Heräsin kun hän oli lähdössä. Menossa korjaamaan autoaan kaverinsa luo, sen jälkeen kaverin kämpille ja baariin. Saldoni oli mennyt yöllä kiinni, joten soitin hänen puhelimestaan äidilleni josko he tulisivat hakemaan minut kotiin. Hän antoi suukon ja sanoi heiheit, katsoen hetken aikaa päälleni kun en vastannutkaan antamaansa pusuun. Pian ovi kolahti. Käteni ovat kipeät, treenasin toissapäivänä rinta- ja hauislihaksiani liikaa, peläten että rintani alkavat riippumaan. Kyynärpääni eivät taitu vieläkään yli 90 asteen kulmaan.
Nousin ja vedin pitkän harmaan villatakkini päälleni ja menin vessaan. Katselin ympärilleni ikäänkuin todeten että olin yksin. Kävelin jääkaapille ja otin suklaalevyn, sitten sohvalle makuulle ja tv päälle. Pian alkaisi Timon ja Pumba. Jotain ohjelmaa mitä katsoessa ei tarvitse ajatella mitään.
Söin suklaat ja katselin vielä Digimonin, sitten laitoin videot päälle ja katselin vanhoja Simpsoneita. Minua vituttaa kun hän lähti, hän sanoi ettei hänellä ole rahaa tulla meille kun ei ole bensaa. Nyt kuitenkin lähtee baariin, pelkkä taximatka vie jo sen verran rahaa mitä matka meille.
Söin vielä sipsejä ja alkoi oksettaa. Kaivoin tupakat laukustani, mutten löytänyt sytkää. Laitoin uunin grillivastuksen päälle ja kyykistyin odottamaan vastuksen kuumenemista. Katsoin uuniin ja totesin että eihän tässä vitun paskassa ole vastusta esillä, vaan se on jotenkin sisäänrakennettu. Etsin pinsetit ja pidin tupakkaa leivänpaahtimen vastuksessa, sain syttymäänkin. Huono olo, rintaa kouristi. Mietin valmiiksi kännykkäni sijainnin jos joutuisin soittamaan itselleni apua. Pelkäsin saavani sydänkohtauksen mutta kipu lakkasi.
Itketti. Otin hyllystä autokoulun kysymyspaperit ja aloin kirjoittamaan niiden takapuolelle kirjettä hänelle. Kirjoitin huonosta olostani, yhteisen aikamme vähyydestä, mielipiteestäni hänen baarireissuunsa, olemattomasta seksielämästämme ja siitä miten hänen kaverinsa on hänelle tärkeämpi kuin minä. Kirjoitin myös vieväni jo osaa omista tavaroistani pois. Viimeiselle sivulle laitoin käskyn tulla huomenna meille, selvittämään asiat, tahtoisin vielä yrittää. Kirjoitin neljä sivua, käsiala huonontuen loppua kohti. Hän tulisi huomenna kämpälleen ja lukisi paperin.
Laitoin makuulle sohvalle, mutta ohut shaali ei lämmittänyt, joten hain sängystä peiton. Söin taas lisää sipsejä. Mahani oli sekaisin, kävin kakkalla varmaan 3 kertaa parissa tunnissa. tv:stä tuli tilt ja sitten joku urheiluohjelma missä oli arja koriseva ja se yritti pelata sählyä. Ohjelmassa kerrottiin myös käsilihasten treenauksesta, muttei siitä miten ne saisi palautumaan ja venytettyä. Silmäni lupsahtelivat ja nukahdin pikkuhiljaa.
Näin unta että olin puhelimessa äidin kanssa, ja sitten puhelimeni jo soikin. Perheelläni on oma soittoäänensä puhelimessani, joten tunnistin sen heti äidiksi. He olivat jo kaupungin rajoilla tulossa ja käskivät minun laittaa itteni valmiiksi. Puin ja keräsin roippeitani kasaan. Mukaanlukien CD:ni hyllystä ja pari videokasettia, meikit vessasta ja hiuslakka, harja, pampula ja puuteri. Myös kaikki vaatteeni joita oli jäänyt kämpälle joskus roikkumaan. Otin myös hänen tv:n ja videon kaukosäätimensä, asiat joita ilman hän ei voi elää. Vakuutus siitä, että hän tulee huomenna. Yritin harjata hiuksiani, mutta vihlaiseva kipu oikeassa kyynärpäässä työnsi yrityksen pois.
