Heippa!
Niin siinä sitten taisi käydä että olemme kuin olemmekin Tyypillinen pariskunta, vaikka aina ajattelin etteihän meille niin voi käydä. Enää en ihmettele yhtään että pienten lasten vanhemmat eroavat, vaikken eroa pidäkään omalla kohdalla edes vaihtoehtona.
Miten teillä muilla, onko ekan lapsen syntymän jälkeen riitely lisääntynyt? Meillä on nyt vähän vajaa 3kk poika. Raskausaika sujui hyvin ja pitkän yrittämisen jälkeen raskaaksi tuleminen aukaisi myös parisuhteemme solmuja. Oli ihanaa ja kivaa. Myös lapsen syntymän jälkeen n.kuukauden verran arki tuntui auvoiselta ja lapsemme on edelleen ihana ja helppo, eikä hänen kanssaan mitään ongelmaa meillä olekaan. Ongelma vaan on siinä että viimeisten 3-4 viikon aikana ollaan riidelty ihan mielettömästi, joka päivä varmaan. Ihan juuri ja juuri yrittämällä ja pinnistelemällä pystytään olemaan mukamas-iloisia-ja-hyvissä-väleissä, mutta sitten taas hetikohta räjähtää. Millon mistäkin asiasta, aika pienistä kuitenkin käsittääkseni.
Onko meillä nyt jotain isompaa ongelmaa taustalla vai onko tää kovinkin yleistä että tässä vaiheessa, kun uusi arki on kunnolla alkanut, on taas parisuhteessakin vähän koeteltava rajoja? Tää vaan on niin kuluttavaa.
Aina meillä on aika räiskyvää ollut, mutta ei koskaan tällaista aikaa, etteikö jo viikossa hyvä fiilis olisi palannut. Nyt tuntuu ettei se palaa millään, hyvää oloa ei tunnu tulevan niin että voisi olla "rennosti", jännittämättä koko ajan sitä koska taas räjähtää. AArgh. Onneksi tuo pieni poika hymyllään pelastaa äidin päivän, vielä kun saataisiin hyvä mieli takaisin.
Neuvoja? Omia kokemuksia esikoisen syntymän jälkeen? Kiitos! :)
Niin siinä sitten taisi käydä että olemme kuin olemmekin Tyypillinen pariskunta, vaikka aina ajattelin etteihän meille niin voi käydä. Enää en ihmettele yhtään että pienten lasten vanhemmat eroavat, vaikken eroa pidäkään omalla kohdalla edes vaihtoehtona.
Miten teillä muilla, onko ekan lapsen syntymän jälkeen riitely lisääntynyt? Meillä on nyt vähän vajaa 3kk poika. Raskausaika sujui hyvin ja pitkän yrittämisen jälkeen raskaaksi tuleminen aukaisi myös parisuhteemme solmuja. Oli ihanaa ja kivaa. Myös lapsen syntymän jälkeen n.kuukauden verran arki tuntui auvoiselta ja lapsemme on edelleen ihana ja helppo, eikä hänen kanssaan mitään ongelmaa meillä olekaan. Ongelma vaan on siinä että viimeisten 3-4 viikon aikana ollaan riidelty ihan mielettömästi, joka päivä varmaan. Ihan juuri ja juuri yrittämällä ja pinnistelemällä pystytään olemaan mukamas-iloisia-ja-hyvissä-väleissä, mutta sitten taas hetikohta räjähtää. Millon mistäkin asiasta, aika pienistä kuitenkin käsittääkseni.
Onko meillä nyt jotain isompaa ongelmaa taustalla vai onko tää kovinkin yleistä että tässä vaiheessa, kun uusi arki on kunnolla alkanut, on taas parisuhteessakin vähän koeteltava rajoja? Tää vaan on niin kuluttavaa.
Aina meillä on aika räiskyvää ollut, mutta ei koskaan tällaista aikaa, etteikö jo viikossa hyvä fiilis olisi palannut. Nyt tuntuu ettei se palaa millään, hyvää oloa ei tunnu tulevan niin että voisi olla "rennosti", jännittämättä koko ajan sitä koska taas räjähtää. AArgh. Onneksi tuo pieni poika hymyllään pelastaa äidin päivän, vielä kun saataisiin hyvä mieli takaisin.
