Voi kiasus sentään

Myöhästyjää ei saa parannetuksi, on jonkinlainen elämänasenne, että ei sen nyt niin väliä, jos ei ihan ajoissa olla. Ja muita pännii rankasti. Jotenkin tapa liittyy suunnattomaan itseskeisyyteen ja toisten ylenkatsomiseen, koska kysehän on sopimusten rikkomisesta eli toisen sopimusosapuolen pitämisestä ei-minään. Myöhästyjä tuskin itse asiaa näin näkee.

Olen ollut huomaavinani, että kroonisilla myöhästelijöillä ja lähtönsä vitkuttajilla on muissakin yhteyksissä nämä ominaisuudet havaittavissa: itsekeskeisuus, omahyväisyys ja muiden vähättely.

Kun kauppojen klo 21:een aukiolo yleistyi, kysyin kerran yhdeltä marketin kassalta, onko tunnilla pidennetty aukiolo tuonut selvästi lisää asiakkaita. "Ei oo, ne jotka tuli ennen kauppaa aina viittä vaille kahdeksan, tulee nyt viittä vaille yhdeksän."

Onpa kuin miniäni, jonka elämäntarkoituksena on myöhästyä paikasta kuin paikasta. Synnytyksiinsä on sentään ennättänyt.
Eräs kesä myöhästyttiin hautajaisista. Miniän piti käydä suihkussa, piti laittaa hiukset, etsiä hautajaisvaatetta, kenkää, laukkua, piti syödä, juoda, vaikka oli ollut aikaa varautua lähtöön 2 viikkoa.
Siinä sitten odoteltiin autossa, kun miniä föönasi kylppärissä hiuksiaan. Oli verenpaineet koholla, kun tajuttiin että myöhästyminen tuli. Kun vihdoin päästiin lähtemään ja mieheni kaasutti, niin eikö miniä vielä halusi autosta ulos ja vessaan. Kun ei muistanutkaan pisutella!
Laskettiin kukkavihkot haudalle jälkeenpäin.
Oli nolo paikka, kun pappikin oli joutunut odottelemaan meitä, sillä mieheni oli luvannut arkkua kantamaan hautaan. Eikä ennätetty. Joutuivat hätäpäissään pyytämään toisen kantajan.
Sen koommin en miniän kanssa lähde häihin, en hautajaisiin. Se saa myöhästyä omin nokkinensa. Kun se ei ymmärtänyt itse edes hävetä, siitä on luonnollista tuommoinen myöhästely.

Minä olen sitten vissiin se akka ja miniä, joka on aina myöhässä joka paikasta. Tai oikeastaan, minä en ole aina myöhässä, vaan olen paikalla viimeisellä minuutilla. Joitakin ihmisiä tämä tuntuu rasittavan kovastikin. Esimerkiksi entinen työkaverini totesi kerran ivallisesti, että joillekin se on minuuttikin aikaa. Työkaveri tuli itse aina tuntia etukäteen työpaikalle meikkaamaan ja laittamaan vaatteita kuntoon. Minä taas en meikkaa, enkä peilin edessä muutenkaan vietä aikaani, en ymmärtänyt, miksi minun olisi pitänyt sinne työpaikalle tulla ennen kuin työaikani alkoi.

Kuulun niihin ihmisiin, joka tulee aina viimeksi ja lähtee myös viimeksi.

Anoppiani ärsyttää "myöhästelyni" ihan vietävästi. Anoppi on joka paikassa kellon kanssa, lähtee ajoissa ja on mieluummin etuajassa. Myöhästyminen olisi maailmanloppu. Samanlainen on mieheni.

Ehkäpä juuri siksi, että mieheni on aina kunnolla etuajassa ja minä viimeisellä sekunnilla paikalla, ero korostuu - ero on niin suuri.

Etukäteen tulijoita ja menijöitä minä inhoan. Minua nolottaa, kun mieheni menee esimerkiksi kylään puoli tuntia aiemmin kuin on kutsuttu. Samanlainen on anoppini. Se se vasta itsekeskeistä on, törmätä kylään kesken loppuvalmistelujen. Siinä sitä sitten pällistellään juhlavaatteet päällä, kun talonväki siivoilee viimeisiä nurkkia. Työpaikalla etukäteen notkujia en myöskään ymmärrä; luulevatko he, ettei työpaikka pysy pystyssä, jos he eivät vapaa-ajallaankin ole sitä vartioimassa?

Pidän rauhallisesta elämästä, en mistään häsäämisestä. Minulla ei ole koskaan kiire mihinkään, en juokse mihinkään. No niin, tunnustan, että myöhästyn silloin tällöin bussista, mutta ei se mitään, taksit kulkevat aina. Maailmani ei kaadu vaikka myöhästyisin junasta, koska vielä ei ole mennyt asemalta viimeinen juna.

Naapurikin oli huomannut, että mieheni istuu aina autossa puoli tuntia ennen kuin minä tulen autoon ja sitten lähdetään. Naapurini kehui, miten kärsivällinen mies minulla onkaan. Sanoin silloin naapurille, niin kuin asia oli: Minä se kärsivällinen olen, kun en hermostu, vaikka mies tekee itsensä naurunalaiseksi menemällä autoon istumaan puoli tuntia ennen lähtöä. Minua nauratti, mutta anoppia ei - tottahan kerroin hänellekin noin nerokkaan lohkaisun.

Mutta kuten sanoin. En myöhästy koskaan mistään, mutta en ole minuuttiakaan etuajassa paikalla. Mieheni on aina ihmetellyt nopeita lähtöjäni. Hän onkin sanonut, että sopisin hyvin armeijaan: viisi minuuttia heräämisen jälkeen autossa virkeänä.

ja heidän koko perheensä oli näitä myöhästelijöitä, tyttären rippijuhlistakin (siis kirkon tilaisuuteen) myöhastyttiin. En ymmärrä ihmisiä joiden on aina viimeisellä minuutilla tehtävä jotain täysin asiaan kuulumatonta, minulla oli yksi ystävä (jonka kanssa en kyllä enää ole missään tekemisissä) jonka oli esim. ennen kouluun lähtöä ruvettava leikkaamaan koiransa varpaiden välistä karvoja...sen voisi tehdä iltapäivällä kun tulee kotiin... Myöhästymiseni mitä on päässyt tapahtumaan ovat oleet ainostaan tämän ystävän syytä (lähdetään autolla pahimpaan klo 8.00 ruuhkaan ja hän varsin hyvin tiesi että enää ei ollut koulun vieressä parkkipaikkoja klo 8 jälkeen...)

Onneksi nykyinen mieheni on samanlainen kuin minä, olemme aina sen 10min etuajassa mutta mieluummin odottelemme autossa 10min kuin myöhästymme 2min!

Rakas äitini on aina ja joka paikassa myöhässä... Siis silloin kun oli vielä isäni kanssa yhdessä. Ja miksei rakas äitini ole enää?!??! Koska se tietää että jos myöhästyy ei pääse mukaan...

Kokeileppa kerran (mykkäkoulun/riidan/ja muun sellasen uhallakin) että jos ei rakkaan pylly oo tiettyyn aikaan autonpenkissä, ajat pois. Omahan se vika on jos ei oo pylly penkissä sillon kun on lähdönaika!

Mut siinä on kyllä oikeesti se mahollista että saat kuulla tästä koko loppuikäs... tai sit voi käydä jopa niin hassusti että oma rakkaasi oppisi tästä jotain.. Mene ja tiedä, mutta yrittänyttä ei laiteta! HE =)