Ei voi luottaa keneenkään.

Elän edellen suhteessa, johon ei kuulu minkäänlainen hellyys.Ei ole kuulunut lähes 12 vuoteen.Silloin mieheni pahoinpiteli minut todella huonoon kuntoon.Olen liitossa lasten vuoksi.Mies on heille huippu isä.Tietysti kaipaan rakkautta...joskus.En luota enää ihmisiin, joskus tuntuu etten itseenikään.En tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Kun lapset muuttavat pois, voi olla että minäkin lähden.Ehkä joskus voin elää parisuhteessa, jossa on hellyyttäkin.

Karmea klisee, mutta anna itsellesi aikaa toipua!
Olen itse rimpuillut eroon väkivaltaisesta, sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa sisältävästä suhteesta. Lopullisesta erosta on aikaa useista kuukausia, rimpuilua kesti useita vuosia. Kantapään kautta, kuten tyyliini kuuluu:( opin pitämään puoleni ja arvostamaan itseäni, joten lopultakin panin pisteen suhteelle- tai sen irvikuvalle. Ihminen jotenkin takertuu niihin hyviin hetkiin ja niiden voimalla jaksaa eteenpäin huonossakin suhteessa. Mutta usko minua, väkivaltainen mies harvoin muuttuu. Älä ota takaisin. Kyllä sinun kohdallesi vielä hyvä mies osuu! Tuttu tunne minullekin tuo, että hellyyttä kaipaa. Ei kuitenkaan kannata etsiä sitä liian nopeasti, eikä ainakaan yhden illan jutuista. Jaksamisia!

Kuin olisin omaa tekstiäni lukenut, aloittaja.
Taitaa olla jo tyrehtynyt keskustelu, mutta kerron jotain.
Kävin katsomassa suosikkibändiäni (oli pakko uskaltaa kun kerrankin oli tilaisuus), olin selvin päin, menin paikalle vasta setin oletettuna alku-ajankohtana ja häivyin heti kun lopettivat.
Joku ihan asiallisen jo kohteliaan oloinen mies tuli juttelemaan. Menin ihan hätäpaniikkiin. Että jos sanon tai teen jotain josta se mies saa aihetta ymmärtää jotain tai provosoitua jotenkin...En uskaltanut sanoa mitään. Puistelin vain päätäni ja näytin varmaan idiootilta. Mutta jos olisin sanonut tai tehnyt jotain niin ehkä se mies olisi olettanut sen tarkoittavan lupausta jostakin ja suuttunut kun ei sitten olisikaan saanut mitä halusi.
Jeesus että pelotti!