaan juuri siinä taitteessa. Emme kuitenkaan voineet tapailla kuin satunnaisesti ja erittäin asiallisissa merkeissä. Se ei ollut suhde. Olimme tuttavia vaikka kumpikin tunnisti omat tunteet. Enkä halunnut riesakseni miestä joka on naimisissa. En sitä miehelle kertonut. Pikku hiljaa mies alkoi puhua henkilökohtaisemmista asioistaan, oli vähän pakko koska ne aiheuttivat ongelmia työasioissa (joita välillämme myös oli). Jossain vaiheessa minun oli ilmoitettava, että miehen kannattaa järjestää omat asiansa jollain tavalla kuntoon ennenkuin voimme jatkaa, sillä mistään ei tullut mitään. Ilmeisesti mies oli sen verran ryhdistäytynyt sen jälkeen, koska kuitenkin sai eron aikaiseksi. Hän otti sitten yhteyttä ja kun jossain vaiheessa projektimme jatkui mies oli todella muuttunut. Hän oli tasapainoinen ja onnellinen (erinäisistä vastoinkäymisistä huolimatta). Hän oli saanut elämästä otteen. Ja sitten vähitellen meidän välimmekin siinä selvisivät.
Tiesin toki että avioliiton rikkoutumisen tarvitaan kaksi. Että ei se yksin naisen tai miehen syy ole- Mutta ei ole mitään mieltä siinä, että jos nainen tuntee ettei mies arvosta, tai ei hoida omia tehtäviään avioliitossa, taikka nainen kieltäytyy suorastaan näkemästä kuinka paljon mies oikeastaan onkaan uhrannut! Miksi nainen sitten vuosi toisen jälkeen vain nalkuttaa ja vittuilee, haukkuu miestään julkisesti, halventaa suorastaan. Sen sijaan voisi kertoa ettei ole tyytyväinen, mitä asialle voi tehdä, molemmat miettivät miten yhteiselämä saadaan siedettäväksi (edes!). MOLEMPIEN on huomioitava toinen, eikä aina vaatia MINUN PITÄÄ SAADA. Jos ei ole enää mitään keinoa, olisiko molempien myönnettävä ettei heidän välinen suhde enää toimi. Mutta ei myönnetä. Miestä pidetään kuin pihdeissä. Miehelle kostetaan kaikki omassa elämässä koettu vääryys.
Ihmettelen mitä se nainen on tässä miehessä haukkunut? Huomaavaisempaa, kunnollisempaa ja tunteellisempaa miestä en ole eläissäni tavannut. Tämä mies on taivaan ihme. Teemme toisemme onnellisiksi - ei onnettomiksi. Vastoinkäymiset eivät ole meitä erottava tekijä, vaan yhdistävä. Jos tämä alkaa mennä pieleen, sentään ymmärrämme puuttua asioihin.
Ero takana mullakin, mutta en nalkuttanut. Olin ehkä liiankin välinpitämätön. Jotain kai välillämme oli pielessä koska mies petti. Tiesin sen enkä välittänyt. Kun hänen toinen suhteensa oli jo niin pitkällä että se ihan oikeasti haittasi lastemme asioiden hoitamista kerroin miehelle että meidän olisi kai parasta erota. Tottakai puhuimme asioista jonkin verran, mutta päädyimme samaan lopputulokseen. Että meidän suhde on kuollut ja parempi että jatketaan eri teillä.
Mietin jälkeenpäin itsekseni meidän yhteistä taivalta. Vika oli siinä että emme puhuneet. Oltaisi kai voitu pitää avioliitto kasassa ja tultu hyvi toimeen. Oltu "onnellinen perhe". Emme kuitenkaan syvällisesti rakastaneet toisiamme. Sen tiedän siitä, että rakastan nykyistä miestäni. Rakkaus on aivan erilaista kuin ihana suhde.
Ai niin. Miehen ex vaimon suuret luulot eivät ole poissa. Ajoittain hän saa jonkinlaisia kohtauksia ja kuvittelee ettei olekaan eronnut. Se on koomista ja hän tekisi itsensä naurettavaksi, mutta asian vakava puoli on, että hän on heidän lapsensa varsinainen huoltaja. Lapsi on alkanut käyttää samanlaisia ilmaisuja kuin äitinsä. Vaikka tuntuu siltä ettei ymmärrä mikä niiden sisältö on. Elämänkatkeruutta, jota sen ikäinen lapsi ei ole voinut hankkia. Kliseitä, jotka ihmiselle muodostuu vasta aikuisiässä jos on muodostuakseen. Kun mies on kysynyt jonkun asian mistä hän on sellaista saanut päähänsä, lapsi on kaksi kertaa sanonut että äiti kertoi kaverilleen. Yleensä lapsi sulkeutuu ja lähtee ulos. Se on huolestuttavaa. Pääsääntöisesti hän on iloinen ja hyväntuulinen, mutta nuo kohtaukset muistuttava hänen äitinsä "kohtauksia" kun soittaa kännipäissään ja jakelee elämänasenteitaan, taikka ilmestyy ovemme taakse möykkäröimään ja huutelemaan meidän naapureillemme (jotka sitten soittavat poliisin).
Nyt ei ole lähes vuoteen naisesta kuulunut *koputtaa puuta*, ja lapsikin on ollut aika normaali. Nainen ei ole osa elämäämme kuin silloin kuin häiriköi, mutta jaksamme uskoa että hänkin pääsee joskus lopulliseen tasapainoon jollain keinolla.
