Poikaystäväni äiti puhuu paljon pahaa poikaystäväni veljen tyttöystävästä. Hän kertoo näitä juttuja sekä minulle että muille. Hän on todella tuomitseva tätä tyttöä kohtaan, eikä usein syyttä, mutta silti panee välillä miettimään, haukkuuko hän minua samalla tavalla selkäni takana. Tälle tytölle hän on nimittäin todella ystävällinen. Kun näin heidät viimeksi yhdessä, luulin jo, että kaikki "hyväksymättömyys" oli jo poissa. He näyttivät nimittäin tulevan ihan kohtalaisen hyvin juttuun. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa muutaman vuoden kauemmin kuin hänen veljensä ja tämän tyttöystävä, jotka alkoivat seurustella vajaa vuosi sitten.
Eikö "anopillani" yhtään raksuta, kun hän haukkuu toista miniäkokelastaan minulle? Me miniäkokelaat tulemme kuitenkin hyvin toimeen keskenämme. Sitä paitsi mitä enemmän hän tätä toista haukkuu, sitä enemmän minusta tulee epävarmempi ja ensimmäisiä kertoja olen joutunut kysymään poikaystävältäni, mitä hänen vanhempansa ajattelevat minusta. Vastaus on kuitenkin ollut erittäin positiivinen, mutta poikaystäväni voi olla hieman sinisilmäinen. Ei vain tunnu kivalta, jos selän takana hän puhuu minusta pahaa ja minun kanssani suunnittelee jo miltei poikansa ja minun yhteistä tulevaisuutta. Minä pidän hänestä ja siksi harmittaa hänen kaksinaamainen käytöksensä. Tämä toinen miniäkokelas ei nimitäin ole ainut jota hän selän takana haukkuu.
Ehkä ajattelen liikaa....
Eikö "anopillani" yhtään raksuta, kun hän haukkuu toista miniäkokelastaan minulle? Me miniäkokelaat tulemme kuitenkin hyvin toimeen keskenämme. Sitä paitsi mitä enemmän hän tätä toista haukkuu, sitä enemmän minusta tulee epävarmempi ja ensimmäisiä kertoja olen joutunut kysymään poikaystävältäni, mitä hänen vanhempansa ajattelevat minusta. Vastaus on kuitenkin ollut erittäin positiivinen, mutta poikaystäväni voi olla hieman sinisilmäinen. Ei vain tunnu kivalta, jos selän takana hän puhuu minusta pahaa ja minun kanssani suunnittelee jo miltei poikansa ja minun yhteistä tulevaisuutta. Minä pidän hänestä ja siksi harmittaa hänen kaksinaamainen käytöksensä. Tämä toinen miniäkokelas ei nimitäin ole ainut jota hän selän takana haukkuu.
Ehkä ajattelen liikaa....
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan noita selän takana puhujia jokaisessa ihmisryhmässä. Jotkut vain ovat sen tyylisiä, että haukkuvat muita silloin, kun haukuttavat eivät ole paikalla. Saattaa jopa olla, että tuollainen ihminen tykkää edes jonkin verran haukkumisen kohteesta, mutta siitä huolimatta pitää haukkua. Ehkä se on hänen tapansa purkaa niitä negatiivisia asioita. Jotkut selän takana puhujat eivät pysty puhumaan asioita päin naamaa, joten asiat jäävät kaivelemaan heitä. Puhuminen jollekin toiselle auttaa.
Anoppikokelaastasi voi ajatella myös niinkin, että hän esittää miniäkokelailleen ystävällistä poikiensa tähden. Vaikkei miniäkokelas olisikaan miellyttävä, anoppi ei näytä sitä päin naamaa, koska tietää tämän merkityksen omalle pojalleen. Kyllähän sitä kunnon äiti sietää epämiellyttävän henkilön seuraa, jos se henkilö on oman pojan rakas.
Pahan puhuminen toisista selän takana on jotenkin niin alkeellista ja törkeää.
