Ihastuin pari vuotta sitten varattuun naiseen. Olin nähnyt hänet kadulla kymmenisen vuotta aikaisemmin, siitä lähtien hän oli mielessäni.
Kesällä huomasin hänen alkaneen poiketa silloin tällöin kantabaarissani. Yritin tehdä pikku hiljaa tuttavuutta. Eräänä päivänä hän istahti pöytääni, ja kuulin hänen puhuvan ensimmäisen kerran. Olin myyty.
Pari viikkoa myöhemmin treffasimme uudestaan ja paljastin korttini. Hän kertoi suhteensa olevan kunnossa, mutta kaipaisi aikuista, hauskaa seuraa - lapsiakin oli/on kolme - mutta seksi ja avioliitto olisi poissuljettu juttu.
Ihastuimme aivan mielettömästi toisiimme, rakastuimme, ja yht´äkkiä kaikki säännöt menettivät merkityksensä.
Tapailimme melkein päivittäin, joskus kahdestikin, mutta hänen miehensä ei tiennyt asiasta.
Ja vaikka hän sai lopulta lähes varmuuden meidän suhteestamme, vaimonsa kieltäessä faktat hän - reppana - uskoi suhteemme platoniseksi ystävyydeksi.
Nainen oli jo eroamassa miehestään, kun olimme seurustelleet vuoden verran. Sitten jokin muuttui.
Avioeropapereiden sijaan hän/he allekirjoittivatkin lainapaperin, ja ostivat isomman asunnon perheelleen.
Perskules.
Tunsin oloni hylätyksi, vaikka tapailimme edelleen rakkaani kanssa. Kipuna haihtui yhteisen tulevaisuutemme tullessa pöntöstä alasvedetyksi.
Tunsin suunnatonta fyysistä ja henkistä tuskaa, ja yritin kaikin voimin ihastua johonkin harmittomaan tyttöön. Lopulta onnistuin.
Kerroin aloittavani "oikean" seurustelun nyk. avovaimoni/kihlattuni kanssa, ja hän tietysti loukkaantui, kun toy-boy katosi kuvioista saavuttamattomuuteen. Tai ehkä hylätyksi tunnettuaan itsensä.
Olen aivan varma, että hän rakastaa minua edelleenkin, tuskin kuitenkaan kaipaa, päättäväinen tyttö kun on, minä ainakin rakastan häntä edelleen kuin hullu puuroa.
Olisin valmis vaihtamaan - aivan moitteettomassa kunnossa olevan (seksi sujuu ja kaikkea piisaa) - nykyisen suhteeni koska tahansa satunnaistapaamisiin hänen, oikean rakkaani, kanssa.
Silti tuskin edelleenkään kestäisin sitä, etten saisi häntä halutessani kiinni, enkä sitä, että hänen pillinsä mukaan järkkäilisimme tapaamisemme, mut kuitennii.
Kuulin hänen äänensä eilen ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, ja melkein sekosin onnesta!
Kuulin myös hänen äänestään suunnatonta riemua ja iloa lyhyestä, iloisesta juttutuokiostamme.
Olemme soulmatet. Mutta erillämme. Vituttaa.
Tämä oli itseterapiaa (tulee halvemmaksi kuin shrinkillä käyminen), mutta totta.
Terveisiä kaikille ja hei vain täältä pohjolan maisemista! Hei hei!
Kesällä huomasin hänen alkaneen poiketa silloin tällöin kantabaarissani. Yritin tehdä pikku hiljaa tuttavuutta. Eräänä päivänä hän istahti pöytääni, ja kuulin hänen puhuvan ensimmäisen kerran. Olin myyty.
Pari viikkoa myöhemmin treffasimme uudestaan ja paljastin korttini. Hän kertoi suhteensa olevan kunnossa, mutta kaipaisi aikuista, hauskaa seuraa - lapsiakin oli/on kolme - mutta seksi ja avioliitto olisi poissuljettu juttu.
Ihastuimme aivan mielettömästi toisiimme, rakastuimme, ja yht´äkkiä kaikki säännöt menettivät merkityksensä.
Tapailimme melkein päivittäin, joskus kahdestikin, mutta hänen miehensä ei tiennyt asiasta.
Ja vaikka hän sai lopulta lähes varmuuden meidän suhteestamme, vaimonsa kieltäessä faktat hän - reppana - uskoi suhteemme platoniseksi ystävyydeksi.
Nainen oli jo eroamassa miehestään, kun olimme seurustelleet vuoden verran. Sitten jokin muuttui.
Avioeropapereiden sijaan hän/he allekirjoittivatkin lainapaperin, ja ostivat isomman asunnon perheelleen.
Perskules.
Tunsin oloni hylätyksi, vaikka tapailimme edelleen rakkaani kanssa. Kipuna haihtui yhteisen tulevaisuutemme tullessa pöntöstä alasvedetyksi.
Tunsin suunnatonta fyysistä ja henkistä tuskaa, ja yritin kaikin voimin ihastua johonkin harmittomaan tyttöön. Lopulta onnistuin.
Kerroin aloittavani "oikean" seurustelun nyk. avovaimoni/kihlattuni kanssa, ja hän tietysti loukkaantui, kun toy-boy katosi kuvioista saavuttamattomuuteen. Tai ehkä hylätyksi tunnettuaan itsensä.
Olen aivan varma, että hän rakastaa minua edelleenkin, tuskin kuitenkaan kaipaa, päättäväinen tyttö kun on, minä ainakin rakastan häntä edelleen kuin hullu puuroa.
Olisin valmis vaihtamaan - aivan moitteettomassa kunnossa olevan (seksi sujuu ja kaikkea piisaa) - nykyisen suhteeni koska tahansa satunnaistapaamisiin hänen, oikean rakkaani, kanssa.
Silti tuskin edelleenkään kestäisin sitä, etten saisi häntä halutessani kiinni, enkä sitä, että hänen pillinsä mukaan järkkäilisimme tapaamisemme, mut kuitennii.
Kuulin hänen äänensä eilen ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, ja melkein sekosin onnesta!
Kuulin myös hänen äänestään suunnatonta riemua ja iloa lyhyestä, iloisesta juttutuokiostamme.
Olemme soulmatet. Mutta erillämme. Vituttaa.
Tämä oli itseterapiaa (tulee halvemmaksi kuin shrinkillä käyminen), mutta totta.
Terveisiä kaikille ja hei vain täältä pohjolan maisemista! Hei hei!
Vastaukset 57
Vanhimmat
se on, kun on aikuinen. Ei siitä olemassa olevasta aviosuhteesta noin vain lähdetä ja hyvä niin. Täytyy kunnioittaa toisten avioliittoja eikä tunkea väliin, vaikka kuinka sormet (ja muut paikat) syyhyäisivät.
En kyllä tajua miksi kuolaat naisen perään, joka ei kuitenkaan kaipaa sinua? Mikä siinä naisessa oikein kiehtoo? Yritä ihmeessä kuvitella elämääsi tämän naisen kanssa. Heräätte aamulla, syötte, pesette hampaat, lähdette töihin.. Keksi molemmille vuorosanat keskusteluihin... Nainen taitaisi tanssittaa sinua pillinsä mukaan kuten haluaa jos asuisitte yhdessäkin. Pahimmassa tapauksessa olisit muutaman vuoden päästä vielä väljähtyneemmässä suhteessa hänen kanssaan kuin nyt kihlattusi kanssa?
Itse olen tapaillut jo pari vuotta miestä, jonka vaimoonkin olen nyt tutustunut. Suhteessamme ei ole seksiä miehen (eikä vaimonkaan ;D) kanssa. Rakastan kuitenkin miestäni enkä edes kuvittele eroavani hänestä. Välillä jurppii tämä toinen rakkaus. Elämä menee sekaisin ja pahasti. Toisaalta taas ajattelee elämää ilman häntä. Tylsempää, muttei tylsää.
Et ehkä ymmärtänyt, että hän psyykkasi tsensä jäämään perheensä luo ja unohtamaan tunteensa minua kohtaan.
Tiedän, että jos saisimme mahdollisuuden (hänen miehensä kuolisi...), arkemme olisi juuri sitä, mitä siltä odottaisinkin. Rakkaus kahden aikuisen ihmisen välillä pitää sisällään kyvyn kuvitella vaikeudet jo etukäteen, jotta niistä selviäisi, ja muistaisi, mikä loppulen lopuksi tärkeintä on.
Ei sitä turhanpäiten enää tällä iällä ihastustu.
Menikö liian fiksuksi...?
siis tapailet miestä joka on varattu, olette vain ystäviä, tunnet hänen vaimonkin, teillä ei ole seksisuhde. sanot kuitenkin tätä toisen naisen miestä SINUN MIEHEKSI? sairasta... hommaa oma mies jota voit rakastaa ja sanoa omaksi!
Ei kai kukaan ihan turhanpäiten ihastu, mutta välillä vaan on lannistuttava ottamaan tosiasiat tosiasioina.
Jos nainen psyykkasi itseään jäämään perheensä luo niin ei kai se HÄNEN kannaltaan silloin ollut huono ratkaisu? Tai mistäs sitä tietää, mutta ratkaisu sekin. Kyllä hän siitä huolimatta voi sinua kaivata.
sanottu, vaikeeta on.
"sanot kuitenkin tätä toisen naisen miestä SINUN MIEHEKSI?"
Sanon omaa miestäni, jota rakastan ja joka rakastaa minua, miehekseni. Hänen kanssaan minulla on seksisuhdekin ;D.
minä näen. luin uudestaan juttusi. sori, katkos silmien ja aivojen välillä=) jep.
...siitä, että pakenet elämää ja todellista onnea tuollaisen onnettoman rakkaustarinan taakse. Niinhän se on, että niin kauan kun sallit itsesi haikailla sen naimisissa olevan perään, voit myöskin sulkea silmäsi saavutettavissa olevalta rakkaudelta. Olisiko kenties liian pelottavaa, jos sallisit itsesi rakastaa avovaimoasi, hänhän saattaisi vaikka loukata sinua...sen sijaan sinä aina vain haikailet ja haikailet hänen perään, jota et voi saada. Turvallista elämätöntä elämää!
Soulmate...ja katin kontit, there is no such thing! Sä kuulostat ihan Brookelta, joka aina vaan Ridgeä rakastaa, vaikka todellinen onni olis ihan siinä silmien edessä.
Siitä, että sinä olet elämää kokematon, tyhmänpulskea lukiofilosofi, jolle en enempiä tavuja uhraa.
Taisinpa osua arkaan paikkaan, kun tuollalailla älähdit. Olisit fiksu ja uskoisit vanhempaas!
Ootko Jari?
Mitä tähän nyt sanoisi... ymmärrän rakkautesi ja jonkunlaisen epätoivosi "todellista rakkauttasi" kohtaan.. EN puutu siihen, voisiko elämänne olla onnellista, jos viimein saatta toisenne.. vai onko tämä rakkaus vain pakokeino maailmalta, kuten joku ehdotti.
Rakkaasi on kuitenkin ilmeisesti valintansa tehnyt.. ja toisaalta sinä omasi. Hänen on hyvä oppia, että kakkua ei voi sekä syödä että säästää samaan aikaan.
Mutta te olette aikuisia. Se on teidän ongelmanne..vaikka tunteet ovatkin kontrolloimattomia.
Ainoa asia, mihin todella haluan sanoa jotain ja toivon, että eräänä päivänä olet valmis tekemään oikein, on avovaimosi osa.
Käytät ulkopuolista ihmistä hyväksesi näyttääksesi rakkaallesi, että myös sinä osaat elää ilman häntä.
Olet rakastanut toista naista jo ennen suhdettasi nyk.kihlattuusi. Rakkaus on kestänyt tähän päivään, eikä tunteidesi palo näytä laantuvan.
Kihlattusi on perustanut elämänsä kanssasi. Rakentanut kodin, antanut avioliittolupauksen.
Ja koskaan hän ei ole ollut sinulle se nainen, jonka todella haluat.
Vapauta hänet tästä julmasta elämänpelistä, hän ei ole ollut osallisena siihen alunperinkään.
Todellinen rakkautesi on toinen nainen, ja se on tarina, jossa varmasti johonkin sattuu. On jo sattunutkin. Mutta on tarpeetonta, kohtuutonta ja julmaa tietentahtoen sotkea siihen muita ihnmisiä.
Päästä kihlattusi ennenkuin on liian myöhäistä. Eronne sattuu häneen nyt, mutta se on pientä siihen tuskaan, kun hänelle joskus selviää,että sydämmesi valtiatar on koko ajan ollut joku muu.
Voimia sinulle. Elämä on joskus julma. Mutta toisinaan.. usko minua, toisinaan se on oikeassa.
Toisinaan käy myös niin, että mahdottomasta tilanteesta kasvaa jotain hienoa. Niin kävi allekirjoittaneelle.
Mutta älä hyvä ihminen loukkaa vaimokettasi, hän ei ole sitä ansainut.
Tuo otsikko oli siis vitsi, jolla kuittasin mitättömän kirjoitusvirheesi.
"Eronne sattuu häneen nyt, mutta se on pientä siihen tuskaan, kun hänelle joskus selviää,että >sydämmesi< valtiatar on koko ajan ollut joku muu." Vizintynkää.
Kiitän sinua syvällisestä kirjoituksestasi, mutten kykene allekirjoittamaan sitä, kuten ei toisten tekemiä kirjeitä saisikaan allekirjoittaa, pahimmillaan silloin syyllistyy asiakirjan väärentämiseen. Taas olen hauska poika.
Itse asiassa iloni johtuu tekstiviestiseksisessiosta, jonka juuri Sydämeni todellisen Valtiattaren kanssa koimme. kipinä siis on vielä olemassa.
Tilanteen mahdottumuudesta johtuen emme voi enää edes tapailla, vaikka varmasti sitä kumpainenkin haluaisimme. Halut voi järkeistää, tunteet ovat hallitsemattomia, kuten itsekin totesit.
Enkä ole kihloissa ollenkaan hullumman tytön/naisen kanssa, itse asiassa hän tekee minut ja minä hänet sangen onnellisiksi! Minusta tuntuu että olen hänen elämänsä suurin rakkaus. Ainoa ongelma onkin se, että hän ei ole minun elämäni nainen, hänet - kuten jo on tullut ilmi - olen jo tavannut.
Tiedän, ettei ole reilua olla sellaisen kanssa, jota ei rakasta niin paljon kuin jotain toista, mutta Mitä Helvettiä Tässä Voi Muuta Tehdä!? Ryhtyä sinkuksi vasten parempaa tuntemustaan? Kertoa kaikille kiinnostaville naisille että "hai papy, sori, älä sitte rakastu muhun, mä tykkään yhest toisest..."!?
Nietu. Not 4 me. Sydämeen mahtuu kaksi ämmää, jos oikeasti pitää molemmista. Mies ei valitettavasti ole suunniteltu niin yksiavioiseksi, kuin monet naiset haluaisivat. En silti kannata syrjähyppyjä, mutta minkäs rakkaudelle teet.
Itse en ole, enkä aio pettää kihlattuani tulevaisuudessakaan. Paitsi ehkä sen edellä mainitun OIKEAN kanssa. Olisiko se muuten pettämistä? Mielenkiintoista.
Ja kuka meistä voi todella rehellisesti sanoa, että on juuri sen ainoan, oikean kanssa? Ally MCBealia lainatakseni: "Monille meistä ei ole ainoaa & oikeaa, on vain se ainoa..."
Oli ilo kirjoitella kanssasi!
Kauniita sanoja, tunteen ilmaisuja, hehkutusta ja
muita kliseitä vain yksi asia näyttää unohtuneen:
Oikea rakkaus on valmis jopa luopumaan voidakseen
olla pyyteetöntä. Itse olet tarkoitushakuisesti
tutustunut kyseiseen naiseen, jonka tiesit olevan
jo toisen oma. Et siis kunnioittanut hänen päätöstään vaan halusit kaiken itsellesi välittämättä niistä ristiriidoista mitkä varmasti
tälle naiselle aiheutit.
Jos tuo on rakkautta aidoimillaan niin olkoon. Minulle miehenä oikea rakkaus on myös joskus luopumista omista tarpeistaan ja mielihaluistaan.
Ei se että on mies tarkoita oikeutta hyppiä naisesta toiseen muka "luontaisten" viettien ohjaamana. Paskapuhetta ja itsekästä toimintaa.
Ihminen joka oikeasti osaa rakastaa välttää aina tuottamasta tuskaa rakkaimilleen. Ei se ole toisen
hyväksikäyttämistä, valehtelua ja epäkunnioitettavaa käytöstä (kuten nyt teet naistasi kohtaan)ihmisä kohtaan.
Minä en toivottaisi tuollaisella voimia, vaan sille avovaimolle, joka on ilman omaa syytään joutunut julmurin käsiin. Kiva huomata kymmenen vuoden päästä, että on uhrannut elämästään moisen ajan vain jonkun tyypin vuoksi, joka rakastaakin toista ihmistä. Kuinka kammottava ihminen voi oikeasti olla?
Sitä kyllä toivon, että nykyinen tyttöystävä löytäisi vierelleen rehellisen ihmisen tai vaikka ilmoittaisi, että 'sori vaan, rakastankin toista'.
asiallinen kirjoitus.
yksi asia vain mättää, monen muunkin kirjoituksessa. sana aikuinen. moni kirjoittaa että "olette aikuisia, tehkää mitä huvittaa". siis aikuisilla on lupa pettää, hyväksikäyttää ja jättää kun siltä vaan tuntuu? eiookivaa! en halua että minä ja mieheni tullaan ikinä aikuisiksi jos elämä on silloin tuollaista=(
nimim. luulin olevani aikuinen mutta siihen sitten kai liian viisas=)
voi sinua. ja voi naisparkaasi. siis jos vaan mahdollisuus tulee, sinä petät häntä? ja et edes tiedä olisiko se pettämistä. oletpa itsekeskeinen sika. kaiva aivosi sieltä peniksestäsi ja mieti. vaikka "OIKEA" rakkautesi satuttaa sinua olemalla uskollinen omalle miehelleen niin ei sinun silti tarvitse laittaa tuskaa kiertoon ja hyväksikäyttää omaa naistasi. herää pikkupoika unestasi. aina ei voi saada kaikkea.
Itse asiassa hän ei ollut uskollinen omalle miehelleen, ainakaan minun kanssani, ei sinne päinkään...
Älä huoli, kyllä sinullekin vielä rakkauden aika koittaa, ja silloin huomaat, että mikä vaan voi olla mahdollista.
"Oikea rakkaus on valmis jopa luopumaan voidakseen olla pyyteetöntä.
Minulle miehenä (!?) oikea rakkaus on myös joskus luopumista omista tarpeistaan ja mielihaluistaan.
Ihminen joka oikeasti osaa rakastaa välttää aina tuottamasta tuskaa rakkaimilleen."
Siinä sulle klisheitä.
Ihminen on maailman itsekeskeisin ja ahnein eläin, eikä keskimäärin piittaa paskaakaan muista kuin lapsistaan.
Jokainen haluaa siirtää geeninsä suvunjatkamistarkoituksessa juuri siihen sopivimpaan yksilöön. Siten elämä jatkuu ja evoluutio edistyy.
Löysin hänet, jonka sopivimmaksi koin.
Löydä sinä itsesi ja luovu tarpeestasi tulkita toisten ihmisten elämää tabermann-lasiesi läpi, opettele ajattelemaan itsenäisesti ja varsinkin pitäydy syyttämästä muita siitä, mihin itse syyllistyt, niin et tuota tuskaa oikeita tunteita kokeville ihmisille, tekopyhä pahvinöhvö!
Elä hättäile, en todellakaan ole Jari-niminen, ja kiitos äidilleni siitä!
Ei voi muuta ku sanoa et pahvipaavo on pahvipää.
Jokainen haluaa geeninsä siirtä ja mä olen löytänyt sen oikean.
Voi taivas tota hurkastelua. Niin SINÄ löysit omille geeneille sopivan kolon, mut erona on vaan et se kolo oli jo varattu eikä hyväksy vaan hylkii sun geenejäsi!!!!
Enkä syyttele sua tai ketään muutakaan mut sä puhut eläimellisistä tarpeistasi ja heppisi himoista etkä mistään tosi rakkaudesta. Sehän ihmsen ja eläimen erottaa toisistaan et ihminen pohtii jos haluuaa tekonsa seurauksia eikä ajattele vaan omia halujaan, sopivuuttaan mahdolliseksi geenien siirtjäksi eikä toimi himojensa ohjauksessa.
Herää pahvipaavo unestas ja puhu oikeilla termeillä. Rakkaudestä sä et näköjään ymmärä mitään, mut kyl osaat lukea ja kopioida muitten ajatuksia.....
Jaaha. Niin sitä joutuu taas pettymään. Hyvin hämäsit, luulin että olisit jotenkin varteenotettava mielipiteinesi ekan postisi perusteella.
Luuletko että himot syntyvät pelkästään "hepissä"?
Päässä se hetki tiivistyy, kun tutustuu, kuuntelee, tavallaan haistelee, katseleekin, JA PAM:
Jumalauta, just tuollaista olen aina etsinyt! (KEMIALLINEN REAKTIO)
> Ihastus > syvempi tuttavuus > yhteisiä kokemuksia > Rakkaus. Piste fi.
Näin kävi minulle. Seksi tuli sen seurauksena, v***n ääliö.
Elä vähän ja sysää Jeesus, Tommy ja muut lapsuuden neuvonantajasi hetkeksi syrjään.
Iso hali iskältä, öitä.
PS. Toivon, että joskus tulet ymmärtämään, miten vaikeaa rakkaus voi olla. Ennusteet kohdallasi eivät tosin ole kovin hyvät...
"PS. Toivon, että joskus tulet ymmärtämään, miten vaikeaa rakkaus voi olla. Ennusteet kohdallasi eivät tosin ole kovin hyvät... "
Väärin menee paskajaakko. APASSI ymmärtää, sinä et.
Toisen miehen vaimo osti isomman asunnon eikä ala sinun kanssasi ... nynnyn nynnyn...
Et todellakaan puhu rakkaudesta, kyrpäkalle.
olen huomannut. oman - ihan oman - rakkaan kanssa jo vuosia yhdessä.
Rakkaudestapa hyvinnii, mutta mistäpä sinä sen voisit ymmärtää?
Sääli, että sinunkin vanhempasi tekivät aikanaan kompromissin...
Hei vaan, hulja inkkadi!
"Tiedän, ettei ole reilua olla sellaisen kanssa, jota ei rakasta niin paljon kuin jotain toista, mutta Mitä Helvettiä Tässä Voi Muuta Tehdä!? Ryhtyä sinkuksi vasten parempaa tuntemustaan?"
Monesti ihmiset ovat sellaisia romanttisia hörhöjä, että heidän todellisuudentajunsa hämärtyy. Jos kerran ITSE olet naisellesi hänen elämänsä suurin rakkaus niin se on jo paljon. Monille kumppani jonka kanssa eletään on vasta toiseksi suurin rakkaus eikä se tarjoita sitä, että tällainen rakkaus olisi yhtään arvottomampaa.
Itse olen elämäni aikana todennut, ettei "suurin rakkaus" välttämättä edes ole se SOPIVIN. Tätä on keskivertoihmisen vaikea ymmärtää.. Juuri tästä johtuvat lukuisat avioerot ja tapaukset, joissa ensin rakastetaan hullun lailla pari vuotta kunnes herätään huomaamaan, ettei kumppani olekaan yhtään sellainen kuin haluaisi. Hänessä on kosolti huonoja puolia. Huonot puolet ovat tietysti KUMPPANIN vika. Ei se, ettei itse ole noteerannut niitä aikaisemmin.
Olen rakastanut elämäni aikana kolmea miestä "oikein kunnolla". Ensirakkaus, jonka kanssa olin yhdessä 7 vuotta, tuntuu niistä kaikista romanttisimmalta, etenkin sen takia, että erosimme käytännön syistä, emme rakkauden loppumiseen. Niinkin voi käydä.
Nykyinen pitkäaikainen aviomieheni on kyllä minulle rakkain, koska olemme eläneet yhdessä kauan ja kaikki on sujunut hyvin.
En epäile, ettenkö pystyisi elämään kaksivuotisen platonisen rakkauteni (seksiä vain mielikuvissa) kanssa onnellisena jos eroaisin miehestäni. En kuitenkaan edes suunnittele eroa, koska rakastan miestäni!
Uskon, että kaikesta huolimatta se OIKEA on se, jonka kanssa jakaa elämänsä. Näin ajatellen elämä on edes hieman helpompaa :).
Jos mietit, ettet olisi kihlatullesi "se oikea" ja hän pettäisi sinua hänen oikeansa kanssa, niin miten suhtautuisit asiaan? Olisiko se pettämistä?
"Rakkaudestapa hyvinnii, mutta mistäpä sinä sen voisit ymmärtää?"
Kun sinä oluthuurupierusielussasi tunnet jotain häilähdyksiä, niin ajattelet että tää on rakkautta ja pitää saada NAISTA.
Rakkaus on sitä että hoidat lapsia, sairaita ja vanhuksia ja olet kohtelias muille, etkä vaadi kiitosta tai palkkiota itsellesi.
Onko sinusta jatkomulkusta sellaiseen?
..koska elämä ei ole reilua. Ei keskustelun aloittanutta kohtaan, vielä vähemmän kihlattua kohtaan.
Sikäli kun ymmärsit kirjoitukseni viestin, tartuin juuri tähän kihlatun tilanteeseen.
Toivoin ja toivon edelleen, että keskustelun aloittanut mies jonain päivänä on valmis tekemään oikein.>Vapauttamaan kihlattunsa pelistä, johon hän ei kuulu.
Se mitä hän nyt tekee kihlattuaan kohtaan ei ole oikein, tunteet toisen omaa eivät ole oikein, eikä tämän tunteet miestä kohtaan ole oikein.
Mutta. Elämä ei aina ole reilua eikä helppoa. Toivon voimia hänelle, täällä sen voin sanoa, kihlattu ja muut asianosaiset, -syylliset ja syyttömät, ovat sanojeni ja ajatusteni tavoittamattomissa. Voimia toivon heillekin.
