En tiedä mitä tehdä. Kaikki pitäisi olla hyvin...mutta en osaa olla onnellinen. Mietin olisiko jonkun toisen kanssa paremmin. Tämä on ensimmäinen suhteeni vaikka olen jo reilusti päälle 20. En ehkä ole onnellinen tässä suhteessa koskaan koska en ole saanut perspektiiviä jonkun toisen kokemuksen kautta. Ehkä en osaa arvostaa tätä tarpeeksi. Vai onkohan hän vain minulle väärä...
Toisaalta pelkään katuvani eroakin joskus myöhemmin. Niin on käynyt jo aikaisemmin, kun poikaystäväni väsyi jahkailuuni aiemmin. Palasimme kuitenkin yhteen, mutta tulin itsekin satuttuneeksi vastaavasti poikaystäväni kylmyyden takia tuona aikana ja tunteeni eivät enää tunnu samoilta.
Meillä on ollut 2,5 vuoden suhteen aikana siis paljon erilaisia hankaluuksia. Lähinnä kuitenkin sen suhteen onko hän oikeasti kiinnostunut juuri minusta, koenko olevani toisen silmissä tarpeeksi mielenkiintoinen, kaunis yms.
Itsetuntoahan nämä heijastelevat, mutta jotenkin olen pohtinut saisiko joku minut tuntemaan itseni paremmaksi vai onko tämä vain oma ongelmani...En enää pysty sanomaan rakastavani häntä ja mietin eroa. Hän on kiltti, eikä ole minua mitenkään moittinut. Ei kuitenkaan kehukaan kovin usein eikä ole romanttinen paitsi pyynnöstä...
Joku exä hänellä on ollut, joka oli kuulemma kuin malli tms. Tämän tiedon varjossa on vaikea olla. Olen itsekin ihan sievä ja hoikka, mutta koen jääväni tämän jonkun toisen menneen varjoon.
Toisaalta pelkään katuvani eroakin joskus myöhemmin. Niin on käynyt jo aikaisemmin, kun poikaystäväni väsyi jahkailuuni aiemmin. Palasimme kuitenkin yhteen, mutta tulin itsekin satuttuneeksi vastaavasti poikaystäväni kylmyyden takia tuona aikana ja tunteeni eivät enää tunnu samoilta.
Meillä on ollut 2,5 vuoden suhteen aikana siis paljon erilaisia hankaluuksia. Lähinnä kuitenkin sen suhteen onko hän oikeasti kiinnostunut juuri minusta, koenko olevani toisen silmissä tarpeeksi mielenkiintoinen, kaunis yms.
Itsetuntoahan nämä heijastelevat, mutta jotenkin olen pohtinut saisiko joku minut tuntemaan itseni paremmaksi vai onko tämä vain oma ongelmani...En enää pysty sanomaan rakastavani häntä ja mietin eroa. Hän on kiltti, eikä ole minua mitenkään moittinut. Ei kuitenkaan kehukaan kovin usein eikä ole romanttinen paitsi pyynnöstä...
Joku exä hänellä on ollut, joka oli kuulemma kuin malli tms. Tämän tiedon varjossa on vaikea olla. Olen itsekin ihan sievä ja hoikka, mutta koen jääväni tämän jonkun toisen menneen varjoon.
Vastaukset 7
Vanhimmat
löydät varmasti paremman joka arvostaa juuri SINUA.
Kun luin kirjoituksesi niin tuli vaan mieleen että nuo ero ajatukset ja tyytymättömyys näkyy päälepäin. Eli poikaystäväsi on myös huomannut asian. Mitä se romantiikka loppujen lopuksi on? Sitäkö että toinen kohtelee sinua hyvin , ja arvostaa sinua ihmisenä vai narsistinen rakkaus johon kuuluu imartelu, shampania ja vaahtokarkit.
Ehkä kannataa erota , että poikaystäväläsi on mahdolisuus löytää itseleen kumpani joka kykenee tasavertaiseen suhteeseen.
Sitä paitsi mitä sillä on väliä jos poikaystäväsi ex-on ollut mallin näköinen?
Mielestäni tärkeintä mitä suhteessa on on se miten toista kohdelaan ihmisenä.Ei se miltä näyttää.Et kertonut sanalakaan miten huolehdit siitä että poikaystäväläsi on hyvä olla
Teidän suhteen suurin ongelma on sinun itsetunto
Jotenkin olisi helpottavaa jos syy olisikin minussa ja voisin tehdä asialle jotain. Itsetuntoaan on vaikea korjata, kun toinen ei spontaanisti sano enää kauniita asioita ja vaikea uskoa niitäkään.
Olen kuitenkin itsekin pohtinut tuota, kuinka paljon toiselta voi odottaa romanttisia asioita. Kaipaan läheisyyttä enemmän kuin hän ja juuri tuollaista "imartelua". Onko se väärin? Onko minussa siis jokin vika?
Ja mitä tarkoitat tässä tapauksessa tuolla tasavertaisella suhteella josta puhuit?
Ensinäkin ei se itsetunto korjaanu toisen sanoilla. Se on kiinni enemmän omasta ajatusmailmasta ja siitä miten suhtautuu itseensä.Kukaan muu ei voi sinun itsetuntoa kehittää kuin sinä itse.Vaikka haluaisitkin siirtää vastuun siitä kumpanillesi.
Ainakin minulle tuo imartelu on vaikeaa, jotenkin koen että tavalaan lepertelisin lapselle. Kumminkin haluan että kumpani on aikuinen.
Millainen suhde sinulla on ollut isääsi?
Oletko saanut olla isälesi se pikku prinsessa?
Minun mielestäni jos odotat imartelua suhteessa olet jäänyt paitsi siltä pienenä, ja odotat että se kumppani olisi se isukki mutta ei ole. SE on vain minun mielipiteeni.
Etkä kirjoitanut mitä itse teet romantiikan ja läheisyyden suhteen.
Esim. tasavertaisessa parisuhteessa asiat ja ajatukset jaetaan etkä olisi täälä kirjoitelemassa vaan pohtisit sitä kumpanisi kanssa.
Kypsä ihminen näkee toisen käytöksestä jo sen välittämisen ja rakkauden eikä kaipaa imartelua.
Aika yllättävää, mutta esitin itse tänään samaisen teorian ystävälleni. Olen aika paljon pohtinut näitä juttuja ja analysoinut itseäni. Isäni ei tosiaan tukenut minua tyttönä tai lapsena ylipäätään. Olin ilmaa.
En kuitenkaan mielestäni etsi isähahmoa kumppanistani. Kenties tämä on kuitenkin asia, johon rakkaudeton lapsuus isän taholta heijastuu.
Ilmeisesti on siis turhaa odottaa, että tilanne muuttuu kumppania vaihtamalla ellen osaa itse tehdä asialle jotain. En vain tiedä mitä.
Pyrin kyllä suhteessani tuottamaan toiselle romanttisen ja läheisen tunnelman. Olen se osapuoli, joka halaa paljon enemmän, kutsuu lempinimillä yms.
Olemme puhuneet asiasta kumppanini kanssa monesti. Hän vain sanoo ettei tarvitse niin paljon läheisyyttä kuin minä ja rakkauden tekojen tulisi olla minulle riittäviä, kun ne näkyvät arjessa. Se on totta, mutta haluaisin sellaisia romanttisia sanoja myös...
Kuulisin mielelläni lisää analyysiasi. Enkä koe epäkypsäksi sitä, että etsii perspektiiviä asioihinsa virtuaalisesti, kunhan sitä tekee myös niiden ihmisten kanssa, jotka ovat asiassa osallisia.
Vaikutaa siltä että alat päästä jäljille:)
Ja suhteene vaikuttaa hyvältä jos pystytte keskustelemaan asiasta.
Ja mielestäni jos itse jatkat samaa linjaa niin se huomioiminen ja hellitely tartuu toiseen pikkuhiljaa.
Ehkä kannataa puhua miehesi kanssa tuosta isä suhteesta, sieltä saataa löytyä ymmärtämystä
Mutta muista kumpanisi ei ole isäsi, hän ei voi antaa isän rakkautta. Ja olet aikuisena ihmisenä vastuussa omasta onnelisuudestasi lopuenlopuksi itse.
Niinkuin aijemin kirjoitin ainakin itse koen vastenmielisenä imartelun niin suoritajana kuin vastaanottajana.
Toivon että et tee tyhmiä ratkaisuja, koska pystytte keskustelemaan, sinulla on mahdolisuus kasvaa suhteesanne ihmisenä.
Huoh. Jotenkin tilanne ajautui nyt siihen, että päätettiin pitää reilun pituinen tauko. Ajattelin, että ehkä mä pystyn jotenkin selvittämään itselleni näitä asioita tutustumalla muihinkin ja sitä kautta itseeni.
Toivon, että huomaan, mitä ylipäätään voi odottaa suhteessa toiselta ja mitkä ehkä vaan on sellaisia asioita, jotka pitää osata itse korjata itsessään.
Ymmärtäväinen mies minulla ainakin tuntuu olevan, vaikka mikäänhän ei takaa etteikö hän löydä tällä välillä uutta ihmistä, kun minä varmasti tunnuin aina vaativan lisää ja lisää...
Jää nähtäväksi olenko kyltymätön kaikkien kanssa vai oliko meillä vain yhteensovittamaton hellyyden tarve.