Yrittääkö vielä saada toisen mukaan pahan puhumiseen? Se vielä puuttuisi. Sitten voisi jollekin vääntää asian niin että se toinen olikin se pahanpuhuja ja hän vain ihmetteli herranenkelinä. Semmoisia ihmisiä on myös. Kieroja suorastaan.
Itselläni on lähes samanlainen tilanne, erona vain se, että haukkumisen kohteena on poikaystäväni käly. Minua kohtaan anoppi käyttäytyy ystävällisesti ja melko asiallisesti, mutta moittii usein miniäänsä syystä tai toisesta. Aluksi itse asiassa sain sellaisen käsityksen, että mieheni käly on aivan hirveä ihminen. Nyt kun olemme tutustuneet hänen kanssaan paremmin, olen huomannut ettei kaikkea anoppikokelaan sanomaa kannata uskoa aivan suoralta kädeltä.
Kokemuksesta viisastuneena olen alkanut esimerkiksi harkitsemaan tarkemmin, mitä kerron anoppikokelaalle itsestäni, perheestäni ja seurustelustamme. En mahda mitään sille, jos anoppi puhuu minusta pahaa selkäni takana, mutta ainakin voin olla tarjoamatta hänelle haukkumis"materiaalia" :) Kun kasvotusten välimme ovat kuitenkin hyvät, en jaksa sen suuremmin miettiä, mitä selkäni takana tapahtuu.
Meillä on niin päin ettei anoppi varmasti puhu kenestäkään mitään pahaa selän takana, meillä sen tekee appi. Miehelläni on kaksi siskoa. Siskojen miehet eivät osaa tehdä mitään oikein, ainakaan silloin kun eivät ole paikalla!
Olen tullut siihen tulokseen etten varmaan minäkään osaa tehdä mitään oikein... Mutta en anna sen enää (5 vuotta yhteiseloa) häiritä minua ollenkaan. Olen juuri sellainen kun olen ja minun ei onneksi tarvitse tulla toimeen kuin mieheni kanssa. Ja hän sanoo suoraan jos teen jotain väärin ;)
Tiedän että ei ole kivaa kun toisia haukutaan selän takana mutta kertokoon se jotakin haukkujasta... =)
Anoppini puhuu ihan hölmöjä omasta tyttärestään, mieheni siskosta. Inhosin siskoa jo valmiiksi, koska olin muodostanut hänestä käsityksen väistämättä anopin lukuisten puheiden perusteella.
Anoppi kontrolloi myös sitä, miten paljon ja missä olemme tekemisissä mieheni siskon kanssa. Kun tapasimme, anoppi kuulusteli suu tiukkana viivana, mitä olimme puhuneet.
Osoittautui, että miehen sisko on oikeasti ihan hyvä tyyppi ja asiallinen ihminen, eikä sellainen oman edun tavoittelija kuin anoppini halusi minun/meidän uskovan.
Sovimme sitten mieheni sisaren kanssa, että anoppi ei enää meidän tapaamisiamme kontrolloi eikä järjestele, emmekä ota mitään kantaa anopin juttuihin; luonnollisesti anoppi oli haukkunut myös minut pataluhaksi tyttärelleen. Sen jälkeen on ollut helpompaa. Vieläkin joudun muistuttamaan itselleni, että pahat puheet eivät ole totta, sillä anoppi aina välillä syöttää meille tyttärestään ihmeellisiä puheita.
Valitettavasti mieheni tahtoo uskoa äitinsä puheet ja pitää sisartaan opportunistina. Sisar ei sellainen ole, mutta anoppi saa omilla puheillaankin jo välit niin tulehtuneiksi. Keino on seuraava: anoppi väittää tyttärensä sanoneen, tehneen tai ajatelleen jotain niin törkeää, ettei sellaista yksinkertaisesti kehtaa ottaa toisen kanssa puheeksi. Sitten täytyy vain itse päättää, ettei usko juttuja vaan uskoo sen, mitä on nähnyt ja kokenut.
Pahojen puheiden voima on uskomaton. Anoppi on niin kiero ja ilkeä, että hänen täytyy puheillaan pitää muut erossa toisistaan; muutenhan kaikille paljastuisi, että ne ikävät jutut ovat anopin keksimiä.
Olen kuullut sellaisen viisauden, että sen mitä toisista kuulee puhuttavan sanotaan myös minusta silloin kun en ole paikalla. Anoppini on samanlainen selän takana arvosteleva tyyppi, joten tiedän hänen kelaavan myös minua yhtä ankaralla kädellä kuin muidenkin lastensa puolisoita.En vain välitä siitä!
tilanne on niin kuin epäilet. Anoppikokelaasi puhuu toiselle miniäehdokkaalle samalla tavalla sinusta kuin hänestä sinulle... Miksi se tilanne olisi erilainen. Kuitenkin voisi olettaa etä sekä sinä että toinen miniäkokelas olette tavallisia, mukavia nuoria naisia...
Oma äitini moitti minulle ja muille sukulaisille veljeni vaimoa, koska tämä ei ollut hänen kuvitelmiensa mukainen vaimo korkeasti koulutetulle pojalleen. Tosin en tiedä millainen sen olisi pitänyt olla, sillä kälyni on akateemisesti koulutettu, fiksu, asiallinen, kulttuurista kiinnostunut, hyvässä ammatissa, omillaan toimeentuleva ja varakkaampi kuin veljeni.
Myös omaa miestäni hän vastaavasti moitti veljelleni ja kälylleni muista syistä. Ei ole hänen toiveittensa mukainen - mutta yhdessä olemme olleet 20 vuotta.
Onneksi sekä miniänsä ja vävynsä ovat voimakastahtoisia ja vähät välittivät näistä moitteista tai sanoivat vastaan. Äitini oli myös mestarien mestari sekaantumaan kummankin pereheen asioihin. Mutta kun kälyni muutaman kerran vastasi asiallisen terävästi niin äiti ei enää uskaltanut... sama vävyn kanssa.
kaikken kaikkiaan minusta on ikävää jos oma äiti moittii lapselleen tämän puolisovalintaa, vaikka näkee että puolisoilla menee hyvin, perhe lisääntyy eikä ole arkipäiväisiä huolia suurempia murheita. Luulisi että on onnellinen lapsensa elämän sujumisesta, siihenhän kait vanhempien pitäisi kasvatuksessaan pyrkiä. Että lapsi selviää aikuisena itselliseen elä'mään.
Kun aloin seurustelemaan puolisoni kanssa, ajattelin että hänen vanhempansa ovat aivan ihania. Olin niin onnellinen siitä ,että kohdalleni oli sattunut tällainen onni. Nyt neljän vuoden yhdessäolon jälkeen, mielipiteeni on täysin päinvastainen.
Anoppini on todella kaksinaamainen, naiivi ja omaa todella suppean ajatusmaailman. Satuin esimerkiksi kerran kuulemaan keskustelun, jossa hän haukkui minua huumorintajuttomaksi nipottajaksi, koska en halunnut pelata heidän kanssaan frispiitä tai kun en juo kahvia. Päin naamaa tämä anoppi vain hymyilee minulle ja on kuin olisin hänen parasystävä.
Tuon keskustelun kuulemisen jälkeen olin pitkään hyvin surullinen, koska tuo kuvaus ei sovi minuun yhtään. Olen kaikinpuolen aika vitsikäs kaveri ja sen takia avopuolisonikin minuun ihastui, koska olin hänestä niin rento ja hauska naiseksi.
No yritetään me naiset kestää näitä anoppeja ja miettiä, ettei jokupäivä tehdä samoja virheitä. Me ollaan kuitenkin aina tässä asiassa voittajia, meillä on heidän poikansa ja ne pojat rakastavat meitä!