Miksi ette vaadi miehiltänne mitään kannanottoa suhteessanne anoppiinne ? Annatte miehenne luistaa tilanteista, vaikka kyseessä on heidän oma äiti. Oma mokanne on kun joudutte riitelemään anoppinne kanssa. Sanotte vaan anopille, että kääntyy ongelmissa poikansa puoleen ja jättää teidän rauhaan. MIKSI MIEHEN EI TARVITSE TEHDÄ MITÄÄN MUUTA KUIN KAIVAA NENÄÄNSÄ ???
Miniät ja heidän miehet
s i s s u s
6924
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole mieheni vika, jos hänen äitinsä ja isänsä käyttäytyvät miten käyttäytyvät, eikä mieheni myöskään pysty vaikuttamaan heidän käytöstapoihin, tai oikeastaan niiden puutteeseen. Minäkään en voi muuttaa äitini käytöstä. Voimme vain seurata sivusta ja ihmetellä. Appivanhempien perheessä koirat saavat enemmän huomiota kuin lapset. Ovat aina saaneet. Seinillä on enemmän koirien kuin lasten kuvia.
Anoppini käytös vaihtelee sen mukaan, mistä suunnasta tuuli puhaltaa sinä päivänä, miten paljon on töitä firmassa, valittavat jos on, valittavat jos ei ole. Kumma, sillä eivät tunnu selviävän näistäkään töistä ilman lastensa apua, mitä sitten jos asiakkaita olisi niin paljon kuin 10 v sitten. Kaihoavat paluuta entiseen, kun lapsilla ei ollut ketään, lasten pitäisi päivystää puhelimen ääressä, ja heidän ei todellakaan pitäisi tavata ketään, ainakaan mennä naimisiin.
Appivanhemmat vievät töitä ja samalla kaaoksen kotiinsa, soittelevat lapsilleen kun tarvitsevat apua, muut lapset auttavat koska äiti maksaa osan laskuistaan, me emme ole koskaan ottaneet anopilta rahaa vastaa, mutta se ei ole estänyt soittopyyntöjä. Soitot ovat hieman harvenneet, mutta tilalle on tullut tylympi asenne, ilmoittavat vain, että täällä olisi töitä. Niin, ihme, että olette saaneet jotain aikaiseksi, minunkin työpaikallani on töitä, mutta en minä teiltä apua pyydä, eikä miehenikään odota, että anoppi tulisi auttamaan häntä töihin. Miksi sitten vanhemmat odottavat, että lapsien pitäisi auttaa heitä aina?
En pysty vaikuttamaan anopin käytökseen, mieheni ei pysty vaikuttamaan tämän käytökseen, tilanne oli vielä pahempi ennen minua. Emme ole huutaneet hänelle, lähdemme tilanteesta pois, kun hän ja miehensä ratkeavat taas. Ja niin tulee käymään. Hän on kuitenkin mieheni äiti, tosin pelkässä biologisessa mielessä, ei henkisessä. Viimeisimmästä yksipuolisesti aloitetusta riidasta on kulunut n. 4 kuukautta, ja odotan milloin seuraavan kerran paukahtaa. Emme saa mitään ennakkovaroitusta, hän yleensä pimahtaa vain jostakin, ja appi alkaa huutaa siinä vieressä, aivan turhasta. Käyttäytyvät kuin perheen koirat, kun toinen koiraa alkaa räksyä, niin toinen koira liittyy mukaan. Rauh rauh rauh.
ne kaivaa nenäänsä, koska niiden ei tartte tehdä muuta, ain on hemmoteltu ja passattu ja kuvio jatkuu.....jatkuu....
Joskus olen miettinyt laillasi aivan samoja asioita.
Ja niinhän se on: ainakaan minun mieheltäni ei ole koskaan vaadittu yhtään mitään. Nenän kaivelu ja kynsien pureskelu riittää. Eli anoppihan se on poikansa kasvattanut juuri niin, että mitään ei tarvitse tehdä. Perunatkin kuoritaan valmiiksi eteen (HUOM!, mies 34-v....).
Eli aivan turha minun tai kenenkään muunkaan vaatia tuonsorttiselta "mieheltä" yhtään mitään kannanottoa mihinkään asiaan.
(PS: Viimeksi viime lauantaina keitimme uusia perunoita ja mies pähkäili varttitunnin, tarvitseeko niitä kuoria... Kyllä voi aikamiehen elämä olla vaikeaa, kun ei enää olekaan äiti passaamassa! Sen päätin jo aikapäiviä sitten, että MINÄ en ala aikamiehelle perunoita kuorimaan, sanokoot mies tai anoppi aivan mitä tahansa, piste.)
Avoliitolla aloin 32 vuotta sitten. Poikamies, joka asui isänsä kanssa, äitinsä oli kuollut 4 vuotta sitten vatsasyöpään. Äiti oli kuorinut pojalleen nakit, koska poika ei kuorineen kotona syönyt (matkoilla osti aina höyrynakit 5kpl.) PM ei osannut pestä pyykkiä tai siivota, äiti oli ollut kotiäitinä ikänsä ja tehtävät olivat naistentöitä.
Näitä ”virkoja” hoisi ”pojille” nyt leski isän naisystävä, joka valmisti ruoan viikonloppuna "pojille" kokoviikoksi, jopa maksoi tarvikkeet, asuen omassa kodissaan, jossa appi vieraili viikonloput.
PM oli 34 vuotias mennessämme yhteen.
”Vanha koira ei istumaan opi.” sanonta pitää paikkansa. Mikään kotityö ei kuulunut PM, eikä edes mattojen ja peitteiden ravistelussa ottanut toisesta päästä kiinni, vaan pyytäessäni sytytti piipun ja katseli; kuinka onnistun _likaamatta_ ravistettavia maassa, ei ollut tuuletustelinettä.
”Kasvatus” työssäni omat vanhempani vanhoina maalaisina tukivat jakoa naistentyöt ja miestentyöt. Vaikka itse tein palkkatyötä avo-avioliiton kolmelle työpaikalle (60t vk)kotityöt ovat naistentöitä.
En vastusta työtä enkä vastuuta elämässä, ei monikaan selviä vapaakyytiläisenä, en itse tunne edes tarvetta moiseen.
Kuusivuotta yhteiseloa ja kaksi lasta annoin poikamiehelle kenkää.
Täällä kitiseminen on turhaa, itse elämänne päätätte. Kukaan ei onnistu elämässään tekemään ainoastaan hyviä ja oikeita valintoja.
Osittaessanne sormella anoppia; kyllä ne muut sormet osoittavat TEITÄ.
Muiden syyttely ja ”tuuletus” anopin niskaan ei asioita muuta.
Jokainen on oman elämänsä päättäjä.
Onko vain niin, että ette kykene erehtymään? muiden syy!
Don Giot taisteli tuulimyllyjä vastaan, se on nykyään hymyilyttävää. Miniät onko se tuulimylly ihan sisällänne?
”Muuttaa voi vain itseään”
Sinun täytyi olla jotenkin erityisen naiivi ihminen, kun sellaisen "PM:n" kanssa ollenkaan menit.
Miksi nyt tulet tälle palstalle ikään kuin ylempää tuomitsemaan ja moittimaan muita, vaikket itsekään toiminut erityisen mallikkaasti? (Teit jopa kaksi kakrua omituisen tyypin kanssa.)
...tuo ex-PM-miehesi.
Sinä teit mielestäsi oikean ratkaisun potkaisemalla hänet pellolle, hyvä niin.
Itse yritän keksiä toisenlaisia ratkaisuja ongelmiini joo-joo-mieheni ja hänen vanhempiensa suhteen.
Jotenkin nyt jäi hämäräksi tekstisi pointti...
Eli kaikki tyytymättömät miniät, potkikaa miehenne pellolle? Vai syyttäkää itseänne toistenkin "virheistä"?
?