Tuntuu, että nainen vaatii minulta liikaa. Hänen oma elämänsä on ylisosiaalista, aamusta iltaan buukattu menoja plus työt vielä päälle. Kavereita 50 ja ylikin, koko ajan pitää soitella kaikille ja tavata ihmisiä. Ei hetkeäkään yksin tai rauhassa yleensä.
Itselläni ei ole kavereita, koska asun helsingissä työni takia, harvat kaverini joihin enää pidän yhteyttä asuvat kotipaikallani kaukana. Mitä sitten teen vapaa-ajalla, no kaikkea mitä nyt yksin voi tehdä, lähinnä liikuntapainotteista. Elokuviin tms kun ei yksin viitsi mennä. Olen kovin yksinäinen, eikä töistä löydy oikein kavereita, kun työkin on yksin olemista suurimmaksi osaksi, taukoja lukuunottamatta. Tauoillakin yleensä näkee aina eri ihmisiä, samaa ihmistä ei välttämättä näe moneen viikkoon. Tauot ovat muutenkin aika lyhkäisiä, ja työporukka vähän sellaista tylsähköä. Kaikki ovat vähän omissa oloissaan. Ei siinä ole oikein mahdollisuuksia syvempää tuttavuutta tehdä. Mitä nyt päivän uutisaiheista juttelee niitä näitä. Mutta elokuviin, baariin, tms on ihan turha ehdottaa ketään. Kaikilla on vain kiire töiden jälkeen kehäIII ulkopuolelle lähiöön elämään omaa elämäänsä, mitä se nyt sitten onkin. Helsingissä on vaikea aloittaa uutta elämää, kulisseja kaverisuhteille kun on vähän vaikea keksiä muualta kuin töistä. Ei suomalaiset tutustu torilla, puistossa, kaupassa, jne. Enkä edes enää etsi ketään kaverikseni, koska se on ihan turhaa kun kaikilla on jo se oma elämä, tai sitten ei vain muuten synkkaa tai ole tilaisuutta.
No tilanne nyt kuitenkin kärjistyy sillä tavalla, että naiseni koko ajan kyselee: Olitko kaveriesi luona, etkö menisi välillä kavereidesi kanssa, mikset pyydä kavereitasi, mitä teit tänään kavereidesi kanssa, jne jne. Olen sanonut, ettei minulla ole kuin työtuttuja täällä, mutta ei kavereita. Hän vain sanoo tähän, "tylsää". Mutta jatkaa tivaamista, vaikka tietää tai luulisi tietävän, ettei se mitään herkkua ole yksin asua täällä. Hän ikäänkuin nostaa omaa egoaan, koska pääsee aina sitten sanomaan, että menen Jennin kanssa kaupoille, enkä illallakaan ehdi olla sun kanssa kun Laura tulee käymään, ai mut hei sähän voisit tulla huomenna mun ja Sofian kanssa piknikille, >>jos et mene kavereidesi kanssa>>.
Tämä vain ärsyttää minua. Suorastaan vituttaa. Mitä teen, ettei naiseni kiusaa minua. Jos kiivastun, paljastan heti että asia on minulle arka ja kova pala purtavaksi. Koen että olen epäonnistunut elämässäni, koska minulla ei ole kavereita. En ole ennen edes asiaa huomannut, mutta nyt kun asia tulee aina puheeksi, niin se laskee itsetuntoa, vielä kun huomaa että toisella on kavereita niin paljon että voi sanoa tylysti joillekin ettei nyt jaksa nähdä kun on pää kipeä.
Vinkkejä elämään yleensä...:)
Itselläni ei ole kavereita, koska asun helsingissä työni takia, harvat kaverini joihin enää pidän yhteyttä asuvat kotipaikallani kaukana. Mitä sitten teen vapaa-ajalla, no kaikkea mitä nyt yksin voi tehdä, lähinnä liikuntapainotteista. Elokuviin tms kun ei yksin viitsi mennä. Olen kovin yksinäinen, eikä töistä löydy oikein kavereita, kun työkin on yksin olemista suurimmaksi osaksi, taukoja lukuunottamatta. Tauoillakin yleensä näkee aina eri ihmisiä, samaa ihmistä ei välttämättä näe moneen viikkoon. Tauot ovat muutenkin aika lyhkäisiä, ja työporukka vähän sellaista tylsähköä. Kaikki ovat vähän omissa oloissaan. Ei siinä ole oikein mahdollisuuksia syvempää tuttavuutta tehdä. Mitä nyt päivän uutisaiheista juttelee niitä näitä. Mutta elokuviin, baariin, tms on ihan turha ehdottaa ketään. Kaikilla on vain kiire töiden jälkeen kehäIII ulkopuolelle lähiöön elämään omaa elämäänsä, mitä se nyt sitten onkin. Helsingissä on vaikea aloittaa uutta elämää, kulisseja kaverisuhteille kun on vähän vaikea keksiä muualta kuin töistä. Ei suomalaiset tutustu torilla, puistossa, kaupassa, jne. Enkä edes enää etsi ketään kaverikseni, koska se on ihan turhaa kun kaikilla on jo se oma elämä, tai sitten ei vain muuten synkkaa tai ole tilaisuutta.
No tilanne nyt kuitenkin kärjistyy sillä tavalla, että naiseni koko ajan kyselee: Olitko kaveriesi luona, etkö menisi välillä kavereidesi kanssa, mikset pyydä kavereitasi, mitä teit tänään kavereidesi kanssa, jne jne. Olen sanonut, ettei minulla ole kuin työtuttuja täällä, mutta ei kavereita. Hän vain sanoo tähän, "tylsää". Mutta jatkaa tivaamista, vaikka tietää tai luulisi tietävän, ettei se mitään herkkua ole yksin asua täällä. Hän ikäänkuin nostaa omaa egoaan, koska pääsee aina sitten sanomaan, että menen Jennin kanssa kaupoille, enkä illallakaan ehdi olla sun kanssa kun Laura tulee käymään, ai mut hei sähän voisit tulla huomenna mun ja Sofian kanssa piknikille, >>jos et mene kavereidesi kanssa>>.
Tämä vain ärsyttää minua. Suorastaan vituttaa. Mitä teen, ettei naiseni kiusaa minua. Jos kiivastun, paljastan heti että asia on minulle arka ja kova pala purtavaksi. Koen että olen epäonnistunut elämässäni, koska minulla ei ole kavereita. En ole ennen edes asiaa huomannut, mutta nyt kun asia tulee aina puheeksi, niin se laskee itsetuntoa, vielä kun huomaa että toisella on kavereita niin paljon että voi sanoa tylysti joillekin ettei nyt jaksa nähdä kun on pää kipeä.
Vinkkejä elämään yleensä...:)
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja siirry seuraavaan
No mitä sä tykkäät naisestasi noin muuten? Onko ollut mietinnässä muuttaa takaisin sinne kotipaikkakunnalle? Onko sieltä vaikea saada töitä ja sen sellaista? Kiivastu ihmeessä. Jos et sitä tee, niin nainen vaan jatkaa jankkaamistaan ja tekee sut hulluksi. Sun täytyy suoraan vaan sanoa että "yritä nyt jo pikkuhiljaa ymmärtää ettei mulla ole täällä ketään, ja sullakin on aina omia menojasi niitten viidenkymmenen oman kaverisi kanssa" Mikään pakko sun ei ole sen muijan kanssa seurustella. Meinaan jos liikaa ahdistaa, niin suhde poikki ja uusia kuvioita kehiin. Eihän toi nytkään miltään seurustelulta vaikuta, kun akka riehuu pääasiassa vaan omien kaveriensa kanssa.
miltä sinusta tuntuu. Joko sinun on vaihdettava tyttöystävää, niin ettei hän pääse ärsyttämään sinua tai siten sinun on vain päätettävä elää itsesi näköistä elämää hänen rinnallaan, vertaamatta teidän kahden erilaisia tilanteita. Tiedän kuinka harmittaa kuulla toisen puhuvan sellaisesta joka on itselle vähän arka paikka. Jotkut kehuvat tuttavapiirillään ja pitävät sitä menetyksen mittarina. Mutta sehän on vain tietynlaisen sosiaalisen lahjakkuuden (johon kuuluu joskus myös kääntöpuolensa = ihmiset käyttävät toisiaan vain hyväkseen)mittari, ei muun. Aloita olemassaolevien ihmissuhteiden vaaliminen, niin voi olla että hyvä alkaa levitä laajemmalle ja hyvän harjoituksen avulla saat uusiakin ihmissuhteita. On totta, että aikuisiässä on vaikeampi solmia uusia pysyviä ihmissuhteita. Jotta et masentuisi tilanteesta liikaa, koeta arvostaa sitä mitä sinulla on, ei surra sitä mitä sinulla ei ole. Anna tyttöystävä pyörittää omaa seurapiiriään ja koita sinä etsiä kontakteja vaikka jonkun harrastuksen parista. Toivottavasti löydät ihmisiä jotka myös tarvitsevat sinua... anna heidän vaan tulla lähelle... nm. yksinäinen susi
Nainen on saanut sinut ehdollistumaan ajatukselle että onni olisi laaja kaveripiiri. Näin ei ole, onni löytyy itsestäsi ja omista vahvuuksista, ei ympärille pystytetyistä kulisseista ja kaveria näyttelevistä statisteista. Kavereissa muutenkaan määrä ei korvaa laatua.
Eikös teidän suhteeseen kuulu lainkaan yhdessäoloa ihan kaksistaan ilman kavereita?
Ehkä olet naiselle jonkinlainen kulissi, jonka se tarvitsee normielämäänsä täydentämään. Mieti mitä haluat sillä elämä on liian lyhyt haaskattavaksi epäterveisiin suhteisiin.
.. kun luin tuota alkuperäisen kirjoittamaa tekstiä. Mikä on sinun roolisi suhteessane? Onko teillä yhteistä aikaa tai tekemistä? Mihin tyttöystäväsi sinua tarvitsee?
Toiseksi tuli mieleen, jotta et ole oikein kotiutunut Helsinkiin joten sanonkin että tuu pois kotiin sieltä :-).
pariskunta ihmettelen ettette liiku yhdessä näiten lukuisten naisystäväsi kavereiden kanssa. Meillä ainakin suurin osa tuttavista, olivatpa sinkkuja tai pareja, niin käymme yhdessä baareissa ja leffoissa.
Tietysti se on sitten eriasia, jos naisesi ei halua sinun tapaavan ystäviään....
Et ole epäonnistunut elämässa, olet vain tehnyt valintoja, jotka eivät ehkä ole parhaasta päästä.
Ja mikset sitten silloin tällöin matkusta sinne kotikonnuille tapaamaan vanhoja tuttuja, irtiottoa arjesta ja naisesi hektisestä elämäntyylistä?
Terveeks vaan. Tuli vaan sellainen olo että pitää kommentoida tätä juttua =) No joo, mulla oli kerran yksi kaveri, joka oli myöskin tällainen ylisosiaalinen menijä, hetkeäkään ei osannut olla yksin. Niitä kavereita tosiaan oli joka oksalle, osa niistä oli todella epämääräisiä. Moni muukin minun lisäkseni ihmetteli että mitä se kaveri pyörii sellaisten ihmisten kanssa jotka selkeesti vaan käyttää hyväkseen. Saattoi sitten mulle haukkua joitain kavereitaan selän takana.
Ei olla enää pidetty yhteyttä tämän kaverin kanssa, mutta jälkeenpäin tajusin, että hän oli tajuttoman epävarma omasta itsestään. Siksi piti koko ajan nähdä "kavereita", jotta ei olisi ehtinyt ajatella liikaa niitä omia heikkouksia. Jonkinlaista hyväksymisen hakua kaiketikin. Tää epävarmuus ilmeni muutenkin, hän on kaikessa päätöksenteossa vähän sellainen "tuuliviiri", mikään ei pidä enää kahden viikon päästä.
Tuntuu että naisesi ei kertakaikkiaan ymmärrä miltä sinusta tuntuu. Et ole mitenkään epäonnistunut, monella miehellä on se tilanne, että niitä kavereita ei ole jonoksi asti. Mieluummin se laatu kuin määrä, eikös? =)
Jos naisesi näkee mieluummin kavereitaan kuin sinua, niin kannattaa ottaa tiukka linja ja kysyä mitä hän oikein haluaa: olla sinun kanssasi vai jonkun muun? Ei kannata arkailla asiaa, kyllä tuollaisesta on ihan ymmärrettävää suuttua.
Iloista kesää!
kirjoittanut tästä aiemminkin? Ihan kuin olisin kuullut tämän ennenkin...
Mitä siitä, vastaan kuitenkin. Naisesi on ymmärrettävä, ettei kaikilla ole paljoa kavereita eikä kaikki edes tarvitse isoa kaveripiiriä. Suomi on täynnä yksinäisiä ihmisiä. Kenenkään asia ei ole sitä tuomita ja pönkittää omaa egoaan sen kustannuksella. Yksinäisyys on kipeä asia muutenkin. Suurin osa ihmisistä on yksin jossain vaiheessa elämäänsä, että siinä mielessä se on yleinen ilmiö.
Et tarvitse naista, joka tekee elämästäsi tuskallista. Tarvitsisit enemmänkin tukea ja empatiaa - molemmat ihan perusasioita missä ihmissuhteessa tahansa. Niin ja voisi nainen joskus olla sinunkin kanssasi.
Oletko sanonut tästä ja koko tilanteesta hänelle suoraan? Näytä vaikka kirjoittamasi teksti hänelle. Hänen on muutettava suhtautumistaan ja lopetettava se oman egonsa pönkittäminen. Alettava elämään ihmisiksi ihmiselle. Tuollaisen kanssa eläminen on hirveän raskasta.
Jos uusien kavereiden löytäminen tuntuu vaikealta (mitä se Suomessa tuntuu olevan), niin pidä yllä ja syvennä suhdetta niihin vanhoihin kavereihin siellä kotipaikkakunnalla. Soittele, meilaa, käy siellä lomilla, niin se vähän helpottaa yksinäisyyden tunnetta. Mutta Helsingissäkin voit antaa ihmisille mahdollisuuden olemalla lähestyttävä, kiinnostunut ja käymällä paikoissa. Eikä muuten yksin elokuvissa käyminen ole mitenkään hirveää, mitä jos kokeilet? Siellä ollaan pimeässä ja kaikki keskittyvät elokuvaan, joten et edes muista olevasi yksin. Ja nostaa mukavasti itsetuntoa, kun tekee jotain uutta! Tsemppiä =)