mitä kuuluu IVALOON

Mitä kuuluu kesäiseen Ivaloon?
Täällä yksi sieltä kotoisin oleva ja kaukana asuva vanha Ivalolainen. Harvoin pääsee siellä käymään ja vaikka olen ollut pois jo pitkään, valtaa tiettyyn aikaan aina ikävä. Vieläkö Kultahipussa on parhaat pihvit ja kellarissa paras yö elämä?
Vieläkö Jätkäntuvassa on hyviä karaoke-iltoja. Siellä se oli ennen aina mukavaa.... Kovasti laulettiin ja aina oli hauskaa. Voi noita muistoja, vielä kun pääsisi samojen vanhojen kamujen kanssa edes kerran hauskailemaan.
Aurinkoa ja lämpimiä päiviä...
295006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tuolla on sirkusteltta pystyssä ja aurinko paistaa ihanasti. Pihvit ovat hyviä ja humppa raikaa.

Äänestä
  • on väkimäärä ja sukupolvi kovasti pienentynyt,itsekin kasikytluvulla sielpäin olleena muistan kuinka viikonloput oli ivalossa vilkkaita ja nuoria oli paljon kylillä ja autoja..pölökyllä oli satoja illalla ja jatkopaikkoja haettiin kivaa oli mm piitsillä .on tuokin kylä kovasti hiljentynyt siitä..

    Äänestä

Luin tuossa keskustelua "mikä siinä on".....
Ja paljon tuntui Ivaloon pahaa kuuluvan.
Mikä siinä tosiaan on? Mikä meni niissä kuuskytluvun ja vähän vanhempien (voi olla nuorempiakin) kasvatuksessa vituralleen kun tuommosta jälkikasvua pukkaa. Ja se oma alkoholismi. On surkian kuulosta. Muistan sanonnan sieltäpäin, "surkia Sarre".
Toivottavasti joukossa on lantalaisiakin että ei mene kaikki saamelaisten piikkiin. Mukavaa ja yritteliästä kansaa....se kunnollinen puoli.
Ja ne kissat. Parempi että ovat päiviltä, mutta ei tuo tekotapa ja kakaroiden tekemänä vielä ole missään nimessä hyväksyttävää. Jos puheet pitää paikkansa niin virkavallan ne olisi pitänyt hävittää aikoja sitten. Ei tuommonen lauma villinä vetele. Ja ei ne kissat kuulu luontoon. Eivät ole senperän luonnon asukkeja.

Äänestä
  • Se on sukurutsaus! Siinä se meni ja menee edelleen pieleen!

    Äänestä

Muistatko vanhan Haarikan? Jätkäntupakin on muuttunut. Eipä oo Ivalon kylä kuin ennen, lantalaiset tuppaa tunturiin, rikkoo kauniin luonnon. Niinpä se menee Kaunispääkin hienoihin asuntoihin, eipä tarvitse itse edes saunaa lämmittää. Eikö kukaan voisi katkaista tätä rahaihmisten virtaa ja kunnioittaa luontoakin vähän?

Äänestä
  • Sitä samaa mitä ennenkin, kateellisten ihmisten panettelua, kytätään mitä muut tekee ja puhutaan toisten selän takana paskaa... jos sinulla on epävarmaa mitä sinulle kuuluu, niin kysy kylän tietotoimistoilta, niin johan löytyy asioita, joita et ole edes tiennyt tehneesi, et silleen tääl meil ivalos...

    Äänestä

  • naurettavaa kirjoitti:

    Sitä samaa mitä ennenkin, kateellisten ihmisten panettelua, kytätään mitä muut tekee ja puhutaan toisten selän takana paskaa... jos sinulla on epävarmaa mitä sinulle kuuluu, niin kysy kylän tietotoimistoilta, niin johan löytyy asioita, joita et ole edes tiennyt tehneesi, et silleen tääl meil ivalos...

    Kun on tommosia positiivisia ihmisiä liikkeellä.
    Oli palsta ja ketju mikä tahansa missä joku puhuu mukavista muistoista ja asioista, tulee tommoset negatiiviset paskiaiset pilaamaan kaiken.
    Saavat varmaan jonkinlaisen tyydytyksen?
    Ehkä peräti housut kastuu.
    Pysyisitte hiljaa.

