SOPUPELI

Toki vasta epäily,mutta uskon että on pelattu sopua,sillä Carlos Berlocq Argentiina (atp 89) hävisi ihan pystyyn villin kortin turnaukseen saaneelle Britannian Bloomfieldille(atp 259).Tai luulempa että Berlocq on itse päättänyt hävitä ja pelannut/tutut ovat pelaneet hänen puolestaan vetoa suurilla summilla ja näin ollen Carlos ja kumppanit tekee hyvät rahat,kun tietää ettei olisi massakenttäspesialistina kuitenkaan pärjännyt Wimbledonissa.Tenniksessä on/olisi pirun helppo tehdä veikkaushuijjauksia,sillä voi itse päättää että häviääkö vaiko voittaako.
8547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin vedonlyöntifirma Betfairissa on pelattu kyseistä ottelua suurilla summilla.

Äänestä

päättää,mutta tappion toki voi,toisin kuin joukkuelajeissa.

Äänestä

MTV3:n yölähetyksessä kerrottiin myös tapahtumasta. Aika erikoinen tilanne, mutta toisaalta ei mitään erikoista argentiinalaisten ollessa kyseessä tuttuine vippaskonsteineen.

Tämän Bloomfieldin taru tämän vuoden kisassa katkesi kuitenkin Tommy Haasiin, joten kovin pitkää tuhkimotarinaa ei tästä kehkeytynyt.

Äänestä
  • Kyllä muutama vuosi sitte Paradorn Scriphapan(oli silloin sijalla 12) hävisi ekalla kierroksella jollekin korstolle, joka oli sijalla 218. Eikä silloin puhuttu mitään sopupelistä.

    Äänestä

  • Juippis kirjoitti:

    Kyllä muutama vuosi sitte Paradorn Scriphapan(oli silloin sijalla 12) hävisi ekalla kierroksella jollekin korstolle, joka oli sijalla 218. Eikä silloin puhuttu mitään sopupelistä.

    se ensisijainen epäilyksen aihe,vaan se että kyseistä ottelua on pelattu veikkausyhtiössä poikkeavan suurilla summilla.Onhan Jarkko Nieminenkin hävinnyt urallaan pelaajalle joka oli 450:s! Ja Jarkko silloin joku 40:s.

    Äänestä

  • Olekaan kirjoitti:

    Totuus on kuitenkin se, ettei herra Berloq massakenttäpelaajana osaa nurmialustan pompulla pelata pätkän vertaa. Lisäksi herra Bloomfield on hyvä nurmipelaaja. Kuka tahansa tennistä enemmän seuraava kaveri on varmasti laittanut roponsa Bloomfieldille, vaikka tilastojen mukaan kummalliselta vaikuttaakin.

    Sopupelikö, NO EI TODELLAKAAN!!!

    Äänestä

  • Robredo kirjoitti:

    Niin ei kannata sokeasti luottaa ettei tenniksessäKIN tehtäisi vilppiä kuten doping asioissakin tehdään vähintään yhtä paljon kuin muissakin lajeissa.Joten olisi erittäin suuri ihme jos ei myös tenniksessä pelattaisi "sopupelejä",sillä tenniksessä se on KAIKKEIN HELPOINTA.

    Äänestä

  • Nurmi/massapelaaja kirjoitti:

    Niin ei kannata sokeasti luottaa ettei tenniksessäKIN tehtäisi vilppiä kuten doping asioissakin tehdään vähintään yhtä paljon kuin muissakin lajeissa.Joten olisi erittäin suuri ihme jos ei myös tenniksessä pelattaisi "sopupelejä",sillä tenniksessä se on KAIKKEIN HELPOINTA.

    asetelma antaa erittäin hyvän syyn sopupeliin,sillä tässä tapauksessa massapelaajalla huomattavasti parempi ranking ja isompi kerroin näin ollen oli varmasti ruohopelaajalla ja massapelaajat eivät arvosta tippaakaan Wimbledonia muutamaa tyhmää poikkeusta lukuunottamatta,niin oli oivallinen paikka rahastaa.

    WIMBLEDON ON PERSEESTÄ ja SYVÄLTÄ!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Wimbledonissa kirjoitti:

Toki vasta epäily,mutta uskon että on pelattu sopua,sillä Carlos Berlocq Argentiina (atp 89) hävisi ihan pystyyn villin kortin turnaukseen saaneelle Britannian Bloomfieldille(atp 259).Tai luulempa että Berlocq on itse päättänyt hävitä ja pelannut/tutut ovat pelaneet hänen puolestaan vetoa suurilla summilla ja näin ollen Carlos ja kumppanit tekee hyvät rahat,kun tietää ettei olisi massakenttäspesialistina kuitenkaan pärjännyt Wimbledonissa.Tenniksessä on/olisi pirun helppo tehdä veikkaushuijjauksia,sillä voi itse päättää että häviääkö vaiko voittaako.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu