Erottiin exän kanssa jo alkuvuodesta. Yhdessä olimme olleet 7 vuotta. Ero päätös oli pitkälti yhteinen päätös. Emme kumpikaan keskustelleet mistään asioista, asuimme kuin kämppäkaverit konsanaan. Erilleen muutto tuntui aluksi helpotukselta, ei tarvinnut kuunnella kenenkään nalkutusta arkisista asioista.
Tapasin uuden, mukavan pojan, jonka kanssa kävimme baareissa ja pidimme hauskaa. Jotain sellaista mitä emme exän kanssa olleet tehneet enää moneen vuoteen.
Nyt kun erilleen muutosta on kulunut 4 kk:tta tajusin, että exäni olisi ollut se mies minulle kenen kanssa olisin halunnut saada lapsia, mennä naimisiin ja ostaa asunnon, vanheta. Emme koskaan puhuneet yhdessä olon aika lapsista, lähipiirissä oli muutama koliikki -lapsi ja olimme molemmat sitä mieltä että lapset eivät ole meitä varten.
Itse en pystynyt jatkamaan "suhdettani" baarituttavuuden kanssa, koska en rakasta häntä. Ystäväni kertoi minulle jo muuta kuukausi sitten että hän on minulle vaan korvike. Tajusin sen nyt itsekkin, rakastan exääni.
Sain vihdoin viimein otettua itseäni niskasta kiinni, ja otin yhteyttä exääni. Halusin jutella, selvittää kaikki asiat mistä ei koskaan keskusteltu. Exä oli kanssani samaa mieltä että selvitettäviä asioita on. Kerroin hänelle ensimmäistä kertaa tunteistani, mitä ajattelen : laspia, avioliitto jne.
Exä myönsi että vielä välittää minusta, mutta että on tavannut uuden ja haluaa katsoa mitä tämä uusi suhde tuo. Ei sanonut suoraan ei, kun kysyin onko yhteen palaamiselle enää toivoa.
Olen aikustunut eron myötä, ja tiedän nyt ettei baareista löydy onnea ja että elämäni mies oli/on exäni.
Kerroin exälleni että odotan, ja katsokoot uuden suhteensa rauhassa. En jaksa uskoa että se on todellista, vaan tämä uusi olisi hänelle korvike?
Kannattaako odottaa? Miten päästä elämässä eteenpäin?
Tapasin uuden, mukavan pojan, jonka kanssa kävimme baareissa ja pidimme hauskaa. Jotain sellaista mitä emme exän kanssa olleet tehneet enää moneen vuoteen.
Nyt kun erilleen muutosta on kulunut 4 kk:tta tajusin, että exäni olisi ollut se mies minulle kenen kanssa olisin halunnut saada lapsia, mennä naimisiin ja ostaa asunnon, vanheta. Emme koskaan puhuneet yhdessä olon aika lapsista, lähipiirissä oli muutama koliikki -lapsi ja olimme molemmat sitä mieltä että lapset eivät ole meitä varten.
Itse en pystynyt jatkamaan "suhdettani" baarituttavuuden kanssa, koska en rakasta häntä. Ystäväni kertoi minulle jo muuta kuukausi sitten että hän on minulle vaan korvike. Tajusin sen nyt itsekkin, rakastan exääni.
Sain vihdoin viimein otettua itseäni niskasta kiinni, ja otin yhteyttä exääni. Halusin jutella, selvittää kaikki asiat mistä ei koskaan keskusteltu. Exä oli kanssani samaa mieltä että selvitettäviä asioita on. Kerroin hänelle ensimmäistä kertaa tunteistani, mitä ajattelen : laspia, avioliitto jne.
Exä myönsi että vielä välittää minusta, mutta että on tavannut uuden ja haluaa katsoa mitä tämä uusi suhde tuo. Ei sanonut suoraan ei, kun kysyin onko yhteen palaamiselle enää toivoa.
Olen aikustunut eron myötä, ja tiedän nyt ettei baareista löydy onnea ja että elämäni mies oli/on exäni.
Kerroin exälleni että odotan, ja katsokoot uuden suhteensa rauhassa. En jaksa uskoa että se on todellista, vaan tämä uusi olisi hänelle korvike?
Kannattaako odottaa? Miten päästä elämässä eteenpäin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
mitään kun ei tiedä taustoja. Ehkä teillä on vain vaihde että haluatte kokeilla onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, ehkä vanha suhde alkoi kyllästyttää ja tuli menovaihde päälle. Kukin käy nämä vaiheet yksilöittäin läpi, voi kestää...riippuu henkilöstä. Ja kun sen toisen tunteet saattavat olla vielä epäselvät mutta jos hän löytää tästä uudesta jotain parempaa tai kiehtovampaa niin eipä kannata odotella. Selkeästi hän on nyt vielä epävarma.
No, mutta itsellä on sellainen tilanne että olen eronnut 2 kk sitten, tarina on pitkä. Mutta side meidän välillä on yhä. Olen ilmoittanut että odotan ja aion odottaa ja tämä toinen puoli tarvitsee aikaa ja paljon. Sen tiedän . Nyt vain yritän nauttia kesästä vaikka tiedän että tämä on elämäni paskin kesä, olla iisisti ja tehdä kaikkea inhimillistä, muuta kuin hyppiä terasseilla tai baareissa. Olen nimimerkistä päätellen samanikäinen kun sinä :=) Mutta olen nähnyt 4 vuoden sinkkuvuoteni aikana baarielämää ihan riittävästi, väsynyt siihen.
itse seurustelin 7,5 vuotta miehen kanssa, ja jätin koska tuntui että kaveripohjalla oltiin. No nyt on tilanne tämä että hän meni juuri naimisiin ja minä erosin. Yhtään en haikaillut kyllä hänen peräänsä. Tämä suhde joka kesti vain 1,5 vuotta, on saanut minut todella pohjalle, olen surrut enenmmän kun ihminen voi vaan surra ja pahinta on se että en todellakaan ole varma tuleeko meistä enää mitään. Itse haluan, itse jätin, mutta toinen osapuoli on epävarma, pelkää että tämä on vain ahdistusta jota koen kun olen nyt yksin. Väärässä on ja sen aion hänelle näyttää!! Yksin pärjään kyllä, mutta kun hänet olen kohdannut, sitä en halua.
Eli jos vaan jaksat odotella ja katella niin mikäs siinä. Muista kuitenkin se, että aina ei käy niin kuin toivoo. Sitä tässä itsekin pidän ajatuksissani mukana kun yritän mennä päivä kerrallaan eteenpäin
päivä kerrallaan on pakko yrittää jaksaa.
Miksi sitä tajusi toisen tärkeyden vasta kun sen menetti? Molemmaat ollaan sitä mieltä ero oli meidän tilanteessa ainoa oikea ratkaisu sillä hetkellä. Exä syyttää itseään erosta, ja sanoo ettei halua loukata minua enää.
En halua ahdistella exääni, etten vaan karkoittaisi häntä kauemmaksi. Mutta halusin kuitenkin että hän tietää mitä tunnen häntä kohtaan.
Onko kukaan palannut exänsä kanssa yhteen eron jälkeen, onnistuneesti?
Meillä meni niin, että parin seurusteluvuoden jälkeen halusimme "ottaa etäisyyttä".
Kyllä me otettiinkin, molemmat lenteli sinne tänne. Minä kai enemmänkin laastaroin. Olin aika paskiainen monelle jotka ei sitä olisi ansainneet.
Jossakin vaiheessa avoni ehdotti yhteen palaamista, ensin en ollut ollenkaan innokas palaamaan yhteen. Olin kai jotenkin loukkaantunut ja kun oli niitä laastareitakin.
Jotenkin sitten vaan päädyttiin sänkyyn ja pitkien keskusteluiden jälkeen jatkettiin siitä mihin oli jääty.
Kyllä noista ajoista yli pääseminen otti pitkän aikaa molemmilta, mutta nykyään meillä menee mielestäni paremmin kuin voi toivoa.
Ei se yhteen palaaminen mahdotonta ole, varmaan ehkä harvinaisempaa kuin eroaminen.
tässä uskaltaa elää vielä toivossa ;)
Haaveissa eläminen parempi? Jokainen kaiketi tuntee omat taskunsa paremmin kuin toinen tehdessään niitä itseään koskevia päätöksiä jonka seurannais vaikutukset koskettavat myös toisia osapuolia. Toki kannatta pohdinnoissaan huomioida kokonaisuus!
Joo just näin, itse palasin yhteen exäni kanssa todetakseni että hän on edelleen sama ihana ihminen mutta jonka kanssa yhteiselämästä on turha haaveillakaan. Parisen vuotta olin hänessä taas henkisesti kiinni kunnes erosimme lähinnä minun aloitteestani. Tilanne on sama kun ensimmäisen eron aikaan, ei meistä paria saa millään, miehellä on samat vanhat juoksunsa ja itse haluan toisenlaista elämää. Jos jään kiusaan vain itseäni, lähdin koska haluan elämältä jotain muuta ja itse asiassa voin nyt hyvin, ei pelkoa tulevasta erosta, pettämisistä etc. Vaatii rohkeutta mutta jos haluat auttaa itseäsi se vaatii oma-aloitteisuutta, ei itsesäälissä rypemistä ja paremmasta (mahdottomasta) unelmoimista.
alkuvuodesta 16 vuoden jälkeen. mies ei kyllästynyt perhe elämään vaan tähän perheeseen jossa meidän lisäksi 2 lasta. hän haki pehe onnea ystäväni luota jolla myös oli lapsia, se ei toiminut kauaa erosivat riitaisasti 2 kk jälkeen.
nyt ollaan miehen kanssa saatu välimme kaveri tasolle, tehään aika paljon juttuja lasten kanssa ja ystävä perheiden kanssa. viime viikonloppuna hän kysyi saisinko lapset hoitoon kun kaverit saavat omansa. kysyin miksi hän sanoi että voitais tehdä yhdessä jotain erilaista kun lapsia ei ole.
hän on kauhen kiinnostunut menemisistäni jos saan viestiä hän sanoo onko pokkaa näyttää ja kerran tuli vähän humalassa ja mun puhelin soi useamman kerran ku yritettiin jutella ni oli jo vastaamassa jos vaikka joku mies soittaa hän sanoo ettei soita enää.
tiedän et hän on ollut välillä yhteydessä naiseen kai päässeet puheväleihin. en tiedä mitä mies haluaa, mulla ei sais olla ketään ja hän "tsekkaa" tilanteeni mutta ei ole halukas yrittämään tällä hetkellä.
eli pitkän stoorin jälkeen en tiedä kannattaako odottaa itsestäni tuntuu et tässä ollaan varalla, ikävintä vaa on et mul viel tunteita miestä kohtaan. teillä varmaan eri juttu mutta toivotan parasta jos se on sitä mitä haluat :)
Ainahan se vanha välillä kummittelee, mutta ole huoli kyllä se siitä sitten taasen helpottaa, kun uusi ja uljas köriläs saapuu tupaan... Uudet kuviot uusielämä, nyt elät vain niissä vanhoissa muistoissasi jotka eivät vastaa nykypäivää, kuten varmaan ymmärsit ent. kaverisi sanoneen katsotaan ja katsotaan. Rupeahan nyt sinäkin vihdoin katsomaan sitä omaaelämääsi omin silmin! Mennyttä kun ei takaisin saa... Anna nyt hänen elää omaa elämäänsä!
Viime aikoina hän on kummitellut. Mutta jotenkin nyt tuntuu että olen pääsemässä näistä haaveista ja muisteluista eroon. Onhan se pakko myöntää että hän ei takaisin tule, ja se johtuu siitä ettei hän todellakaan halua. Ehkä se auttaa muakin kun myöntää että hän todella haluaa jatkaa elämäänsä aivan täydellisesti erossa musta. Vailla mitään yhtettä. Että olen liikaa ajatellut sitä haavekuvaa, sitä niiden täydellisten hetkien enkeliä, en sitä huonojen hetkien ämmää joka osasi kyllä kohdella mua helvetin huonosti ja itsekkäästi.
Omaa elämääni mä tässä tuhlaan haaveilemalla paluusta sellaiseen, minkä kuitenkin kait pohjimmiltani tiedän mahdottomaksi. Eihän se koskaan enää olisi kuin silloin joskus. Molemmat on eri ihmisiä kuin silloin, molemmat on kokeneet yhdessä ja erikseen asioita. Uudet kuviot tähtäimeen.
Vaikka kyllä tässä vielä vaikeuksia tulee olemaan. Eikä vähiten sen takia ettei pidetä mitään yhteyttä. Sekin on tehnyt tätä vaikeaksi koska en YHTÄÄN tiedä mitä toinen ajattelee. Sen takia on ollut helppo - liian helppo - kehitellä mielessäni näitä haaveita. Haaveita siitä että vielä jonain päivänä oltaisiin yhdessä.
vähän vastaavan asian kanssa täällä. Pari kuukautta mennyt ja yritän tässä jotenkii pärjäillä. Pakko vain koittaa jaksaa ja mennä päivä kerrallaan.
Mutta tarina on pitkä ja vaikea, mutta vaikka nyt niin epätoivoselta tuntuukin niin jotenkii jaksan uskoa että pienen eron jälkeen on "turvallisempi" palata yhteen -> sen tiedän että mieheni ei takas ottas jos heiluisin baarissa iskemässä miehiä, eikä se olekaan minua varten. Aion keksiä jotain yleishyödyllistä tekemistä, a totta kai käyn myös ulkona välillä tuulettumassa, mutta kännääminen ja muut "korvikkeiden" tai pahan olon purkauksen kohteet on mulle nyt utopistisia , kerran kokeilin ja turpiin tuli. Ja jos tämä suhde ei jaloilleen pääse, niin se on vaan hyväksyttävä, aika näyttää. Ja sitten vaan rullailen eteenpäin ja ehkä törmään joku päivä ehkä vielä mukavampaan ihmiseen, parempaan ihmiseen kuin tämä exäni. Tällä hetkellä kyllä TIEDÄN varmasti hänen olevan se oikea minulle, mutta tämä tilanne, tämän lopputuloshan sen todistaa onko hän se oikea.
Tsemppiä!! Ja vinkki; itselläni hajos pää melkein tämän asian takia (vaikka itse jätin ja se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta miehelle, mutta pitkä juttu) Kannattaa hakea apua!! Suosittelen lämpimästi!!
Kyllähän sitä toivoakin tietty on jos ei tuota aikamäärettä ole asetettuna. Toinen juttu onkin takaisin paluu, siinä kun voipi yks elämä mennä hurahtaa. Mitä tulee siihen oikeaan, se vasta mielenkiintoinen asia onkin sillä niitä oikeita veikkauksessakin on joka viikko! Oikea on ilmauksena muutenkin varsin visainen sillä niitä mielestäni on monia kun asiaa tarkastelee paremmin. Eräs asia minusta myöskin herättää erilaisia mielteitä,kun ruvetaan paapomaan kumppanin edesottamuksia oikein urakalla. Onko tuo ollenkaan tarpeen? Edesottamuksetko sen oikean ja väärän määrää vai mikä? Mielestäni tuo ei riitä sitten alkuunsakkaan, sitä kumminkin kumpainenkin käypi elämässään kerran jos toisenkin kokeilemassa verkkojaan niin miksi siitä sitten tehdään niin suurta numeroa? Muka pää halkeaa... no halkeaahan tuo jos tuollaisia alvariinsa pohtii. Ei kait tuo parisuhde noiden varaan rakennu saati kaadu, vai kaatuuko?