Neuvoja? Omia kokemuksia esikoisen syntymän jälkeen? Kiitos! :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meillä oli ihan samanmoista kun esikoinen syntyi. Sitä oli väsynyt, oli kaamosaika, vauva valvoi yöt, kaikki ärsytti. Mies vietti liikaa aikaa tietokoneella etc. Kyllä se sitten helpotti, kun lapsi vähän isoni.
siis että sinä menet vaikka lapsen kanssa vanhempiesi tai ystävän luo viikonlopuksi.meillä ainakin auttaa kun ikävöidään niin kovasti että yhden yön jälkeen mies hakee aina kotiin jo aamulla.
parisuhde pöntöstä alas lapsen syntymän jälkee! Lapsi kohta 2-vuotias, seksiä ollaa harastettu korkeintaa 5 kertaa lapsen syntymän jälkee, ei enää pussailla eikä halita, ei oikeestaa riidelläkkää kun mies on niin "lauhkea" ettei sen kans saa kunnon tappeluu aikaseks mut mä välil mäkätän sille jostain ja sit ei puhuta toisillemme vähää aikaa, ei sanota hyvää yötä ku mennää nukkuu...ja tämmöst, mut meilläkää ei ero tulis kysymyksee ku on toi ihana pieni poika ja ollaa naimisissa ni ei sitä avioliittoa noin vaan pureta ja toisen vauvan odotetaa syntyvän joulukuussa. me nyt vaa ollaa tälläsii kämppiksii täl hetkel. Kaikist surullisinta täs on se et mä en edes haluu saada meijän seksielämää ennallee, mua ei vaan kiinnosta yhtää...nyt raskausainaan oon alkanu näkee unii vieraist miehist mut oikees elämäs en lähtis pettää miestäni, ainoastaa unissa.
Kyllä se kuulemma siitä... meillä on mennyt hiukan yli viisi vuotta ja tilanne edelleen sama. Eli ero edessä. Mietippä / miettikääpä mitä voisitte tehdä paremmin. Valitettavasti sen enempää neuvoja en osaa antaa.
on veivattu samaa nalkutuslinjaa noin 4 vuotta. Haluaisin eron mutta ei oo vaan tullu alettua toimimaan asian etteen kun työt vie niin paljon aikaa.
Nukun itse usein sohvalla kun kuvottaa mennä äijän viereen nukkumaan. Seksiä en pysty ajattelemaan ollenkaan. Me ei jutella mistään, tulen vihaiseksi ja lamaannun aina kun mieheni on kotona.
Ajattelen päivittäin että olisi mukavampaa elellä lasten kanssa kolmestaan ja olla ukon kanssa vaikka vaan naapuri.
Eniten ärsyttää se, kun tuttavat pitävät meitä tietenkin tasapainoisena pariskuntana. Kunpa ne tietäis miten vähän minua kiinnostaa. Miestäni ei yhtään sen enempää.
Olisi kiva kun mies joskus hulluttelisi, lähtisi vaikka metsäpolulle pyöräilemään tai lappiin meidän kanssa vaeltamaan. Lopettaisi edes telkkarin tuijottamisen :/ Mutta kun ei... Itse tykkäisin vaikka lähteä telttaretkelle tai naapurikaupungin museoita tsiigailemaan yhdessä perheen kanssa. Mut saan aina keksiä ja toteuttaa kaiken ihan itsekseni.
Ollaan joo yritetty välillä järjestää kahden keskistä aikaa, mutta meillä ei ole ikinä keskenämme kivaa eikä osata jutella mistään (paitsi lapsista).
Ollaan varmaan vähemmistöä, suurin osa parisuhteista toivottavasti kehittyy normaalisti lasten myötä.
TV:stä taisin jostain kuulla, että 2 vuotta lapsen syntymän jälkeen on herkin aika erota. Silloin lapsi on kaikkein vaativin eli tarvitsee paljon vanhempiensa huomiota. Tämän ajan jälkeen vanhemmilla on taas enempi omaa aikaa.
Meillä lapsi on nyt 1,5v ja huomaan arjen selvästi helpottuneen myös parisuhteen kannalta. Meillä lapsi oli kyllä koliikki ja oikeastaan vasta nyt on alkanut nukkumaan kokopitkiä yöunia. Tosin vieläkin meillä tosinaan heräillään öisin ja yöunet ovat lyhyet. Lapsemme on siis ollut ja on edelleen normaalia vaativampi tapaus.
