Haluaisin kysyä teidän mielipidettänne asiassa, joka vaivaa minua. Tunnen nimittäin valtavaa vahingoniloa ystävääni kohtaan, jolta hauskuus kohta loppuu ja ikävä tulee. En voi selostaa asiaa tarkemmin, mutta en voi käsittää, miksi tunnen niin suurta vahingoniloa. Varsinkin, kun tämä ystävä sattuu olemaan vielä paras ystäväni.
Asiassa ei ole edes mitäänn sellaista, että siinä olisi minulta mitään pois. Onko siinä kenties mukana kateutta? En vain ymmärrä, miksi käyttäydyn mielessäni näin inhottavasti. Eikö minun pitäisi olla jotenkin tukena? Olen kai vain kyllästynyt olemaan se, joka saa aina kuunnella ilot ja surut ym. En nytkään aio olla kuuntelematta monen tunnin jaarittelua ja jahkaamista ja oman erinomaisuuden korostamista, mutta joskus tekisi mieli sanoa, että kasva aikuiseksi.
Omassa elämässäni on asiat ihan ok, että siitäkään tämä tunne ei voi johtua. Ystäväni vain elää mielestäni elämää jalat irti maasta. Mutta eihän senkään pitäisi minua häiritä. En ole omasta mielestäni yleensä vanhingoniloinen tai kateellinen, mutta nyt tämä tunne vain kalvaa minua. Taidan olla huono ystävä.
Asiassa ei ole edes mitäänn sellaista, että siinä olisi minulta mitään pois. Onko siinä kenties mukana kateutta? En vain ymmärrä, miksi käyttäydyn mielessäni näin inhottavasti. Eikö minun pitäisi olla jotenkin tukena? Olen kai vain kyllästynyt olemaan se, joka saa aina kuunnella ilot ja surut ym. En nytkään aio olla kuuntelematta monen tunnin jaarittelua ja jahkaamista ja oman erinomaisuuden korostamista, mutta joskus tekisi mieli sanoa, että kasva aikuiseksi.
Omassa elämässäni on asiat ihan ok, että siitäkään tämä tunne ei voi johtua. Ystäväni vain elää mielestäni elämää jalat irti maasta. Mutta eihän senkään pitäisi minua häiritä. En ole omasta mielestäni yleensä vanhingoniloinen tai kateellinen, mutta nyt tämä tunne vain kalvaa minua. Taidan olla huono ystävä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
no voit sitten lohduttautua tulevaisuudessa sillä, että kyllä ne ikävät asiat sinuakin myöhemmin kohtaa, jos nyt asiasi hyvin. Sitten voit muistella sitä vahingoniloasi ja saada voimaa siitä.
Se asia, josta tunnen vahingoniloa, ei ole sillä tavalla "ikävä", esim. kuolema tai muu vakava juttu. Jos kyseessä olisi oikeasti vakava asia, en todellakaan tuntisi vahingoniloa, vaan yrittäisin olla tukena parhaani mukaan. Olen ollutkin, kun sellaista on tarvittu. Ymmärtäisit paremmin, jos voisin kertoa koko stoorin, mutta näillä palstoilla se ei käy.
Joskus vain hatuttaa kuunnella epärealistisia toiveita ja vielä "kannustaa" toista uskomaan niihin.
mihin se liittyy?
No, sanotaako näin ympäripyöreästi, että mieheen. Ei siis ole kyseessä mikään teinijuttu, vaan ihan aikuisista ihmisistä on kyse. Eikä myöskään, että olisin kateellinen, mutta olen enemmän jalat maassa näissä asioissa kuin ystäväni. Jos lähden juttuun mukaan, toimin vastoin omaa tahtoa, jos en lähde, pahoitan toisen mielen. Ja kun juttu on "mahdoton", on vaikea innostua asiasta niin kuin toinen toivoisi.
Mutta se, että olen vahingoniloinen, sitä en ymmärrä, koska se ei ole minun luonteeseeni yleensä kuuluva piirre. Toivoisinkohan vain, että ystäväni tajuaisi itsekin asian. En tiedä. Jotenkin vain odotan, että toinen tipahtaa "taas" kerran maanpinnalle niin, että tömähtää.
no ei tuo nyt ihan ystävyydeltä kuullosta, jos haluaa, että toiseen sattuu. Jos olet nainen ja ystäväsi mies, niin unohda koko juttu ja anna toisen elää omaa elämäänsä "just niin jalat ilmassa, kun haluaa". Tee se näkemys myös "ystävällesi" selväksi. "Mahdottomat"jutut ovat mahdottomia, joten mitä niitä miettimään ja aikaa elämässä hukkaamaan. Anna olla.
Olisin itse varmaan aika _neutraali_ enkä puuttuisi asiaan mitenkään. Eli en yrittäisi ajaa häntä alas tai suhteesta(?) pois. Tunneasioissa ihmiset kuitenkin haluavat kulkea oman tiensä ja tehdä omat ratkaisunsa, vaikka se tarkoittaisi riskinottoa. Minkäänlaista ulkopuolisen innostusta asiaan ei tarvitse esittää, jos kerran asiaa epäilee.
Itse olen havainnut itsessäni vahingoniloa vain silloin, jos henkilö on käyttäytynyt ylimielisesti puhunut kaikkea p'skaa ennen kuin feilaa komeasti. Voisiko olla kyse siitä, että jokin ystäväsi käytöksessä asian suhteen ärsyttää sinua?
Minäkin toivon aina kaikille hyvää. Mutta erittäin räikeä ylimielisyys sellaisissa harvinaisissa ihmisissä saa aikaan sen tunteen, että ihminen mielestäni lakkaa sitä hyvää ansaitsemasta.
Jos kyse ei kuitenkaan ole mistään elämää suuremmasta asiasta, niin ei minusta ole mitenkään erityisen kamalaa jos tunteekin pientä vahingoniloa kun pää taivaissa liihottelevalle ystävälle tulee vastaan elämän realiteetit. Ei se kuitenkaan estä ystävyyttänne, pikemminkin on tunne kaikkien tunteiden joukossa tuokin. Ehkä vertaat ystävääsi itseesi ja olet mieltänyt, ettei ystäväsi touhu voi olla mahdollista ja sitten tunnet jonkinlaista tyydytystä kun oletkin oikeassa asian suhteen. Et minusta ole mitenkään kamala ihminen jos nyt et ainakaan sitä ystävääsi yritä maanrakoon polkea tai mitään.
Joo, ei ole tarkoitus polkea ketään maanrakoon. Sen verran korjaan arvailuja, että ystävä on naispuolinen. Ja ihan oikeasti me ollaan parhaita ystäviä, vaikka se ei ehkä siltä kuulostakaan. Ollaan jaettu monet ilot ja surut ja tuettu toinen toisiamme, kun sitä on tarvittu. Ja ihan vilpittömästi.
Tämä asia mikä minua vaivaa, on vain jotenkin niin lapsellinen ja mahdoton toteutuakseen, että toivoisin hänen itsensä ymmärtävän sen. En siis tietenkään aio mennä laukomaan omia mielipiteitäni asiasta. Oikeastaan nyt, kun olen täällä tätä juttua purkanut, en tunnekaan enää vahingoniloa. Se hävisi jonnekin, kun sen sai kirjoitettua ulos itsestään.
Jokaisen on hakattava omaa päätä seinään, niinhän se on. Niin sitä on tullut itsekin tehtyä ja luultavasti tulee tehtyä jatkossakin. Pitää kai niitä unelmia olla, vaikka mahdottomiakin.
Maluisi kysyä millä tavoin asia on lapsellinen ja mahdoton. Mut luultavsti just sitä ei voi kertoa ettei tunnisteta
Ehkä se jonkin asteen kateutta on. Kaverillasi on paljon kerrottavaa, joka pitemmän päälle voi alkaa ihan keneltäkin kaverilta puurtamaan.