Näin parvekkeelta vanhempieni tulevan pihaan. Sammutin valot ja laitoin kirjeeni sohvan sarjalle. Pelkäsin mennä käytävään; naapurin mustalaiskakarat hyppivät käytävissä, eivät ikinä väistäneet ja haukkuivat huoraksi. Nyt niitä ei onneksi ollut, ja pääsin pihalle ja autoon.
Autossa olin neutraali, puhuin mitä puhuin enkä näyttänyt mitään. Kävimme kotimatkalla kaupassa, minä olin vain autossa ja sylittelin koiranpentuamme joka on aina mukana.
Kotona äiti alkoi laittamaan ruokaa, minä halusin paahtoleivän pahimpaan nälkääni. Leipä paloi, ja laitoin uuden pienemmällä teholla. Sekin paloi. Paiskasin leivät tiskipöydälle, juoksutin kylmää vettä palaneelle sormelleni ja huusin äidille kun ei tuo vitun paahdin toimi, ei sitte saatana syödä paahtoileipää.
Menin huoneeseeni, istuin sängylle ja vedin syvään ilmaa keuhkoihini, kyynelten virratessa. Olin oppinut itkemään hiljaista itkua. Isä toi kissan syliini ja katsoi hetken päälleni. Huoneessa ei ollut valoja. Juttelikin jotain, vastailin vain ynähtäen, korkeintaan yhdellä sanalla. Hän tarjoutui laittamaan uudet paahtoileivät mutta sanoin että olkoon nyt vain. Hän meni keittiöön ja kuulin hänen mumisevan äidille hiljaisella äänellä jotain.
Panin oven kiinni, vedin tyynyn naamalleni, purin sitä ja itkin. Istuin, itkin. Ajattelin Häntä, kavereitani, elämääni. Pyyhin kyyneliäni ja käteni muistuttivat taas olemassaolostaan. Mietin textiviestin laittamista, mutta saldohan on kiinni. Aukeaa tosin huomenna. Luin vanhaa reginaa, tosin ilman minkäänlaista ajatusta.
Äiti kävi kysymässä haluanko kastiketta, todeten että hän ei ainakaan ole sitä tehnyt. Tarkoittipahan vain, että jos haluan kastiketta niin itse pitää tehdä. Menin vessan kautta keittiöön. Imeytin kyyneleeni paperiin, varoen hankaamasta. Äiti keitti vielä vihanneksia mutta minä otin jo ruokaa, lihapullia ja muusia, puolukkaa ja maitoa. Söin kyyneleitä pidätellen, puhumatta. Hain kulissiksi reginan, ettei tarvitse muutenkaan puhua mitään, ja olin lukevinani sitä.
Jossain vaiheessa ruokailua äiti sanoi että ihan kuin hän olisi kuullut kännykän soivan. Sanoin hänelle että ei kai sitä nyt voi kuulla kun yks pitää vitunmoista meteliä. Tällä tarkoitin ääntä, joka lähtee kun äiti laittaa astioita tiskikoneeseen. Kännykkäni ei kuitenkaan ollut soinut. Sain syötyä ja menin tupakalle. Teki pirun hyvää, ihanaa kun ei tuullut yhtään.
Tulin tupakalta ja taas isä tuli huoneeseeni. Ei hänellä asiaa ollut, kävi vain ovella ja sitten poistui. Makasin vain, odotin itkua. Petyin, kun en tuntenutkaan mitään sellaista, en kyyneliä, märkyyttä, surua... Vain pohjatonta vihaa Häntä kohtaan. Mietin mitä tekisin. Kavereilla on kaikilla omat menonsa, enkä keksinyt ketään kenen luo olisin voinut lähteä.
Ajattelin chattailla. Ääh, mitä turhaa. Ei sielä oo ketään järkevää. Sitten päätin kirjoittaa suomi24 keskustelupalstalle. Piti vain ensin käydä vessassa, maha on edelleen sekaisin. Kirjoittaisin päivästäni, siitä miten heräsin, mitä siinä välillä ja mitä nyt.