Sinäkin kiteytit osuvasti elämän totuuksia. Tätä juuri tarkoitin tuolla ylempänä kommentoidessani ketjun aloittajaa. Parisuhde lähtee liikkeelle tasapainoisimpana kun molemmat arvostavat toisiaan eivätkä koe toisiaan ohitettavina kilpailijoina tai jopa vihollisina. Huomasit ja kommentoit samaa kuin minäkin: miksi nainen haukkuu, moittii ja ivaa kunnollista miestä -siksikö että naisen itsetunnossa tai lapsuudenkodin roolimalleissa on vaurioita?
Itse olen kokenut kuvailemaasi suhteen v****maisen naisen kanssa ja nyt elän naisen kanssa joka itsetunnoltaan terveen oloinen, arvostaa omaa itseään ja pystyy näin arvostamaan minuakin. Nämä kaksi suhdetta ovat kuin yö ja päivä, joskus tulee mieleen että on olemassa luonteita jotka eivät lainkaan tule toimeen toistensa kanssa -ja luonteita joiden kanssa on varsin helppo tulla toimeen.
Omassa epätieteellisessä pohdinnassani olen todennut että monessa huonossa suhteessa ihmiset ovat valinneet vääränlaisen kumppanin -ehkä toteuttamaan lapsuudenkodin huonoa parisuhdemallia. Suhde on kuin kivireen vetämistä ja parhaimmillaankin ehkä "siedettävää".
Hyvässä suhteessa olevat ovat pystyneet tunnistamaan oman sielunkumppaninsa ja valinneet sen jonka kanssa suhde onnistuu helpommin. Suhde on arkisenakin toimivaa ja kumpikin arvostaa kumppaninsa työtä suhteen parantamiseksi.
Kenties elämänkohtaloistani johtuen olen joskus pohtinut näitä asioita ehkä turhankin filosofisesti.
Kirjoitit: "miksi nainen haukkuu, moittii ja ivaa kunnollista miestä -siksikö että naisen itsetunnossa tai lapsuudenkodin roolimalleissa on vaurioita?"
Harva tuskin säästyy täysin vaurioitta lapsuudesta, mutta miksi lapsuus ei vaikuta kaikkiin ihmisiin samalla tavoin? Miksi joku pääsee ikään kuin asioiden yläpuolelle ja elää oman elämänsä lapsuuden kokemuksista välittämättä - joko tietoisesti tai tiedostamatta. Joku toinen taas on kävelevä mainos onnettomasta lapsuudesta. Ei edes siinä vaiheessa hälytyskellot soi kun avioliitto tai parisuhde on pelkkää riitelyä ja pahaa oloa. Lapsuutta tietysti voi syyttää, mutta harkintakykyä pitäisi kuitenkin käyttää aikuisen aivoilla. En nimittäin usko, että on onnellinen sekään nainen joka jatkuvasti miestään parjaa. Jos itse on jatkuvasti pahalla tuulella, tai toinen jatkuvasti aiheuttaa ärtymystä, eikö silloin itselläkin pitäisi vähän välähtää ettei asiat ole kunnossa.
Vai onko niin, että jotkut ajattelevat itsepintaisesti ettei kerran solmittua avioliittoa voi lopettaa? Elämä menee pilalle epäsopivan puolison kanssa ja mahdollisesti myös lasten elämä jatkuvasti riitelevien vanhempien johdosta.
Huomaavaisuus on piirre jonka synty on minulle epäselvä. Onko se luontaista vai roolimalleista opittua? Miksi joku on huomaavainen suhteen alkutaipaleella mutta avioliiton myötä kyky katoaa? Koska sellaisiakin tapauksia on. Onko alku huomaavaisuus ollut vain flirttiä ja keinotekoista saadakseen itselleen puolison?
Omaa "huomaavaisuuttani" en osaa arvioida, mutta kyllä sen tietää kun haluaa toista ilahduttaa ja se tapahtuu aivan luonnostaan, laskelmoimatta. Koska toinen on niin ihana.
Yhtä lailla se voi olla avioliitossa mies joka on moukka. Mutta tässä aloituksessa pohdittiin asiaa tästä näkökulmasta.
Lukemattomien suhteiden ja yhden avioliiton jälkeen jöysin vihdoinkin naisen, joka omaa hyvät ihmissuhdetaidot. Varmaankin paremmat, kuin minä itse.
Useiden palikkatestien mukaan kuulun huippuälykkäisiin. Olen siis joukossakin yksinäinen.
Olen myös herkkä ja tunteellinen, mutta ajattelen kaiken myös järjellä, ja siitä seuraa puhumattomuus riitatilanteissa, koska riidat eivät ole minusta mitenkään järkeviä.
Asiat pitäisi voida sopia järjellä.
Kesti kymmeniä vuosia löytää samoin ajatteleva nainen.
Myös minun lapsiani kasvattaa nainen, joka on katkera kaikille miehille, eikä vain minulle.
Hän välittää tietoisestikin omaa arvomaailmaansa lapsillemme, mikä on minusta suurin virhe, minkä ihminen ylipäätään voi tehdä.
Tällä menolla koko avioliittoinstituutio kuihtuu kokonaan pois.
Monikaan lapsi ei saa enää "normaalissa" perheessä, mikä kyllä tulee näkymään kaikissa mahdollisissa tilastoissa.
Miksi ihmeessä omaan lapseen täytyy istuttaa negatiivisia latauksia?
Maailma on muutenkin liiankin paha.
Tämä asia on lähes verrattavissa lapsen reppuun viritettyyn pommiin.
Siinä vain paikalle sattuneet eivät kärsi kauan.