olin pitkään on-off-suhteessa ja järjettömän rakastunut. Luulin, etten ikinä voisi päästä hänestä eroon, vaikka halusinkin ajoittain(koska hän kohteli mua huonosti). Kuitenkin hän oli elämäni mies enkä halunut olla ilman häntä enkä ikinä voisi löytää toista hänen veroistaan, niin luulin. No, nyt vähän aika sitten yhtäkkiä päässäni napsahti: en halua tätä miestä (enkä löytää toistakaan tämänveroista!). Lopetin suhteen lopullisesti.
Sen jälkeen olen muistanut vain huonoja puolia hänestä, enkä enää yhtään tajua, mikä hänessä oli niin ihmeellistä, että uhrasin koko elämäni vuosia siihen juttuun.
Onko kellään muulla ollut vastaavaa tapausta? Ja pysyvätkö nämä tunteet, vai muistanko vielä joskus ne ihanat hetket (kai niitäkin oli...)? En ole ihastunut keneenkään toiseen, joten pääsin "kuiville" ihan omin avuin. Tosin nyt olen tajunnut, miten paljon on hyviä ja mukavia miehiä, jotka eivät kohtele naisia huonosti. Elämä on ihanaa :)
Sen jälkeen olen muistanut vain huonoja puolia hänestä, enkä enää yhtään tajua, mikä hänessä oli niin ihmeellistä, että uhrasin koko elämäni vuosia siihen juttuun.
Onko kellään muulla ollut vastaavaa tapausta? Ja pysyvätkö nämä tunteet, vai muistanko vielä joskus ne ihanat hetket (kai niitäkin oli...)? En ole ihastunut keneenkään toiseen, joten pääsin "kuiville" ihan omin avuin. Tosin nyt olen tajunnut, miten paljon on hyviä ja mukavia miehiä, jotka eivät kohtele naisia huonosti. Elämä on ihanaa :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sitä miestä vieläkin!
vielä perustelut, kiitos.
Elämäsi mies.Ihmisellä on aina taipumus unhotaa huonot asiat ja muistaa vaan ne hyvät.Sulla on vielä itse tutkistelu kesken ja yrität muistaa vaan ne huonot.Ajan kanssa sä vasta huomaat kokonaisuuden ja ajttelet asiaa eri näkökulmasta.Alussa on helpoin tapa syyllistää puoliso ja ajan perästä voi kysyä jopa itseltään teinkö kaikki itse oikein.Osapuolia kun on liitossa aina kaksi.Toivottavasti ratkaisusi oli oikea.Pitkään se tulee kumminkin sun päässä liikkumaan.Nim.merkki kokemusta vaan omalta osalta.
Taisit tulla jätetyksi.
..ilmaissut itseäni sitten todella huonosti tuossa tekstissä, kun asia ei tule ymmärretyksi.
Minä siis jätin, koska tajusin, että kyseessä ei ole "elämäni mies" eikä koskaan hänestä sellaista tulekaan (vaikka näin olin itselleni aiemmin uskotellut).
BITCH!!!!
Voi kuule. Olen seurustellut kaksi ja puoli vuotta, josta puolitoista on ollut tätä on-off... Rikki sisältä yritetty repiä. Juuri samat tuntemukset kun sullakin. :( Enkä millään meinaa päästä eroon, ne tunteet. Järki sanoo kyllä, kuinka pitää toimia, käytäntöön soveltaminen onkin toinen juttu. Olen antanut tälle miehelle koko sydämeni. Sitä on sitten saanu kohdella kuinka haluaa, kun sen kerta on saanu. Ja olen yrittäny ja yrittäny. Ymmärtäny liikaakin. Elämättä itse.. eihän mun elämällä hänelle mitään arvoa olekkaan. Vain hänen omallaan. Ja tämmöses sitä suostuu olemaan, rakkaus on niin kummaa. Kun vaan sais sen lopullisen päätöksen tehtyä. Tiedän tosiaankin, ettei tulevaisuutta ole. Paikallaan menee aika. Voi, kun joku voisi tämmösis auttaa, tiän ettei voi kun itse.Monta kertaa on ollut mielessä kysymyksiä.. Kuinka joku voi tehdä noin toiselle ihmiselle? Kuinka joku voi loukata niin toisen tunteita? Kuinka joku pystyy toimimaan noin, eikä pyydä edes anteeksi? Kuinka se voi sanoa rakastavansa mua kaiken toimintansa jälkeen? Eikö millään tässä maailmassa ole enää väliä? Voiko joku tosiaan aiheuttaa tämmöstä henkistä tuskaa?! Kyllä, kyllä... Mutta, kun on ne tunteet. Ei pysty elämään yhdessä, eikä erikseen. Siinä se soppa on. En olisi ikinä uskonut, että omalle kohdalle tulee tämmöstä.Uskoa on tulevaan, kun sais vaan toteutettua.
Minä rakastin myös syvästi ja sokeasti eksääni. Vasta eron jälkeen silmäni vähitelleen avautuivat ja tajusin miten huonosti olen antanut itseäni kohdella. Erosta kulunut nyt 1,5 v, minut jätettiin. Paraneminen on hidasta, kun on antanut toisen lyödä itsetunnon ihan lyttyyn. Oli paha virhe rakastaa toista enemmän kuin itseään. Muuta selitystä en keksi sille, että annoin itseäni kohdella huonosti ja onnistuin vielä jotenkin selittämään asiat parhain päin. Nyt opettelen rakastamaan ja arvostamaan itseäni. Ei oikeaan rakkauteen kuulu huono kohtelu, ei itsensä tai sen toisen.
viestisi oli niin tuttua minulle, juuri noin tunsin vuosia. Mutta tämä kesä on ollut erilainen. Jotenkin vain se rakkaus kai lopulta paloi loppuun ja silmäni aukesivat kunnolla siihen, miten paljon pahaa tuo ihminen on persoonalleni tehnyt. Tunnen pitkästä aikaa olevani taas oma itseni ja ystäväni ovat sanoneet, että minusta näkyy päällepäin ilo.
Toivon sinulle samanlaista oivallusta kuin mitä mulle tapahtui. Se on kaikesta huolimatta mahdollista sullekin. Joskus vaan täytyy käydä läpi kaikki tunteet moneen kertaan ennen kuin tajuaa. Yhdessä vaiheessa yritin eroon sen ajatuksen turvin, että en halua tällaista esimerkkiä parisuhteesta tuleville lapsilleni. Se auttoi ainakin hetken pysymään erossa. Ehkäpä jotkut tämmöset ajatukset auttaa suakin? Tosin totta, että tunteet ne mullakin sen "en voi sittenkään päästää irti" -päätöksen teki monet kerrat. Toivon silti koko sydämestäni, että tällä kertaa järki vie lopullisen voiton ja tunteetkin seuraavat voittajaa. Ainakin olo on erilainen kuin ennen ja siksi tämän keskustelun aloitinkin, kun mietin onko muilla käynyt näin..
Kuulostaapa tutulta... Kaikki sympatiani on puolellasi. Mitähän meidän pitäisi tehdä?
Mulla on tuollainen suhde loppunut viikko sitten, en enää jaksanut ON/OFF -tilaa ja jatkuvaa perässä juoksemista. Olin mielettömän ihastunut tähän poikaan ja meidän suhde sattui just sellaiseen aikaan, että mun 5 vuoden kihlaus oli juuri päättynyt. Joten se tavallaan sai mun ajatukset irti erosta ja oli mun exän täydellinen vastakohta. Mutta vaikka alussa oli ihanaa ja jännää nähdä (ja seksi oli...hmm...NEVER had something like that!!)yhtäkkiä se alko pelata mun kanssa, kohteli välillä ihanasti, välillä sitten taas aika huonosti, ei vastannut mun yhteydenottoihin ja sitten taas ilmoitti tulevansa mun luo (sopi tai ei), vietteli mut taas upeilla puheillaan ja katseellaan, lupaili maat ja taivaat ja sitten...Hävisi taas viikoiksi. Kun ilmoitin, etten ole mikään salainen rakastajatar, se loukkaantu ja sano MUN käyttävän HÄNTÄ hyväksi. Se puhu taas niin taitavasti, että MULLE jäi syyllisyys SEN loukkaamisesta, vaikka sen sanat "Tapaan sua vaan sun ulkonäön takia, mulle tää on vaan fyysinen juttu" satuttivat yhtä lailla, enemmänkin. Nyt päätin lopettaa suhteen mutta ikävöin sitä tosi paljon. Ne yhteiset hetket oli jotain niin erikoista ja uutta, etten osaa päästää tästä irti. En ole ottanut siihen enää yhteyttä mutta jäin siihen pahasti koukkuun ja ajattelen sitä koko ajan. Ja tiedän samalla, että jos se palaisi, kärsisin taas. Miten sä pääsit tästä loukusta pois?? Kokeilin jo treffejä uuden tyypinkin kanssa, mutta ei auttanut... Ikävä on ja pysyy.
Tällaista tämä näyttää olevan yllättävän monella. Itse olen kärsinyt huonossa suhteessa 4 vuotta eikä tämä kärsimys näytä loppuvan. Minua on petetty, lyöty, haukuttu ja ihmettelen miten vielä jaksan. Olen sairastanut suhteen aikana syövän ja masennuksen mutta kertaakaan kumppanini ei ole ollut tukena.Välitän kumppanistani todella paljon mutta nyt on aika taistella omia tunteita vastaan ja päästä irti lopullisesti tästä huonosta/stressaavasta suhteesta. Nyt kun vielä ei ole lapsia ero tapahtuu helpoimmin. Tiedän itse että tämä sattuu mutta ei kukaan jaksaisi tällaisessa tilanteessa. Toinen lupaa ja minä uskon..taas petyn. Olen itse miettinyt että on paljon parempi elää yksin kuin jatkuvassa ahdingossa. Toivonkin kaikille jaksamista, mitä sitten päätättekään suhteellenne tehdä! =)