Tälläkin palstalla on ollut paljon puhetta suhteen kestävyydestä ja rakastumisesta toiseen mieheen/naiseen vaikka itse seurustelisikin.
Itse olen 24-vuotias ja olen juuri jättänyt taakseni elämäni pisimmän seurustelusuhteen miehen kanssa jonka luulin todella pitkään olevan "se ainoa oikea".
Olimme yhdessä 17-vuotiaasta saakka. Kihloihin menimme 19-vuotiaina, joka kuulemma on maan yleisin kihlautumisikä. Samana vuonna muutimme yhteen. Sehän on juuri sitä aikaa kun ihmiset muuttavat pois vanhempien luota, usein heti saman katon alle ns. "elämänkumppanin" kanssa, joka on löytynyt lukiosta, muusta opiskelupaikasta, ravintolasta tai vaikkapa harrastusten parista. Siis ihan tavallinen kuvio. Melkein kolme vuotta jaksoin kilttiä "perhe-elämää".
22-vuotiaana minua alkoi ahdistamaan elämä exäni kanssa. Petin häntä useiden miesten kanssa ja kotona leikin uskollista ja ihanaa tyttöystävää, eikä mieheni osannut edes epäillä mitään vakavampaa.
23-vuotiaana ihastuin työtoveriini, joka vaihtoi työpaikkaa sen takia ettei työnteosta tullut enää mitään rakastumisen huuman takia. Mies rakastui minuun, minä häneen ja kaikki näytti muuten hyvältä paitsi että mies oli naimisissa ja minä kihloissa. Meillä oli kiihkeä suhde, joka syveni ja syveni, mutta minä kieltäydyin itsepintaisesti uskomasta että tässä suhteessa voisi olla kyse vakavasta rakkaudesta. Kuitenkin kaipasin häntä Joka solullani kun emme olleet yhdessä.
Eräänä päivänä noin kuukausi sitten istuin keittiön pöydän ääressä ja mietin elämääni. Tajusin miten väärin kohtelen tätä miestä jonka kanssa jaan yhteisen kotimme ja ymmärsin etten ikinä voisi itse antaa anteeksi tekoja joita olen hänelle tehnyt hänen selkänsä takia.
Kävin kamppailua itseni kanssa ja jouduin tekemään oikeastaan elämäni suurimman ratkaisun, sillä jouduin päättämään itse omasta elämästäni elämättä sitä muiden kautta tai muiden takia. Pistin asuntopaperit vetämään ja viime viikolla sain välittäjältä tiedon että minua odottaa ihan oma pikku asunto mukavalla asuinalueella.
Ero ja minun tunteideni kylmeneminen eivät tulleet kumppanilleni yllätyksenä ja viikon raivoamisen jälkeen hän on hyväksynyt päätökseni. Emme ole puhuneet pettämisestäni yms. mutta uskon että hän tajuaa tilanteen ja että suuttumus olikin petetyksi tulleen miehen raivoa. En tiedä-enkä haluakaan tietää-onko hän koskaan pettänyt minua.
Huomenna on lauantai ja Tiina muuttaa ihan omaan kotiin, yksin. Exä auttaa tavaroiden kantamisessa ja maanantaina menen elokuviin jo avioliitostaan -vaimon pettämisen takia- eronneen ex-työkaverini kanssa. Aluksi tapaamme ihan vaan kavereina, mutta pieni osa minusta toivoo jo nyt että meistä voisi tulla jotain muutakin.
Itse olen 24-vuotias ja olen juuri jättänyt taakseni elämäni pisimmän seurustelusuhteen miehen kanssa jonka luulin todella pitkään olevan "se ainoa oikea".
Olimme yhdessä 17-vuotiaasta saakka. Kihloihin menimme 19-vuotiaina, joka kuulemma on maan yleisin kihlautumisikä. Samana vuonna muutimme yhteen. Sehän on juuri sitä aikaa kun ihmiset muuttavat pois vanhempien luota, usein heti saman katon alle ns. "elämänkumppanin" kanssa, joka on löytynyt lukiosta, muusta opiskelupaikasta, ravintolasta tai vaikkapa harrastusten parista. Siis ihan tavallinen kuvio. Melkein kolme vuotta jaksoin kilttiä "perhe-elämää".
22-vuotiaana minua alkoi ahdistamaan elämä exäni kanssa. Petin häntä useiden miesten kanssa ja kotona leikin uskollista ja ihanaa tyttöystävää, eikä mieheni osannut edes epäillä mitään vakavampaa.