Miksi toivon voimia? Koska minä olen käynyt vastaavaa läpi. Koska minä tiedän, että toimia oikein ei ole sama kuin yhteisön moraalikäsitys.
Toimia oikein ei ole helppoa.
Yhtä oikeaa ei välttämättä edes ole.
Tilanne vaatii voimia, ratkaiseepa hän sen sitten miten tahansa. Toivon, että hän ratkaisee.
Jospa lukisit uudestaan ja tällä kertaa ajatuksella viestini, niin ymmärtäisit myös sanomani.
Aikuisuuden nimissä en kehottanut pettämään jne. vaan ottamaan huomioon myös muut ihmiset. Kuten kihlatun.
Aikuisuuden nimissä miehen ja hänen varatun rakastettunsa tulevaisuus on heidän ongelmansa, ja aikuisuuden nimissä toivon, etteivät he loukkaisi muita ihmisiä.
Miksi miehen pitäisi "vapauttaa pelistä" kihlattunsa? Mieshän oli kihlattunsa suuri rakkaus?
Mielestäni rakkaus ei koskaan ole väärin, tunteena. Rakkauden teot, tässä tapauksessa "sen oikean" kanssa voivat olla väärin silloin kun elää toisen kanssa.
Olen vakuuttunut siitä, ettei yhtä ainoaa oikeaa ole, ainakaan minulle.
koska kihlatun pitäminen kumppanina, vaikka jatkuvasti haaveilee toisesta ja on valmis lähtemään toisen matkaan, on väärin.
Rakkaus tunteena ei ole väärin, mutta toisinaan tilanteet, tai rakkaus kohdistuu muualle, kuin sen oletetaan ja odotetaan kohdistuvan.
Tässä kohdassa on reilua jättää kihlattu nyt, kun hänen ei ehkä tarvitse tietää hävinneensä jo etukäteen.
Mies pitää kihlattua, koska ei halua olla yksin. Saattaa tätä rakastaakin, mutta "vääräksi" suhteen tekee se, että miehellä on ollut tunteet tuota toista naista kohtaan jo ennen kihlatun kohtaamista.
Surullisemmaksi tarinan tekee juuri se seikka, että mies on kihlatun "suuri rakkaus". Kihlattu on jo ennen rakastumistaan hävinnyt toiselle.
Huomaa, että en tuomitse miehen rakkautta,vaan esitän jälleen toiveeni sen puolesta, mikä on oikein. Oikein on päästää kihlattu "pahasta", ts. suhteesta, jossa hänellä ei ole mahdollisuutta "voittaa".
mut en tarkoittanut pelkästään sun kirjotusta... niin monissa jankataan ko. asiaa, ja heti kun luin sinun kirjoituksen joka oli täyttä asiaa(!!!) niin silti tuo aikuinen-kohta hypähti silmiin.. nojoo, olisin voinut lukea paremmin=)
Mielestäni sinä eikä kukaan muukaan voi sanoa mikä on oikein ja mikä väärin jonkun toisen kohdalla. Jokainen tekee ratkaisunsa omalta kokemuspohjaltaan ja uskon, että tämän miehen suhde kihlattuunsa on paremmalla pohjalla kuin monen muun parin, jossa molemmat rakastavat toisiaan ihan mahdottomasti.
En näe, että kihlattu olisi tässä mitään hävinnyt, etenkin jos mies on hänen suuri rakkautensa! Hänellehän on onni asua suuren rakkautensa kanssa, monen kohdalla se ei ole mahdollista koko elämänsä aikana. Mistä miehen pitäisi vapauttaa hänet? Itsestään, eli suuresta rakkaudesta! Kuulostaa järjettömältä. Kihlattuhan on se voittaja, ei häntä tarvitse vapauttaa.
Perustaen tietoni omiin kokemuksiin, uskontoon ja filosofiaan miehelle ei todella ole parempi erota hyvästä suhteestaan ainoastaan sen takia, että haaveilee toisesta. Toisinaan valitessaan tai ollessaan pakotettu valitsemaan sen "huonomman" vaihtoehdon, toteaa vuosien päästä, että se oli sittenkin parempi vaihtoehto.
... edes ymmärtää.
Kiitos kannustuksestasi ja kritiikistäsi!
Joskus tuntuu, että keskivertoihmisten mielikuvituksettomuus aiheuttaa enemmän sotia kuin uskofanaatikot.
Kakkonenkin voi olla se ykkönen!
Kyssar!
Hauskinta tässä koko jupakassa on, että en mielestäni todellakaan ole käyttänyt kihlattuani hyväkseni, vaan olen antanut hänelle varmasti enemmän kuin olen saanut.
Sekä taloudellisesti, seksuaalisesti että tunteellisesti laskien.
Olen myös hänen - edellisestä liitosta oleville - lapsilleen hellä ja rakastava, uskoakseni melkoisen hyvä roolihahmo, ainakin kaikki ovat hulluina minuun ja tottelevat minua loistavasti, vaikken juuri kuriin perustakaan, pikemminkin järkeen ja kokemukseen.
Mutta lopultakin, aloitin tämän keskustelun vain ja ainoastaan terapian vuoksi. Olen siis käyttänyt Teitä kaikkia kirjoitteluun osallistuneita hyväkseni.
Hyväksikättämisen raja verrattuna antamisen riemun suomiseen, ystävänpalvelukseen ja kohteliaisuuteen on joskus häilyvän pieni...
Kiitos vielä kerran Veera, mukavaa huomata, ettei ole tällä planeetalla yksin!
Kyllä pisti vihaksi lukea tätä sinun ruikutustasi. Luin kyllä muutkin viestit asiaan liittyen, ja siellä oli joitain ihan asiallisia kommentteja.
Olen itse kuin kihlattusi - tosin naimisissa. Rakastan miestäni kuin hullu puuroa, ja meillä on jälkikaskuakin. Hänelläkin paljastui tällainen salasuhde ja sen jälkeen ei mikään ole ollut entisellään. Luottanus on mennyt - hänkään ei kertonut minulle, sain selville vahingossa. Ja sitten juostiin terapioissa ja puhuttiin ja korjattiin asioita, mutta mutta...Hän sanoi minulle tämän toisen naisen olevan hänelle se suuri rakkaus ja tiedän nyt suhteen olevan suhteena loppu, mutta edelleen hän soittelee, ehkä mailailee, ehkä tapailee, en tiedä.
Olen tarjonnut hänelle mahdollisuutta lähteä, mutta hän on kuin sinä..Haluaa pitää sekä sen suuren unelmansa että hyvän kotielämän eikä lähde kulumallakaan.... Minulle tämä on kidutusta. Minulle on nyt langetettu vastuu hänen typeryyksistään, minun pitäisi tehdä ratkaisu..
Mutta kuinka voisin, kun ajattelen lasten suurta surua! Sinäkin olet vielä sotkenut kihlattusi lapset mukaan keittämääsi soppaan. Lähde nyt ennenkuin he ennättävät kiintyä liikaa, meidän tapauksessamme se taitaa olla myöhäistä. LÄHDE tai sitten yritä nähdä se hyvä mikä sinulla jo on!
Elämäsi nainen on jo tainnut sen nähdä kun jäi liittoonsa. HERÄÄ!
Olet munaton ja itsekäs paska ja toivon todellakin että jäät sinkuksi toistelemaan niille lukemattomille perääsi haikaileville naisille, että back off, rakastan toista...Se kaikennielevä rakkaus kun ei kuitenkaan ole aina se paras vaihtoehto, se vain sokaisee ja estää näkemästä kaiken sen mitä jo on ja minkä on valmis heittämään romukoppaan oman itsekkyytensä takia ja samalla tallomaan jalkoihinsa muutaman pyyteettömästi rakastavan ihmisen sydämen.
Ansaitset kaiken sen vitutuksen ja huonon olon mikä sinulla nyt on. Huonoa päivänjatkoa sinulle!
Omat huonot kokemuksesi vastaavasta sokaisevat arvostelukykysi ja olet ristiriitainen jopa omien mielipiteittesi kanssa: Lähde tai jää, sanot sinä?! Niin että mitä siis tarkoitat...?
Lähtemällä pois tästä suhteesta vain siksi, että toiveenani olisi vieläkin parempi suhde, olisi uskomattoman itsekästä!
Tässä suhteessa on niin paljon positiivista, etten vastaavaa ole kokenut, lähtisinkö tosiaan siksi, etten ole saanut Juuri Sitä Ihmistä, jonka haluaisin!? Ehei. Elämä ei ole sellaista. Sitä varten on hertta-sarjat. Kärsin vain hyvin lievästi, ja minusta minun pitääkin kestää se oman valintani tuloksena.
Piste Fi, vai pitäisikö sanoa ugh...
Omat huonot kokemukseni tarkoittavat sitä, että osaan eläytyä kihlattusi osaan siinä vaiheessa kun hän saa tietää, että 'ihastuit johonkin harmittomaan tyttöön' ja että tosiasiassa ajattelet koko ajan toista naista. Jos haluat elää parisuhteessa, pitää sinun myös sitoutua siihen ja myös siihen ihmiseen, jonka kanssa tätä suhdetta elät. Tuo ei ole sitä. Elät mukavasti, ilmeisesti niin rakastettuna, ette raaski heittää sitä mukavuutta pois. Varsinkaan, kun et ole lainkaan varma, saisitko mitään tilalle.
'tunsin oloni hylätyksi'
'tunsin suunnatonta fyysistä ja henkistä tuskaa''Olisin valmis vaihtamaan nykyisen suhteeni koska tahansa satunnaistapaamisiin' 'Silti tuskin edelleenkään kestäisin sitä, etten saisi häntä halutessani kiinni' 'minä ainakin rakastan häntä edelleen'
ja sitten...kärsin vain hyvin lievästi...
Kukahan tässä on ristiriitainen - ole rehellinen itsellesi!
Etsit itsellesi harmittoman kihlatun,, jotta voisit kertoa siitä tälle elämäsi naiselle, ja loukata häntä samoin kun hän loukkasi sinua valittuaan perheensä sinun sijastasi. Tekee varmaan kipeää huomata, että olitkin hänelle tosiaan vain'toyboy'.
Lähde tai jää - sanoin molemmat, ja myös tarkoitin sitä. Jos jäät, ja haluat suhteen toimivan vielä parinkin vuoden kuluttua, pitää sinun ihan oikeasti sitoutua tähän kihlattuusi. Et muuten ole missään vaiheessa maininnut rakastavasti häntä? Jos jäät, se on todella itsekästä, sillä mitä pitemmälle aika kuluu, sitä enemmän kihlattusi ja hänen lapsensa sitoutuvat sinuun ja sitä kipeämmin se heitä koskee, jos sinulle aukeaa tilaisuus näihin satunnaistapaami-
siin ja jäät niistä kiinni, koska niistä jää aina kiinni ennemmin tai myöhemmin. Se tieto koskee häntä enemmän kuin sinä oman napasi ympärillä pyörivän todellisuutesi keskellä voit koskaan käsittääkään.
Luulet ilmeisesti tekeväsi suurenkin palveluksen kihlatullesi, kun jäät suhteeseen, jossa sydämesi ei ole mukana. Hän luottaa sinuun tietämättä, että olet valmis pettämään häntä heti tilaisuuden tullen. Ja tämäkö ei ole sinun mielestäsi itsekästä?
Ja koska minulla tosiaan on kokemusta asiata siltä toiselta puolelta tiedän mistä puhun.
Minun käy melkein sääliksi sinua. Olet henkisesti täysin keskenkasvuinen, kuin lapsi jouluaaton alla, joka ei tosiaan osaa ajatella muuta kuin sitä kuinka monta pakettia juuri HÄN saa.
Osaat eläytyä vain siihen, miltä SINUSTA tuntui, kun SINÄ sait tietää, että SINUN miehesi ihastui harmittomaan tyttöön, Ilmeisesti sinuun.
Mukavuus syntyy siitä, että nautin kihlattuni seurasta, jota muuten en rakasta.
Onko se sitä paitsi niin tuomittavaa? Osaatko sinä kertoa, kuinka pitää rakastaa?
Ja lievä kärsimiseni tarkoittaa sitä, että välillä tuntuu pahalta, hetken aikaa. En oikeasti vaihtaisi kihlattuani mihinkään, olen säälittävä vain uskollisuudessani.
Ja hutera tulkintasi siitä, että olisin etsinyt itselleni harmittovan naisen vain loukatakseni eksää, on puppua, ilmeisen kypsymättömän - ainakin kokemattoman - ihmisen mielipide.
En ikinä voisi olla ihmisen kanssa, josta en pidä.
Ja koska sinulla on kokemusta vain omasta asiastasi, et todellakaan tiedä mistä puhut.
Minun käy sinua melkein sääliksi, kun luulet omien traumojesi olevan noin yleismaailmallisella tasolla.
JK. Olin muuten puhelinyhteydessä tänään eksäni kanssa, olemme hyviä kavereita, ja meistä oli kiva kuulla toistemme ääni. Ainakin minusta. Loppujen lopuksi, terapiaahan tämä vain kaikki on, ainakin meille haavoittuneille. Ja tunteitaan ei voi pakottaa, hyvässä eikä pahassa. Älä syytä koko maailmaa sinua kohdanneesta tapaturmasta, eivät kaikki miehet ole sikoja.
Voi hyvin ja voimia!
Eikö olekin hyvä, että edes joku osaa eläytyä kihlattusi osaan, kun sinä kerran et osaa..en ole muuten harmiton tyttö, vaan aikuinen nainen, yli 40 ja nähnyt elämää monelta kantilta. Ollut aviossa yli 10 vuotta ja suhteemme alkuajat olivat todella intohimoisia - ehkä minuun ei olisikaan sattunut niin paljon, jollei tätä intohimoa ja rakkautta olisi ollut
Oletko muuten kertonut kihlatullesi, että by the way, en rakasta sinua, olen kanssasi, koska suhteemme on mutkaton ja mukava. Luultavasti hän olettaa sinun tuntevan samaa rakkautta kuin itsekin tuntee.. Annapa hänelle valinnan mahdollisuus. Jäisikö hän suhteeseen kanssasi, jos tietäisi totuuden, vai lähtisikö etsimään jotakuta, joka todella rakastaa häntä?
Muita tulkintoja kuin mitä tein, on aika vaikea tehdä kirjoittamastasi tekstistä. Loukattu ego suorastaan huusi läpi ja anteeksi vain, oma kypsymättömyytesi. Et ollutkaan hänelle se ainoa suuri rakkaus, kuten kuvittelit ja ilmeisesti kuvittelet vieläkin.
Ja se, että minulla olisi kokemusta vain omasta asiastani, ei pidä paikkaansa myöskään. Olen seurannut läheltä myös läheisten ystävättärieni tuskaa ja turhautuneisuutta, kun mies ottaa, jättää ja lähtee tällaisen suuren unelman perään. Ruikuttaakseen sitten muutaman kuukauden kuluttua takaisin, kun homma ei ollutkaan sitä, mitä kuvitteli.
Ja uskoakseni, voin aika hyvin yleistää rakastuneen naisen tuntoja - kirjoitithan itsekin maailmasi romahtaneen, kun huomasit, ettet tullutkaan valituksi. Jo tästä voisit itsekin vetää johtopäätöksiä, miltä rakastuneesta tyttöystävästäsi tuntuisi, jos kertoisit hänelle totuuden.
Kaikki miehet eivät todellakaan sikoja, olet aivan oikeassa siinä, mutta itse olet kyllä jo aika hyvällä possutasolla
Onnea yrityksellesi löytää se toinenkin pieni harmaa, joita voit alkaa yrittää yhdistellä ja sen jälkeen, yllätys, yllätys - havaita jotain toimintaa muuallakin kuin munuaisissasi
En itsekään ole mikään eilisen teeren poika, aviossa yli 17 vuotta ja parikymppinen lapsemme asuu jo omillaan. (Teinirakkaudessamme erosimme useasti, vain palataksemme takaisin yhteen. Lopulta JÄRKI voitti.)
Uskon jos minulle sanotaan, että olen jonkun elämän - tietenkin siihen astisen kokemuksen perusteella - suurin rakkaus. Näin on minulle sanonut kumpikin, sekä kihlattuni että varattu rakkauteni. Miksi tuhoaisin toisen onnen sanomalla etten rakasta sinua? Ei ole yhtään syytä, miksen voisi rakastaa kihlattuani sitten joskus. Ja jos hän on onnellinen, miksi ylentäisin itsenä hänen yläpuolellellensa sanomalla: ehei, et sinä ole minun kanssani onnellinen, koska minä en hoe rakastavani sinua!?
Minä pidän hänestä kovasti, eikä meidän suhteestamme puutu seksiä, hellyyttä eikä läheisyyttä.
Mikä helvetin Afrodite sinä luulet olevasi, kun uskottelet voivasi tietää mitä minä tai kihlattuni tarvitsemme?
Ja sinun on aivan turha vihjailla munaskuistani tai muusta alapäähän liittyvästä, teen kaikki päätökseni ihan muilla ruumiinosillani.
Ja kypsyydestä: senkin munaton paska....?! Kenenköhän on syytä yrittää yhdistellä aivosolujaan? Toki lievä provokatiivisuus on omiaan pitämään keskustelua vireänä, mutta silti, saarnatkoon joku muu minulle kypsyydestä kuin sinä.
Ainakaan minä en ole katkera, vaikka asiat menivät miten menivät. Aina ei voi voittaa, ainakaan jackpottia, mutta siihen meidän on tyytyminen, niin sinun kuin minunkin. Onnea vaan on niin vaikea määrittää.
Onnea yrityksellesi.
Kiitos onnentoivotuksista - olenkin onnellinen siinä suhteessa että minulle kerrottiin, että mieheni on kuuleman mukaan löytänyt sen elämänsä rakkauden. Sain mahdollisuuden valita, yritänkö vielä voittaa hänen rakkautensa takaisin vai en. Päätin yrittää, ja uskoisin yritykseni myös tuottaneen jonkinlaisia tuloksia pikkuhiljaa.
Taisi kumminkin jonkun verran satuttaa nämä minun arvosteluni sinun menettelytavoistasi. Et mielestäni nosta itseäsi hänen yläpuolelleen kertomalla, vaan päinvastoin teet hänet tasavertaiseksi, jos annat hänelle mahdollisuuden valita, haluaako hän yhä olla kanssasi, vaikka et rakastakaan. Pelottaako, ettei valinta mahdollisesti osuisikaan mukavaan elämään kanssasi?
Annat itsellesi mahdollisuuden rakastaa ja omien sanojesi mukaan myös rakastettu tämän toisen taholta. Miksi et soisi sitä samaa mahdollisuutta hänelle? Ehkä hänkin kuitenkin haluaisi löytää elämäänsä jonkun, joka todella rakastaa häntä nyt, eikä jättäytyä sen mahdollisuuden varaan, että joskus ehkä mahdollisesti sinä rakastaisit häntä.
Niin että onnea sinullekin kasvuun epäitsekkäämpään elämään
En kuitenkaan aio toteuttaa sitä. En ikinä haluaisi pakottaa ketään tuntemaan mitään minua kohtaan, kuten sinä teet miehellesi.
Mietipä. Jos rakkaus voittaa, sinä jäät yksin, sillä sinun mukaasi tunteita ei voi pakottaa tai kasvattaa, kuten minä kihlattuni kanssa yhteistä elämää elävänä teen.
Thteisetokemukset ja aika lähentävät kummasti, eikä roihuava ja intohimoinen rakkaudentunne olekaan välttämättä ainoa ja oikea tapa rakastaa.
Se, että sinulle on käynyt niin suhteenne alussa, ei tee siitä faktaa. Olet sangen itsekäs määritellessäsi kaikkea vain omien kokemustesi kautta. Se on ylimielistä.
Toinen pakkomielteenäsi oleva sana RAKKAUS, jonka olemuksen tunnet hallitsevasi läpikotaisin, on kovin vaikeasti määriteltävissä. Ja taas: et sinä tiedä siitä enempää kuin minäkään, se näet on hyvin subjektiivinen tunne. Ihastumisen tunne on eri asia.
Onko mukavuudenhalussani jotain väärää? Pitääkö minun saattaa joku yhtä onnettomaan ja säälittävään tilaan kuin sinä, koska halusin todistaa olevani epäitsekäs!? Tuskinpa sitä haluat, ainakin toivon niin!
Mutta. Kieltämättä nautin ristiriitaisen, toraisen, katkeran, alaskatsovan, yleistävän, kärjistävän ja pakko myöntää: hieman satuttavankin persoonasi huomiosta. Ehkä minussakin piilee samanlainen masokisti kuin sinussa.
Huomaan tosiaankin ryhtyneeni yksityiseksi terapeutiksesi..
En pakottanut miestäni rakastamaan minua, annoin hänelle mahdollisuuden lähteä tai jäädä. Kerroin myös rakastavani häntä, omalla subjektiivisella tavallani. Olemme työstäneet tätä asiaa jo pari vuotta, joten ehkä sitä voisi sitten kutsua rakkauden kasvuksi uudelleen, tai läheisyyden tunteeksi tai miksi vaan. Tärkeintä minusta oli kuitenkin se, että sain tietää, että suhteessamme on parantamisen varaa, ei kai hän muuten olisi edes katsellut aidan toiselle puolelle. Tieto lisäsi tuskaa, kuten yleensä tapaa käydä, mutta antoi myös mahdollisuuden meille molemmille miettiä mitä meidän elämässämme on todella tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Pyrimme takaisinpäin siihen alkuaikojen huumaan, sillä kyllä se kuitenkin on tärkeää - ilmeisesti sinullekin, sillä kirjoitit paljon tästä toisesta naisestasi ja rakkaudesta.
Ihminen tuppaa määrittämään maailmaansa lapsuudesta asti omien kokemustensa kautta ja oppimaan niistä. En yleistä tuota rakkausasiaa kuitenkaan vain omien kokemusteni kautta, vaan teen sen myös kaiken parisuhteista lukemani ja kuulemani perusteella. Kaikki muutkin 'lähteet' tuntuvat olevan samoilla linjoilla kuin minä.
En tosiaankaan toivo kenenkään tuntevan samaa tuskaa kuin mitä minä tunsin, kun kuulin asiasta, olet oikeassa siinä. Mutta edelleen olen kiitollinen siitä, että kuulin totuuden sellaisena kuin se silloin oli. Olisimme luultavasti jo eronneet, jos näin ei olisi tapahtunut.
Mukavuudenhalussasi on väärää vain se, että nyt sinä puolestasi oletat kihlattusi puolesta, että hän haluaa tismalleen samaa kuin sinä.
Pakko myöntää, että olet löytänyt pitkän listan luoteenpiirteitäni...olen myös erittäin huumorintajuinen ja älykäs! Usko tai älä...
Itse asiassa aloitan heti pyytämällä anteeksi viimekertaisen kirjeen piruilevaa sävyäni, iloa tämä kirjeenvaihtomme on minulle tuonut.
Olen myös pohtinut asiaa, tuskaillutkin sen kanssa, eikä vähiten kirjeittesi ansiosta.
Ja rakkauden alkuhuumaa minäkin kaipaan, en kai muuten olisi emoviestiäkään - hetken huumassa, muuten -kirjoittanut. En halua viedä kihlatultani samaa, kuin mitä itse janoan. Niin sen koen. Ja korostan edelleen, että pidän hänestä todella paljon. Itse asiassa koen itseni enemmän marttyyriksi kuin hyväksikäyttäjäksi, jopa jonkin asteista ylpeyttä tuntien: "Minä kestän rakkaudettomuuden".
Luen jo mielessäni vastaväitettäsi. Miksen anna mahdollisuuttaa jne. Siksi vastaan jo nyt/ vielä kerran.
Minä koen antavani hänelle. En halua ottaa häneltä mitään. Et tunne häntä, häneltä on puuttunut hellyyttä elämässään. Minulla on suuri sydän - usko tai älä - enkä tahdo tehdä pahaa. Hän on sitäpaitsi niin paljon mukavuudenhaluisempi kuin minä, että olen varma ettei hän haluaisi kuulla koko juttua. Teen sen valinnan hänen puolestaan, tiedän, mutta "kannan täyden poliittisen vastuun teostani" (P. Väyrysen äänellä).
Itse asiassa minun sykleittäin pulpehtiva kaihoni exään ei ole läheskään niin mielenkiintoista kuin sinun tilanteesi! Minähän vaan olla möllötän ja anonyymisti netissä piipitän, kun sinä elät oikeaa elämää oikeine ongelminesi! Ja tässä ei ole pisaraakaan sarkasmia.
Kaneettina: Olen onnellinen, vaikka tiedän, että teen kihlattuni onnelliseksi vain osaksi, lopun pidän salaisuutenani. Verbalisointi vie monilta asioilta hohdon ja joskus antaa niille väärän merkityksenkin.
Exääni kaipaan, koska oikeasti rakastan vain ja ainoastaan häntä, mikä on julmaa, ärsyttävää, vittumaista, elämänkielteistä ja karua, juuri kuten minä pahimmillani.
Enkä koskaan ehdi viimeistellä näitä posteja! Taas mennään! Hyviä jatkoja, kirjoita jos tahdot!
Terveisin XLXdb
sinähän alat pehmetä!
En nyt sitten ala argumentoimaan, jos olen niin ennustettava, että tiedät jo etukäteen mitä aion sanoa. Vaikka tuppaankin olemaan melko jääräpäinen silloin, kun tunnen olevani oikealla asialla.
Tai jos nyt kuitenkin sitten vähän..oletko nyt sitten tällä hetkellä hänen isähahmonsa vai kihlattunsa? Isätkin kestävät lapsiltaan melkein mitä vaan, kun nyt kerran ovat enemmän elämää nähneet ja sen ansiosta viisaampia. Olen itsekin käyttänyt tätä erittäin kulunutta mutta hyvää argumenttia lapsilleni, kun mielipiteissämme on ristiriitaa. Tässä suhteessa meillä ei valitettavasti eletä demokratiassa vaan matriarkaalisessa diktatuurissa..Meni vähän asian ohi. Mutta kuitenkin sinähän teet juuri samaa kuin minä, viisaita valintoja toisen puolesta ja vieläpä Paavo Väyrysen syvällä..tai noh..rintaäänellä ainakin.
