Liian kiihottava nainen?

Amazone

Jostain luin äskettäin, että vaikka mies on visuaalisuudesta nauttiva otus, niin hän ei valitse naista, joka on hänen mielestään liian kiihottava. Olisko näin?

Mulle kävi äskettäin niin, että äkkäsin sattumalta raflassa duunista tutun kaverin, jonka kanssa meillä on ollut jonkin aikaa "silmäilysuhde". Kun hän vielä itse alkoi baaritiskiltä hymyilemään ja vilkuttelemaan, niin menin tekemään lähempää tuttavuutta. Lähikontaktissa kaveri ei enää ollutkaan kovin kiinnostuneen oloinen, pikemminkin säikähtänyt ja torjuva. Äkkiä hänelle tulikin kiire "nenää puuteroimaan".

Olin aika hölmistynyt ja pettynytkin, sillä en ollut yrittänyt iskeä häntä enkä lörpötellyt mitään typeryyksiä, lähinnä duuneista ja tulevasta kesälomasta oli muutama repliikki vaihdettu. En ollut edes paljastavasti pukeutunut. No joo, ajattelin kyllä, että tästä voisi jotain kehkeytyä, yhteinen yö kenties. Tuhannen taalan paikka kun näin toisiimme törmäsimme kummallekin vieraalla paikkakunnalla. Näinköhän kaveri luki ajatukseni ja livahti paikalta sen takia?

Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun minulle käy näin, eikä edes toinen. Olen ihan nätti keskikokoinen, normaalipainoinen ja pitkähiuksinen nainen. Muut naiset ovat kehuneet kauniiksi ja tuttavat ihmettelevät, miksei minulla jo ole miestä. Tämän episodin lopputulos kuitenkin on, että tunnen itseni rumaksi ja vastenmieliseksi enkä jatkossa välitä paljoa itseäni ehostella, en ainakaan miesten takia. Enkä taida pitkään aikaan, jos koskaan tehdä aloitetta mielenkiintoisen miehen tavattuani, olkoot!

26

5675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakkien jälkeen niin

      tässä maassa ei solmittaisi yhtään seksi- tai parisuhdetta ;)

      • Amazone

        Tästä kommentista huomaa taas kerran selkeän eron miesten ja naisten ajattelun ja käytöksen välillä. Pakit saatuaan mies pörrää tyynesti seuraavan kukan luo tunnustelemaan, löytyiskö mettä. Nainen taas ei tyydy seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon. Lisäksi tuntee itsensä hölmöksi tyyliin tuliko valittua sanat huonosti, enkö sittenkään ole tarpeeksi viehättävä.... Aitoja tunteita pitää olla eikä pelkkää suvunjatkamisviettiä!


      • tunteita??
        Amazone kirjoitti:

        Tästä kommentista huomaa taas kerran selkeän eron miesten ja naisten ajattelun ja käytöksen välillä. Pakit saatuaan mies pörrää tyynesti seuraavan kukan luo tunnustelemaan, löytyiskö mettä. Nainen taas ei tyydy seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon. Lisäksi tuntee itsensä hölmöksi tyyliin tuliko valittua sanat huonosti, enkö sittenkään ole tarpeeksi viehättävä.... Aitoja tunteita pitää olla eikä pelkkää suvunjatkamisviettiä!

        " No joo, ajattelin kyllä, että tästä voisi jotain kehkeytyä, yhteinen yö kenties. Tuhannen taalan paikka kun näin toisiimme törmäsimme kummallekin vieraalla paikkakunnalla. Näinköhän kaveri luki ajatukseni ja livahti paikalta sen takia"

        ?:/


      • Amazone
        tunteita?? kirjoitti:

        " No joo, ajattelin kyllä, että tästä voisi jotain kehkeytyä, yhteinen yö kenties. Tuhannen taalan paikka kun näin toisiimme törmäsimme kummallekin vieraalla paikkakunnalla. Näinköhän kaveri luki ajatukseni ja livahti paikalta sen takia"

        ?:/

        Olin tähän kaveriin hyvin ihastunut, siis fyysisessä mielessä. Ettekös te miehet sellaisesta tykkääkään?


      • tunteita?
        Amazone kirjoitti:

        Olin tähän kaveriin hyvin ihastunut, siis fyysisessä mielessä. Ettekös te miehet sellaisesta tykkääkään?

        Onko k***änhimo aito TUNNE?


      • onkin
        tunteita? kirjoitti:

        Onko k***änhimo aito TUNNE?

        tunteista ja vieteistä suurin!!