23-vuotiaana ihastuin työtoveriini, joka vaihtoi työpaikkaa sen takia ettei työnteosta tullut enää mitään rakastumisen huuman takia. Mies rakastui minuun, minä häneen ja kaikki näytti muuten hyvältä paitsi että mies oli naimisissa ja minä kihloissa. Meillä oli kiihkeä suhde, joka syveni ja syveni, mutta minä kieltäydyin itsepintaisesti uskomasta että tässä suhteessa voisi olla kyse vakavasta rakkaudesta. Kuitenkin kaipasin häntä Joka solullani kun emme olleet yhdessä.
Eräänä päivänä noin kuukausi sitten istuin keittiön pöydän ääressä ja mietin elämääni. Tajusin miten väärin kohtelen tätä miestä jonka kanssa jaan yhteisen kotimme ja ymmärsin etten ikinä voisi itse antaa anteeksi tekoja joita olen hänelle tehnyt hänen selkänsä takia.
Kävin kamppailua itseni kanssa ja jouduin tekemään oikeastaan elämäni suurimman ratkaisun, sillä jouduin päättämään itse omasta elämästäni elämättä sitä muiden kautta tai muiden takia. Pistin asuntopaperit vetämään ja viime viikolla sain välittäjältä tiedon että minua odottaa ihan oma pikku asunto mukavalla asuinalueella.
Ero ja minun tunteideni kylmeneminen eivät tulleet kumppanilleni yllätyksenä ja viikon raivoamisen jälkeen hän on hyväksynyt päätökseni. Emme ole puhuneet pettämisestäni yms. mutta uskon että hän tajuaa tilanteen ja että suuttumus olikin petetyksi tulleen miehen raivoa. En tiedä-enkä haluakaan tietää-onko hän koskaan pettänyt minua.
Huomenna on lauantai ja Tiina muuttaa ihan omaan kotiin, yksin. Exä auttaa tavaroiden kantamisessa ja maanantaina menen elokuviin jo avioliitostaan -vaimon pettämisen takia- eronneen ex-työkaverini kanssa. Aluksi tapaamme ihan vaan kavereina, mutta pieni osa minusta toivoo jo nyt että meistä voisi tulla jotain muutakin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...ja vaikea. Mutta niin se on, että toisen kanssa on paha elää, jos itsestä tuntuu pahalta (vaikkakin itsensä takia).
Koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu...saattaa olla pitkäkin suhde teillä edessä. Sen verran voin omasta kokemuksestani sanoa, että teillä on molemmilla edessä eroprosessi itsenne kanssa edellisestä kumppanista, vaikka toisianne rakastaisittekin, se tulee ennemmin tai myöhemmin. Hyvä jos molemmat pystyvät sen ymmärtämään toiselta. Ystävällisenä neuvona sanoisin, että suurin osa kannattaa kuitenkin purkaa "ulkopuolisille" kavereille, ihan tulevaisuuden takia.
Onnea matkaan ja omaan elämään :)
heti uuden elämäsi alussa muuttamalla yhteen uuden ystäväsi kanssa, sillä nyt kun olette molemmat vapaita, saattaa suhteenne olla vähemmän kiihkeä ja houkutteleva kuin "kielletyn hedelmän" ollessa kyseessä ja voit pian huomata olevasi taas sidottu suhteeseen jossa et viihdy. Suosittelisin malttia etenemisessä, niinkuin ehkä teettekin. Onnea vaan matkaan
naurettava pelle. Juuri sinun kaltaisia kaksinaamaisia pellejä kaikki naiset ovat. Tässä maailmassa ei kannata sitoutua kehenkään. Koskaan ei voi tietää mitä selkäsi takana tapahtuu. Ihmiset eivät voi koskaan luottaa toisiinsa kun he ovat pellejä. Nykymaailmassa on aivan liikaa mahdollisuuksia. Seksiä, seksiä ja vielä kerran seksiä.. samaa paskaa ja ylimielisyyttä, omaan napaan tuijottamista, oman edun tavoittelua.
Jos et voinut olla rehellinen edellisen miehesi kanssa, miten luulet voivasi olla rehellinen kenellekään toiselle?
"You're livin' in a dream, a fantasy..", senkin pelle.
Miksi pitäisi satuttaa toista kertomalla totuus? Mitä merkitystä sillä enään on, kun on suhde ohi?
Entinen miesystävä joutuisi vain keräämään tuplasti valmiutta uuteen suhteeseen.
Parempi lähteä eikä aloittaa sitä rehellisyyttäkään myöhemmin.
Onnea uuteen elämään!
Malta myös elää itsenäisesti ennen kuin sitoudut uudestaan. Nyt sinulla on mahdollisuus (jota ei ehkä enää myöhemmin tule) viettää 'sinkkuelämää', joten käytä se hyväksesi.