Kohta tulee vuosi siitä kun pitkäaikainen poikaystäväni pudotti pommin että ei rakasta minua, ei ole koskaan rakastanutkaan ja haluaa erota. Vakuutteli että ei ole ketään toista ja tyhmänä uskoin.
Tästä seurasi pitkä ja synkkä syksytalvi, kun entinen kävi silloin tällöin luonani(myös sängyssä) ja itkettiin ja huudettiin öitä myöten. Ilmeni myöhemmin että hän oli jättänyt minut toisen takia, jota nyt siis petti minun kanssani. Asia tuli esille sillä tavalla, että hän petti uutta tyttöään kolmannen ihmisen kanssa, josta portit sitten aukesivat ja kaikki salaisuudet tulivat esille.
Kaikki yksityisasiani ja meidän väliset asiat hän oli nauraen kertonut uudelle tytölleen. Kaikki. Kävin kerran psykiatrilla ja kerroin mitä siellä tapahtui, tämä uusi tiesi senkin. KAIKKI.
Uusi tyttö jätti tämän miehen, ja arvostankin sitä että tämä uusi nainen oli minulle rehellinen kaikesta. Mies taas yritti luikerrella kaikesta irti syyttämällä minua kaikesta mitä oli sattunut.
Hän on täysi narsisti joka käyttää ihmisiä hyväkseen jonkin täysin minulle käsittämättömien syiden takia. Miten joku voi olla niin paha?
Hän syyttää edelleenkin minua kaikesta, myös runsaasta alkoholin käytöstään. Minä syytän häntä omasta pahasta olostani. Loputon syytösten kierre. Tilanne kompensoituu tasaisin väliajoin siihen että huudamme toisillemme kaikki pahat asiat puhelimessa ja tilanne menee täysin hysteeriseksi. Seuraavana päivänä molemmat itkua vääntäen välittävät toisistaan.
Olemme edelleenkin yhteyksissä,, mutta hän jossain määrin on jatkanut elämäänsä, minä en. Hänellä on paljon ystäviä joiden luona juhlia viikonloput, hänellä on aina jotain tekemistä ja olen siitäkin todella kateellinen. Se on jotenkin niin karismaattinen ja hyvä puhumaan paskaa, että kaikki tykkää siitä. Jos se menee yksin baariin, niin ympärillä on vähintään haaremi kuuntelemassa hauskoja juttuja. Itse en ole oikein ikinä tullut toimeen ihmisten kanssa samalla tavalla kuin hän. Hän on luontainen viihdyttäjä.
En pysty nukkumaan kunnolla ja olen todella masentunut. Mikään ei kiinnosta ja kaikki on kuollutta. Nään joka yö jonkinlaista painajaista, johon entiseni liittyy jollain tavalla.
Katsoin viikonloppuna dokumentin Dolly Partonista, joka hyvin totesi että kun hän oli pitkään masentunut ja pohti itsemurhaa, tuli hän siihen tulokseen että miksi tappaa itsensä, kun joka aamu herätessä tuntuu jo kuolleelta. Siltä minustakin tuntuu. Tulevaisuus ei näytä valoisalta ja elämä on muutenkin rahallisesti ja sosiaalisesti päin vittua.
Kaikki tämä että rakastan edelleen sitä ihmistä joka loukkasi minua niin pahasti että en koskaan siitä toivu. Hän ei koskaan sanonut minulle että rakastaa vaikka jälkeen päin onkin väittänyt että on joskus rakastanut. Ehkä senkin takia roikun menneessä enkä pääse eteenpäin. Sen olisin halunnut silloin kuulla,että rakastaa.
Tuskaa.
Tästä seurasi pitkä ja synkkä syksytalvi, kun entinen kävi silloin tällöin luonani(myös sängyssä) ja itkettiin ja huudettiin öitä myöten. Ilmeni myöhemmin että hän oli jättänyt minut toisen takia, jota nyt siis petti minun kanssani. Asia tuli esille sillä tavalla, että hän petti uutta tyttöään kolmannen ihmisen kanssa, josta portit sitten aukesivat ja kaikki salaisuudet tulivat esille.
Kaikki yksityisasiani ja meidän väliset asiat hän oli nauraen kertonut uudelle tytölleen. Kaikki. Kävin kerran psykiatrilla ja kerroin mitä siellä tapahtui, tämä uusi tiesi senkin. KAIKKI.
Uusi tyttö jätti tämän miehen, ja arvostankin sitä että tämä uusi nainen oli minulle rehellinen kaikesta. Mies taas yritti luikerrella kaikesta irti syyttämällä minua kaikesta mitä oli sattunut.
Hän on täysi narsisti joka käyttää ihmisiä hyväkseen jonkin täysin minulle käsittämättömien syiden takia. Miten joku voi olla niin paha?
Hän syyttää edelleenkin minua kaikesta, myös runsaasta alkoholin käytöstään. Minä syytän häntä omasta pahasta olostani. Loputon syytösten kierre. Tilanne kompensoituu tasaisin väliajoin siihen että huudamme toisillemme kaikki pahat asiat puhelimessa ja tilanne menee täysin hysteeriseksi. Seuraavana päivänä molemmat itkua vääntäen välittävät toisistaan.
Olemme edelleenkin yhteyksissä,, mutta hän jossain määrin on jatkanut elämäänsä, minä en. Hänellä on paljon ystäviä joiden luona juhlia viikonloput, hänellä on aina jotain tekemistä ja olen siitäkin todella kateellinen. Se on jotenkin niin karismaattinen ja hyvä puhumaan paskaa, että kaikki tykkää siitä. Jos se menee yksin baariin, niin ympärillä on vähintään haaremi kuuntelemassa hauskoja juttuja. Itse en ole oikein ikinä tullut toimeen ihmisten kanssa samalla tavalla kuin hän. Hän on luontainen viihdyttäjä.
En pysty nukkumaan kunnolla ja olen todella masentunut. Mikään ei kiinnosta ja kaikki on kuollutta. Nään joka yö jonkinlaista painajaista, johon entiseni liittyy jollain tavalla.
Katsoin viikonloppuna dokumentin Dolly Partonista, joka hyvin totesi että kun hän oli pitkään masentunut ja pohti itsemurhaa, tuli hän siihen tulokseen että miksi tappaa itsensä, kun joka aamu herätessä tuntuu jo kuolleelta. Siltä minustakin tuntuu. Tulevaisuus ei näytä valoisalta ja elämä on muutenkin rahallisesti ja sosiaalisesti päin vittua.
Kaikki tämä että rakastan edelleen sitä ihmistä joka loukkasi minua niin pahasti että en koskaan siitä toivu. Hän ei koskaan sanonut minulle että rakastaa vaikka jälkeen päin onkin väittänyt että on joskus rakastanut. Ehkä senkin takia roikun menneessä enkä pääse eteenpäin. Sen olisin halunnut silloin kuulla,että rakastaa.
Tuskaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihan samassa. Enkä pääse mihinkään, yli vuosi on mennyt. Jos joskus keksit mikä helpottaa ole kiltti ja kerro.
Mä oon kai sit ton saman tien alkupisteessä nyt. Ollaan asuttu miehen kanssa kohta puoliin vuosi yksissä ja kihloissakin oltiin. Nyt hän ilmoitti ettei rakasta minua eikä myöskään koskaan ole niin tehnyt. Miksi mennä kihloihin jos ei rakasta?! Väittää myös ettei ole toista. Asutaan edelleen yhdessä, ei oikeen pystytä muuttamaan vielä erilleen. Hän haluaisi olla vielä kuten aina ennenkin, pitää musta kiinni ja harrastaa seksiä, katella telkkuu sylikkäin. Tuntuu et sydämeen tulee aina uus särö kun hän koskee muhun. Aina herää uus toivonkipinä suhteen uudesta alusta, että ehkä tunteita kumminkin vielä olisi riittävästi. Aina kun otan asian esille hän sanoo, ettei saa painostaa. Enkä haluaisikaan, mutta pahaolo on niin suunnaton. Haluaisin hänen lähtevän pois mutta olen niin heikko että lupaan hänen aina jäädä, kun kuvittelen kai että hänet vielä saan. Tavallaan hän on puhunut myös myöhemmin yhteen palaamisesta, mutta siihen on niin vaikea uskoa. Enkä tiedä jaksaisinko/uskallanko jäädä odottamaan. En oikeen tiedä mitä pitäis tehdä. Jotenki pitäisi kai antaa hänen olla ja muuttaa pois, ehkä sitten ymmärtäisi että meillä oli hyvä suhde. Antaa tilaa, mutta kun on niin vaikea päästää irti. Pelkään että hän löytää pikaisesti uuden, kun on myös sellainen supliikkimies ja hyvännäköinenkin, soittelee viikonloppuisin yökerhoissa, joten halukkaita ottajia kyllä riittää. Mä en vaan jaksais enää olla näin kamalan ahdistunut ja surullinen.
Mä en tosiaan tiedä miten tästä selviää.. ystävien avulla kai. se yleensä auttaa.
aika tutulta kuulostaa. Erosta kaks vuotta pian. Alkoholin ja vastuuttomuuden takia lähdin lopulta menemään, mutta eivät ne tunteet siihen kuolleet.
Nyt, kun olen uudessa suhteessa, huomaan miten vanhat asiat palaavat mieleen. Tiedän tehneeni oikean ratkaisun, mutta tunne-elämäni on edelleen sekaisin. Nyt menossa psykologin juttusille.
Epäreiluahan tämä on nykyistäni kohtaan, mutta onneksi hän on hyvin ymmärtäväinen ja varmaan ensimmäinen ihminen elämässäni, joka todella on valmis tekemään kaikkensa minun vuokseni. On vaan tuskaa, kun ei itse pysty antamaan samaa mitä hän. Mut en vielä luovuta...ehkä ne solmut sisälläni avautuvat ajan kanssa.
Älä katkeroidu, koeta ennemmin ajatella, että on hienoa että olet rakastanut. Tiedän ettei se helppoa ole...sitten joskus, jos sulla on uusi mies, ni älä vertaa entistä rakkauttasi rakkauteesi häneen. Koska kaikki on aina erilaista. Jos rakkaus päättyy onnettomasti, se jää muistoihimme entistä vahvemmin. Mikään ei tee niin kipeää kuin rakkaus.