Onko teille anopeille koskaan juolahtanut mieleen, että ehkä se onkin miniä, joka naisena ymmärtää äidin kunnioituksesta ja arvosta enemmän kuin oma rakas poika. Minulla on ihan kohtalaiset välit anoppiini. Ei kuitenkaan huonot, mistä (vaikka itse sanonkin) saa kiittää vain minua. Siedän harvinaisen paljon hänen oikkujaan. Hän suuttuu usein erilaisista asioista ja syyttää usein minua. Hän puuttuu jatkuvasti elämäämme, soittelee päivittäin yms, mistä minä en ole moksiskaan. Mieheni takia haluan säilyttää häneen edes jonkinlaiset välit. En tunne itseäni paremmaksi ihmiseksi, mutta haluan yrittää parastani.
Anoppini antaa ymmärtää, että minä vein häneltä pojan. Hän ei tiedä, että se olen aina minä, joka ehdottaa, että mennään käymään anoppilassa tai että mieheni voisi useammin tavata äitiään. Minä joudun joka kerta muistuttamaan anopin syntymäpäivistä tms. Minun pyynnöstäni mieheni soittaa äidilleen ja pyytää anteeksi, jos heillä on ollut riitaa. Vietimme juhannusta anoppilassa, vaikka mieheni olisi halunnut viettää juhannusta vain minun kanssani. Tämäkin vain siksi, että minä halusin toteuttaa anopin toiveen.
Mieheni ja hänen äitinsä ovat olleet aina läheisiä. Nyt minä olen mieheni paras ystävä ja rakkaimpansa. Jo alkuaikoina hän sanoi minulle, että olen tärkeintä mitä hänellä on, paljon tärkeämpi kuin oma äiti tai muu perhe. Minusta tuntui tuolloin pahalta hänen perheensä puolesta.
En tiedä, johtuuko käytökseni ja meidän tilanne juuri siitä, että voin olla itsevarma ja tiedän, ettei kukaan mene koskaan edelleni. Minun on helppo olla ja toisaalta ymmärrän myös anoppiani. Joskun vain ärsyttää, että minua syytetään ja saan anopin vihat niskaani, vaikka en ole tehnyt mitään muuta, kuin ollut hyvä vaimo ja miniä.
Anoppini antaa ymmärtää, että minä vein häneltä pojan. Hän ei tiedä, että se olen aina minä, joka ehdottaa, että mennään käymään anoppilassa tai että mieheni voisi useammin tavata äitiään. Minä joudun joka kerta muistuttamaan anopin syntymäpäivistä tms. Minun pyynnöstäni mieheni soittaa äidilleen ja pyytää anteeksi, jos heillä on ollut riitaa. Vietimme juhannusta anoppilassa, vaikka mieheni olisi halunnut viettää juhannusta vain minun kanssani. Tämäkin vain siksi, että minä halusin toteuttaa anopin toiveen.
Mieheni ja hänen äitinsä ovat olleet aina läheisiä. Nyt minä olen mieheni paras ystävä ja rakkaimpansa. Jo alkuaikoina hän sanoi minulle, että olen tärkeintä mitä hänellä on, paljon tärkeämpi kuin oma äiti tai muu perhe. Minusta tuntui tuolloin pahalta hänen perheensä puolesta.
En tiedä, johtuuko käytökseni ja meidän tilanne juuri siitä, että voin olla itsevarma ja tiedän, ettei kukaan mene koskaan edelleni. Minun on helppo olla ja toisaalta ymmärrän myös anoppiani. Joskun vain ärsyttää, että minua syytetään ja saan anopin vihat niskaani, vaikka en ole tehnyt mitään muuta, kuin ollut hyvä vaimo ja miniä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tärkeintä on se, että miehesi ymmärtää tilanteen.
Usein miniöiden ja anopin välille syntyy kismaa juuri siksi, että miehet eivät oikein tiedä, miten olisivat. Omaa äitiä ei tietysti saa loukata, mutta ei vaimoakaan. Uskon, että monessa tilanteessa auttaisi, jos mies sanoisi äidilleen, että tämä on hänen perheensä ja täällä toimitaan TÄMÄN perheen säännöillä. Äiti on tervetullut käymään, mutta tämän kodin sydän on hänen vaimonsa. Ei tarvitsis naisten olla tukkanuottasilla.
Hienoa, että sinä osaat suhtautua noin fiksusti ja jaksat anoppiasi. Voihan olla, että anoppi sitä arvostaakin, mut ei vaan pysty 'nöyrtymään' sitä vertaa, että sen tunnustaisi.
Alussa anoppini oli hyväksyvinään minut. Asenne muuttui kuultuaan naimisiin menostamme. Hän alkoi kohdella minua kuin ilmaa. Mieheni ei tehnyt asialle mitään. Kestin tämän aikanani, sitten päätin antaa kunnon näpäytyksen anopilleni mieheni nähden. Johan loppui tämä anopin huonot käytökset minua kohtaan! Nykyään tulen mielelläni anoppilaan, jossa minuakin kunnioitetaan.
Oma asetelmani on sikäli sama, että mieheni tuskin tulisi pitäneeksi vanhempiinsa muutaman viikon välein tapahtuvaa puhelinsoittoa kummempaa yhteyttä ilman minua. Ehkä kävisi 4-5 kertaa vuodessa nopeasti. Asumme appivanhemmista sadan kilometrin päässä eli siis ei kaukana, mutta mieheni ei koe vanhempiaan itselleen erityisen läheisiksi.
Välit ovat kunnossa ja korrektit, koska olen pitänyt huolta säännöllisestä yhteydenpidosta ja huolehtinut siitä, että nyt jo aikuistuvilla lapsillamme on kunnon kontakti isovanhempiinsa. Anoppi on luonteeltaan aika vaikea ihminen, mutta ei ole sanonut minulle ikinä poikkipuolista sanaa, takana päin puhumisista en tiedä enkä niistä välitä.
Joskus käy mielessä, ymmärtääköhän anoppi tilanteen luonteen. Tyhmä hän ei ole, joten luultavasti tajuaa osuuteni asiaan, vaikkei ole sitä koskaan sanonut.
Näitä juttuja lukiessa törmää usein siihen ongelmaan, että poika asettuu äitinsä puolelle eikä seiso konfliktitilanteissa vaimonsa rinnalla. Mulla ei tätä asetelmaa ole ikinä ollut, kun mies tuntee äitinsä henkisesti vieraaksi ihmiseksi. Ei ole tietysti ihan ongelmatonta sekään.
anoppisi tuntee itsensä hyljätyksi ja siksi on tollanen. Kauanko jaksat olla HYVÄ TOLLASELLE, kun miehesikin on sun puolella ei sun tartte YMMÄRTÄÄ ANOPPIASI.Olisiko jo aika puhua anopin kaa kuin asiat todella ovat,niin uskon ,että olosi helpottuu .. NÄIN MINULLE AIKOINAA SAMASSA TILANTEESSA KÄVI JA NYT OLEN ANOPIN HYVÄKSYMÄ 1 HOITAJA..