Millaista on joutua eristetyksi ?

Kukaan kokematon ei voi tietää millaista on joutua työyhteisöstä totaalisesti eristetyksi.
Ei tulla samaan kahvipöytään, ei yhtä aikaa taukoutupaan ja jos tullaankin niin pidetään silmäpeliä kiusatun kustannuksella.
Supistaan ja levitellään perättömiä juoruja ukkoporukassa. Tää on uskomaton kokemus mutta valitettavan totta.
Kaikki johtui siitä etten voinut hyväksyä tahallista työnteon häirintää, niin minusta tehtiinkin se kiusaaja, kun uskalsin puuttua tilanteeseen. Kaikki toiset työtoverit olivat kuulema mukavia ja minä vittumainen, jonka kanssa ei tule toimeen.
111561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

jos joutuu porukassa eristetyksi.

Edes laajan metsän keskellä, keskellä ei mitään, autiudessa, ei käsitä sitä mitä on yksinäisyys kun porukan keskellä jää kokonaan pois porukasta. Sellainen on sydäntä raastavaa ja kuollettavaa. Se on sama kuin olisi ei mitään. Metsän keskellä tuhansien kilometrien päässä lähimmistä ihmisistä on sentään jotain, on metsän keskellä, mutta porukassa eristettynä ei ole yhtään mitään, on heille ihan sama vaikka olisi ... .

Palautetta tai vastauksia ei tule mistään omista kysymyksistä tai ehdotuksista, mutta pienikin mitätön teko saa aikaan keskustelua porukassa ilman että asianosaista otetaan mukaan. SE on todellinen helvetti maan päällä.

Äänestä

> Ei tulla samaan kahvipöytään

Tästä on olemassa toinenkin versio; vaihdetaan toiseen pöytään, kun menet istumaan johonkin kahvitunnilla. Tätä tapaa käytettiin Elektrobitillä, ilmeisesti tuo lievempi muoto ei ollut kiusaajien mielestä tarpeeksi tehokas.

Työyhteisöstä eristämällä saadaan muutettua jopa positiivinen, iloinen ja nauravainen ihminen kyyniseksi ja hiljaiseksi; sellaiseksi kuin kiusaaja haluaa, jotta saisi olla itse suosion keskipisteenä - yksinoikeudella ns. "kukkona tunkiolla". Ei siinä kenenkään luonteen lujuus ja positiivinen ajattelu enää riitä, kun eristystä jatkuu useamman vuoden päivästä toiseen. Tämän olen itsekin joutunut toteamaan, vaikka en helpolla murtunutkaan. Varmasti kaikista tehokkain kiusaamisen muoto; ei ehkä tuota heti välitöntä tulosta, mutta sitten kun tuottaa niin tulos on uhrille sitäkin tuhoisampi (ja kiusaajalle takaa paremman menestyksen, esim. vakituisen työpaikan muodossa).

Sairaassa työyhteisössä kaikista terveimmät yksilöt oireilevat ensimmäisenä. Henkisesti vinoutuneet kiusaajat kun eivät oireile lainkaan; hehän nauttivat siitä kun saavat muun työyhteisön toimimaan omalla, sairaalla tavallaan yksinomaan kiusaajan edun mukaisesti.

Lopuksi uhri irtisanotaan ja kiusaaja jää taloon. Rehellisesti ja oikeudenmukaisesti... ai niin, ei sittenkään enää "oikeudenmukaisesti" - sehän poistettiin yrityksen arvoista.

Äänestä
  • Kiitos sinä kivut kärsinyt rohkeudesta kirjoittaa. En varmaankaan minäkään toivu koskaan.
    Minua vielä rasittaa joidenkin luottamusmiesten erittäin törkeä käyttäytyminen.
    Uskon niin että Luojamme näkee ja tietää kaiken tään jokaisen meidän osalta.

    Äänestä

  • Joskus nuorempana itkin seuraavan yön, jos pari ihmistä muutti muualle istumaan ja jätti minut yksin pöytään. Ei sitä oikein aina viitsi seurata monta kertaa perässäkään.

    Äänestä

  • Maan hiljainen kirjoitti:

    Joskus nuorempana itkin seuraavan yön, jos pari ihmistä muutti muualle istumaan ja jätti minut yksin pöytään. Ei sitä oikein aina viitsi seurata monta kertaa perässäkään.

    Tuo pöydän vaihto tapahtui siis välittömästi tai ainakin minuuttien sisällä siitä, kun pöytään istuin. Eikä minun tarvinnut sanoa/tehdä mitään tavallisuudesta/muista paikallaolijoista poikkeavaa. Se oli kirjoittamaton "periaate" - eräänlainen istumajärjestys.

    Joskus kysyin eräältä uudelta tulokkaalta, että huomasitko mitä juuri tapahtui ja oliko se hänen mielestään normaaliin työyhteisöön kuuluva juttu. Uutena kaverina henkilö ei pahemmin uskaltanut kommentoida tapausta, joka olikin sinänsä viisasta. Sillä ainoa, joka uskaltautui äänekkäästi kommentoimaan mm. irtisanomistani, joutui itsekin hiljattain irtisanotuksi...

    Äänestä

  • Maan hiljainen kirjoitti:

    Joskus nuorempana itkin seuraavan yön, jos pari ihmistä muutti muualle istumaan ja jätti minut yksin pöytään. Ei sitä oikein aina viitsi seurata monta kertaa perässäkään.

    nvuy

    Äänestä

Itselläni on samanlaisia kokemuksia. Kiusaajat kokevat meidät yleensä jonkinlaisena uhkana ja yrittävät sen vuoksi lannistaa kaikin mahdollisin keinon.

Kaiken ulkopuolelle sulkeminen on mielestä kaikkein raa'in ja häikäilemättömin keino, koska siihen ei voi edes kunnolla vastata ... sehän ei kuulu, eikä aina edes näy ... sen vain tuntee!

En kuitenkaan luovuttanut, vaikka joskus sitäkin harkitsin!

Puhuin esimihelle,johtajalle, lääkärille, psykologille, hyvälle ystävälle(1), perheelle. Juoksin, itkin ja kirjoitin. Hain kanavia jolla voisin purkaa pahaa oloani.

Tätä kesti 5 - 10 vuotta ja otti välillä lujille!
Lopulta ymmärsin, että voin vaikuttaa vain omaan suhtautumiseeni. Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.

Lopulta se tuotti tulosta, vaikka välillä luulin, ettei työpaikalla ole muita kuin vihollisia. Nyt olen henkisesti kiusaajieni yläpuolella, eivätkä he pysty satuttamaan minua.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin; Nykyisin minusta on mukava mennä töihin ja siellä on paljon myös mukavia ihmisiä!

Älkää tekään luovuttako!

Äänestä
  • Oli pakko luovuttaa koska silloinen puolueellinen pääluottamusmieskin vihjaili mutkan kautta ja oikein nimelläkin mainiten vähän väliä minulle lopputiliä. Ikävät muistot rasittavat yhä.

    Äänestä

  • Kaiken kokenut kirjoitti:

    Oli pakko luovuttaa koska silloinen puolueellinen pääluottamusmieskin vihjaili mutkan kautta ja oikein nimelläkin mainiten vähän väliä minulle lopputiliä. Ikävät muistot rasittavat yhä.

    Tuntematta yksityiskohtia sanoisin sinulle kuitenkin, että käsittele asia loppuun ja unohda. Uusia töitä tulee ja asioilla vain on kummallinen tapa järjestyä, kun ei liiaksi yritä itse ohjailla.

    Jos tunnet toimineesi oikein, asialle ei kannatta uhrata enempää energiaa. Usko itseesi.

    Usein on niin, että erilaisuutta ei hyväksytä, vaikka kaikissa strategioissa ja visioissa siitä kauniisti kirjoitetaan.

    Ja luottamushenkilöistä sen verran, että kokemukseni mukaan hyviä on harvassa ... koska työnantajat 'lunastavat' heidät omalle puolelleen (rahalla tai vakansseilla) jolloin he jättävät muiden etujen ajamisen ja pian tilalle tulee uusi pyrkyri (näin se toimii). Vain hyvin harva ajaa toisten etua pyyteettömästi.

    Elämän vastoinkäymiset kannattaa kääntää positiivisiksi kasvupaikoiksi.
    Olen omalta kohdaltani huomannut, että mitä 'vahvemmaksi' tulen sitä enemmän ajaudun tilanteisiin jossa minua 'koetellaan'.

    Siitä tässä ihmisenä kasvamisessa kai on kyse.

