Olen tilanteessa, joka on karmeinta mitä olen tuntenut. Olen mieheni kanssa ollut jo kymmenen vuotta yhdessä ja koko tämän ajan pystynyt välttelemään tilanteita etten joutuisi olemaan tekemisissä lankoni kanssa. Mutta tietenkään se ei perheen ja sukulaisten yhteisissä tapaamisissa ole aina mahdollista. Enkä voi sanoa miehelleni, että kuule, en halua lähteä, koska veljesi tulee sinne ja saan orgasmin pelkästään katsomalla häntä. Tilanne on aivan hirvee ja töiden tekemisestäkään ei tule mitään kun lanko pyörii mielessä. Meillä on ollut silmäpeliä ja flirttiä, mutta sen verran itsesuojeluvaistoa, että mitään muuta ei olla tehty. Ja jos jotain tapahtuisi, siitä seuraisi ruumiita.Haluaisin kieltää kaiken sen intohimon mitä tunnen, mutta pelkästään kotona oma mies muistuttaa asiasta, olemalla lähestulkoon kopio isoveljestään. Ja pahinta on ettei meille voisi tulla ikinä minkäänlaista vakavaa suhdetta, koska lankoni luonteella siitä ei tulsi mitään, joten kaikki olisi fyysistä. Toki pidämme toisistamme valtavasti. Me emme soittele tai tapaile kahden kesken, ainostaan silloin kun tilanteita, että olemme pakosta saman katon alla... Sydän hakkaa, vatsassa vääntää, kädet tärisee, päätä särkee, ruoka ei maistu... Jotain neuvoa aisaan olisi kiva saada, joka joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen. Tää on ihan sietämätöntä ja kotona pitäs yrittää olla naama peruslukemilla. Ja pahinta, rakastan miestäni ja lapsiamme, enkä halua aiheuttaa pahaa mieltä kenellekkään, mutta mitäs sitten jos en enää pysty skarppaamaan ja lankokin lankeaa samaan....
AVIOMIEHEN VELI
tulen hulluksi
295252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jos et hillitse itseäsi ja antaudut hetkellisen kiiman vietäväksi, niin älä tule sitten ukiseen kun kaikki menee, perhe ja avioliitto ja saat vielä sukulaisten vihat "perinnöksi". Keksi oman ukkos kanssa uusia juttuja ja fantasioida voi tietenkin ukon velipojasta, mutta jätä sille asteelle. Ihmisen erottaa apinasta se että ihmisen (pitäisi ainakin) hallita oma kiimansa. Jos ei hallitse,pitää kestää uikuttamatta seuraukset.
Taidat olla naimisissa väärän miehen kanssa. Kannattaa pyrkiä suhteeseen vain ihmisen kanssa joka aiheuttaa vastaavanlaisia reaktioita kuin lankomiehesi. Ellei lankomiehen kanssa suhde onnistuuu niin löytyy muitakin mieheiä joita kohtaan voit tuntea vastaavaa. Oma miehesi ei ole ainut jonka kanssa pystyt suhteeseen.
Sepä se, kumpa kaikki menis pois mielestä vain silmät sulkemalla. Mielestäni kymmenen vuoden sinnittely on jo aika saavutus, enkä ole silti onneton omassa suhteessa. Rakastan miestäni ja siksi kyselenkin neuvoja ,jotta saisin jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa. Ja jos jotain radikaalia tapahtuisikin, minulla ei ole tapana uikuttaa jälkeenpäin. Ja mieheni ei antaisi anteeksi, tai ainakaan unohtaisi. Eikä lankoni kanssa suhteesta tulisi mitään, ystäväpiirikin suht sama. Anoppi olisi varmasti ainoa joka ymmärtäisi, olen hänen kanssaan keskustellut asiasta, tosin hyvin ympäripyöreesti. Ja se mikä hupaisaa tässä kaikessa, että mieheni nuorempi veli flirttaa mulle ja vieläpä mieheni nähden. Tosin hänestä en ole kiinnostunut, vaikka viehättävä nuorimies onkin ( 25v.). Joka tapauksessa päivässä tämä asia ei ratkea, enkä myöskään halua puhua asiasta lankoni kanssa, koska en halua ottaa mitään riskejä... Lievästi sanottuna olen puun ja kuoren välissä...
että anteeksi mutta toinen poikasi saa minussa aikaan mielettömiä väristyksiä, lähes orgasmin ja se ei ole se poika, jonka kanssa olen naimisissa, jonka kanssa minulla on lapsia!!
