Petin miestäni ystäväni miehen kanssa

Olen 30-v nainen ja en ole koskaan hyväksynyt toisen pettämistä, mutta nyt sen tein itse. Häpeän todella paljon ja en pysty kumppanilleni tapahtuneesta kertomaan. Pahinta tässä on se, että mies jonka kanssa harrastin seksiä on hyvän ystäväni aviomies. Yksi asia vaan johti toiseen ja en todellakaan tiedä mikä minulle tuli.. Ja ystäväni nukkui samassa talossa tietämättömänä mistään.
Onko kenellekään käynyt samoin?
103099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mieheni kanssa. On muuten entinen ystävä!

Äänestä

Päästitkö miehen siis oikein panemaan pelinsä sisään? Miltäs insertti tuntui? Kai se tuntui aika hyvältä kuitenkin? Kerro ihmeessä tarkemmin. Voi olla, että pettämisen kriteerit eivät täytykään. Kuka tahansahan flirttailee tai pettää joskus ajatuksissaan.

Äänestä

itse löysin uuden juuri kun harkinta-ajasta oli vielä pari viikkoa jäljellä.
Olin niin anteeksiantamaton että hain lopullisen eron vaikka mietin peuuttamista kun puolisolla oli toinen.
Syy oli se kun itse petin!

Äänestä

Ystäväsi on naimisissa, toivottavasti heillä on vielä lapsiakin, jotta saat mahdollisimman monen ihmisen elämän sekaisin! Mikä kumma siinä on, että naimisen takia ihmiset ovat valmiita pettämään kaikki mahdolliset ihanteet? Vai olenko vanhanaikainen, kun pidän ystävyyttä ja avioliittoa kunniassa?

Hyvä että edesä häpeät. Sopikaa sen toisen kuvatuksen kanssa, että asia painetaan villaisella...melkein kuin sitä ei olisi ollutkaan. SILLÄ kai teillä on joku vastuu muistakin ihmisistä???

Et kuitenkaan ajattele näin, vaan jo ensi viikolla olet ihastunut kuvatukseesi ja haluat välttämättä rikkoa omasi ja toisen liiton, eiks je? NIIN säälittävää, mutta tavallinen tarina. Seksinhimoa pidetään rakkautena.

Äänestä
  • Asia on sovittu ja unohdettu ystäväni miehen kanssa.

    Äänestä

Ei taida kusipäisempää tekoa enää olla. Lumppu mikä lumppu.

Äänestä

koskaan tapahdukkaan! Aika ällöttävää....!

Äänestä

Eihän tollasta kunnon ihminen tee,ei puolisolleen,kaverilleen..... INHOTTAVAA! HÄVETKÄÄ!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Voi pieniä tekopyhiä....elämäähähän tää vaan on!
    Kaikkee voi tapahtua ja so what?

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    Voi pieniä tekopyhiä....elämäähähän tää vaan on!
    Kaikkee voi tapahtua ja so what?

    Niin, elämäähän tää on. Mutta luuletko että elämässäkin saa tehä ihan mitä vaan? Todellakin oksettaa tollanen nainen. Toivotan elämälles kaikkee paskaa, sillä mä VIHAAN PETTÄMISTÄ!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rose-Ann kirjoitti:

Olen 30-v nainen ja en ole koskaan hyväksynyt toisen pettämistä, mutta nyt sen tein itse. Häpeän todella paljon ja en pysty kumppanilleni tapahtuneesta kertomaan. Pahinta tässä on se, että mies jonka kanssa harrastin seksiä on hyvän ystäväni aviomies. Yksi asia vaan johti toiseen ja en todellakaan tiedä mikä minulle tuli.. Ja ystäväni nukkui samassa talossa tietämättömänä mistään.
Onko kenellekään käynyt samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu