Olen mietiskellyt aika paljonkin elämääni tässä taaksepäin. Kolme pitkää suhdetta takana, kaikki sitten päättyneet siihen, etten ole jaksanut miehen lapsellisuutta ja kypsymättömyyttä. Kohtaloni on ollut tavata aina sellainen mies, jolla ei ole juurikaan ollut mitään vakavia suhteita ennen minua. Yhdellä hyvä jos seksiäkään ennen minua. Kivannäköisiä ja urheilullisia miehiä kaikki olleet, ei siis mitään äidin kanssa asustavia nyhveröitä kuitenkaan.
Mutta tuntuu, että kun olen törmännyt aina tällaisiin parisuhteessa kokemattomiin tapauksiin, niin minun kohtaloni on ollut vain opettaa että miten naisen kanssa eletään. Sitten suhde katkeaa, kun turhaudun jossain vaiheessa. Mikään näistä eroista ei ole ollut helppo, ei minulle jättäjälle, eikä se ole ollut miehillekään. Kuitenkin sen jälkeen jokainen näistä miehistä on löytänyt aika pian uuden naisen. Kaksi kolmesta exästäni on vieläpä löytänyt varatun naisen ja nämä naiset ovat jättäneet silloiset poikaystävänsä minun exieni takia!! Kaksi kolmesta on myös jo mennyt naimisiin ja kolmas on menossa nyt kesällä... No, ei siinä mitään. Mukavaa että ovat sielunkumppaninsa löytäneet ja onnea heille. Mutta kieltämättä oma mieli vetää hieman katkeraksi :( Omat hermot on olleet niin monta kertaa tiukilla, kun on siivonnut jonkun "penskan" jälkiä, yrittänyt opastaa toiselle yhteisen elämisen saloja ja huomioimaan muitakin kuin itseään, yrittänyt myöskin kertoa mistä nainen makuuhuoneen puolella pitää jne. Kaksi existäni on myös minulle suhteiden jälkeen tunnustanutkin, että kuinka hän oli lapsellinen meidän aikana. Ja näköjään opit ovat sitten hyvin menneet perille, kun exien tapaamat uudet naiset ovat ihan poikaystävänsä jättäneet heidän vuokseen!
Olenkin päättänyt, että en ala suhteeseen enää yhdenkään sellaisen kanssa, joka ei ole vakavaa suhdetta ja sen myötä sydänsurujakin kokenut. Koska se tuntuu olevan tärkeä tekijä, mikä ihmistä kasvattaa ja kypsyttää toimivaa ihmissuhdetta ajatellen.
Mietiskelin myöskin, että jos pistäisi firman pystyyn ja rahoiksi; alkaisikin toimimaan ihan maksusta sellaisena opettavaisena "koetyttöystävänä" miehille, joilla ei ole kokemusta parisuhteista =D
Mutta tuntuu, että kun olen törmännyt aina tällaisiin parisuhteessa kokemattomiin tapauksiin, niin minun kohtaloni on ollut vain opettaa että miten naisen kanssa eletään. Sitten suhde katkeaa, kun turhaudun jossain vaiheessa. Mikään näistä eroista ei ole ollut helppo, ei minulle jättäjälle, eikä se ole ollut miehillekään. Kuitenkin sen jälkeen jokainen näistä miehistä on löytänyt aika pian uuden naisen. Kaksi kolmesta exästäni on vieläpä löytänyt varatun naisen ja nämä naiset ovat jättäneet silloiset poikaystävänsä minun exieni takia!! Kaksi kolmesta on myös jo mennyt naimisiin ja kolmas on menossa nyt kesällä... No, ei siinä mitään. Mukavaa että ovat sielunkumppaninsa löytäneet ja onnea heille. Mutta kieltämättä oma mieli vetää hieman katkeraksi :( Omat hermot on olleet niin monta kertaa tiukilla, kun on siivonnut jonkun "penskan" jälkiä, yrittänyt opastaa toiselle yhteisen elämisen saloja ja huomioimaan muitakin kuin itseään, yrittänyt myöskin kertoa mistä nainen makuuhuoneen puolella pitää jne. Kaksi existäni on myös minulle suhteiden jälkeen tunnustanutkin, että kuinka hän oli lapsellinen meidän aikana. Ja näköjään opit ovat sitten hyvin menneet perille, kun exien tapaamat uudet naiset ovat ihan poikaystävänsä jättäneet heidän vuokseen!
