Viime aikoina velloneissa kokokeskusteluissa on pääosa ollut västäräkin kokoisilla naisilla, jotka haluavat puhelinkopin kokoisen miehen, tunteakseen olonsa naiselliseksi ja turvalliseksi.
Jos miehet vastavuoroisesti kertoisivat, että haluaisivat vain ja ainoastaan D-koon ryntäillä varustettuja naisia tunteakseen olonsa miehekkääksi ja mahdollisten jälkeläisten maidonsaannin turvatuksi. Niin mitkähän mahtaisivat olla reaktiot?
Ensimmäisenä tietysti todisteltaisiin, että maidontuotantokapasiteetti ei riipu meijereitten ulkomitoista.
Sitten taas todisteltaisiin, kuinka ainakaan _minä_ en haluaisi isoja tissejä, koska niitten kanssa tulee vain selkä kipeäksi.
Kolmanneksi kirjoituksen laatija ruoskittaisiin rintaliiveillä (A-kuppi).
Jos miehet vastavuoroisesti kertoisivat, että haluaisivat vain ja ainoastaan D-koon ryntäillä varustettuja naisia tunteakseen olonsa miehekkääksi ja mahdollisten jälkeläisten maidonsaannin turvatuksi. Niin mitkähän mahtaisivat olla reaktiot?
Ensimmäisenä tietysti todisteltaisiin, että maidontuotantokapasiteetti ei riipu meijereitten ulkomitoista.
Sitten taas todisteltaisiin, kuinka ainakaan _minä_ en haluaisi isoja tissejä, koska niitten kanssa tulee vain selkä kipeäksi.
Kolmanneksi kirjoituksen laatija ruoskittaisiin rintaliiveillä (A-kuppi).
Vastaukset 20
Vanhimmat
siinä saattaisi käydä =D
Loistava vertaus.
Voin kuvitella närkästyksen määrän... Itse asiassa kysehän on vielä lievemmästä ilmiöstä, koska rintoja saa suuremmaksi keinotekoisesti mutta pituutta ei.
Kyllähän tämä muuten pitääkin vähän paikkansa, joten et suinkaan mistään utopistisesta skenaariosta kirjoita. Parilla ystävättärelläni on huomiota herättävä rintavarustus, ja voi pojat niitä iskuyritysten määriä ja jatkuvaa liverrystä varatuiltakin miehiltä töissä ja muualla. Mukavia naisia ovat muutenkin, mutta aika usein heille mainitaan sana "rinnat" jossain muodossa:-)
Kohta rintaliivit viuhuvat... Tulee pahaa jälkeä:D
Kyllähän sitä pituutta saa lisää peenikseen Tallinnassa..ja kengillä pikkuinen mies saa pituutta ruhoonsa ihan korokepohjia käyttämällä.. ;D
Että se siit si
ne korokepohjat ovat naurettavat...
Jokaisen tulisi olla ylpeästi sellaisena kuin Luoja hänet loi. Mutta tämähän ei toteudu...
Minulla on pienet rinnat, mutta huomiota saa miehiltä kadulla, töissä ja baareissa ihan haitaksi asti. "Ihalijoita" on jopa pitänyt kutsua poliisit hätistelemään... :) Ja rintoja kyllä tuijotetaan, siksi en voi lähteä mihinkään ilman rintaliivejä.
Osuit asian ytimeen. Näin se juuri on.
Naiset voivat huoletta ja vapaasti määrittää suurinpiirtein sentilleen miehen kaikki ominaisuudet, mutta auta armias, jos edes puolella sanalla viittaa naisen fyysiseen/psyykkiseen olemukseen...
Omalta kohdaltani olen sikäli suuripiirteinen ja vapaamielinen, että nainen voi näyttää melkein miltä tahansa, kunhan omaa:
A. riittävän isot ja kiinteät ja terhakkaat rinnat
B. Jennifer Lopez takapuolen
c. pituutta n. 166,38 cm.
d. valoisan ja anteliaan luonteen
e. riittävän kokoisen suun
f. pitkät, valkoiset, joka aamu harjatut hiukset
g. mielellään ei vaijerin paksuisia karvoja pohkeissa tai reisissä eikä suonikohjuja
h. elovenatytön viattoman hymyn
i. valkeat, tasariviset ja harjatut hampaat
j. kiinteät, hieman ruskettuneet käsivarret (ei alleja).
k. himokkaan ja mielikuvitusta omaavan neitseellisen mielen
l. itsenäisen, riippumattoman ja palvelualttiin persoonallisuuden
m. kapean uuman ja rehevän lantion
n. ns. "sänkykamarisilmät".
o. hoikat, ruskettuneet nilkat
p. hoidetut kainalokuopat
q. pitkät, räpyttelevät silmäripset
r. herkästi hämmentyvän, intohimoisen perusilmeen
s. päivisin lyhyet, öisin pitkät kynnet
t. hyväntuoksuisen, kiimaisen hengityksen
u. vilkaat, huomiota hakevat nännit
v. silmiä hivelevästi muotoutuneet ja herkästi avautuvat reidet
w. joutsenen valkean, syömättömän kaulan
x. suloisen nöpönenän
y. kaareutuvat, hoidetut ja kutsuvat kulmakarvat
z. sirot ja ohuet, mutta riittävän oteleveyden omaavat kämmenet
ä. suloisen impyen ja madonnan karman, hoivaavan luonteen ja kurtisaanimaisen käytöksen öisin
ö. Sen lisäksi naisen tulisi mnielestäni pitää makuuhuone paitsi siistinä ja hyvinvarustettuna myös jääkaappi täynnä...
Draculan märkä uni?
Pidä kiinni periaatteistasi:D
Eräs tärkeä juttu puuttui;
å) omistaisi viinakaupan
: D.. kiitti --nauroin ÄÄNEEN : DD..!!
etkö yhtään tingi sun vaatimuksistas?
Selkä voi mainiosti, mutta niskat ovat olleet jumissa monta vuotta jo. Niskan sietäisi, mutta pahin ongelma isoissa rinnoissa on, ettei mistään löydy nättejä rintaliivejä. Yritäpä etsiä sievät E70... *irvistää* Niitä mammamallin beigejä kammotuksia kyllä löytyy.
Et ole yksin ongelmasi kanssa. Olisihan se kiva omistaa kauniita ja monipuolisia alusvaatteista mutta kauppaan astuessa todellisuus iskee... taas ainoana vaihtoehtona on ne samanlaiset beidet hirvitykset. Kateellisena kattelen kauniita pitsihörhelöitä joita löytyy kaikissa maailman väreissä pienempi rintaisille.
Niin ja niskat ne on mullakin kipeenä, ei selkä niinkään.
Noitten takiahan tulee jo miestenkin niskat kipeäksi.
Mikä siinä on mielestäsi niin väärin? Siis siinä, että nainen haluaa ison miehen? Se halu ei häivy minnekään, vaikka asiasta oltaisiin hiljaa.
Toisekseen, ei voisi vähempää häiritä jos te miehet alkaisitte keskustella täällä naisten tisseistä ja mikä on paras koko ...itse asiassa olen muistelevani tällaista keskustelua käydyn jo... - "muutamaan" otteeseen.
Jos sinä haluat isotissisen naisen niin siitä vaan. Tämä voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta joillakin naisilla on elämässään muutakin kuin omien tissien miettiminen miehen näkökulmasta. Minusta on huomattavamman paljon terveempää se, että ollaan tyytyväisiä omaan rintavarustukseen kuin se, että sankoin joukoin rynnättäisiin kaikki silikoneja hankkimaan - vain sen takia, että miehet sitä muka haluavat.
Vielä yksi newsflash sinulle: Kaikki naiset eivät pidä miehen kokoa ratkaisevana tekijänä eivätkä kaikki miehet valitse naistaan tämän tisujen perusteella.
Todennäköistä on, että useimmat miehet kaihtavat kaikkea silikoneihin viittavaa.
Todennäköistä on, että useimmille miehille naisen rintojen koko on täysin yhdentekevää.
Todennäköistä on, että useimmat naiset haluavat itselleen juuri sopivan kokoisen miehen.
Ja todennäköistä on, että seurustelun ja/tai parisuhteen perustuminen pelkästään naisen rintojen suuruuteen tai miehen mahdollisimman isoon kokoon kertoo enemmänkin osapuolten paitsi tilavasta myös erityisen tyhjästä korvienvälistä.
Etkös sinä Joe tiedä että se on vain molemminpuolista piruilua puhua että haluaa vain 190 centtisen miehen tai D-kupeilla varustetun naisen...jokatapauksessa ihan yks hailee mitä jos joku vetää herneen nenuun, jokaisella oikeus mielipiteeseensä.
Eräs auvoisen, tasapainoisen ja molempia osapuolia mukavasti tyydyttävän parisuhteen merkittävimpiä edellytyksiä lienee kuitenkin se, että feminiinisen osapuolen rinnat olisivat edes hitusen kookkaammat kuin maskuliinisen vastaavan.
Ihan noin mahdollisen jälkeläisen rintaruokinnankin kannalta ja ettei sukupuolten välisestä työnjaosta tässä(kään) suhteessa olisi suurta epätietoisuutta.
Sitäpaitsi ei naisen rintojen koolla ehkä sittenkään ole parinmuodostuksessa oleellista sijaa, kunhan niitä vain on suurinpiirtein kaksi ja ne ovat osapuilleen saman kokoiset ja väriset..
eihän se oo hullu joka pyytää vaan se joka maksaa :-) Näin kesähelteillä kaikkia tuntuu taas vaivaavan se iänikuinen 'kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat mulle' syndrooma,vitunko väliä sillä on jos susta ei joku lämpene niin kauon kunhan edes joku lämpenee silloin tällöin.
.......
Vai ettei muka lämpene! Nytkään ei tarvinnut kirjoittaa kuin muutama rivi, niin joku jo suorastaan kuumeni.