Näyttää nyt vähän siltä että sitotumiskammo valtaa alaa miesten mielissä! Ensin ollaan tiiviisti yhdessä ihan miehen omasta tahdosta(!), tutustellaan, viihdytään erittäin hyvin, sanotaan kuinka paljon tykätään ja välitetään - ja naps vaan alkaa yhtäkkiä ahdistus. Sitten alkaakin mennä kuulema liian vakavaksi. Ja näitä on sattunut eteen enemmän kuin yksi tai kaksi tapausta, eikä kyseessä ole vain yksi ikäryhmä! Huhuja on kuulunut samanlaisesta oireilusta myös muualta... Haluaisiko joku valottaa minulle miksi tämä on niin yleistä? Vai mahtaako vain minun tielleni sattua kaikki ääripäätapaukset?
Rasittavaa on se, että ei osaa enää itse luottaa toisen tunteisiin vaan sitä koko ajan pelkää ja epäilee mitä toinen oikeasti ajattelee. Minä kerkesin oppia luottamaan erääseen mieheen, koska hän tuntui niin erilaiselta aiempiin sitoutumiskammoisiin verrattuna. Niin hän onkin siinä mielessä, että hän haluaa pysyä ystävänä ja pitääkin erittäin tiiviisti yhteyttä. Sitoutumaan hän ei kuitenkaan vakavammin pysty. Kuitenkin olen varma, että kyllä hänellä lämpimiä tunteita minua kohtaan on, ei hän muuten niin lähellä haluaisi pysytellä. Mutta minä vain en ymmärrä, että jos molemmat tykkää niin kovasti, niin miksi kumpikin joutuu silti kärsimään?! Haluan ehdottomasti pitää miehen ystävänä vaikka se ei välttämättä ole helppoa tunteiden vuoksi. Haluaisin kysyä häneltä, että mitä hän ajattelisi jos yritettäisiin ihan hitaasti ja katsottaisiin mitä tapahtuu, mutta en uskalla, koska pelkään, että säikäytän hänet. Ja toisaalta, olemme hyviä ystäviä ja niin tiiviisti kuitenkin yhteydessä, että sitähän me itse asiassa sanattomasti teemme. Katsomme mitä tapahtuu. Eräs ystävättäreni ennusti että me joko lähennymme tai erkaannumme. Toinen vaihtoehto ei miellytä minua millään tavalla... En tiedä miten pystyisin elämään ilman häntä.
Rasittavaa on se, että ei osaa enää itse luottaa toisen tunteisiin vaan sitä koko ajan pelkää ja epäilee mitä toinen oikeasti ajattelee. Minä kerkesin oppia luottamaan erääseen mieheen, koska hän tuntui niin erilaiselta aiempiin sitoutumiskammoisiin verrattuna. Niin hän onkin siinä mielessä, että hän haluaa pysyä ystävänä ja pitääkin erittäin tiiviisti yhteyttä. Sitoutumaan hän ei kuitenkaan vakavammin pysty. Kuitenkin olen varma, että kyllä hänellä lämpimiä tunteita minua kohtaan on, ei hän muuten niin lähellä haluaisi pysytellä. Mutta minä vain en ymmärrä, että jos molemmat tykkää niin kovasti, niin miksi kumpikin joutuu silti kärsimään?! Haluan ehdottomasti pitää miehen ystävänä vaikka se ei välttämättä ole helppoa tunteiden vuoksi. Haluaisin kysyä häneltä, että mitä hän ajattelisi jos yritettäisiin ihan hitaasti ja katsottaisiin mitä tapahtuu, mutta en uskalla, koska pelkään, että säikäytän hänet. Ja toisaalta, olemme hyviä ystäviä ja niin tiiviisti kuitenkin yhteydessä, että sitähän me itse asiassa sanattomasti teemme. Katsomme mitä tapahtuu. Eräs ystävättäreni ennusti että me joko lähennymme tai erkaannumme. Toinen vaihtoehto ei miellytä minua millään tavalla... En tiedä miten pystyisin elämään ilman häntä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
jos ei hotsita ni sit ei hotsita. ON aikoja, jollon on ihan kiva olla yksin haluamatta sen kummempaa taakkaa harteilleen.
silloin kun ei ole sitä oikeanlaista kipinää, joku ei vaan syty, roihahda. Voi olla että kaipailee jotakin vanhaa ihastustaan tai sitten on niin huonoja kokemuksia exästä. Liian lähelle ja liian nopeasti alkaa ahdistaa ja pakenee tunteitaan eli ei ole vielä valmis suhteeseen vaikka kuinka haluaisi. Ystävyydestä voi kehittyä jotain paljon syvällisempää, kannattaahan sitä odotella jos toinen sitä haluaa.
Vaikuttaa siltä että miehesi tykkää kiksauttelusta, mutta ei halua susta tyttöystävää tai vaimoa.
Kun miehesi joskus tapaa vertaisensa kumppanin, tulee hänelle heti ja automaattisesti tarve seurustella ja avioitua. Valitettavasti olet iskenyt itsellesi liian hyvä miehen joka pitää sinua jalkavaimonaan, mikä sinänsä on paljon kätevämpää ja halvempaa kuin huorissa käyminen.
Ratkaisu on että tunnistat tilanteesi ja etsit itsellesi sellaisen miehen joka haluaa sinut tyttöystäväksesi sekä avioitua kanssasi. Tämä mies ei ehkä ole niin intohimojaherättävä mies kuin tämä nykyinen mies, mutta nykyinen miehesi on liian tasokas tyytymään sinuun ja hänellä onkin varmaan haku päällä taikka sitten hän vain tykkää kiksauttelusta ja pyörittää 10 naisen virtuaalihaaremia jossa sinä olet osallisena.
Lisää radikaaleja ajatuksia löydät keskustelusta: Suhteet & tunteet / Nettitreffit / Netti, Seinäruusujen paratiisi
sitoutumiskammo on aika hyvä naisten keksimä sana miehille, jotka ei ole seurustelu mielessä heistä kiinnostuneita...väitän että naiset on silloin parhaimmillaan, kun ei tunne liian hyvin. sen takia otetaan etäisyyttä, kun toinen alkaa tuntua jo rutiinilta.
"Ensin ollaan tiiviisti yhdessä ihan miehen omasta tahdosta(!), tutustellaan, viihdytään erittäin hyvin, sanotaan kuinka paljon tykätään ja välitetään - ja naps vaan alkaa yhtäkkiä ahdistus. Sitten alkaakin mennä kuulema liian vakavaksi."
Oletko ajatellut, että mies on halunnut tutustua sinuun peremmin ja sitten onkin huomannut, ettet ole hänen tyyppiään. Itse olen näin tehnyt ja myös naiset ovat minulle näin tehneet, mutta en minä sitä sitoutumiskammona ole pitänyt.
Onko naisten vaikea hyväksyä sitä, että joku ei antoi pakit? Heti puhutaan miehen sitoutumiskammosta. Jos itse olisin niin herkkä, saisin olla hajalla vähän väliä.
osittain on, kuten sanoit, sillä sitoutumiskykyiset/haluiset miehet ovat sitoutuneet.
Itselläni aivan samanlainen kokemus. Tutustuttiin, rakastuttiin kovasti, kaikki sujui hyvin. Suhde vakiintui seurusteluksi, mitä kesti yli vuoden. Sitten iski miehelle ahdistus, ei tiennyt mitä haluaa ja plaa plaa plaa. Erottiin sitten miehen tahdosta, koska ei halunnut jatkaa seurustelua. Tai olisi ehkä halunnut jatkaa sellaista teinimeininkiä, missä nähdään pari kertaa viikossa sitten kun aikaa liikenee omilta harrastuksilta. Ja itse en kolmekymppisenä enää halunnut tuota...halusin jakaa tavallista arkea rakastamani miehen kanssa.
Ero siis tuli, mutta mies olisi silti halunnut pysyä ystävänä. Eihän siitä sitten mitään tullut. En vaan pystynyt siihin. Mies kertoi monta kertaa, kuinka paska olo hänellä on ( ja on edelleen) eromme johdosta, vaikka aikaa on jo lähemmäs vuosi kulunut. Molemmilla siis paha olo siitä, ettemme ole yhdessä. MIKSEI SITTEN VOIDA OLLA YHDESSÄ??? Minä en ihan oikeasti ymmärrä. Hän on sanonut, ettei minussa ole mitään vikaa ja voisi edelleen kuvitella, että meistä joskus jotain tulisi. Mitä muut tuo on kuin sitoutumiskammoa ja juuri sitä itseään! Lapsellista vedättämistä ja itsekästä ajattelua. Toivon, että vielä törmään toisenkinlaisiin miehiin...
Niinpä niin, mies vain väläyttä puheiden tasolla sanaa EHKÄ vois ajatella suhtetta, mutta samalla pyytää vetää housut alas ja pyllistämään...
Kauanko meinaan olla aasina jota mies ajaa porkkanalla eteenpäin kohti uusia seksiseikkailuja. Kannattaa muistaa että puheet on puheita ja niillä ei ole mitään arvoa, se mikä ratkaisee on teot jotka sun miehes kohdalla on ristiriidassa puheiden kanssa. Talk is cheap.
Puhe on todellakin vain puhetta! Enpä ole tuon kyseisen miehen lässytystä enää aikoihin jaksanutkaan kuunnella ja pyllistänyt kyllä ihan muuhun suuntaan...
Ihmettelen vain, että mikä tuollaisia juttuja sitten ajaa puhumaan? Mies kyllä tietää, että seksiä ei heru ja väittää, ettei sen perässä edes ole.
tyhmälle että mistä helvetistä tuo teidän niin monen naisen järjetön 'sitoutumishinku' oikein kumpuaa,onks se vaan jokin selkäytimestä lähtevä sisäinen 'ääni' ja pakonomainen tarve vai juontaako kaikki vaan juurensa siitä harhasta että elämä muuttuis jotenkin paremmaksi ja ruusuisemmaksi jos saisitte miehen jonka kanssa leikkiä kotia.Jotenkin mä voin ymmärtää tollasta viattomien,naivien nuorten naisten kohdalla joilla varmasti voi ollakkin jonkinlainen harhaluulo siitä että elämä muuttuis kertalaakista paremmaksi miehen ja parisuhteen myötä mutta että mikä selittää jo esim. 3 kertaa eronneen,20 kertaa seurustelleen,muutaman kerran turpiin vedellyn vähän varttuneemman naisväen saman hingun,mä en kässää.Nykynainen ei parisuhdetta eikä miestä tarvi ainakaan seksin vuoksi,ei maata viljelemään eikä tuomaan ruokaa pöytään yms. yms., miksi silti niin monella naisella tuntuu olevan edelleen niin käsittämätön hinku moiseen hommaan.
Onks se vaan puhtaasti se sisäisen kellon tikitys,tarve lisääntyä ja saada mies kaveriksi huolehtimaan jälkikasvusta mikä ajaa naisia tässä asiassa eteenpäin??
Voiko ihminen olla oikeesti niin tyhmä että kuvittelee joka ikinen kerta et vasta nyt tää on sitä oikeaa 'rakkautta' ja vasta nyt kaikki muuttuu paremmaksi ja homma onnistuu,miten kukaan voi olla niin hyväuskoinen hölmö,en tajua.Selitä mulle niin voisin oppia ymmärtämään edes pikkasen naisten järjenjuoksua ja käyttäytymistä.
oma syyni sitoutumishaluun on yksinkertaisesti jälkikasvu. Tiedän, että haluan lapsen/lapsia, mutta yksin heitä kasvattaa. Tarvitsen siis miehen vierelleni, joka ottaa osan vastuusta ainakin kun lapset ovat pieniä. Ikuiseen rakkauteen ja sitoutumiseen en ole uskonut enää pitkiin aikoihin, mutta lapsihaaveista en halua luopua.
Haluan siis rinnalleni miehen, jonka kanssa tehdä lapset, joka rakastaa ja huolehtii lapsista heidän loppuelämänsä. Kuten myös minä tekisin. Sitten jos parisuhde ei toimikaan enää, niin voidaan erota tai sitten elää kulissiliitossa ja elää omia elämiämme.
sellainen sitoutumaton elämä varmaan viehättää. Sitten kun ikää tulee enemmän, alkaa kaivata ihmistä lähelleen. Kyllä elämä on kurja elää yksin!
tää on,sua vietit saa viedä 10-0 mutta miehen pitäis tukahduttaa omansa ja alkaa sulle uskolliseksi ja sitoutumiskykyiseksi perheenisäksi.Miks tässä pitäis mennä kumpaisenkin naisen 'ehdoilla',ota mies mutta anna sille lupa paneskellä ympäriinsä jos hän niin sattuu haluamaan,silloin kumpikin saa toteuttaa itseään ja elämä maistuu kuin kylmä olut kauniina kesäiltana.
Joo, nyt loppu ainakin täällä sitoutumishinku, tästä tytöstä tulee sitoutumiskammoinen NYT. Niin kyllästynyt miettimään jotain miestenvalloittamisjuttuja.
Naisethan saavat seksiäkin mistä vaan, milloin vaan, se ei tule koskaan olemaan ongelma. Parisuhdetta en onnistu ylläpitämään, en sitten millään, vaikka kaikkeni olen antanut.
Haluaisin olla menestynyt työelämässä, mutta eihän se onnistu, jos täytyy miettiä jotain "rakastaakse/pettääksemua/tekeeksemunkaalapsia"-juttuja...
Lapsiahan saan myös, jos haluan ja yksinhuoltajana ei tarvitse tapella mistään kasvatusmenetelmistä. Vaikka en kyllä enää lapsiakaan halua ja jos sattuisin haluamaan, adoptoin.
Sinkkunaisena sitä paitsi voi ylläpitää helpommin ihan seksittömiäkin suhteita miehiin, mikä edistää sosiaalista asemaani. Seurustellessa sitä yleensä vain roikkuu miehen hihassa, mies päättää missä porukoissa pyöritään, yleensä joissain surkeissa ryyppyporukoissa. Sivistyneet ja kulttuuripiireissä pyörivät miehet ovat usein kiinnostuneempia naisten mielipiteistä, heidän porukkaan on helppo sinkkunaisen mennä.
Ystäviä olen miehiä valloittaessani laiminlyönyt, nyt alan oikeasti tekemään niitä oikeita rakkaitani onnelliseksi, eli vanhempiani, sisariani, ystäviäni!
Minulla on paljon annettavaa kanssaihmisille ja työlleni. Miehille näköjään ei kelpaa muu, kuin v-sana. En siis enää muuta heihin tuhlaakaan.
mikä ihme saa nuoren miehen haluamaan kotileikkejä? Itseä ei moinen paljoa kiinnostaisi, kun tosiaankin olen tuollainen ns. nykynainen. Suhde kyllä kelpaa, mutta ei paljoa kiinnosta saman katon alle asumaan jumiminen yms.
Tapasin tässä taannoin itseäni hieman nuoremman miehen, jolla näyttää olevan ihmeellinen pesänrakennusvietti ja hyvä ettei saman tien kosinu. Kyselee nyt jo, että olenko ajatellut, haluanko ja kuinka monta lasta... APUA!
Ei se siis taida olla pelkästään nuorten naisten vika.. esiintyy sitä miehissäkin.
Oiskohan mitään rohtoa, jolla tuollaisen vaivan voi parantaa? Muuten hän ois ihan hyvä mies, sängyssäkin loistava, mutta ei sentään niin hyvä ja loistava, että hanen(kään) vuokseen alkaisin jälkikasvua väsäämään, naimisiin menemään ym. skeidaa.. huokaus. Jollei unohda noita juttuja, niin täytynee etsiä jostain toinen miehenalku, joka ajattelee vähän "yrmiomaisemmin" ;)