Olenkin päättänyt, että en ala suhteeseen enää yhdenkään sellaisen kanssa, joka ei ole vakavaa suhdetta ja sen myötä sydänsurujakin kokenut. Koska se tuntuu olevan tärkeä tekijä, mikä ihmistä kasvattaa ja kypsyttää toimivaa ihmissuhdetta ajatellen.
Mietiskelin myöskin, että jos pistäisi firman pystyyn ja rahoiksi; alkaisikin toimimaan ihan maksusta sellaisena opettavaisena "koetyttöystävänä" miehille, joilla ei ole kokemusta parisuhteista =D
Vastaukset 23
Vanhimmat
"Kivannäköisiä ja urheilullisia miehiä kaikki olleet, ei siis mitään äidin kanssa asustavia nyhveröitä kuitenkaan."
Selitäpä miten kivannäköisyys ja urheilullisuus on kytkyssä äidin kanssa asumiseen???
Eikö:
1. äidin kanssa asuva voi olla kivannäköinen?
2. tekeekö se ettei ole niin kivannäköinen, sen että sen on pakko asua äitinsä kanssa koska ei ole kivannäköinen?
Lisääkin kysymyksiä tosta kytkystä voisin tehä mutta en vaan jaksa:D
Jos et tarkottanut tehdä tosta kytkyä, opettele argumentoimaan paremmin niin että sut ymmärretään oikein eikä väärin.
ja sitte täällä riittää just sunkaltasias, jotka keskittyy kaikkeen epäolennaiseen ja tulee tänne vaan vittuilemaan niille, jotka uskaltaa jotain elämästään kirjottaa. Sen vuoksi en enää ite ole viittinyt tänne mitään omia juttuja kirjottaa.
Lainaa ja lue kuule joku tiedekirja ajankulukses, jossa kaikki argumentoinnit sun muut on tuhanteen kertaan mietitty ja tarkistettu.
jo kirjoittaessasi tekstiäsi, että joku ihmettelee mikä ihmeen paskakohtalo sulla muka on!!! Elämäsi on ihan hirveän kuuloista! Kokeilisit kulkemista jonkun muun kengissä niin loppuis valitus. Asennemuutoksen tarttisit!
Jos sulla taas olis joku sellainen, jolla olis kokemusta enemmänkin parisuhteista, valittaisit siitä että kun niiden exät on opettanu ne pahoille tavoille jne. Taidat vain olla niitä naisia, jotka haluavat aina kaikkien toimivan sinun ehdoillasi. Ei taida sultakaan toi parisuhde oikein luonnistua...
:-) No en ole väittänytkään, että minulta onnistuisi parisuhde. Sitähän tässä juuri kiroankin! Mutta..se viimeinen heitto että alkaisin "koetyttöystäväksi" oli sitten ihan vitsi - eli huumoria, you know ;-)
Kuinka paljon mielestäsi arkielämä naisen kanssa eroaa esim. opiskeluajan kavereiden kanssa kimppakämpässä elämisestä? Tarkoitan siis ihan noita arkielämän asioita, koska kyllähän aina joutuu tekemään kompromisseja ja ottamaan toiset huomioon, vaikka elääkin vaan kavereiden kanssa. Mitkä asiat on mielestäsi niitä, jotka aiheuttavat eniten ongelmia kokemattomien miesten kanssa?
Itse selvästi yli parikymppisenä ja kokemattomana miehenä olen välillä miettinyt ihan noita samoja asioita. Tässä iässä voi jo olla monelle naisella aika kova paikka, jos olisi kiinnostunut mutta sitten selviäisi, että minulla ei ole naisten kanssa elämisestä kokemuksia. Jotenkin vähän epäilen, että naisen kanssa eläminen nyt voi niin hankalaa olla, mutta toisaalta mutu-pohjaltahan tässä ollaan liikenteessä. :P
Tottahan sekin opettaa ihmistä ottamaan toista huomioon, kun asutaan opiskeluaikana kimppakämpässä. Mutta opiskelukavereiden kanssa elämä varmaankin on aika paljon yhdessä juhlimista, hillumista ja hauskanpitoa. Saa mennä ja tulla miten haluaa. Opiskelukämpän sotkuisuuskaan ei ketään niin kovasti haittaa :-)
Parisuhde kuitenkin on myös sitä ikävää arkea, eikä vain hippalointia. No joo, meitä on tietysti moneksi. Mutta itse haluaisin tasa-arvoisen suhteen, enkä olla "äitinä" kumppanilleni...
Kumppania pitää huomioida paljon enemmän mitä kämppiksiä. Sinänsä jos on aina kaikkien kanssa toimeen tullut niin tulee kyllä naisenkin kanssa toimeen.
Ei ne loppujenlopuksi ole mitään ihmekapistuksia. Tai ovat, mutta jos hommat kusee niin sitten ne kusee eikä sille voi itse mitään, jos vain on järki päässä (eli avokki ei ole orja jota voi haukkua tms).
En ole asunut kuin yhden naisen kanssa ja sekin on melkoisen rauhallinen tapaus. En tiedä sitten miten nuo "räiskyvät" (vittumaiset) naiset käyttäytyvät.
En itse harrasta juhlimista tai muuta turhaa hillumista, vaan elän aika kurinalaista elämää. Opiskelukämppiäkin on monenlaisia, itse en ikinä ole asunut missään hoas:n tmv. halpisasunnoissa, joten kyllä sillä siisteydelläkin on väliä. Vaikka myönnettäköön, että pientä sotkuisuutta esiintyy välillä, tosin ei varmasti esiintyisi omassa asunnossa. :-)
En ainakaan itse ole koskaan olettanut, että parisuhde olisi jotenkin ihmeellistä. Ainut mitä itse siitä mahdollisesti hakisin, olisi vaan sellasta mukavaa yhdessäoloa ja että on joku, jonka kanssa voi jakaa asiat. Mun mielestä lähinnä naisilla on noita epärealistisia kuvitelmia parisuhteista, miehet on yleensä paljon realistisempia tässäkin asiassa.
Kannattais miettiä etukäteen ennenkuin jättää. Tollainen nainen ei mulle ainakaan kelpais enää edes kuin korkeintaan punkan lämmittäjäksi pahimmassa tarpeessa. Valmistaudu yksinäiseen vanhuuteen.
Onpas tänne tullut ikäviä vastauksia.
Olenko jossain vaiheessa väittänyt, että kaipaisin näitä exiäni takaisin? En.
Olenko jossain vaiheessa väittänyt, että en olisi jo valmistautunut yksinäiseen vanhuuteen? En.
Olenko etsinyt punkanlämmittäjää, varsinkaan jostain Pertzasta? En.
Kyllä mun punkassa on käynyt monenlaisia naisia. On ollut hyvinkin tienaavia joukossa. Iso muna ja varmat otteet ovat kelvanneet.
Kyllä nainen on heti pimppa märkänä kun on itsevarmat otteet ja iso kyrpä. :-) Aiai, olisipa itselläkin kunnon meisseli, niin huudattaisin naisia paksulla aisallani minkä ehtisin.
Hyvä että osaat huumoria kuiteskin vielä repiä asiasta :) Uskon kyllä täysin että tuollaistakin voi tapahtua, vaikka tuossa nyt muutama on jo kohtalosi tuominnutkin.
Itseäni ensimmäinen vakava suhde opetti todella paljon. Minä olin kokematon osapuoli, nainen minua neljä vuotta vanhempi ja hänellä takana muutama vakavaksi luokiteltava suhde. Jotenkin nyt jälkeenpäin olen ajatellut että olin tosi epävarma juuri siitä syystä että nainen oli minuan vähän vanhempi ja kokeneempi. En tiedä mikä omassa tapauksessasi on ollut kyseessä, onko miehet olleet sua nuorempia?
Aika tärkeää varmaankin miehelle on se, että ollaan ns. samalla viivalla. Tai että mies on jopa se vähän kokeneempi ja asioista tietävämpi! Niin tyhmältä ja epävarmalta kun se kuulostaakin. Tai sitähän se varmaankin miehillä just on, epävarmuutta. Jos nainen on kokeneempi, niin siinä hieman tuntee itsensä "turhaksi" ja riittämättömäksi. Vaikka ainakin itsekin otin opikseni kyllä juuri siitä suhteesta minua hiukan vanhempaan naiseen ja hyviä opetuksia ovat olleetkin. Uskon siis että sun ex-kumppanit ovat myös oppineet paljon ja nykyiset naiset nauttivat niistä hyvistä opeista...sorry :)
Mutta olet siis oikeassa sen suhteen että kannattanee seuraavaksi lyöttäytyä yhteen ihmisen kanssa, jolla on jo samantasoisia kokemuksia kuin itselläsi. Tsemppiä kovasti! Ja pidä huumori tallella vast´edeskin ;)
Yksi existäni on ollut minua nuorempi. Yksi ikäiseni ja yksi minua vanhempi. Itse en katsoisi että aina ikäkään vaikuttaa, vaan juuri se kokemus. Ehkä?