    • qs'

      Liian nätit ei kelpaa muuta kuin pelimiehille reijiksi. Ehkä se mies on vaan ujo, eikä ainakaan tykkää harrastaa mitään yhden illan juttuilua. Nätteihin naisiin on poikasten vaikea luottaa. Seurustelumielessä me valitaan aina ne pullantuoksuiset, kiltit ja söpöt neitoset...

    • Kerttu*

      Onko se noin kova paikka saada pakit joltain mieheltä? Näitpä ainakin ettei mies ole susta kiinnostunut tuollaisessa mielessä. Sä olet kuvitellut mielessäsi vaan tämän "silmäilyn" takia. Ja sekös se kaiken kertookin..hohhoijaa

    • naang

      Naisen neuvo..Älä ikinä oleta,tiedä..!

    • CharlieChaplin

      Että ei sun omassa-luulossa ole vikaa, eikä sun ulkonäössä! Ehkä miehen omassa itsevarmuudessa oli epävarmuutta haluun olla sinun kanssa!???

    • MMies

      Hitto vieköön, enpä ole taas aikoihin yhtä itseriittoista aloitusta nähnyt. Jos miestä ei kiinnostanut lähemmän tuttavuuden hierominen kanssasi, niin syy tähän on jokin aivan muu, kuin sinun _liiallinen_ kiihottavuutesi.

      • Aryna

        Voisiko ketjun aloittajien kysymyksiin suhtautua myös objektiivisesti - siis siten, että unohtaa kerrotun yksityiskohdat ja miettii pelkästään probleemaa objektiivisesti? Eli näin: Voisiko olla mahdollista, että toiset miehet välttelevät liian 'innokkaitten' naisten seuraa, suorastaan kavahtavat näitä, kun taas toiset miehet ovat heti innosta puhkuen 'valmiina'?


      • MMies
        Aryna kirjoitti:

        Voisiko ketjun aloittajien kysymyksiin suhtautua myös objektiivisesti - siis siten, että unohtaa kerrotun yksityiskohdat ja miettii pelkästään probleemaa objektiivisesti? Eli näin: Voisiko olla mahdollista, että toiset miehet välttelevät liian 'innokkaitten' naisten seuraa, suorastaan kavahtavat näitä, kun taas toiset miehet ovat heti innosta puhkuen 'valmiina'?

        Kaikki on mahdollista. Voi myös olla mahdollista, että ap. ei osaa lähestyä miehiä iskumielessä oikein, mikä ajaa miehet pois. Toinen vaihtoehto tietenkin, että miestä ei vain ap:n olettamuksista huolimatta kys. henkilö kiinnosta. Luultavampaa on, että miestä ei vaan kiinnostanut pätkääkään jauhaa työasioita vieraalla paikkakunnalla. Loppujen lopuksi aivan sama.


    • olen ollut huomaavinani

      että miehillä on harvoin vaimoinaan sellainen todella hemaiseva herkkuperse seksipommi. Eli väittämässäsi voi sen verran olla perää. Yleensä miehillä on sellainen ihan tavallisen näköinen, nätiksikin ehkä mainittava, mukava tai ei niin mukava nainen tai sitten ihan hirveä justiina.

      Ehkä miehet ajattelevat, että seksipommin näköisestä on vain "niihin juttuihin" eikä sitten paljon muuhun. Miten ne taloustyötkin tulisi tehdyksi, kun se herkkuperse olisi koko ajan houkuttamassa ja muka vaatimassa seksiä; suorituspaineitahan siitä vain tulisi. Miehen täytyy saada kotona rauhassa lukea lehtensä ilman liiallisia visuaalisia häiriöitä ja töllötellä tv:tä kalja kourassa. Siitä on sitten mukava lähteä, kun siltä tuntuu, kattelemaan pornoa netistä tai nyt kesäaikana vaikkapa kadulle käyskentelemään ja herkkuperseitä tiirailemaan.

      Miten tämä liittyy sinun tapaukseesi, en tiedä. Ehkä mies halusi vain seksiä, mutta pelotit hänet "liian vakavilla" (työasiat jne.) puheillasi pois. Joko hän kyllästyi tai sitten hän huomasi, että et olekaan mikään helppo nakki.

    • ...

      Onko mahdollista, että mies kokee itsensä liian huonoksi sinulle? Siis pitäisi sinusta, mutta ajatteli, että ei ole tarpeeksi hyvä sinulle, et sinä kuitenkaan hänestä pitäisi. Ja lähti karkuun siksi.

      Toinen vaihtoehto on, että mies oli sentyylinen mies, joka ei halua harrastaa yhden yön juttuja (kuulun itsekin tähän luokkaan). Jos mies ajattelee näin, ja sinusta paistoi läpi sellainen "mennää panee, haluan munaa"- meininki, niin voi hyvin olla lähtenyt siksi karkuun. Olen itsekin väistänyt takavasemmalle pari kertaa, kun on ollut lähettyvillä joku kiimainen nainen, joka vaan haluaa munaa, ihan sama keneltä.

    • ---sinua

      siinä kaikki.

    • vihje(N)

      Naisen neuvo: Älä MEIKKAA! Luomu-look tehoaa paremmin. Liiallinen meikki antaa horatsun vaikutelman.

      • Amazone

        No en meikkaakaan, korkeintaan huulikiiltoa käytän joskus. Hiuksetkin on suorat ja julkisella paikalla pidän ne niskasta kiinni.


      • "parkaa"

        ei sais meikata heh vaella valjuna


    • oma tunto

      Tuliko mieleesi se, että ehkä mies oli varattu (joko onnellisesti naimisissa tai seurustelusuhteessa) eikä halunnut joutua ns. houkutukseen eli tilanteeseen jota olisi tarvinnut katua jälkeenpäin. Nimittäin joillakin (harvoilla nykyään) ihmisillä on vielä sellainenkin ihmeellinen ominaisuus kuin omatunto...

      Hän varmaan aavisti mihin kohtaamisenne saattaisi johtaa ja väisti sen vuoksi. Olen tästä lähes 100% varma ja nostan hänelle hattua!

      • Amazone

        En kävisi vokottelemaan naimisissa olevaa tai edes seurustevaa miestä missään mielessä. Sen verran olen reilun vuoden aikana ottanut selvää ja itse hänen touhujaan seuraillut, että ei ole naimisissa eikä muutenkaan vaikuta erityisen varaltulta, ei ainakaan käytöksensä perusteella.

        Päinvastoin, hän on pikemminkin ns. peli/panomiehen maineessa, joten pienen hiprakan innoitamana päätin kokeilla, josko minäkin saisin... Mutta, kuten olen taisin jo aloitusviestissäni kirjoittaa, en eleilläni enkä sanoillani tuonut toivettani esille (en siis tainnut edes ehtiä) mutta ehkä kaveri näki sen silmistäni tai luki ajatukseni.

        Joka tapauksessa hän torjui minut kyllä niin hienovaraisesti ja siististi, etten voi minäkään kuin olla yhtä aikaa hämmästynyt ja kunnioittava. Olisi edes ollut töykeä että voisi olla vihainen...


    • vai onko

      sulle sanottu että oot liian kiihottava??
      ..vai ootko vain liian tyrkky??

      • Amazone

        Aloitusotsikkoni on "löydös" yhdestä lukemastani lehtiartikkelista. Minulle ainakin tämä oli aika yllättävää, sillä ainakaan näin naisen näkökannalta katsottuna mies ei ikinä voi olla niin kiihottava, että on pakko pikaisesti poistua paikalta.

        Naispuoliset tuttavani silloin tällöin sanovat että olen "vetävä pimu" ja rafloissa joskus myös naiset yrittävät iskeä ja pyytävät tanssimaankin. En siis ole lesbo, mutta kun en näy miestä saavan...Ainakaan sellaista kuin itse haluaisin.

        Parilllisten naisystävieni miehet kiehnäävät kiusallisesti kimpussani ja joskus käyvät käpälöimäänkin, joten välttelen yhteisiä illanviettoja, mikäli en saa jostain avecia "turvamiehekseni". Koko ikäni teinitytöstä asti charmini on purrut lähinnä vain 60-70-vuotiaisiin ukkoihin. Sen ikäisellä ei kai viisari enää "liian" herkästi värähtele...


    • Anonyymi

      Suurin osa suomalaisista miehistä pelkää aivan helvetin paljon kauniita alfanaisia. Siirry seuraavaan. Rohkea mies ei pienene, kun otat kontaktia.

      • väärin, miehen vaan ei ole mitään järkeä mennä jonon jatkoksi kilpailemaan muitten miesten kanssa yhdestä naisesta. ei siitä miehelle ole mitään hyötyä.


    • Anonyymi

      Et vaan ollut hänen tyyppiään tai lähestyit liian päällekäyvästi. Toisaalta jotku tykkää myös kevyesti flirttailla ja ei sitten muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe