Mies on perusluonteeltaan väkivaltainen, hakkaa siis ihmisen jos häntä ärsytetään esim. viikonloppuyönä kaupungilla. Minä rakastuin hänen huumorintajuunsa ja kykyyn tietää asioista paljon, jotenkin niinkuin imee itseensä kaiken tiedon ja muistaa ihmeellisesti faktoja...No, mutta se niistä. Esikoisen syntymän jälkeen mies alkoi näyttää tosi ikäviä puoliaan minullekin. Nalkutti kuin naiset, lähinnä kotitöistä ja muusta minkä olin siirtänyt vaikka huomiselle, olin pienen vauvan ja viimeisen kouluvuoden takia aika loppu ja väsynyt. Sain kuulla olevani laiska ja lihava enkä tee muuta kuin makaan ja itken, mikä varmaan olikin aika paljon totta, olin juuri synnyttänyt, eikä arki kotona vastannut ollenkaan niitä ruusunpunaisia unelmia vauvaperheestä... Eikä lapsen isä kyllä tehnyt mitään parantaakseen ilmapiiriä kotona, päin vastoin, joi ja käytti lääkkeitä, poltti pilveä salaa kavereidensa luona, vähät välitti perheestä. No, muutimme erilleen kun väkivaltaa ja huutamista, raivoamista ja muuta alkoi olla liian usein ja koti alkoi mennä rikki. Minuun hän ei koskenut vielä tuossa vaiheessa. Pesäero teki hyvää myös parisuhteelle ja jatkoimme seurustelua niin että asuimme erillämme, mutta olimme yhdessä lapsen kanssa paljon. Mies on käynyt lokakuusta päihdepysäkillä, väliin on mahtunut satunnaisia taukojakin, mutta selviäkin kausia on ollut. Nyt mies on alkanut valehdella minulle tekemisistään ja yrittää puhua muita mukaansa valheisiinsa. Viime yön ja tämän päivän tapahtumat kärjistyivät siihen, että mies jäi minulle suoraan kiinni valheistaan. Huusi ensin naama punaisena minulle, että HÄN EI OLE MINULLE VALEHDELLUT, mutta olikin lopulta melko hiljaa kun kerroin tietäväni varmasti että valehteli, oma äitinsä kertoi minulle asioiden todellisen laidan, ei ollutkaan äidilleen kuskina vaan juopottelemassa ja jätti saapumatta sovittuun aikaan meidän luoksemme, vaikka vannoi eilen tulevansa. Meidän oli tarkoitus lähteä katsomaan vuokrattavana olevaa omakotitaloa... Kun näistä asioista kerroin painavan mielipiteeni, hän heitteli minua (olen raskaana rv18) pitkin olohuonetta eikä päästänyt lähtemään kun koitin päästä karkuun. Haukkui siinä samalla minua lihavaksi, eikö se tajua että olen raskaana??? Puolitoista vuotias tyttäremme seurasi vierestä. Kun pääsin irti otteesta nappasin tytön syliin ja juoksin käytävään. Nyt olen varma, etten halua miestä päästää enää lähelleni, olen iloinen, että tämä kaikki tapahtui nyt, eikä esimerkiksi uudessa yhteisessä asunnossa... Nyt kun vielä kuitenkin asumme erillämme jo valmiiksi. Mietin vain, että mistä saan voimaa pysyä miehestä erossa, enkä usko hänen puheitaan, enkä laske häntä enää tänne. Miten voin luottaa joskus tulevaisuudessa uuteen mieheen, jos joskus sellainen tulee eteen? Miten uskallan laskea ketään lähelleni, kun olen kuvitellut voivani luottaa ihmiseen, jota rakastin? Luulin, ettei mies kävisi koskaan minuun käsiksi, vaikka paikkojakin on mennyt rikki ja olen jopa nähnyt kun hän pahoinpitelee esim.toisen miehen. Kamalaa...En olisi ikinä halunnut tietääkään tämmöisestä, mutta kun näitä näkee, on jo liian myöhäistä perääntyä... Mulla ei ole tässä kaupungissa kavereita juurikaan, ei oikeastaan yhtään, pelkkiä hyvänpäivän tuttuja joille ei voi soittaa eikä kertoa mitään. Tämä lasteni isä on ollut ainoa ihminen jolle olen voinut puhua, ja jonka kanssa olen voinut tehdä kivojakin asioita. Nyt tuntuu, etten voi tehdä enää mitään...Miten jaksan olla YKSIN koko ajan, pienen lapsen kanssa ja raskaana vielä? Tuntuu että kaikki on taas ihan umpikujassa. Lapsen hoitamisessa mulla ei ole ikinä ollut mitään vaikeutta jaksaa, mutta mietin vain sitä henkistä yksinäisyyttä ja sitä kun ei ole ketään aikuista, ei ketään, ei miestä eikä naista.
Mistä saan voimia uuteen alkuun?
Miten jaksan?
151716
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Raamatussa on lupaus:
Ps. 50:15
Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
niin ikävän tuttua tekstiä.
Miksiköhän tätä tapahtuu niin paljon.
Tiedän miten paha olo sulla on, mutta nyt sun täytyy vaan tehdä päätös pysyä miehestäsi erossa. Ei kannata olla millään tavoin yhteydessä. Ei edes puhelimitse.
Itse harrastin tuota välillä yhdessä, välillä erossa ja voin sanoa sulle, että juuri sillä satutin itseäni kaikkein eniten.Ja varmaan lapsiakin. Aina toivoin ja uskoin parempaan ja taas petyin. Se on henkisesti todella raskasta.
Hoida ja helli itseäsi ja lapsiasi. Älä katso taaksesi vaan eteen päin. Muistin virkistämiseksi voit kyllä laittaa muistiin noita kauheuksia, että voit sitte heikkona hetkenä katsoa, miksi suhde ei toiminut ja tuskin tulee toimimaan jatkossakaan.
Hakeudu paikkoihin, joissa tapaat muita pienten lasten vanhempia ja voit saada ystäviä.
Vertaistukikin on hyväksi. Vaikka joku keskustelupalsta, jossa voi vaihtaa ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Meitä tuntuu riittävän
Sinä pärjäät ja pääset tuosta yli ihan varmasti!
Uutta parisuhdetta ei kannata edes miettiä vielä. Anna itsellesi aikaa toipua ja eheytyä.
Halaus sinulle ja voimia. Sinä pärjäät!!
Hae neuvolasta tukea, siellä on sekä ystävällisiä ammattilaisia, jotka auttavat sinua ja lapsia. Lisäksi neuvoloissa on usein äitien keskusteluryhmiä, joista voi löytää paitsi tukea, myös uusia ystäviä. Ja kotipaikkakunnalle perheen ja vanhojen ystävien lähelle muuttamistakin kannattaa tuossa tilanteessa harkita, jos mitenkään on mahdollista. Kriisiapua saa esim. tukinaisesta.
Tässä on vain elämä riepotellut minua niin, että olen itsekin lähtöisin alkoholistiperheestä, isääni en ole nähnyt kymmeneen vuoteen. Äitini on masentunut ja varhaiseläkkeellä, eikä jaksa mitään ylimääräistä, omassa elämässään on kestämistä hänelläkin. Meille tulee melkein joka kerta riitaa kun näemme, kun hän on niin väsynyt, eikä jaksaisi nähdä ketään, on vain pahalla tuulella masennuksensa vuoksi jatkuvasti, purkaa sitä läheisiinsä. Olen kyllä koettanut itse tehdä elämästäni niin hyvän kuin mahdollista, mutta sitten mies osoittautuikin aivan "vääräksi valinnaksi" niin sanotusti... Olisi pitänyt harkita tarkkaan ennen kuin aloin pyöriä enemmän hänen kanssaan. Mulla on kolme hyvää ystävää, jotka kaikki ovat muuttaneet omien miestensä perässä muille paikkakunnille, ja jokainen asuu aivan eri puolilla Suomea, satojen kilometrien päässä meistä. En tiedä miten on päässytkin käymään niin ettei minulla ole täällä kavereita. Ehkä se johtuu siitä, että suurin osa vanhoista kavereistani on alkanut juoda tai käyttää jotain aineita, enkä halua olla heidän kanssaan sen kummemmin tekemisissä, koska ajattelen lapsiani ja lisäksi nämä "kaverit" olivat aina vain lainaamassa rahaa tai jotain muuta vailla, tuntui vain siltä että minua käytetään hyväksi ihan kympillä. Eikä heidän elämäänsä enää liikuta muu kuin päihteet. Parhaita ystäviäni mulla on ikävä aina näissä tilanteissa kun on miehen kanssa riidelty. Nyt vaan on pahin riita oikeastaan mitä on ollutkaan, kun kävi käsiksi. Ja nyt tarvitsisin ystäviäni... 600km on liian pitkä matka lähteä käymään, kun ei ole oikein rahaakaan. Tuntuu tosiaan ihan umpikujalta. Mulla ei ole pitkään aikaan ollut elämässä mitään muuta kuin lapsi ja mies. Nyt mies aloittaa varmaan huomenna tai ylihuomenna pyytelemään anteeksi, ja vanhan kaavan mukaan minä sille anteeksi annan... Koska olen heikko ja pelkään olla aivan yksin. Se on jo soitellut tänään ja oli pyytänyt äitiäänkin sanomaan mulle miten paljon rakastaa... Sanoin kyllä puhelimessa hänelle että sitä on kyllä mahdoton uskoa, koska rakkautta ei noin osoiteta. Mitä minä sanon neuvolassa? Soitanko minä sinne ja sanon että mies vähän heitteli mua eilen vai mitä mä teen? äh...tuntuu etten osaa edes apua hakea...
Hei!
Sinä olet nyt sellaisessa tilanteessa, että tarvitset todellakin ystäviä ympärillesi.
Olisiko mitään mahdollisuuksia esim. ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviisi, vaikkapa sähköpostitse tai puhelimitse ja kertoa heille tilanteestasi. Jos ovat todellisia ystäviäsi, ei ole väliä välimatkalla tai sillä milloin olet viimeksi ollut yhteydessä. Itselläni on ollut kanssa välillä todella vaikeaa miehen ja lapsen kanssa ja parhaat ystäväni asuvat ulkomailla, joten olemme kirjoitelleet sähköpostitse ja jutelleet asioista niin. Ja minulla sattui sellainen tuuri, että viime joulun aikaan pääsin käymään tämän kaverini luona ja kerroin hänelle millaisessa jamassa elämäni on. Sain paljon voimia siitä ja uskoa elämään. Älä arkaile näyttää heikkouttasi muille, myöhemmin huomaat, että olet vahvempi nainen kuin koskaan, eikä sinua tallaa enää kukaan, saat itsevarmuutta.
Narsistien uhrien tuki. Keskustelua ym.
Hei! Aluksi täytyy sanoa että olen todella ylpeä sinusta ettet ole itse ratkennu pulloon tai jopa vahvempiin aineisiin,joka hyvinkin olisi voinut sinun taustallasi ola mahdollista!Toivon kaikkea hyvää ja voimia jaksaa!Toivottavasti pystyt olemaan erossa miehestä,hän selvästi tarvitsisi pidempiaikaista apua,mutta se ei ole sinun ongelmasi,koska ketään ei voi auttaa ellei ihminen siihen itse hakeudu!hoitoalalla työskennellessäni voin sanoa tietäväni asian olevan näin.Oman ja lastesi turvallisuuden takia on sinun jaksettava jatkaa,seuraavalla kerralla et luultavasti selviä enää niin vähällä tai mitä jos hän keksii käyttää lastasi välikappaleena?Aiemmat vinkit täällä olivat hyviä ja varmasti löydät omalta paikkakunnalta jonkinlaisia esim.äiti-lapsi kerhoja joissa tutustuisit uusiin ihmisiin.Älä jää tämän asian kanssa yksin vaan hae tukea vaikkakin ystäväsi asuisivat kauempana!
Vaikutat läheisriippuvaiselta:
"Lapsen hoitamisessa mulla ei ole ikinä ollut mitään vaikeutta jaksaa, mutta mietin vain sitä henkistä yksinäisyyttä ja sitä kun ei ole ketään aikuista, ei ketään, ei miestä eikä naista."
Jos yrittäisit ottaa etäisyyttä tuohon "siipaasi" ja yrittäisit saada uusia ystäviä vaikka webin kautta? (siis ihan juttelukumppaneita)
Olen järkyttynyt. Kirjoitit melkein kuin minusta ja exästä...
Meillä lisäksi miehellä rikollisuutta ja minäkin olen saanut tappouhkauksia. Lisäksi henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa. Seksielämä meillä ei kyllä juurikaan tyrehtynyt, päinvastoin. Ex ei kai koskaan saanut tarpeekseen.
Pilven polttoa joka päivä yli 10 vuoden ajan. Valehtelee sumeilematta. Käyttää ihmisiä hyväkseen omaa etuansa ajatellen. Ja enpä tässä nyt jaksa kaikkea luetella, Mun mielestä kyseessä on jonkinlainen persoonallisuushäiriö.
Minulla myös on siis lapsia... tällä hetkellä tapaamisasiat vielä aivan sekaisin.
En jaksa nyt kirjoittaa enempää, mutta tiedän miltä sinusta tuntuu. Voin kirjoitella sähköpostitse jos haluat.
Ota yhteyttä Narsistien uhrien tuki ry:hyn. Ole ilmiselvästi luonnehäiriöisen miehen uhri. Sellaiset miehet (ja naiset) saavat kumppaninsa sekoamaan valheillaan ja väkivallallaan. Luonnehäiriöiset henkilöt ovat usein älykkäitä keskustelijoita, ja he osaavat pyöritellä uhriaan mennen tullen.
Sinulla tulee olemaan vaikeuksia uskoa uuteen suhteeseen, mutta kun ymmärrät sen, että olet ollut sairaan ihmisen uhrina, on tie uuteen elämään helpompi.
Luonnehäiriöiset ihmiset ovat myös useimmiten uhreja: He eivät ole saaneet 0 - 7-vuotiaina pyyteetöntä rakkautta osakseen keneltäkään aikuiselta ihmiseltä.
Sitä saa mitä tilaa.
Tuskin kukaan nainen on tilannut mitään tuollaista, mutta mies käyttää tilannetta hyväkseen. Harva mies kai sanoo että aion sitten hakata sua kunhan olet armoillani. Päin vastoin, sössöttelee ihan muuta. Jos rehellisesti sanoo, ja nainen suostuu, niin sitten on tilannut. Tuossa ajattelussasi tulee ilmi se tietty älyllinen yksinkertaisuus.
siis erehtyminen on inhimillistä, mutta erehdyksen jatkaminen on kyllä tyhmää.
että mies hakkaa ihmisiä illanvietossa silloin tiedostaa tämän väkivaltaisuuden.. luulenpa että aloittaja on saanut sitä mitä tilannut eli valinnut väkivaltaisen kumppanin itselleen jonka on *tiedostanut* etukäteen.
Olen samaa kokenut tosin en ihan hakkaamista mutta henkistä ja seksuaalista väkivaltaa tönimistä,läpsimistä yms. Mieheni on narsisti ja nykyään "väkivaltainen" . En ole lähtenyt vielä mutta nyt kovasti asioita järjestelen että pääsen pois tästä liitosta . Lapsia on neljä joista kolme yhteistä ja nuorin 2kk . Mieheni osaa esittää muille ihanne aviomiestä ja kohtelee kuin prinsessa sitten kotiin mentäessä haukkuu ne toiset ja viimeksi otti minut väkisin (aloin odottamaan niihin aikoihin nuorinta lastani) Aika hyvin sitä ihminen sietää kun toinen on niin kiero että saa uskomaan vaikka ja mitä . Mutta ei se ole oikein eikä sellaista pitäisi sietää! Mieheni on ihana isä lapsilleen mutta minulle hirveä aviomies. Jos haluat jutella laita sähköpostia tulemaan rohkeasti! Meillä ei edes kaverit tai sukulaiset usko että mies tekee tuollaista minut on leimattu asioiden suurentelijaksi.