Eron tiimellyksessä usein unohtuu, että kukaan aikuinen ei ole velvoitettu "kantamaan" toista eli kunkin on itse vastattava omista jaksamisistaan ja kehittymisestään. Ei kai avioliittoakaan solmita siksi että toinen toimisi toisen kyynäräkeppinä?
Jos toisen tie kulkee uusille urille, on ex-puolison paras lahja itselleen ja rakastamalleen puolisolle (kai siis rakastaa jos ei halua erota) antaa toisen mennä. Näyttää että olen aikuinen, minä kannan itseni.
Jos toisen tie kulkee uusille urille, on ex-puolison paras lahja itselleen ja rakastamalleen puolisolle (kai siis rakastaa jos ei halua erota) antaa toisen mennä. Näyttää että olen aikuinen, minä kannan itseni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toiset luulee että kuljetaan "toinen toistamme tukien" - myös eron jälkeen.
Että se tuosta kaikin puolin mielestäni viisaasta kommentistasi.
Olen todella paljon ajattelut tuota itsensä kantamista ja lukenut siihen liittyvää kirjallisuutta. Oppi menee minulle vain niin hitaasti perille. Minä elin avioliitossani nojaten toiseen. Niin ainakin luulen. Nyt elän itseni kantaen, ainakin useimmiten, mutta jalat kantavat vielä huterasti. Aina ei tiedä eikä osaa ja se on tarkoituskin, mutta mihin silloin nojaat? Voin aina kysyä, jutella, vaihtaa ajatuksia mutta viimekädessä päätös on minun. Puhun nyt yleisesti päätöksistä pienistä ja suurista.
Nyt ehkä tämän aloituksen vierestä, mutta eroaminen sattuu aina. On vaikea päästää menemään itsensä ja toinen. Minä välillä narisen ja ruikutan. Kuka jaksaa eronneen narinoita? Ja koska ne loppuvat? Minä en halua elää enää yksin. Ensin en ollut yksin ja sitten halusin olla yksin ja nyt en taas halua olla yksin. Jotain vikaa ajattelussa minulla. En halua narista ja tekee mieli narista, yritän olla narisemasta. Oivallettavaa riittää. Pitäisi oivaltaa olla tyytyväinen tähän tilanteeseen ja sitten jos tämä joskus muuttuu, niin ottaa ilolla vastaan.
Kasvaminen on niin hidasta, että välillä tuskastuu. Mielialalääkkeet varmasti olisi nopeampi tie, muttei pysyvä. Olisi hyvä mieli vaikkei todellisuus ja toiveet/halut kohtaa. Siitähän tässä on kysymys ja siitä kun ei tiedetä mitä halutaan ja miten se saadaan mitä halutaan. Oli se sitten onnellinen perhe-elämä tai onnellinen erion jälkeinen elämä. Minä mietin näin.
Minä hymyilen, vaikka sataa...
"Eron tiimellyksessä usein unohtuu, että kukaan aikuinen ei ole velvoitettu "kantamaan" toista eli kunkin on itse vastattava omista jaksamisistaan ja kehittymisestään. Ei kai avioliittoakaan solmita siksi että toinen toimisi toisen kyynäräkeppinä? "
Sopisi tuota edellistä miettiä myös alttarilla/maistraatissa