    Äänestä

  • Soikiopää kirjoitti:

    Minäkään en tykkää noista pas.... viesteistä. Kuulun niihin entisiin Ivalolaisiin joilla on HYVÄT muistot kotikylästään. Meitä oli paljon ja taisimme olla positiivisempia kuin nuo tämänpäivän siellä olijat. Meille Ivalo on muistoissamme rakas paikka josta saimme hyvät eväät tulevaisuuteen. Tuntuu AINA hyvältä kun pääsee sinne. Kun juuret on siellä niin sydänkin on siellä vaikka koti ja elämä ovatkin muualla. Tosin sen aikaiset ystävätkin ovat jo muualla eikä niitä näe siellä käydessään, mutta aina vastaan sentään tulee joku joka on tutun oloinen. Viimeksi kun kävin oli kivaa kun ESSOLLA (sekin oli hyvä paikka)törmäsin muutaman vuoden minua vanhempaan kaveriin joka tervehti. Ja näin ne myyjät ja muutamia muita tutun oloisia. Oli kiva tunne lähteä takaisin kotiin taskussa lämmin tunne menneisyydestä.
    Ja hei sinä "maahinen". Minäkin muistan HAARIKAN, mutta en ehtinyt käymään siellä kuin muutaman kerran. Mutta sen tilalle tullut ?-mikä sen nimi oli? Siellä kyllä jammattiin ja hauskaa oli. Kyllä siellä oli silloin paljon hyvää ja mukavaa.....muutakin kuin nuo kapakit. Pankaapa hösseliksi tämänpäivän eläjät ja tehkää kotikylästänne uudestaan mukava paikka. Lämpimiä kesäpäiviä toivotellen!

    Äänestä

  • Soikiopää kirjoitti:

    Kun on tommosia positiivisia ihmisiä liikkeellä.
    Oli palsta ja ketju mikä tahansa missä joku puhuu mukavista muistoista ja asioista, tulee tommoset negatiiviset paskiaiset pilaamaan kaiken.
    Saavat varmaan jonkinlaisen tyydytyksen?
    Ehkä peräti housut kastuu.
    Pysyisitte hiljaa.

    siel on ihan samanmoista ku muuallakkii.
    sitä on turha kiistää.
    viina virtaa enempi..
    ja moottorikelkal ajetaan enempii.

    siin on ne.
    ei muuta, kaikki muut voi vetää samalle viivalle,
    huumeet, jne
    mut kaupat saap olla auki myöhempään!
    hip hei jahurraa

    Äänestä

  • ivalo/inarijanjärven kävijä kirjoitti:

    siel on ihan samanmoista ku muuallakkii.
    sitä on turha kiistää.
    viina virtaa enempi..
    ja moottorikelkal ajetaan enempii.

    siin on ne.
    ei muuta, kaikki muut voi vetää samalle viivalle,
    huumeet, jne
    mut kaupat saap olla auki myöhempään!
    hip hei jahurraa

    sitäpaittee ne luulee olevansa jotenkin etuoikeutetussa asemassa olevia ihmisiä.....
    niille tarvii passata
    mut ku hyö lähteep kylille
    he saap olla kyläs kylässä:)))))

    Sori vaan- mutta tulkaapa käymään muuallannii.......
    tää on itse koettu!

    Äänestä

Missähän päin mahtaa nykyisin asustella tämä nimimerkki "Seita"....?

Äänestä
  • ....asustelee nykyisin tämä seita. Miten niin? Luuletko tuntevasi? Jotenkin tuo paloan tuntuu tutunkuuloiselta. Olisiko sukunimi sinnepäin?

    Äänestä

  • old_profile_32465 kirjoitti:

    ....asustelee nykyisin tämä seita. Miten niin? Luuletko tuntevasi? Jotenkin tuo paloan tuntuu tutunkuuloiselta. Olisiko sukunimi sinnepäin?

    ...vai tuntuu paloan jotenki tutulta, sukunimi on sinnepäin : ota lopusta kaksi kirjainta pois ja lisää sinne viis muuta kirjainta. Alkaako "Seitan" sukunimi kenties V kirjaimella...?

    Äänestä

  • paloan kirjoitti:

    ...vai tuntuu paloan jotenki tutulta, sukunimi on sinnepäin : ota lopusta kaksi kirjainta pois ja lisää sinne viis muuta kirjainta. Alkaako "Seitan" sukunimi kenties V kirjaimella...?

    Ei ala V:llä. Mutta jännäksi meni. Minäpä mietin.....

    Äänestä

  • old_profile_32465 kirjoitti:

    Ei ala V:llä. Mutta jännäksi meni. Minäpä mietin.....

    ...se on ....saari. Harmi kun en yhtään sellaista henk-koht tunne.

    Äänestä

  • old_profile_32465 kirjoitti:

    ...se on ....saari. Harmi kun en yhtään sellaista henk-koht tunne.

    ....huti meni muuten sullaki...

    Äänestä

  • paloan kirjoitti:

    ....huti meni muuten sullaki...

    Palojärvi? Mä vaan täältä sivusta huutelen. Oon kyllä käyny Inarissa ja harrastan ristikoita.
    Mikä mahtaa olla oikea nimi?

    Äänestä

  • paloan kirjoitti:

    ....huti meni muuten sullaki...

    Palolahti tai Paloranta, Palokangas menee vähän pitkäksi..

    ..osuiko oikeaan?

    Äänestä

  • lukia kirjoitti:

    Palolahti tai Paloranta, Palokangas menee vähän pitkäksi..

    ..osuiko oikeaan?

    ....järvi....lahti....ranta.... Joku näistä varmaan. Onkohan mies vai nainen?
    Minkähän ikänen?.......

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    ....järvi....lahti....ranta.... Joku näistä varmaan. Onkohan mies vai nainen?
    Minkähän ikänen?.......

    mitähän se tekee töikseen? Vai lieneekö eläkkeellä? Tuskin sentään koulussa enää. Onko Ivalossa kouluja?

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    mitähän se tekee töikseen? Vai lieneekö eläkkeellä? Tuskin sentään koulussa enää. Onko Ivalossa kouluja?

    siellä Ivalossa tuntuu nyt olevan. Onko siellä helle ja kaikki rannalla kun kukaan ei kirjottele. Ja sinä ".........". Kyllä siellä on kouluja. Ihan niinku muuallaki. Ihan niin paljon että etelän kärpäsetkin sinne tulee.

    Äänestä

  • yxx kirjoitti:

    sinne Ivaloon ja lähikyliin oikein mukavaa ja lämmintä juhannusta. Olkaa kiltisti ja tehkää juhannustaikoja. Nauttikaa ihanasta Inarinjärvestä ja toivottavasti saatte kunnon taimenia.
    Minä lähden tuonne meidän suurelle järvelle. Vetelen uistinta ja saan haukia. Mukavaa sekin, mutta joskus vielä tulen sinne ja saan taimenen.....
    Pitäkää toisistanne huolta!!!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    ....järvi....lahti....ranta.... Joku näistä varmaan. Onkohan mies vai nainen?
    Minkähän ikänen?.......

    MITÄ VÄLLII O SEN OONKO MIE ´MIST PÄIN LAPPII
    VAI SIELT SUUNNAST?
    KIRJOTANKO LAPIN MURRETTAA VAI SUORAAA SAAMEE`´´´´´´´´´

    Äänestä

  • MIE IVALOOOSTA kirjoitti:

    MITÄ VÄLLII O SEN OONKO MIE ´MIST PÄIN LAPPII
    VAI SIELT SUUNNAST?
    KIRJOTANKO LAPIN MURRETTAA VAI SUORAAA SAAMEE`´´´´´´´´´

    ivalo on hyvä paikka, kaikkee palveluita löytyy.
    Kauppojakii joka lähtöön.
    Sen mie huomasin ko siel asuin, et naapurikaan ei toista naapuriaan tuntennu.??siis ihan tosi.
    Ihanko joku kateellisuus ..mikä ihme niitä vaivas..myöhä ollaan ihmisii..*

    Ite ko oon avoin ja iloinen, sana valmis..höpöttäjä*niin arvatkaa kummastuttiko se..Mie tunnen naapurini täällä mis ny oon.Ja ne väittää miut tuntevasa paremmi ko mie ite!
    Pelottavaa musta oli mitä en muualla suomes oo nähnny gootit ja muut ilmiöt...
    Aika rohkee nuoriso.
    Suomes nuoret on aika fiksuja.Mistä ne mallisa ottaa???ruottista vai *suosikko lehestäkö??*

    Äänestä

  • MIE IVALOOOSTA kirjoitti:

    MITÄ VÄLLII O SEN OONKO MIE ´MIST PÄIN LAPPII
    VAI SIELT SUUNNAST?
    KIRJOTANKO LAPIN MURRETTAA VAI SUORAAA SAAMEE`´´´´´´´´´

    Eihän sillä ole muille väliä, mutta itselleen ihmiselle on väliä että mistä sitä on tullut ja missä sitä on kasvanut. Missä ne juuret on? Sitä kun kuule vanhenee niin alkaa nousta nuokin arvot kunniaan ja sitä alkaa ajattelemaan elämäänsä ja juuriaan ihan toiselta kulmalta kuin nuorempana. Ivalosta lähteneelle Ivalo on se paras paikka ja muualta lähteneelle se muu paikka on paras paikka.

    Äänestä

Kultahipussa juhlii nykyisin paikalliset sairaanhoitajat, jotka ei tavarastansa ole hirveän tarkkoja..

Äänestä
  • homo

    Äänestä

Muistan mäntä koulun,ei tarvinnu kerjätä.

Äänestä

täys tuppukylä nykyjään tai itseasiassa aina ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seita kirjoitti:

Mitä kuuluu kesäiseen Ivaloon?
Täällä yksi sieltä kotoisin oleva ja kaukana asuva vanha Ivalolainen. Harvoin pääsee siellä käymään ja vaikka olen ollut pois jo pitkään, valtaa tiettyyn aikaan aina ikävä. Vieläkö Kultahipussa on parhaat pihvit ja kellarissa paras yö elämä?
Vieläkö Jätkäntuvassa on hyviä karaoke-iltoja. Siellä se oli ennen aina mukavaa.... Kovasti laulettiin ja aina oli hauskaa. Voi noita muistoja, vielä kun pääsisi samojen vanhojen kamujen kanssa edes kerran hauskailemaan.
Aurinkoa ja lämpimiä päiviä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu