Olen ollut netistä tapaamani 25v naisen kanssa nyt suunnilleen reilu puoli vuotta yhdessä. Nainen sanoi heti alussa, ettei ole mitään 24/7 tyyppiä, vaan hänellä on myös oma elämä elettävänä. Alku meni treffien, illallisten ja seksin merkeissä. Välillä tuntui että nainen antaa minulle paljonkin huomiota, välillä taas hänen oma elämänsä kavereineen yms vei huomiota muualle. Otin asian muutamaan otteeseen puheeksi, nainen sanoi että on hidas syttymään tunteidensa osalta, mutta näytti silti rivien välistä vihreää valoa.
Nykyään hän on välillä äkäinen, jos näemme liian paljon, mistähän se johtuu? Tuntuu että hän kyllä yrittää antaa minulle aikaansa, ja näkee vaivaa monen yhteisen asian takiakin. Välillä hän haluaa lojua sylikkäin sohvala, ei mitään tehden koko illan. Välillä hän tiuskii minulle, että eikö minulla ole muuta elämää, kun aina tuntuu aikaa löytyvän. Toki annan aikaani juuri sen takia, että laatuaikaamme on vain 1-2 päivää viikossa jolloin ehdimme tehdä muutakin kuin nukkua yhdessä yön yli. Naiseni elää niin hektistä elämää, että hän on yhä enemmän ja enemmän menossa eri ihmisten ja yhteisöjen kanssa. Hän ei osaa olla ilman seuraa hetkeäkään. Tuntuu välillä että hän pyytää minut luokseni vain sen takia, että en tuntisi oloani tylsäksi. Vaikka kyllä minullakin tekemistä löytyy, en vain ole niin seurankipeä että tarvitsisin laajan kaveripiirin. Minulle riittää kunhan näen kavereita kerran kuukaudessa. Tykkään tehdä omissa oloissa kaikenlaista ja liikkua yksin, ei tarvitse miettiä käykö se toiselle. Tämä on naiseni mielestä kai jotenkin outoa, vaikka en ole suoraan sanonutkaan ettei minulla kovin montaa kaveria ole. Mutta olen aina viihtynyt näin, enkä pidä sitä mitenkään ihmeellisenä, päinvastoin. Esim juhlissakin minua alkaa loppuillasta tympimään, enkä ole enää seurallinen, niin se vain on aina ollut. Toki sitten naiseni kanssa haluaisin olla enemmän, koska vetovoima on erilaista miehen-naisen välillä, kuin miehen-miehen välillä.
Mitä siis voin vaatia naiselta. Sitäkö että hän karsii turhimmat kaverinsa pois ja antaa minulle enemmän aikaa. En tiedä, en haluaisi muuttaa kenenkään elämää radikaalisti. Mitä enemmän naiseni on menojalalla, sitä vähemmän hän ikävöi minua. Välillä hän kyselee samoja (tärkeitäkin) asioita uudelleen, koska hänellä on niin monta muutakin asiaa muistettavana, ärsyttävää.
Nukumme yhdessä öitä, niin paljon kuin on töiden osalta mahdollista. Päiväaikaa meille jää se 1-2 iltaa viikossa, silloinkin monesti hän on puhelimessa kiinni, koko ajan jollain kaverilla on asiaa. Tai sitten hänen pitää vapaa-iltoinaan tehdä joitain asioita valmiiksi, tapaamisia yms varten, ja ilta menee siinä hänen puuhastelua katsellessa ja odotellessa. Välillä hän taas toki yllättää minut yllätysravintolaillallisella, mutta viimeisestä on jo toki pitkä aika.
Välillä hän puhuu yhteen muuttamisesta. Välillä taas hän sanoo, ettei voisi asua vielä yhdessä. Juuri kun nainen alkaa aina vaikuttamaan normaalilta, jolle uskaltaisi sanoa jotain herkkää, niin juuri siinä herkässä vaiheessa hän aina lässäyttää koko tunnelman ja sanoo jotain latistavaa. Esim erään kerran hän sanoi, että tuntee minua kohtaan tosi paljon ja haluaisi viettää enemmän aikaa kanssani. Annoin vastakaikua ja kerroin että hän on tärkeä minulle, jolloin hän sitten sanoi "nojoo katotaan nyt sit myöhemmin, öitä". Ja sitten hän alkoi muka nukkua, kunnes taas yhtäkkiä alkoi puhua innokkaana jostain kaverinsa bileistä jotka olisivat ensi viikolla, jipii.
En tiedä ottaako hän sitten huomion osoitukseni imarteluna, josta tulee vaivaantunut olo, vaikka oudolta kuulostaakin. Koska hän itse kyllä sanoo sosiaalisena ihmisenä kaikkea romanttista, mutta häkeltyy jos minä sanon. Ja sitten lässäyttää tyyliin "noniin eiköhän se nyt ollut siinä". Toisaalta jos en sano hänelle mitään romanttista, niin ei sekään hyväksi ole. Monesti hän oikein odottaa että sanon jotain ihanaa, mutta ei kestä sitä kun sanon, vaan vaivautuu ja häkeltyy, ehkä pelkää.
Mutta niin, miten paljon voin vaatia menevältä naiselta aikaa. Siis siinä mielessä, että voisimme oppia tuntemaan toisemme paremmin. Ei tunnu seurustelulta, kun näemme 1-2 iltana viikossa. Vaikka toki nukummekin monet yöt yhdessä, mutta ei sitä nukkuessa opi toista tuntemaan. Nainen ärsyyntyy jos pyydän häneltä aikaa koko ajan, pitää yleensä olla jotain erityistä tekemistä, että saan hänet seurakseni. Miksei joskus voisi vain olla kahdestaan.
En tiedä, mutta muut parit tuntuvat olevan yhdessä lähes joka päivä, ainakin vielä näin alkutaipaleella. Kavereitakin pitää tietty nähdä, toisenkin omia, mutta ei niin että se on koko elämä. Naisella kaverit vain tuntuvat olevan hänelle se jokin, jota ilman ei voi olla. Suurin osa hänen kavereistaan on muutaman vuoden takaa, eli kertoisiko se siitä, ettei kaverit ole oikein pysyvää sorttia hänen elämässään kuitenkaan?
No mutta, kertokaa mitä vaadin naiseltani. Mikä on liikaa ja mikä liian vähän?
Nykyään hän on välillä äkäinen, jos näemme liian paljon, mistähän se johtuu? Tuntuu että hän kyllä yrittää antaa minulle aikaansa, ja näkee vaivaa monen yhteisen asian takiakin. Välillä hän haluaa lojua sylikkäin sohvala, ei mitään tehden koko illan. Välillä hän tiuskii minulle, että eikö minulla ole muuta elämää, kun aina tuntuu aikaa löytyvän. Toki annan aikaani juuri sen takia, että laatuaikaamme on vain 1-2 päivää viikossa jolloin ehdimme tehdä muutakin kuin nukkua yhdessä yön yli. Naiseni elää niin hektistä elämää, että hän on yhä enemmän ja enemmän menossa eri ihmisten ja yhteisöjen kanssa. Hän ei osaa olla ilman seuraa hetkeäkään. Tuntuu välillä että hän pyytää minut luokseni vain sen takia, että en tuntisi oloani tylsäksi. Vaikka kyllä minullakin tekemistä löytyy, en vain ole niin seurankipeä että tarvitsisin laajan kaveripiirin. Minulle riittää kunhan näen kavereita kerran kuukaudessa. Tykkään tehdä omissa oloissa kaikenlaista ja liikkua yksin, ei tarvitse miettiä käykö se toiselle. Tämä on naiseni mielestä kai jotenkin outoa, vaikka en ole suoraan sanonutkaan ettei minulla kovin montaa kaveria ole. Mutta olen aina viihtynyt näin, enkä pidä sitä mitenkään ihmeellisenä, päinvastoin. Esim juhlissakin minua alkaa loppuillasta tympimään, enkä ole enää seurallinen, niin se vain on aina ollut. Toki sitten naiseni kanssa haluaisin olla enemmän, koska vetovoima on erilaista miehen-naisen välillä, kuin miehen-miehen välillä.
Mitä siis voin vaatia naiselta. Sitäkö että hän karsii turhimmat kaverinsa pois ja antaa minulle enemmän aikaa. En tiedä, en haluaisi muuttaa kenenkään elämää radikaalisti. Mitä enemmän naiseni on menojalalla, sitä vähemmän hän ikävöi minua. Välillä hän kyselee samoja (tärkeitäkin) asioita uudelleen, koska hänellä on niin monta muutakin asiaa muistettavana, ärsyttävää.
Nukumme yhdessä öitä, niin paljon kuin on töiden osalta mahdollista. Päiväaikaa meille jää se 1-2 iltaa viikossa, silloinkin monesti hän on puhelimessa kiinni, koko ajan jollain kaverilla on asiaa. Tai sitten hänen pitää vapaa-iltoinaan tehdä joitain asioita valmiiksi, tapaamisia yms varten, ja ilta menee siinä hänen puuhastelua katsellessa ja odotellessa. Välillä hän taas toki yllättää minut yllätysravintolaillallisella, mutta viimeisestä on jo toki pitkä aika.
Välillä hän puhuu yhteen muuttamisesta. Välillä taas hän sanoo, ettei voisi asua vielä yhdessä. Juuri kun nainen alkaa aina vaikuttamaan normaalilta, jolle uskaltaisi sanoa jotain herkkää, niin juuri siinä herkässä vaiheessa hän aina lässäyttää koko tunnelman ja sanoo jotain latistavaa. Esim erään kerran hän sanoi, että tuntee minua kohtaan tosi paljon ja haluaisi viettää enemmän aikaa kanssani. Annoin vastakaikua ja kerroin että hän on tärkeä minulle, jolloin hän sitten sanoi "nojoo katotaan nyt sit myöhemmin, öitä". Ja sitten hän alkoi muka nukkua, kunnes taas yhtäkkiä alkoi puhua innokkaana jostain kaverinsa bileistä jotka olisivat ensi viikolla, jipii.
En tiedä ottaako hän sitten huomion osoitukseni imarteluna, josta tulee vaivaantunut olo, vaikka oudolta kuulostaakin. Koska hän itse kyllä sanoo sosiaalisena ihmisenä kaikkea romanttista, mutta häkeltyy jos minä sanon. Ja sitten lässäyttää tyyliin "noniin eiköhän se nyt ollut siinä". Toisaalta jos en sano hänelle mitään romanttista, niin ei sekään hyväksi ole. Monesti hän oikein odottaa että sanon jotain ihanaa, mutta ei kestä sitä kun sanon, vaan vaivautuu ja häkeltyy, ehkä pelkää.
Mutta niin, miten paljon voin vaatia menevältä naiselta aikaa. Siis siinä mielessä, että voisimme oppia tuntemaan toisemme paremmin. Ei tunnu seurustelulta, kun näemme 1-2 iltana viikossa. Vaikka toki nukummekin monet yöt yhdessä, mutta ei sitä nukkuessa opi toista tuntemaan. Nainen ärsyyntyy jos pyydän häneltä aikaa koko ajan, pitää yleensä olla jotain erityistä tekemistä, että saan hänet seurakseni. Miksei joskus voisi vain olla kahdestaan.
En tiedä, mutta muut parit tuntuvat olevan yhdessä lähes joka päivä, ainakin vielä näin alkutaipaleella. Kavereitakin pitää tietty nähdä, toisenkin omia, mutta ei niin että se on koko elämä. Naisella kaverit vain tuntuvat olevan hänelle se jokin, jota ilman ei voi olla. Suurin osa hänen kavereistaan on muutaman vuoden takaa, eli kertoisiko se siitä, ettei kaverit ole oikein pysyvää sorttia hänen elämässään kuitenkaan?
No mutta, kertokaa mitä vaadin naiseltani. Mikä on liikaa ja mikä liian vähän?
Vastaukset 8
Vanhimmat
...tarkoitan, että onko hän kaksonen eli kesäkuussa syntynyt. En juurikaan usko horoskooppeihin, mutta oman ystäväpiirin kokemuksella olen joutunut muuttamaan käsitystäni. Kaikki tuntemani kaksosihmiset käyttäytyvät juuri tuolla tavalla. Tai luonnollisempi selitys on se, että rakkaasi ei vielä tiedä mitä haluaa eli onko hän valmis sitoutumaan yhteen ihmiseen. Tai sitten hän on vain ihmistyyppiä, joka tylsistyy helposti (sekä ympäristöön että ihmisiin) ja kaipaa koko ajan vaihtelua.
Älä nyt puhu paskaa. Horoskooppi...
Mut sit alkuperäselle kirjottajalle. Vähän vaikuttaa siltä, että heittelee välillä noita hyviä asioita että pysysit rinnalla. Kait se haluu vaan jonkun "varman" rinnalle. Toisaalta luulis, että noin laajasta piiristä on vara valita iltaseuransa...
Mut sitä ihmettelen miksei noina parina iltana tää nainen vaan sano sulle "nyt heitän puhelimen nurkkaan ja nautitaan toisistamme" ja tosiaan viettäsitte sitä yhteistä aikaa. Kyllähän toi varmaan viduddaa kun koko ajan puhelin pärisee. Tietysti riippuu ihmistyypistä, mut kyllä mun ex halus vaan nauttia mun seurasta tavatessamme. Hoidimme aina muut asiat ensin pois tai valitsimme sopivimman illan jollon kummallakaan ei ollut mitään.
Haluutko loppuunsa tuollasta kestää? Vähän tuntus et se piinaa sua vähän liikaa koko asia. Kokeiles vielä jutella sen kaa, ja painota että joku ilta jollon hänelläkään ei ois mitään.
... että haluatte suhteeltanne erilaisia asioita. Sinä haluaisit enemmän yhdessäoloa, koti-iltoja kahden hän taas haluaa olla kavereiden kanssa. Pitääkö hän sinua jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, joka on käytettävissä aina kun sattuu tahtomaan. Minusta sinun tehtäväsi on nyt päättää tyydytkö tällaiseen suhteeseen. Suhteenne on vielä nuori ja alussa. Aika laimealta tunnostaa noin tunnepuolelta. Kokeileppa miten käy, jos joskus sinulle ei sovikaan aika jota hän ehdottaa yhdessäoloonne.
Olen kokeillut eräänkin kerran niin, kun oli puhetta mennä hänelle klo 20, hänen tullessa töistä kotiinsa. Hän soitti sitten minulle, että olenko jo tulossa. Sanoin että menee vielä hetki. Heh, katsoin samalla jalkapalloa tv:stä, ja mietin menekö vai en. Kello meni ja soitin sitten, että en jaksakaan tulla että katselen leffaa ja aamullakin pitää 7:ksi töihin. Sitten hän veti siitä tietysti herneet nenäänsä, ja oli tosi laimea monta päivää ja tiuski joka asiasta.
Ja kaiken lisäksi hän jarjestää nykyään menojaan aina vain enemmän, ettei tarvitsisi nähdä usein. Viikollakin meillä piti olla kaksi vapaapäivää yhtä aikaa, mutta yllättäen hänelle tuli töistä pyyntö että voisi tulla vapaapäivänä töihin. Toisena päivänä hänelle tuli yllättävä meno, serkkunsa luo. Sitten kun kyselin mitä he olivat serkun kanssa puuhailleet, niin hän vain sanoi että ei paljoa mitään, vähän sitä sun tätä. Eli mieleen tuli vain, että missä hän oikeasti oli, vai haluaako hän vain kiusata minua tekemällä minut tahallaan epäluuloiseksi ja mustasukkaiseksi.
Kyl teillä menee ehkä huonomminkin kuin meillä.. Tosin meillä on käynyt joskus niin että kun oltiin sovittu et mennän lauantai iltana jonnekin ulos, niin se soittikin illalla ihan kännissä että ei pysty enää lähtemään minnekään, kun on kavereiden luona ja juonut liikaa..:/ Ja noin on oikeasti käynyt jo monta kertaa.. Tuntuu mustakin että se välillä pitää mua itsestään selvyytenä.. En ole asunut tällä paikkakunnalla kovin kauan vielä ja ei ole kuin muutama kaveri, niin on paljon vapaata aikaa ja tietenkin haluaisin nähdä poikaystävää silloin, mut se ilmeisesti ajattelee, et kun mul sitä aikaa aina on, niin voi nähdä myöhemminkin..:/
No joo, täs olis tarinaa kans.
Ollaan seurusteltu mun tyttöystävän kans about 3kk ja mukavaa on. Hän on horoskoopiltaan kaksonen vaikka ite en horoskooppeihin usko mut sisko on sama horoskooppi ja täysin sama luonne. mut anyway, tyttöystävä lähtee reilun kuukauden päästä opiskeleen, kauas, tosin vain vuodeks mut nyt on jo ikävä. Nähdään joka päivä, nukun yöt hänen vierellään ja hyvin menee. Hänellä on kans sellaisia jaksoja että kaipaa vähä muutaki ku mun seuraa ja välillä kaipaa läheisyyttä. Ite oon vähä huono täss seurustelu jutussa koska eka kertaa seurustelen. Molemmat pidetään paljo samoista asioista.
Välillä siis säikäyttää ku tyttöystävä ottaa vähä etäisyyttä, sitä kysyy itteltä ett "teinkö jotain väärin". Hän on työssä jossa on iltavuoroja ja noina aikoina ei nähdä ku juuri ennen nukkumaan menoa. Mut mä haluan pitää hänestä kiinni ja olla hyvä hänelle, ja antaa välillä sitä etäisyyttä ja oon sanonutki hänelle ett sanoo jos haluaa omaa rauhaa.
Toi sun nainen kuulostaa aivan mun poikaystävältä! Mekin vietämme laatuaikaa n.1-2 päivää viikossa, muuten se vaan tulee meille yöksi joskus klo22-23 ja lähtee aamulla töihin.. Mä haluaisin nähdä päivälläkin useammin, mut tuntuu että myös täytyy olla jotain erityistä tekemistä, muuten se menee vain kavereiden luo ja on siellä koko illan, käy tapaamassa kavereita joka pv aina töiden jälkeen! Ja sit vasta myöhään illalla nähdään jos se ehtii.. Myös tuo huomioon ottaminen kuulosti niin tutulta. Poikaystävä välillä on niin romanttinen ja sanoo niin ihania asioita, mut valittaa välillä et miks mä en kehu sitä yhtä usein jne, sit kun mä sanon sille jotain ihanaa se muuttaa asian vitsiksi tai "pelästyy" jne.. En tiiä mistä johtuu ja mitä voi asialle tehdä.. Ei mullakaan ole kuin muutama kaveri joita näen ehkä kerran viikossa, jos sitäkään.. Niin harmittaa kun on itelläni paljon vapaata aikaa töiden jälkeen niin voitais nähdä ja tehdä jotain kivaa yhdessä, mut se meneekin aina kavereille.. :/ Mut kiva tietää et en ole yksin ..:)
Kylläpä kieltämättä alkoi vähän hymyilyttää kun luin kirjoituksesi - tuntui nimittäin ihan kun olisit kirjoittanut minusta ja miehestäni.
Me tapasimme myös mieheni kanssa netissä, mutta siitä on jo kaksi vuotta. Olin alussa juuri tuollainen kuin tyttöystäväsi - noh, ehkä en ihan noin radikaalisti kuin kuvailit mutta aika likelle kuitenkin. Ikisinkkuna vuosikausia eläneenä ja seurustelevia, toistensa lahkeissa jatkuvasti nyhjöttäviä pariskuntia koko sen ajan halveksuneena olin jo aikaa sitten päättänyt että minusta ei koskaan, ei KOSKAAN tule sellaista. Ja sen myös tein miehelleni selväksi heti suhteemme alusta, että hänen ei kannata "ahdistaa minua nurkkaan" vaan yrittää ymmärtää että mulla pitää saada olla tilaa ja omia juttuja. Ja hän otti sen aika hyvin, vaikka itse olikin omissa oloissaan aina ne ajat kun itse olin ns. pää kolmantena jalkana jossain, aina tekemässä jotain. Ihmettelin kieltämättä silloin tällöin mikä hänessä oli vikana kun hänellä ei ollut kavereita ympärillään jatkuvasti kuten minulla, eikä hän osallistunut ties mihin yhteisöihin ja kissanristiäisiin niinkuin minä. Mutta ihan kuten sinäkin kuvailit itseäsi, ei hänelläkään sanojensa mukaan ollut tarvis soitella kavereilleen jatkuvasti niitä näitä, vaan viihtyi hyvin itsekseen harrastustensa, kuten kitaransoiton parissa. Se selitys kelpasi minulle.
No muutama kuukausihan siinä meni, kun lopulta ihan itse tajusin kuinka rankkaa oli elää tuota "kaksoiselämää" - pitää toisaalta yllä kavereiden kanssa "mies ei saa mennä ystävien edelle" -elämää ja toisaalta taas nähdä mahdollisimman paljon poikaystävääni jota koko ajan silti kaipasin. Eräänä päivänä minun piti vain myöntää itselleni että se vauhtisinkkuelämänvaihe on nyt takana, koska halusin rauhoittua. Ja näin kävi, olemme eläneet onnellisesti yhdessä mieheni kanssa jo kohta kaksi vuotta. Niin ja eivätkä ne ystävät ja muu sosiaalinen elämä siitä mihinkään kadonneet, he ymmärtävät hyvin että elämääni on tullut ihminen joka tarvitsee ihan yhtä paljon huomiotani kuin he aikanaan. Ei se määrä vaan se laatuaika ;)
Mitä tässä sepustuksessa nyt halusin sanoa, on että tilanne ei välttämättä ole niin paha kuin miltä se sinusta nyt tuntuu. Tai sitten on, sitähän ei voi tietää. Toki vaihtoehtona on myös ettei naisesi ole vielä sinut itsensä kanssa tai jotain, eikä siksi voi myöskään antautua suhteeseen täysillä. Mutta älä missään nimessä käy häntä ahdistamaan asialla. Mieheni sanoi jälkeenpäin että hän pitkän aikaa oli vähän kuin varpaisillaan kanssani - ei oikein tiennyt milloin uskaltaa esim. tunnustaa rakkautensa. Ja olen hänelle niin kiitollinen että hän jaksoi sinnitellä, pysyä tarvittaessa sivulla, sillä muuten olisin saattanut juosta karkuun enkä olisi nyt tässä missä olen, hänen kanssaan.