Onkohan mahdollista saada naista "omana itsenään" jos sattuu omana itsenään olemaan niin kummallinen tapaus että kaikki katsoo kieroon :D
"Oma itsensä"
Young Äijä
142162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
pakko feikata edes jotakin
Tuotahan minäkin, pitäisi vaan laatia hyvä "feikkauksesta itsekseen" strategia, eli kun saa jonkun vakuuttuneeksi mun normaaliudesta niin sitten riisua kuorta pikkuhiljaa, kun ei koko ikäänsä viitsisi näytellä.
Ehkä tommoinen 3 vuoden siirtymisaika voisi olla kohtuullinen? Ehkä hankkia muksu tai jotain, ettei muija voi lempata siinä vaiheessa kun karu totuus tulee kokonaan ilmi.
Tärkeää olisi kyllä arvioida toisen sietokyky suhteessa omaan persoonanvaihdostahtiin mahdollisimman lähelle realiteettia tai tulee herkästi potkut...
...saada naisen mut haittaako jos nainenkin on ajatusten juoksultaan erikoinen (kuten allekirjoittanut) ?
Mitäpä tuo haitannee, tuskinpa kenenkään täystavallisen seurassa itsekään viihtyisin =)
Ärsyttää vaan kun valtaosa ihmisistä ainakin vaikuttaa normaalimmilta, niin iso osa tutustumisista ei oikein mee pintaa syvemmälle..
Meni nimmarit ja otsikot väärinpäin... :D
Noin niinku psykologisesta vinkkelistä.Hauska harrastus ajanvietteenä tutkiskella mitä niiden pään sisällä liikkuu.
vittuilet vaan naisille kybällä
Ei.
Mutta jos on sellainen tapaus, ettei niitä saa, vaikka mitä yrittäisi, on ehkä parempi olla yrittämättäkään...
olla oma ittensä!! On muakin snaottu joskus erikoiseks ja vaikka mitä, niin ottajia löytyy. Ihan tarpeeksi maailmas on nytkin joitain feikkareit tai joitain "ei uskalleta erottua" taviksia. tylsää. Mikäs sen parasta kun löydät naisen joka tykkää sust tollaisena "kummallisena" :)
...tuo "omituisuus" tule julki kuitenkin jossain vaiheessa. Joten neuvoni on... Ole oma itsesi. Alusta asti. Toivotaan, että löydät sen oikean! :) p.s. kaikilla on jokin oma omituisuutensa, mutta kun toista rakastaa, sitä katsoo läpi sormiensa.
Olin itse ennen niitä tapauksia etten oikein saanu olla oma itseni. Aina piti varoa tietyssä seurassa mitä sanoo ja tekee ku heti tulee oudon ihmisen leima. Lähinnä sukulaisten kans on vieläki vähän tätä ongelmaa.
Päätin aikoja sitte että jos musta ei ihmiset tykkää sellasena kuin oon ni eiköhän ne löydä parempaaki seuraa. Ensin saatan vaikuttaa kivalta ja kiltiltä, kun oon vähän ujo. Sit ku opin tuntemaan ja päästän hörhön häkistä ni kyllä on porukka huuli pyöreenä :D
Että joo on mahdollista! Löysin kuin löysinkin miehen joka ymmärtää, hyväksyy ja haluaa mut juuri tällaisena eikä pistä mua mihinkään muotteihin ;)
Ole vain oma ittes, jos et muuna kelpaa ni ne ei ollu sun arvoisia naisia.
sanan voisin kuitenkin sanoa tuosta omana itsenä olosta. Että voi käydä niinkuin meikäläiselle. Ei kavereita taikka ystäviä naisista puhumattakaan.
Yritystä kyllä on ollut ja on.
Ihan omana itsenä olen koittanut kaikkia noita hankkia. Mutta eipä ole tuottanut tulosta. Enkä nyt puhu mistään kuukauden jatkuneesta tilanteesta vaan 5-6:vuodesta. Tosin tähänkin tottuu sitten aikanaan.
Kyllä se on ahdistavaa kun ei saa olla oma itsensä. Aina tuli pettymyksiä kun sai ystäviä ja he huomasivat että oon erilainen miltä näytin. Ujous sai mut näyttämään ylikiltiltä ja siveelliseltä ja sitte ku oikea karva paljastu ni porukka kaikkosi.
Päätin ajat sitte että kyllä porukka löytää itselleen sopivaa seuraa jos mun seura on liikaa. En haikaile kenenkään perään vaan kuljen omia polkuja. Aina niin on ollu ja sen kieltäminen ja muihin ihmisiin mukautuminen ajoi mut raivon ja masennuksen partaalle.
Ei se oo elämää eikä mitään että pitää olla toisten mieliksi. Yhteen puoleen ku kumarrat ni toiseen pyllistät, paras vaan seistä suorana samalla tasolla ku kaikki muutkin.
Pitkään olin elämässäni ilman ystäviä siksi että olin mikä olin eikä sitä hyväksytty. Ajan kans löysin omana ittenäni todella hyviä ystäviä ja nyt elämäni rakkauden. Ja eri vapaa olo kun ei tartte esittää tai vetää roolia vaan olla vain :)
Ei mitään kannata yrittää hankkia. Sillon ku asioita väkisin hankkkii ni niitä ei tule. Ite hyväksyin kohtaloni yksinäisenä ihmisenä ja ystävyys parhaan kaverini kans löi mut ällikällä. Miesten kans on aina menny hanttiin, koska mut on yritetty "kesyttää" kivaksi pikku miniäksi mammanpoikien äideille. Ei ei EI! Annoin silläkin rintamalla periksi ja sillon tärppäs.
Sanoisin että elämä on niin pienistä asioista kiinni. Jos tunnet olevasi yksinäinen ja ahdistettu niin uudelta puhtaalta pöydältä aloitus auttaa ihan varmasi! Uudet tuulet ja ihmiset, uudet seikkailut :)
Kiitos kokemuksista!
Mulla on kans semmoinen asiallinen pintapuoli, osaan heittää small talkia, esiintyessäni oon itsevarma jne. Sitä en tee siis esittämisen vuoksi vaan se on mun "asiallinen" puoli. Mutta yksikseni/läheisemmissä ihmissuhteissa olen pohdiskeleva, epävarma, ehkä jopa hiukan mystikko/romantikko jne. Kaikki pinnallisuus on mulle aika vierasta. Joskus järkytyin kun tajusin erään naisen kanssa että hänelle esim. trendikäs pukeutuminen oli hänelle ihan oikeasti tärkeä asia.
Ihmiset pitää helposti esim. töissä mua "rentona seuramiehenä" vaikka oon lähinnä kohtelias sillä tavalla. Uskon että olisi voinut auttaa tähän ristiriitaan jos olisi ollut jotain hengenheimolais-seuraa, mutta korttejaan ei aina pääse itse valitsemaan...
- Tuli sitten vähän asiallisempikin viesti kirjoitettua noiden sekavuuksien jälkeen :P