Hei haloooo!! En tiiä kauanko tuota on jatkunut mutta todennäköisesti se on ohimenevää, pakkohan sen on olla...jos ei ole niin mene hoitoon!!
KÄytökselläsi ja sillä että et hillitse itseäsi saat vielä joku päivä sellasta tuhoa aikaan että oksat pois!! Tulet pilaamaan kaikkien elämät! Ja saat veljekset pahimmassa tapauksessa riitoihin, joista ei ole sopua saatavilla ikinä..
Rauhoitu hyvä nainen!!
mutta... Koko ajan hoen itselleni, että tässä ei ole mitään järkeä. Eikä tässä olekkaan! Anopin kanssa ollan keskusteltu hyvinkin avoimesti ylipäätään suhteisiin liittyvistä asioista. En missään tapauksessa asettaisin broideja vastakkain, koska siitä seuraisi verilöyly. Voitko antaa armoa sen verran, että koita edes ymmärtää minkälainen tilanne on ja mitä mun päässä tapahtuu tällä hetkellä. Ei ole kadehdittavaa! Pientä tsemppausta kaipaisin, en teilaamista!
Asioitahan voi lähestyä monella eri tavalla. Joko niin että syyttää ja tuomitsee itsensä ja etenkin muut tai sitten koittaa miettiä että mihin asioihin voi vaikuttaa itse ja mihin ei. Ymmärtäminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen. Mutta jos sinusta tuntuu ettet voi tunteillesi mitään, vaikka teoillesi voisitkin niin kannattaisi ehkä miettiä että oletko valmis patoamaan tunteesi loppuelämäsi ja elämään sellaista elämää kuin muiden mielestä on oikein vai sellaista elämää kuin itse haluaisit ja mikä tuntuu sinusta hyvältä.
Parisuhdetta ei voi rakentaa pelkän järjen varaan, muutenhan parinvalinta olisi helppoa. Tuossa on sopiva isäehdokas lapsilleni, ulkonäkö on sopiva ja varakkuuttakin löytyy, siispä naimisiin. Jotkut niin tekevätkin. Loput antautuvat miettimään sitäkin että miltä itsestä tuntuu.
Jokainen joka on joskus ihastunut toiseen mieheen kuin omaansa, voi kuvitella miltä sinusta tuntuu. Järki sanoo että lopeta eikä se lopu. Sitten tulee se suuri kysymys, johon kukaan ei tiedä vastausta. Onko se hetken hairahdus, kannattaako jatkaa vanhassa suhteessa ja toivoa että ihastus unohtuu vai tehdäkö radikaalimpi päätös ja lähteä suhteesta. Itse olen yrittänyt touta ensiksi mainittua aikanani ja omalla kohdallani se ei toiminut. En saanut sitä samaa tunnetta puolisoani kohtaan ikinä. En ollut ikinä tuntenut häntä kohtaan samanlaista "seksuaalista" vetovoimaa kuin sitä ihastustani. Ihastukseni kanssa olin liian erilainen että siitä olisi mitään toimivaa suhdetta ikinä tullut. Kumppanini kanssa kaikki ainekset toimivaan suhteeseen oli, mutta se jokin puuttui. Tajusin sen tosin vasta siinä vaiheessa kun ihastuin toiseen.
Näin jälkeenpäin, kun en seurustele enää silloisen kumppanini kanssa enkä ole enää ihastunut tähän toiseenkaan mieheen, voin sanoa ettei kumpikaan heistä ollut minulle oikea. Mutta mikä parempaa, voin sanoa että löysin jotain parempaa tilalle. Miehen jota kohtaan tunnen sitä jotain kummallista vetovoimaa joka laittaa vielä vuosienkin jälkeen välillä jalat veteläksi ja sydämen hakkaamaan ja jonka kanssa suhde toimii. Eli se, minkä luulin olevan mahdotonta, onkin toteutunut. Kyllä, ne molemmat puolet voivat toimia.