    Äänestä

  • selvisin(kö) kirjoitti:

    Tuntematta yksityiskohtia sanoisin sinulle kuitenkin, että käsittele asia loppuun ja unohda. Uusia töitä tulee ja asioilla vain on kummallinen tapa järjestyä, kun ei liiaksi yritä itse ohjailla.

    Jos tunnet toimineesi oikein, asialle ei kannatta uhrata enempää energiaa. Usko itseesi.

    Usein on niin, että erilaisuutta ei hyväksytä, vaikka kaikissa strategioissa ja visioissa siitä kauniisti kirjoitetaan.

    Ja luottamushenkilöistä sen verran, että kokemukseni mukaan hyviä on harvassa ... koska työnantajat 'lunastavat' heidät omalle puolelleen (rahalla tai vakansseilla) jolloin he jättävät muiden etujen ajamisen ja pian tilalle tulee uusi pyrkyri (näin se toimii). Vain hyvin harva ajaa toisten etua pyyteettömästi.

    Elämän vastoinkäymiset kannattaa kääntää positiivisiksi kasvupaikoiksi.
    Olen omalta kohdaltani huomannut, että mitä 'vahvemmaksi' tulen sitä enemmän ajaudun tilanteisiin jossa minua 'koetellaan'.

    Siitä tässä ihmisenä kasvamisessa kai on kyse.

    kun eivät puutu asioihin vaan ovat itse mukana kiusaamisessa ????????????????

    Loimaan kassaan siirryn kunhan nappaan liitolta rahat kun oli pakko sanoutua irti jaksamisen ja terveyden takia ja siirtyä pätkätöihin.
    Luottamusmies ei ole muuta kommenttia tai kantaa asiaan ottanut kuin että minä kiusaan muita (1 hoituri vastaan n. 50 hoituria.. huh olen aika mimmi kun pystyn kiusaamaan ihmisiä joiden kanssa en edes työskentele mutta kait akkaporukassa kaikki on mahdollista .. Pätkätyöt teettää paljon kiusaamista koska vakipaikoista on kova kilpailu, kiusaamalla saa paikkoja auki ja näin ehkä itselle vakipaikan ryhmän tuella. näin meillä...

    Äänestä

Minut eristettiin työporukasta ja se sanottiin ihan päin naamaa että näin on ryhmässä päätetty tehdä... Työ oli kumminkin tiimityötä, eli olin hoitajana kunnan palvelukeskuksessa.
Kuinkas kävikään, eihän siinä tietystikään yksin voi tiimityötä tehdä joten kiusaajat leimasivat minut johtajalle yhteistyökyvyttömäksi ja arvaatte varmaan miten kävi.. pomo uskoi ja syytti minua asiasta.En jaksanut tilannetta loputtomiin vaan sairastuin lopulta masennukseen. Superin luottamusmies valisti liittoa että olen hankala eikä asiaani tarvi ajaa joten se siitä liiton tuestä. se tukee vaan ensisijaisesti luottamusmiestä ja hänen valikoitua porukkaansa. Enkä ole edes ainut joka on kokenut kiusaamista kyseisessä työpaikassa pomot tietää talossa olevista vahvoista persoonista vaan eivät mahda kai heille mitään. (oma "lehmäkin" heillä ojassa koska pienillä paikkakunnilla poliitikoiden omaiset ja tutut usein vie työpaikat ja pomojen asema taas on kiinni politikoista ja siten myös heidän perheenjäsenistään) Joten kiusaaminen saa rehottaa vaikka pomo nurkantakana sanoiskin että näkee tilanteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaiken kokenut kirjoitti:

Kukaan kokematon ei voi tietää millaista on joutua työyhteisöstä totaalisesti eristetyksi.
Ei tulla samaan kahvipöytään, ei yhtä aikaa taukoutupaan ja jos tullaankin niin pidetään silmäpeliä kiusatun kustannuksella.
Supistaan ja levitellään perättömiä juoruja ukkoporukassa. Tää on uskomaton kokemus mutta valitettavan totta.
Kaikki johtui siitä etten voinut hyväksyä tahallista työnteon häirintää, niin minusta tehtiinkin se kiusaaja, kun uskalsin puuttua tilanteeseen. Kaikki toiset työtoverit olivat kuulema mukavia ja minä vittumainen, jonka kanssa ei tule toimeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu