Osaisikohan kukaan neuvoa, miten selvitä eteenpäin minun elämäntilanteessani. Olen eronnut vajaa vuosi sitten ja lapsemme ovat nyt 2- ja 3,5-vuotiaat.
Eroprosessimme käynnistyi nuoremman syntymän jälkeen, kun sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Silloin valkeni, että avioliittomme ei kestä isompia vastamäkiä. Yhden ison kriisin jälkeen halusin laittaa eron vireille, koska en enää nähnyt muuta vaihtoehtoa. Kriisin rauhoituttua palasimme yhteen ja eri tahoilta apua hakien yritimme paikata avioliittoamme. Ero oli kuitenkin koko ajan vireillä.
Käydessäni läpi omaa prosessiani psykologin avustuksella, päädyin omassa mielessäni siihen, että ero on ainoa vaihtoehto. Lopullisen eron haimme yhteysymmärryksessä mieheni kanssa viime syksynä lähes vuoden harkinta-ajan jälkeen.
Erilleen muuton jälkeen hankaluudeksi on muodostunut lasten huoltajuus ja tapaamiset. Sovimme alkuun yhteishuoltajuudesta, koska se tuntui luontevimmalta, koska olemme edelleen hyvissä väleissä ja lapset ovat isälleen tärkeitä ja päinvastoin.
Eron jälkeen ex-mieheni on kuitenkin suistunut pahasti pois raiteiltaan omassa elämässään. Hän juo jatkuvasti ja jäi sen takia työttömäksikin, eikä ole enää millään päässyt normaaliin elämään kiinni. Hän on aina silloin tällöin tavannut lapsiaan, lapset ovat pariin kertaan olleet jopa lähes viikon yhtämittaisesti hänen luonaan. Tosin silloinkin minä olen aina joko antanut exälle rahaa, että hän saa ostettua ruokaa lapsille tai sitten käynyt heille kaupassa ja lisäksi maksanut matkakulut lasten kuskaamisesta isänsä luokse ja takaisin (etäisyyttä 100 km). Noissakaan tapaamisissa ei ole mitään säännöllisyttä hänen juomisensa takia. Hän ei pidä kiinni mistään säännöllisesti sovituista tapaamisista.
Erosta huolimatta minäkin reagoin voimakkaasti hänen juomiseensa, etupäässä tietenkin sen takia mitä murhetta hän sillä lapsilleen aiheuttaa. Mutta kärsin minäkin siitä, että sovittuihin tapaamisiin ei voi luottaa. Minulla on alkanut olla erilaisia paniikkihäiriö- ja ahdistusoireita miehen käytöksen takia.
Viimeinen pisara oli nyt heinäkuun alussa, jolloin ex-miehen piti ottaa lapset kahdeksi viikoksi lasten päiväkodin mentyä kiinni ja minun vielä ollessa töissä ennen omaa lomaani. Tämä oli sovittu jo useita viikkoja aiemmin, joten exälläni olisi ollut hyvin aikaa varautua hoitamaan oman osuutensa sovittuna ajankohtana.
Mutta niinpä kävi, että pitkä ryyppyputki alkoi jo ennen juhannusta ja jatkuu edelleen. Onneksi osasin itse varautua tähän jo ennen heinäkuun alkua, ja sain lapsille järjestetyksi varahoitopaikan kahdeksi viikoksi.
Ongelma kuitenkin on, että en voi jatkaa elämää näin. Lapset kärsivät ja minä kärsin tällaisesta elämästä, jossa isään ja ex-mieheen ei voi luottaa. Olen ajatellut, että minulla ei enää ole muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit lasteni isään kokonaan. Silloin todennäköisesti käy niin, että isäkään ei enää ylläpidä suhdetta lapsiinsa. Mutta minä en voi enää uhrata itseäni yhtään enempää. Minun on pakko alkaa elää omaa elämääni yksin lasteni kanssa ja olla niin kuin lapsillani ei olisi isää ollenkaan.
Onko kellään kokemusta kuinka tällaisesta tilanteesta voi selvitä eteenpäin? Kuinka noin pienet lapset kokevat isän täydellisen puuttumisen elämästään? Kuinka itse jaksan huolehtia kahdesta pienestä lapsesta vaativassa elämäntilanteessa yksin?
Apua olen pyytänyt moneltakin eri taholta, mutta koska sitäkään ei tunnut kovin helposti mistään saavan, minulla ei enää riitä energiaa avun etsimiseen eikä toivoa sopivan avun saamiseksi. Lähisukulaisistani ei ole minulle ollut apua, vaikka he hyvin tietävät tilanteemme.
Menettävätkö lapseni isänsä?
52
4155
Vastaukset
- ..pitää isäkin lasten elämässä
1. ensinnäkin - pidä puolesi !! kukaan muu ei sitä tee !!
2. Pistä ex "seinää vasten" , auttaako ? en tiedä mutta sormien läpi katsominen ei sitä ainakaan tee...
3.Apua ei siis tule pyytämättä ! edelleen... pidä puolesi ja vaadi, vaikka se voimia vaatiikin .
4. jotenkin kannattaa isä pitää lasten elämässä , edes hiukan ! ja vaikka joutuisit siihen vähän vaivaa näkemään - kyllä ne lapset kuiteskin isompana isäsuhdetta miettii... ja jos edes jotenkin saat joskus tapaamiset toimimaan, on se mielestäni parempi kuin ei ollenkaan.
vointia ja jaksamista !! itellekin joskus koville otti ! mutta loppupelissä luulen että meissä naisissa on enempi "munaa" kuin miehissä, jos sitä tarvitaan :)- osoittautuu
että miehesi on alkoholisti, mielestäni et voi jättää hänen hoidettavakseen lapsia ainakaan pidemmäksi aikaa, lähinnä lasten turvallisuuden vuoksi. Lapsenne ovat vielä noinkin pieniä. Tietenkin olisi hyvä, jos lasten ja isän välit säilyisivät ja he tapaisivat toisiaan, mutta jos ryyppyputket ovat noinkin pitkiä ja tulevat milloin sattuu, en miehelle antaisi lasten hoitovastuuta. Miettisin kyllä myös yksinhuoltajuuden hakemista miehen alkoholismin vuoksi.
- "seinää vasten"...
...laittamiseen on turhaa toivoaan laittaa. Vuosi on kuitenkin suht pitkä aika, jolloin paranemisen olisi mielestäni jo pitänyt alkaa..
Lapset ovat lisäksi niin pieniä, etteivät välttämättä osaa arvottaa vanhemman hoitokykyä, kertoa pahasta olostaan, tietääköhän äiti mitä tapahtuu poissa ollessaan? Onko huonokin isäsuhde parempi, kuin olla ilman? Lapsi oppii nopeasti, että on hyväksyttävää olla ottamatta vastuuta läheisistään - jos on mahdollista
"seinää vasten"... kirjoitti:
...laittamiseen on turhaa toivoaan laittaa. Vuosi on kuitenkin suht pitkä aika, jolloin paranemisen olisi mielestäni jo pitänyt alkaa..
Lapset ovat lisäksi niin pieniä, etteivät välttämättä osaa arvottaa vanhemman hoitokykyä, kertoa pahasta olostaan, tietääköhän äiti mitä tapahtuu poissa ollessaan? Onko huonokin isäsuhde parempi, kuin olla ilman? Lapsi oppii nopeasti, että on hyväksyttävää olla ottamatta vastuuta läheisistäänsaada lasten isä katkaisuhoitoon, miksipä ei kannattaisi seurata tilannetta.. muussa tapauksessa.. kokeilisin järjestää tapaamiset lasten ehdoilla, lasten kotona.. win-win?
mutta älä päästä lapsia sellaiseen tilanteeseen, jossa tapaamiset järjestetään alkoholin sanelemilla aikatauluilla!! miltä itsestäsi tuntuisi jäädä toiseksi pullolle??
- kerran
on yksi mies kyykytetty kunnolla. Ero ei ole kenellekään helppo asia. Vaikuttaa monen elämään.
Psykologi on sinulle todennäköisesti sanonut, että raskauden jälkeinen masennus oli miehesi syytä. Ja nyt ihmettelet, miksi mies ei kestänyt eroa.
Miehesi varmasti menetti elämänsä tarkoituksen, ja alkoi hälläväliä elämä. Sinähän olet siihen täysin syytön?- ..............................
Jos mies juo, se on hänen oma syynsä. Oli vaimo tehnyt mitä tahansa, ei se anna aihetta juomiseen. Kyllä jokainen aikuinen on itse vastuussa omista teoistaan...
- se mies
.............................. kirjoitti:
Jos mies juo, se on hänen oma syynsä. Oli vaimo tehnyt mitä tahansa, ei se anna aihetta juomiseen. Kyllä jokainen aikuinen on itse vastuussa omista teoistaan...
ajan kuluttua nousee jaloilleen.
Avioero on niin kova paikka, että pitää antaa aikaa, myös jätetylle.
Tiesitkö muuten Kyseisen eron syytä? - ..........................
se mies kirjoitti:
ajan kuluttua nousee jaloilleen.
Avioero on niin kova paikka, että pitää antaa aikaa, myös jätetylle.
Tiesitkö muuten Kyseisen eron syytä?JOo, kyllä jätettyä pitää auttaa, mutta silti ei jättäjää voi juomisestaan syyttää. Juominen jatkuu, jos mies antaa siihen itselleen oikeuden syyttämällä ex-vaimoaan. Jos eron syy oli synnytysmasennus, ei sekään tietysti ollut miehen syy vaan sairaus (ei siis kenenkään syy). Mutta siitä sairaudesta ilmeisesti selvittiin ennen kuin eroon lopulta päädyttiin.
- varma
.......................... kirjoitti:
JOo, kyllä jätettyä pitää auttaa, mutta silti ei jättäjää voi juomisestaan syyttää. Juominen jatkuu, jos mies antaa siihen itselleen oikeuden syyttämällä ex-vaimoaan. Jos eron syy oli synnytysmasennus, ei sekään tietysti ollut miehen syy vaan sairaus (ei siis kenenkään syy). Mutta siitä sairaudesta ilmeisesti selvittiin ennen kuin eroon lopulta päädyttiin.
että selvittiin? Uskotko todella kaiken, mitä täällä yksipuolisesti kirjoitetaan?
- edelliseen
.......................... kirjoitti:
JOo, kyllä jätettyä pitää auttaa, mutta silti ei jättäjää voi juomisestaan syyttää. Juominen jatkuu, jos mies antaa siihen itselleen oikeuden syyttämällä ex-vaimoaan. Jos eron syy oli synnytysmasennus, ei sekään tietysti ollut miehen syy vaan sairaus (ei siis kenenkään syy). Mutta siitä sairaudesta ilmeisesti selvittiin ennen kuin eroon lopulta päädyttiin.
Kun mies saatiin kyykytettyä, alkoikin itku siitä, ettei enää ollutkaan omaa aikaa, kaikki pitääkin hoitaa itse, ja yksin.
Aviero vaikuttaa oikeasti monen ihmisen elämään, ja se pitää ottaa huomioon asiasta päätettäessä. Mm. isän/äidin suhteisiin lapsiinsa ja lisäksi erotusta suvusta tuleviin suhteisiin esim. isovanhemmat.
Avioero vaikuttaa oikeasti ihmissuhteisiin laajasti. - ........................
edelliseen kirjoitti:
Kun mies saatiin kyykytettyä, alkoikin itku siitä, ettei enää ollutkaan omaa aikaa, kaikki pitääkin hoitaa itse, ja yksin.
Aviero vaikuttaa oikeasti monen ihmisen elämään, ja se pitää ottaa huomioon asiasta päätettäessä. Mm. isän/äidin suhteisiin lapsiinsa ja lisäksi erotusta suvusta tuleviin suhteisiin esim. isovanhemmat.
Avioero vaikuttaa oikeasti ihmissuhteisiin laajasti.Avioero on vaikea, tiedän koska elän parhaillaan sitä eroprosessia. Se ei ole ikinä asia, mihin pitäisi ryhtyä kevytmielisesti... Mutta se, että jää säälimään itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti ei varmasti auta asiaa. Läheisten pitäisi auttaa jaksamaan.
- avioeron
........................ kirjoitti:
Avioero on vaikea, tiedän koska elän parhaillaan sitä eroprosessia. Se ei ole ikinä asia, mihin pitäisi ryhtyä kevytmielisesti... Mutta se, että jää säälimään itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti ei varmasti auta asiaa. Läheisten pitäisi auttaa jaksamaan.
läpikäynyt, ja voin sanoa, että aluksi oli vaikeaa. Siis tiedän, mitä kirjoitan.
Aluksi meni aikansa itsesäälissä rypemiseen ja hullujen asioiden tekoon. Sitten yht`äkkiä tajusin, että tästä voi alkaa uusi elämä. Kaikkien vain pitää saada kulkea oma "Juoksuhaudan tiensä" läpi.
Jos mies on kunnolla kyykytetty, vie aikansa, ennen kuin hän siitä nousee. - kyykytys menossa
avioeron kirjoitti:
läpikäynyt, ja voin sanoa, että aluksi oli vaikeaa. Siis tiedän, mitä kirjoitan.
Aluksi meni aikansa itsesäälissä rypemiseen ja hullujen asioiden tekoon. Sitten yht`äkkiä tajusin, että tästä voi alkaa uusi elämä. Kaikkien vain pitää saada kulkea oma "Juoksuhaudan tiensä" läpi.
Jos mies on kunnolla kyykytetty, vie aikansa, ennen kuin hän siitä nousee.raju huiputus ja kyykytys menossa, olen seuraillut ja sain akan kiinni itse teossa, jumalauta!!! vaistoni oli oikea, fiksu olen. Hajoan, uskon kyllä että pelastun olenhan vahva.
- Siipirikkoinen enkeli
Psykologi ei todellakaan antanut mitään suoria vastauksia masennukseni syihin. Tosin psykologin kanssa asioita purkaessa selvisi, että masennus juonsi juurensa lapsuuteeni, omien vanhempieni eroon ja huonoon äitisuhteeseeni. Jos tämä nyt ketään kiinnostaa...
Voihan sen noinkin nähdä, että on yksi mies kyykytetty... Sen verran olen miestä kyykyttänyt, että lähdin pois suhteesta, jossa lähes kymmenen vuotta elin ihan kohtuuttomien vaatimusten ja paineiden alla.
Näen ainakin selvästi, että mies juo, koska hän ei millään muulla tavalla osaa käsitellä omia tunteitaan. Kyllä hänellä oli ongelmia alkoholin käytön kanssa jo suhteemme aikana, mutta silloin se pysyi jotenkin kurissa ja suurin osa elämää oli siltä osin hyvää.
Eroa siis käsiteltiin pitkään ennen kuin se lopulta toteutettiin. Yhteisymmärryksessä, näin mies ainakin antoi ymmärtää. Hän ei sanallakaan ilmoittanut vastustavansa eroa. Kävimme jopa lähes vuoden pariterapiassa, jossa yritimme saada liittoamme toimimaan. Minua se auttoi prosessoimaan asiaa, mieheni jankkasi vain niitä samoja asioita joita koko suhteemme ajan (masennus ei ole normaalia, ei saa olla huonoja päiviä, ei saa itkeä, aina pitää hymyillä vaikka olisi mikä jne.).
Nyt hän sitten on humalapäissään alkanut "tunnustaa", että hän ei pärjää ilman minua, hän rakastaa minua, hän haluaisi vielä yrittää jne. Mutta minun osaltani entiseen ei ole paluuta, ei todellakaan.
Masennuksestani vielä... Vaikea avioeroprosessi on pitänyt huolen siitä, että en ole missään vaiheessa täysin vielä toipunut masennuksesta. Ja enää se ei taida olla diagnosoitavissa synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi... Helpompia vaiheita on tietenkin ollut, mutta vielä sen kanssa saa silti taistella. Itse en syytä masennuksesta miestäni, oma prosessini tämä on.
Ja vielä tästä yksin jäämisestä... Tottakai on vaikea tilanne kantaa yksin vastuu kahdesta pienestä lapsesta ja monesti sitä tuntee, kuinka siihen tarvitsisi toista rinnalleen... Mutta monista vaikeista vaiheista huolimatta olen kunnialla selvinnyt tähän asti. Lapsilla on tilanteeseen nähden asiat todella hyvin. Nyt on taas vaikeita esteitä ylitettävänä, mutta ehkäpä se taas tästä... Kaipa se päivä paistaa tännekin joskus vaikka ei näköjään vielä tänä kesänä...- paistaa se
..itselläni myös huollettavana kaksi pientä, molemmat alle 3v. arki on vaativaa ja työtä riittää, mutta enimmäkseen onnellista ja antoisaa... kunhan alkuun päästiin.. on helpompaa, onnellisempaa olla lasten kanssa "yksin", kuin parisuhteessa yksin. olet onnekas, kun lapset ovat sinulla. se auttaa jaksamaan. ajattele itseäsi vaikka vuoden päästä, miten hyvin asiat sitten ovat, kun nyt aloitat työn sen eteen.. elä sellaista laidasta laitaan tunnerikasta aikuisuutta ja vanhemmuutta, jonka voisit suoda lapsillesi kun he ovat aikuisia .. muista esimerkin voima. kirjoituksestasi paistaa läpi usko huomiseen, joten en olisi hirveän huolissani.. pidä kiinni tavoitteistasi
isällä on varmasti vaikeaa, mutta pitäisi muistaa tärkeysjärjestys, lapset ensin, oli miten vaikeaa hyvänsä..
- virtaa_
En itse ole ollut yhtä pahassa tilanteessa mitä sinä, koska lasteni isä ei hoida ja käsittele asioitaan ryyppäämällä, mutta muuten kertomasi oli liki omaani. En tosin läpi käynyt niitä psyykkisiä ongelmiakaan mitä sinä, mutta silti..
Olet kuitenkin hoksannut ettei ihminen voi pelastaa ketään toista.
Olen kuitenkin ollut tilanteessa jossa oli valittava lapset tai heidän isänsä, ja kenties itsestäänkin pitäisi välittää, ja jopa itsensä takia jaksaa. Äitinä tiedän,että kaiken muun voi antaa pois, muttei lapsiaan.
Ihmeesti sitä jaksaa,kun on pakko, lastensa takia. Ainakin nyt tietää,miten maa makaa näitten seinien sisäpuolella, enää ei tarvitse odottaa turhaan, jäädä yksin keskelle niitä asioita, jotka kuvitteli jaettaviksi toisen aikuisen kanssa.Pahempaa se oli, havahtua omista kuvitelmistaan ja unelmistaan karkeaan totuuteen,ettei toisesta ollut kuin siittämään lapset, ja kenties kehuskelemaan kavereille, jos siitä sattui jotain hyötyä olemaan, mutta jonka realiteetit oli ja on edelleen ihan jotain muuta mitä oma totuus. Lasteni isä on taivaanrannan maalari, joka pysähtyi elämääni siksi hetkeksi että sain kaksi ihanaa lasta, sitten hänen oli jo pakko jatkaa matkaansa. Aika karmaisevaa on nähdä hänet toistuvasti lähiöpubissa, jonka asiakkaita olen tottunut pitämään tavalla tai toisella luusereina, enkä osaa lapsille mitenkään selitää miksi iskäkin on siellä yhtä usein kun käymme kaupassa.
Joskus menettää isä kokonaan on ainut vaihtoehto, vaikkakin paras. Omieni elämä saattaisi olla osaltaan helpompi jos he eivät vielä isästään mitään tietäisi, kantaisin itse sen kivun, jota tuottaa nähdä tuota tuuliviiriä, joka ei ole omassa kasvussaan päässyt murrosikää pidemmälle. Vaikea on lapsille esittää että kunnioittaisin tai edes pitäisin heidän isästään, jolle kaveriporukassa loistaminen on tärkeämpää kuin olla isänä. Eihän hän tosiaan sitä edes osaa, oma isäkin tietämättä, etsinyt isää ikänsä milloin mistäkin.
Porukassaan hyvä jätkä, isänä vain biologisesti kelvollinen, puolisona ja vastuunkantajana mahdoton.
Elämä hänen kanssaan oli kuin yhteinen reki, jota yhdessä sovimme vetävämme eteenpäin. En tajunnut joutuneeni vetämään sekä reen että sen sisällön, ja jopa hänetkin yksin eteenpäin, kunnes aloin nähdä,että hänen olisi pitänyt antaa tehdä niitä asioita, joista lapsia kielsin.
Joskus on parempi kun antaa olla, vaikka se sattuukin hyvin pitkään ja kipeästi.Tein valinnan, potkaisin hänet reestä, vedän sen itse, ilman että hän on siinä enää painona makaamassa. Kelkka on huomattavasti kevyempi, vaikka ei kulje vieläkään aina moitteetta.
Isänsä olisivat tulleet tietämään sitten kun osaavat käsitellä sitä,miksi isän maailmassa oli/on jotain heitä tärkeämpää. Minä en osaa selittää, ihmetellä vain.. - muorikk
Yritä silti järjestää, että isän ja lasten yhteys säilyy, eikä isän syyllistäminen ja haukkuminen
todellakaan ketään auta.- Huomannut
Kyllä se vaan niin on, että näitä äidin pikku kullannuppuja silitetään päähän, vaikka ne mitä tekisivät tai jättäisivät tekemättä. Ei saa isää syyllistää mistään vastuuttomuudesta ja vastuun pakoilusta. Voi hellanlettas sentään. Miettikääpä näiden reppanoiden suhdetta omaan äitiinsä. Ei siitä vaimosta ja lasten äidistä ole heille äidiksi, eikä emoksi. Kun ei ole omaa elämää osattu ottaa haltuun, ja sieltä paapovan äidin helmoista osattu lähteä oikealla tavalla omaan elämään. Kun sitten se tyttöystävä/vaimo/lasten äiti ei jaksa enää reppanaa huolehtia, kun on pienet lapset kuitenkin tärkeämmät kuin aikuinen mies, niin sitten se elämä romahtaa ja lähdetään sitä äitiä etsimään vaikka pullosta tai vieraasta naisesta eli uutta äitiä taas. Ja sosiaalipuoli on kädetön ja jalaton näitten reppanoitten kanssa. Ihan tekee pahaa katsoa ja lukea, kun näitä on niin paljon suomessa, saatikka maailmalla. Kyllä ne omat emot antavat joko hyvät tai huonot eväät pojilleen, isän osuus on siinäkin aika iso, millainen mies sillä omalla äidillä on ollutkaan? Sitä mallia viedään eteenpäin monta sukupolvea, eikä aina pojasta polvi parane, ennenkuin osaavat lähteä siitä äitinsä essun narusta irti ja ottavat oman elämän oikealla tavalla haltuunsa. Sitten kun miniä anoppia vähän kritisoi, niin jo on äitylillä huono miniä, ei kelpaa...Ja naiset etsivät oman isänsä kaltaisia miehiä elämäänsä, vaikka toista väittäisivät. Jotain tuttua ja turvallista siinä miehessä pitää olla. Ehkä sitten se renttu ja juoppo....Meidän kaikkien on syytä katsoa pintaa syvemmälle itseemme, mitä elämässämme olemme saaneet ja mitä haluamme. Oman perheen mallista on tosi vaikea muuttaa historian pyörän kulkua. Se onnistuu, vaikka teettää työtä ja tuskaakin. Omasta kokemuksesta tässä kirjoitan ja lapset on silti ihan tervehenkisiä, kun asioista puhutaan niitten oikeilla nimillä. Lapsen ikään sopivalla tavalla. Nykyiset omat murkkuikäiset näkevät itse, mikä on isän tämänhetken tilanne. Ei kultajalustalle voi todellakaan nostaa, vaikka toiveet lapsilla aina on....Jaksamista alkuperäisen viestin kirjoittajalle, ja hanki turvaverkko ajoissa, niin et itse väsy kokonaan.
- Yleistyksiä!
Huomannut kirjoitti:
Kyllä se vaan niin on, että näitä äidin pikku kullannuppuja silitetään päähän, vaikka ne mitä tekisivät tai jättäisivät tekemättä. Ei saa isää syyllistää mistään vastuuttomuudesta ja vastuun pakoilusta. Voi hellanlettas sentään. Miettikääpä näiden reppanoiden suhdetta omaan äitiinsä. Ei siitä vaimosta ja lasten äidistä ole heille äidiksi, eikä emoksi. Kun ei ole omaa elämää osattu ottaa haltuun, ja sieltä paapovan äidin helmoista osattu lähteä oikealla tavalla omaan elämään. Kun sitten se tyttöystävä/vaimo/lasten äiti ei jaksa enää reppanaa huolehtia, kun on pienet lapset kuitenkin tärkeämmät kuin aikuinen mies, niin sitten se elämä romahtaa ja lähdetään sitä äitiä etsimään vaikka pullosta tai vieraasta naisesta eli uutta äitiä taas. Ja sosiaalipuoli on kädetön ja jalaton näitten reppanoitten kanssa. Ihan tekee pahaa katsoa ja lukea, kun näitä on niin paljon suomessa, saatikka maailmalla. Kyllä ne omat emot antavat joko hyvät tai huonot eväät pojilleen, isän osuus on siinäkin aika iso, millainen mies sillä omalla äidillä on ollutkaan? Sitä mallia viedään eteenpäin monta sukupolvea, eikä aina pojasta polvi parane, ennenkuin osaavat lähteä siitä äitinsä essun narusta irti ja ottavat oman elämän oikealla tavalla haltuunsa. Sitten kun miniä anoppia vähän kritisoi, niin jo on äitylillä huono miniä, ei kelpaa...Ja naiset etsivät oman isänsä kaltaisia miehiä elämäänsä, vaikka toista väittäisivät. Jotain tuttua ja turvallista siinä miehessä pitää olla. Ehkä sitten se renttu ja juoppo....Meidän kaikkien on syytä katsoa pintaa syvemmälle itseemme, mitä elämässämme olemme saaneet ja mitä haluamme. Oman perheen mallista on tosi vaikea muuttaa historian pyörän kulkua. Se onnistuu, vaikka teettää työtä ja tuskaakin. Omasta kokemuksesta tässä kirjoitan ja lapset on silti ihan tervehenkisiä, kun asioista puhutaan niitten oikeilla nimillä. Lapsen ikään sopivalla tavalla. Nykyiset omat murkkuikäiset näkevät itse, mikä on isän tämänhetken tilanne. Ei kultajalustalle voi todellakaan nostaa, vaikka toiveet lapsilla aina on....Jaksamista alkuperäisen viestin kirjoittajalle, ja hanki turvaverkko ajoissa, niin et itse väsy kokonaan.
Tällaisiahan varmaan mielestäsi ovat kaikki miehet. En tajua katkerien ex-vaimojen miehiä mollaavia yleistyksiä.
Avaa jo silmäsi, ja katso maailmaa oman katkeruutesi ohi. On olemassa muunkinlaisia avioeroisiä kuin sinun exäsi. - virtaa_
Yleistyksiä! kirjoitti:
Tällaisiahan varmaan mielestäsi ovat kaikki miehet. En tajua katkerien ex-vaimojen miehiä mollaavia yleistyksiä.
Avaa jo silmäsi, ja katso maailmaa oman katkeruutesi ohi. On olemassa muunkinlaisia avioeroisiä kuin sinun exäsi.muunkinlaisia isiä, mutta ainakin minun ja näitten muutaman muun lasten isät on tällaisia kuin ovat. Ei ole mitään katkeraa tilitystä, vaan ihan todellista asiaa, jonka kanssa on vaan elettävä.
Ennen kuin joku sanoo,että pitäisi katsoa kenen kanssa lapsia alkaa tekemään, niin sille sanon että kuinka moni pystyy ratkaisuja tehdessään näkemään ja huomioonottamaan, saati uskomaan kaikki mahdolliset versiot siitä miten elämä kulkee. Aika harva mihinkään ryhtyisi, jos olisi valmiiksi pessimistinen ja päättäisi ettei mikään kannata kuitenkaan. Siinä tapauksessa ei olisi edes lapsia, vaikkei tietysti olisi suht kelvottomia isiäkään. Mutta missä on se ennustaja, joka kertoo totuuksia, jotka selviävät vain elämällä eteenpäin?
- roguraattori
Parempi? vaihtoehto otsikolle:
Menettävätkö lapset isänsä.
Perustelu: lapset eivät ole yksin sinun lapsiasi.
Ehkä tuo asenteesi jo kertoo miksi mies on kyykytetty... Lapset ovat myös hänen lapsiaan, mutta olet tietysti pitänyt huolen ettei mies asiaa koe niin. Olet takertunut lapsiin ja koet että he ovat sinun. Ihan vauvasta asti.
Sinun vuorosi korjata, ettei asia niin ole.- takertuvat äitiinsä
tässä tapauksessa kuin juopottelevaan isäänsä.
Kaikki aikuissuhteet ovat tärkeitä ja tässähän äiti juurikin kantaa huolta siitä että isän ja
lasten välit saattavat katketa miehen kännäämisen takia.
Mies on selkeästi valinnut pullon lastensa sijaan.
Äidin vaihtoehdot ovan sikäli vähissä.
Ero ei ole ollut eikä ole helpompaa jätetylle tai
jättäjällekkään.
Tässä tapauksessa asiasta oli päätetty yhteisymmärryksessä?
Ketään ei ole kyykytetty. - roguraattori
takertuvat äitiinsä kirjoitti:
tässä tapauksessa kuin juopottelevaan isäänsä.
Kaikki aikuissuhteet ovat tärkeitä ja tässähän äiti juurikin kantaa huolta siitä että isän ja
lasten välit saattavat katketa miehen kännäämisen takia.
Mies on selkeästi valinnut pullon lastensa sijaan.
Äidin vaihtoehdot ovan sikäli vähissä.
Ero ei ole ollut eikä ole helpompaa jätetylle tai
jättäjällekkään.
Tässä tapauksessa asiasta oli päätetty yhteisymmärryksessä?
Ketään ei ole kyykytetty.Turha yritys. Isä ei juopotellut kun lapset olivat pieniä. (Ei ainakaan ap kirjoittajan mukaan.) Tuolloin lasten leimautuminen molempiin vanhempiinsa oli aivan suotavaa.
Miehen kyykyttämistä on se, että häneltä evätään luonnollisten läheisten siteiden muodostuminen lapseensa jo vauvaiässä. Myöhemmin se voi olla vaikeaa - ei mahdotonta, mutta samanlaista siitä ei koskaan tule kuin jos syntymästä asti olisi lapsensa kanssa touhunnut saman arvoisesti äidin kanssa. - Ketään ei kyykytetty?
takertuvat äitiinsä kirjoitti:
tässä tapauksessa kuin juopottelevaan isäänsä.
Kaikki aikuissuhteet ovat tärkeitä ja tässähän äiti juurikin kantaa huolta siitä että isän ja
lasten välit saattavat katketa miehen kännäämisen takia.
Mies on selkeästi valinnut pullon lastensa sijaan.
Äidin vaihtoehdot ovan sikäli vähissä.
Ero ei ole ollut eikä ole helpompaa jätetylle tai
jättäjällekkään.
Tässä tapauksessa asiasta oli päätetty yhteisymmärryksessä?
Ketään ei ole kyykytetty.Sanoit, että avioero on yhtä vaikea jätetylle kuin jättäjällekin. Saattaa olla. Jättäjä kuitenkin päätöksen tekee ja saa kantaa siitä myös seuraukset.
Jätetty mies on usein aluksi hunningolla, mutta yleensä palaa aina tajuihinsa ennemmin tai myöhemmin. Muutenhan tämä maa olisi täynnä alkoholisteja. Avioeroja tapahtuu avioliitoista lähes 50%:ssa. Ei maan talouskaan kestäisi moista.
Erotetun miehen on myös vaikeaa saada haluamaansa apua. Sosiaalitantat pitävät siitä huolen, äiti on aina parempi. - virtaa_
Ketään ei kyykytetty? kirjoitti:
Sanoit, että avioero on yhtä vaikea jätetylle kuin jättäjällekin. Saattaa olla. Jättäjä kuitenkin päätöksen tekee ja saa kantaa siitä myös seuraukset.
Jätetty mies on usein aluksi hunningolla, mutta yleensä palaa aina tajuihinsa ennemmin tai myöhemmin. Muutenhan tämä maa olisi täynnä alkoholisteja. Avioeroja tapahtuu avioliitoista lähes 50%:ssa. Ei maan talouskaan kestäisi moista.
Erotetun miehen on myös vaikeaa saada haluamaansa apua. Sosiaalitantat pitävät siitä huolen, äiti on aina parempi.Onko sinulla harmainta aavistusta, kuinka paljon maassamme todella ON alkoholisteja? Entä kuinka paljon on niitä miehiä,jotka eivät osaa pysty tai halua käsitellä omia ongelmiaan, johtuivatpa ne parisuhteesta tai hamasta lapsuudesta, muutoin kuin kännipäissään kapakan nurkassa itkien. Entä niitä, ketkä ovat kännissä sen takia,ettei tarvitsisi käsitellä asioita lainkaan?
Aika kaukana totuudesta on myös lausahdus, että yleensä aina jätetty mies palaa tajuihinsa. Tai mitä se sitten tarkoittaakaan.. aika monasti tajuihin palataan sitten kun on ensin kuukausitolkulla maattu paskassa, ja ollaan henkihieverissä niin että terveydenhuolto pääsee väliin. Lapsien kannalta sellainen tilanne vaan on aika karmea, etenkin jos pidetään kiinni siitä, että on sovittu lapsien ja isän tapaamisesta, ja isä rypee itsesäälissään täysin rappiolla.
Ei voi olla kyykyttämistä, jos äiti ei siinä tapauksessa oikein mielellään annna lapsia isän tykö, vaan vähintään tuntee ahdistusta isän tilanteen takia. Eikä siinä ole paljon liiallista takertumistakaan, jos epäröi antaa lapsiaan tilanteeseen, jossa aikuisen ikäinen ihminen ei kykene huolehtimaan edes itsestään, saati lapsista.
Yhtä hassu heitto on se, ettei maan talouskaan kestäisi moista. Siis minkämoista?? Ai sitä että ihmiset alkoholisoituu? Ei se ole mikään tae siihen,ettei näin olisi, ihmiset vaipuvat nykyään hyvin syvälle rappioon, vaikka kenenkään talous ei sitä kestäisi, terveydestä puhumattakaan.
Entä kuka mahtaa olla viallinen, jos lasten isä ei kasva eikä kypsy vastuuseen lapsistaan vaan todellakin ovat ikuisia poikia pilkesilmäkulmassa. Myrkyllisyytesi ilmeisesti oman avioerosi vuoksi saattaa hyvinkin olla syynä ettet sinä esimerkiksi ole saanut haluamaasi apua, mutta et myöskään ole halunnut ottaa vastaan saamaasi apua.
Monasti äidit ovat parempia huoltamaan lapsiaan, ilman sosiaaliviranomaisiakin. Ei toki aina, mutta hyvin usein.. mitäpä syytä naisilla olisi erota lastensa isästä, jos nämä olisiva edes yhtä hyviä vastuun kantajia? - pitkään ollut lähihuoltajana,
virtaa_ kirjoitti:
Onko sinulla harmainta aavistusta, kuinka paljon maassamme todella ON alkoholisteja? Entä kuinka paljon on niitä miehiä,jotka eivät osaa pysty tai halua käsitellä omia ongelmiaan, johtuivatpa ne parisuhteesta tai hamasta lapsuudesta, muutoin kuin kännipäissään kapakan nurkassa itkien. Entä niitä, ketkä ovat kännissä sen takia,ettei tarvitsisi käsitellä asioita lainkaan?
Aika kaukana totuudesta on myös lausahdus, että yleensä aina jätetty mies palaa tajuihinsa. Tai mitä se sitten tarkoittaakaan.. aika monasti tajuihin palataan sitten kun on ensin kuukausitolkulla maattu paskassa, ja ollaan henkihieverissä niin että terveydenhuolto pääsee väliin. Lapsien kannalta sellainen tilanne vaan on aika karmea, etenkin jos pidetään kiinni siitä, että on sovittu lapsien ja isän tapaamisesta, ja isä rypee itsesäälissään täysin rappiolla.
Ei voi olla kyykyttämistä, jos äiti ei siinä tapauksessa oikein mielellään annna lapsia isän tykö, vaan vähintään tuntee ahdistusta isän tilanteen takia. Eikä siinä ole paljon liiallista takertumistakaan, jos epäröi antaa lapsiaan tilanteeseen, jossa aikuisen ikäinen ihminen ei kykene huolehtimaan edes itsestään, saati lapsista.
Yhtä hassu heitto on se, ettei maan talouskaan kestäisi moista. Siis minkämoista?? Ai sitä että ihmiset alkoholisoituu? Ei se ole mikään tae siihen,ettei näin olisi, ihmiset vaipuvat nykyään hyvin syvälle rappioon, vaikka kenenkään talous ei sitä kestäisi, terveydestä puhumattakaan.
Entä kuka mahtaa olla viallinen, jos lasten isä ei kasva eikä kypsy vastuuseen lapsistaan vaan todellakin ovat ikuisia poikia pilkesilmäkulmassa. Myrkyllisyytesi ilmeisesti oman avioerosi vuoksi saattaa hyvinkin olla syynä ettet sinä esimerkiksi ole saanut haluamaasi apua, mutta et myöskään ole halunnut ottaa vastaan saamaasi apua.
Monasti äidit ovat parempia huoltamaan lapsiaan, ilman sosiaaliviranomaisiakin. Ei toki aina, mutta hyvin usein.. mitäpä syytä naisilla olisi erota lastensa isästä, jos nämä olisiva edes yhtä hyviä vastuun kantajia?enkä omissa viesteissäni ole yleistänyt, enkä naisía syytellyt. Minua vain ärsyttävät nämä miestä mollaavat kirjoitukset.
Jokaisella avierolla on syynsä, ja usein jokainen tarina on erilainen. Jokainen jättäjäkin yleensä palaa tajuihinsa, koska avioero ei käsitykseni mukaan ole helppo jättäjällekään.
Joskus tajuntaan palaamiseen auttaa terveydenhuolto. mutta usein myös aika. Asiat palaavat oikeisiin mittasuhteisiinsa, ja itsesäälissärypeminen loppuu.
Jos Suomi olisi täynnä alkoholistimiehiä, eronsa jälkeen, ei meillä todellakaan olisi maan talous näinkään hyvässä kunnossa. Mene itseesi väitteinesi.
Entä, jos lähi-isä kasvattaa turvallisessa kodissa lapsiaan, maksettuaan sen puoleentoistakertaa? Kuka silloin viallinen? virtaa_ kirjoitti:
Onko sinulla harmainta aavistusta, kuinka paljon maassamme todella ON alkoholisteja? Entä kuinka paljon on niitä miehiä,jotka eivät osaa pysty tai halua käsitellä omia ongelmiaan, johtuivatpa ne parisuhteesta tai hamasta lapsuudesta, muutoin kuin kännipäissään kapakan nurkassa itkien. Entä niitä, ketkä ovat kännissä sen takia,ettei tarvitsisi käsitellä asioita lainkaan?
Aika kaukana totuudesta on myös lausahdus, että yleensä aina jätetty mies palaa tajuihinsa. Tai mitä se sitten tarkoittaakaan.. aika monasti tajuihin palataan sitten kun on ensin kuukausitolkulla maattu paskassa, ja ollaan henkihieverissä niin että terveydenhuolto pääsee väliin. Lapsien kannalta sellainen tilanne vaan on aika karmea, etenkin jos pidetään kiinni siitä, että on sovittu lapsien ja isän tapaamisesta, ja isä rypee itsesäälissään täysin rappiolla.
Ei voi olla kyykyttämistä, jos äiti ei siinä tapauksessa oikein mielellään annna lapsia isän tykö, vaan vähintään tuntee ahdistusta isän tilanteen takia. Eikä siinä ole paljon liiallista takertumistakaan, jos epäröi antaa lapsiaan tilanteeseen, jossa aikuisen ikäinen ihminen ei kykene huolehtimaan edes itsestään, saati lapsista.
Yhtä hassu heitto on se, ettei maan talouskaan kestäisi moista. Siis minkämoista?? Ai sitä että ihmiset alkoholisoituu? Ei se ole mikään tae siihen,ettei näin olisi, ihmiset vaipuvat nykyään hyvin syvälle rappioon, vaikka kenenkään talous ei sitä kestäisi, terveydestä puhumattakaan.
Entä kuka mahtaa olla viallinen, jos lasten isä ei kasva eikä kypsy vastuuseen lapsistaan vaan todellakin ovat ikuisia poikia pilkesilmäkulmassa. Myrkyllisyytesi ilmeisesti oman avioerosi vuoksi saattaa hyvinkin olla syynä ettet sinä esimerkiksi ole saanut haluamaasi apua, mutta et myöskään ole halunnut ottaa vastaan saamaasi apua.
Monasti äidit ovat parempia huoltamaan lapsiaan, ilman sosiaaliviranomaisiakin. Ei toki aina, mutta hyvin usein.. mitäpä syytä naisilla olisi erota lastensa isästä, jos nämä olisiva edes yhtä hyviä vastuun kantajia?Sie kirjoitat miun "suulla". Yhden alkoholistin ympärillä on vähintään viisi ihmistä, jotka sairastuvat erilaisiin alkoholismin aiheuttamiin vaivoihin ja tunnevammoihin. Joten, jos joku edes virallinen luku hoidetuista alkoholisteista kerrotaan viidellä, on se aika iso luku suomenmaassa. Kyllä elämä pitäisi olla elettävää ja käsiteltävää ilman viinaakin. Murheet kun ei siihen huku, oppivat vaan kellumaan. Sitä hukuttamista ei soisi lasten näkevän. En minä ainakaan omieni. On toki naisiakin, jotka ottavat viinan avukseen, sitä ei käy kieltäminen, naisten useinmiten täytyy kuitenkin hoitaa lapset jotenkin yhteiskuntakelpoisksi ja parasta toivoen, ettei heidän tiensä ole kovin kivinen. Alkoholismilla on aina pitkät jäljet, niin eteen- kuin taaksekin päin.
- Siipirikkoinen enkeli
roguraattori kirjoitti:
Turha yritys. Isä ei juopotellut kun lapset olivat pieniä. (Ei ainakaan ap kirjoittajan mukaan.) Tuolloin lasten leimautuminen molempiin vanhempiinsa oli aivan suotavaa.
Miehen kyykyttämistä on se, että häneltä evätään luonnollisten läheisten siteiden muodostuminen lapseensa jo vauvaiässä. Myöhemmin se voi olla vaikeaa - ei mahdotonta, mutta samanlaista siitä ei koskaan tule kuin jos syntymästä asti olisi lapsensa kanssa touhunnut saman arvoisesti äidin kanssa.Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää.
Isä on ollut hyvin vahvasti läsnä lastensa elämässä heidän syntymistään lähtien. Siksi tämä kaikki onkin niin helvetin vaikeaa, koska lapsille toinen heidän elämänsä tärkeimmästä ihmisestä on luisumassa pois heidän elämästään.
Tähän asti olen tehnyt kaikkeni, jotta isä ja lapset saisivat tavata toisiaan mahdollisimman paljon. Mutta nykytilanteen valossa en vaan voi/pysty/jaksa enää hakata päätäni seinään, kun toinen osapuoli ei tee asian eteen mitään.
Ja siihen mitä roguraattori sanoi käyttämästäni "lapseni" -käsitteestä "lapsemme" sijaan, voin vaan todeta, että nykytilanteessa lapsemme tuntuvat käytännössä minun lapsiltani, koska yksin heistä joudun vastuun kantamaan. Toivoisin asian olevan toisin, mutta kun ei ole.
Pystyn kantamaan vastuun lapsistamme yksinkin ja olen ylpeä siitä, kuinka hyvin olen yhdessä heidän kanssaan selvinnyt melkoisen rankoista vaiheista. Toivoisin kuitenkin enemmän kuin mitään muuta, että isä voisi säilyä lastensa elämässä. Ja tähän asti olen itsekin tehnyt sen eteen paljon enemmän kuin minulta edes olisi voinut odottaa.
Mutta enää en jaksa. Nyt on isän alettava kantaa vastuunsa ihan itse, jos hän sitä nyt aikoo tehdä. Minä annan hänelle mahdollisuuden osallistua lastensa elämään, mikäli hän sitä haluaa tai mikäli hän siihen pystyy. Enempää en voi sen asian eteen tehdä mitä jo olen tehnyt. - roguraattori
Siipirikkoinen enkeli kirjoitti:
Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää.
Isä on ollut hyvin vahvasti läsnä lastensa elämässä heidän syntymistään lähtien. Siksi tämä kaikki onkin niin helvetin vaikeaa, koska lapsille toinen heidän elämänsä tärkeimmästä ihmisestä on luisumassa pois heidän elämästään.
Tähän asti olen tehnyt kaikkeni, jotta isä ja lapset saisivat tavata toisiaan mahdollisimman paljon. Mutta nykytilanteen valossa en vaan voi/pysty/jaksa enää hakata päätäni seinään, kun toinen osapuoli ei tee asian eteen mitään.
Ja siihen mitä roguraattori sanoi käyttämästäni "lapseni" -käsitteestä "lapsemme" sijaan, voin vaan todeta, että nykytilanteessa lapsemme tuntuvat käytännössä minun lapsiltani, koska yksin heistä joudun vastuun kantamaan. Toivoisin asian olevan toisin, mutta kun ei ole.
Pystyn kantamaan vastuun lapsistamme yksinkin ja olen ylpeä siitä, kuinka hyvin olen yhdessä heidän kanssaan selvinnyt melkoisen rankoista vaiheista. Toivoisin kuitenkin enemmän kuin mitään muuta, että isä voisi säilyä lastensa elämässä. Ja tähän asti olen itsekin tehnyt sen eteen paljon enemmän kuin minulta edes olisi voinut odottaa.
Mutta enää en jaksa. Nyt on isän alettava kantaa vastuunsa ihan itse, jos hän sitä nyt aikoo tehdä. Minä annan hänelle mahdollisuuden osallistua lastensa elämään, mikäli hän sitä haluaa tai mikäli hän siihen pystyy. Enempää en voi sen asian eteen tehdä mitä jo olen tehnyt.>> Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää. >Isä on ollut hyvin vahvasti läsnä lastensa elämässä heidän syntymistään lähtien. Siksi tämä kaikki onkin niin helvetin vaikeaa, koska lapsille toinen heidän elämänsä tärkeimmästä ihmisestä on luisumassa pois heidän elämästään. > Ja siihen mitä roguraattori sanoi käyttämästäni "lapseni" -käsitteestä "lapsemme" sijaan, voin vaan todeta, että nykytilanteessa lapsemme tuntuvat käytännössä minun lapsiltani, koska yksin heistä joudun vastuun kantamaan.>Mutta enää en jaksa. Nyt on isän alettava kantaa vastuunsa ihan itse, jos hän sitä nyt aikoo tehdä. Minä annan hänelle mahdollisuuden osallistua lastensa elämään, mikäli hän sitä haluaa tai mikäli hän siihen pystyy. Enempää en voi sen asian eteen tehdä mitä jo olen tehnyt.
- ap.
roguraattori kirjoitti:
>> Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää. >Isä on ollut hyvin vahvasti läsnä lastensa elämässä heidän syntymistään lähtien. Siksi tämä kaikki onkin niin helvetin vaikeaa, koska lapsille toinen heidän elämänsä tärkeimmästä ihmisestä on luisumassa pois heidän elämästään. > Ja siihen mitä roguraattori sanoi käyttämästäni "lapseni" -käsitteestä "lapsemme" sijaan, voin vaan todeta, että nykytilanteessa lapsemme tuntuvat käytännössä minun lapsiltani, koska yksin heistä joudun vastuun kantamaan.>Mutta enää en jaksa. Nyt on isän alettava kantaa vastuunsa ihan itse, jos hän sitä nyt aikoo tehdä. Minä annan hänelle mahdollisuuden osallistua lastensa elämään, mikäli hän sitä haluaa tai mikäli hän siihen pystyy. Enempää en voi sen asian eteen tehdä mitä jo olen tehnyt.
">> Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää. >Isä on ollut hyvin vahvasti läsnä lastensa elämässä heidän syntymistään lähtien. Siksi tämä kaikki onkin niin helvetin vaikeaa, koska lapsille toinen heidän elämänsä tärkeimmästä ihmisestä on luisumassa pois heidän elämästään. > Ja siihen mitä roguraattori sanoi käyttämästäni "lapseni" -käsitteestä "lapsemme" sijaan, voin vaan todeta, että nykytilanteessa lapsemme tuntuvat käytännössä minun lapsiltani, koska yksin heistä joudun vastuun kantamaan.
- Ei hätää
ap. kirjoitti:
">> Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää. >Isä on ollut hyvin vahvasti läsnä lastensa elämässä heidän syntymistään lähtien. Siksi tämä kaikki onkin niin helvetin vaikeaa, koska lapsille toinen heidän elämänsä tärkeimmästä ihmisestä on luisumassa pois heidän elämästään. > Ja siihen mitä roguraattori sanoi käyttämästäni "lapseni" -käsitteestä "lapsemme" sijaan, voin vaan todeta, että nykytilanteessa lapsemme tuntuvat käytännössä minun lapsiltani, koska yksin heistä joudun vastuun kantamaan.
Olet hieno ihminen ja koitat parhaasi selvittääksesi omaasi ja lastesi(nne)tämän hetkistä elämäntilannetta.
Se on jo niin upea asia että en hetkeäkään
epäile sinun mahdollisuuksiasi selvitä elämässäsi.
Lapsesi ovat todella onnekkaita että heillä on sinut.
Toivon vilpittömästi että ex miehesi päsee jaloilleen.
Keskity nyt itseesi ja omaan hyvinvointiisi.
Se on tärkeintä lapsiasi ajatellen myös.
Älä sorru syyllistämään itseäsi vaikka ympäristö
niin tekeekin.
Sillä ei ole mitään merkitystä enään kuka oli mihinkäkin syyllinen.
Tällä päivällä ja tällä hetkellä on vain merkitys.
Älä murehdi etukäteen huomista.
Päätä että kaikki menee hyvin.
Sinä teet parhaasi, enempään et pysty. - roguraattori
ap. kirjoitti:
">> Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää. >Isä on ollut hyvin vahvasti läsnä lastensa elämässä heidän syntymistään lähtien. Siksi tämä kaikki onkin niin helvetin vaikeaa, koska lapsille toinen heidän elämänsä tärkeimmästä ihmisestä on luisumassa pois heidän elämästään. > Ja siihen mitä roguraattori sanoi käyttämästäni "lapseni" -käsitteestä "lapsemme" sijaan, voin vaan todeta, että nykytilanteessa lapsemme tuntuvat käytännössä minun lapsiltani, koska yksin heistä joudun vastuun kantamaan.
Tämän voisit perustella myös:
>> Joka tapauksessa kaikkea hyvää sinulle kesään ja elämääsi muutenkin. Sellaista sinulle tuskin kovinkaan moni toivottaa. - ap.
Ei hätää kirjoitti:
Olet hieno ihminen ja koitat parhaasi selvittääksesi omaasi ja lastesi(nne)tämän hetkistä elämäntilannetta.
Se on jo niin upea asia että en hetkeäkään
epäile sinun mahdollisuuksiasi selvitä elämässäsi.
Lapsesi ovat todella onnekkaita että heillä on sinut.
Toivon vilpittömästi että ex miehesi päsee jaloilleen.
Keskity nyt itseesi ja omaan hyvinvointiisi.
Se on tärkeintä lapsiasi ajatellen myös.
Älä sorru syyllistämään itseäsi vaikka ympäristö
niin tekeekin.
Sillä ei ole mitään merkitystä enään kuka oli mihinkäkin syyllinen.
Tällä päivällä ja tällä hetkellä on vain merkitys.
Älä murehdi etukäteen huomista.
Päätä että kaikki menee hyvin.
Sinä teet parhaasi, enempään et pysty.Kiitos rohkaisevasta viestistäsi. Se auttaa jaksamaan :)
- ap.
roguraattori kirjoitti:
Tämän voisit perustella myös:
>> Joka tapauksessa kaikkea hyvää sinulle kesään ja elämääsi muutenkin. Sellaista sinulle tuskin kovinkaan moni toivottaa.Kommenttiesi perusteella vaan vaikutat niin negatiivissävyiseltä ihmiseltä, että ajattelin hivuttaa vähän toiseen suuntaan... :)
- roguraattori
ap. kirjoitti:
Kommenttiesi perusteella vaan vaikutat niin negatiivissävyiseltä ihmiseltä, että ajattelin hivuttaa vähän toiseen suuntaan... :)
tuon ymmärtää ettei sinua keskustelu kuitenkaan kiinnosta.
- ei alkoholisoitunut exä
niin on, että apua et saa todellakaan kuin lähimmästä Alkosta.
Nollata aivot ja kaiken muun.
Itse olen seurannut sivusta usean hyvän isän muuttumista alkoholistiksi eronprosessin ja lasten menetyksen jälkeen.
Miltä teistä NAISET tuntuisi, jos joutuisitte jättämään lapsenne, ja muuttamaan pois?
Aloittamaan ns. tyhjän päältä kaiken?
Ehkä on kääntöpuolikin asioissa.- ap.
Tyhjän päältä olen minäkin tätä elämää eron jälkeen alkanut rakentaa lasten kanssa. Molemmat muutimme pois vanhasta talostamme.
Isä ei ole lapsiaan menettänyt, mutta hänen käytöksensä eron jälkeen on johtanut siihen, että hän ei pysty lapsiaan tapaamaan. Meidän oli tarkoitus pitää lapsia viikko/viikko -systeemillä, mutta eihän se onnistu, kun isä ryyppää jatkuvasti.
Ja muistakaa nyt, että tässä tapauksessa myös ex-mieheni halusi eroa (tai niin hän minulle ainakin sanoi). Hän ei ole yhtäkkiä vasten tahtoaan tullut jätetyksi.
Ymmärrän kyllä, että niitä toisenlaisiakin tarinoita on tässä maassa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta näin meillä.
- Siipirikkoinen enkeli
Kiitos kaikille asiallisia vastauksia antaneille. Elämä jatkuu...
- aina jatkunut
... olet pyytänyt neuvoja kommentteja mitä tahansa, mutta mikään ei kelpaa... mitähän oikeastaan hait,, ennätyspitkää viestiketjua?? =)
- ap.
aina jatkunut kirjoitti:
... olet pyytänyt neuvoja kommentteja mitä tahansa, mutta mikään ei kelpaa... mitähän oikeastaan hait,, ennätyspitkää viestiketjua?? =)
Keskustelua hain ja kommentteja. Keskustelupalstalla kun ollaan, jollet ole huomannut. Mutta sinun kommenttisi on taas hyvä esimerkki siitä, miksi tällä palstalla tuntuu olevan mahdotonta saada aikaan tasokasta keskustelua...
- Herrani
ap. kirjoitti:
Keskustelua hain ja kommentteja. Keskustelupalstalla kun ollaan, jollet ole huomannut. Mutta sinun kommenttisi on taas hyvä esimerkki siitä, miksi tällä palstalla tuntuu olevan mahdotonta saada aikaan tasokasta keskustelua...
Ole hyvä, lue omat vastauksesi. Tyrmäät jokaisen vastaajan jollain hihasta vedetyllä vastakommentilla. Kuulostaa älypeliltä. Joku on jo keksinyt ratkaisun, mutta sinä et luovuta. Sitähän nämä palstat kai ovatkin, älypeliä eikä keskustelua oikeasta aiheesta ?
- ap.
Herrani kirjoitti:
Ole hyvä, lue omat vastauksesi. Tyrmäät jokaisen vastaajan jollain hihasta vedetyllä vastakommentilla. Kuulostaa älypeliltä. Joku on jo keksinyt ratkaisun, mutta sinä et luovuta. Sitähän nämä palstat kai ovatkin, älypeliä eikä keskustelua oikeasta aiheesta ?
Jos aloitukseni (joka ei todellakaan ollut tyhjentävä vallitsevasta tilanteesta ja sen taustoista) perusteella joku tekee johtopäätöksiä, jotka eivät kohdallani pidä paikkansa (esim. että en välitä ex-miehestäni tms.), niin pitäisikö minun sitten vaan antaa asian olla ja antaa ymmärtää, että kommentoija on ollut oikeassa.
Tottakai oikaisen väärät käsitykset ja annan vastineeni asiaan. Se on ainakin minun käsitykseni siitä, minkälaista kunnon keskustelun pitäisi olla.
Alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut käynnistää tällaista väittelyä asioista, mutta en voi kieltää ettenkö sellaisesta nauttisi... :) - .....
ap. kirjoitti:
Jos aloitukseni (joka ei todellakaan ollut tyhjentävä vallitsevasta tilanteesta ja sen taustoista) perusteella joku tekee johtopäätöksiä, jotka eivät kohdallani pidä paikkansa (esim. että en välitä ex-miehestäni tms.), niin pitäisikö minun sitten vaan antaa asian olla ja antaa ymmärtää, että kommentoija on ollut oikeassa.
Tottakai oikaisen väärät käsitykset ja annan vastineeni asiaan. Se on ainakin minun käsitykseni siitä, minkälaista kunnon keskustelun pitäisi olla.
Alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut käynnistää tällaista väittelyä asioista, mutta en voi kieltää ettenkö sellaisesta nauttisi... :)onko tää joku oikein / väärin väittely ? miks et anna riittäviä tietoja ettei tule väärinkäsityksiä ? luuletko että on mukava ensin ajatella toiselle hyvää,antaa kommentteja ja sinä toteta ei se noin ole. ei sulla mitään ongelmaa ole.
- ap.
..... kirjoitti:
onko tää joku oikein / väärin väittely ? miks et anna riittäviä tietoja ettei tule väärinkäsityksiä ? luuletko että on mukava ensin ajatella toiselle hyvää,antaa kommentteja ja sinä toteta ei se noin ole. ei sulla mitään ongelmaa ole.
Annoin riittävät tiedot siihen asiaan, mihin toivoin kommentteja ja neuvoja. Olen kiittänyt kaikista asiallisista kommenteista mitä olen saanut.
Mutta jos joku kommentoi asiattomasti ilman parempaa tietoa, että lasteni isä ei olisi koskaan edes saanut osallistua lastensa elämään tai että en ex-miehestäni välitä tai ole koskaan välittänytkään (ks. roguraattorin kommentit), niin tottakai oikaisen asian.
Jos se on sinulle ongelma, että keskustelen ja väittelen täällä, niin ei sinun ole siihen mikään pakko osallistua. - .....
ap. kirjoitti:
Annoin riittävät tiedot siihen asiaan, mihin toivoin kommentteja ja neuvoja. Olen kiittänyt kaikista asiallisista kommenteista mitä olen saanut.
Mutta jos joku kommentoi asiattomasti ilman parempaa tietoa, että lasteni isä ei olisi koskaan edes saanut osallistua lastensa elämään tai että en ex-miehestäni välitä tai ole koskaan välittänytkään (ks. roguraattorin kommentit), niin tottakai oikaisen asian.
Jos se on sinulle ongelma, että keskustelen ja väittelen täällä, niin ei sinun ole siihen mikään pakko osallistua.en sanois riittäviks tiedoiks alotuksessa, jos joku sen perusteella tekee omat päätelmänsä ja vastaa. sitten sä korjaat ettet viittinyt alkuun kertoa kaikkea. taidampa kopsata tähän otteita.
">> Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää. - ap.
..... kirjoitti:
en sanois riittäviks tiedoiks alotuksessa, jos joku sen perusteella tekee omat päätelmänsä ja vastaa. sitten sä korjaat ettet viittinyt alkuun kertoa kaikkea. taidampa kopsata tähän otteita.
">> Miehellä oli ongelmia alkoholin kanssa jo ennen eroa, vaikkakaan se ei häirinnyt arkielämäämme siinä määrin kuin tällä hetkellä hänen ja lastemme (ja minunkin) elämää.Minun alkuperäinen kysymykseni oli tämä, jonka voi lukea taustatietoineen aloituksestani: "Onko kellään kokemusta kuinka tällaisesta tilanteesta voi selvitä eteenpäin? Kuinka noin pienet lapset kokevat isän täydellisen puuttumisen elämästään? Kuinka itse jaksan huolehtia kahdesta pienestä lapsesta vaativassa elämäntilanteessa yksin?"
Kun nyt olet nähnyt vaivaa osallistuaksesi tähän keskusteluun, niin mitähän kommentoitavaa sinulla tähän minun varsinaiseen ongelmaan olisi.
Roguraattorinkaan kommentit eivät vastanneet tähän alkuperäiseen kysymykseen. Hän toi kyllä ihan aiheellisesti esiin miehen näkökulman asiaan, mutta en voinut olla närkästymättä siitä, että hän esitti elämästäni väitteitä, jotka tähän minun tapaukseeni liittyen olivat vääriä, ja joita sitten olen yrittänyt oikaista.
Siinä olet oikeassa, että sävyni on ollut töksähtävä vastatessani roguraattorin kommentteihin. Kuten sanoin, en voinut olla närkästymättä siitä, minkälaisia johtopäätöksiä hän veti tilanteestani sen taustoja tarkemmin tuntematta.
Alkuperäisen kysymykseni näkökulmasta sillä ei ole mitään merkitystä koska mieheni alkoholisoitui. - .......
ap. kirjoitti:
Minun alkuperäinen kysymykseni oli tämä, jonka voi lukea taustatietoineen aloituksestani: "Onko kellään kokemusta kuinka tällaisesta tilanteesta voi selvitä eteenpäin? Kuinka noin pienet lapset kokevat isän täydellisen puuttumisen elämästään? Kuinka itse jaksan huolehtia kahdesta pienestä lapsesta vaativassa elämäntilanteessa yksin?"
Kun nyt olet nähnyt vaivaa osallistuaksesi tähän keskusteluun, niin mitähän kommentoitavaa sinulla tähän minun varsinaiseen ongelmaan olisi.
Roguraattorinkaan kommentit eivät vastanneet tähän alkuperäiseen kysymykseen. Hän toi kyllä ihan aiheellisesti esiin miehen näkökulman asiaan, mutta en voinut olla närkästymättä siitä, että hän esitti elämästäni väitteitä, jotka tähän minun tapaukseeni liittyen olivat vääriä, ja joita sitten olen yrittänyt oikaista.
Siinä olet oikeassa, että sävyni on ollut töksähtävä vastatessani roguraattorin kommentteihin. Kuten sanoin, en voinut olla närkästymättä siitä, minkälaisia johtopäätöksiä hän veti tilanteestani sen taustoja tarkemmin tuntematta.
Alkuperäisen kysymykseni näkökulmasta sillä ei ole mitään merkitystä koska mieheni alkoholisoitui.Onko kellään kokemusta kuinka tällaisesta tilanteesta voi selvitä eteenpäin?
vastaus: tuskin moenlla on s100% samanlaista tilannetta. erosta on kokemus ja ihan toisenlaisia ongelmaksi kutsuttuja asioita kun sulla. jokainen selviää tavallaan. yhden tapa ei sovi toiselle. olet aiemmissa vastauksissa osoittanut että mikä tahansa vastauskaan ei sulle kelpaa joten en sitten edes yritä tyrkyttää mitään neuvoja. meinasin aluksi, mutta luin ketjua ja päädyttiin tähän jankkaamiseen.
Kuinka noin pienet lapset kokevat isän täydellisen puuttumisen elämästään?
vastaus: tuohon sun pitää kysyä vastausta ihan oikeiulta psykiatreilta. lapset kai kokee asioita eri tavoin. toisille se on hyvä toisille huono.
Kuinka itse jaksan huolehtia kahdesta pienestä lapsesta vaativassa elämäntilanteessa yksin?
vastaus: pitäiskö lukijan olla meedio nähdäkseen sun tulevaisuuteen ? siihen kun ei KUKAAN näistäkään neropateista pysty vastaamaan.
sulla ainakin on aikaa roikkua täällä kirjoittelemassa turhanpäiväisiä. hoitelisit niitä kakaroitas ennemmin. - ap.
....... kirjoitti:
Onko kellään kokemusta kuinka tällaisesta tilanteesta voi selvitä eteenpäin?
vastaus: tuskin moenlla on s100% samanlaista tilannetta. erosta on kokemus ja ihan toisenlaisia ongelmaksi kutsuttuja asioita kun sulla. jokainen selviää tavallaan. yhden tapa ei sovi toiselle. olet aiemmissa vastauksissa osoittanut että mikä tahansa vastauskaan ei sulle kelpaa joten en sitten edes yritä tyrkyttää mitään neuvoja. meinasin aluksi, mutta luin ketjua ja päädyttiin tähän jankkaamiseen.
Kuinka noin pienet lapset kokevat isän täydellisen puuttumisen elämästään?
vastaus: tuohon sun pitää kysyä vastausta ihan oikeiulta psykiatreilta. lapset kai kokee asioita eri tavoin. toisille se on hyvä toisille huono.
Kuinka itse jaksan huolehtia kahdesta pienestä lapsesta vaativassa elämäntilanteessa yksin?
vastaus: pitäiskö lukijan olla meedio nähdäkseen sun tulevaisuuteen ? siihen kun ei KUKAAN näistäkään neropateista pysty vastaamaan.
sulla ainakin on aikaa roikkua täällä kirjoittelemassa turhanpäiväisiä. hoitelisit niitä kakaroitas ennemmin.>>Onko kellään kokemusta kuinka tällaisesta tilanteesta voi selvitä eteenpäin?
vastaus: tuskin moenlla on s100% samanlaista tilannetta. erosta on kokemus ja ihan toisenlaisia ongelmaksi kutsuttuja asioita kun sulla. jokainen selviää tavallaan. yhden tapa ei sovi toiselle. olet aiemmissa vastauksissa osoittanut että mikä tahansa vastauskaan ei sulle kelpaa joten en sitten edes yritä tyrkyttää mitään neuvoja. meinasin aluksi, mutta luin ketjua ja päädyttiin tähän jankkaamiseen.>>
Tiedän että kellään ei ole 100%:sesti samaa tilannetta. Mutta vastaavanlaisissa tilanteissa olleiden kokemuksia kaipasin enkä tällaista väittelyä. Jos olet seurannut keskustelua tarkkaan, niin asiallisten kommentoijien kanssa en ole lähtenyt jankkaamaan, vaan heitä olen kiittänyt kommenteista ja niistä vastauksista olen iloinen.
>>Kuinka noin pienet lapset kokevat isän täydellisen puuttumisen elämästään?
vastaus: tuohon sun pitää kysyä vastausta ihan oikeiulta psykiatreilta. lapset kai kokee asioita eri tavoin. toisille se on hyvä toisille huono.>>
Tähänkin kaipasin muiden kokemuksia asiasta. Itse olen psykiatrian poliklinikan asiakkaana ja nyt huomattuani kuinka yksin olen lasten kanssa, olen hakenut apua ja neuvoa kunnan lastensuojelusta, jotka auttavat tällaisissa tilanteissa. Eli olen hakenut oikeatakin apua sekä itselleni että meille kolmelle perheenä. Vertaiskokemukset vaan ovat arvokas lisä tällaisissa ongelmissa, kuten varmaan itsekin tiedät.
>>Kuinka itse jaksan huolehtia kahdesta pienestä lapsesta vaativassa elämäntilanteessa yksin?
vastaus: pitäiskö lukijan olla meedio nähdäkseen sun tulevaisuuteen ? siihen kun ei KUKAAN näistäkään neropateista pysty vastaamaan.>>
Tähänkään en kaivannut mitään meediota vastaamaan, vaan ihan tavallisten ihmisten kokemuksia miten he ovat vastaavanlaisissa tilanteissa selvinneet. Ja usko tai älä, osaan keskustella ihan järkevästi toisenkin kokemuksia ja mielipiteitä kunnioittaen.
>>sulla ainakin on aikaa roikkua täällä kirjoittelemassa turhanpäiväisiä. hoitelisit niitä kakaroitas ennemmin.>>
Minulla ei todellakaan ole aikaa roikkua tässä koneella koko päivää. Sen verran kuitenkin aikaa löytyy, että olen pystynyt seuraamaan tätä keskustelua. Nytkin lapset ovat päiväunilla ja aamupäivällä kävin kurkkaamassa ja taisin vastaillakin, kun lapset katselivat Barbapapaa videolta aamun touhujen jälkeen. Näiden avioeropalstan keskustelujen seuraaminen on ollut minulle yksi henkireikä näiden omien vaikeuksien aikana. Ja kaipa tällainen kunnon väittelykin minulle jotain iloa tuo... Kiitos siitä sulle :)
- ketjun ja
ja kerron oman kokemuksen/mielipiteeni.
Älä erota lapsia isästään vaikka hänellä on alkoholin kanssa ongelmia. Lapset tarvitsevat isäänsä ja isä tarvitsee lapsiaan jo siihen että toipuu ajan kanssa erokriisistä.
Oma kokemus on, miltei samankaltainen kuin sinulla, ex-mies oli läheisriippuvainen ja alkoholiongelmainen. En sairastunut masennukseen vaan vahvuuteen. Sinnittelin pitkään ennen kuin rohkenin eroon. Lapsia oli onneksi vain yksi.
Tiesin jo erotessani, että minun on tuettava miestä, jotta tämä kestää eron. Autoin muutossa, autoin kaikessa mikä oli mahdollista.
Eroa seurasi rajuja ryyppykausia ja kaksi reissua sairaalaan deliriumin (juoppohulluus)vuoksi.
Lasta en erottanut, vaan varmistin ja valvoin, että tapaamiset sujuivat ja mies kyllä tiesi, että silloin kun lapsi oli hänellä hän vältti alkoholia. Lähellä oli sukulaisia, jotka tarkkailivat, että tapaamiset sujuivat.
Pikkuhiljaa mies alkoi "toipua" ja hän meni kehoituksestani Fisherin-eroseminaariin.
Sitä suosittelen. Mies löysi naisystävän ja muutenkin elämä alkoi sujua. Tosin naisystävät ovat vaihtuneet monet kerrat tähän mennessä, mutta pääasia on, että alkon käyttö on vähentynyt huomattavasti ja se on normaalia nyt.
Kuten monet ovat todenneet,"jätetty" mies jää erossa usein "heitteille" ja hänen ainoa lohtu on alkoholi. Huonoa lääkettä se on, mutta tyypillinen suomalainen mies ei osaa muuta.
Mies tarvitsee tukea ja erottaminen lapsista ei taatusti paranna miehen olotilaa - ei kenenkään.
On myös muistettava, että kun me vanhemmat teemme mielestämme "hyviä päätöksiä" lastemme elämästä - lapsi ei voi ajaa asiaansa/etuaan, niin se on erittäin vastuullinen paikka.
Olemme paljosta vastuussa. On tiedettevä ja ennakoitava myös lapsen mielipide - se, mitä mieltä lapsi on asiasta sitten kun hän kykenee laaja-alaiseen ajatteluun. Joten ei koskaan hätiköityjä itsekkäitä "minun etu"-päätöksiä.
Ohjeeni on: Älä hätiköi. Älä erota isää ja lapsia. Ajat voivat muuttua. Tsemppiä!- viisas ja
kaukokatseinen kannanotto. Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
- ap.
Kiitos kannustavasta kirjoituksestasi. Olen monessa asiassa kanssasi samaa mieltä. Olen myös pitänyt tärkeänä sitä, että lapset saavat tavata isäänsä (ja isä lapsiaan) ja konkreettisesti järjestänyt näitä tapaamisia hänen selvinä jaksoinaan. Sinun laillasi autoin miestä muutossa, olen lainannut rahaa, käynyt katsomassa häntä yksin, kun hän on voinut todella huonosti ja ollut tavallaan ystävä hänelle.
Nyt vaan tilanne on mennyt niin pahaksi, että koen, ettei minulla ole enää keinoja auttaa häntä. Tämän viimeisimmän ryyppyputken hän aloitti jo juhannuksen alla ja edelleen se jatkuu. Pieni selviämistauko oli tässä välissä, mutta juominen alkoi uudestaan heti, kun hänen olonsa oli parantunut niin, että hän olisi voinut taas palata normaaliin arkeen. Ja siinä välissä ehdin jo sopia hänen kanssaan, että hän ottaa lapset luokseen ihan muutaman päivän sisällä. Saman päivän iltana, kun olimme asiasta sopineet, hän oli jo aloittanut juomisen uudestaan. On ollut sydäntä raastavaa nähdä lasten pettymys, kun eivät päässeetkään isänsä luokse, vaikka ovat sitä odottaneet.
Maanantaina meillä piti olla tapaaminen lastenvalvojan luona, jossa piti tehdä uusi elatusmaksusopimus edellisen määräaikaisen päätyttyä. Tietenkään hän ei saapunut sinne. Tämän uuden elatussopimuksen tekeminen on jo muutenkin lykkääntynyt niin, että olen ollut huhtikuusta lähtien ilman elatusmaksuja. Lastenvalvojan neuvojen mukaan jouduin ottamaan yhteyttä oikeusaputoimistoon, eli oikeusteitse joudun hakemaan elatusmaksut.
Tänään sain kuulla, että ex-mieheni on lähtenyt kotikaupunkiinsa meistä 500 km:n päähän, jossa hän nyt jonkun alko-ongelmaisen kaverinsa kanssa ryyppää. Hänen siellä ollessaan en saa häneen minkäänlaista kontaktia, eikä hänen kotiinpaluustaan ole mitään tietoa.
Tuntuu niin lohduttomalta. Sekä lasten että heidän isänsä takia. Lapsilla on sikäli asiat nyt hyvin, että olen nyt sairaslomalla ja sen perään kesälomalla ja olemme tehneet yhdessä kaikkea mukavaa. Ja kun ovat niin pieniä vielä, niin eivät he kovin aktiivisesti joka hetki isäänsä ikävöi. Vanhempi joskus kyllä selvästi oireilee tilanteesta.
Mutta lasten isän tilanne tässä minua enemmän surettaa. Tajuan, että hänellä on varmasti todella paha olla, kun hänen tilanteensa on mennyt noin huonoksi. Ja itse juominenkin tietenkin aiheuttaa pahaa oloa. Ja tiedän, että hän rakastaa lapsiaan yli kaiken, ja nyt hän on luisumassa heidänkin elämästään pois.
Sitä siis en missään nimessä haluaisi, mutta koen tämän tilanteen olevan niin mahdoton, että minun on alettava elämään nyt vain itseäni ja lapsiani varten. Toivon tietenkin, että hän ottaisi yhteyttä meihin, jos/kun hän tuosta tokenee. Enkä aio häntä millään lailla estää lapsia tapaamasta. Enää vaan en itse tunnu pystyväni vaikuttamaan niiden tapaamisten järjestämiseen millään lailla.
Lapsille olen selittänyt tilanteen niin, että isillä on nyt asiat niin huonosti (ja usein sanon, että isi on kipeä), että hän ei voi tavata heitä vaikka kuinka haluaisi. Ja joka päivä kerron lapsille, että isi rakastaa heitä ja että isillä on heitä kova ikävä, kun ei pysty heitä näkemään. Olen tietoisesti pyrkinyt säilyttämään lapsilla hyvän mielikuvan isästään, ja meillä on onneksi paljon hyviä muistoja mistä ammentaa.
Tässä meillä on nyt siis tavallaan tällainen akuutti kriisitilanne päällä, joka varmasti vaikuttaa niin, etten itse pysty rationaalisesti katsomaan päivää pidemmälle tulevaisuuteen. Tietenkin tämä tilanne jossain vaiheessa johonkin suuntaan ratkeaa.
Mutta juuri tässä tilanteessa koen, että minun on pakko unohtaa lasten isästä huolehtiminen ja keskityttävä itseeni ja lapsiini. Olen kuitenkin aika yksin lasten kanssa, joten tällä hetkellä en voi ajatella muuta kuin sitä, että itse jaksan lasten kanssa. Vaikeaa se tietenkin on. Monet itkut on tällä viikolla tullut itkettyä lasten isän tilanteen takia.
- Alkoholistiperheessä kasvanut
..käsittämätöntä ja järkyttävää, että äiti ei välitä lastensa turvallisuudesta! Hän tietää isän olevan juoppo, silti jättää lapset hänelle??? En ikinä voisi jättää, varsinkaan noin pieniä, kenenkään humaltuneen "hoitoon"!!! Mieluummin jäisin vaikka töistä pois. Eikö äiti tajua, minkälainen ihminen on alkoholisti? Koska toinen on ilmeisen vastuuton yksilö, on äidillä valitettavan suuri, mutta erittäin tärkeä rooli lasten suhteen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33383431 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12531Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692298- 1791935
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161502Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91341- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181751281RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601280Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421177