23.11.2002
klo 19.16
Olen nyt kirjoittanut ja ajattelin mennä tupakalle. tää helpotti vähän huonoa oloani. Mietin, että millaisen kuvan te musta saatte. Yleensä oon kiltti ja hyväntuulinen, meneväinen, mutta nyt oon kaatunu elämäs pahemman kerran. Kädet on vielä kipeet, pitää poltella ihan sormenpäillä ja niska köyryssä. Mitä teen loppuillan. Olis jo kello edes 10, sais ottaa pari kolme unilääkettä ja tipahtaa sänkyyn, tiedostamatta mitää. Mietin, mitä teen jos Hän ei huomenna tulekkaan tai jos eroamme. Miten selviän. 2 ja ½ vuotta on ollu pitkä yhteinen matka.
Maria 18v
Nousin ja vedin pitkän harmaan villatakkini päälleni ja menin vessaan. Katselin ympärilleni ikäänkuin todeten että olin yksin. Kävelin jääkaapille ja otin suklaalevyn, sitten sohvalle makuulle ja tv päälle. Pian alkaisi Timon ja Pumba. Jotain ohjelmaa mitä katsoessa ei tarvitse ajatella mitään.
Söin suklaat ja katselin vielä Digimonin, sitten laitoin videot päälle ja katselin vanhoja Simpsoneita. Minua vituttaa kun hän lähti, hän sanoi ettei hänellä ole rahaa tulla meille kun ei ole bensaa. Nyt kuitenkin lähtee baariin, pelkkä taximatka vie jo sen verran rahaa mitä matka meille.
Söin vielä sipsejä ja alkoi oksettaa. Kaivoin tupakat laukustani, mutten löytänyt sytkää. Laitoin uunin grillivastuksen päälle ja kyykistyin odottamaan vastuksen kuumenemista. Katsoin uuniin ja totesin että eihän tässä vitun paskassa ole vastusta esillä, vaan se on jotenkin sisäänrakennettu. Etsin pinsetit ja pidin tupakkaa leivänpaahtimen vastuksessa, sain syttymäänkin. Huono olo, rintaa kouristi. Mietin valmiiksi kännykkäni sijainnin jos joutuisin soittamaan itselleni apua. Pelkäsin saavani sydänkohtauksen mutta kipu lakkasi.
Itketti. Otin hyllystä autokoulun kysymyspaperit ja aloin kirjoittamaan niiden takapuolelle kirjettä hänelle. Kirjoitin huonosta olostani, yhteisen aikamme vähyydestä, mielipiteestäni hänen baarireissuunsa, olemattomasta seksielämästämme ja siitä miten hänen kaverinsa on hänelle tärkeämpi kuin minä. Kirjoitin myös vieväni jo osaa omista tavaroistani pois. Viimeiselle sivulle laitoin käskyn tulla huomenna meille, selvittämään asiat, tahtoisin vielä yrittää. Kirjoitin neljä sivua, käsiala huonontuen loppua kohti. Hän tulisi huomenna kämpälleen ja lukisi paperin.
Laitoin makuulle sohvalle, mutta ohut shaali ei lämmittänyt, joten hain sängystä peiton. Söin taas lisää sipsejä. Mahani oli sekaisin, kävin kakkalla varmaan 3 kertaa parissa tunnissa. tv:stä tuli tilt ja sitten joku urheiluohjelma missä oli arja koriseva ja se yritti pelata sählyä. Ohjelmassa kerrottiin myös käsilihasten treenauksesta, muttei siitä miten ne saisi palautumaan ja venytettyä. Silmäni lupsahtelivat ja nukahdin pikkuhiljaa.
Näin unta että olin puhelimessa äidin kanssa, ja sitten puhelimeni jo soikin. Perheelläni on oma soittoäänensä puhelimessani, joten tunnistin sen heti äidiksi. He olivat jo kaupungin rajoilla tulossa ja käskivät minun laittaa itteni valmiiksi. Puin ja keräsin roippeitani kasaan. Mukaanlukien CD:ni hyllystä ja pari videokasettia, meikit vessasta ja hiuslakka, harja, pampula ja puuteri. Myös kaikki vaatteeni joita oli jäänyt kämpälle joskus roikkumaan. Otin myös hänen tv:n ja videon kaukosäätimensä, asiat joita ilman hän ei voi elää. Vakuutus siitä, että hän tulee huomenna. Yritin harjata hiuksiani, mutta vihlaiseva kipu oikeassa kyynärpäässä työnsi yrityksen pois.
Näin parvekkeelta vanhempieni tulevan pihaan. Sammutin valot ja laitoin kirjeeni sohvan sarjalle. Pelkäsin mennä käytävään; naapurin mustalaiskakarat hyppivät käytävissä, eivät ikinä väistäneet ja haukkuivat huoraksi. Nyt niitä ei onneksi ollut, ja pääsin pihalle ja autoon.
Autossa olin neutraali, puhuin mitä puhuin enkä näyttänyt mitään. Kävimme kotimatkalla kaupassa, minä olin vain autossa ja sylittelin koiranpentuamme joka on aina mukana.
Kotona äiti alkoi laittamaan ruokaa, minä halusin paahtoleivän pahimpaan nälkääni. Leipä paloi, ja laitoin uuden pienemmällä teholla. Sekin paloi. Paiskasin leivät tiskipöydälle, juoksutin kylmää vettä palaneelle sormelleni ja huusin äidille kun ei tuo vitun paahdin toimi, ei sitte saatana syödä paahtoileipää.
Menin huoneeseeni, istuin sängylle ja vedin syvään ilmaa keuhkoihini, kyynelten virratessa. Olin oppinut itkemään hiljaista itkua. Isä toi kissan syliini ja katsoi hetken päälleni. Huoneessa ei ollut valoja. Juttelikin jotain, vastailin vain ynähtäen, korkeintaan yhdellä sanalla. Hän tarjoutui laittamaan uudet paahtoileivät mutta sanoin että olkoon nyt vain. Hän meni keittiöön ja kuulin hänen mumisevan äidille hiljaisella äänellä jotain.
Panin oven kiinni, vedin tyynyn naamalleni, purin sitä ja itkin. Istuin, itkin. Ajattelin Häntä, kavereitani, elämääni. Pyyhin kyyneliäni ja käteni muistuttivat taas olemassaolostaan. Mietin textiviestin laittamista, mutta saldohan on kiinni. Aukeaa tosin huomenna. Luin vanhaa reginaa, tosin ilman minkäänlaista ajatusta.
Äiti kävi kysymässä haluanko kastiketta, todeten että hän ei ainakaan ole sitä tehnyt. Tarkoittipahan vain, että jos haluan kastiketta niin itse pitää tehdä. Menin vessan kautta keittiöön. Imeytin kyyneleeni paperiin, varoen hankaamasta. Äiti keitti vielä vihanneksia mutta minä otin jo ruokaa, lihapullia ja muusia, puolukkaa ja maitoa. Söin kyyneleitä pidätellen, puhumatta. Hain kulissiksi reginan, ettei tarvitse muutenkaan puhua mitään, ja olin lukevinani sitä.
Jossain vaiheessa ruokailua äiti sanoi että ihan kuin hän olisi kuullut kännykän soivan. Sanoin hänelle että ei kai sitä nyt voi kuulla kun yks pitää vitunmoista meteliä. Tällä tarkoitin ääntä, joka lähtee kun äiti laittaa astioita tiskikoneeseen. Kännykkäni ei kuitenkaan ollut soinut. Sain syötyä ja menin tupakalle. Teki pirun hyvää, ihanaa kun ei tuullut yhtään.
Tulin tupakalta ja taas isä tuli huoneeseeni. Ei hänellä asiaa ollut, kävi vain ovella ja sitten poistui. Makasin vain, odotin itkua. Petyin, kun en tuntenutkaan mitään sellaista, en kyyneliä, märkyyttä, surua... Vain pohjatonta vihaa Häntä kohtaan. Mietin mitä tekisin. Kavereilla on kaikilla omat menonsa, enkä keksinyt ketään kenen luo olisin voinut lähteä.
Ajattelin chattailla. Ääh, mitä turhaa. Ei sielä oo ketään järkevää. Sitten päätin kirjoittaa suomi24 keskustelupalstalle. Piti vain ensin käydä vessassa, maha on edelleen sekaisin. Kirjoittaisin päivästäni, siitä miten heräsin, mitä siinä välillä ja mitä nyt.
23.11.2002
klo 19.16
Olen nyt kirjoittanut ja ajattelin mennä tupakalle. tää helpotti vähän huonoa oloani. Mietin, että millaisen kuvan te musta saatte. Yleensä oon kiltti ja hyväntuulinen, meneväinen, mutta nyt oon kaatunu elämäs pahemman kerran. Kädet on vielä kipeet, pitää poltella ihan sormenpäillä ja niska köyryssä. Mitä teen loppuillan. Olis jo kello edes 10, sais ottaa pari kolme unilääkettä ja tipahtaa sänkyyn, tiedostamatta mitää. Mietin, mitä teen jos Hän ei huomenna tulekkaan tai jos eroamme. Miten selviän. 2 ja ½ vuotta on ollu pitkä yhteinen matka.
Maria 18v
Vastaukset 8
Vanhimmat
olet! menet häntä koipien välissä isin ja äidin kainaloon ruikuttamaan ja aukomaan heille pientä typerää päätäsi- kun poikaystävän kanssa menee huonosti!
Maria,
kiitos kirjoituksestasi ja siitä että halusit kertoa. Usko pois, kyllä se siitä. Onhan sulla koti jossa olla ja kavereita. Tollainen sattuu pirustu, mutta siihen ei kuole, jatkatteko sitten yhdessä vai ei. Tavallaanhan se on harjoittelua kunnes löytää sen oikean tai oikeamman. Harjoittelua silloinkin jos jatkatte yhdessä, sillä hän varmaan tietää sinusta vähän enemmän luettuaan kirjeesi ja sinä saat tietää haluaako hän muuttaa tapojaan vai ei. Kompromissien tekoahan se on, suhteessa oleminen.
Kaikkea hyvää sinulle,
Jusa
Maria, osaat kuvailla oikein hyvin tunteitasi kirjoittamalla! Melkein tulin kateelliseksi kirjoitustaidoistasi :)
Olen pahoillani puolestasi! Muistathan, että vaikeudet ja niistä selviäminen (suuntaan tai toiseen) kasvattavat ihmistä. En ole varmaan koskaan tehnyt mitään noin vaikeaa kun sinä teit. En ole uskaltanut. Ja olen kuitenkin vuosia sinua vanhempi.
Ole ylpeä itsestäsi, omasta vahvuudestasi. Itke kun itkettää, vihaa kun vihastuttaa. Siten voit vielä joskus nauraa aidosti.
Kerrohan sitten miten huomenna kävi! Jos et halua kirjoittaa tänne palstalle, niin kirjoita vaikka minulle suoraan. Olisin mielelläni tukenasi!
juuri tässä heräsin, nukhadin eilen jo 10 maissa, en kylläkään omin avuin mutta nukahdinpa kuitenkin... tässä nyt olen odotellut puhelimen soivan, tuskin se kyllä soi vielä moneen moneen tuntiin, mutta mistä sitä ikinä tietää. olen epäluuloinen. yksi ajatus: mitä teen jos hän ei tule, ei soita eikä vastaa puhelimeensa. mitäs sitten? voit mailata kyllä, oleilen varmaan netissä nyt koko päivän...
[email protected]
Ihailen rohkeuttasi! Itse juuri tänään mietin, että uskaltaisinko pakata poikakaverini kamat kassiin ja lyödä ne hänelle kouraan ja käskeä lähtemään kun hän tulee.. Ei vaan rohkeus riitä. Poikaystäväni on ihana mies. Ainoa ongelma mitä meillä on, on vähäinen yhteinen aika.. Taitaa olla tuttua monessa suhteessa.
Olenkin miettinyt, että voisimme erota koska ei meillä ole yhteistä aikaa muutenkaan. Olisin sitten yksin yksinäinen, enkä yhdessä yksinäinen..
Tuliko sinun poikaystäväsi?
Voimia sinulle.
kerro pian!
Mä tiedän noi tunteet, ton olotilan.. Mä toivon että sulle/teille käy hyvin, toisin ku mulle. Mä toivon että hän huomaa mitä hänellä on, sinut. Kerrothan kuinka nyt menee..?..
Jos suhteessa menee jokin päin helvettiä niin siitä pitää puhua, sitten pitää tehdä asialle jotain, sitten taas katsoa missä mennään. siis ensin tehdään kaikki ja jos ei vieläkään toimi niin erotaan, tekee kipeää ja vituttaa mutta silti parempi.
Se yleinen helpompi vaihtoehto on pettää ja etsiä suhteen puuttuvat asiat suhteen ulkopuolelta ja mennä taas sitten toisen syliin kun on aikaa. eli siis ihan päin vittua mutta helppoa.