Niin, saman kaltaisia kokemuksia on itselläni, parin naisen suhteen. Tiedän, miltä tuntuu kun on vain pakko repiä itsensä irti vaikka välittääkin vielä. Itse en ryhtynyt kummassakaan tapauksessa mihinkään suoraan opetustoimintaan, yritin ajatella että siinä vähitellen kasvavat kyllä. Mutta kun vuosia kuluu ja samalla huomaa, että toinen ajattelee asioiden olevan juuri niin kuin niiden kuuluukin olla, niin kyllähän se ongelmia alkaa jossakin vaiheessa poikia.
Sydänsurutkin on hyödyllisiä, kuten kirjoitit. Aikanaan pitää tietysti päästä eroon sitten myös niistä suruihin liittyvistä katkerista tunteista, muutenhan sitä ei lopulta itsestä uuteen suhteeseen ole. Opin tämän itse joskus, kun liian nopeasti yritin uuden ihmisen kanssa. Suhteen alunhan pitäisi olla sitä onnellista ja kiihkeää aikaa, eikä siitä tietysti tule mitään elleivät aikaisemmat asiat ole käsiteltynä sitä ennen. Itsestään selvä asia tietty.
Älä vielä kuitenkaan firmaa pistä pystyyn. Kyllä niitä lempeitä ja huomaavaisikin miehiäkin vielä, muutama varmaan vielä vapaanakin. Mistä sellaisen vain löytää, siinä ongelma. Sama juttu tietysti "tyttärien" kanssa. Itse en halua keneltäkään puolisioa viedä ja pidempään vapaina olleissa sinkkunaisissa on aika paljon tapauksia, joissa aiemmat pettymykset ovat jättäneet niin paljon ikäviä jälkiä, kuten jonkinlaista kovuutta ja katkeruutta, että jo tutstuminen tuntuu vaikealta. Sellaisissa tapauksissa on ikävää huomata, että vastassa hillitön kerrospanssari jonka läpi pitäisi ensin murtautua, että löytäisi sieltä sitten lopuksi sen kultaisen ihmisen, joka siellä varmasti kuitenkin vielä yleensä on, suojauksen alla piilossa.
Mukavaa kesää kuitenkin kaikille! :)
Tässä on tullut esiin monia juuri omassakin päässäni pyörineitä juttuja. Nyt 26-vuotiaana elän ensimmäistä kertaa 10 vuoteen sinkkuna. Takana on "teiniseukkailujen" jälkeiset kaksi vakavaa avosuhdetta (5 ja 4 vuotta kestäneet). Molemmissa suhteissa asuttiin yhdessä n. kolme vuotta. Viimeisestä erosta on nyt noin kuukausi ja ihan sirpaleina olen vieläkin.
"Sydänsurutkin on hyödyllisiä, kuten kirjoitit. Aikanaan pitää tietysti päästä eroon sitten myös niistä suruihin liittyvistä katkerista tunteista, muutenhan sitä ei lopulta itsestä uuteen suhteeseen ole" - Jokaisen eron jälkeen minulla on ollut parin viikon sisään uusi mies kainalossa. Tälläkin hetkellä yksin olo ahdistaa ihan kamalasti, mutta olen päättänyt, että nyt käsittelen kaikki vanhat asiat pois ja opettelen elämään itseni kanssa. Ehkä se elo sitten sujuu muidenkin kanssa:)Toisaalta tämä viimeisin ero kolhaisi niin kipeästi, että enpä juuri mitään tällä hetkellä pysty tuntemaankaan... Kun keskustelin exäni kanssa, hän sanoi, että oli todella rasittavaa, kun suhteen alussa puhuin aina vain siitä edellisestä exästä... jälkeenpäin harmittaa ja hävettää todella paljon. En oikeastaan pystynyt nauttimaan siitä suhteen alkuhuumasta täysillä, vaikka rakastunut olinkin, koska edellinen juttu oli vielä surematta. Nyt olenkin miettinyt, kuinka paljon onnistuin jo heti alkuun pilaamaan seuraavaa suhdetta ja jättämään arpia toisen sydämeen, kun hän joutui pakosta vähän kuin terapeutiksi.
