Kuinka lopettaa kohteliaasti

niin kuin suomalainen nainen vain osaa ...

Kuinka sulle on tullutkaan ns ystävä vasten tahtoasi?
Välinpitämättömyys on rakkauden vastakohta,en tiedä mitä tarkoitit kysymykselläsi?
Rakkauden hengessä voi antaa toiselle palautetta,
ja toivoa.että ymmärrys on molemminpuolinen!

Luulen että ymmärrän sinua. Älä vaikene asioista, sano suoraa mitä ajattelet ja anna ystävällesi mahdollisuus joko parantaa tapojaan tai häipyä kuvioista.Jos hän on todella ystävä, hän yrittää parantaa tapojaan, ja jollei ole niin tuskin sinä häntä loppujen lopuksi tarvitset.

Hei mä tiedän just miltä susta tuntuu!!

Mulla oli samanlainen tilanne, naapuri alkoi kaveerata ja aluksi se oli ihan kivaa koska olin vasta muuttanut paikkakunnalle enkä vielä tuntenut oikeastaan ketään. Hän oli kovin kiinnostunut minusta ja asioistani, useampaan kertaan kiitteli sitä että tutustuttiin, olin kuulemma hyvä ystävä... Minä en tuntenut samoin ja yksi suurimmista syistä oli se, että hän oli sanoinkuvaamattoman ilkeä! Ei aluksi suoraan minulle, vaan arvosteli miestään, muita "ystäviään" ja työkavereitaan todella ilkein sanankääntein. Miestään kohtaan hän oli ajoittain todella julma, uhkaili erolla ja antoi miehen olla siinä käsityksessä useita päiviä vaikka minulle hän nauroi kuinka mies on niin tiukasti hänen otteessaan eikä eroaikomus ollut kuin julmaa peliä.

Vuoden verran jaksoin "ystävyyttämme" olihan hän ollut minulle aina ystävällinen ja pari kertaa tullut hätiin kun olin avun tarpeessa. Mutta hän alkoi tukahduttaa minua ystävyydellään, soitti joka päivä ja jos en vastannut puheluun tai soitin takaisin viiveellä, hän alkoi ilkkua "neidillä taitaa olla kiireitä kun ei ystävilleen voi vastata...". Hän alkoi arvostella muita ystäviäni, ja kun tapasin erään miehen, hän katsoi asiakseen kertoa minulle ettei sillä suhteella voisi olla mitään tulevaisuutta koska miehellä kuulemma oli varmasti tyttöystävä tai jos ei ollut, hänessä täytyi olla jotain pahempaa vikaa!

Silloin päätin että minun täytyy päästä "ystävästäni" eroon, en enää vastannut hänen puheluihinsa kuin kerran viikossa, en koskaan soittanut takaisin ja toivoin että hän ymmärtäisi etten kaivannut häntä elämääni... Mutta "ystäväni" piti sitkeästi yhteyttä ja kun suhteeni todella päättyi, hän kertoi minulle kuinka mies oli sitoutumiskammoinen eikä hän koskaan olisi voinut olla minulle oikea. Totesin siihen että "onneksi sinä sen osaat kertoa kun tunnet kerran kaverin niin hyvin". Seurauksena oli totaalinen raivostuminen, sain kuulla todella lapsellisen purkauksen mikä siinä tilanteessa nauratti ja nauran edelleenkin :D! Ja hän teki päätöksen ettei halunnut olla enää ystäväni :D :D :D!!

Ei noista ilkeistä ystävistä pääse eroon ilman riitaa, mutta mitä sitten, loppu hyvin, kaikki hyvin ;o)!