Vaikea arki on heijastunut myös parisuhteeseemme, mutta kuten kerroin nyt helpottaa jo suuresti, kun lapsi täyttää talvella 2v.
Tsemppiä teille!
...kyllä jotenkin luotan siihen että tää lähtee tästä taasen parempaan suuntaan. Nyt ollaan "mykkäilty" melkein koko viikko, mutta eilen saatiin taas asioita sanottua, ja ehkäpä tästä taas ainakin hetken aikaa ollaan ihan hyvillä mielin...
Huomaahan sen oikeastaan jo nyt, että koko ajan arki helpottuu mitä isommaksi poika kasvaa. Mieheni vaan eilen juuri valitteli kun ei ole yhtään kahdenkeskistä aikaa.... itse ajattelen, ettei nyt vielä, vaan vasta muutaman kuukauden kuluttua; ehkä sitä ei niin äitinä tässä kohtaa tarvitsekaan. Mulle riittää lapsenhoito :) Ymmärrän toki, että miehelle se ei riitä. Kaipa meidän on kohta järjesteltävä joku ilta niin että poika on jossain pari tuntia hoidossa ja me päästään vaikka kahville kahdestaan.
Kiitos teille jotka ootte vastailleet ja lisää tietysti keskustelua soisin tulevan lähinnä siitä, miten saataisiin suhde taas toimimaan, kun ero ei tule kysymykseen! :)
Tsemppiä myös kaikille muille uuden arjen opettelijoille :)
laps on nyt 6kk ja sama meno jatkuu vaan!!
Koitetaan jaksaa, eiköhän se aurinko vielä tänne riskasaankin paista... :)
meillä myös oli juuri ensimmäisen "euforiakuukauden" jälkeen vähän hankalampi aika. riitaa tuli ihan mitättömistä asioista, meille ainakin liian usein. nyt kun tyttö on 5kk, on alkanut menemään huomattavasti paremmin. hän oli siis myös ensimmäinen lapsemme.
itse asiassa meillä asiaan vaikutti tosi paljon se yksinkertainen juttu, kun kiinteät ruoat vellit alkoivat tulla mukaan vauvan ruokavalioon, neidin yöunet pitenivät ja yhteistä aikaa tuntuisi olevan enemmän illalla kun tyttö on mennyt nukkumaan. ennen hän nukahti vasta kymmenen-yhdentoista aikaan illalla (?!) ja heräilikin useammin. jotenkin sitä jaksaakin paremmin, kun tietää, että yöllä ei tarvitse monen monituista kertaa heräillä.
olen myös suoraan sanonut miehelle (tilanteen ollessa rauhallinen), mitkä asiat minua eniten ärsyttävät - siis niistä pienistä jutuista, mistä tulee sitten turhaan räjähdettyä. ja ehdotin sitten, että yritetään molemmat välttää niitä asioita, mistä se kina herkimmin lähtee. sitä kiukustumista en ainakaan pystynyt oikein itse hallitsemaan, ja se tavallaan jäi päälle pitkäksi aikaa, vaikka itse tilanne olisikin ollut jo ohi.
en tiedä, mistä teillä riidellään, mutta meillä saattoi vaikkapa p**kaiseksi jätetty keittiönpöytä aiheuttaa ärsyyntymisen, mikä sitten laajeni ja laajeni käsittämään vähän kaikkea muutakin. jossain lehdessä juuri kerrottiin, ettei töissäkäyvä mies tajuakaan, miten raivostuttavia ja näkyviä nuo kodin siisteyteen liittyvät jutut voi olla kotona vauvan kanssa olevalle naiselle. :)
toinen juttu, minkä arvelen itselläni tuohon herkempään suuttumiseen liittyneen, olivat - yllätys, yllätys - hormonit. nyt, kun h.toiminta on aika hyvin normalisoitunut (en imetä) jne., mieliala on muutenkin paljon parempi ja tasaisempi. eli sekin on varmaan mahdollisuus, mikä kannattaa ottaa huomioon. aikanaanhan sekin korjaantuu..
minä ainakin huonoimpien päivien jälkeen sanoin miehelleni, että en OIKEASTI ole miksikään hirviöksi muuttunut, vaan uuteen elämäntilanteeseen ym. tottuminen ja kaikki muu vie vain aikansa. se hyvä parisuhde on siellä pohjalla kuitenkin, kannattaa vain yrittää kaikin keinoin tehdä töitä, että se taas löytyy..:)
Katselin eilen alkutaipaleemme valokuvia. Meillä on myös ollut parisuhde aikamoisessa kriisissä itseasiassa siitä asti kun tulin raskaaksi. Poika nyt 5kk.
Katsellessani kuvia muistin kuinka h..lvetin onnellinen silloin olin! Vaikka nykyään miehen kanssa menee asiat aika päin p:tä niin en kyllä aio luovuttaa. Riitelemme myös ihan kamalasti, mutta pyrin tekemään kaikkeni sen eteen, että tämä suhde vielä toimii. Jos se on ollut mahdollista, että olemme olleet niin onnellisia aikanaan niin kyllä se on mahdollista myös tulevaisuudessa. Sen eteen on vain tehtävä töitä. Itse hankin meille juuri kirjan "Suhdetaitoja elämän kumppaneille, jotka haluavat päästää irti vanhasta ja oppia jotain parempaa". Alussa tuon kirjan kanssa vasta ollaan, mutta hyvältä se vaikuttaa ja varmasti tulee vaikuttamaan positiivisesti kommunikointiimme.
Olen myös harkinnut pariterapiaan menoa. Miehen kanssa asiasta jutellut ja hänkin (vihdosta viimein) on sitä mieltä, että ehkä ulkopuolista apua kannattaisi hakea.
Kun lapset tulee, parisuhde usein unohtuu. Itse en halua unohtaa sitä. Heti kun mahdollista aion esimerkiksi siirtää poikamme omaan huoneeseen nukkumaan, jotta saamme miehen kanssa enemmän yhteistä aikaa. Perheen perusta on parisuhde.
Kiitti vinkistä, täytyykin ensi tilassa marssia kirjastoon; on varmaan muitakin hyviä kirjoja. Kas kun ei itselle tullut mieleen. Olisikohan jollain ehdottaa vastaavia teoksia lisää? Entä kenen kirjottama mahtaa olla tuo mainitsemasi teos?
Tajusin juuri, että itse asiassa tää 3kk on aika pitkä aika kun ei olla tehty mitään kahdestaan. Kun ennen lasta ei mennyt viikkoakaan etteikö edes jotain jännää ois keksitty (leffaa, kävelylenkkiä, konserttia, jotain...), niin siihen verrattunahan tää 3kk on ikuisuus! Mulle se ei ole niinkään kova paikka, koska tosiaan mulle riittää tällä hetkellä lapsenhoito, mutta mies ei oo niin lapsessa kiinni joten hän varmasti kokee tämän eri lailla. Että pakkohan kai tässä on ottaa itse itseä niskasta kiinni ja tehdä jotain parisuhteen eteen.... oliskohan se leffa sitten, siitä voisi päästä hyvään alkuun..
Meillä ihan sama homma. Kuukauden meni hyvin, mies hoivasi minua. Vauva kiinni äidissä koko ajan, isä aina töissä, mulla menee hermo kun skidi ei anna juoda edes kahvikuppia rauhassa, saati tehdä talon töitä. Sukulaisia, tuttuja ei lähellä eli ne harvat yhteiset hetket ollaan kolmistaan. Kahden keskistä aikaa ei ollenkaan, vauva nukkuu lähes kaikki yöt vieressä. Läheisyys on kadonnut. Riidat lisääntyneet. Avioeron partaalla jo oltiin, nyt kuukausi seesteisempää. Tutuilta mitä kuullut, samat kriisit läpikäyneet, kun lapsi pieni. Helpottaa kun lapsi lähenee vuoden ikää eikä enää niin äidissä kiinni. Yhteistä tekemistä löytyy enemmän ja parisuhdekin paranee.
17.7.2006 veimme eropaperit käräjäoikeuteen.. Lapsi nyt 7kk... Alkoi samalla tavoin kun teillä, valitettavasti..
MUTTA toivottavasti te saatte asianne korjattua!! ;)