Mielestäni se että tunnet jotain toista kuin omaa miestäsi kohtaan jotain tuollaista, on hälyyttävä merkki. JOTAIN sinun pitäisi tehdä. Vaikka sitten yrittää aktiivisesti muuttaa jotain suhteessasi kumppaniisi tai erota. Tiedän ettei eroaminen kuullosta edes vaihtoehdolta kun ihastuksesi kohde on lankosi etkä varmasti hänen kanssasi voisi suhteeseen ruveta, mutta tuo on merkki joka kertoo ettei suhteesi mieheesi ole ihan kunnossa. Sen merkin voi jättää huomiotta tai sitten siihen voi reagoida. Mieti mitä SINÄ haluat. Ellet ole itse onnellinen etkä itsellesi rehellinen, ei muidenkaan ole hyvä elää kanssasi. Siksi tällaisissa asioissa on pakko olla itsekäs.
Voimia. Rohkeutta.
Sanoit tuossa aiemmin, ettet voi sanoa miehellesi miksi haluat välttää tilanteita, joissa hänen veljensä on. Miksi et voi? Jos veljensä ei ole aktiivisesti yrittänyt sinua vietellä, ei miehesi pitäisi olla veljelleen vihoissaan. Vielä parempi, jos lankomies ei tiedä tunteistasi mitään. Saisitte selvitellä miehenne kanssa suhteenne ihan rauhassa kahdestaan, niin kuin on helpointa.
Ajattelitko odottaa, että kymmenen vuoden jälkeen tilanne menisi ohi? Ja vaikka menisikin, niin eiköhän eteen tulisi aika pian uusi jne.
Koita pitää ajattelun tasolla.Siis PIDÄ ajattelun tasolla.Onko lanko sinkku?Miten anoppi on suhtautunut asiaan jos siitä olette kerran puhuneet?Haluaisikohan se edes oikeasti olla sun kanssa (lanko)..Jos vaan testailee kuinka uskollinen olet.Jos sillä nyt ylipäänsä on vastaavia tunteita.
Eikös sitä sanota, että sitä mitä ei omalta mieheltä saa, yritetään saada toiselta. Se on ihan okei fantasioida. Koita purkaa tunteesi esim. tarinaan, jossa toteuttat villeimät toiveesi lankosi kanssa. Ehkä se helpottaa... Tai jos mieheltäsi puuttuu jotakin, jonka voi korjata, niin keskustele.
Koskaan en kuvitellut joutuvani tähän tilaneeseen... Lankoni on sinkku.. Yllättävää!
Hänellä on vakipano jossain, ei seurustele. Hänessä on monta ärsyttävää puolta joita en itse katsoisi parisuhtessa päivääkään, tosin samoja piirteitä on miehesänikin. Ja onhan se selvää ettei se vaihtamalla parane. Omassa suhteessa tökkii vähän väliä kaikki, välillä menee tooosi hyvin, niin kuin kaikilla. Mutta faktahan se on, että kun näin kauan kun mekin ollaan oltu yhdessä, rupee puuduttamaan vähemmästäkin.
Yritän keksiä meille yhteistä tekemistä, kun se nyt kahden kakaran kanssa mahdollista on.
Voisimpa olla varma, että lanko vaan testaa mua, mutta luulisi, että olisi jo kyllästynyt siihen kun tätä flirttiä jatkunut jo sen 10 vuotta!
Tahdon lujuutta tää vaatii, kiitos kannustuksista.
Saanut mun mielessä jo koomisia piirteitä, mut kumma ettei naurata yhtään.
mikset juttele miehesi kanssa asiasta?
Siis olet ollut naimisissa jo kymmenen vuotta ja olet aivan kakara.
Miehen tai vaimon veljeen tai siskoon ei kajota.
Kirjoittamaton, mutta erittäin selkeä sääntö.
Niin vaan ei tehdä. Eli opettele vaan pärjäilemään sen kiimasi kanssa.
olen yksin tämän asian kanssa, kun ei kenelläkään tunnu olevan samoja kokemuksia. Sehän tästä asiasta tekeekin niin helvetin kiusallisen, kun varsin hyvin tiedän, ettei veljiin tai siskoihin kajota. Tunnemyrsky joka tällä hetkellä myllää on sanoinkuvaamaton. En hakeudu hänen seuraansa tai muutenkaan tee itseäni tykö. Mielessä hän on kokoajan!
fyysinen vetovoima voi kestää kymmentä vuotta?
Taitaa olla jo tunteita pelissä, kun noin kauan kiinnostusta riittänyt.
Oikeastaan muuta ei voi sanoa, kuin että jos itsehillintä ja tilanteiden välttelykään ei tunnu auttavan, eikä järkisyyt (mitä itse voit menettää: aviomies, yhteinen elämä, lankomies ei kykene jatkossa ehkä pitkään suhteeseen...jne.) niin kannattaako miettiä nykyisen suhteesi järkevyyttä.
Ihastuksia tulee ja menee pitkässä suhteessa mutta 10 v on jo huolestuttavan pitkä aika olla kiinnostunut veljestä. Epäoikeudenmukaista miestäsikin kohtaan, jos pakosta vain jäät vaikka mielessäsi koko ajan toinen mies.
Tee mielikuvaharjoitus: kuvittele itsesi 5v päästä nykyisen miehesi kanssa. Missä asutte, mitä teette kahdestaan ja lapsen kanssa, millaista elämää vietätte. Sitten kuvittelet itsesi 5v päähän siitä, kun annat himoillesi periksi miehesi veljen kanssa. Kenen kanssa olet sitten suhteessa/yksin lapsen kanssa, missä asut, mitä teet.
Erityisen tehokkaasti itselläni karsii halut mielikuvaharjoitus, jossa himot on tyydytetty ja kuvittelen heräämisen seuraavana aamuna himoitsemani miehen vierestä. Varmasti kaduttaisi ja mietityttäisi, mitä onkaan tullut tehtyä.
olla ajattelematta lankoa, helppoa se ei ole. Varsinkin kun veljekset ovat niin samanlaisia, toisessa viehättää eri asiat kuin toisessa. Tottakai muitakin tunteita on kuin vain intohimo. Kaikkea ollaan koettu, suruja ja iloja. Perhepiirissä niitä tulee väkisinkin. Ihmettelen sitäkin että olen pystynyt olemaan tähän asti näinkin selkärankainen. En ole miestäni pettänyt koskaan. Nuorena, alle parikymppisenä tuli hilluttua ihan tarpeeksi. Enkä hae mitään yhden illan juttuja, ravaa kapakoissa ym. Ihan perus perhe-elämää. Seksi sujuu miehen kanssa. Itse olen aina ollut hyvin seksuaalinen ja avoin niissä asioissa. Raskasta tää on, ei voi muuta sanoa.
Kokeilen noita mielikuvuva-juttuja. Hirvittää vaan mihin tässä joutuu....
Ajattelepa asiaa muutaman vuoden päähän, tulevaisuuteen: jos antaudut tälle pikkuveljelle, saattaa tämä pian ehkä kyllästyä, sitten nauraa partaansa ja ilmoittaa isolle veljelle millainen h...hänellä on vaimona. Vaan jos hillitset himosi, niin voit olla itseesi tyytyväinen, että säilytit sen liiton, jolla on tulevaisuus. Parempi pieni kunnioitus kuin suuri halveksunta!
on se joka flirttaa silloin täällöin, mutta minua himottaa se isoveli, eli olen naimisissa keskimmäisen kanssa. Kuten jo aiemmin maininnut, tätä silmäpeliä meidän kesken jatkunut jo vuosia.
Tottakai olen yrittänyt järkeistää asioita, mutta kun olen nin helvetin tunneihminen myös. Ja teen asiat, mikä ikinä se onkaan, täydellä latauksella. Ja ristiriitaahan se aiheuttaa juuri, kun periaatteessa kaikki on hyvin.
Perus riidan aiheet ovat raha, lasten kasvatus ja työni aiheuttama stressi, joka sitten heijastuu suhteeseen. Teen helvetin pitkiä päiviä ja kotona odottaa joka kerta tiskivuori ym.
En ole enää kuukausiin jaksanut niistä sanoa.
Eli samat laulut niinkuin lähes tulkoon joka perheessä.
Puutteessa en elä, en millään lailla. Riidat vaan joskus kärjistyy ja sen seuraksena laitan jalat ristiin, en kosto mielessä, vaan en tunteilleni voi mitään. En kykene jonkun järkyttävän riidan päätteeksi olemaan illalla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sitten mies haukkuu minut pitkävihaiseksi....
Anyway, on mukavaa ollut lukea näitä kannustaviakin viestejä! Lisää luen mielelläni!
Mulla on kokemusta työkaverista jonka kanssa meinasi olla vähän tuon suuntaista. Ainoa ero on siinä etten antanut sitä tapahtua kuin muutaman kuukauden.
Luit oikein: en antanut.
Aluksi sitä tietysti oli. Flirttiä ja silmäpeliä, kemiallisia reaktioita, mutta ei fyysisiä kosketuksia. Sitten ymmärsin että tuo johtaa pahoille teille, ehkä. Päätin, ja teinkin niin: kieltäydyin flirtistä ja silmäpelistä. Vältin olemasta lähellä tai vastaamasta tuijotukseen ja kun niin kävi pidin huolen että katseeni on tympeä, kylmä, välinpitämätön. Vältin myös keskustelua. Mikäli sitä luontevasti tilanteesta johtuen kuitenkin tuli, vastasin lyhyesti ja kylmästi. Asennoiduin häneen kuin ihmiseen jota en voi sietää. Tietenkin salaisissa haaveissa olimme kuitenkin lähempänä kuin ikinä.... huokailin joskus yksin kotona että entä jos.. mutta kuitenkin taas tilaisuuden tullen olin kylmä. En ollut kiinnostuntu hänen asioistaan. lähdin pois jos alkoi kertoa jostain henkilökohtaisesta. Työasiat tietysti piti hoitaa siivosti. Kerran harkitsin työpaikan vaihtoa. Silloin aluksi kun kuvittelin etten pysty vastustamaan häntä enkä tekeytymään riittävän välinpitämättömäksi. Mutta en halunnut antaa periksi. Yksi äijä ei minulta vie työtä josta pidän.
Ja se loppui vähitellen myös työkaverin puolelta. Reilu vuoden päästä luulen että hän jo inhosikin minua (himo muuttuu vihaksi). Hyvä niin, koska halusin säilyttää avioliiton mieheni kanssa. Mieheni, joka oli ensimmäinen ja toistaiseksi myös ainut (koska ajan muut pois) joka on koskaan ymmärtänyt minua, rakastanut ja välittänyt, ja sen myös osoittanut, saanut minut tuntemaan että meillä on hyvä toistemme kanssa.
En tiedä olenko ainut joka häntä rakastaa ja ymmärtää, mutta ainakin hänelle on se hyvin selvää että minä olen hänelle olemassa. Ikinä en petä. Luulen, että tosipaikan tullen en edes pystyisi. Muistelen joskus millaista oli kun tapasimme. Pidän siitä kiinni. Se on todellisuutta ollut jo 12 vuotta enkä anna minkään sitä rikkoa. Ainakaan omalta puoleltani.
Olimme vielä kolme vuotta samassa työpaikassa ja mies lähti. Se oli tietynlainen helpotus, mutta toisaalta työn puolesta ikävää. Hänen tilalleen tuli hieman juntti jolta on kestänyt kauan oppia asiat kuten edeltäjä, eikä tämä ole niin nokkela, jos niin voi sanoa. Työt kuitenkin tulee tehtyä ja se on pääasia.
Yritä päästä tilanteen yläpuolelle. Tahdonvoimalla. Mieti itseksesi elämän tärkeitä asioita. Haluatko pitää näpit irti. Jos tunnet että on soveliasta puhua veljen kanssa asiasta, kerro hänelle että koet sen epämiellyttävänä. Mutta älä myönnä että kuitenkin himoitset häntä tai olet joskus himoinnut, sehän on jo voitto hänelle ja sen jälkeen hän ei varmasti luovuta. Ethän tiedä mitä tuon flirtin takana on. Kauna veljeä kohtaan jostain nuoruusvuosien naisjutuista? Ei pahalla, mutta sekin on mahdollista.
Muista että miehesi rakastaa sinua ja luottaa sinuun. Voit menettää todella paljon jos lankeat himojesi vietäväksi. Mutta jos kuitenkin lankeat, se on aika inhimillistä. Sitä selitystä ei kuitenkaan kannata miehelleen tarjota.
Tsemppiä vaan ja jalat tiukempaan ristiin väärän miehen kohdalla.
Sinulla oli onnea juuri siksi, että se oli duunikaveri, josta on mahdollisuus päästä eroon.
Pahintahan tässä juuri se, että on perkele sukulainen ja hyvin tietoinen minun seksuaalisuudestani. Yllättäen veljekset keskenään puhuvat kaikenlaista ja porukalla muutenkin tulee heitettyä härskiä läppää. Itse myös. Tahatonta suurimmaksi osaksi, mutta niin paljon pyöritty porukalla yhdessä, että kaiken maailman stooria on heitetty.
Jos lanko kävisi yllättäen päälle, sanotaan että tilanne jossa olisimme kahden, todennäköisesti en pystyisi vastustamaan. Ja näitä ajatuksia pyörittelen mielessäni. Läheltä piti tilanteita ei ole ollut. ja olen välttänyt niitä. Mutta helvetti kun juuri oltiin häissä missä meidät oli istutettu vierekkäin.... Vaihtui ne paikat illan mittaan, mutta jatkoilla muutama hipaisu tuli ja ruokkii mun himoa entisestään. Ja hänkin on hyvin tietoinen kuinka vaariallisilla vesillä mennään.
Veljekset ottavat yhteen muutenkin vähän väliä, milloin mistäkin. Toki sopivat ne aina ja suurin osa menee kännin piikkiin...
Tää on helvetin raastavaa ja kuluttavaa.
Onneksi mulla on työ jota rakastan ja tapaan asiakkaita, pakostakin muutakin ajateltavaa...
Mutta nyttenkin kun istun konttorilla ja näpyttelen tätä, mielessäni liikkuu kaikenlaista...
Kun luin viestiketjun ja kommenttisi, minulle tuli väkisin mieleeni ettet oikeastaan edes halua päästää irti flirtistä ja himoitsemasta isoveljeä. Jos olet 10 vuotta onnistunut pysyttelemään hänestä erossa, niin etköhän onnistu jatkossakin?
Jos olet kuitenkin 10 vuotta enemmän tai vähemmän himoinnut miehesi isoveljeä pitäen näppisi erossa hänestä niin eikö se ole aika kuluttavaa? Samalla se on tietysti jo elämäntapa. Antaa sinulle kipinää eikä kuitenkaan ole vaarallista.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä ettei millään ole mahdollista että oma suhde on täysin kunnossa ja samaan aikaan himoitsee miehensä isoveljeä tai jotain toista miestä. Seksin sujuminen ei ole takuu toimivasta parisuhteesta. Eikä sekään että on yhteisiä lapsia. Olet ollut miehesi kanssa suhteessa niin pitkään ettet pysty näkemään metsää puilta. Se missä nyt olet, on sinulle se ainut ja oikea. Ei siinä mitään, jos sinä itse viihdyt tilanteessasi. Ja kuten moni on tässä sanonutkin, himojaan voi hallita, kuten itsekin olet tehnyt. Toinen asia on sitten että onko se palkitsevaa. Ainakin tämä tuntuu sinua askarruttavan kun sitä pohdit niin paljon. Haluatko elää niin seuraavatkin 10 vuotta? Uskotko että asia muuttuu sillä että päätät olla himoitsematta isoveljeä?
