Minulla on suuri osa asioista kunnossa, kiva työpaikka yms, mutta elämä puuttuu. Lukio ja amk aikoina kaverisuhteita tuli ikään kuin itsestään, muutaman kanssa olin lähemminkin tekemisissä, lenkkikaverina yms. Olen toki ollut aina hidas pääsemään yhteisöihin sisälle, pelkään tungetella toisen yksityisalueelle ja olla läheinen. En uskalla pyytää ketään seurakseni, koska pelkään tulla torjutuksi. Pelkään myös sitä, miten toinen osapuoli reagoi. Se että joku pitää minua säälittävänä, on suurin häpeä mitä tunnen, tämä estää ottamasta riskejä.
Ne kaverit mitä olen kouluaikoina saanut läheisemmäksi, on tullut pitkän ajan tuloksena. Olen toki itsekin siinä mielessä uskaltanut ottaa riskiä, että olen myös pyytänyt koulukavereita esim lenkille. Mutta tämäkin on vaatinut pitkän ajan ja tutustumisen pikkuhiljaa ryhmätöissä yms koulujutskissa. Kouluissa oli se hyvä puoli, että samoja naamoja näki päivästä toiseen ja tutustuminen kävi sitten vähän automaattisestikin.
Nyt sitten olen työelämässä ja täytän 26 syksyllä. Mukavia tyyppejä työpaikallakin on, mutta juttelu ei enää yllä kuin pinnalliseen keskusteluun. Syynä osaksi se, että työ on sellaista jossa kahvitauolla näkee aina eri naamoja. Erästä hyvää juttukaveria en ole nähnyt moneen viikkoon. Juttusessiot jäävät työkiireistä johtuen monesti siihen 15 minuuttiin, eri päivinä eri ihmisten kanssa. Tämän takia mitään ystävyyssuhteita ei vain pysty muodostamaan, hyvä kun muistaa edes kaikkien nimet. Ja juuri kun tuntuu, että olipas siinä mukava työkaveri joka puhui muustakin kuin säästä, niin sittenpä tätä ei näekään työpaikalla seuraavaan kahteen viikkoon. Eli voi sanoa, että työpaikalta ystävän saaminen on epätodennäköistä, jopa mahdotonta.
Vai onko jollain vinkkejä. Miten voi puolitutulle jota ei näe kuin 2-3 kertaa kuukaudessa, sanoa yhtäkkiä että lähtisitkö kanssani esim lenkille? Miten voi olla varma, ettei puolituttu säikähdä, ja ala pitämään outona tyrkyttäjänä? Pahinta on jos puolituttu sanoo, että "emmmehän me nyt oikein tunne", tai "öö mä oon vain töissä täällä, sori", tai "no mehän kyllä olaan vain työtuttuja". Kasvojensa menettämisen riski on siis todella suuri. Tällaisessa tapauksessa joutuisi sitten kyseisen henkilön vastaantullessa katselemaan naama punaisena kattolistoja, pahimmassa tapauksessa aiheuttaa paheksuntaa ja ivallista naurua kahvipöydässä, jutuilla kun on tapana levitä. Mieluummin sitä vain puhuu coolisti ja itsevarmasti kaikesta pinnallisesta, jotta kukaan ei pidä luuserina työpaikalla.
Koulukaverit eivät enää pidä yhteyttä, koska elämä vain vei erilleen. Muutama vanha koulukaveri pitää noin 2-3 kertaa vuodessa yhteyttä, kun järjestetään jotain yhteistapaamisia kesäisin. Siellä sitten näkee myös sellaisia vanhoja tuttuja, joihin en pidä ollenkaan yhteyttä, eikä ole edes numeroa, mutta tunnetaan silti ja ollaan ns "yksi päivä vuodessa kavereita".
Täten kysynkin, miten hankkia elämä?
Ne kaverit mitä olen kouluaikoina saanut läheisemmäksi, on tullut pitkän ajan tuloksena. Olen toki itsekin siinä mielessä uskaltanut ottaa riskiä, että olen myös pyytänyt koulukavereita esim lenkille. Mutta tämäkin on vaatinut pitkän ajan ja tutustumisen pikkuhiljaa ryhmätöissä yms koulujutskissa. Kouluissa oli se hyvä puoli, että samoja naamoja näki päivästä toiseen ja tutustuminen kävi sitten vähän automaattisestikin.
Nyt sitten olen työelämässä ja täytän 26 syksyllä. Mukavia tyyppejä työpaikallakin on, mutta juttelu ei enää yllä kuin pinnalliseen keskusteluun. Syynä osaksi se, että työ on sellaista jossa kahvitauolla näkee aina eri naamoja. Erästä hyvää juttukaveria en ole nähnyt moneen viikkoon. Juttusessiot jäävät työkiireistä johtuen monesti siihen 15 minuuttiin, eri päivinä eri ihmisten kanssa. Tämän takia mitään ystävyyssuhteita ei vain pysty muodostamaan, hyvä kun muistaa edes kaikkien nimet. Ja juuri kun tuntuu, että olipas siinä mukava työkaveri joka puhui muustakin kuin säästä, niin sittenpä tätä ei näekään työpaikalla seuraavaan kahteen viikkoon. Eli voi sanoa, että työpaikalta ystävän saaminen on epätodennäköistä, jopa mahdotonta.
Vai onko jollain vinkkejä. Miten voi puolitutulle jota ei näe kuin 2-3 kertaa kuukaudessa, sanoa yhtäkkiä että lähtisitkö kanssani esim lenkille? Miten voi olla varma, ettei puolituttu säikähdä, ja ala pitämään outona tyrkyttäjänä? Pahinta on jos puolituttu sanoo, että "emmmehän me nyt oikein tunne", tai "öö mä oon vain töissä täällä, sori", tai "no mehän kyllä olaan vain työtuttuja". Kasvojensa menettämisen riski on siis todella suuri. Tällaisessa tapauksessa joutuisi sitten kyseisen henkilön vastaantullessa katselemaan naama punaisena kattolistoja, pahimmassa tapauksessa aiheuttaa paheksuntaa ja ivallista naurua kahvipöydässä, jutuilla kun on tapana levitä. Mieluummin sitä vain puhuu coolisti ja itsevarmasti kaikesta pinnallisesta, jotta kukaan ei pidä luuserina työpaikalla.
Koulukaverit eivät enää pidä yhteyttä, koska elämä vain vei erilleen. Muutama vanha koulukaveri pitää noin 2-3 kertaa vuodessa yhteyttä, kun järjestetään jotain yhteistapaamisia kesäisin. Siellä sitten näkee myös sellaisia vanhoja tuttuja, joihin en pidä ollenkaan yhteyttä, eikä ole edes numeroa, mutta tunnetaan silti ja ollaan ns "yksi päivä vuodessa kavereita".
Täten kysynkin, miten hankkia elämä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kysymys. Minulla on ihan sama ongelma, enkä siis voi antaa mitään patenttiratkaisua.
Oletko ollut pitkään töissä siellä? Työelämässä ottaa pitdemmän aikaa, että uusi kaveri pääsee sisälle yhteisöön. Koulussa kaikki ovat suhteellisen ”uusia”, mutta työpaikalla homma on kerrostuneempaa. Ja uuden kaverin pitää lähteä takamatkalta kirimään kiinni tutustumista.
Onk teillä harrastuskehoja tai TYKY-toimintaa, sählyvuoroa tms? Niissä voi työkavereiden kanssa olla rennommin ja säännöllisemmin kuin mitä työpaikalla tavataan. Yhteiset reissut ja ryyppäjäiset (pikkujoulut, vuosijuhlat tms.) hitsaavat myös porukkaa yhteen.
Tuli nuoruudessa kierrettyä kouluissa ja töissä ympäri suomen. Kavereita on, mutta kuka missäkin hesan ja lapin kylien välillä. niin ihanaa mutta niin kamalaa. ei koskaan näe kunnolla, ja kun ihan vaan ollaan kavereita niin pidemmät reissut kiusallisia esim. puolisoiden takia.
nyt olen palannut kotireviirilleni kun sain hyvän työn, kaikki tutut vaan on muuttaneet sillä aikaa maailmalle. en tunne enää ketään täältä.. työpaikalla olen jutussa useiden kanssa päivittäin, mutta yleensä työasioissa ja hyvin vähän muissa merkeissä. ainoa ensiaskel tutustumiseen oli firman oma lomanaloittajaiskokoontuminen. yllättävän rento tilaisuus ja ihmiset uskalsivat jutella muustakin kuin säästä ja töistä.
luulin jo että minua ei huolittu kaveriksi kuin työasioista puhumaan, ja pelkäsin aina että muusta en uskalla keskustelua aloittaa, mutta ehkä se sittenkin kannattaa.. pienin askelin. olla ihan vähän ainakin kiinnostunut mitä ihmiset vapaalla tekevät ja millaisia ihmisiä he ovat. siitä kai se lähtee tuttavuus jos on lähteäkseen.. ei voi tietää vaikka olisi yhteisiä harrastuksia tai muita mielenkiinnon kohteita..
ainakin toivon niin. ehdin kovin vähän käydä "viihteellä" enkä baareissa hyvin viihdykään, joten toivon että on muitakin tapoja tutustua ihmisiin kuin "lähteä viihteelle" viikonloppuisin. minä sen rohkeampi ole siellä tutustumaan.
tsemppiä siis sulle ja mulle ja kaikille meidänlaisille ;)
World Of Warcraft
muuta kuin kautta rantain yrittää onkia toisen vapaa-ajan harrastuksista ja kehittää keskustelua sauvakävelyn riemusta, jos toinenkin innostuu voisi ehdottaa vaikka työpaikan yhteisen liikuntaryhmän perustamista,jos toinen ei innostu niin ei kait siinä mitään.
Voit myös onkia työkavereidesi osoitteen ylös ja päivystää sauvat tanassa kulman takana ja osua paikalle vahingossa..äh, en todellakaan tiedä mitä tekisit.
Luontevinta kait olisi jos saisit viritettyä yhteisen keskustelun, josta jäisi hyvä mieli ja ehdottaa josko joskus lähtisitte vaikkapa kahville.
Tosiasiassa on varmaan aika hankalaa tutustua toisiin, jos työkaverit vaihtuu koko ajan.Moni on töiden jälkeen muutenkin niin väsy, että viettää mieluiten aikaansa oman perheen tai lasten kanssa, sauvakävelyllekin sitten on mukavampi mennä naapurin erjan kanssa kun voi keskustella vaikkapa suomalaisesta päivähoidosta mielummin kuin niitä näitä.
Tsemppiä!Koeta löytää kavereita jotka ovat lähellä omaa ikääsi tai joilla muuten on sananlainen lämäntilanne.