Kohtalotovereita varmaan riittää, jolla on yhtä patalaiska äijä kuin minulla.
Vuosi on asuttu yhdessä. Mies ei ole koko aikana tehnyt yhtään mitään kotihommia taikka auttanut minua missään. Siivoaa vain jos suutun tosissani ja ei tajua miten joku voi hermostua tällaisesta. Aikaisemmassa suhteessaan teki kuulemma kaikki kotihommat ja ulkoilutti eukon koiratkin. Omaa koiraani ei vie ulos, vaikka minulla olisi pää kainalossa. Vetoaa aina siihen , että herralla on jalka niin kipeä (känsä jalkapohjassa :-))ettei voi muka mitään tehdä. Eipä tunnu paljon menoa haittaavan kun on jotain omia juttuja tehtävänä. Mittari tuli nyt täyteen keväällä, kun olin päivät töissä ja iltaisin olisi pitänyt tehdä omia töitä (oma yritys), hoitaa kaikki kotihommat ja eläimet. Kaiken lisäksi olin niin väsynyt koko ajan, että nukuin kaiken ylimääräisen ajan. Selkä on kaiken huipuksi vielä niin romuna etten saisi tehdä mitään raskasta. Juoksin koko kevään sairaalasta toiseen tutkimuksissa, kun lääkärit epäili vähän sitä sun tätä. Arvatkaapa auttoiko äijä tällöinkään missään??? Ja paskanmarjat. Olin välillä niin vihainen, että teki mieli kuonoon vetää.
Oli helvetin mukava tulla iltapäivällä kotiin kun äijä ei ollut vielä edes herännyt ja kämppä oli kun kaatopaikka. Aamulle meni vasta nukkumaan kun lähdin töihin. Pelasi vaan kaiket yöt tietokoneella tai mitä lie. Ei paljon edes kiinnosta enää.Nyt rytmi on vähän järkevämpi, mutta nenä kiinni koneessa on edelleen. En tajua miten joku voi tuhlata elämänsä johonkin tuollaiseen. Raivostuttaa!
Ei tarvi varmaan edes mainita, että äijä on työtön. Unelmia kyllä riittää, mutta on niin helvetin laiska että tuskin koskaan toteutuu ja en jaksa edes kuunnella niitä enää. Puhuu ja puhuu, mutta mitään ei tapahdu.
Suurimmaksi riidan aiheeksi on nyt muodostunut koirani. Suhteen alkuaikoina kaikki meni ihan hyvin. Mies tykkäsi koirasta ja lällytteli sitä aikalailla. Se tietenkin on sitten kostautunut ja äijää alkoi ärsyttämään kun koira oppi kerjäämään. Yritin jo alkuvaiheessa sanoa siitä, mutta mies ei usko mitään eikä ketään. Nyt tilanne on sitten se, että tätä huutoa ja mekastusta on kestänyt viime kesästä. Mies inhoaa koiraa ja ainoa kontakti siihen on tuo möykkääminen jota koulutukseksi kutsuu. En uskalla enää jättää niitä kahdestaan kotiin kun pelkään että koira joutuu olemaan koko päivän parvekkeella taikka jotain muuta tapahtuu. On monta kertaa meinannut tempaista koiraa kuonoon kun piski ei ole totellut armon herran huutoa. Mitä hyötyä on isosta kämpästä, jos ainoa paikka missä koira saa olla on eteinen taikka parveke. Koira ei kunnioita tai tottele miestä enää yhtään ja en ihmettele. En minäkään tottelis. Nyt miehellä on todettu allergia, mutta lääkäri sanoi ettei koiraa tarvitse sen antaa pois. Ei ole kovin paha. Mieshän on koko ajan kuin kuolemankielissä, muka sitä sun tätä vaivaa. En tunne enää mitään sympatiaa koko äijää kohtaa. Voisi vähän alkaa sitä moppia heiluttamaan jos kerta muka niin kauhea olo on koko ajan. Suuttuu kun kehtaan edes mainita asiasta.
Viimeisin on kun mies sanoi, että koira annetaan pois taikka se alkaa olemaan 24 h parvekkeella. Muuten tulee ero. Hohhoijakkaa. Ei voinut uskoa, että pidän mieluummin koiran ja lähden menemään. Olen sanonut jo pari kuukautta sitten, että ero tulee jollei mies muutu aktiivisemmaksi. Olemme jopa tehneet kirjallisia sopimuksia siivousvuoroista, mutta mikään ei ole tepsinyt. Mies aina lupaa ja lupaa, mutta mitään ei tapahdu. Nyt sitten kuvittelee, että annan koirani pois tuosta noin vaan ja minkä takia??? Tuollasen laiskamadon vätyksen, no tänks!! Paskan saa pyytämättäkin. Minä en kenenkään piiaksi ala. Olisin sanonut asunnon irti jo viime kuussa, mutta mies ei laittanut puumerkkiään alle. Tämä kun on molempien nimissä. Loppupeleissä ei sitten näemmä haluakkaan erota, vaikka niin uhkaili. Ei vissiin uskonut, että olen ihan valmis siihen. Inkuttaa vaan , että eikö voitaisi jotenki kokeilla vielä. Minun nähdäkseni tässä ei ole nää mitään kokeilemistä. Ei tämä tästä mikskään muutu, ainakaan paremmaksi.
Miten olette toimineet vastaavassa tilanteessa?
Aikamoista valitusvirttä, mutta vituttaa niin jumalattomasti :-)
Olen heittäytynyt nyt lakkoon ja en tee kotona enää mitään. Ei paljon enää hetkauta jos ei ole puhtaita astioita taikka kämppä on kun sikolätti. Kyllä tämä 2 kk menee vaikka päällään seisten. Saapa nähä mitä äijä sanoo kun ei puhtaita vaatteita enää kaapista löydy :-)
Vuosi on asuttu yhdessä. Mies ei ole koko aikana tehnyt yhtään mitään kotihommia taikka auttanut minua missään. Siivoaa vain jos suutun tosissani ja ei tajua miten joku voi hermostua tällaisesta. Aikaisemmassa suhteessaan teki kuulemma kaikki kotihommat ja ulkoilutti eukon koiratkin. Omaa koiraani ei vie ulos, vaikka minulla olisi pää kainalossa. Vetoaa aina siihen , että herralla on jalka niin kipeä (känsä jalkapohjassa :-))ettei voi muka mitään tehdä. Eipä tunnu paljon menoa haittaavan kun on jotain omia juttuja tehtävänä. Mittari tuli nyt täyteen keväällä, kun olin päivät töissä ja iltaisin olisi pitänyt tehdä omia töitä (oma yritys), hoitaa kaikki kotihommat ja eläimet. Kaiken lisäksi olin niin väsynyt koko ajan, että nukuin kaiken ylimääräisen ajan. Selkä on kaiken huipuksi vielä niin romuna etten saisi tehdä mitään raskasta. Juoksin koko kevään sairaalasta toiseen tutkimuksissa, kun lääkärit epäili vähän sitä sun tätä. Arvatkaapa auttoiko äijä tällöinkään missään??? Ja paskanmarjat. Olin välillä niin vihainen, että teki mieli kuonoon vetää.
Oli helvetin mukava tulla iltapäivällä kotiin kun äijä ei ollut vielä edes herännyt ja kämppä oli kun kaatopaikka. Aamulle meni vasta nukkumaan kun lähdin töihin. Pelasi vaan kaiket yöt tietokoneella tai mitä lie. Ei paljon edes kiinnosta enää.Nyt rytmi on vähän järkevämpi, mutta nenä kiinni koneessa on edelleen. En tajua miten joku voi tuhlata elämänsä johonkin tuollaiseen. Raivostuttaa!
Ei tarvi varmaan edes mainita, että äijä on työtön. Unelmia kyllä riittää, mutta on niin helvetin laiska että tuskin koskaan toteutuu ja en jaksa edes kuunnella niitä enää. Puhuu ja puhuu, mutta mitään ei tapahdu.
Suurimmaksi riidan aiheeksi on nyt muodostunut koirani. Suhteen alkuaikoina kaikki meni ihan hyvin. Mies tykkäsi koirasta ja lällytteli sitä aikalailla. Se tietenkin on sitten kostautunut ja äijää alkoi ärsyttämään kun koira oppi kerjäämään. Yritin jo alkuvaiheessa sanoa siitä, mutta mies ei usko mitään eikä ketään. Nyt tilanne on sitten se, että tätä huutoa ja mekastusta on kestänyt viime kesästä. Mies inhoaa koiraa ja ainoa kontakti siihen on tuo möykkääminen jota koulutukseksi kutsuu. En uskalla enää jättää niitä kahdestaan kotiin kun pelkään että koira joutuu olemaan koko päivän parvekkeella taikka jotain muuta tapahtuu. On monta kertaa meinannut tempaista koiraa kuonoon kun piski ei ole totellut armon herran huutoa. Mitä hyötyä on isosta kämpästä, jos ainoa paikka missä koira saa olla on eteinen taikka parveke. Koira ei kunnioita tai tottele miestä enää yhtään ja en ihmettele. En minäkään tottelis. Nyt miehellä on todettu allergia, mutta lääkäri sanoi ettei koiraa tarvitse sen antaa pois. Ei ole kovin paha. Mieshän on koko ajan kuin kuolemankielissä, muka sitä sun tätä vaivaa. En tunne enää mitään sympatiaa koko äijää kohtaa. Voisi vähän alkaa sitä moppia heiluttamaan jos kerta muka niin kauhea olo on koko ajan. Suuttuu kun kehtaan edes mainita asiasta.
Viimeisin on kun mies sanoi, että koira annetaan pois taikka se alkaa olemaan 24 h parvekkeella. Muuten tulee ero. Hohhoijakkaa. Ei voinut uskoa, että pidän mieluummin koiran ja lähden menemään. Olen sanonut jo pari kuukautta sitten, että ero tulee jollei mies muutu aktiivisemmaksi. Olemme jopa tehneet kirjallisia sopimuksia siivousvuoroista, mutta mikään ei ole tepsinyt. Mies aina lupaa ja lupaa, mutta mitään ei tapahdu. Nyt sitten kuvittelee, että annan koirani pois tuosta noin vaan ja minkä takia??? Tuollasen laiskamadon vätyksen, no tänks!! Paskan saa pyytämättäkin. Minä en kenenkään piiaksi ala. Olisin sanonut asunnon irti jo viime kuussa, mutta mies ei laittanut puumerkkiään alle. Tämä kun on molempien nimissä. Loppupeleissä ei sitten näemmä haluakkaan erota, vaikka niin uhkaili. Ei vissiin uskonut, että olen ihan valmis siihen. Inkuttaa vaan , että eikö voitaisi jotenki kokeilla vielä. Minun nähdäkseni tässä ei ole nää mitään kokeilemistä. Ei tämä tästä mikskään muutu, ainakaan paremmaksi.
Miten olette toimineet vastaavassa tilanteessa?
Aikamoista valitusvirttä, mutta vituttaa niin jumalattomasti :-)
Olen heittäytynyt nyt lakkoon ja en tee kotona enää mitään. Ei paljon enää hetkauta jos ei ole puhtaita astioita taikka kämppä on kun sikolätti. Kyllä tämä 2 kk menee vaikka päällään seisten. Saapa nähä mitä äijä sanoo kun ei puhtaita vaatteita enää kaapista löydy :-)
Vastaukset 9
Vanhimmat
mieleen, että entä jos elämänkumppanisi kärsisi jonkinasteisesta masennuksesta? Kerroit, ettei hänellä ole töitä ja jos työttömyys on lähestulkoon sinullekin kirosana, niin ajattelehan kun moni muukin ihminen ajattelee vielä samoin, niin miltä elämänkumppanistasi oikeastaan sisimmässä tuntuu. Nyky-yhteiskunnan mielestähän työtön on pelkkä elätti, loinen, c-luokan kansalainen, jolta vielä useimmiten viedään ihmisarvokin. Nykysanoja ovat työ, työ, ja työ ... tehokkuus, almanakka jne. Ihmisarvoa ei saa mitata sen mukaan, miten paljon ihminen saa työrintamalla aikaan. Loppukädessä sillä ei ole merkityksellisyyttä. Kerro hänelle, miten tärkeä ihminen hän on ihmisenä ja että tarvitset häntä tukenasi ja turvanasi ja miten hyvä sinulla on olla hänen kanssaan (?) jne. Silloin ihminen voi havahtua huomaamaan oman tärkeytensä ja olemassaolonsa ja alkaa ihan huomaamattaan tehdä töitä parisuhteenne eteen ... mm. niitä kotitöitä.
Tiedän mitä tarkoitat, mutta ei mistään tällaisesta ole kyse. Mies ei edes yritä hommata töitä taikka halua töihin. Hänellä on ihan omat kuviot, nettibisnestä tai mitä lie. Minulle työttömyys ei ole kirosana. Olin itsekin aika kauan työttömänä ennen kuin perustin oman yrityksen. Mies on vain yksinkertaisesti niin laiska. Jos lamppu palaa hänen huoneestaan, niin äijä hakee pöytälampun olkkarista ennemmin kuin jaksaa vaihtaa uuden :-)
On jopa ihan itte myöntänyt olevansa laiska ja ettei vaan jaksa tehdä kotitöitä. Se on kuulemma naisten hommaa
hieman ronskimpia otteita ravistella miestä :) ... toisaalta toista ei pitäisi muuttaa, mutta itseään voi ja tästä juolahtikin mieleeni, että ota sinäkin sama taktiikka käyttöösi joksikin aikaa. Ole sinäkin laiska, äläkä tee mitään kotitöitä. Huomaisikohan tai älyäisikö miehesi tarttua silloin itsekin mopinvarteen? :) ...
Ihan hyvä vinkki, mutta ei tehoa :-) Olen nyt muutaman viikon ollut tekemättä mitään, mutta mies ei joko sitä tajua tai ei yksinkertaisesti kiinnosta. Miehiä ei näemmä haittaa vaikka taivas putoaisi niskaan :-) On jopa kehdannut snaoa, että miksi hänen pitäisi mitään tehdä kun en minäkään tee. Luulenpa, että ei edes tajua kuinka paljon hänen puolestaan joka päivä jotain puuhastelen. Ehkä se karu totuus iskeen sitten päähän kun joutuu yksin asumaan.
Ärsyttävää vaan kun minun pitäisi pystyä tekemään töitä tällaisessa kaatopaikassa.
yhteisestä vuokrasopimuksesta on ilmeisesti vaikea päästä "pois"?
Jaksamisia sinulle, tiedän miltä tuntuu kun saa itse töiden lisäksi huolehtia kaikesta, onneksi meillä mies heräsi todellisuuteen ja ymmärsi että ei se ole pekästään minun tehtävä huolehtia kodista.
Itse olet kumppanisi valinnut.
sanojasi!
Vitut äijästä mutta pidä huoli koirastasi! On eläinsuojelulain vastaista pitää koiraa liian pienessä tilassa. Koira ei kuulu parvekkeelle tai eteiseen.
Koirasi sen sijaan pitää sinusta, miehesi nähtävästi ei, joten jos mun pitäisi valita, etsisin äijälle uuden kodin ja pitäsin koiran eikä toisinpäin.
Miksi yhteisestä vuokrasopimuksesta olisi vaikea päästä irti? Ei kai siihen mitään äijän nimmaria tarvita, senkun ilmotat vuokranantajalle että tästä päivästä lähtien asunnossa asuu enää patalaiska äijä.
Suosittelen että lähdet mahdollisimman pian, johan tuo touhu on koirallekin stressaavaa. Ja tosiaan koira ei kuulu vain eteiseen tai parvekkeelle.
Kuulostaa kyllä todella uskomattomalta tuo miehesi käytös, huh huh.