En tietenkään tunne kihlattuasi, enkä hänen historiaansa ja saattaahan olla, että tällä hetkellä turvallisuus ja stabiilisuus on juuri sitä mitä hän tarvitsee. Mutta riittääkö se kuitenkaan pitemmän päälle?
Minun elämäni on todellakin todellista riippuliitoa päivittäin vieläkin, eikä kenenkään vähääkään huonohermoisemman kannata haaveilla tästä. Pettäminen iskee ihmiseen niin syvät haavat, että niiden paraneminen vie vuosikausia, kaikesta hyvästä hoidosta huolimatta. Anteeksi voi antaa, mutta unohtaminen on vaikeaa. Joka aamu sitä katsoo kumppaniaan, ja miettii kenessä hänen ajatuksensa sillä hetkellä ovat; minussa vai siinä toisessa...Ketä sinä muuten ajattelet ensimmäiseksi aamuisin?
Koska en toivo tätä kenellekään muulle (paitsi tietenkin kaikessa raadollisuudessa sille mieheni toiselle ja tuplana, kiitos!) olen tavallaan iloinen, että olet valmis uhraamaan itsesi tutun ja turvallisen läheisyyden alttarille, etkä heittäydy sen kuohuvan intohimon virtaan, mutta kuitenkin, toisaalta...Naisena, ja nyt puhun koko naissukupuolen puolesta, arvostaisin kuitenkin ehkä enemmän rehellisyyttä.
Sanoinpa sen kuitenkin taas kerran, vaikka tuolla alussa vakuuttelin pidättyväni siitä.
On ollut todellakin mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia kanssasi, varsinkin nyt, kun pahimmat solvaukset on jo heitelty puolin ja toisin ja on päästy kiinni itse villakoiran kirppuiseen ytimeen. Tunnut hallitsevan sanojen käytön, ja se on minusta erittäin viehättävä piirre varsinkin miehessä.
Jaahas, velvollisuudet kutsuvat taas...
tsensä altistaminen on pehmeä piirre, kiellä en. Mutta se on myös välttämättömyys, mikäli haluaa jatkaa kuohuisaa keskustustelua myös edeten siinä. Ja minä haluan jatkaa tätä - ah, niin jännittävää - terapisointia kerallasi.
En ole kuitenkaan ollut täysin rehellinen edes sinua kohtaan. Perustelen tämän kyllä hyvin, sanoi Juhantalo oikeudessa.
Ikuisena syyllisenä (autoritäärinen isä) kaikkeen, olen instant-vainoharhainen jopa ennakolta! Siksi olen ripotellut ns. osatotuuksia jopa meidän kirjeenvaihtomme sekaan, jotta minua ei tunnistettaisi, ja siten sen kautta arvattaisi, kenestä poloisista jutuissamme keskustellaan. Mitään main-pointteja en kuitenkaan ole muutellut, lähinnä lasten määrää tai ikävuosia tms.
Isähahmo-oletuksesi on mielenkiintoinen. meillä on reilut viisi vuotta ikäeroa, mutta ymmärrän toki, ettet tarkoita pelkästään sitä. Olenhan antanut itsestäni isällisen vaikutuksen tällä kirjeenvaihdollamme, heh heh.
Leikki sijansa saakoon, minun ollessa kyseessä väittämä ei voi olla totta. Olen kyllä aika suvereeni lasten kanssa (kehuminen ei kuulu suomalaisiin hyveisiin, mutta olen tässä järkkymätön), mutta vain lasten. Kihlattuni on jo elämää nähnyt naisen alku, eikä kovinkaan kompleksinen isä-suhteessaan.
Sitäpaitsi perheessä lapsen osa ei ole demokraattinen, kuten itsekin sanoit. (Hei, olemme samaa mieltä!?) Meillä pelaa demokratia. Ihan oikeasti. Olemme mm. sopineet, ettemme tee jotain, jos jompikumpi ei tahdo, veto-oikeus on siis molemmilla, ja sitä myös molemmat harjoitamme.
Ja tiedän, että hän tarvitsee turvallisuutta ja stabiilisuutta. (Enkä osaa sanoa, riittääkö se pidemmän päälle. Pyrin elämään hetkessä.) En kuitenkaan hemmottele häntä em. hyveillä pilalle, siitä pitää huolen ailahtelevainen henkinen pohjavireeni, muudini, joka heitteleksii ilman ex-suhteiden sisäistä ruodintaakin riittävästi. Kuvatkoon seuraava minua: niinä päivinä, jolloin olen käynyt lenkillä aamulla, minun kanssani voi tulla toimeen ihan koko päivän...
En kuitenkaan ylpeile infantiileillä piirteilläni. Juuri niiden täsmällistäminen minua loukkasikin, olet terävänäköinen. Haluaisin olla kypsempi, siksi harjoittelen sitä päivittäin, ainakin pidän sen mielessäni. Siperia kehittää.
Ja vielä kappale aiheesta määmäämää. Ajattelen paljon exää, vaikka olenkin hänen kanssaan enemmän sujut kuin koskaan aiemmin, siis sekä tunne- että järkitasolla. Hän heitti minulle tuossa viikko-pari sitten avainlauseen tekstarina, joka aukaisi lukon, mikä syömmeäin kahlitsi: lapset ennen muuta. Se tuli sivulauseessa, ehkä... Se kuitenkin riitti, oli se sitten keksaistu tai ei, minä uskoin.
Itse asiassa olemme molemmat melkoisia rakkauden marttyyreita! Eikä jalous ole koskaan pahasta. - Toisaalta, itsensä ylentäminen on. Noh, olkoon.
Havaitsemistani hyvistä piirteistäsi selkein on se, että Sinä Olet Todella Urhea! Sinun täytyy rakastaa miestäsi valtavasti. Olen itse asiassa kateellinen sinulle. Olen itse valmis antamaan aika pian periksi, mikäli joku "ei tykkääkään" miusta. Toki "lapset ennen muuta" mutta kuitenkin... minulle tulee mieleen joku allymcbealismi siitä, kuinka parisuhdetta "hoidetaan". Se on minulle puutarha, jota en osaa kastella enkä kitkeä, siis teknisessä mielessä. Siis en nyt halua heittäytyä väittämään, että teillä olisi kyse mistään teknisestä, opistotasoisesta suhteen hoitamismekanismista, mutta jotain jenkkityylistä, minua häiritsevää falskiutta asiassa on.
En siis usko siihen, että suhdetta voidaan hoitaa, älä kuitenkaan käsitä väärin. Nimenomaan terapiaistuntoja ja aromaattisia yhteiskylpyjä, herättäviä alushepeniä ja kuutamon tollotusta, ne saavat minut raivon valtaan. Uskon, että ihminen on paljon primitiivisempi. Uskon, että parisuhde voidaan saattaa vauriota edeltävään tilaan jotenkin, mutta kaikki tuo terapiavouhotus ja newagabullshit, aargh!
Enkä väitä, että te teette näin. Enkä myös usko siihen. Joutaviin ulkokohtaisuuksiin en usko. Joutavaan rahastukseen avun nimessä en usko.
Sinuun uskon. Ja toivon todella, että jaksatte. Tuntuu siltä, että te olette toistenne rakkauden ansainneet!
Ja kääk, mehän olemme turmiollisella tuttavuuden tiellä!? Noh, eipä haittaa mittää, lisätään pökköä pesään: on kyllä kiva kirjoitella kanssasi, olen kaivannut jotain juuri tälläistä, näitä kun ei ihan kenelle tahansa voikaan purkaa!
Kestetään.
tsensä altistaminen on pehmeä piirre, kiellä en. Mutta se on myös välttämättömyys, mikäli haluaa jatkaa kuohuisaa keskustustelua myös edeten siinä. Ja minä haluan jatkaa tätä - ah, niin jännittävää - terapisointia kerallasi.
En ole kuitenkaan ollut täysin rehellinen edes sinua kohtaan. Perustelen tämän kyllä hyvin, sanoi Juhantalo oikeudessa.
Ikuisena syyllisenä (autoritäärinen isä) kaikkeen, olen instant-vainoharhainen jopa ennakolta! Siksi olen ripotellut ns. osatotuuksia jopa meidän kirjeenvaihtomme sekaan, jotta minua ei tunnistettaisi, ja siten sen kautta arvattaisi, kenestä poloisista jutuissamme keskustellaan. Mitään main-pointteja en kuitenkaan ole muutellut, lähinnä lasten määrää tai ikävuosia tms.
Isähahmo-oletuksesi on mielenkiintoinen. meillä on reilut viisi vuotta ikäeroa, mutta ymmärrän toki, ettet tarkoita pelkästään sitä. Olenhan antanut itsestäni isällisen vaikutuksen tällä kirjeenvaihdollamme, heh heh.
Leikki sijansa saakoon, minun ollessa kyseessä väittämä ei voi olla totta. Olen kyllä aika suvereeni lasten kanssa (kehuminen ei kuulu suomalaisiin hyveisiin, mutta olen tässä järkkymätön), mutta vain lasten. Kihlattuni on jo elämää nähnyt naisen alku, eikä kovinkaan kompleksinen isä-suhteessaan.
Sitäpaitsi perheessä lapsen osa ei ole demokraattinen, kuten itsekin sanoit. (Hei, olemme samaa mieltä!?) Meillä pelaa demokratia. Ihan oikeasti. Olemme mm. sopineet, ettemme tee jotain, jos jompikumpi ei tahdo, veto-oikeus on siis molemmilla, ja sitä myös molemmat harjoitamme.
Ja tiedän, että hän tarvitsee turvallisuutta ja stabiilisuutta. (Enkä osaa sanoa, riittääkö se pidemmän päälle. Pyrin elämään hetkessä.) En kuitenkaan hemmottele häntä em. hyveillä pilalle, siitä pitää huolen ailahtelevainen henkinen pohjavireeni, muudini, joka heitteleksii ilman ex-suhteiden sisäistä ruodintaakin riittävästi. Kuvatkoon seuraava minua: niinä päivinä, jolloin olen käynyt lenkillä aamulla, minun kanssani voi tulla toimeen ihan koko päivän...
En kuitenkaan ylpeile infantiileillä piirteilläni. Juuri niiden täsmällistäminen minua loukkasikin, olet terävänäköinen. Haluaisin olla kypsempi, siksi harjoittelen sitä päivittäin, ainakin pidän sen mielessäni. Siperia kehittää.
Ja vielä kappale aiheesta määmäämää. Ajattelen paljon exää, vaikka olenkin hänen kanssaan enemmän sujut kuin koskaan aiemmin, siis sekä tunne- että järkitasolla. Hän heitti minulle tuossa viikko-pari sitten avainlauseen tekstarina, joka aukaisi lukon, mikä syömmeäin kahlitsi: lapset ennen muuta. Se tuli sivulauseessa, ehkä... Se kuitenkin riitti, oli se sitten keksaistu tai ei, minä uskoin.
Itse asiassa olemme molemmat melkoisia rakkauden marttyyreita! Eikä jalous ole koskaan pahasta. - Toisaalta, itsensä ylentäminen on. Noh, olkoon.
Havaitsemistani hyvistä piirteistäsi selkein on se, että Sinä Olet Todella Urhea! Sinun täytyy rakastaa miestäsi valtavasti. Olen itse asiassa kateellinen sinulle. Olen itse valmis antamaan aika pian periksi, mikäli joku "ei tykkääkään" miusta. Toki "lapset ennen muuta" mutta kuitenkin... minulle tulee mieleen joku allymcbealismi siitä, kuinka parisuhdetta "hoidetaan". Se on minulle puutarha, jota en osaa kastella enkä kitkeä, siis teknisessä mielessä. Siis en nyt halua heittäytyä väittämään, että teillä olisi kyse mistään teknisestä, opistotasoisesta suhteen hoitamismekanismista, mutta jotain jenkkityylistä, minua häiritsevää falskiutta asiassa on.
En siis usko siihen, että suhdetta voidaan hoitaa, älä kuitenkaan käsitä väärin. Nimenomaan terapiaistuntoja ja aromaattisia yhteiskylpyjä, herättäviä alushepeniä ja kuutamon tollotusta, ne saavat minut raivon valtaan. Uskon, että ihminen on paljon primitiivisempi. Uskon, että parisuhde voidaan saattaa vauriota edeltävään tilaan jotenkin, mutta kaikki tuo terapiavouhotus ja newagabullshit, aargh!
Enkä väitä, että te teette näin. Enkä myös usko siihen. Joutaviin ulkokohtaisuuksiin en usko. Joutavaan rahastukseen avun nimessä en usko.
Sinuun uskon. Ja toivon todella, että jaksatte. Tuntuu siltä, että te olette toistenne rakkauden ansainneet!
Ja kääk, mehän olemme turmiollisella tuttavuuden tiellä!? Noh, eipä haittaa mittää, lisätään pökköä pesään: on kyllä kiva kirjoitella kanssasi, olen kaivannut jotain juuri tälläistä, näitä kun ei ihan kenelle tahansa voikaan purkaa!
Kestetään.
tsensä altistaminen on pehmeä piirre, kiellä en. Mutta se on myös välttämättömyys, mikäli haluaa jatkaa kuohuisaa keskustustelua myös edeten siinä. Ja minä haluan jatkaa tätä - ah, niin jännittävää - terapisointia kerallasi.
En ole kuitenkaan ollut täysin rehellinen edes sinua kohtaan. Perustelen tämän kyllä hyvin, sanoi Juhantalo oikeudessa.
Ikuisena syyllisenä (autoritäärinen isä) kaikkeen, olen instant-vainoharhainen jopa ennakolta! Siksi olen ripotellut ns. osatotuuksia jopa meidän kirjeenvaihtomme sekaan, jotta minua ei tunnistettaisi, ja siten sen kautta arvattaisi, kenestä poloisista jutuissamme keskustellaan. Mitään main-pointteja en kuitenkaan ole muutellut, lähinnä lasten määrää tai ikävuosia tms.
Isähahmo-oletuksesi on mielenkiintoinen. meillä on reilut viisi vuotta ikäeroa, mutta ymmärrän toki, ettet tarkoita pelkästään sitä. Olenhan antanut itsestäni isällisen vaikutuksen tällä kirjeenvaihdollamme, heh heh.
Leikki sijansa saakoon, minun ollessa kyseessä väittämä ei voi olla totta. Olen kyllä aika suvereeni lasten kanssa (kehuminen ei kuulu suomalaisiin hyveisiin, mutta olen tässä järkkymätön), mutta vain lasten. Kihlattuni on jo elämää nähnyt naisen alku, eikä kovinkaan kompleksinen isä-suhteessaan.
Sitäpaitsi perheessä lapsen osa ei ole demokraattinen, kuten itsekin sanoit. (Hei, olemme samaa mieltä!?) Meillä pelaa demokratia. Ihan oikeasti. Olemme mm. sopineet, ettemme tee jotain, jos jompikumpi ei tahdo, veto-oikeus on siis molemmilla, ja sitä myös molemmat harjoitamme.
Ja tiedän, että hän tarvitsee turvallisuutta ja stabiilisuutta. (Enkä osaa sanoa, riittääkö se pidemmän päälle. Pyrin elämään hetkessä.) En kuitenkaan hemmottele häntä em. hyveillä pilalle, siitä pitää huolen ailahtelevainen henkinen pohjavireeni, muudini, joka heitteleksii ilman ex-suhteiden sisäistä ruodintaakin riittävästi. Kuvatkoon seuraava minua: niinä päivinä, jolloin olen käynyt lenkillä aamulla, minun kanssani voi tulla toimeen ihan koko päivän...
En kuitenkaan ylpeile infantiileillä piirteilläni. Juuri niiden täsmällistäminen minua loukkasikin, olet terävänäköinen. Haluaisin olla kypsempi, siksi harjoittelen sitä päivittäin, ainakin pidän sen mielessäni. Siperia kehittää.
Ja vielä kappale aiheesta määmäämää. Ajattelen paljon exää, vaikka olenkin hänen kanssaan enemmän sujut kuin koskaan aiemmin, siis sekä tunne- että järkitasolla. Hän heitti minulle tuossa viikko-pari sitten avainlauseen tekstarina, joka aukaisi lukon, mikä syömmeäin kahlitsi: lapset ennen muuta. Se tuli sivulauseessa, ehkä... Se kuitenkin riitti, oli se sitten keksaistu tai ei, minä uskoin.
Itse asiassa olemme molemmat melkoisia rakkauden marttyyreita! Eikä jalous ole koskaan pahasta. - Toisaalta, itsensä ylentäminen on. Noh, olkoon.
Havaitsemistani hyvistä piirteistäsi selkein on se, että Sinä Olet Todella Urhea! Sinun täytyy rakastaa miestäsi valtavasti. Olen itse asiassa kateellinen sinulle. Olen itse valmis antamaan aika pian periksi, mikäli joku "ei tykkääkään" miusta. Toki "lapset ennen muuta" mutta kuitenkin... minulle tulee mieleen joku allymcbealismi siitä, kuinka parisuhdetta "hoidetaan". Se on minulle puutarha, jota en osaa kastella enkä kitkeä, siis teknisessä mielessä. Siis en nyt halua heittäytyä väittämään, että teillä olisi kyse mistään teknisestä, opistotasoisesta suhteen hoitamismekanismista, mutta jotain jenkkityylistä, minua häiritsevää falskiutta asiassa on.
En siis usko siihen, että suhdetta voidaan hoitaa, älä kuitenkaan käsitä väärin. Nimenomaan terapiaistuntoja ja aromaattisia yhteiskylpyjä, herättäviä alushepeniä ja kuutamon tollotusta, ne saavat minut raivon valtaan. Uskon, että ihminen on paljon primitiivisempi. Uskon, että parisuhde voidaan saattaa vauriota edeltävään tilaan jotenkin, mutta kaikki tuo terapiavouhotus ja newagabullshit, aargh!
Enkä väitä, että te teette näin. Enkä myös usko siihen. Joutaviin ulkokohtaisuuksiin en usko. Joutavaan rahastukseen avun nimessä en usko.
Sinuun uskon. Ja toivon todella, että jaksatte. Tuntuu siltä, että te olette toistenne rakkauden ansainneet!
Ja kääk, mehän olemme turmiollisella tuttavuuden tiellä!? Noh, eipä haittaa mittää, lisätään pökköä pesään: on kyllä kiva kirjoitella kanssasi, olen kaivannut jotain juuri tälläistä, näitä kun ei ihan kenelle tahansa voikaan purkaa!
Kestetään.
tulinkin sen verran runsaasti sieltä, ettei minulle jäänyt kuin ruukun pohjat raapittavaksi..
Muutama päivä on vierähtänyt touhutessa - luin kirjoituksesi ensimmäisen kerran jo muutama päivä sitten, mutta teksti oli sen verran jämerää, että menin ikäänkuin änkäksi joksikin aikaa.
Minullakin oli autoritäärinen isä, ja suorastaan piinallisen alistuva äiti. Ehkä olen sieltä jotain mallia saanut elämääni, tosin toisinpäin. Miehelläni on erittäin dominoiva äiti ja sovittelevampi isä...senkö takia hän lienee aikoinaan minuun tarttunut. Väitetäänhän, että kaikki miehet etsivät tulevista vaimoistaan oman äitinsä piirteitä ja päinvastoin. Olen sellainen ns. 'vahva nainen', joka ei tosiaan jää tumput suorina seisomaan ongelmatilanteen kohdatessa. No, tämähän ei sitten tietenkään ollut hyvä asia, koska mieheni on itse asiassa aina inhonnut tätä piirrettä äidissään... Eikös tämä nyt sitten kuitenkin ole enemmän tuonne Freudilaiseen koulukuntaan päin kallellaan kuin Mars ja Venus puolelle. Olen kyllä nekin opukset selaillut etsiessäni vastauksia meidän parisuhteemme ongelmiin.
Eikö ole rasittavaa olla päiväperho...Minä en jaksaisi kyllä elää vain päivä kerrallaan ja kyllä kai itsekin olet huomannut, että perheyksikössä sellainen on mahdotonta? Kaipaan kai itsekin sitä jatkuvuutta ja haluan tietää, että voin jo suunnitella ensi kesän menoja oletuksella, että menoihin osallistuu koko meidän yksikkömme.
Yksi asia minua hämää tässä hommassa. Haluat pysyä parisuhteessa, toisaalta voisit olla valmis vaikka tyytymään tapaamisiin ex:n kanssa silloin tällöin. Sinä tiedät rakastavasi, mutta rivien välistä voi lukea, ettet sittenkään ollut (tai ole) aivan varma siitä rakastaako hän sinua enää. Tarkoitan tätä ..lapset ennen kaikkea.. tulkintaa siitä, että ellei lapsia olisi, olisitte jo yhdessä. Vähän sellainen teinikalenterifiilis tuli tuosta. Entäpä jos oletkin tyytyväinen tähän Romeo&Juliet hommaan? Haaveiluun, toiveajatteluun, jne..Entäpä, jos hän ilmoittaisi sittenkin jättävänsä kaiken ja rientävänsä luoksesi - pystyisitkö sittenkään jättämään nykyistä perhettäsi? Sanoithan, ette halua tuottaa tuskaa kihlatullesi? Haluatko vain pitää haaveesi, mutta et oikeasti haluaisikaan sen toteutuvan?
Minä en ole kuitenkaan ajatellut pysyväni marttyyrinä loputtomiin - pieniä edistysaskelia on jo ollut, mutta jos homma ei etene, niin sitten se loppuu, vaikka minun sydämeni siinä särkyisikin.
Parisuhdettahan pitää ihan oikeasti hoitaa - näin jälkiviisaana todettuna. En minäkään mitään yhteisiä levähierontoja kaipaa, mutta viikonloppu poissa yhdessä silloin tällöin kyllä tekee gutaa. Lapseni ovat kyllä ihania, mutta eivät ne pilalle mene, vaikka me emme olisikaan ihan koko ajan läsnä. Yhteinen aika ilman lapsia, se on siinä!
Mikä mahtaisi olla sinun reseptisi, tunnuit sulkevan aika tehokkaasti pois nämä normaalit tavat?
Muuten, terapia ei ole vouhotusta. Sehän on vain keskustelua, jossa on ulkopuolinen 'erotuomari' läsnä. Samoin tällainen ulkoinen taho usein huomaa ne rivien välissä sanotut asiat, jotka kriisissä oleva pari usein jättää huomaamatta, kun keskustelu käy kiihkeimmillään. Useinhan näissä kahdenkeskisissä keskusteluissa, tai sanotaan nyt ihan suoraan riidoissa, mietitään jo seuraavaa, omaa argumenttia toisen vastatessa vielä edelliseen, jolloin tämä vastine usein lipuu ohi korvien, ja keskustelusta tulee suoraan sanoen tulokseton. Terapeutti kuulee nämä vastauksetkin ja pystyy niiden avulla vetämään keskustelua uusille urille...
En usko pahemmin horoskooppeihin, mutta egosi kyllä viittaisi joko leijonaan tai skorpionimieheen. Järin sovitteleva et ole, vaikka vastaan välillä tuletkin
Olettaisin muuten, kun nyt mainitsit tuosta aamulenkistä, että sinun sydämeesi ei käy tie vatsan kautta - mielessä vilahti jopa Joukoturkkamainen kiiluvasilmäinen annankaikkeni itsensäpiiskari?
Selitys viimekertaiselle, Meillä kaatui duunissa palvelin, ja joka kerta kun yritin lähettää viestin, myös explorer kellahti. Olin nokkelana kopioinut suurimman osan tekstistä, mutta loppuja vielä lisäilin. Siksi suuri satsi.
Mutta hauskaa saada sut änkäksi! Se on oletusprofiilisi ulkopuolella. Mutta muuten tuli taas helposti kiistettävää ja helposti myönnettävää tekstiä, sitä olen odotellutkin. Sinusta nyt ei ennalta-arvattavaa saa kukaan, mut cuitenní.
Monetkaan miehet eivät etsi äitiään naisista. Minulla on ollut vain yksi vaalea vakava suhde, vaikka äitini on vaalea. Silmäni hakeutuu 1000 kertaa nopeammin tummiin tyttöihin.
Äitini on pysynyt elämänsä suhteellisen hoikkana, kun minulla on ollut uhkeampia tyttöjä mieluummin kuin "hoikkia".
Äitini uskoo horoskooppeihin ja moniin muihin vastaaviin asiohin, kun minä taas - ehkä juuri siksi - en.
En kuitenkaan usko, että etsin hänen vastakohtaansakaan, äitini kaltainen nainen ei yksinkertaisesti kiinnostaisi minua. Äidistäni on mielestäni aina puuttunut jotain!?
Ja sitten hyvä neuvo kirjallisuuteen. Lue freudin "unien tulkinta" silkasta mielenkiinnosta, mutta heitä se Mars ja Venus-paska niin pitkälle kuin pippuri kasvaa! Se on ala-arvoista sontaa! NE TEOKSET lisäävät ongelmia parisuhteeseen! Oikeasti, ensimmäinen riita kihlattuni kanssa tuli juuri noista kirjoista! Luin kuitenkin just menfrommars etc. kirjan loppuun, vaikka esim. sisäinen sankari, freudin muut teokset kuin em. ja raamattu eivät ole saaneet minulta vastaavaa komplimenttia.
Kyllä suunnitelmallisuus kuuluu perheyhteisöön, se on yksi sen tukipilareista, tunnen ja jaan tuskasi. Päiväperhona on hyvin, hyvin rankkaa. Minua kiinnostaisi tietää, oletteko te tehneet suunnitelmia pitkällä aikavälillä? Ensi kesäksi? Ja minkä teidän tilannestatus juuri tällä hetkellä on? Elääkö se viikoittain vai männä jollottaako se etiäpäikkee? Vai onko juuri nyt still-vaihe? Ja kuinka lapset suhtautuvat, vai tietävätkö he edes? Onko monta lasta? Minkä ikäisiä?
Takaisin kirjeeseesi.
Uskon kyllä että ex rakastaa minua, hän on psyykannut itsensä olemaan kaipaamatta. Siinä on eroa. Itse asiassa tavattiin vuosi sitten kerran, muutama tunti ravintolassa lasin ääressä, hieman kyyneleitä ja yksi ronski suukko. Hän sanoi myöhemmin, että häneltä meni pari viikkoa asiasta toipumiseen.
Nyt paljastan sinulle jotain, mikä auttaa sinua ymmärtämään minuakin paremmin: hän ei ole koskaan erityisemmin rakastanut miestään.
Ja itse asiassa, se, että teeskentelen joskus olevani jalo ja urhea, kun kestän tämän - erittäin mukavan elämän - näinkin nurkumatta, tuntuu hassulta. Siis koko lause ja kaikki sen sisältö...
Ja kyllä, Veronan nuoret rakastavaiset ovat mielessäni käyneet, tämä on ollut minun puoleltani sitä psyykkausta, minkä voimalla minä, ja harvinaisen monet suomalaiset rakkauselämästään selviävät, uskon ma.
Haaveet ovat muuttuneet totally. Kun pienenä haaveili jostain, se tarkoitti sitä, että sitä ei varmasti saanut. Nyt tuntuu olevan päinvastoin. Toki sitä on tullut realistisemmaksi toiveissaan, mutta silti, kandee varoo, mitä toivoo.
Eksän kyllä ottaisin nahkoineen ja karvoineen, kakruineen ja kupruineen. Ja vielä hetkenkään pohtimati. Kauniisti sitten jotain selittäisin täällä... hyi helvetti, on kyllä aika inhottavan kuuloista!? En ihmettele ihmisten reaktioita siihen ensimmäiseen vuodatukseen. Silti. Haaveeni on kirkas kuin helmi. Täällä joudun psyykkaamaan sitten toisin päin, ei ole kyllä helppoa olla minä. - Kirjoittelen tätä muuten ihan väsyneenä reissusta, sallithan latteuksieni pyyhkiytyä kovalevyltäsi, ei oikein kynä kulje vaikka juttua tulee, siinä sulle kolmen pisteen vihje mun duunistani.
"Minä en ole kuitenkaan ajatellut pysyväni marttyyrinä loputtomiin - pieniä edistysaskelia on jo ollut, mutta jos homma ei etene, niin sitten se loppuu, vaikka minun sydämeni siinä särkyisikin."
On kyllä hirvittävän turvallista olla kaltaisesi naisen kanssa, tietää koko ajan missä mennään. Ei tarvitse pelätä että ketähän se nyt funtsii jne. Muhun on kyllä vaikuttanut kirjoittelumme, tunnen itseni siaksi, joka ei osaa olla rehellinen, vaikka siitä piirteestäni olen saanut kärsiä enemmän kuin muista, siksi tinkimättömästi olen sitä harjoittanut koko elämäni. Ja nyt olen tässä tilanteessa!? Varsinainen ristoreipas ja reinorehti, huh huh.
Nyt tulee ikioman keittiön suhtetedapiasörsseliä: minusta suhdetta voi hoitaa parhaiten huomaamattomasti. Tekee joskus jotain sellaista, mitä toinen ei ikinä uskoisi. Jonkun palveluksen, suurhieronan tai -siivouksen, keski-ison asian, joka on täsmistetty toiseen.
Mieheen uppoaa varsinkin krapulaaamuna hyvä, pyyteetön suihinotto, jonka jo alkuvaiheista näkee, että nyt ei miehen muuta ole lupa tehdä kuin lötköillä ja antaa palaa. Eli ettei edes saa koskea naiseen, paitsi omaa (miehen) mielihyvää hakien, kiihoitteluyritykset siis äijältä seis.
Ja yhteinen turhanpäiväinen aika, jolloin ei ole edes mitään suunniteltua, on lähes euforista joskus.
toki myös Avataanko viinipullo? Mennäänbkö syömään/teatteriin/leffaan/ajelulle/panelulle/juu neim it/ vai jäädäänkö kotiin ja tehdään nada, niks, nodääng, zero, zip, ei mittää ja ingenting -keskustelut rulettavat.
Mekin reissataan varmaan aika paljon lepsi eläimelliseksi pariksi, joten yhteistä aikaa on minusta hieman liikaakin, mutta juuri silloin kun sitä haluaisi, tuntuu että se sattuman jumala, mr. murphy, köllöttää olkapäillä.
Kaipaan kuitenkin yksityisyyttä enemmän kuin sitä nyt mulla on.
Ja sitten taas pikainen käväisy kehujen kerhossa. Kuvaat ihanasti riidan rakenteen ja ytimen!
Mutta. Mottoni on, että älykäs ihminen pystyy perustelemaan kaiken tekemänsä, Zikatilosta Aminiin, heilläkin oli syynsä. Siksi en usko terapiaan.
Toki ymmärrän, että sieltä keskustelun tulvasta etsitään jotain näkymättömissä olevaa ratkaisua, mutta yleensä ratkaisu on siinä, että itse tekee jotain toisin. Ja vaatii toiselta samaa. Niitä arvotettaessa onkin sitten hvyä aloittaa seuraava riita.
Kehäkolmospäätelmä.
Olen muuten sen alueen ulkopuolinen noin niinkuin virallisesti, vaikken varsinaisesti. Mites sinä? (Aletaanko lisäämään hämytietoja, joiden perusteella meitä on mahdotonta tunnistaa, niin, tai minulla tässä sen suhteen vaikeata on, okei okei, sama se, mutta shhh!)
Nouseva merkkini on skorpioni, äitini - huokaus - mielestä se on tärkeämpi asia kuin syntymäkuukausi, mutta sitähän en tietenkään usko. Se, missä iässä vauva kokee ensimmäistä kertaa kylmän ja kuuman vaihtelut, pimeät pitkät päivät kontra valoisat yöt, (säälistaa voisi jatkaa tuoksuista ukkosiin ja vaikka mihin) ei voi olla vaikuttamatta hänen luonteeseensa, siitä olen varma.
Aamulenkit. Se on syylliselle ainoa oikea tapa herätä, aineenvaihdunta kiihtyy, maksa puhdistuu (tämä ei siksi että olisin juoppo, lue kirja "Huvila meren rannalla" mieluummin kuin mitään Pojat plutosta ja tytöt tähdestä -skeidaa...), ajatukset rullaavat ja henki kulkee. Kappas, tärkein jäi pois: että paino asettuisi normeihinsa...
Kiiluvat silmät ja kiinnostus esittävään taiteeseen, poppaa poppaa...
Hyviä joulunodotuksen hetkiä sinulle!
JK. Mietin sellaistakin vaihtoehtoa, että ottaisimme tekaistuilla nimillä vapaista sähkisosoitteista osoitteen. Mieti ja digestoi, olen suunnitellut kaiken valmiiksi siten, ettei kukaan voi pysyä perässä (muista se vainoharhateoriani), heh heh hee.
Joten turha yrittää, salapollarit! Tiedän että te luette tätä! Odota, täytyy lopettaa, luulen että naapurin apteekkari koitetaan siepata ufoon! Täytyy saada kamera esille... missä se nyt oikein oo-oo-on, lalla lalla laa... Mitä Nyt!? Miksi tuo vihreä valo!?? Sehän tulee seinän läpi!! Mitä kieltä ne puhuvat!! Apua! Miksi jalkani tuntuvat niin keveiltä!!!??? Minä lennän!!! Roikun enää näppiksessä!!! Arvaa onko vaikea jatkaa?! Olenko sankarisi!? Soita kuitenkin poliisi!!! Asuntoni koordinaatit ov
Jees. Olimpa hasssu. Nyt ei enää kukaa kirjottele mun kaa. - Sama se, oli oikeasti todella mukavaa kuulla sinusta, kuka ikinä olitkaan! Harvoin saa sanallista perustetta henk.koht. asioilleen fixummalta! Tänks 4 real! Ja opetus: pitää pystyä siirtymään eteen... päin... Suukko sulle, ja hali miehelles! Te pystytte! Tiedän. Mulla kaikki hyvin. Siitä objektiivinen ylimielisyys.
Hold your horses - minulla oli joulutauko elikkä en ole avannutkaan konetta 3 viikkoon vai tuliko siitä jo enemmänkin aikaa. Nytkin ehdin vain vilkaista viimeisimmän novellisi, enkä kommentoi sitä sen enempää, sillä se täytyy lukea ainakin 3 kertaa ennenkuin se uppoaa tajuntaan ymmärrettävästi. Sen verran kumminkin sanon, että olipa mukava huomata että jäit kaipaamaan kommenttejani (vaikka sanoitkin ...sama se..itsesäälistä värisevällä äänellä). Ja onnittelut minulle kun tunnistin skorpparin (olet vaarallinen!!!!) - tiedoksi vain, olen itsekin marraskuun lapsia.
Huomisiin - toivottavasti käyt vielä kerran toiveikkaana vilkaisemassa, josko olisi tullut kommentteja.
elikkä still tilassa ollaan, vaikka jälleen tänä aamuna mietin, että miksi minä jaksan tätä polkemista..Mistä voitaisiin sujuvasti poiketa erääseen selailemaasi teokseen, raamattuun. Sieltä nimittäin löytyy eräs minun suosikkielämänohjeistani "kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan". Ehkä minä yhä odotan tätä ihmettä tapahtuvaksi mieheni kohdalla. En muista, onko se juuri samainen teos, josta löytyy toinenkin suosikkilauseistani "tikulla silmään, joka vanhoja muistaa".
Tuo viimeinen nimittäin kuvaa parhaiten eniten inhoamaani ominaisuutta miehessä, tai miksei naisessakin, ja joka valitettavasti löytyy erittäin vahvana omasta uroostani. Nimittäin se, että kun keskustellaan asioista, tai jopa riidellään (mitä minä pyrin nykyään kaikin tavoin välttämään juuri tämän takia) kaikki vanhat sanomiset ja tekemiset jopa vuosien takaa ja vieläpä päivämäärien kanssa tuodaan esiin uudestaan ja uudestaan. Se vie pohjan minkäänlaiselta hedelmälliseltä keskustelulta, joka voisi muutoin olla jopa oppimistapahtuma ja auttaa ihmistä kehittymään parempaan suuntaan. En tiedä mitään vähemmän jalostavaa toimintaa kuin juuri nimenomaan tällainen keskustelu. Ymmärtäisin asian paremmin, jos pystyisimme aikamatkailuun ja pääsisimme korjailemaan tai muuttamaan kerran sanottua tai tehtyä, mutta kun näin ei valitettavasti ole. Harrastatko sinä tätä keskusteluissasi? Tänä aamuna juuri minulta tivattiin asiaa, jonka olin tehnyt vuosia sitten ja myös syitä siihen. Kyse oli rikkinäisen esineen poisheitosta, jota mieheni kuitenkin väitti pystyvänsä käyttämään. Rahallinen arvo oli pieni, ja olen myös hankkinut uuden vastaavan tilalle...Hänen mielestään se on kunnioituksen puutetta, minun mielestäni käytännönläheistä elämää, sillä emme asu useamman sadan neliön kämpässä, johon mahtuisi varastoimaan ihan kaikkea. Hän on nimittäin perinyt vanhemmiltaan myös hamsteriominaisuuden, elikkä mitään ei saisi heittää pois ja minä taas..no, sanotaan nyt vaikka niin, etten kehitä minkään valtakunnan kiintymyssuhdetta käyttöesineisiin. Väitit itse, että ÄLYKÄS ihminen pystyy perustelemaan ihan kaiken, mutta minulta kyllä loppuu sanat näissä tilanteissa. Tiedän, että ehkä toimisin toisin tänä päivänä, kävisin esimerkiksi parin päivän neuvottelun kyseisen esineen tarpeellisuudesta meidän huushollissamme ennen kuin heitän sen pois, mutta koska en ole enää ihan nuori tyttö, on muistisoluja tuhoutunut jo sen verran, että en yksinkertaisesti enää muista vuosientakaisia motiiveja silloisille sanoilleni ja teoilleni. Ja KOSKA olen älykäs ihminen, en ehkä edes halua miettiä niin kauas taakse, vaan siirtyä eteenpäin ja noudattaa uutta toimintatapaa entisen, huonoksihavaitun tilalla. Mutta kerro sinä minulle, koska olet ilmeisesti lukenut jonkun verran enemmän tai ainakin lähempänä nykypäivää näitä psykologisia ja filosofisia analyysikirjoja, että MIKSI mies haluaa tietää ja tonkia näitä vanhoja asioita? Tunteeko sitä itsensä paremmaksi ihmiseksi sen jälkeen, kun on nitistänyt toisen vanhoilla synneillä? Vai auttaako se kantamaan helpommin ehkä viimein esiintullutta syyllisyydentunnetta sivupolusta, jonne tuli juostua?
MIKSI on nyt minulla päivän teemasana näköjään ja se nyt pomppasi ensimmäisenä mieleen toisessakin asiassa. Sinua koskevassa nimittäin - MIKSI sinä ottaisit Eksäsi karvoineen ja kaikkineen? Mitä sinä saisit häneltä sellaista, jota et nyt tänä päivänä saa? Ja kuinka tiedät, että varmasti saisit sen? Käsittääkseni olet kuitenkin vain tapaillut häntä enemmän tai vähemmän salaa, jolloin kuva, jonka olette toisistanne kehittäneet ei ehkä olekaan ihan realistinen. Siis käsittääkseni olette olleet toistenne seurassa lähinnä tässä "Onks tukka hyvin ja näkyykö kello" tilassa? Hänhän voisi olla arkioloissa vaikkapa tyyppi, jolla on viikon kestävät PMS-oireet, joiden aikana kaikki vastaantuleva joko liiskataan fyysisesti tai henkisesti tai vain potkaistaan muuten tieltä. Tämä oli vain yksi karmaiseva esimerkki, mutta listaahan voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle - peruskysymys on siis: MIKÄ hänessä on sellaista, että olisit valmis heittämään kaiken vanhan pois ja aloittamaan alusta? Tämä kiinnostaa minua myös ihan yleisellä tasolla, se auttaisi ehkä minua paremmin ymmärtämään myös tämän kotikutoisen tekosia.
Nyt minua ottaa kyllä todella päähän - nimittäin oma itseni. Olen turvallinen, olen itsestäänselvyys ja olen ollut sitä koko ajan. Nimittäin tuo sinun listasi tästä omatekoisesta ihmissuhdehoidosta. Minä olen tehnyt kaiken tuon ja vielä vähän enemmänkin koko ajan, ja koska olen tehnyt sitä koko ajan, siitä on tullut arkipäiväinen ja itsestäänselvä asia miehelleni ja vielä pahempaa, myös lapsilleni. Minulla on pari poikaa, ala-asteikäisiä. Erittäin hyvin käyttäytyviä, kohteliaita, iloisia, empaattisia, kilttejä. Tämä ei ole subjektiivinen arvio, vaan kuultu ulkopuolisilta kyläpaikkavanhemmilta ja opettajilta. Toisaalta, sanoit myös, että erittäin harvat miehet etsivät äitinsä kaltaisia naisia kumppaneikseen. Tää on tosi sekavaa, toivottavasti löydät täältä sen hyvin piilotetun punaisen langan jostain.
En ole koskaan ollut järin hyvä ilmaisemaan rakkauttani sanoilla, mikä mitä ilmeisemmin olisi ollut asia, jota olisi pitänyt tehdä enemmän. Sen sijaan olen olen joskus tuonut kaupasta jotain pientä ja tarpeellista tai äänittänyt TV:stä mieheni suosikkiohjelmia hänen reissatessaan, hieronut selkää pyytämättä, antanut jalkakylpyjä, tehnyt aamiaisen valmiiksi etc...mitä vain, josta hän huomaa, että olen ajatellut häntä päivän aikana. Olisin ollut iloinen, jos olisin edes joskus saanut kukkakimpun (en ole saanut ainuttakaan koko avioliittomme aikana, vaikka hän tietää, että rakastan kukkia..) Snif snif, tuo aamuinen keskustelu tosiaan veti minut alamaihin.
Siis olet syntynyt Helsingissä, mutta asut nyt Nurmijärvellä? Ja työksesi väsäät pirullisen ivallisia elokuva- ja teatteriarvosteluja freelancerina? Ei sentään, kuvassahan oli jossain firmassa sijaitseva serveri, joka kaatui..
Itse olen stadin bööna, paljasjalkainen, jos nyt sitten ensimmäisestä siellä syntyneestä sukupolvesta saa sanoa niin. Jostain joskus luin väitteen, että vasta 3. siellä syntynyt sukupolvi saisi kunnian mainita itseään paljasjalkaiseksi. Sukujuureni ovat aivan muualla, jonka joskus huomaa minulta lipsahtavasta murteesta, jota opin ja puhuin lapsena paljonkin. Tämänhetkinen residenssi sijaitsee kyllä tiukasti kehäkolmosen sisäpuolella.
Sähköposti, kerro lisää...
Ulkoisia asioita mietittäessä kuulun kategoriaan, jolle ehkä soisit toisenkin silmäyksen. Brunetti, kesällä punertava. Ja ulkoisilta mitoiltani juuri sitä, mitä voi olettaakin kypsällä iällä lapsensa väsänneen olevan (tietyn iän ohittaneilla tuo palautuminen entisiin mittoihin ei käy enää ihan helposti). Painonpudotus on minullakin mielessä, mutta minun harrasteeni sijoittuvat ainakin talvella sisätiloihin.
En soimaa sinua, jos joudut tavaamaan osan tekstistä useampaankin kertaan ja silti myöntämään itsellesi, ettet ymmärtänyt tavuakaan. Tauko teki hallaa, looginen esitystapa jäi jonnekin kinkun ja lanttulaatikon väliin puserruksiin.
Ja hei, hyvää uutta vuotta!
Nyt en edes ehdi lukea juttuasi, mutta huomenna yritän taas vetää vertoja! Aikans massiivinen on sinunkin esseesi... heh heh, hyvä niin...
Oi, teitpä minut iloiseksi!
Sorry, oikeasti kiire, huominen osoittaa, että vastaan huutooni!
Jees, tosi iloiseksi!
Kun nyt kerran tämä sanoilla leikittely alettiin. Itse nimittäin olen jonkin asteisessa stand by tilassa itseni ja suhteeni suhteen, sillä välillä tuntuu todella seesteisen ihanalta ja toisaalta kaipaus riippii, yhä vähenevässä määrin tosin. Jännää semminkin, kun exä otti yhteyttä tekosyyn varjolla ja kun ilahduin ja pistin vastaten sen mukaisesti, tulikin tunnustus hänen nostalgisista fiilareista mua kohtaan.
Soitin sitten perjantaina ja oli kyllä hauska jutella, kummastakin, sano mitä sanot. Mutta mutta, tuota tuota. Kai se on sitten loppu jo. Tai sitten ei. "Tauski ja Virpi Kätkä saivat toisensa 10 v jälk." jne. Vizivizi. Kai sitte. Emmä tiä. Sillee niiku. Tiätsä. Sillee? Niiku? Tsä. Ku. MäTiä. jne
Se alkukevennyksistä. Kaippans olen niin iloinen kun saan taas tätä ilmaista terapia/parisuhdehuoltoa. Ja pöh: miksen voisi jatkaa rehellisellä linjalla: luulin kadottaneeni sinut, ja nielemistä oli. Ihan kuin olisi kaveri mennyt!
Ja se lepertelyistä. Tiesit kyllä sanomattakin.
Sitten pääruoan kimppuun. Alhoitamma vastauksilla. (Päätin ripotella tämän jutun täyteen kömmähteleviä, mutta aidolta vaikuttavia murresanontoja. Kun sitten korjaat jonkin niistä vastauksessasi, paljastat synnyinpaikkasi. Kohta seison jo ovesi takana ruusukimppu kourassa, tshitshitshii...) Ei näytä tulevan järjen häivää. Jos olet pahalla tuulella, jatka lukemista toiste. Tämä on tälläistä hiehot kesälaitumelle juttua nyt. Söin nälkääni suklaata, sillä tänään oli jälleen täys työpäivä täällä Kuljun bensa-asemalla... eiku ei mitään! Oikeesti tarkoitin oikeusministeriössä tai sitten tuolla tuolla nasassa.
NYT ASIAAN! GRRR!
Vastauksia:
Itse en voi sietää sellaista, että vanhoja, kertaalleen pureksittuja ja nieltyjä asioita puidaan vihan vimmassa.
Niitä tekee vain ihminen, joka on heikoilla, simple as that. "Vai auttaako se kantamaan helpommin ehkä viimein esiintullutta syyllisyydentunnetta sivupolusta, jonne tuli juostua?" U bet ya.
Exän ottaisin karvoineen tarkoittaa sitä, että tunnen hänen sielunliikkeensä, hänen sisäisen minänsä, huonot puolensa ja niistä ylipääsemiskeinot, toiveensa, vartalonsa, hyveensä, uskomuksensa, salaiset paheensa ja kaiken tunnettavissa olevan paremmin kuin kukaan muu ihminen tässä maailmassa. Hän sanoi minulle muutaman kerran että tunnen hänet paremmin kuin hän itse. Siitä karvat ja nahat.
Saisin häneltä rakkautta ja saisin rakastaa, tällä hetkellä nautin vain ensin mainitusta.
Ja varsinkin intohimoa, jota kaipaan enemmän kuin mitään muuta. Sekä antaa että saada, intohimoa!
Tapailimme salaa, mutta todella useasti, monesti kaksi-kolmekin kertaa päivässä!
Ja minä tiedän, että hän kärsii mm. todella vahvoista PMS-oireista, sen lisäksi hän on todella päättäväinen ja tempperamenttinen nainen.
Siulunsisar, soulmate ja kemiallisesti täydellinen yhtälö parikseni. Kai sitte nii, nyt perskules hiipi taas outo epävarmuus, miten sen oikein teet!? Dziisus...
Arvaa mikä on pelitilanne siinä sanaisessa ottelussa, missä exä sanoo miehelle että rakastaa? Minä 100 hänen aviomiehensä 2, tässä pelitilanne kahden vuoden ajalta. Hän oli huppelissa ja masentunut mennessään naimisiin!
Nyt arkaan paikkaan: hän on brunetti nainen, johon miehet vilkaisevat toisenkin kerran, ja jonka vartalosta näkyy lasten saanti... Hui...
Itse olen hyvähampainen ja -hiuksinen, terveen ja hieman jopa riskin oloinen isohko mies, jonka päätä reunusti ammoin vaaleat kutrit. Vaikken kuulu ulkoisesti aivan A1-kategoriaan olen kuullut olevani hurmaava, enkä kuulemma oikein edes tajua arvoani.
Hyi kun niljakasta kehua itseään, itsepä aloitit.
Mutta en tietenkään asu missään Alexixen synnyinseuduilla, ihan toisaalla. Stadissa olen asunut Vanhakaupunki, Vallila, Kontula, Espoossa Kilo -ssa. Enkä myönnä kirjoittavani mitää arvosteluita, höh... ivallisia ja pirullisia... minä olen oikeasti hävyttömän kiltti, tosin hieman särmikkäästi ja persoonallisesti, mutta - ah - niin karismaattisesti.
Sähköpostista sen verran, että koen lievää vainoharhaisuutta täällä "julkisesti" kirjoitellessani. Itse asiassa minulla on suvussani pari julkkista, ja asun niin pienellä paikkakunnalla, että joku voisi - jos ketään nyt pätkääkään kiinnostaisi - jopa tunnistaa minut, ehkä, kai sitte nii, tiätsä sille niiku?
Minä otan osoitteekseni [email protected] ja ehdotan sinulle [email protected], jotta sangen mielenkiintoisen tuttavuutemme alku ei haihtuisi unholan tuuliin. Jep, tein sen jo, your turn.
JK. Minut lumoaa tapasi rakentaa lauseita, käsittämätöntä ettet verbalisoi - tai "osaa" sanoin kuvata - tunteitasi miehellesi!?
Iha turha siis höpöttää miulle siun lookisen esitystavan mihenkkää kaonnee...
STILL going strong
Kirjoittanut: been there, 10.1.2003 klo 12.40
"kaikki vanhat sanomiset ja tekemiset jopa vuosien takaa - - - tuodaan esiin uudestaan ja uudestaan. Se vie pohjan minkänlaiselta hedelmälliseltä keskustelulta, joka voisi muutoin olla jopa oppimistapahtuma ja auttaa ihmistä kehittymään parempaan suuntaan. - - - Ja KOSKA olen älykäs ihminen, en ehkä edes halua miettiä niin kauas taakse, vaan siirtyä eteenpäin ja noudattaa uutta toimintatapaa entisen, huonoksihavaitun tilalla"
Juu juu, mutta kun edelleen teet saman - heität MINUN esineitä kysymättä lupaa minulta?
"Tänä aamuna juuri minulta tivattiin asiaa, jonka olin tehnyt vuosia sitten ja myös syitä siihen. Kyse oli rikkinäisen esineen poisheitosta, jota mieheni kuitenkin väitti pystyvänsä käyttämään"
Eikö olisi ollut rehellistä kertoa lukijalle, että syy miksi asia tuli esiin oli se että ko. lahjan antaja oli kysynyt sen perään pari päivää aikaisemmin?
Eiks olisi ollut rehellistä kertoa, että olit valehdellut minulle, väittäen sen olevan tallessa?
"Rahallinen arvo oli pieni"
...jolloin sinulla on oikeus käyttää valtaa yli minun - heittää sen TOISTUVISTA KIELLOISTA huolimatta - vaikka esineellä oli mulle TUNNEARVOA?
"ja olen myös hankkinut uuden vastaavan tilalle.
..Hänen mielestään se on kunnioituksen puutetta, minun mielestäni käytännönläheistä elämää, sillä emme asu useamman sadan neliön kämpässä, johon mahtuisi varastoimaan ihan kaikkea"
se "vastaava" vie tismalleen yhtä paljon tilaa kuin se poisheitetty, joka "vastaavasta" poiketen TOIMI.
"Tiedän, että ehkä toimisin toisin tänä päivänä, kävisin esimerkiksi parin päivän neuvottelun kyseisen esineen tarpeellisuudesta meidän huushollissamme ennen kuin heitän sen pois - - - noudattaa uutta toimintatapaa entisen, huonoksihavaitun tilalla"
Mieti, olisiko avioliitto säilynyt, jos tosiaan et "ehkä olisi toiminut" vaan TOIMINUT eri tavalla?
Mieti, olisitko saanut kunnioitusta toiveillesi heittää tavarani pois, jos et jatkuvasti olisit päättänyt puolestani?