Sen voisi myös sanoa ettei ole kovin "normaalia" että himoitset miehesi isoveljeä ja miehesi pikkuveli flirttailee sinulle. Ja sen että tuskin olet onnistunut pitämään tunteesi salassa 10 vuotta. Klassisestihan esim työpaikalla salasuhde on salasuhde ainoastaan suhteen osapuolien mielestä. Muut ovat asian huomanneet miltei alusta asti ja puhuvatkin asiasta keskenään mutteivät tietenkään suhdetta ylläpitäjien kuullen. Eli todennäköisesti tunteesi isoveljeä kohtaan on julkinen salaisuus perhepiirissänne.
pikkuhiljaa. Onhan tämä lievästi "sairasta". Samalla kun pidän itseäni seinähulluna ja kieroutuneena, ajattelen, että nämä himot ovat luonnollisia. Luin illalla kirjaa, jossa oli samankaltainen tilanne, tosin lankesivat toiselleen. Onhan se mahdollista, että lankoni vaan testailee mua, perverssi luonne kun on ja saa siitä sitten jotain kiksejä. En tiedä minkälainen suhde hänellä on tähän vakipanoonsa ja mitä siitä saa.
Se minkä kuvan antanut, tuntuu että käyttää kyseistä naista hyväkseen, kun tarvitsee jotain....
Voihan se olla, että se nainen hyväksyy tilanteen ja haluaa asioiden olevan niin. Olen hänet pari kertaa tavannut, mukavan oloinen.
Olen myös huomannut, että E-pillereiden pois jättämisen jälkeen ( n. 4kk sitten) haluni ovat kasvaneet myös miestäni kohtaan.
Pillerit eivät mulle yksinkertaisesti sopinut, ilmeisesti. Johan niitä tuli 15 vuotta popsittua.
Voihan se olla, että mulla on joku kolmenkympin jälkikriisi... Koska tuntuu että nyt tämä kaikki on kärjistynyt ja tuntuu etten hallitse itseäni ja tätä tilannetta.
Niin kauan ku tätä systeemiä on jatkunutkin, välillä laimeemmin ja jne, nyt olen umpikujassa.
Tänä aamuna jostain syystä olen mielestäni rauhallisempi, kai joku järjenhiven vielä olemassa....
Onhan se imartelevaa kun useampi mies himoitsee. Mitään imartelevaa ei kuitenkaan ole enää sen jälkeen, jos on antautunut himoilleen, mies lähtee sen jälkeen halveksien pois ja naureskelee perästä päin. Sai rastin. Ei tarvita montaa miestä kun alat jo miettimään whats the problem. Problem is ihan ymmärrettävä. Ihailu pönkittää itsetuntoa. Ainakin mulla. Kannattaako pitää yllä veljen kuvitelmaa siitä että hän on vastustamaton, tai lähes, mutta voitto on vielä edessäpäin. Näytä sille närhen munat. Olet miehesi valinnut ja veli jäi kakkoseksi.
todellakin pönkittää itsetuntoa, tosin vahva on itsetuntoni aina ollut, ehkä liiankin. Heikkoja hetkiä silti on , tulee ja menee. Välillä tuntuu, että olen altavastaajana omille tunteilleni.
Tää on omituinen tunne, mua heikottaa, johtunee myös siitä, että ruokahalu aivan olematon. Tupakkaa palaa enemmän kun laki sallii...
Tosin parin kilon pudotus ei koskaan pahaksi..
Olo on jokseekin sairas...
Seurauksia mietin koko ajan, mitäs jos.. Mitä sitten.. Mitäs jos en... Haluanko.. Enkö halua..
Nää mun oireet on jo todella fyysisiä, pitäs varmaan käydä parinkin sortin lekurilla. Pääkopan saavat kuvata ekaks, jotain feelua varmasti löytyy...
Jotenkin myös rankaisen itseäni kokoajan. Syyllistän.
Onhan se nyt jumalauta vähemmästäkin selvää, että tää asetelma on aivan absurdi.
Seurauksia en halua edes ajatella, koska ne olisivat jotain aivan hirveetä.
On tää ihan peestä koko touhu. Irtiotto kaikesta hetkeksi voisi auttaa... ehkä?
Kannattaako hetken himon takia vaarantaa suhde mieheesi ja saada perheessä kriisi aikaiseksi? Muista että siinä tulee sitten lapset ja muu suku myös siihen vihanpitoon mukaan. Veljet nyt varmaan sopivat joskus riitansa, mutta sä olet sitten lutka jota vihataan eniten ja heitetään katuojaan. Ja minkätakia? Sen takia että sä saisit kullia joltain söpöltä mieheltä. Ota nyt hyvä ihminen rauhallisesti.
se kannata, ei!!
Viimeset kaksi päivää on ollut vähän rauhallisempi oli ja saanut tyhjennettyä murheita tänne.
Oletettavati tästä asiasta ei kauheasti voi tuttavapiirissä puhua...
Surullinen olen, en ole osannut varautua näin suureen tunnemyrskyyn.
Helppoa olisi elämä, kaikki himot olisi kontrolloitavissa kuin nappia painamalla.
Vaikka tämä onkin jatkunut useamman vuoden, suhteemme alkupuolella en voinut sietää lankoani, ei nämä tunteet ole olleet näin voimakkaita.
Kyllä tämä varmaan tästä...
Jos lankeat lankoosi et enää himoitse häntä. Sitten alat himoita jotain muuta.
Sinussa ei ole mitään muuta "vikaa ja häikkää" kuin että et rakasta miestäsi. Sille ei kallonkutistajatkaan mitään voi.
rakkaus todella niin mustavalkoista...
Tottakai rakastan aviomiestäni, en ole suhteessa häneen pelkästä velvollisuudesta, taloudellisesta syystä, lasten takia yms.
Pääkopassahan heittää ja pahasti ja myönnän sen, itsepähän tässä riudun.
En ole kovin helposti ihastuva, toisin kuin tuttavapiirissä niitäkin on, jotka ovat menossa naimisiin jokatoisen vastaan tulevan kanssa...
Itseaisassa olen aina ollut jotenkin ronkeli, vaatinut älykkyyttä ja ulkomuodot sinänsä toisarvoinen asia...
Komeushan ei ole pahasta kenellekkään...
Yritän ja tsemppaan koko ajan, ohimenevää tämä ei ole koska joudun olemaan tekemisissä sukulaisteni kanssa halusin tai en. Ihastukseni ja intohimoni toki, ainakin toivon niin, laantuu ja viilenee... Enkä tietentahtoen ruoki asiaa...
Ihastumisella ja rakastumisella on hyvin vähän järjen kanssa tekemistä. Sen suhteen voi sanoa että jokaisella ihastuneella/rakastuneella heittää pahasti pääkopassa. Voithan aina laittaa tunteesi pääkoppasi tasapainottomuuden syyksi.
Voi elää pelkästään järjellä tai pelkästään tunteella tai jotain siitä välistä. Pitkässä suhteessa eläjillä varmasti tulee ja menee ihastuksia mutta jos sitä kestää samaa henkilöä kohtaan tyyliin 10 vuotta vaikka yrittää padota tunteensa ja takoa järkeä päähänsä, niin raskaaksihan se käy. Ja toinen asia on se että onko siinä mitään järkeä. Suhteita solmitaan ja puretaan nimenomaan tunteiden voimalla.
Ei se niin mustavalkoista varmasti ole, en epäile ettetkö rakastaisi miestäsi, mutta avainkysymys tässä on mielestäni se että rakastatko tarpeeksi kun taidat olla samalla jollain tasolla rakastunut myös toiseen mieheen. Ja se että kumpaan olet rakastuneempi siinä mielessä kuin nainen rakastaa miestä.
Ongelmaasi ei ole oikeaa vastausta. Joku ei kestäisi tuollaista ristipainetta, toinen eläisi siinä loppuelämäsi. Mieti kumpaan ryhmään sinä kuulut ja haluat kuulua. Mitä haluat loppuelämältäsi? Riittääkö sinulle se että himoitset ja haaveilet salaa miehesi veljestä ja elät samalla miehesi kanssa ja salaat häneltä tunteesi hänen veljeään kohtaan vai haluatko elää sellaista elämää jossa menet joka ilta sänkyyn sen miehen kanssa jota himoitset eniten? Nämähän on lopulta pelkästään omia valintoja.
Mikäs tilanne on nyt?