"pidempään vapaina olleissa sinkkunaisissa on aika paljon tapauksia, joissa aiemmat pettymykset ovat jättäneet niin paljon ikäviä jälkiä, kuten jonkinlaista kovuutta ja katkeruutta, että jo tutstuminen tuntuu vaikealta" - toisaalta pelkään, että minusta tulee juuri tällainen tapaus. Mitenkähän sen voisi välttää? Onko kellään kokemuksia?
Itse ajattelisin ennemminkin, että haluan miehen, joka on elänyt yksin. Joka tietää, mitä arjen käytännön asioiden pyörittäminen vaatii ja jolla ei aina ole ollut äitiä tai tyttöystävää palvelemassa. Tietysti kokemus naisista on tärkeää ja jos on jonkun kanssa elänytkin, on sekin bonusta. Olen vastavalmistunut, työhöni melko intohimoisesti suhtautuva ja kunnianhimoinen ihminen ja jo kotoani vahvat tasa-arvon aatteet oppinut, joten ajatus, että alkaisin silittämään jonkun äidin pikku pojun paitoja tai keräilemään vaatteita lattialta, on kyllä ihan utopistinen. Haluan ennen kaikkea itsenäisen miehen, joka tietää pärjäävänsä omillaan, ei ripustaudu ja tajuaa ottaa ja antaa omaa tilaa.
Niin - vaatimukset kasvaa syödessä:) Informoikaa, jos keksitte, mistä kuvaukseen sopivia miehiä löytyy...
"pidempään vapaina olleissa sinkkunaisissa on aika paljon tapauksia, joissa aiemmat pettymykset ovat jättäneet niin paljon ikäviä jälkiä, kuten jonkinlaista kovuutta ja katkeruutta, että jo tutstuminen tuntuu vaikealta" - toisaalta pelkään, että minusta tulee juuri tällainen tapaus. Mitenkähän sen voisi välttää? Onko kellään kokemuksia?"
Niin, katkeruutta voi olla joskus vaikea välttää. Kovuus syntyy ehkä usein pelosta, että ei kelpaakaan toiselle. Toinen kuitenkin lukee tuollaisen lopulta sitten siten, miltä se näyttääkin: että ei vain ole toiselle millään tavoin oikea, kun vastassa on jotakin ihmeellistä kovuutta ja tylyyttä. Virhe on siis siinä, että oma epävarmuus ja pelot kätketään kovuuteen, ikään kuin jo etukäteen sanoma olisi, että mene vaan jos en kerran kelpaa. Tällaista olen mielestäni itse nähnyt ja varmasti joskus itsekin käyttäytynyt juuri näin.
Mutta mikä tuohon muu auttaa kuin riskinotto ja avoimuus. Tutustumisen jälkeen pitäisi uskaltaa vähitellen paljastaa toiselle olevansa haavoittuva siinä missä kuka hyvänsä muukin normaali ihminen on. Rohkeuttahan se kuitenkin vaatii.
Pieni huomio vielä:
"joten ajatus, että alkaisin silittämään jonkun äidin pikku pojun paitoja"...
Vaikka en olekaan ollut enää ainakaan 15 vuoteen äidin enkä kenenkään muunkaan pikkupoika, niin silti minusta olisi mukavaa, jos se erityinen ystäväni voisi silittää paitani. Ei siksi, että se on "naisen homma", vaan siksi että itse olen tuollaisessa aivan varmasti kömpelömpi.
Minusta on henk. kohtaisesti ikävää, että nykyisin on tapana tehdä tuollaisista asioista jokin juttu. Aivan kuin nainen luopuisi jostakin todella arvokkaasta itsemäärämisoikeudesta tai omanarvontunnosta silittämällä rakkaansa paidan. Joulu-, syntymäpäivä-, ynnä muista muistamisista kyllä naiset huolehtivat oikeinkin hyvin, mutta sitten yht'äkkiä arkinen paidan silittäminen onkin jo jotakin "ei-onnistu-turha-yrittää" -tavaraa!?!
Kummallista logiikkaa. Tuntuisi, että on kiva olla rakkaalle avuksi, mukavaa katsella siistiä miestä ja tuntea itsensä tarpeelliseksi tekemällä pikku palveluksia toiselle. Ainakin minusta on mukavaa auttaa ystävääni, varsinkin jos tiedän pystyväni tekemään jonkin asian toista paremmin ja näin tosiaan voivani olla avuksi.
Huomaavaisuus ja hellyys poikivat huomaavaisuutta ja hellyyttä.
"Ainakin minusta on mukavaa auttaa ystävääni, varsinkin jos tiedän pystyväni tekemään jonkin asian toista paremmin ja näin tosiaan voivani olla avuksi.
Huomaavaisuus ja hellyys poikivat huomaavaisuutta ja hellyyttä."
No joo, toi on ihan totta ja olenkin samoilla linjoilla. Arvostan ihan älyttömästi sitä, että joku osaavampi vaihtaa autooni kesärenkaat jne... Tuon heiton takana oli vain sellainen mainitsematta jäänyt seikka, että silittäminen on yksi niistä asioista, jotka ovat minulle todella vastenmielisiä. Varsinkin miesten paitojen prässääminen on ihan kamalaa nysväämistä:) (epäkelpo nainen?). Ajoin takaa lähinnä sitä, että pidetään jonkinlaisena selviönä sitä, että nainen hoitaa kotona kaiken ja ettei mies tarpeen tullen yksinkertaisesti edes OSAA tehdä kotitöitä.
En kannata mitään miesten tai naisten työt-jakoa vaan sitä, että kumpikin tekee sen, mitä parhaiten osaa. Kuitenkin vaadin suht tasa-arvoista ajankäyttöä pakollisten kotitöiden suhteen (mikä useille miehille on ihan käsittämätön vaatimus...). Valitettavasti auton renkaiden vaihtaminen 2 kertaa vuodessa ei minusta ole peruste sille, että hoitaisin kotityöt yksin.
Ruuanlaitosta taas pidän ja se onkin mielestäni mukava tapa hemmotella omaa rakasta (olettaen, että hän pitää syömisestä - mistä useimmat miehet onneksi pitävät;). Mutta tällainen feministi-pirttihirmu minä siis olen. Onko tämä ihan oikeasti kaikkien miesten mielestä kohtuutonta - alanko harkitsemaan siis jonkinlaista asennemuutosta???
Se tahtoo olla että kokematon poikakaveri ei ole oikein sopiva kokeeneelle naiselle. Etenkin kun olet kerta alkanut lähteä muuttamaan ja kasvattamaan pojasta mieleistäsi miestä. Nuori oppii kyllä ja tottuu siihen että sinä olet dominoiva perheenjäsen, mut onko sellainen tasavertainen parisuhde, kun toinen on selkeä opettaja. Katsele mieluummin sellaista joka on jo virheensä tehnyt eikä katsele vihreämpää ruohoa aidan takana.
No joo, en nyt ole näkyvästi ja kädestä pitäen opettanut ketään. Asia oli siinä mielessä huonosti ilmaistu. Enemmän se on ollut sellaista "hiljaista" kannanottoa asioihin. Eikä siitä ole koskaan tullut mitään sanomista, että minä olisin ollut dominoiva.
Eikä myöskään koskaan ole uskottomuuksia ollut kuvioissa, joten vihreämpää ruohoa ei ole kukaan katsastellut aidan taakse. Mistä näitä ihan omia päätelmiä oikein revitään?!
Kyllä se tuurisi iän myötä korjaantuu kun alkaa miehilläkin olemaan niitä kokemuksia vakavista suhteista.
Itse muutin yhteen naisen kanssa joka oli asunut omassa kämpässään vain reilut puolisen vuotta, mutta ihan hyvin on mennyt. Pitihän se opettaa kokkaamaan mutta nykyään se laittaa paremmin ruokaa kuin minä.
Tärkeintä lienee että kumpikin oikeasti yrittää, vähän vaikuttaa siltä ettei noita miehiä ole hirvittävästi se suhteen toimiminen kiinnostanut. Se on kyllä ihan normaalia kun on nuori, sitä vain ajattelee että paskat tästä, menkööt harjoittelun piikkiin, onhan minulla aikaa jos homma ei toimi.
Ei kokeneisuus ole mikään tae pitkän ja kestävän suhteen luonnille – aivan kuten kirjoituksessa osoitit. :) Olisit alun perin jo valinnut sellaisen miehen jonka kanssa olisit kuvitellut pystyvän elämään tasavertaista suhdetta.
Ilmoittaudun sitten ensimmäiseksi asiakkaaksi, kun saat firman pystyyn.. :)
Tekstistäsi tulee mieleen sellainen joustamaton, nalkuttava nainen joka ei pysty sopeutumaan ollenkaan ja olettaa että kaikkien pitäisi mennä juuri kuten itse haluaa. Muut ovat väärässä, sinä aina oikeassa. Miehet ovat kaikki paskoja ja lapsellisia koska he eivät tee juuri siten kuin sinä haluat.